torstai 16. marraskuuta 2017

Talvikuningatar

 Käytiin tänään pitkästä aikaa ottamassa kuvia Huskyn kanssa. Koska olemme molemmat neroja, ajattelimme, että Talvipuutarhaan sopisi varmaankin talvinen look :D No eihän se mennyt ihan just sitten niin, sillä perillä oli aika vehreää. Husky näytti yhtä sopivalta miljööseen kuin lumimyrsky toukokuussa. Eiku mitä.


 Onneksi olemme nokkelia likkoja. Päätimme sitten lähteä ulos, sillä ulkona oli aika viileä fiilis. Talvipuutarhan ulkopuoli sopi hakemaamme ajatukseen paljon paremmin.


Kuten normaalia, Huskysta tuli taas ihan uskomattomia kuvia. Siitä ei saa huonoja, vaikka yrittäisi! Kuten ehkä muistatte mm. tästä postauksesta, jossa olin pistänyt Huskyn ryömimään kylmään mutaiseen ojaan.








Maalaan teille mielikuvan kuvaussessioistamme:

Minä räpsin kuvia. Räps räps räps. Husky vaihtaa jokaiseen ruutuun ilmettä. Bäng bäng bäng. Leuka nousee, katseen suunta vaihtuu. Yksikään kuva ei ole huono, ellen minä ole tarkentanut väärin. Ensin Husky katsoo surumielisesti horisonttiin, seuraavaksi hän on uskomaton bosslady badass bitch, joka tuijottaa kameraa ylimielisesti. Minun ei tarvitse edes huutaa seksivau (iltapäivälehdistöltä varastettu ilmaisu) saadakseni hänet rennoksi.





 En tähän nyt tämän enempää selosta, kuvat puhukoon puolestaan. Saa taas kehua!



ps. Ai niin! Huskylla on nyt huulissaan sitä viime postauksessa mainittua Blue Velvetiä.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Mattahuulisävyjä

Toissakesäiseltä reissulta Jenkkeihin lupasin tuoda pikkusiskoilleni tuliaisia. He toivoivat Jeffree Starin mattahuulivärejä tai vaihtoehtoisesti Kat von D:n vastaavia meikkejä. Minulla oli lista sävyistä, jotka kelpasivat. Toki meikkejä olisi voinut tilata netistäkin, mutta kaikki tuotteet olivat jatkuvasti loppu ja toimitus kesti. Käteväähän se on parin meikin tuominen meren takaa samalla reissulla kun sinne menee!

En tajunnut luvatessani, että Jeffree Starin meikkejä sai yhdestä kaupasta koko Los Angelesissa ja se kauppa oli jossain ihan perämetsissä. Kat von D oli helpompi, sillä Sephoria oli joka puolella, mutta toisaalta niitä on myös Euroopassa, joten tuliainen olisi ollut tylsempi. Onneksi meillä oli auto, navigaattori ja vikana päivänä vähän ylimääräistä aikaa. Tosin liikkeen etsimiseen meni vähän enemmän kuin vähän aikaa. Sain kuitenkin lopulta ostettua siskoilleni huulivärit! Muistaakseni sävyt olivat Dominatrix, Blow Pony ja Celebrity Skin.

Koska olen tällainen palanut paahtoleipä -äiti-sisko, en ostanut itselleni mitään. En ollut vielä päässyt ihan mattahuulivärien maailmaan. Ostin itselleni kuitenkin Sephorasta Kat von D:n huulivärin (sävyssä Bachelorette), ja se minut sitten lopulta saikin vakuuttuneeksi. Myöhemmin olen käynyt Sephorassa ostamassa myös toisen punaisen sävyn, Outlawin.

Kat von D:n Outlaw
Nyt kun I love me -messuilla oli Jeffree Starin meikkejä saatavilla, oli minun pakko  käydä hakemassa pari uutta huulijuttua. Mietin pitkään, vähän liiankin pitkään, mitä sävyjä ostan. Annoin itselleni luvan ostaa kaksi tuotetta. Päätin, että en ainakaan osta tylsää punaista taas! Minulla on oikeasti jo ihan tarpeeksi punaisia huulipunia.

Lopulta päädyin ostamaan oikein villit värit, vihreän Crocodile Tearsin ja sinisen Blue Velvetin. Vihreää olen jo käyttänyt muutamaan otteeseen ja tykkään tosi paljon siitä, miten hienosti sävy sopii hiuksiini ja silmiini.


