Häpeämätön

Olen häpeämätön lortto. Minun pitäisi hävetä. Eikö minulla ole mitään häpyä? (t. internet)

No on häpy ja on häpeääkin, tai jälkimmäistä ainakin joskus ollut ja toisinaan edelleen. Mutta täytyy kyllä myöntää osan nettiystävistäni olevan oikeassa - olen aika häpeämätön. En ihan täysin, mutta melko.

Häpeä on luonnollinen tunne ja auttaa meitä kuulumaan yhteisöön ja noudattamaan sen sääntöjä. Ongelma tunteesta tulee, jos sitä on liikaa tai ei ollenkaan, Ongelma tulee myös siitä, jos yhteisön säännöt ovat haitallisia sen jäsenille ja häpeä kahlitsee ihmisen orjaksi. Näinhän meillä patriarkaatissa on, sillä häpeällä pystytään hallitsemaan, tekemään onnettomaksi ja myymään. Hyvinvoinnilla ei tässä järjestyksessä ole lainkaan samaa arvoa kuin rahalla ja menestyksellä.

Se, että minun pitäisi tuntea häpeää esimerkiksi siitä, että olen olemassa ja minulla on keho ja mieli, on järjetöntä. En suostu häpeämään kehoani, sitä miten sitä näytän tai olen näyttämättä. En myöskään ääntäni, mielipiteitäni tai luonnettani. Minusta ei ole noloa kysyä, jos en tiedä. Kyseenalaistaminen, oikeuksien vaatiminen tai itsensä puolustaminen ei ole hävettävää.

En ole aina ollut tällainen. Nuorempana tunsin todella vahvaa häpeää. Pinnalle päin ja kai itsellenikin se kuitenkin kääntyi päinvastaiseksi ja olin täysin häpeämätön. Tämä oli kuitenkin oire pahasta olostani, eikä sitä saa sekoittaa terveeseen häpeämättömyyteen. Jos ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa, ei ole mitään hävettävää.

Olen huomannut, että tunnen häpeää, jos toimin tavalla, joka rikkoo itseäni vastaan - jos mukaudun normeihin mukavuudenhalusta tai teen jotakin itselleni epätyypillistä tehdäkseni vaikutuksen ihmisiin. Jos haluaisin tehdä jotakin, mutta teenkin toisin, minua hävettää, koska en ole itselleni uskollinen enkä voi seisoa tekojeni tai sanojeni takana. Tiedän, että jos joku kysyisi miksi teen jotakin, en osaisi vastata. Siksi pyrinkin aina pysähtymään, jos tunnen häpeää - mitä teen, mitä en haluaisi?

Syy häpeään voi olla jokin iso ja selkeä juttu, kuten että olen pettänyt ystäväni luottamuksen, tai sitten todella pieni ja vaikeasti hahmotettava: Sanotaan, että minua ei juuri sillä hetkellä tanssituta mutta lähden ystävien kanssa kuitenkin tanssimaan heitä miellyttääkseni. Tanssilattialla vähän nolottaa heilua siinä muiden mukana, vaikka normaalisti en häpeä Erittäin Cooleja Tanssiliikkeitäni. Oikeasti tunne johtuu siitä, että en ole tanssituulella, mutta en kuunnellut omaa oloani.

Häpeästä onkin siis hyötyä omien rajojen pitämisessä ja siinä, että osaa pysyä uskollisena itselleen. Käytän sitä ohjenuoranani. Se täytyy kuitenkin osata erottaa meihin ulkoapäin iskostetusta turhasta häpeästä. Tämä vaatii tietenkin itseensä tutustumista. Itseltään voi kysyä, minkälainen ihminen on, mitä arvostaa, mitä ei arvosta ja missä omat rajat menevät.

