maanantai 11. toukokuuta 2015

Naisen logiikka

Nainen ja logiikka - mikä hulvaton aihe vitseihin. Ensisijaisesti logiikan ajatellaan ehkä liittyvän matematiikkaan, ja niin se osin liittyykin. Tarkemman määrittelyn voitte tsekata täältä, mutta se ei välttämättä ole olennaista. Tarkoitan tässä logiikalla tietynlaista ajattelutapaa, joka on ominaista luonnontieteille. Kaikki logiikka ei tietenkään ole. Luin jostakin tenttikirjasta, että humanistinen ja luonnontieteellinen opetus eivät oikeastaan opeta eri asioita, vaan kahta erilaista tapaa käsitellä ja luoda tietoa sekä ymmärtää maailmaa. Toisen avain on äidinkieli ja toisen matematiikka, ja siksi näiden ajatellaankin olevan eräänlaisia perusaineita.

Perinteinen ajatus, että äidinkielen olisi jotenkin tyttöjen aine ja matematiikka poikien, istuu vielä syvässä. Kuulin pikkusiskoni valinneen lyhyen matikan. Ei lyhyessä matikassa ole mitään vikaa, mutta syy valintaan oli se, että hän "ei ole niin hyvä matikassa" - mikä ei ole totta, sillä pikkusiskoni peruskoulun päättötodistuksessa matikan arvosana on 10. Siskoni lausahdus toi mieleeni katkeria muistoja omilta kouluajoiltani.

Perustuu tositapahtumiin eli erään (miespuolisen) opettajan arvaukseen tuntieni sisällöstä.
Olen pienestä pitäen tykännyt melkein kaikista kouluaineista, ehkä siksi, että olin - näin vaatimattomasti sanoen - hyvä kaikessa. Äidinkieli, englanti, matikka, kuvis - kaikki meni. Lempiaineeni oli pitkään saksa. No, liikunnasta ja käsitöistä en pitänyt yhtään, mutta muuten nautin uuden oppimisesta. Yläasteella olin suhteellisen pienellä luokalla, ja ehkä siksi olikin helppoa olla luokkani paras lukuaineissa. Kielet tulivat minulta kuitenkin jo vähän selkärangasta, joten ne alkoivat tuntua tylsiltä. Kotitaloudessa teimme ruokia, joita olin tehnyt jo monta vuotta kotona ja kuviksessakin vaan piirrettiin niitä samoja asioita. Apuun tulivatkin matikka sekä uudet aineet fysiikka ja kemia, jotka tarjosivat mielenkiintoista haastetta. Kirjoissa oli nimittäin erikseen tehtäviä edistyneille, ja joskus opettaja toi lisämonisteita kiinnostuneille (minulle). Matikasta tuli uusi lempiaineeni.

Mutta miten tähän reagoivat opettajat? Minun lisäkseni matikasta kiinnostuneiden ryhmään otettiin mukaan eräs luokan poika. Me saimme lisätehtäväkirjat ja ylimääräistä opetusta. Toki olen kiitollinen siitä, että edes matikassa sain lisätehtäviä ja mielenkiintoni pysyi joten kuten yllä. Koen nyt kuitenkin jälkeenpäin asian niin, että minä en saanut ansaitsemaani tunnustusta lahjakkuudestani, sillä tuo toinen lisäopetusryhmän oppilas sai aina minua paljon huonompia arvosanoja ja silti vain häntä palkittiin näissä luonnontieteellisissä aineissa stipendeillä. Olen tietoinen siitä, että joidenkin tutkimusten mukaan tytöille annetaan poikia helpommin hyviä arvosanoja matematiikasta (ja pojille taas äidinkielestä), mutta tässä tapauksessa ei ollut kyse siitä. Olin selkeästi paras. Sain kuitenkin vain yhden ainoan stipendin koko yläasteella, ja sekin oli koulun ulkopuoliselta taholta - stipendi piti antaa sille, jolla oli paras fysiikan numero, joten asenteet eivät päässeet vaikuttamaan siihen.

En epäile pelkästään sukupuoleni vaikuttaneen stipendittömyyteeni, vaikka se olikin varmaan pääsyy. En nimittäin saanut mitään muitakaan stipendejä. Stipendien perusteiksi kerrottiin aina ahkeruus, tunnollisuus, tuloksien parantaminen ja muu sellainen. Minä tylsistyin tunneilla puolikuoliaaksi, en tehnyt läksyjä ja keksin aina kaikenlaista hauskaa jäynää. Ymmärrän, ettei minua voinut sellaisesta palkita. Silti minua vieläkin ärsyttää kaikista eniten se, että matematiikkastipendit, jotka olisin ihan kirkkaasti ansainnut, menivät aina sille pojalle. Ehkä sen takia lukiossa vaihdoin pitkän matikan ensimmäisen oppitunnin jälkeen lyhyeen ja kiinnostukseni koulunkäyntiä kohtaan oli muutenkin olematonta. Jotenkin ajattelin samalla tavalla kuin siskoni, että en ole niin hyvä matikassa. Husky kertoi minulle eräästä tutkimuksesta, jossa nainen laitettiin pelaamaan tietokoneella shakkia (tai jotakin peliä) tuntematonta vastustajaa vastaan. Nainen suoriutui huonommin, jos vastustajan väitettiin olevan mies. Elääkö meissä itsessämmekin näin syvällä käsitys, että miehet ovat meitä parempia tällaisissa asioissa?


