keskiviikko 13. helmikuuta 2019

On kielletty, on kielletty, on kielletty

Aika monet kokevat stressiä ja suorituspaineita. Joskus se on ihan hyödyllistä, sillä nuo fiilikset ajavat ihmistä selviytymään, parempiin suorituksiin ja esimerkiksi valmistautumaan kunnolla tärkeitä tilaisuuksia varten. Aika usein kuitenkin paineet tulevat ulkoapäin, ja stressikin liittyy töihin, muihin ihmisiin ja odotusten täyttämiseen. Olenkin sitä mieltä, että jos keskittyisi enemmän tutkiskelemaan ja pohtimaan omia ajatuksia, tunteita ja arvoja ja vähemmän murehtimaan siitä, mitä muut ajattelevat, aika moni ongelma olisi ratkaistu. Myös stressi!

Viimeisin esimerkki on se, kun täytin 30. Täällä puhumistani jutuista huolimatta asia ei ollut minulle kovinkaan vaikea. Olen käynyt draaman läpi jo aiemmin. En ole oikein koskaan tehnyt asioita niin kuin normaalit ihmiset (menin naimisiinkin 18-vuotissyntymäpäivänäni!), joten en ole ahdistunut siitä, että tällä hetkellä melkein mikään "unelma-elämän" bokseista ei minulla täyttynyt: olen sinkku, asun vuokralla yksiössä eikä minulla ole lapsia. Olen tehnyt monet asiat hieman väärässä järjestyksessä. Nyt voin ihan rauhassa viettää kivaa sinkkuelämää ja asua siinä yksiössä, sillä olen jo mennyt naimisiin ja ostanut asunnon - ja huomannut, että ei se nyt niin ihmeellistä ole, että se kannattaisi ottaa ainoaksi elämäntavoitteekseen, kuten monet tuntuvat tekevän.

Saako 30-vuotias laittaa pyllykuvia nettiin? Jos minulta kysytään, niin nyt vasta laitankin!
Silti huomaan välillä ajattelevani joistain asioista, että voinko vielä tehdä näin, kun olen 30. Se on outoa, sillä minusta ei tunnu, että olisin ylittänyt mitään maagista rajapyykkiä. Siksi aina ohitankin ajatuksen lähes välittömästi. Minulla ei ole sisäisesti tarvetta kontrolloida tekemisiäni tai käyttäytymistäni sen enempää kuin ennenkään. Uskonkin, että satunnaisesti mieleeni tuleva ajatus on minulle syötetty ulkoapäin.


Olenkin ajatellut, että tässä on varmaan sama efekti, jonka huomasin jo ala-asteella. Eka- ja tokaluokkalaisena "isot pojat", joita piti varoa, olivat kutosluokkalaisia. Koulussamme ei ollut yläastetta, joten he olivat tosiaan vanhimmat oppilaat. He olivat kaikkien mielestä tosi suuria, vanhoja ja koviksia. Kun sitten itse olin kutosluokkalainen, ei olo ollut yhtään erityisen iso tai kovis, ja kun siitä meni seiskaluokalle, oli yläasteen juniori eli siis ihan lapsellinen ja pieni. Ikinä olo ei ole ollut se "isoin ja pahin", mitä varmasti muut pienemmät ovat ajatelleet.

Saako kolmekymppinen olla huonokäytöksinen? No minä olen varmaan enemmän out of control kuin koskaan ja se on PARASTA IKINÄ.
Kai olen aiemmin alitajuisesti ajatellut, että sitten kun on 30, pitää olla tietynlainen ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kuitenkaan mitään maagista ei tapahtunut. Se on ihan samanlainen ansa kuin se, että naisen tai miehen pitää olla tietynlainen sopiakseen sukupuoleensa. Ja hassua on, että yllättävän moni siihen muottiin yrittää itseään ihan velvollisuudentunnosta tunkea!