Kannattaa myös tutustua siihen, miten meihin vaikutetaan. Minulle joskus tutustuminen feministiseen, queeriin, postkolonialistiseen ja ekokriittiseen tutkimukseen oli melkeinpä tajunnanräjäyttävää. Nämä kuulostavat ehkä hiukan teoreettisilta ja tylsiltä perehtymisen aiheilta, mutta eivät sitä mielestäni ole ja oikeasti tarjoavat ihan todella hyödyllisiä välineitä arkeen. Ne antoivat silmälasit, joiden läpi katsoa ja kyseenalaistaa kaikkea kulttuuria. Ihan näiden teorioiden pinnallinenkin tietäminen auttaa. Voi vaikka tutustua lyhyesti feministiseen tutkimukseen ja sitten viikon ajan koettaa lukea kaikkea mainoksista uutisiin siitä näkökulmasta, vastakarvaan. Mitä todennäköisimmin huomaat kaikkea "hauskaa" ja tapa jää päälle. Seuraavaksi voit kokeilla samaa queer-silmälasien läpi ja niin edelleen.

Kehotan siis kaikkia ensinnäkin

tunnistamaan häpeän,

Miksi minua suututtaa/itkettää/naurattaa hysteerisesti? Voisiko tämä olla häpeää?

sitten kyseenalaistamaan sen ja

Miksi tunnen häpeää? Tuleeko se ulkopuolelta vai sisältä? Onko se tarpeellista juuri nyt?

lopuksi hyötymään siitä.

Mitä voin oppia itsestäni? Miten voisin toimia seuraavalla kerralla toisin?

Lisäksi neuvon kokeilemaan noloja juttuja, omia rajoja kuitenkin kunnioittaen. Jos vaikka tekee mieli ottaa tanssiaskelia lenkillä, ota! Jos tekee mieli sanoa puolitutulle töissä, että hänellä on ihan parhaat vitsit, sano. Jos ei löydä aamulla parillisia sukkia, pue räikeästi eripariset. Ehkä huomaakin, että monissa asioissa ei ole oikeasti mitään hävettävää.

En tietenkään ole itsekään täydellinen. En ole, oikeasti! Uskokaa nyt! Tiedän, vaikeaahan se on. Harjoittelen tällä hetkellä romanttisia tunteita ja suhteita. Niissä koen helposti olevani huono ja tyhmä, joten häpeääkin olen kokenut - silloinkin kun ei pitäisi. Mutta pitäähän elämässä olla haasteita ja itsessä kehitettävää!

Menkkakalenteri muuttaa elämäsi

Oletko kuullut kuukautiskalentereista? Teimme Sandran kanssa itsellemme sellaiset, ja nyt en voi muuta kuin ihmetellä, miten en ole tehnyt tätä jo 20 vuotta sitten, kun kuukautiseni alkoivat. Oikeasti, mitä hittoa? Minut ovat pettäneet vanhemmat naiset, koulujärjestelmä ja media.

Jälleen kerran väitän, että jos cismiehillä olisi menkat, niille olisi työpaikoilla omat järjestelynsä, yliopistoissa oppiaineensa ja pyhät tamponikirkot joka kulmalla. Nyt sen sijaan joutuu joidenkin kanssa väittelemään, onko PMS oikea ilmiö, saako menkkaside kädessä kävellä vessaan (se on hei NOLOA!) ja että kannattaako kuukautiskipuihin ottaa särkylääkkeitä vai kestää vaan hampaat irvessä ja Jeesus mielessä hymyillen, kun kirjaimellisesti elimestäsi repeytyy irti verisiä suikaleita. Urpot.

Pukeudun nykyään menkkojen aikaan punaiseen!

Kuukautishäpeä ja tietämättömyys menkoista elää ja voi hyvin. Viimeisin typerys, joka tuli menkkahäpeäkaapista ulos ja nolasi itsensä, on aikuinen mies Peter Nyman. Hän twiittasi niin typerän jutun, että ei todeksi uskoisi.  Ei helvetti.