Nykyään opiskelen suomen kieltä. Olen monta kertaa miettinyt, olenko valinnut väärän alan, sillä äidinkieli ei ollut minusta koulussa koskaan erityisen kiinnostavaa, vaikka luinkin paljon. Monet opiskelukaverini kertovat saaneensa jotain suuria väristyksiä äikästä jo peruskoulussa. Suomen kieli on kyllä minun mielestäni yksi matemaattisimmista humanistisista aloista, mutta opiskelen sivuaineenani kirjallisuutta. Se on sitten suomen kielen vastapainoksi sellaista humanistista fiilistelyä, että ei paremmasta väliä. Älkää ymmärtäkö minua väärin, pidän kyllä kirjallisuustieteestä - siinä ajatus saa lentää vapaana. Mutta se on täysin erilaista kuin pääaineeni, sillä siinä ei ole mitään täsmällistä ja tarkkaa. Pääsen läpi kursseista hyvin arvosanoin selittämällä hulluimpia keksimiäni tulkintoja. Siinä on oma hupinsa, mutta kyllä se on käynyt aika tylsäksi ajan mittaan.

Kaiken tämän lisäksi tyypillinen humanismin peruskuva, kirjallisuuden opiskelija, ajaa minut hulluksi - en jaksa jahkailua, puhkitulkitsemista tai liiallista herkkyyttä. Ymmärrän kyllä, että sille on tarpeensa, mutta itse en ole sellainen ihminen ja tuskastun helposti kaukaisuuteen tuijottavien runtotyttöjen ja -poikien seurassa. Hekään eivät jaksa minun levotonta olemustani. En pääse yli ajatuksesta, että olen luonnontieteellisesti ajatteleva ihminen, joka on ajettu humanismiin. En usko, että matematiikan opiskelukaan olisi ihan minun alaani, mutta kyllä välillä mietin, olisiko jollain luonnotieteellisellä alalla ollut enemmän minunkaltaisiani ihmisiä.

En missään nimessä tarkoita, että humanistiset tieteet olisivat mitenkään huonompia - en tietenkään, sillä sellainen ajatustapa minutkin on tähän tilanteeseen ajanut. Uskon, että koska humanistista ajattelutapaa pidetään yleisesti naisille ominaisempana, sitä pidetään myös huonompana (tai päin vastoin). Ajatustapojani on monta kertaa kuvailtu "miesmäisiksi", ja se on todella ärsyttävää. Minä olen loogisesti ajatteleva nainen, en mies. Tunnen myös humanistisesti ajattelevia miehiä, jotka eivät ole "ämmiä", "neitejä" tai muutenkaan mitenkään naisellisia.

Sekavan selostuksen loppuajatelma on: voisimmeko me kaikki alkaa kannustaa tuntemiamme tyttöjä ja poikia opiskelemaan sitä, mistä he itse tykkäävät? Kirjoja ei nimittäin lueta vaginalla eikä matematiikkaan tarvita penistä.

33 kommenttia:

  1. Mites noi formaalit kieliopit, tykkääkö MRV niistä? Yhdistyy kivasti matemaattinen logiikka ja humanismi, kun sellaisten parissa häärii.

    VastaaPoista
  2. Moikka. Itselleni on tämä "sukupuoli ja matematiikka" -aihe sydäntä lähellä. Tänä vuonna on itse asiassa ilmestynyt tutkimus, jonka mukaan matematiikanopettajat arvioivat poikien tulokset paremmiksi ja tyttöjen tulokset huonommiksi kuin heidän todellinen tasonsa. Tässä linkki: http://www.nber.org/papers/w20909

    Ehkä rajuin seuraus tällaisella arviointibiasilla on, että se kannustaa tyttöjä ja poikia hakeutumaan myöhemmin erilaisille urille. Jo pelkästään pitkän ja lyhyen matikan väliltä valitseminen sulkee pois (tai ainakin vaikeuttaa hurjasti) monia luonnontieteellisen alan jatko-opintoaloja. Ja surullisinta on, että (ainakin tutkitusti joissain tapauksissa) se valinta tapahtuu opettajan mielikuvien, eikä lapsen taitojen mukaan.

