maanantai 24. huhtikuuta 2017

15 päivän haaste

Sain blogihaasteen Siperianhuskylta, eikä se olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olen kirjoitellut luonnoksiin valmiiksi kaikenlaisia vakavia postauksia vakavista aiheista, mutta haluaisin julkaista jotain kevyttä ja yhdentekevää välillä. Kevät saa sellaista aikaan! Ja se, että en ole tänne hirveästi mitään kirjoitellut, ja tuntuu, että koko blogi menee kohta ihan angstaamiseksi, jos aina vaan valitan täällä. Siispä tässä blogihaaste, jossa minun pitää 15 päivän ajan postailla päivän asuja ja päivän parhaita juttuja. Varmaan tiedätte, miten minulle aina näiden haasteiden kanssa käy, mutta koitan parhaani! Ehkäpä tämä on se haaste, jonka suoritan kunnialla loppuun saakka.

Ensin minun pitää vastata näihin kysymyksiin ja sitten postata joka päivä kuvat aamustani, ruoastani (ei kai sentään kaikista aterioista?), asustani, tukastani, päivän parhaasta jutusta sekä päivästäni ja illastani. En ole ihan varma, mitä päivä ja ilta tarkoittavat, mutta heitän jotain lonkalta sitten, kun sen aika tulee.

Huh, olen varmasti vastannut kaikkiin näihin kysymyksiin ainakin kerran täällä blogissa, mutta minulla on nyt pitkä hyppytunti, joten eipä minulla järkevämpääkään tekemistä ole. Vastataan siis.

1. 15 hauskaa faktaa minusta:

1. Minulla on neljä pikkusiskoa, ja meidän kaikkien nimet alkavat S-kirjaimella, ovat nelikirjaimisia ja liittyvät jollakin tapaa aurinkoon. 

2. Minulla on syntymästäni asti ollut harmaa raita hiuksissani, vähän kuten Annalla Frozenissa. Olen siis jo kohdussa ollut tällainen huolehtija ja saanut harmaita. 

3. En osaa käsitöitä, en sitten millään. Leipominen onnistuu, piirtäminenkin ja valokuvaaminen, mutta käsityöt - ei. 

4. Osaan ulkoa kaikkien laulujen sanat. Kaikkien. Myös inhoamieni. 

5. Lempisarjani on 30 Rock ja Tina Fey on ultimate girl crushini. 


6. Sain kaikista kasvatustieteiden kursseista parhaan arvosanan eli keskiarvoni on kaunis vitonen. Olen luontainen kasvattaja siis. 

7. 15-vuotiaana voitin Demi-lehden Maybelline 3 -kisan ja pääsin matkalle Helsinkiin. Yövyimme hotelli Tornissa, ajoimme limusiinilla ja kävimme jossain superhienossa ravintolassa.

8. En ollut ennen tuota käynyt muissa ravintoloissa kuin jossain Raxissa, jos sitä voi ravintolaksi sanoa. 

9. Edelleen tapahtui tuolla Demi-reissulla: menimme VIP-vieraina NRJ in the Park -konserttiin, ja kun saavuimme paikalle limusiinissa, tietysti ihmiset luulivat, että joku esiintyjistä saapuu. Astuimme ulos limusiinista ja jotkut pojat tulivat pyytämään nimikirjoitustani. Kirjoitin nimeni toisen pojan rintaan kissankokoisilla kirjaimilla (joo tiedän, olen ollut aika diiva jo 15-vuotaana). Kun lähdimme, toinen pojista kysyi toiselta: "kuka toi oikein oli?", ja toinen poika vastasi: "se oli se Kana!" :D Nuorisolle tiedoksi: Kana oli hetken aikaa pinnalla ollut räppäri, joka juonsi myöhemmin lastenohjelmaa nimeltä Staraoke. 

Tapasin NRJ-tapahtumassa myös Antti Tuiskun! Näytän muuten tässä vanhemmalta kuin nyt, yli 10 vuotta myöhemmin! Osa on kiharoiden ja meikin vika (kävimme ammattimeikkaajalla ja -kampaajalla), mutta osa typerien ohueksi nyppimieni kulmakarvojen.