Täytyy myöntää, että sinistä en ole vielä edes avannut. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut muka aikaa! Väri pysyy erittäin hyvin, ainoastaan rasvaista ruokaa syödessä se kuluu. Värissä on myös pigmenttiä tosi hyvin - se peittää huulten punan tosi hyvin. Toisaalta minulla on albiinohuulet, mutta kuitenkin. 


 Jeffree Star on kuitenkin ilmeisesti aika inhottava tyyppi. Hän päästelee suustaan rasistisia loukkauksia ja huutaa faneilleen. Jotenkin se pilaa muuten hyvin toimivan meikin käyttöfiilistä. Paljon kivampi on käyttää ja kehua Kat von D:tä, joka on ainakin Instagramissa niin ihana, että hampaat lähtee. Molemmat meikkisarjat henkilöityvät luojiinsa niin voimakkaasti, että meikin käyttäminen on samalla vähän kuin julistus. Laadussa en näe merkkien välillä hirveästi eroja.

Molemmat meikkisarjat ovat kuitenkin vegaanisia eikä niitä testata eläimillä. Kat von D:n uusista huulisävyistä (Farm Sanctuary) jopa menee 20 prosenttia eläinten hyvinvoinnin hyväksi.


Molemmissa merkeissä on se huono puoli, että niitä ei saa Suomesta mistään liikkeestä. Kumpaakin saa tilattua kyllä netistä nykyään ilmeisesti aika mutkattomasti. Jos haluaa hyvää mattahuulisävyä Helsingin seudulla, eikä ehdi odottelemaan nettitilausta, voin kyllä suositella allanäkyvää Inglotin violettia HD Matte -sävyä 19. (Huom. tämä on näistä ainoa, jonka olen saanut blogin kautta.) Tätä olen suositellut aiemminkin - laatu on yhtä hyvä kuin Jeffreellä ja Katilla. Myös tämä sävy on yksi ihan lemppareistani. Ainoa miinus tälle on se, että sävyjä on melko vähän ja ne ovat vähän tylsiä, ainakin jos etsii vihreää tai sinistä.



Ilmeisesti matta on menossa pois muodista ja kiiltävät ja metalliset jutut tulossa, mutta näissä mattasävyissä on sekin hyvä puoli, että nämä toimivat hyvänä pohjana. Tähän voi päälle levittää vaikka väritöntä kiiltoa tai glitteriä, ja tadaa, olet taas muodin huipulla. 

Haaveilen vielä jostakin kirkkaanoranssista sävystä ja ehkä jostakin ihan tummanpunaisesta. Ajattelin valkkaavani mieluummin Katin tuotteet, ihan imagosyistä. Olen kuullut, että eri väriset tuotteet levittyvät eri tavalla ja että esim. Kat von D:n jotkut sävyt eivät ole ihan yhtä runsaspigmenttisiä kuin nämä minun omistamani. Onko teillä kokemusta tai suosituksia?


torstai 2. marraskuuta 2017

Näin sinustakin tulee demoninen demoni

Tänä vuonna oon saanut aika paljon asuja aikaiseksi tässä kuoleman juhlien aikaan! Ensin lasten halloweenissa olin Vampira eli Maila Nurmi, sitten olin katsomassa burleskia Lydia Deetzinä ja nyt oikeana halloweenina eli lokakuun vikana olin joku perusdemoni.


Ajattelin tehdä tästä demonilookista pienen tutoriaalin, koska tämä oli niin helppo toteuttaa mutta lopputulos oli omasta mielestäni aika vaikuttava. Tutoriaali on hyödyllinen viikonlopun juhlia ajatellen, sillä meidän suomalaisten Pyhäinmiesten päivähän on vasta tänä viikonloppuna. Haha, olen tällä jo leveillyt Instagramissa, jossa kaikki ulkomaalaiset itkevät halloweenin perään.


Olen käsitöissä ja askarteluissa vähän mutkat suoriksi -ihminen. En oikein jaksa säätää tai käyttää jotain nuppineuloja, siitä vaan vähän vinoon saumat ja lopputulos on ihan hyvä. Nyt ei onneksi tarvinnut ommella mitään.