    Ja tietty olen kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsia pitäisi kannustaa kokeilemaan ja opiskelemaan monipuolisesti kaikenlaista. Tykkääminen on vähän sellainen juttu, että siihenkin vaikuttavat aika paljon kavereiden ja yhteiskunnan asenteet siitä, mistä tietynikäisten tyttöjen tai poikien kuuluisi tykätä. Mutta tietty jos jostain tykkää, niin siihenkin pitää kannustaa.

    VastaaPoista
  3. Ei nyt liity oikein mihinkään, mutta näin viime yönä unen jossa seikkailivat sinä ja joku pikkusiskoistasi! Tämä tuli mieleen kun luin tämän tekstisi. Taisin jostain syystä hoitaa pikkusiskoasi jonkun päivän ajan jossain fantasiatalvimaailmassa. Bloggarit tulee mun uniin, iik!

    Mä olen ollut myös keskitasoa parempi opiskelija, mutta valitsin lyhyen matikan lukiossa täysin omasta laiskuudestani, vaikka tiesin että olisin pitkässäkin pärjännyt. Ei se vain kiinnostanut niin paljoa. Kemiasta olen aina pitänyt, fysiikkaa inhonnut :D En osaa sanoa, ovatko sukupuoliroolit vaikuttaneet valintoihini opiskelun suhteen. Sen ainakin muistan että pitkässä matikassa meidän lukiossa oli kyllä se enemmistö poikia, enkä muista sen herättäneen ajatuksia silloin. Ehkä en ole silloin osannut vielä ajatella.

    VastaaPoista
  4. Allekirjoitan kaiken ihan täysin, oma kokemukseni on aika samanlainen. Mikä ihmeen ajatus se ylipäätään on, että voisi olla lahjakas joko kielissä tai matikassa? Pidin tätä jonain suurena totuutena läpi koulun ja identifioin itseni "kielellisesti lahjakkaaksi", tajuamatta ollenkaan hyvän enkun numeron ja no, vaikkapa englanninkielisen päiväkodin tai kerhon yhteyttä. Olin pitkällä lukiossa kun tajusin miten paljon oikeastaan tykkäänkään matikasta, mutta myöhäistähän se sitten oli. Nyt olen jumissa yhteiskuntatieteellisessä ja nautin salaa tilastotieteistä.

    VastaaPoista
  5. I feel you! Ala-asteella matikka oli mun lemppariaine, ja laskettiin kirjaa kilpaa loppuun parin pojan kanssa. Oon kyllä aina tykännyt matikasta, ja luin pitkää matikkaa lukiossa, mutta jossain vaiheessa aloin ajatella, että en ole hyvä matikassa. Opettajassa ei kyllä ollut vikaa, ja hän yritti kovasti kannustaa, mutta jostain syystä vähättelin itseäni. Kirjoitusten jälkeen vakuutin, että "ei enää koskaan matikkaa". Humanistisessa tiedekunnassa vierähti viisi vuotta, joista kolme ekaa olin ihan pihalla kun en jaksanut enkä osannut pohdiskella riittävästi ja kaksi viimeisintä loppua odotellessa. Onneksi päädyin puolivahingossa valitsemaan sivuaineen kauppatieteellisestä, ja nyt lähden toiselle maisterikierrokselle kauppakorkeaan, pääaineena mikäs muu kuin laskentatoimi.

    VastaaPoista
  6. Loistava kirjoitus! Mua ärsyttää yli kaiken tuo asenne, että pojat on muka luonnostaan lahjakkaampia matemaattisissa aineissa kuin tytöt. Ei vika ole Y-kromosomin puutteessa, vaan asenteessa. Itse olin lukioaikoina koulumme lähes ainoa fysiikkaa opiskeleva tyttö, ja sain kuulla siitä paljon kummastelua - en niinkään pojilta tai opettajilta, vaan muilta tytöiltä!! Lukion jälkeen opiskelin diplomi-insinööriksi ja edelleen törmään samoihin stereotypioihin. Nainen ei joidenkin mielestä voi olla mikään oikea insinööri (joo-o, itsehän sainkin tutkintotodistukseni vain näyttämällä tissit...) eikä naista voi ottaa muutenkaan vakavasti. No, onneksi työpaikallani tällaista asennetta ei sentään ole.

    Olen havainnut, että moni mies itse asiassa luulee olevansa matemaattisesti kovinkin lahjakas ja pröystäilee sillä, vaikkei todellisuudessa aihetta olisikaan. Naiset taas vähättelevät itseään jatkuvasti eivätkä luota omiin kykyihinsä. Minusta olisi ihan aiheellista rohkaista tyttöjä jo peruskoulun aikana panostamaan matemaattisiin aineisiin, ja vastaavasti taas poikia lukemaan kieliä. Ennen kaikkea pitäisi kuitenkin juuri innostaa nuoria hakeutumaan itseä kiinnostaville aloille sukupuolesta riippumatta.