10. Joskus 12-vuotiaana vein naapurin koiran lenkille siskoni ja kaverini kanssa. Naapuri paljastuikin hulluksi myöhemmin, ja koira paljastui hulluksi jo sillä reissulla. Se hyökkäsi kimppuumme ja raateli meitä. Kiipesimme puuhun pakoon ja kykimme siellä tunnin ajan, kunnes koira lähti matkoihinsa. Siitä asti olen pelännyt isoja koiria, etenkin mustia, vaikka muuten koirista pidän oikein paljon. 

11. Olen luntannut yhden kerran kokeessa, vitosluokalla. En millään muistanut, mikä oli konsonantin nimitys. Kaiken muun muistin, mutta minua ärsytti, kun yksi asia, jonka varmasti tiesin, ei tullut mieleeni. Menin sitten teroittamaan kynää ja katsoin vastauksen jonkun paperista matkalla. Lunttaaminen ei tuntunut yhtään omassatunnossa, päinvastoin: 10+ ei ole ikinä tuntunut makeammalta. Lunttaamattomuus ei siis johdu syyllisyydestä, mutta tämän tapauksen jälkeen ei vaan ole tullut tarvetta luntata.

12. Tein viime kesänä matkan, joka sisälsi upeimpia maisemia, joita olen koskaan nähnyt. Roadtrippasimme mieheni kanssa Los Angelesista 101-tietä San Franciscoon, sieltä Yosemiten kansallispuistoon, sieltä Tioga roadia pitkin aavikolle Death Valleyn kansallispuistoon, sieltä Las Vegasiin ja sieltä jälleen Los Angelesiin. Vaikka maisemat olivat upeat, en ole ikinä ollut ahdistuneempi maailman tilasta. Kiitti jenkit.


Kalifornia-lomavideo from Eero Kankare on Vimeo.


13. Rakastan bensan ja mopojen pakokaasun tuoksua. Nuuhkisin vaikka aivoni hajalle niitä eikä haittaisi yhtään. 

14. Olen viime aikoina lähentynyt jälleen BD:n kanssa, jonka kanssa siis aloitimme tämän blogin aikoinaan. <3
Varhainen bannerimme!
15. Nautin väittelyistä ja verbaalisista taisteluista. Myers-Briggsin testin mukaan olen luonnetyypiltäni ENTP, ja vaikka se on monen mielestä huuhaata, tunnen luokittelun kuvailevan minua hyvin.  

2. Kuuden sanan muistelmia:

Hän selviytyi ja nauroi räkäisesti vaaroille.
Henkeni annan, mut mieltäni en milloinkaan (okei, tää on pöllitty mukaillen Eino Leinolta).
Hän vannoi punaviinin ja mäyräkoirien nimeen.

3. Vaate, johon olen syvästi kiintynyt:

No en nyt sanoisi olevani tähän "syvästi kiintynyt", mutta yksi tärkeä vaate on elämäni ekoja kellomekkoja. Baby Doll puki sen päälleni kun olimme menossa jonnekin ulos. Se oli ensimmäinen kerta, kun laittauduin ystäväni kanssa oikein kunnolla ja lähdimme yöleämään ihan itsemme näköisinä ja juuri niissä vaatteissa, joissa halusimme. Emme miettineet, sopiiko juhlava mekko ihan perusbaariin tai että mitä ihmiset ajattelevat. Se oli vapauttavaa, ja samaa kaavaa olen toteuttanut aina siitä lähtien.

Ostin mekon myöhemmin BD:ltä. Se on Nitrobaben mekko ja kokoa XS, mutta koska lantio ja rinnanympärys ovat vapaat, se meni silloin ja menee yhä minullekin, joka en tosiaan ole XS. Sekin on mekossa kiva. Lisäksi olen kokenut tissivoimaantumista käyttäessäni mekkoa, sillä siinä on iso kaula-aukko, mutta kannan rintani siinä silti ylpeästi.