Viime vuonna näin ohjeet Pahattaren sarvien tekoon, ja sovelsin siitä muistamiani asioita näihin sarviin. Kävin ostamassa mustaa jesaria ja rautalankaa Claes Ohlssonilta ja piilolinssit Cybershopista, ja siinä oli oikeastaan kaikki, mitä tarvitsin tähän asuun, sillä minulla oli kotona aika paljon kaikenlaista jo.

Asua varten piti rakentaa lähinnä siis nuo sarvet. Niitä varten tarvitsin lisäksi vielä vanhan pannan, kaksi kertakäyttömukia ja sanomalehteä.


1. Leikkaa rautalangasta kaksi yhtä pitkää palaa. Koita olla pilaamatta saksia, kuten minä tein.

2. Kierrä rautalangat pantaan kiinni sopiviin kohtiin ja muotoile niistä haluamasi muotoiset sarvet.

3. Leikkaa muovimukeista pohjat pois niin, että niistä muotoutuu kaksi putkiloa. Pujota putkilot rautalangan ympärille vasten pantaa, siis sarvien juuriksi. (Nämä voi myös jättää pois, ihan yhtä hyvä olisi tullut pelkällä sanomalehdellä.)

4. Rypistä sanomalehteä ja kieritä sitä massaksi sarvien sisään rautalangan ympärille.

5. Kokoa koko paketti jesarilla kokoon. Jos olet tarkka, ole tarkka, mutta kyllä tällainen minunlaisenikin sai sarvista ihan fiksun näköiset. Muista, että tarkoitus on olla demoni, joten sarvet saavat olla vähän möykkyiset, ei haittaa yhtään! Tulee vaan demonimaisempi kaaosfiilis.

6. Yritä teipata sarvet niin, että mukit pysyvät kiinni pannassa hyvin.

7. Voit muotoilla ja taivutella sarvia vielä.

Suurin osa kaikista kuvistani näyttää tältä - koiranomistajan elämän iloja!
Minun sarvistani tuli vähän liian pitkät, niin että ne meinasivat kaatua, kun kääntelin päätäni. Laitoin pannan pinneillä kiinni tukkaan, niin hyvä tuli. Vähän pää särki myöhemmin, mutta kyllä asu oli niin hieno, että särky oli sen arvoista. Ja huomatkaa, että särky ei johtunut viinistä, sillä olin juhlissa tiistaina ja niissä oli lapsia. 


Kun panta on valmiina, ei oikeastaan tarvita muuta kuin hyvät meikit. Vaatteeksi tähän kelpaa oikeastaan mikä tahansa kaapista löytyvä demoninen kaapu. Mietin itse, otanko mustan, vihreän vai jopa valkoisen mekon, mutta päädyin nyt tähän. Kaulaan joku demoniselta näyttävä symboli, minulla on tässä The Rogue and the Wolfin koru.

Meikki on melko tärkeä, mutta senkin kanssa saa olla aika luova. Näytän jo tuolla ylläolevalla videolla aika demoniselta, vaikka minulla ei ole vielä edes sarvia. Siitä saan kiittää meikkiä ja piilolinssejä. Linssit (Marilyn Manson -nimiset muistaakseni) nesteineen maksoivat eniten tässä asussa, 25 euroa, mutta ne kestävätkin sitten vuoden, joten niitä voi käyttää muutenkin. Käytin linssien silmiin laittamisessa myös eniten aikaa, sillä se on minulle tosi vaikeaa. Yhteensä sarvien rakentamisesta alkaen aikaa meni noin kaksi tuntia.

Meikissä tärkeää on kalpea iho ja reipas varjostus. Käytin tässä nyt vihreää väriä silmien ympärillä, mutta tämän voi tehdä millä tahansa värillä, esimerkiksi punaisella, sinisellä tai vaikka keltaisella. Pohjameikin tein ihan BB-voiteella, joka on minulla aika vaaleaa. Korostin poskipäitä, otsaa, nenää ja leukaa valkoisella kasvomaalilla. Ensin laitoin tosi vaaleaa vihreää aika reippaasti silmien alle (oikeastaan koko poskille), sitten tummempaa vihreää noin kaksi senttiä silmien ympärille ja lopuksi mustaa luomiväriä alaluomelle. Levitin ja häivytin kuin hullu. Varjostin kasvot mustalla luomivärillä. Huuliin laitoin ihkauutta Jeffree Star -huuliväriäni (sävy Crocodile Tears). Hetken mielijohteesta rajasin ylähuulen niin, että en seurannut amorinkaarta vaan vedin ihan puoliympyrän muotoisen huulen. Lopputuloksena näyttää siltä, kuin duckfaceaisin jatkuvasti - ihan toimiva lopputulos!

