Aika monet kokevat stressiä ja suorituspaineita. Joskus se on ihan hyödyllistä, sillä nuo fiilikset ajavat ihmistä selviytymään, parempiin suorituksiin ja esimerkiksi valmistautumaan kunnolla tärkeitä tilaisuuksia varten. Aika usein kuitenkin paineet tulevat ulkoapäin, ja stressikin liittyy töihin, muihin ihmisiin ja odotusten täyttämiseen. Olenkin sitä mieltä, että jos keskittyisi enemmän tutkiskelemaan ja pohtimaan omia ajatuksia, tunteita ja arvoja ja vähemmän murehtimaan siitä, mitä muut ajattelevat, aika moni ongelma olisi ratkaistu. Myös stressi!
Viimeisin esimerkki on se, kun täytin 30. Täällä puhumistani jutuista huolimatta asia ei ollut minulle kovinkaan vaikea. Olen käynyt draaman läpi jo aiemmin. En ole oikein koskaan tehnyt asioita niin kuin normaalit ihmiset (menin naimisiinkin 18-vuotissyntymäpäivänäni!), joten en ole ahdistunut siitä, että tällä hetkellä melkein mikään "unelma-elämän" bokseista ei minulla täyttynyt: olen sinkku, asun vuokralla yksiössä eikä minulla ole lapsia. Olen tehnyt monet asiat hieman väärässä järjestyksessä. Nyt voin ihan rauhassa viettää kivaa sinkkuelämää ja asua siinä yksiössä, sillä olen jo mennyt naimisiin ja ostanut asunnon - ja huomannut, että ei se nyt niin ihmeellistä ole, että se kannattaisi ottaa ainoaksi elämäntavoitteekseen, kuten monet tuntuvat tekevän.
 |
| Saako 30-vuotias laittaa pyllykuvia nettiin? Jos minulta kysytään, niin nyt vasta laitankin! |
Silti huomaan välillä ajattelevani joistain asioista, että voinko vielä tehdä näin, kun olen 30. Se on outoa, sillä minusta ei tunnu, että olisin ylittänyt mitään maagista rajapyykkiä. Siksi aina ohitankin ajatuksen lähes välittömästi. Minulla ei ole sisäisesti tarvetta kontrolloida tekemisiäni tai käyttäytymistäni sen enempää kuin ennenkään. Uskonkin, että satunnaisesti mieleeni tuleva ajatus on minulle syötetty ulkoapäin.
Olenkin ajatellut, että tässä on varmaan sama efekti, jonka huomasin jo ala-asteella. Eka- ja tokaluokkalaisena "isot pojat", joita piti varoa, olivat kutosluokkalaisia. Koulussamme ei ollut yläastetta, joten he olivat tosiaan vanhimmat oppilaat. He olivat kaikkien mielestä tosi suuria, vanhoja ja koviksia. Kun sitten itse olin kutosluokkalainen, ei olo ollut yhtään erityisen iso tai kovis, ja kun siitä meni seiskaluokalle, oli yläasteen juniori eli siis ihan lapsellinen ja pieni. Ikinä olo ei ole ollut se "isoin ja pahin", mitä varmasti muut pienemmät ovat ajatelleet.
 |
| Saako kolmekymppinen olla huonokäytöksinen? No minä olen varmaan enemmän out of control kuin koskaan ja se on PARASTA IKINÄ. |
Kai olen aiemmin alitajuisesti ajatellut, että sitten kun on 30, pitää olla tietynlainen ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kuitenkaan mitään maagista ei tapahtunut. Se on ihan samanlainen ansa kuin se, että naisen tai miehen pitää olla tietynlainen sopiakseen sukupuoleensa. Ja hassua on, että yllättävän moni siihen muottiin yrittää itseään ihan velvollisuudentunnosta tunkea!
Oikeasti, siitä ei ole mitään hyötyä kellekään. Elämä on paljon hauskempaa, kun tekee mitä haluaa. Tästä anarkistisesta asenteesta on ollut minulle ainakin pelkkää iloa, riemua ja jopa etua. Muotit ja pakkokuvat ihanteellisesta elämästä eivät tee mitään muuta kuin onnettomia ihmisiä. Kyllä ne ihmiset, jotka nauttivat omakotitalosta ja parista lapsesta, hankkivat ne ilman pakottamistakin.
 |
| Saako kolmekymppisenä käyttää huulikiiltoa? No mitä hittoa, saa tietenkin. Itse olen tainnut saada traumat teininä, sillä en kauheasti huulikiiltoja käytä. |
Siinä, että haluaa perinteisiä asioita, ei tosiaan ole mitään vikaa. Sama asia pätee myös sukupuolirooleihin - ei pinkissä tytöillä ole mitään vikaa, ongelma on siinä, jos tytöille ei ole muuta tarjolla kuin pinkkiä.