4. Lapsuuden lempimuisto:

Muistan, että palvelin aina siskoani Huskya, kun olimme ihan pieniä. Husky ei suostunut juomaan kuin minun tekemääni kaakaota ja niin edespäin. Se on varmaankin paras muistoni.

5. Kenen viiden henkilön kanssa söisin illallista:

No ainakin Tina Feyn, Gösta Sundqvistin, Albert Einsteinin, siskoni Huskyn (tietenkin tarvitsen henkistä tukea eniten ihailemieni henkilöiden kanssa syödessä!) sekä ihan vaan pakkaa sekoittaakseni Hitlerin. Aatu saisi syödä lusikalla ja istuisin hänen ja Einsteinin väliin.

6. Mitä oon aina halunnut tehdä, mutten oo tehnyt:

Haluaisin osata soittaa jotain soitinta, mieluiten kitaraa. Yritin, mutta ei näillä nakkisormilla pysty. Ei voi mitään, tappiot täytyy tunnustaa.

7. Suosittele kirjaa:

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kiven kohtalo koskettaa mua ja aina poraan, kun luen siitä. Inhoan syvästi August Ahlqvistiä. Suosittelen, että jokainen lukisi tämän ja pohtisi asiaa ihan vaikka koulukiusaamisen kannalta. Kaikkien kiusattujen kannattaisi myös lukea toi juttu.

Plus Seitsemän veljestä on musta ihan superhauska.

8. Kuvaile hyvää, pahaa ja rumaa itsessäsi:

En ole koskaan katsonut sitä leffaa, niin en ymmärrä, jos tässä on joku isompi merkitys, mutta kuvailen nyt itseäni tässä sitten. Hyvää minussa on sinnikkyyteni, huonoa kärsimättömyyteni ja rumaa ajoittainen kyllästymiseni ihmisiin.

9. Kuvaile parasta päivääsi:

En nyt jaksaisi tällasta. En voi nimetä yhtä parasta päivää, joten kuvailen unelmapäivääni.

Heräisin aamulla itsestäni, hyvin levänneenä mutta suhteellisen aikaisin. Veisin Vilin ulos ja ulkona olisi aurinkoista, mutta vielä viileää. Joisin aamukahvin, lukisin lehteä (sunnuntailehti ja kuolinilmoitukset) ja aurinko paistaisi ikkunasta. Olisi elokuu ja mulla vapaata. Pyöräilisin jollain pyörällä, jossa on kori, torille ostamaan mansikoita kesämekossa. Mulla olisi aurinkohattu, joka pysyisi maagisesti päässä pyöräillessäkin, enkä tarvitsisi kypärää. Vili olisi kiltisti korissa eikä sekään tarvitsisi kypärää. Menisin rannalle lukemaan eikä kukaan häiritsisi mua. Vili saisi tulla myös rannalle eikä se haukkuisi ohikulkijoille tai kiskoisi nuuskimaan mitään. The end.

10. Noloin hetki elämässäni: 

Jäin kiinni lapsena kaupassa siitä, että olin laittanut irtokarkkipussiin ylimääräisiä karkkeja punnituksen jälkeen. Voi sitä häpeää. En enää ikinä varastanut mitään.

11. Mitä en muuttaisi itsessäni:

No aika montaa asiaa, mutta ehkä yllättävin niistä on, että en muuttaisi kärsimiäni vastoinkäymisiä. Ne on tehnyt musta sitkeän ja optimistisen sissin.

12. Mitä ootan eniten seuraavalta puolelta vuodelta:

KESÄLOMAA. Sitä, että mun ei tarvi tehdä yhtään mitään, ensimmäiseen kertaan elämässäni.

13. Listaa lempilaulusi, -lainauksesi, -ruokasi, -kuvasi ja -lomapaikkasi. 

Onpa vaikeaa. Vastaan tähän nyt vain ekat hyvät, jotka tulevat mieleeni.

Lempikuvani on varmaankin tämä noin 12 vuotta sitten otettu kuva pikkusiskoistani värikkäissä hatuissa. Kuten näkyy, kuva on jääkaappini ovessa. En löydä sitä mistään koneelta, ja pelkäänkin, että sen sähköinen akuperäisversio on kadonnut.