Oikeasti, siitä ei ole mitään hyötyä kellekään. Elämä on paljon hauskempaa, kun tekee mitä haluaa. Tästä anarkistisesta asenteesta on ollut minulle ainakin pelkkää iloa, riemua ja jopa etua. Muotit ja pakkokuvat ihanteellisesta elämästä eivät tee mitään muuta kuin onnettomia ihmisiä. Kyllä ne ihmiset, jotka nauttivat omakotitalosta ja parista lapsesta, hankkivat ne ilman pakottamistakin.

Saako kolmekymppisenä käyttää huulikiiltoa? No mitä hittoa, saa tietenkin. Itse olen tainnut saada traumat teininä, sillä en kauheasti huulikiiltoja käytä.
Siinä, että haluaa perinteisiä asioita, ei tosiaan ole mitään vikaa. Sama asia pätee myös sukupuolirooleihin - ei pinkissä tytöillä ole mitään vikaa, ongelma on siinä, jos tytöille ei ole muuta tarjolla kuin pinkkiä.

Ärsyttävintä on se, että kun on voittanut oman ohjelmointinsa, pitää jaksaa taistella muiden ohjelmointia vastaan. Onneksi jos on sinut itsensä kanssa, on helpompi myös puolustaa omia näkemyksiään muille. Yllättävän monelle nimittäin on ongelma se, jos muut eivät halua elää samalla tavalla kuin he. Pari tuttuani on viime aikoina kunnostautunut siinä, että he puhuvat säälivään sävyyn kaikista muista kuin heidän omalla tyylillään elävistä. Tämä on minusta outoa ja siitä tuleekin fiilis, että nämä ihmiset eivät eläkään itselleen uskollisesti eivätkä ole onnellisia. Onnellisten ihmisten ei tarvitse puuttua toisten tekemisiin noin pilkallisesti. Tältäkin voitaisiin välttyä, jos kaikki oikeasti tunnustelisivat omia tuntojaan ja asettautuisivat elämään siten kun parhaalta tuntuu.

Ennen vietin illanviettojen jälkeen ainakin päivän morkkiksessa ihan typeristä pikkujutuista. Nykyään ajattelen, että elämä ei todellakaan ole niin vakavaa ja naureskelen itse itselleni kaikista eniten.
Käytän yhä edelleen rikkinäisiä sukkiksia (Teini-Rukin ihan ykkösasuste!)
Vaikka monessa asiassa olenkin eri mieltä, arvostan kyllä perheitä. Minusta on ihana välillä käydä pienemmissä kaupungeissa, maaseudulla ja metsässä - ymmärrän kyllä niiden viehätyksen sinällään. Kaipaan vain itse erilaista elämää.

Vaikka en myönnäkään olevani perinteiden ystävä, on minullakin on silti yksi perinteinen asia, jota haluan: lapsen. Tästä olen täällä aiemminkin puhunut, mutta nyt ajatus on vakiintunut suunnitelmiini ja olen ajatellut, että sen aika olisi parin vuoden sisällä. Silti tässäkin on muutama ei-niin-perinteinen seikka, sillä olen ajatellut hankkivani lapsen ihan yksin. Enkä todellakaan aio muuttaa lapsen kanssa mihinkään metsään.

Kolmikymppinen saa käyttää saparoita! Tämän minulle on kertonut saparokuningatar Jenni Kokander ja minulla on hänen virallinen lupansa videolla.
Jos jotakuta haittaa jo se, että asun yksinäni vuokralla Kalliossa kolmekymppisenä, voin kuvitella, minkälaista kommenttia saa kuulla, jos ja kun hankin lapsen.

Mutta minulle on oikeastaan aivan sama, mitä ihmiset ajattelevat tai sanovat toimistani, sillä jos niitä kuuntelisin, en ikinä olisi tehnyt yhtään mitään. Ja olen ylpeä melkeinpä kaikista isoista päätöksistä, mitä olen tehnyt, joten jatkan samalla tiellä. Olen oikeasti itseni pahin tuomari ja punnitsen omat valintani aina todella tarkkaan. Tätäkin asiaa olen harkinnut nyt jo pitkään ja aion harkita vielä. Samalla valmistaudun taloudellisesti ja henkisesti asiaan, mm. säästämällä, suunnittelemalla töitäni ja käymällä terapiassa asiaa läpi mahdollisimman tarkkaan. Pahinta olisi, jos siirtäisin lapselleni omia traumojani.