    Kiitos ajatuksia herättävästä ja hauskasta blogista! :)

    VastaaPoista
  7. No kas. Mulla taas oli pääaineena yleinen kirjallisuus ja sivuaineena suomi. Tykkään kyllä kielistä ihan porona, mutta myös luen koko ajan. Sopi siis elämäntyyliin mutta luoja että oli vaikee työllistyä mihinkään kunnolliseen! En halunnut opettajaksi.

    VastaaPoista
  8. Hm, itseäni ei moinen ilmapiiri ole jarrutellut - voi olla että olen ollut liian sokea tai innostunut edes huomaamaan (oon aina ollu kiinnostunu vähän kaikesta ja etenkin maailmankaikkeuden toiminnasta atomitasolta lähtien). Nyttemmin lukiossa taas jaksan välillä puuduttaviakin pitkän matikan opintoja ihan sillä, että olen jokseenkin kilpailuhenkinen enkä halua missään nimessä hävitä pojille/miehille luonnontieteissä. Ihan siksikin, että heidän oletetaan olevan parempia. (Huomasin tosin, että jostain syystä meidän matikanryhmässä on paljon enemmän poikia O.o Ehkä ne vain kerääntyivät näin ja muissa ryhmissä on akkavalta?) Mä tiedän osaavani ja mua kiinnostaa luonnontieteet, joten en nää mitään syytä ajatella että sukupuoli jotenki määrittelisi kykyjä tai valintoja tässä suhteessa.

    Mitä alan valintaan tulee: ihan varmasti naisissa on ainesta vaikka huippumatemaatikoksi tai fyysikoksi (tms) ja miehestä "herkäksi" humanistiksi, jos oikeasti haluaa sellaiseksi tulla. Älkää antako stereotypioiden latistaa, kyllä te osaatte. (Yritän olla kannustava, mutta en tiedä kuulostanko vain ärsyttävältä)

    Ja sitten vielä OT: Mä en tiedä miksi, mutta tää blogi saa mut aina tuntemaan itseni kauniiksi. Sen lukeminen piristää, vaikka mä en enää luokittelekaan itseäni erityisen epävarmaksi tapaukseksi ulkonäön suhteen, koska on ihana nähdä jonkun uskaltavan viihtyä omassa ruumiissa ja sellasissa vaatteissa, joista itse tykkää (vaikka ne ois vähän räväkämpiäkin). Mä oon lukenu tätä blogia jo pidemmän aikaa, mutta oon vähän kaappikommentoija (koska jostain syystä nämä kommentit venyvät todella pitkiksi ja ovat täynnä sivuhuomautuksia, as you can see :D).

    Kiitos ihanasta blogista, MRV!

    PS. löysin tänne blogiin sieltä Facebookin feministiryhmästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon sivuhuomautukseen: Mää en ollut ajatellut sitä aiemmin noin, mutta kyllä, mäkin tunnen itseni todella kauniiksi aina kun olen lukenut tätä. Tää on ihana blogi ja on ihme, jos on joku nainen joka tätä lukee, ei tunne samoin. Jatkakaa samaan malliin, arvon naiset! :)

      Poista
    2. Sydämellinen kiitos ihanasta palautteesta! Tuntuu tosi hyvältä tietää, että saatte iloa blogista ja näistä jutuista. Palaan aina lukemaan parhaita kommentteja, kun joku asia bloggaamisessa tai maailmassa yleensäkin ärsyttää, ja niistä saan voimaa jatkaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Eli ihanaa, jos oon saanut inspiroitua teitä johonkin! Sama vaikutus on teidän kommenteilla :)

      Poista
  9. Aika hassua, mulla oli alasteella just vähän sama tilanne; opettaja tunki mulle tehtävävihkosia (ainoana luokassa!), etten oisi sitten alkanut riehumaan omiani. Mutta kun yläasteella vaihtui matematiikkaluokalle ja lukio meni luonnontieteellispainotteisessa, niin siinä vähän innostus lopahti, kun ei oikein millään onnistunut olemaan SE paras. :B

    Itseäni tosin on jäänyt vaivaamaan se vääristynyt hegemonia matematiikan hankaluudesta. Katsokaa nyt vaikka sitä ruotsin opiskelua, heti paremmat numerot, kun vaan jaksaa jankata niitä saakelin sääntöjä. Sääntöjähän se koko saakelin matematiikka on täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi vähän sama lukiossa - oli niin paljon hyviä oppilaita, että ei vaan voinut olla kaikessa se paras. Mutta toisaalta tää oli hyvä oppitunti yliopistoa varten, koska tosi moni taisteli pari ekaa vuotta arvosanoista ja vertaili niitä keskenään.