Lempilainaukseni on varmaankin Eino Leinolta Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks -runosta.

Se murhe, mi eilen mun murtaa oli
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli

Lempilomapaikkani on Barcelona. Siellä on kaikille jotakin.

Lempiruokani on intialainen ruoka, vaikkapa nyt ihan perinteinen Tikka masala tai jokin curry.

Lempilauluni on juuri tällä sekunnilla ehkä Marina and the Diamondsin I am not a robot.


14. Jos saisin katsoa vain yhtä elokuvaa koko loppuelämäni ajan:

En osaisi valita, sillä en oikeastaan erityisemmin katsele elokuvia saatika muistele niitä. Ehkä joku LOTR.

15. Mikä on paras kohteliaisuus, jonka olen saanut:

Varmaankin se, kun pikkusiskoni kirjoitti koulussa aineen, jossa kertoi minun olevan hänen suojelusenkelinsä.

Tästähän tuli pitkä postaus, huhhuh. Huomisesta alkaen saatte sitten elää elämääni (ainakin näiden postausten kautta) vähän päälle kaksi viikkoa! Yritän tehdä siitä mahdollisimman kaunistelematonta, mutta luulen, että tämä haaste saa minut panostamaan esimerkiksi päivän asuihin vähän paremmin kuin normaalisti. Muutenhan tunnetusti saatan lähteä liikkeelle esimerkiksi yöpaidassa.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nolo juttu ja Olkiluoto 3

Minulla oli viime viikolla työhaastattelu, ja päätin vähän virkistää hiusväriäni ennen sitä. No, koko juttuhan karkasi käsistä ihan täysin ja kuten näissä jutuissa yleensä käy, vahingossa räjäytin ydinvoimalan. Nyt Olkiluoto 3 on valmistunut ja se on minun päässäni.

Hiusväri on Herman's amazing
No, loppujen lopuksi tykkäsin väristä aika paljon, mutta ajattelin kuitenkin, että se ei ehkä ole paras väri työhaastatteluun, etenkään, kun äikän opet nähdään usein niin vanhoillisesti. Tätä ei oikein saanut piiloon, mutta laitoin sentään huivin päähän työhaastatteluun ja värjäsin otsatukkaa tummemmaksi ripsarilla :D

Työpaikasta en tiedä, mutta mieleeni muistui tästä koko sotkusta mieleen eräs hauska työnhakuun liittyvä muisto. Oikeastaan muisto on tosi nolo ja vieläkin se hävettää, mutta onneksi myös vähän naurattaa. Ajattelin jakaa muiston teidän kanssanne siinä hengessä, että itselleen pitää vähän voida nauraa ja että kaikki mokaa.

Oli kesä ja olin hakenut kesätöitä ja ollut jo haastattelussakin. Kerrotaan sen verran, että työt liittyivät lastenhoitoon, sillä se vähän pahentaa asiaa, mutta tarkemmin en nyt kuvaile paikkaa. Koska olin jäänyt kesälomalle jo toukokuussa opiskeluistani, olin jo kesäkuun alkuun mennessä saanut sotkettua vuorokausirytmini. Valvoin myöhään yöllä ja nukuin puoleenpäivään, kuten kunnon kesämiehen ja opiskelijan kai kuuluukin.

Eräänä aamuna (tai no, kello oli lähemmäs yhtä) heräsin puhelimeni soittoon. Näin, että soittaja oli tämä työnantajan. Minulle tuli sellainen paniikinsekainen olo, että minun on pakko vastata, sillä jotenkin järkeilin asian niin, että jos en vastaisi puhelimeen, työ annettaisiin jollekin toiselle. No, yritin siinä sitten selvittää kurkkuani ja juoda vettä nopeasti, etten kuulostaisi uniselta.Vastasin puhelimeen.