Toivottavasti siirrän lapselleni traumojeni sijaan legendaarisen upeat pakarani
Jos siis jotain olen oppinut, niin se sanonta siitä, että aikuisuus on ansa, on ihan totta. Mutta se ei ole mikään oikea ansa, vaan henkinen ja sosiaalinen ansa, jonka yhteiskunta luo ja jota hallitaan sovinnaisuudella, häpeällä ja heikolla itsetuntemuksella. Erikoista on, että ihmiset hallitsevat ja kyttäävät ja paheksuvat toisiaan.

En millään tahdo uskoa, että kaikki muut kokisivat muuttuvansa olennaisesti, kun täyttävät esimerkiksi sen 30, mutta jossain vaiheessa se paheksunta astuu kehiin. Tosin yleensä kun on kyse sellaisten tekemisten paheksumisesta, jotka eivät aiheuta kenellekään mitään haittaa tai levitä haitallisia asenteita, yleensä vika on ihan paheksujan suhtautumisessa itseensä. Hän ei koe elävänsä itsensälaista elämää tai olevansa vapaa tekemään, mitä haluaa, joten hän keskittyy tunkemaan pahan olonsa muille.

Tämä 30 nyt tosiaan on vain esimerkki, mutta paineita voi kokea niin maailman miljoonasta asiasta - uravalinnoista, koulutuksesta, ulkonäöstä, persoonallisuudenpiirteestä, sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta, harrastuksesta, ihan jokaisesta tavasta ajatella, olla, tehdä, suuntautua ja asua. Noin niin kuin aluksi.

Saako kolmekymppinen olla sotkuinen? SOS jos ei saa, olen nykyään sotkuisempi kuin ikinä.
Suurin ero teini-ikääni verrattuna minussa onkin siinä, että olen vuosi vuodelta enemmän oma itseni ihan kaikissa asioissa ja mietin vähemmän muita - tästä nyt olenkin jo kertonut aiemmin ja se varmaankin näkyy vaikkapa Instagramissa jokapäiväisessä elämässäni.

Kertokaa omia kokemuksianne aikuiseksi kasvamisesta! En tahdo olla yksin.

ps. Ja helvetti soikoon, sanon vielä tähän loppuun, että jos kehoni edelleen kuvittelee olevansa teini-ikäinen ja laittaa minut kärsimään aknesta, niin ihan kiusallanikin käyttäydyn niin. No en oikeasti, ainakaan toivottavasti, teinit ovat aika raskaita.

pps. Joka arvaa, mihin otsikko viittaa, saa papukaijamerkin. Tai siis koska ollaan PTFU:ssa, saa mäyräkoiramerkin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Feministi-pinup 2

Lupasin jatkaa aloittamaani feministi-pinupin sarjaa, ja tadaa, kerrankin pidän lupaukseni! Tässä pari kuvaa, jotka sain tänään aikaiseksi otettua. Sarjan ykkösosan löydätte täältä.

Tänä vuonna on tärkeämpää kuin koskaan olla herkkä ja naisellinen nainen. Myös feminismin pitää olla hellää ja miesten tunteita säästävää - miettikää nyt, onhan heillä kestettävää: naiset eivät enää siedä perseestä puristelua eivätkä kuuntele limaisia kommentteja. Ja pitäisi alkaa olemaan muutakin kuin mukava, jotta saisi deittejä. Onhan siinä kestettävää, joten olkaamme heille helliä ja lempeitä.

 Kylven meninistien kyynelissä
 Paras kylpy syntyy tällä kylpyreseptillä:

- Hieman MGTOW-miesten itkua siitä, kun naisia ei haittaa heidän menonsa
- Iso loraus INCEL-miesten kyyneleitä, jotka on vuodatettu käteenvedon lomassa
- Kyyneliä all female paneelista mielensä pahoittaneilta
- Pari kyyneltä joltain Miehiseltä Mieheltä (nämähän ovat harvinaisia ja siksi erittäin arvokkaita)

Nauti!  

Kylvystä virkistäytyneenä innostuin hieman askartelemaan (naisellista näpräystä!).