Tässä kuvassa näkyy huulimeikki parhaiten


Tukka minulla oli jo valmiiksi kiharalla lettien jäljiltä ja se näytti mielestäni aika demonimaiselta, joten en laittanut peruukkia, vaikka niin aluksi suunnittelin.

Siinä se koko asuni oikeastaan oli! Eikö vaan ollutkin aika yksinkertainen toteuttaa? Lopputulos oli niin kiva, että ajattelin, että jos menen viikonloppuna vielä jonnekin juhliin, käytän tätä samaa asua.

Juhlat tiistaina olivat aika kivaa vaihtelua, vähän niin kuin pieni tauko viikkoon. Tässä fiiliksiä ja muiden siskojeni asut. Illan emäntänä toimi pienin pikkusiskoni Sammakkoprinsessa ja hän oli nähnyt todella paljon vaivaa niin koristelun, tarjottavien, aktiviteettien kuin oman asunsakin puolesta.   

Kunnon demonit syövät vain juuri irti vedettyjä verisiä sormia.
Sekopää on Audrey Hepburn kissana! Oikeasti asu taisi olla vain kissa, mutta näettekö tekin yhdennnäköisyyden?
Kurpitsojen kaiverrusta!



Sammakkoprinsessan asu! Hän on joku animehahmo, Juuzou (?) Tokio Ghoulista.


Mmmmm
Husky oli Megan Fox Jennifer's bodyssa <3
Herneenverso oli oma itsensä <3
Tässä kuvassa näkyy hyvin posken varjostukset ja korostukset - valkoinen poskipäällä on ihan Grimasin valkoista kasvomaalia.


Ilta lopeteltiin Tim Burtonilla
Kopioikaa siis tästä look, jos viikonlopulle ei ole vielä asua mutta kutsu juhliin olisi! Ihania bileitä kaikille <3



keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Miesten mukavat oltavat

Minun piti käydä ennen töitä salilla, mutta sitten inspiroiduinkin kirjoittamaan. Kiitos taas tästäkin, lukijat, teitä saan syyttää siitä, että pakaroistani näistä ei tule koskaan niin isoja, että silmät putoilisivat ihmisten päistä.

Luin 28.10. Hesarista Timo Ahon mielipidekirjoituksen Maskuliininen hegemonia takaa meille miehille mukavat oltavat. Hyvä kirjoitus, jossa pohdittiin sitä, miten naisten pitää yksin korjata muun muassa seksuaalisen ahdistelun kulttuuri, vaikka suurin osa ahdistelusta on miesten tekemää. Kirjoittaja kuulutti miehiä mukaan talkoisiin. Ikäväkseni luin myös kommentit.

Näin kyllästynyt olen tähän paskaan
Kommenteissa tulivat tietenkin esille kaikki vanhat mussutukset, samat, joita toisteltiin #metoo-kampanjan somepäivityksissä.

"Ei kaikki miehet!"

On ihan totta, että kaikki miehet eivät ole ahdistelijoita. On totta myös, että naisetkin ahdistelevat. Näistä puhuminen on kuitenkin ihan toinen asia, joka voitaisiin tuoda itsenäisenä ongelmanaan esille joskus toiste. Jo lapsia opetetaan puhumaan juuri tehdyistä tihutöistä eikä muistelemaan sitä, miten toi toinen viime viikolla ja paljon isommin. Miksi sitten aikuiset ihmiset ottavat ongelman B esille, kun pitäisi puhua ongelmasta A? Uskon, että kyse on häpeästä ja siitä, että tiedetään kyllä oma syyllisyys, mutta sitä ei haluaisi millään myöntää ja menettää ylpeyttään.