Tietenkin työnantaja heti kysyi, että ei kai hän herättänyt minua. Minä ajattelin, että en voi antaa niin rappiollista kuvaa itsestäni, että nukun yli puolenpäivän, joten tietenkin valehtelin. Minun piti kuitenkin keksiä jokin syy uniselle äänelleni. Päätin, että olen vain epämääräinen. Ei kai työnantaja sen tarkemmin kyselisi.

Vastasin siis käheällä äänellä: "Joo et herättänyt, mulla oli vaan...hommat tässä kesken."

Työnantaja sekunnin tauon jälkeen: "Ahaa joo, aivan."

Tajusin samalla sekunnilla kun suuni vielä lausui sanoja, miltä vastaukseni oikein kuulosti. Olisin voinut vajota maan alle! Palkkaisitko sinä tällaisen pervertikon hoitamaan lapsia hoitamaan?

Creepy! Linsseistä ja tästä lookista muutenkin lisää EMP:n blogissa piakkoin.

No, minut onneksi palkattiin, mutta vieläkin mietin, että mitähän tämä työnantaja minusta tuolloin kuvitteli. Miksi oi miksi en voinut vain sanoa, että joo, herätit! Se olisi ollut miljoona kertaa parempi vaihtoehto.

Eipä tässä sen enempää, halusin vain tulla jakamaan tämän muiston kanssanne, niin kauan se on minua kiusannut. Tässä myös hieno kuva päivältä, jolloin olin työhaastattelussa. Tukkaa ei paljoa näy, mutta tiikerinraitani erottuvat oikein sievästi.


Oi armaat lukijat, lievittäkää häpeääni ja jakakaa jotain noloja tilanteita tässä kommenttiosiossa vaikkapa anonyymisti. Kaikkihan kuitenkin mokaa joskus?

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Käytän sun isoisän vaatteita ja näytän uskomattomalta

Olen pitkästä aikaa aktivoitunut kiertämään kirppareita. Jossain vaiheessa kävin jollakin kirpparilla vähintään joka viikko, mutta talvella havahduin yhtäkkiä huomioon, että olin käynyt kirpputorilla viimeksi kesällä. Minulle kirpputoreilla kiertely on rauhoittavaa ja mukavaa puuhaa, eräänlaista itseni hemmottelua mutta samalla pohdin kaikenlaisia asioita ja rauhoitun. Shoppailu sinänsä toimii samalla tavalla, mutta siinä huono omatunto rahanmenosta ja kuluttamisesta vievät suurimman osan ilosta eikä se ole oikeastaan vaivan arvoista. Ei oikein voi rentoutua, kun tavaramäärä saa väkisinkin pohtimaan maailman vääjäämätöntä kulkua kohti tuhoaan.

Kirpparishoppailussa kuluu murto-osa rahasta eikä huonoa omaatuntoakaan koe kauheasti! Lisäksi kirppareilta voi ostaa oikeasti yksilöllisiä tavaroita. Hieman sivuhuomautuksena: bongasin Cubukselta paidan, jossa lukee ART ja H&M:ltä paitoja, joissa lukee "Be Different" ja "Don't go with the flow". Krhm.

Kokeilin tällaista sellaista IG:ssä näkemääni meikkihommaa, että huulikiilto levitetään rennosti ja yli huulten rajojen. Laitoin punaista myös nenääni (ihan kuin se ei jo olisi tarpeeksi punainen). Ihan hauskan näköistä kuvissa, mutta livenä näytin vähän kipeältä. Ei huonoin, mutta ehkä en ota tätä arkikäyttöön.  
Kirppareilla kiertely yhdistyy mielessäni siis omaan aikaan, ja on aika kuvaavaa, että se on jäänyt kiireen vuoksi hetkeksi kokonaan pois. Nyt kuitenkin olen käynyt muutaman kerran katsastamassa Helsingin tarjontaa. Ja sitähän on! Kalliossa kirppareita ja second hand shoppeja on vieri vieressä. Osa on halvempia ja osa kalliimpia, mutta niistäkin tekee ihan hyviä löytöjä. Sekopää ja Herneenverso löysivät esimerkiksi molemmat tosi tyylikkäät ja laadukkaat talvitakit, jotka ovat villan ja mohairin sekoitusta. Parasta on, kun löytää juuri jotain tuollaista, jonka oikeasti voi odottaa kestävän ainakin kymmenen vuotta.