Juuri kun kuvittelin, että menkkahäpeä kuuluu 20 vuoden takaiseen elämääni ja että nykyään asiat on eri tavalla! Tämä stigma pitää purkaa ja sitä varten menkoista pitää puhua, aina vähän äänekkäämmin kuin kuvittelisi olevan tarpeellista. Eräs aktivisti sanoi asian hyvin, ja käännän ajatuksen tähän vapaasti:

Yksi syy sille, että me rinnalliset ja kohdulliset emme itsekään tiedä, miten kaikki toimii ja mikä kehossamme on normaalia ja mikä ei, on se, että kaikki keskustelut vartaloistamme luokitellaan pornografiseksi. Kun oma vartalo on seksualisoitu, halusi sitä tai ei, ja tärkeä tieto luokitellaan k-18-sisällöksi, ei vain pääsy informaatioon vaikeudu, vaan sen saamiseen liitetään stigma ja rangaistus, etenkin yhteiskunnan näkökulmasta. @lingerieaddict

Yksi syy punaiseen pukeutumisessa menkkojen aikaan onkin stigman poistaminen ja se, että kun ihmiset kysyvät minulta asiasta, voin puhua menkoista. Toinen on se, että punainen sopii minulle ihan hel-ve-tin hyvin ja antaa voimaa. Kun Sandra ehdotti punaiseen pukeutumista, muistin heti lapsena lukemani Alexander Dumasin Kamelianaisen. Siinä on kurtisaani, joka kantaa mukanaan aina kamelioita - 25 päivänä kuukaudessa ne ovat valkoisia ja 5 päivänä punaisia. Kun kameliat ovat punaisia, hän ei ota vastaan miehiä. Tätä pidettiin niin mystisenä! Luin kirjan 20 vuotta sitten, mutta muistelen, että kirjassa ei ikinä selvitetty syitä kamelioille. Se oli kuitenkin lukijalle ilmiselvää. Ajattelen, että jatkamme Kamelianaisen perinnettä!

Mutta, takaisin kuukautiskalenteriin! Nyt kerron teille, miten se tehdään. 

Nykyään menkkoihin on olemassa monenlaisia appeja, jotka kertovat, kun menkat ovat alkamassa, ja joihin kirjataan oireita. Kuukautiskalenteri ei kuitenkaan ole tällainen, vaikka siinä vähän sama ajatus onkin.

Eli yllä näette kalenterin idean. Ensin piirretään tuollainen ympyrä (tai tässä saa olla luova - voi piirtää, mitä tykkää). Se jaetaan neljään osaan: talveen, kevääseen, kesään ja syksyyn. Talvi on menkkojen aika, kevät pre-ovulaatio, kesä ovulaatio ja syksy PMS.

Seuraavaksi sinun pitäisi tietää kuukautiskiertosi pituus eli kuinka monta päivää on kuukautistesi ensimmäisestä päivästä seuraavien kuukautisten ensimmäiseen päivään. Minulla kierto on 25-26 päivää, Sandralla 31. Keskimääräinen kierto on 28 päivää.

Seuraavaksi päiovät jaetaan kierron eri vaiheisiin. Kun tekee menkkakalenteria ekaa kertaa, voi jakaa päivät vaikka ihan tasan. Myöhemmin, kun seuraa omaa oloaan, voi sitten päivittää kalenteriaan. Kierto alkaa kuukautisista eli talvesta. Itse laitoin ensimmäisellä kerralla 26 päivääni seuraavanlaisesti:

TALVI 1.-5.
KEVÄT 6.-13.
KESÄ 14.-21.
SYKSY 21.-26.

Sitten merkkasin kalenteriini (sellainen perinteinen paperinen, jolla ei nyt eristäytymisen ja kaikkien menojen peruuntumisen takia olekaan muuta käyttöä) nuo päivät koodilla T1, T2 jne.

Minulla on ollut kuukautiskalenteri hieman yli kuukauden käytössä ja se on tosiaan muuttanut elämäni jo nyt. Kaikki ne aikaisemmin epämääräiset olotilat, tuntemukset ja tunteet ovat saaneet merkityksen. Se ei kuitenkaan ole kalenterin paras puoli: nyt saan kaikesta niin paljon enemmän irti!

Oletko joskus ihmetellyt, miksi uuden harrastuksen aloittaminen ei kiinnostakaan, vaikka ilmoittautuessasi siihen olit aivan intoa täynnä? Tai miksi ihana lämmin kylpy ei tunnukaan yhtä houkuttelevalta kuin edellisellä viikolla? Miksi ekat deitit menevät todella hyvin, mutta toisilla innostus on hävinnyt? Miksi inhoat omaa naamaasi, vaikka juuri viime viikolla olosi oli hehkeä kuin Afroditella? Älä enää ihmettele!