      Poista
  10. Mulla ei ole vastaavanlaista ongelmaa ollut. Kävin ympäristölinjaisen lukion ja kirjoitin pitkän matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon (ja tietysti myös äidinkielen ja englannin, koska oli pakko), enkä mielestäni ole kokenut kummoisempaa ongelmaa siitä että olen naispuoleinen. Fysiikan ja kemian kursseilla taisin kyllä loppupuolella olla ainoa tyttö, mutta ei meitä ollutkaan kuin viitisen henkeä siellä. Olen ollut luokan paras viimeksi ala-asteella jossain, enkä ole ollut kovin kilpailuhenkinen tai stipendien arvoinen :D Ysiluokalla kaikki luokat jaettiin matematiikan tasoryhmiin, ja tasoryhmien mukaista matematiikkaa oli 1 tunti viikossa. Mun muistaakseni edistyneimpien porukassa oli kuitenkin enemmän tyttöjä kuin poikia ja opettajathan ne ryhmät olivat päättäneet. Mun mielestä ainakin yleinen käsitys koko koulujeni ajan oli, että tytöt on hyviä kaikessa ja pojat ehkä just ja just liikunnassa tai käsitöissä. Oli suorastaan ihme, jos joku poika olikin hyvä jossain ja sai kokeesta kympin ja "huonojen" tyttöjen päälle tunnuttiin laskevan aikamoisia suorituspaineita. Eihän se ole yhtään hyvä juttu, kieroutunutta mun mielestä. Mikä ihme näissä asenteissa oikeasti on? Kun ei se tunnu olevan pelkästään opettajista kiinni, vaan myös lasten vanhemmista, sieltähän ne käsitykset alunalkaen tulevat.

    VastaaPoista
  11. Hei.

    Pitkäaikainen stalkkaaja, ensikertalainen kommentoija.
    Tulin ajatelleeksi tekstiasi lukiessa että seuraava videosarja voisi kiinnostaa sinua.

    Kyseessä on Norjan television tuottama tiededokumenttisarja jossa toimittaja lähtee ihmettelemään sitä, miksi maailman tasa-arvoisimmaksi valitussa maassa sukupuolten väliset erot ovat suurempia kuin missään muualla.

    Siinä on 7 osaa ja tässä ensimmäinen:
    https://www.youtube.com/watch?v=cVaTc15plVs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei stalkkaaja, kiitos kommentoinnista :) Ja kiitos tosi paljon tuosta videolinkistä! Tosi mielenkiintoinen pätkä ja antoi paljon tukea ajatuksille, joille en ole löytänyt vielä kunnollista totuuspohjaa.

      Poista
  12. Tosi mielenkiintoinen aihe. Olen itsekin kuullut tuosta shakkitutkimuksesta, ja muitakin tutkimuksia löytyy: jo esim. niinkin pieni asia kuin omasta sukupuolesta muistuttaminen ("oletko mies vai nainen" -kysymykseen vastaaminen) voi huonontaa naisten tuloksia matemaattisissa tehtävissä. Niin vahva on stereotypia naisten huonoudesta matematiikassa! Ja itsestäkin tuntui kyllä kouluaikoina siltä, että tyttöjen hyvä koulumenestys oli "itsestäänselvyys" (-> jokin oli vialla, jos et menestynyt), kun taas pojilta ei vaadittu samanlaista tasoa (päästettiin helpommalla, toisaalta myös palkittiin helpommin).

    Jos joku kaipaa enemmän lähteitä matikkakysymyksestä, niin osoitteesta http://www.huffingtonpost.com/cailin-oconnor/women-math-and-science_b_6573074.html löytyy lisää esimerkkejä, joista useimmat ovat vertaisarvioituja tutkimuksia tiedelehdistä (linkit löytyy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Käytän tätä varmasti myöhemmin ja varmasti monet muutkin lukijat hyötyy siitä.

      Poista
  13. Kirjallisuudenopiskelija ilmoittautuu! Opiskelen myös suomen kieltä sivuaineenani ja se tuottaa minulle suurta tuskaa! Olen aina sanonut, että suomen kieli on lähempänä matematiikkaa kuin muut humanistiset aineet. Valitettavasti olen niin perin juurin humanisti kuin ihminen voi vaan olla. Siksi suomen kielen kurssit ovat minulle kamalan vaikeita. Äänne- ja muoto-oppi - never again!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, äänne- ja muoto-oppi oli lempparikurssini! :D

      Poista
  14. Oi, nyt on pakko kommentoida! Oli monin tavoin tutun kuuloista kuvauksesi kouluajoistasi. Itse kun opiskelin, sai yliopistossa vielä ottaa kaksi pääainetta - mulla ne oli kirjallisuus ja matematiikka. Koin kyllä humanistit henkisesti tyydyttävämmäksi seuraksi, vaikka oma ajattelutapani on looginen ja suoraviivainen enkä kestä asioiden ikuista vatvomista. Mutta sanotaanko niin, että humanisteilta löytyi enemmän paitsi sitä humanismia, myös sosiaalisuutta ja sosiaalista taitoa, joita matikanlaitoksella vähän kaipailin. Tosin matematiikka ei olekaan luonnontiede, joten ei vedetä tästä johtopäätöksiä luonnontieteilijöiden luonnosta :).