Pahoittelut siitä, että kainalokarvani ovat päässeet kasvamaan hieman pitkiksi ja tulevat ulos hihasta

Siinäpä sitä, mitäs sanotte?

tiistai 5. helmikuuta 2019

Mahtavia naisia

En katsonut Emma-gaalaa. Aluksi. Sitten luin siitä niin paljon haukkuja netistä, että olihan se pakko katsoa ja itse todeta, miten miehiä suositaan (80 % palkituista) ja naisista esille nostetaan joku Anna Puu, ihan kuin kiusaksi, että näin surkeita artisteja naisista löytyy. Oli ihan pakko ihmetellä, kuka nämä voittajat ja ehdokkaat päätti ja millä perusteella.

Luinkin sitten todella mielenkiintoisen pohdinnan Nelonen mediasta - lyhyesti sanottuna Nelonen on hankkinut itselleen kaikessa hiljaisuudessa valta-asetelman, josta käsin se voi sanella, kuka uusi artisti menestyy ja kuka ei. Tämä asia on tiedossa musapiireissä, ja ainoa, joka asiasta on ääneen puhunut, on Mikael Gabriel, jonka soitto Nelosen mediassa lakkasi, kun MG meni töihin kolmosen musaohjelmaan.

BD ja minä ja meidän uudet Sotamaalauksii-tatskat (tuolla keinoihon alla näkyy :D)
No, tämä kirjoitus ei käsittele tuota suhmurointia. Yleensä yritän aina tukea naisia, vaikka he eivät ihan omaa tyyliä edustaisikaan, mutta Anna Puun konttaava feikkiys ja silti jotenkin ihmeellisesti kahmitut voitot saivat minut pohtimaan vahvoja naisartisteja. Ja sellaisia kysymyksiä kuin a) Miksi ihmeessä Vesta ei voittanut vuoden naisartistin palkintoa? b) Miksi gaalassa oli ihan hirveästi jotain neverhöörd-äijiä ja jopa tauolle jääneitä tyyppejä, kun taas esimerkiksi Flown parhaan esityksen tarjonneeksi kehuttua DREAMGIRLS-kokoonpanoa ei nähty missään kategoriassa? ja c) Miten voi selittää, että Vesala ei ollut missään kategoriassa ehdolla? :O


Ihan kuulkaa muutama vuosi siitä vasta on (krhm, ehkä lähemmäs kymmentä kuin viittä...), kun havahduin sellaiseen asiaan, että soittolistallani oli lähinnä miehiä laulamassa ja soittamassa. Olin jo silloin tajunnut, että inhosin sellaisten naisartistien musiikkia, jotka eivät tehneet omia biisejään - väitän, että suurimmassa osassa tapauksia sen kuulee, laulaako laulaja omia sanojaan. Ihan oikeasti. Mutta ei ollut ihan hirveästi omia laulujaan laulavia naisartisteja. Tai niin siis luulin. Lähdin siis ihan tietoisesti sellaisia metsästämään.

Gwen Stefania ja Maija Vilkkumaata olin kuunnellut nuorempana, mutta heiltä ei ollut tullut mitään uutta mielenkiintoista silloin hetkeen. Kuin sattumalta lähdin siskoni kanssa Pinkin keikalle (kirjoitin siitä blogiinkin silloin!) ja koin jonkinlaisen valaistuksen. Aloin pikkuhiljaa kuunnella PMMP:tä, Blondieta, Marina and the Diamondsia, jopa Lady Gagaa, jota olin pitänyt ärsyttävänä tyhjänpäiväisenä poptähtenä.


Nyt soittolistaltani löytyy Die Antwoordia, Siaa,Vesalaa, Vestaa, Sofaa, Lily Allenia, Beyoncea, suomalaisia naisräppäreitä, sekalaisia biisejä erilaisilta hyviltä naispoppareilta joiden laajempaa tuotantoa minulla ei ole ollut aikaa kuunnella... Aika paljon kaikkea. Ja lisää on tulossa! Marina julkaisee VIHDOINKIN uuden levyn tällä viikolla, Vesalalta tulee uutta musiikkia, F:ltä tuli tuo yllänäkyvä biisi ja ties mitä muuta. Elämme naisartistien kulta-aikaa - ja mikä parasta, kaikki tekevät omia biisejään.