Kerroin blogissa vuosi sitten ahdistelutilanteesta, jonka koin töissä. Lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, että lounaalla työkaveri kommentoi rintojani tosi ahdistavalla tavalla isossa porukassa pöydän yli. Koin tilanteen nolona ja ensireaktioni oli hävetä. Hetken päästä kuitenkin häpeästä toivuttuani otin asian puheeksi. Tämä mies puolusti itseään kaikilla klassisilla keinoilla - minä ylireagoin, hän ei tarkoittanut asiaa näin, minä nolaan hänet kun lähden asiaa selvittämään eikä hän ole pahoillaan sanoistaan, vaan siitä, "jos pahoitin mieleni" ja "ymmärsin väärin".

Kaikista kamalinta tilanteessa oli, että tyyppi oli ollut siihen asti tosi mukava, hauska ja feministinenkin. Jos hän olisi pyytänyt anteeksi, olisin voinut päästä asian yli ja kuitata sen huumorilla. Uskon, että hän ei ehkä oikeasti tarkoittanut pahaa ja ymmärsi kyllä suututtuani, miten otin asian, mutta hänen ylpeytensä ei antanut periksi, että hän olisi voinut myöntää olleensa väärässä. On varmasti ihan hirveän vaikeaa tajuta, että on osana ja edistää kulttuuria, jossa naisia voidaan ahdistella jopa työpaikalla. Tajuaminen voisi kuitenkin olla oikeasti aika hyvä tilaisuus itsensä kehittämiseen. Asian kieltäminen toimii juuri päinvastaisella tavalla.

Tosi kuvaavaa on, että tämä tyyppi kommentoi somessa #metoo-kampanjaa vastustaen avoimesti seksuaalista häirintää. Moni mies antoi tukensa kampanjalle, mikä on tietenkin hyvä. Toivon kuitenkin, että se ei jää vain puheeksi, vaan että tulevaisuudessa he oikeasti kuuntelevat, jos joku kokee heidän käyttäytymisensä häirintänä. Osallistuminen tällaiseen kampanjaan on helppoa ja hyvä tapa kiillottaa omaa sädekehää ja vaikuttaa hyvältä tyypiltä, mutta vaatii oikeasti rohkeutta ja hyvää itsetuntoa myöntää olevansa joskus väärässä. Siinä joutuu nielemään ylpeytensä.

"En ole koskaan nähnyt ahdistelua eikä ketään läheistäni ole koskaan ahdisteltu. Ahdistelua ei siis ole olemassa."
"Missä huumorintaju?"  

Sitä en usko hetkeäkään, ettäkö jokainen ei olisi joskus nähnyt ahdistelua. Edellä kuvaamassani tapahtumassa oli paljon todistajia. Koska ahdistelu on nolo juttu, kaikki vaikenivat ja yrittivät siirtyä eteenpäin. Muutama sanoi minulle, että oli kyllä asiattomasti sanottu. Kuinka moni ihminen sanoi ahdistelijalle mitään? Nolla.

Kuten sanoin, ahdistelija on pidetty tyyppi, eikä kukaan ilmeisesti halunnut häntä nolata lisää. Uskon kyllä, että tyyppi oli jo tarpeeksi nolostunut ilman muiden tuomiotakin, joten se on ihan fine minun puolestani. Tämä suhtautuminen kertoo kuitenkin jotain.

Esimerkkitilanteessa kyse oli suhteettoman harmittomasta letkautuksesta, mutta pahemmissakin tapauksissa todistajat helposti vaikenevat ja uhri jää yksin. Hänelle tulee olo, että hän ylireagoi. Tekijä voi vedota huumoriin tai leikinlaskuun. Nämä kaikki - todistajien epämukavuus ja vaikeneminen, tekijän (ehkä aito) ymmärtämättömyys omien tekojensa vakavuudesta ja uhrin ahdistava olo ja itsesyytökset - ovat kaikki rakennuspalikoita seksuaalisen ahdistelun kulttuurissa.

"Mutku naisetkin!" 

Eräs ajatusleikki aukaisi silmäni aika mielettömällä tavalla. Kuvittele, sukupuolesta huolimatta, että katukuvasta ja kaupungista olisi poistettu kaikki miehet yhdeksi päiväksi. Mitä tekisit? Ketä pelkäisit?