    Suomen kielen osaajia ja esim. viestinnän opettajia tarvitaan myös luonnontieteellisillä ja teknisillä aloilla. Näin lähes nelikymppisen perspektiivistä voin vakuuttaa, että tasaisen korkealle lahjakkuusprofiilillesi löytyy kyllä käyttöä ehkä yllättävissäkin (työ-)yhteyksissä!

    Kiitos kiintoisista blogiteksteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsemppauksesta! :) Katsotaan nyt, mihin ajaudun. Opettaminen on kyllä kivaa, mutta en ole ollenkaan varma, onko se kivointa. Kai sen näkee sitten jossain välissä.

      Poista
  15. Minä olin niitä kilttejä kympin tyttöjä ja koko kaveriporukkani koostui fiksuista nörttitytöistä. Arvosanat olivat aina hyviä ja pärjäsin kaikessa. Oli todella vaikea välillä koettaa kuulostella, että mitäs minä nyt oikeastaan sitten tahtoisinkaan tehdä elämälläni. Välillä tuskailinkin, että olisi ollut helpompaa, kun minulla olisi ollut joku yksittäinen selkeä vahvuus, jonka suuntaan olisin voinut uida sitkeästi. Nyt kaikki sujui ja oli peruskivaa, joten jatko-opintojen suunnittelu oli todella vaikeaa.

    Meillä halki yläasteen ja lukion matematiikan/fysiikan ryhmien kirkkaimmat tähdet olivat tyttöjä ja ryhmissä tyttöjä oli muutenkin poikia enemmän. Itse olin hyvä matematiikassa, mutta koska vierelläni oli lähes neroutta hipovia tyyppejä, koin aina olevani keskiverto. Pitkästä matematiikasta kirjoitin vahvan M:n, joka oli yo-todistukseni heikoin arvosana. Siksi minusta tuntuikin, että hakeudunpa opiskelemaan mitä tahansa, se ei voi olla matematiikka tai sen liitännäiset, olihan se heikoimpia suorituksistani. Vasta nyt opinnot jo lopetettuani olen tullut ajatelleeksi, että ehkäpä olin ihan perushyvä, eikä minun olisi tarvinnut pakoilla matematiikkaa niin vimmaisesti. En jaksa uskoa, että kaikki Suomessakin matemaattisilla aloilla työskentelevät ovat repineet laudatureita pitkästä matematiikasta. Kovalla työlläkin pärjää hyvin, ja senhän minä hallitsen :D

    Loogisuus kuitenkin on aina kutsunut minua puoleensa, joten päädyin tekemään tutkintoni luonnontieteelliseen tiedekuntoon, vähän pehmeämmälle puolelle vain. Itse kävin myös kirjallisuuden pääsykokeissa, mutta rustatessani runoanalyysiä keskellä salia minuun iski oivallus siitä, etten minä tätä tahdo tehdä koko elämääni, liian löperöä :D Kirjallisuus ja kirjoittaminen jäivätkin rakkaiksi harrastuksiksi.

    VastaaPoista
  16. Minäkin olin peruskoulussa niin sanotusti hyvä kaikessa - paitsi vieraisa kielissä. Ne ovat aina olleet ongelmallisia, mutta muuten sain ysejä ilman mitään vaivaa, kymppejä jos näin vähän vaivaa. Matikankokeeseen jouduin lukemaan ekan kerran kasilla, sitä ennen olin oppinut kaiken vain tekemällä läksyjä. Oli kyllä aikamoinen shokki, kun tajusi, että ennen koetta voisi käydä asiat läpi. :D Hyvästä koulumenestyksestä on kyllä ollut nyt myöhemmin ongelmia, sillä en milloinkaan joutunut opettelemaan opiskelua. Nyt kun asiat ovat käyneet vaikeammiksi, olen joutunut pähkäilemään, mikä on minulle se kaikista paras opiskelutyyli, eikä se edelleenkään ole selvillä.