Ärsyttävintä on se, että kun on voittanut oman ohjelmointinsa, pitää jaksaa taistella muiden ohjelmointia vastaan. Onneksi jos on sinut itsensä kanssa, on helpompi myös puolustaa omia näkemyksiään muille. Yllättävän monelle nimittäin on ongelma se, jos muut eivät halua elää samalla tavalla kuin he. Pari tuttuani on viime aikoina kunnostautunut siinä, että he puhuvat säälivään sävyyn kaikista muista kuin heidän omalla tyylillään elävistä. Tämä on minusta outoa ja siitä tuleekin fiilis, että nämä ihmiset eivät eläkään itselleen uskollisesti eivätkä ole onnellisia. Onnellisten ihmisten ei tarvitse puuttua toisten tekemisiin noin pilkallisesti. Tältäkin voitaisiin välttyä, jos kaikki oikeasti tunnustelisivat omia tuntojaan ja asettautuisivat elämään siten kun parhaalta tuntuu.
 |
| Ennen vietin illanviettojen jälkeen ainakin päivän morkkiksessa ihan typeristä pikkujutuista. Nykyään ajattelen, että elämä ei todellakaan ole niin vakavaa ja naureskelen itse itselleni kaikista eniten. |
 |
| Käytän yhä edelleen rikkinäisiä sukkiksia (Teini-Rukin ihan ykkösasuste!) |
Vaikka monessa asiassa olenkin eri mieltä, arvostan kyllä perheitä. Minusta on ihana välillä käydä pienemmissä kaupungeissa, maaseudulla ja metsässä - ymmärrän kyllä niiden viehätyksen sinällään. Kaipaan vain itse erilaista elämää.
Vaikka en myönnäkään olevani perinteiden ystävä, on minullakin on silti yksi perinteinen asia, jota haluan: lapsen. Tästä olen täällä aiemminkin puhunut, mutta nyt ajatus on vakiintunut suunnitelmiini ja olen ajatellut, että sen aika olisi parin vuoden sisällä. Silti tässäkin on muutama ei-niin-perinteinen seikka, sillä olen ajatellut hankkivani lapsen ihan yksin. Enkä todellakaan aio muuttaa lapsen kanssa mihinkään metsään.
 |
| Kolmikymppinen saa käyttää saparoita! Tämän minulle on kertonut saparokuningatar Jenni Kokander ja minulla on hänen virallinen lupansa videolla. |
Jos jotakuta haittaa jo se, että asun yksinäni vuokralla Kalliossa kolmekymppisenä, voin kuvitella, minkälaista kommenttia saa kuulla, jos ja kun hankin lapsen.
Mutta minulle on oikeastaan aivan sama, mitä ihmiset ajattelevat tai sanovat toimistani, sillä jos niitä kuuntelisin, en ikinä olisi tehnyt yhtään mitään. Ja olen ylpeä melkeinpä kaikista isoista päätöksistä, mitä olen tehnyt, joten jatkan samalla tiellä. Olen oikeasti itseni pahin tuomari ja punnitsen omat valintani aina todella tarkkaan. Tätäkin asiaa olen harkinnut nyt jo pitkään ja aion harkita vielä. Samalla valmistaudun taloudellisesti ja henkisesti asiaan, mm. säästämällä, suunnittelemalla töitäni ja käymällä terapiassa asiaa läpi mahdollisimman tarkkaan. Pahinta olisi, jos siirtäisin lapselleni omia traumojani.
 |
| Toivottavasti siirrän lapselleni traumojeni sijaan legendaarisen upeat pakarani |
Jos siis jotain olen oppinut, niin se sanonta siitä, että aikuisuus on ansa, on ihan totta. Mutta se ei ole mikään oikea ansa, vaan henkinen ja sosiaalinen ansa, jonka yhteiskunta luo ja jota hallitaan sovinnaisuudella, häpeällä ja heikolla itsetuntemuksella. Erikoista on, että ihmiset hallitsevat ja kyttäävät ja paheksuvat toisiaan.
En millään tahdo uskoa, että kaikki muut kokisivat muuttuvansa olennaisesti, kun täyttävät esimerkiksi sen 30, mutta jossain vaiheessa se paheksunta astuu kehiin. Tosin yleensä kun on kyse sellaisten tekemisten paheksumisesta, jotka eivät aiheuta kenellekään mitään haittaa tai levitä haitallisia asenteita, yleensä vika on ihan paheksujan suhtautumisessa itseensä. Hän ei koe elävänsä itsensälaista elämää tai olevansa vapaa tekemään, mitä haluaa, joten hän keskittyy tunkemaan pahan olonsa muille.
Tämä 30 nyt tosiaan on vain esimerkki, mutta paineita voi kokea niin maailman miljoonasta asiasta - uravalinnoista, koulutuksesta, ulkonäöstä, persoonallisuudenpiirteestä, sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta, harrastuksesta, ihan jokaisesta tavasta ajatella, olla, tehdä, suuntautua ja asua. Noin niin kuin aluksi.
 |
| Saako kolmekymppinen olla sotkuinen? SOS jos ei saa, olen nykyään sotkuisempi kuin ikinä. |
Suurin ero teini-ikääni verrattuna minussa onkin siinä, että olen vuosi vuodelta enemmän oma itseni ihan kaikissa asioissa ja mietin vähemmän muita - tästä nyt olenkin jo kertonut aiemmin ja se varmaankin näkyy vaikkapa Instagramissa jokapäiväisessä elämässäni.
Kertokaa omia kokemuksianne aikuiseksi kasvamisesta! En tahdo olla yksin.
ps. Ja helvetti soikoon, sanon vielä tähän loppuun, että jos kehoni edelleen kuvittelee olevansa teini-ikäinen ja laittaa minut kärsimään aknesta, niin ihan kiusallanikin käyttäydyn niin. No en oikeasti, ainakaan toivottavasti, teinit ovat aika raskaita.
pps. Joka arvaa, mihin otsikko viittaa, saa papukaijamerkin. Tai siis koska ollaan PTFU:ssa, saa mäyräkoiramerkin.
