Olisinpa Amy Poehler. Amy on itsessäänkin aika upea muija, mutta tässä tapauksessa haluaisin eniten olla Amy siksi, että hän on Tina Feyn bestis. Olen aika varma, että Tina Fey on sielunsiskoni. Kyllä, esitän tässä aukottomat perustelut.
Tein tänään töissä Goddess-kortteja (voitte tulla hakemaan niitä ensi keskiviikkona Lushilta Lushia-päivänä - jep, we went there!) ja yksi Goddesseista oli tietenkin Tina Fey. Koska minä sain päättää. Kun minä päätän, Tina on aina jumala. Valitsin Tinalta hyvän sitaatin korttiin.
Rupesin oikein miettimään tuota sitaattia ja mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän olin samaa mieltä. Jatkuvasti ihmettelen, mihin ihmetekoihin taas pystyn, vaikka minulla olisi mikä avioero, syöpä tai masennus tahansa meneillään! Kaikki luulevat aina, että olen vain onnekas, mutta ei kai minua voi onnistaa näin usein elämässä - olen vaan boss lady ja menestyn useammin kuin epäonnistun. Kerron kohta teillekin, miten te voitte toteuttaa tätä omassa elämässänne. Olen nimittäin aika varma, että se onnistuu ihan jokaiselta.
Luin Tinan elämänkerran Bossypants - kannattaa muuten teidänkin lukea. Kirjassa hän kuvailee elämäänsä ja kertoo, mistä hän on saanut itseluottamuksensa ja can do -asenteensa: vanhemmiltaan. Hänelle on lapsena kerrottu uudestaan ja uudestaan, että hän pystyy mihin tahansa. Tässäpä olisikin helppo keino tulla itseensä uskovaksi ihmiseksi, mutta ikävä kyllä se ei ole omissa käsissämme. Jos on sattunut saaamaan vanhemmat, jotka eivät usko sinuun, moni luovuttaa. Mutta ei peli ole siltikään menetetty! Nimittäin en minäkään ole saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään, täysin päinvastoin, mutta silti olen täsmälleen samaa mieltä Tinan kanssa. Myös tästä sitaatista:
Jostain syystä aina uskon itseeni. Jossain määrin tiedostan, että kyseessä on aika usein harhaluulo, mutta se ei minua häiritse. Usein ajattelen, että kuka se on sanomaan, mikä totuus on - jos tätä ajattelen, kai se on minulle totuus? Ja kenen totuus olisi parempi?
Ajattelen tosiaan aina, että olen ihan vitun kova muija. Tätä en ole saanut syntymälahjana vaan minun on pitänyt aktiivisesti harjoitella kivojen asioiden ajattelua itsestäni. Kun tajuaa, että kaikki on vain harhaa ja suurin osa ihmisistä pelkää epäonnistumista, itsensä nolaamista ja ajattelee lähinnä omia asioitaan, sitä vapautuu. Jos joku nolaa itsensä, muut todennäköisesti eivät ajattele pahaa tästä ihmisestä vaan että huh, onneksi se en ollut minä. Jos vielä itse naureskelee omalle epäonnistumiselleen, niin muutkin rentoutuvat ja uskaltavat myös olla epätäydellisiä.
Parhaat vinkkini huonon itsetunnon parantamiseen olen jakanut täällä joskus aiemmin, mutta tärkeintä on
- Ajatella aktiivisesti kivoja ajatuksia itsestään ja olla ajattelematta inhottavia ja ilkeitä asioita. Jos alat ajatella jotakin sinua loukkaavaa, kuvittele, että joku sanoisi niin jostakin rakkaasta ihmisestä. Loukkaannu itsesi puolesta. Sinulle ei sanota noin!
- Kehua itseään onnistumisista ihan ääneen ("Hyvä Säde, maksoit laskut, oot kyllä paras") itselle ja muille. Kehu myös muita ja pyydä kehuja muilta.
- Katsella itseään aina imartelevassa valossa. Se on oikea valo.
Jaan myös tämän elämänfilosofian Tinan kanssa, ja uskon, että se onkin suurin syy siihen, miksi minua aina tuntuu onnistavan:
Opiskeluaikana Loimaalle haettiin äidinkielen opettajaa amikseen. Minä opiskelin toista vuotta, minulla ei ollut kokemusta opettamisesta, kävin aika rankassa terapiassa kaksi kertaa viikossa ja työpaikka oli 65 kilometrin päässä. Silti hain paikkaa ja ajattelin, että aina kaikki järjestyy. Paikkaa olisi voinut hakea kuka tahansa, mutta muut eivät hakeneet: he halusivat keskittyä opiskeluun, heillä ei ollut autoa, he eivät uskoneet mahdollisuuksiinsa eivätkä uskaltaneet vielä hakea oman alan töitä... Syitä oli tietenkin paljon. Yllätyksekseni sainkin paikan ja keksin nopeasti improvisoimalla ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Vaikka olinkin erittäin paljon mukavuusalueeni ulkopuolella, tykkäsin työstä ja se oli ensimmäinen koulutusta vaativa työpaikkani.
Tämä työpaikka poiki toisen paikan saman oppilaitoksen sisältä lähempää Turkua - yhtäkkiä minulla olikin 1,5 vuotta kokemusta täysipäiväisestä opettamisesta ja kova itseluottamus itseeni opettajana. Tämä taas johti siihen, että sain kaikista kasvatustieteen kursseista arvosanan 5 ja se näytti aika hyvältä CV:ssä. Muun muassa tästä johtuen sain opiskeluaikana ja tietenkin heti valmistuttuani töitä.
Loppujen lopuksi kun näkee vähän vaivaa ja kokeilee eri asioita, löytää oman juttunsa. Ja tässä Tina Fey on samaa mieltä minun ja mm. Die Antwoordin ("People think I’m interesting, 'cause I have fun and do my own thing" ) kanssa:
Kaikista parasta on se, kun tekee ihan omalla tyylillään ihan omia asioita ja on itse tyytyväinen omaan tekemiseensä. Mikään ei ole kamalampaa katsottavaa kuin ihminen, joka yrittää tehdä asioita siksi, että ne ovat cooleja tai hienoja. Uskon, että kun löytää oman paikkansa, ihminen on paitsi itse tyytyväinen, myös säteilee ympärilleen aitoutta ja mielihyvää. Tällöin voi vaikka tehdä miten tylsiä juttuja ja se näyttää äärimmäisen coolilta (vaikka edelleenkään se ei ole se tarkoitus).
Opetus siis on, että ei kannata voivotella elämäänsä ja luovuttaa jonkun asian suhteen vain siksi, ettei ole saanut käsiinsä elämän valttikortteja. Enemmän on omissa käsissä kuin mitä uskoisi.
Toki täytyy tähän loppuun laittaa disclaimer: en väitä, että kun vaan uskoo itseensä ja on harhainen omasta erinomaisuudestaa, tapahtuu kivoja asioita. Mutta silloin ei ehkä keskity niihin kurjiin asioihin ja ne hyväksyy osaksi elämää helpommin. Aina se ei ole ihan helppoa, mutta ei elämän kai kuulukaan olla. Mutta ihan hyvä perusasenne elämään se on!