    Minäkin opiskelen suomen kieltä pääaineenani ja kokeilin kirjallisuutta, mutta ei oikein nappaa. Aloin opiskella historiaa, ja se nappaa paljon paremmin. Olen kyllä omasta mielestäni luonnontieteellisesti ajatteleva humanisti, sillä pidän luonnontieteistä ja olin niissä hyvä peruskoulussa ja lukiossa, mutta yleinen mentaliteettini on varsin korkealentoinen ja humanistinen. Siksi suomen kieli tuntuu sopivat minulle. Välillä on kyllä ikävä esim. biologiaa ja elättelen haaveita, että ehtisin joskus vaikka opiskella kemian lukion oppimäärän aikuislukiossa, sillä se jäi minulta lukiossa väliin, koska lukkarini oli jo muutenkin hyvin täysi - luin kaikkia mahdollisia reaaleja niin paljon kuin vain mahdollista ja päälle kaikki pakollinen, joten jostain oli pakko nipistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikeastaan kirjoittanut noista hyvän koulumenestyksen varjopuolista kirjoituksen, mutta en ole saanut sitä vielä julkaistuksi. Ehkä voisin viimeistellä sen, kun näemmä muillakin on ollut ongelmia.

      Poista
  17. Voi, minullakin on stipenditrauma! Olin ala-asteella luokan paras äidinkielessä. Meidän koulussa stipendejä jaettiin jostain syystä vain kuudesluokkalaisille, ja tietenkin ajattelin, että kyllä minä sitten. Vaan kuinkas kävikään! Eräänä päivänä koulun jälkeen keksin kaverini kanssa sellaisen ajanvietteen, että kiipesimme Alkon katolle ja huutelimme sieltä ihmisille että "Jaahas, viinakauppaan ollaan menossa". Joku opettaja oli sitten nähnyt tämän, ja saimme seuraavana aamuna koulussa hirmuiset nuhteet. No, sitten kun tuli kevätjuhla, minä jäin ilman stipendiä. Opettaja totesi myöhemmin, että kyllä minä olisin halunnut sinulle stipendin antaa, mutta ei voi sellaiselle, joka Alkon katolta huutelee ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mikä trauma! Hirveä opettaja, onkohan hän myös sitä mieltä että opettajat eivät saa asioida Alkossa?

      Poista
  18. Enpä itsekään muista, että peruskoulussa erityisesti mikään olisi ollut vaikeaa. Ikävimmät aineet oli liikunta sekä musiikki, ja kuten arvata saattaa, yksi minun nykypäivän harrastuksista onkin sitten tanssi. Ei ollut ongelmia vieraiden kielien tai luonnontieteellisten aiheiden välillä, kielet olivat minusta pikkasen helpompia, luonnontieteelliset mielenkiintoisempia.

    Olen vasta jälkikäteen kuullut tuosta jaosta, ja en oikein käsitä mistä se alunperin tulee. Jonkin sortin keskiarvo-otanta jonkun näkökulmasta? Toki yliopistolla törmäsi ihmisiin, joilla vieraat kielet eivät sujuneet, mutta he olivat samalla tosi eteviä omalla alueellaan. Kielienkin osalta kyseessä on pitkälti harjottelu- ja motivaatiokysymys minusta. Tapaan töissäni jatkuvasti porukkaan, joka on hyvä molemmissa, joten näkemykseni on todennäköisesti siihen suuntaan sitten värittynyt.

    Olen sitä mieltä kyllä, että jos ruvetaan riittävästi ronkkimaan, niin jokainen on huono jossain. Kyse on siitä, miten siihen suhtautuu, ja miten muut siihen suhtautuvat. Minulla ei esimerkiksi ole tanssijoille tyypillistä pitkää liikesarjamuistia, mutta se ei estä harrastusta - joidenkin asioiden oppiminen vaan vie enemmän aikaa.

    Sinänsä hauska lukea tätä, kun luennoin tällä hetkellä yliopistolla. Pitämäni kurssin priimus on näillä näkymin tyttö, ja kyseessä onkin muuten sangen tekninen ja yksityiskohtien hallintaan painottuva ala, että se siitä miesten ylivoimasta tässäkin.

    Herää kuitenkin kysymys, että onko miesten ja naisten välillä eroja flow-tilassa? Tai kokeeko mies tai nainen flow-tilan eri paikoissa? Ja jos on eroja, niin sitten seuraava kysymys on, että paljonko siitä on sitten opittua kulttuurillisesti?

    -Mika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aina ollut samaa mieltä, että jokainen on huono jossain. Toisaalta sitten taas toi ajatusmaailma voi johtaa lokeroimiseen: että itsensä pitää aina määritellä jotenkin. Että olen Ruki, olen huono käsitöissä mutta hyvä matematiikassa.