Seuraava askel nimittäin on se, että rupeaa suunnittelemaan tekemisiään ja asioitaan kuukaudenkierron mukaan. Talvi ja syksy ovat introverttiaikaa ja kevät ja kesä ekstroverttiaikaa. Luovat projektit, taide, ihmisten tapaaminen, uusien harrastusten aloittaminen kannattaa sijoittaa kevääseen ja kesään. Kesä on parasta aikaa deittailla, esiintyä ja käydä vaikka työhaastattelussa. Silloin hehkuu ja on parhaimmillaan. Syksy ja talvi ovat rauhoittumisen, itsensä hoidon ja hemmottelun aikaa. Silloin kannattaa meditoida, reflektoida, tuntea tunteita ja antaa itselleen armoa.

Suosittelen kalenteria erityisesti, jos on ongelmia mielialan kanssa. Osasin ennenkin toki yhdistää mielialojen muutokset esimerkiksi PMS:ään, mutta nyt tiedän täsmälleen, missä kierron vaiheessa menen ja mitä odottaa. Siksi tiedän, että sinä yhtenä päivänä, kun minulla on raivopäivä, minun ei kannata puhua ihmisille, jotka saavat minut ärsyyntymään. Niinä kahtena päivänä, kun minulla on ruma olo, en jää jumittamaan peilin eteen ja ahdista itseäni enempää. Tunnen, milloin ovulaatio tapahtuu. 

Mielialojen lisäksi ymmärrän nyt myös kehoani muutenkin, etenkin ihoani. Minulla on hormoniakne, ja nyt osaan hoitaa sitäkin paremmin. Teen kemiallista kuorintaa syksyllä ja talvella, ja sitten taas keväällä mekaanista kuorintaa. Osaan ajoittaa särkylääkkeiden syönnin tarpeeksi aikaiseen vaiheeseen, eivätkä kivut ehdi alkaa ja siksi ne eivät pääse yhtä pahaksi kuin ilman tätä tietoa. Tiedän, milloin minulla on menkkojen runsain päivä ja osaan varautua.

Kalenteri auttaa ymmärtämään itseään ja olemaan itselleen armollinen. Jos menen vaikkapa syksyn aikaan tapaamaan ystäviäni baariin, voin jo lähtiessä asennoitua niin, että nyt en ole se, joka tanssii pöydillä ja se on ihan ok. Voin kertoa kavereillenikin asiasta. Asioista ei tarvitse luopua, esimerkiksi olla sopimatta deittejä syksyyn tai talveen - voi vaan keksiä introverttiaikaan sopivaa tekemistä, esimerkiksi leffaillan.

On ihanaa, kun ymmärtää itseään näin paljon paremmin. Samalla suututtaa aivan älyttömästi, että tämä tieto on minulta ollut riistettynä 20 vuotta! Tästä pitäisi pitää jokaiselle lapselle kunnon koulutus ja menkkakalentereita tulisi myydä onnittelukorttien vieressä. Kehon tuntemuksista eri kuun vaiheessa pitäisi keskustella terveystiedon tunnilla. Ihan raivostuttavaa.

Kun minun kummitytölläni alkaa menkat, aion askarrella hänen kanssaan kuukautiskalenterin, leipoa kuukautiskakun ja käydä ostamassa juuri sopivan värisen kuukupin.

Olen olemassa

Haluaisin sanoa, että en ole unohtanut blogia, mutta se ei pidä paikkaansa. Kyllä olen. Tänä vuonna olen saanut aikaiseksi kaksi postausta! En silti ole kadonnut interneteistänne, sillä nykyään päivittelen aika paljon juttuja Instagramiin.

Suurin syy Instagramin käyttöön on varmastikin se, että sisällön tekeminen sinne on todella vaivatonta. Videot, kuvat ja tekstit syntyvät hetkessä vaikka sohvalla istuessa ja ne myös siirtyvät saman tien jakoon yleisölle. Blogia kirjoittaessa täytyy erikseen mennä tietokoneelle ja siirtää kuvat HIRVEÄN VAIVALLOISESTI JA HITAASTI. Oikeasti ei vaiva ole niin suuri, mutta jos tottuu helppoon ja nopeaan, kaikki muu tuntuu hankalalta. Vähän sama juttu kuin nopea netti - en enää ikinä kestäisi hetkeäkään modeemia tai jotain päivän mittaista odotusta, että saan ladattua elokuvan illaksi. Hyi.