Kun nyt oikein mietin, en vaan millään osaa sanoa, miksi en osannut arvostaa naisartisteja. Ehkä se ei ollut coolia tai heidän biisinsä eivät kuulostaneet mielestäni tarpeeksi kapinallisilta. Nykyään kyllä kuulen kapinan ihan eri tavalla kuin nuorempana - ehkä naisten on pitänyt se jotenkin enemmän kätkeä ja sitä ei nuori Ruki ihan tajunnut.


keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Parhaat vinkit kirppikselle osa 1 eli miksei kaikki käy kirppiksellä

Melkein joka kerta, kun joku kysyy, mistä jokin vaatteeni on, vastaus on kirppikseltä. Olenkin aika huono bloggaaja, sillä en voi antaa helppoja vinkkejä siitä, mistä milläkin hetkellä löytyy hienoja vaatteita. Parhaiden asioiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa - tämä pätee myös vaatteisiin.

Kuitenkin vähintään yhtä moni kyselee, miten kirppiksiltä löytää mitään. Tähän on todella vaikea vastata, koska minulle se on niin itsestäänselvää, että sitä on vaikea lähteä vinkeiksi purkamaan. Koska kuitenkin sain ajatuksen, että voisin aloittaa pienen postaussarjan siitä, miten jokainen voi muuttaa kulutustapojaan hieman ympäristöystävällisemmäksi, yritän purkaa myös kirppisvinkkejäni auki tänne teille. Vaikka olen kertonut monia vinkkejäni jo aiemmin, saa tämä uusi juttusarja oman tägin Ekojuttuja.

Aloitan postaussarjan iisisti eli lempivaatteideni esittelyllä. Kerron mistä ne olen löytänyt ja miksi ne ovat lemppareitani. Yritän keksiä jokaiseen jonkun vinkin. Sarja jatkuu myöhemmin sitten ihan oikeilla ohjeilla.

Tässä siis syitä siihen, miksi kannattaa käydä kirppiksellä.

1. Ympäristö kiittää kirppisostajaa

No tämähän on ihan ensimmäinen asia, miksi kirppiksillä kannattaa käydä. En enää voi ostaa hyvällä omallatunnolla kertakäyttövaatteita, etenkään, kun luin, että vaateteollisuus on yksi isoimmista saastuttajista. Ihan kokonaan pukeutumisen ilosta ei tarvitse luopua, sillä kirppiksillä voi kuitenkin toteuttaa itseään ja joskus jopa tehdä myös hutiostoksia.

Kaiken ei tarvitse olla uniikkia, sillä käytettynä löytää usein myös ihan perusvaatteita. Tässä esimerkiksi tällainen pitkä peruspaita, farkut ja maiharit. Paita on Itäkeskuksen Fidasta (4 e), Leen farkut Hakaniemen UFFista (2 e, 2 euron päiviltä) ja maiharit Kallio kierrättää -faceryhmästä (5 e). Pillukoru on lahja Lunetelta <3

Paita 4 e, farkut 2 e ja maiharit 5 e = 11 e

2. Tapa löytää persoonallisia vaatteita

Mekko 6 e
Tässä ylläni on vintagemekko (6 e), joka näyttää vähän aamutakilta. Harkitsin aika pitkään, kannattaako tätä ostaa, sillä aamutakkimaisuus häiritsi itseäni aluksi vähän liikaa. Ostin kuitenkin, sillä mekko oli niin edullinen. Onneksi, sillä olen päässyt yli aamutakkimielikuvasta ja mekko on mukava, imarteleva JA SIINÄ ON TASKUT! Lisäksi se sopii tyyliini ja on persoonallinen. Saan mekosta joka kerta kehuja, kun sen ylleni puen.

Persoonalliset vaatteet ovatkin minulle toisiksi isoin syy käydä kirppareilla. Ei minua aina haittaa, jos vaikka jollakulla on samanlainen paita kuin minulla, mutta pidemmän päälle se ärsyttäisi. On tosi hieno fiilis tehdä yksilöllisiä löytöjä. Se tuntuu tosiaan siltä, kuin löytäisi aarteen.