Herneenverso eli HV kuvasi viime kirppariraidauksestamme videon. Kävimme Maunulan Fidassa. HV on aloittanut tubettamisen eli videoiden kuvaamisen Youtubeen, joten videolla kerrotaan muustakin kuin kirpparireissustamme, lähinnä siis HV:n päivästä. Tsekatkaa video, jos haluatte oppia, miten shopataan kuin ammattilainen, tai jos olette stalkkereita ja haluatte tirkistellä ja nähdä arkisen Rukin legginseissä ja talvitakissa. Jos haluatte tietää, mitä 15-vuotiaat nykyään ajattelevat ja puuhaavat tai jos haluatte saada vaikutteita erittäin coolilta ja ihanalta tyypiltä, käykää tilaamassa HV:n kanava Youtubessa. Hän on tehnyt toistaiseksi vasta kaksi videota, mutta lupaili ainakin minulle, että niitä on tulossa uusi joka viikko. HV on siis Youtubessa nimimerkillä Pestilence.


Huom! Jos luette tätä puhelimella, video ei toimi, sillä Youtube rajoitti sen käyttöä mobiililaitteilla siinä käytettyjen biisien takia. Tiesittekö, että Youtube-videoilla saa nykyään käyttää tekijänoikeussuojattuja biisejä? Se, millä ehdoilla, riippuu oikeuksien omistajasta. Yleensä kappaleita saa käyttää, jos antaa Youtubelle luvan mainostaa videon alussa ja luovuttaa mainostulot tekijänoikeuksien omistajalle. Joitakin biisejä tosin ei saa käyttää ollenkaan, ja jotkut eivät toimi tosiaan mobiililaitteilla.

Joskus kirpparilta tekee ihan mahdottomasti kivoja löytöjä, joskus taas mukaan ei tartu mitään. Itse tykkään nykyään vaatteista, joissa on käytetty laadukkaita materiaaleja ja jotka siis ovat kestäneet kulutusta ja kestävät vieläkin. Melkein jokaiselta kirpparilta löytää tällaisia skottiruutuisia villahameita - en tiedä nimitetäänkö näitä kilteiksi vai ovatko nämä vain jotain kopioita. Kuitenkin. Nuorempana en pitänyt näistä, vaikka aina olen tätä kuviota rakastanutkin, sillä ne olivat liian pitkiä. Nyt vanhempana ja huomattavasti tyylikkäämpänä tykkään näistä pitemmistä versioista. Tässä siis kaksi samanmallista mutta eriväristä hametta, jotka löysin eräällä kirppisreissulla Sörnäisten Fidasta.

Tsekatkaa mun uus tatska B) Tässä kuvassa suttuinen huulimeikki näyttää jo vähän liian suttuiselta (jos siihen kiinnittää huomiota). 

Tykkään skottiruudusta, sillä siitä minulle tulee samaan aikaan mieleen sekä punkkarit että joku fancy brittirouva. Käytän itse näitä hameita töissä arkihameina, mutta voisin käyttää kumpaa tahansa myös vaikka jollakin keikalla. Kaikki riippuu asustuksesta!




Lisäksi olen ostellut kirppareilta kaikenlaisia ihmeellisiä ristipistotöitä ja hihamerkkejä (kuten kirppisvideolta näkyykin). Suunnitelmissani on löytää täydellinen farkkutakki kesäksi ja tuunata se merkeillä vielä täydellisemmäksi. Ikävä kyllä farkkutakkeja ei ole oikein tullut vastaan - ehkä kaikilla muillakin on sama idea?