      En muista tarkalleen, mutta muistelisin, että toi luonnontieteet vs. humanismi -jaottelu tulee paitsi historiasta, myös siitä tiedonstrategiasta. Vähän niinkuin kvantitatiivisuus vs. kvalitatiivisuus. Itse hahmotin suomen kielen ja kirjallisuuden eron oppiaineena melkein heti opintojen alkaessa, ja sain selityksen siihen vasta myöhemmin. En tiedä sitten, onko se muotoutunut sellaiseksi vai onko ero perustavanlaatuista mallia. Parasta tietysti olisi tässäkin kultainen keskitie.

      Poista
  19. Oletko Ruki koskaan harkinnut opintoja oikeustieteellisessä? Juristin ammatissa tarvitaan sekä kielen hallintaa että loogista ajattelukykyä. Koulutustaan voi sitten hyödyntää itseään kiinnostavalla alalla, valinnan mahdollisuudet ovat laajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi varmaan ollut ihan mielenkiintoista myös, mutta taitaa olla vähän myöhäistä mun kohdalla. Nimim. melkein maisteri ja pari opintotukikuukautta enää jäljellä.

      Poista
  20. Omaa kokemusta luokan edestä:
    Ne kybän tytsyt ovat kokemukseni mukaan matematiikan tunneilla semmoisia elottomia suorittajia. Kybän matikkkapoitsut saattavat olla välillä melkoisia energiapakkauksia ja helpommin lähestyttäviä, joskus jopa häirikköjä. Lienet poikkeus.
    Itsekin aikoinani hiillostin opettajia kertomalla ratkaisun suullisesti vaiheittain, kun se raukka juuri sai tehtävän taululle.

    Minulla oli yksi ongelma koulussa: ajattelin ja ajattelen edelleen asian vierestä. Kaikki pitää perusteista asti rakentaa uudelleen, koska muuten ei kiinnosta paneutua. Kun asiat johdetaan alusta asti siinä tuntee jopa oppivansa jotain hekumallisen hienoa ja olevansa osa löytämisen prosessia. Siksi luonnontieteet ja matematiikka yliopistotasolla ovat olleet minulle helppoja ja keveitä kalkkunanakkeja, joskin maukkaita.

    Luonnontieteen tulokset voidaan verifioida monesti kvantitatiivisesti (menepä sanomaan tuo orgaanisella keemikolle ;-)), mutta itse en koskaan katso niitä numeroiden läpi. Se homma jääköön kirjanpitäjille. Ne ovat tiukan systemaattisia rakennelmia ja joskus vain pelkkiä teoreettisia approksimaatiota, joiden ei edes tavitse noudattaa kvantitatiivisia mittauksia kuin kapealla alueella. Moderni fysiikka loi teoriat, jotka vasta vuosien jälkeen pystyttiin todentamaan mitttaamalla ja monilta osin osoittautuivat mittalaitteita tarkemmiksi. Repikää siitä.

    VastaaPoista
  21. Ihan pakko kommentoida tähän, vaikka vanha postaus jo onkin! Itse olin myös lukiossa hyvä matematiikassa (tai ennemminkin innostunut siitä, en usko että kyse oikeasti on mistään salaperäisestä lahjakkuudesta). Olin pitkässä matikassa ja sain joka ikisestä kurssista kympin (kävin myös kaikki syventät kussit), mutta silti kukaan matematiikan opettajistamme ei ikinä tuntunut pitävän minua erityisen matematiikkaorientoituneena: aina taululle pääsi laskemaan kotitehtäviä ne eturivin (monet paljon huonompia arvosanoja vetävät) nörttipojat kaltaiseni takarivin gootin sijaan. Etenkin jäi mieleen (naispuolisen!) opettajamme sanat kun hain ennen kirjoituksia hyvin mennyttä preliä opettajanhuoneesta ja siihen oli pitänyt merkata mihin arvosanaan tähtää. Olin tietysti laittanut laudaturin. Opettaja oli kuitenkin jotenkin nihkeä ja kommentoi siihen jotenkin päätään pudistellen "niin no siihenhän yltää vain se 5 prosenttia". Muistan miten hulluna v-tutti sillä hetkellä, koska olin kuitenkin suorittanut kaikki kurssit niin hyvin kuin vain voi ja siltikään ilmeisesti ei ollut mitään jakoja ällään. Sisuunnuin tästä asenteesta toisaalta aivan pirusti ja kirjoitinkin lopulta täyden pisteen laudaturin. Muistan vieläkin samaisen opettajan ilmeen kun hän joutui lopulta ojentamaan rakkaiden nörttipoikiensa lisäksi myös minulle stipendin. Olin "yllättäin" ainut tyttö tuossa porukassa, mitä en kyllä ihmettele kun lähtökohtainen asenne opettajakunnan keskuudessa on tuollainen. Ja kyseessä on vieläpä yksi maakuntamme isoimmista lukioista ja kävin matematiikkalinjaa. Aika surkeaa, että opettajilla on tällaisia asenteita vielä 2000-luvulla.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.