Ostin mekon Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta - se on muuten ihan loistava ostospaikka! Samasta paikasta olen ostanut puolet kalusteistani suhteellisen edullisella kotiinkuljetuksella: 44 euroa kotiin asti kannettuna.

3. Laatua edulliseen hintaan

Kirppis on tietenkin usein myös halvempi kuin ketjuliike. Ei aina, esimerkiksi Facebookin kirppiksillä tai UFFilla on usein ihan riistohintoja (H&M:n toppi maksaa saman verran kuin uutena, what?). Mutta ihan pilkkahinnalla voi löytää myös tosi laadukkaita vaatteita.

Paita 3 e, hame 3 e, laukku 2 e, kengät 20 e = 28 e

Tämä paita esimerkiksi on osaksi kashmiriä ja ostin sen aikoinaan monta vuotta sitten Turusta Fidan kirppikseltä kolmella eurolla. Hame ei ole mitään erityisen laadukasta materiaalia, mutta olen tuollaista tarpeeksi soljuvasta materiaalista tehtyä vekkihametta etsinyt jo pitkään. Sen löysin Briteistä Manchesteristä kirppikseltä, jolla vaatteita myytiin kilohinnalla. Laukku on tosi vanha ja sen ostopaikkaa en millään muista.

Kengät ovat nahkaa ja niistä maksoin siksi hieman enemmän (20 e, minulle aika kallis kirppishinnaksi). Ostin ne Fleminginkadun Reccistä. Ne olivat myös melkein uudet ja hyvässä kunnossa.


4. Kirppiksiltä löytää loppuunmyytyjä juttuja

Kirppiksiltä voi myös löytää sellaisia aarteita, joita ei enää saa uutena mutta joita on kuolannut.

Neule 3 e, paita 3 e, hame 2 e = 8 e

Tämä Collectifin ihana leopardineuletakki on todella pehmeä ja mukavaa materiaalia. Pari vuotta etsin erittäin ahkerasti tätä tässä vihreässä värissä, mutta en löytänyt. Nyt vähän ennen joulua löysin tämän Konepajan Brunon kirppikseltä, jossa ihmiset myyvät omia vaatteitaan. Bongasin neuleen jo kaukaa ja kiirehdin ostamaan sitä - ja se maksoi 3 euroa, eli murto-osan alkuperäisestä hinnasta! Samasta rekistä ostin myös Collectifin henkselihameen ja pari hauskaa t-paitaa.

Kuvassa on myös yksi luottovaatteistani eli tuo minihame, jossa on todella imarteleva leikkaus. Sekin on tietysti kirppislöytö! Paita on sama kuin aiemmin. 

5. Kirppiksillä kiertely on harrastus sinällään


Tosiaan upean vaatteen löytäminen on kuin löytäisi aarteen, mikä tekee kirppareilla käymisen seikkailuksi ja hauskaksi harrastukseksi. Kierrosta aloittaessaan pitää hyväksyä se, että aina ei osu kohdalle jackpottia. Sen takia on sitten kivampaa, kun jotain upeaa tuleekin eteen.

Yksi hyvä vinkki kirppistä puhumattomille on myös se, että sinne ei saa lähteä etsimään jotain tiettyä vaatekappaletta. Kannattaa lähteä matkaan avoimin mielin. Yleensä en löydä mitään, jos lähden etsimään jotakin tarkkaan rajattua - silloin ei pidä silmiään auki muulle. Kun lähtee vaan katselemaan, löytääkin kaikenlaista hauskaa.

Kirppikselle ei kannata lähteä kiireessä. Silloin vain alkaa stressata. Minulla on mielessäni lista asioista, joita haluaisin löytää - joskus niiden yli vetämiseen saattaa mennä jopa vuosia.

Lisää syitä kirppiksillä kiertelyyn voisin varmasti keksiä vielä vaikka millä mitalla, jos olisi pakko. Onko teillä jotakin täydennettävää tähän listaan?