Kivaa kevättä kaikille ja muistakaa, että vaikka kirppareilla käynti sinänsä ei pelasta maailmaa vaan saattaa jopa rohkaista kuluttamaan lisää (koska huonon omantunnon voi lykätä UFFin keräysastiasta sisään ja kuvitella olevansa vihreä kierrättäjä), niin on se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin esim. H&M:ltä viikonlopputoppien loputon ostelu. Pienet askeleet ja niin edespäin!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Edelleen aika vihainen

Olen täällä blogissa kertonut pari kertaa tilanteista, joissa olen kunnolla suuttunut ja ollut suuttumuksestani ylpeä (Vihainen feministi ja Viikko ilman rintsikoita). Tietysti molempiin postauksiin tuli heti kommentti, jossa suuttumukseni kyseenalaistettiin ja minulle huomautettiin, että suuttumalla ja antamalla samalla mitalla takaisin olen ihan samanlainen ihminen kuin se, joka minut sai suuttumaan.


Reaktioni oli: voi ei, anteeksi, olen hyvin pahoillani, tottakai näen sinun puolesi asiassa, hyvä pointti, niinpä, olisin voinut toimia toisin, ehkä reagoin liian tunteella, ihan totta, oi miksi miksi en voi olla parempi ihminen, miksi kaikilla ei voi olla mukavaa, oi miksi olen taas tehnyt maailmasta inhottavamman paikan epämieluisalla vihanpurkauksella, voi minua. 

Reaktioni olisi pitänyt olla: haista sinäkin siellä paska ja mene jeesustelemaan muualle. 


Koska minut on kasvatettu tai ainakin yritetty kasvattaa kiltiksi ja huomaavaiseksi, olin heti myöntymässä kritiikkiin ja näkemässä kommentoijan pointin. Totta, kun naapurini käyttäytyi perseilevästi ja minä haukuin hänet pystyyn ja myöhemmin vielä kettuilin, niin olinhan itse samanlainen perse. Ja kun työkaverini kommentoi tissejäni julkisesti ja minä aloin selvittää asiaa julkisesti, minusta tulikin koko tilanteen pahis.

Kouvostoliitto-turismia
Paitsi että ensimmäisestä reaktiostani huolimatta en oikeasti ole sitä mieltä. Ehkä periaatteessa minun pitäisi jättää perseilijät ja tissikommentoijat omaan arvoonsa, mutta kun en voi. En vain ole sellainen ihminen, joka toimii aina vain järjen ja periaatteen mukaisesti. Toimin usein tunteella. Kuka ei toimisi? Lisäksi en oikeastaan ole periaatteessakaan sitä mieltä, että ei saisi pitää omia puoliaan. Mielestäni törkeille ihmisille ei tarvitse olla kiva. Jos joku on minulle inhottava, eikä pyydä asiaa anteeksi tai osoita jmitenkään, että inhottavuus oli vahinko eikä esimerkiksi mielipide tai asenne, en aio olla mukava hänelle. Saatan jopa olla inhottava itsekin. Olen sellainen ihminen, jonka omatuntoa ei kirvelisi yhtään ampua Hitler, jos tilaisuus tulisi. En katuisi tippaakaan. 

Minua usein ärsyttää elokuvien ja sarjojen päähenkilöiden tapa toimia. Niissä mennään jotenkin siloiteltuun jenkkityyliin ja jeesustellaan menemään, että hyvä ihminen on aina hyvä, pahiksillekin. Sankari ei edes teloita pahista, vaan pahis joko kuolee omaan pahuuteensa ja esimerkiksi putoaa katolta, tai sankari sanoo "en edes alennu tappamaan sinua, koska olen tällainen pyhimys" ja lähettää pahiksen vankilaan (kaikki elokuvat, jotka saavat jatkoa). Sankari antaa aina armoa, vaikka häntä ja hänen ystäviään olisi kidutettu ja yritetty tappaa tuhat kertaa. Hän ei alennu pahiksen tasolle. Lempparini Buffykaan ei voi tappaa ihmistä, mutta demoneja läjittäin. Edes ihmistä, jossa asuu maailmanloppua yrittävä helvetin jumala! 

Ymmärrän, että tällainen etiikka johtaa helposti isoihin ongelmiin, vaikkapa kuolemanrangaistuksen sallimiseen, eikä ole pitemmän päälle kestävää. Kuolemanrangaistusta en toki sallisi, esimerkiksi siitä syystä, että aina ei voida olla varmoja syyllisyydestä. Jos taas syyllisyydestä voitaisiin olla varmoja, niin voisin ihan hyvin sallia tekoaan toistavien murhaajien ja raiskaajien murhat. Käytännössä tämä ei kuitenkaan toimisi. 