Olen nyt eristäytymisen aikana retkeillyt ja kuvaillut aika paljon!

 Tietysti blogissa on etunsa. Vaikka yleensä kirjoitan aika tajunnanvirtamaisesti enkä suunnittele tekstejäni, on kokonaisuus kuitenkin hieman ehjempi kuin Instagramin stoorissa. Siellä toistelen samoja asioita, kun en enää muista, mitä olen jo sanonut, tekstiin tulee kirjoitusvirheitä herkemmin (syytän kylläkin autocorrectia ja sitä, että pitkää tekstiä on hankala muokata!), olennaiset pointit saattavat mennä ohi ja se saattaa aiheuttaa väärinymmärryksiä... Tosin joillakin ne menevät ohi ihan täällä blogissakin.

Jos miettii asiaa luovuuden kannalta, en ole varma, onko helppo parempi. Kirjoittaminen on mukavampaa koneella ja pääsen oikeasti flowtilaan, kun rustailen menemään. Instagramissa sisällön laatua alkavat helposti ohjailemaan tykkäykset ja kommentit, mistä en pidä. Tietysti on mukava, että sanomani resonoi ihmisissä, mutta haluan ensisijaisesti ilmaista itseäni. Sovelluksen selailusta tulee myös ikävä tapa, ja siksi poistan sen aina välillä pariksi päivää puhelimestani.  

Blogin yleisöä on ehkä hieman hankalampi hahmottaa, kun en näe, ketkä tämänkin tekstin lukevat. Mutta en oikeastaan jaksa seurata stoorieni katsojia Instagramissakaan - katsokoon ketä katsoo. Minulla ei ole mitään salattavaa, ja siksi tilini onkin julkinen.

Haluaisin kirjoittaa enemmän postauksia tänne blogiinkin, mutta olen oppinut, etten tee mitään lupauksia. Tosin sen voin kertoa, että minulle on pitkästä aikaa tullut inspiraatiota kirjoittaa, ja se tuntuu aika kivalta.

Epäilen, että minulla oli pieni burn out tai jotain sen kaltaista - en saanut oikein mitään aikaiseksi omassa elämässäni, kun töissä oli niin ahdistavaa. Onneksi kohtalo puuttui peliin ja koronaepidemian takia olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti työtön! Noin puolitoista kuukautta sitten minut ja työkaverini ensin lomautettiin ja sitten irtisanottiin. Minua ei ole koskaan irtisanottu, ja täytyy myöntää, että se oli tällaiselle työaddiktille yksi suurimmista peloista. Kuitenkin kun sain ilmoituksen, ensimmäinen tunne, minkä tunsin, oli iso helpotus. Työkaverini ovat aivan mahtavia, mutta työpaikan johto oli tehnyt oloni aika paskaksi jo pitemmän aikaa.

Nyt sitten olen opetellut elämään työttömänä. Asiaa helpottaa ehkä se, että samassa tilanteessa on niin moni muukin, enkä koe olevani mitenkään yksin tai huono. Stressitasoni alkavat pikkuhiljaa laskea ja olo on välillä melko luovakin. Ehkä siksi palasinkin tänne blogin pariin - saa nähdä, mitä muuta keksimme. Meillä on Sandran kanssa vaikka mitä projekteja.

Minulle saa tietenkin laittaa viestiä Instagramissa, mutta olisi hauska saada tänne blogiinkin kommentteja! Kertokaa siis kuulumisianne <3 Tosi tylsää, että ne on vieläkin tarkastettava ensin, mutta minkäs sille voi - säälittävät lassukat ja incelit haluavat pilata kaikkien ilon raiskausuhkauksillaan, joten en voi muuttaa kommentointia ihan vapaaksi vielä.

Kissa!