Tajusin, että en pelkäisi mitään. Voisin kävellä kadulla vaikka koko yön ja mennä baariin ihan rauhassa. Eikö tämä kerro jo jotain? Okei, ajatusleikki voi vaikuttaa vähän miesvihaiselta, mutta tilanne olisi sama myös yksin kaupungissa olevalle miehelle. Naiset osaavat toki myös olla väkivaltaisia, mutta koko elämäni aikana olen joutunut kaksi kertaa naisen väkivallan tai ahdistelun kohteeksi. Yhden kerran eräs nainen veti hiuksistani tanssilattialla ja toisen kerran yksi otti rinnoistani kiinni. Kummassakaan tilanteessa en pelännyt, lähinnä olin ärsyyntynyt. Samaa ei voi sanoa niistä lukemattomista kerroista, kun minua ovat ahdistelleet miehet.

Joo, on olemassa naisia, jotka ahdistelevat miehiä, mutta yleensä miesten ei tarvitse pelätä joutuvansa raiskatuiksi, hakatuiksi tai kuolleiksi, jos torjuvat epämukavan lähestymisyrityksen. Ja kun mietin tilanteita, joissa naiset ovat käyneet kimppuuni, niihin on aina ollut jokin, vaikkakin sinänsä tyhmä, syy. Kun taas minua on ahdistellut mies, siihen on syyksi riittänyt se, että olen nainen. Ja tästä koko #metoo-kampanjassa on kyse.

Kysyn osittain retorisesti mutta osittain ihan tosissani, että kuinka monta kertaa te tätä lukevat miehet olette esimerkiksi

-menneet kotiin taksilla, koska olette pelänneet kävellä?
-kävelleet kadulla avaimet nyrkin sisällä niin, että voitte puolustautua tarpeen vaatiessa?
-esittäneet, että puhutte puhelimeen, kun kävelette kotiin?
-kävelleet jonkun tuntemattoman porukan perässä, jotta ette joutuisi kävelemään yksin?
-välttäneet katsekontaktia naisiin bussissa, metrossa, ratikassa, kadulla tai baarissa peläten sitä, että joudutte ahdistelun kohteeksi?
-olleet kyykkäämättä sillä kertaa salilla, koska joku creepy nainen on tuijottanut teitä avoimesti? 
-joutuneet katsomaan tuntemattoman naisen sukupuolielimiä?
-saaneet sukupuolielimistä kuvan pyytämättä?
-joutuneet kadulla naisen seksiehdottelujen kohteeksi?
-miettineet, onko asunne liian paljastava?
-miettineet, että oletteko liian hyvännäköinen tänään töihin?
-tehneet itsestänne tahallaan vähemmän hyvännäköisen, jotta ette joutuisi ahdistelun kohteeksi?
-peittäneet nänninne paperitupoilla koulun vessassa? (true story)
-miettineet, otetaanko teitä tosissaan, jos laitatte aamulla hiuksenne?
-unohtaneet ajaa aamulla parran, ja saaneet koko päivän vastailla kysymyksiin, oletteko kunnossa?
-päättäneet, että ette syö banaania työpaikan lounastilassa, koska ällöttävä kolleganne tuijottaa teitä jo muutenkin tarpeeksi kiinteästi?

"#metoo-kampanjan ongelma oli se, että se niputti yhteen seksuaalisen väkivallan ja lievemmän ahdistelun." 

Ja mikä ongelma tässä oli? "Lievempikin" ahdistelu on ahdistelua ja saattaa saada uhrinsa tuntemaan ahdistusta esimerkiksi työpaikalle menemiseen. Tämä on kommentti, joka ikään kuin antaa synninpäästön perseen kommentoijille ja tissien tuijottelijoille. "Kun on sitä pahempaakin hei!" - joo, se ei tarkoita sitä, että sinä voit olla vain vähän sika.

Lisäksi molemmat ovat osa samaa ongelmaa. Ei perheväkivaltakaan ala siitä, että nainen hakataan sairaalakuntoon - se alkaa pienestä tönäisystä, ja kun se hyväksytään, siirrytään isompaan tönäisyyn. Kaikki ahdistelu on tuomittavaa. 

Terveisin sekä ahdistelun että raiskauksen kokenut.


"Kohta ei saa varmaan enää kätelläkään."

Lassukat please. Kätelkää mua vaikka koko päivä, mutta katsokaa mua samalla silmiin. Jos ette ymmärrä rajaa seksuaalisen ahdistelun ja kättelyn välillä, menkää kotiin ja pysykää siellä.

"Feministit ovat taas pilaamassa maailmaa."

Tämä on totta, sillä todellakin olen pilaamassa maailmaa, jossa seksuaalinen ahdistelu on ok.