Kuitenkin tällaisissa lievemmissä tilanteissa, joissa syyllinen seisoo edessäni ja joissa ei pyydetä kenenkään murhaa, otan oikeudekseni edes jakaa oikeutta olemalla törkeä takaisin. En oikein tajua vaatimusta olla periaatteellinen ja oletusta, että olen ja haluan olla mukava ihminen. Voin myöntää, että lähtökohtaisesti kyllä pyrin kyllä siihen tuntemattomien ihmisten kohdalla, mutta jos huomaan, että ihminen on epämiellyttävä, en koe velvollisuudekseni toimia jonakin yleisenä jeesuksena ja hymyillä inhoni läpi. Jos joku näin haluaa toimia, niin toimikoon, mutta minä en ala. Alistuminen ja "parempana ihmisenä" oleminen ovat asioita, jotka eivät sovi minulle, vaan ne saavat minut voimaan pahoin - jopa siinä määrin, että elokuvissakin tällainen toiminta ärsyttää, saatika sitten oikeassa elämässä ja vielä omalla kohdallani. Jalot aatteet ja moraalinen voitto eivät lämmitä mieltäni. Tykkään olla oikeassa ja voittaa keskusteluja. Olen siinä mielessä aika lapsellinen. 

Huomasin kuitenkin ensimmäisestä reaktiostani kommentteihin, että en ole kokonaan päässyt enkä varmaan tule koskaan pääsemäänkään täysin irti kiltin ja reippaan tytön roolista, johon minua on yritetty tunkea. Minua on opetettu olemaan tuntematta tai ainakaan ilmaisematta negatiivisia tunteita. Nykyään tuntiessani vihaa ja puolustaessani itseäni saan valtavasti hyvää mieltä ja tunnen oloni voimakkaaksi. Heti kuitenkin, kun joku kritisoi suhtautumistapaani, aloin epäillä itseäni. Onneksi kuitenkin tajusin ajatella asiaa tarkemmin ja ymmärsin, että myönnyin kritiikkiin vain, koska minut on opetettu olemaan kiltisti ja hiljaa ja kohtelias. Oikeasti en ole sellainen. 

Tietäjät tietää
Voin myöntää, että tällaiselle kiukkunsa usein tukahduttaneelle sen purkaminen on ihanaa. Nautin suuresti esimerkiksi siitä, että kerran kuussa menkkojen aikaan olen altis olemaan ilkeä. Tällaisina päivinä hoidan kaikki asiat, jotka vaativat uskallusta ja piittaamattomuutta. Kunnioitan myös vähän ilkeitä ihmisiä - mutta vain sellaisia, joiden ilkeys ei kohdistu muiden alistamiseen vaan itsesuojeluun ja oikeuteen olla oma itsensä.  


Lisäksi olen sitä mieltä, että tunteiden osoittaminen palvelee paitsi itseä, myös muita. Jos törkeät ihmiset saavat vain olla törkeitä, se luo kiusaamisen kulttuuria. Asioihin pitää puuttua ja törkeyteen vastata tiukasti, sillä muuten se ei lopu ikinä. Liian usein inhottavat ihmiset saavat olla rauhassa inhottavia, koska kukaan ei viitsi sanoa heille vastaan. Vaikka pystyisikin nousemaan tilanteen yläpuolelle ja olemaan välittämättä, se inhottava kiusaaja siirtyy vain seuraavaan uhriin. Siksi tissikommentoijia ja huutelijoita pitää vähän nöyryyttää - ehkä kukaan ei ole koskaan viitsinyt kertoa heille, miten ällöttäviä he ovat. Ehkä he nolostuvat ja muistavat loppuelämänsä olla tekemättä samaa virhettä. Tai sitten eivät, mutta ainakin huutelun tai kommentoinnin uhrilla on parempi mieli.