(Sisältää blogin kautta saatuja tuotteita)

Ruki is back! Ja missä asussa! 

Olen hieman pitänyt taukoa täältä blogista. Elämässäni on ollut meneillään aika lailla kaikenlaista, muuttoa ja uutta kämppistä ja itsenäisyyspäivästä selviämistä. Huh. 

Mutta nyt tulin takaisin ihan vain siksi, että näytän ihan superpommilta ja halusin jakaa kuvat kanssanne isommin kuin mitä Instagramissa voi. Sain Lumingerielta (*blogin kautta*) ihanan alusvaatesetin ja pitkästä aikaa jaksoin laittaa pin up -lookia ylle. Se on ollut hieman hukassa viime vuosina, vaikka se mielestäni minulle tosi hyvin sopii. 

Setti on Playful Promisesin Aurora. Rintaliivit ovat kokoa 75GG ja alushousut kokoa 44, mutta ei kannata näistä ottaa mitään mallia - kysy Lumingerien asiakaspalvelusta, he osaavat sanoa sinulle sopivan koon. En tiedä mitä taikureita he siellä ovat, mutta minulla on koko aina osunut oikeaan.

Rintaliivit ovat mallia longline, eli ne tulevat hieman tuon kuppiosan alle. Pyysin juuri tätä mallia, sillä olen melko pitkä ja olen huomannut, että pitkänmalliset rintsikat ovat minulle parhaat. Ne istuvat kivasti, eivät aiheuta selkään muhkuroita ja tulevat juuri hyvin minulla tuohon vyötärön kohdalle (kts. ylläoleva kuva).

Alushousut puolestaan ovat AIVAN IHANAT. Ne todella ovat korkeavyötäröiset ja tulevat tosi kivasti tuohon kapeimpaan kohtaan minulla, kun usein "korkeavyötäröiset" mallit jäävät navan kohdille eli liian matalalle. Alushousuissa on myös irrotettavat sukkanauhapidikkeet, jotka ovat sellaista leveämpää mallia. Kovin roikkuvia sukkia näihin ei kuitenkaan kannata laittaa, sillä alushousut eivät ole tarpeeksi tukevaa kangasta pitämään sukkia ylhäällä muussa kuin näytösmielessä.

Korkeavyötäröisyydestä huolimatta alushousujen sivusauma tulee tarpeeksi korkealle, jolloin se pidentää kivasti jalkoja.

Koko setti istui melko mukavasti. Longline-rintsikoissa on aina se, että jos istuu lysyssä, sivuluut hieman painavat kylkiin, joten ihan joka päivän arkialusvaatteiksi näitä en suosittelisi, mutta ehdottomasti esimerkiksi juhlamekkojen alle tai jos haluat tuntea olosi superseksikkääksi.

Jos ette ole lukeneet aiempia postauksiani Lumingeriesta, niin kerron lyhyesti: se on alusvaatteiden verkkokauppa kurvikkaammille eli erityisesti isorintaisille. Minä en löydä rintsikoita peruskaupoista, ja olen Lumingeriesta ostanut ja saanut blogin kautta useammat täysin istuvat alusvaatteet.

Kuten ehkä huomaatte näistä kuvista, tästä setistä tuli ihan todellinen lempparini. Olo oli samaan aikaan tosi suloinen ja kuuma! Kännykkäni kamera tunnistaa aina kuvan kohteen, esimerkiksi maiseman tai selfien, ja nyt kun otin peilin kautta kuvaa, se ehdotti kohteeksi kissaa. Hah.

Setti toimii myös vaatteiden alla - uusi kämppikseni (lupaan kertoa tästä asiasta myöhemmin lisää!) vaatetti minut tähän upeaan vintageaamutakkiin ja näihin mielettömiin korviksiin. Ei haittaa, vaikka vähän rintsikkaa näkyykin alta!

Lupaan ja vannon, että kirjoittelen tänne useammin. Nyt ehkä Instagram-avautumisten helppous ja suosio on vienyt suurimman osan sisältöä, joka päästäni tulee. Silti, mikään ei korvaa kirjoittamista ja kunnon kokonaisuuksia, jotka säilyvät täällä oikeasti pitempään kuin 24 h.