Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri nyt

En ole pitkään aikaan tehnyt postausta asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri nyt. Niitä on nimittäin, ja aika paljonkin! Välillä ankeat asiat vievät liikaa tilaa ajatuksista, joten on hyvä ihan tietoisesti ajatella kivoja juttuja ja kertoa niistäkin täällä.

1. Matkustaminen

Kävin viime viikonloppuna pyörähtämässä Münchenissä Oktoberfesteillä! Kävimme kaverini Punatulkun kanssa toki muuallakin, muun muassa Dachaun keskitysleirillä ja Alpeilla seikkailemassa. Matkailu on yksi isoimmista iloistani, ja tällaiset pienet reissut piristävät arkea ja antavat näköalaa. Eikä reissuun tarvitse lähteä ulkomaille, toisessa kaupungissa tai vaikka ihan lähimetsässä käyminen voi olla seikkailu. Ihan oikeasti, nyt ei ollut edes tarkoitus kuulostaa ärsyttävän kliseiseltä :D Itse olen seikkaillut viime aikoina muun muassa Tampereella, Helsingissä ja ihan kuulkaa Raisiossakin. Tässä pari kuvaa Saksasta:

Oktoberfest-tunnelmia

Alppimökki

Dachau

Partenachklamm - rotko Alpeilla Garmisch-Partenkirchenissä

2. Metsä

Äskeisestä tuli mieleen, että olen käynyt poikkeuksellisen paljon metsässä viime aikoina. Olen vanha partiolainen, joten ei se metsä kyllä ennestäänkään ole vieras paikka ollut, mutta nilkkaturman jälkeen olen vähän arastellut astella esimerkiksi märillä, juurisilla poluilla. Nyt olen yrittänyt unohtaa pelkoni ja olemme viime aikoina käyneet He-Manin ja Vilin kanssa Kurjenrahkan kansallispuistossa ja Kuhankuonon retkeilyreiteillä aika monta kertaa.

Lentävä mäykky

Turussa on kivoja metsiä muutenkin ja parasta on, että niiden läheisyyteen pääsee bussilla. Esimerkiksi Ruissaloa, Katariinanlaaksoa ja Kuhankuonoa voin suositella. Katariinanlaaksossa ja Ruissalossa on komeita, käkkyräisiä tammia ja muita jalopuita. Molemmissa on myös koiraranta, vaikka Sir Vili ei kauheasti veteen uskallakaan mennä - korkeintaan se hakee kepin n. metrin kahden päästä rannasta. Kuhankuonossa puolestaan on kansallismaisemaamme eli suota ja näin syksyisin myös sieniä ja karpaloita.

Kurjenrahka

Tammenlehtiä Ruissalossa

3. Riippumatto

Olen löytänyt riippumaton. Tai siis olen ostanut sellaisen, mutta siis olen löytänyt riippumaton konseptina. Tai oikeastaan se oli He-Man, joka osti Ticket to the moon -riippumaton käytettäväksi vaelluksille, mutta huomasimme, että jäämme yhdessä alle painorajan (200 kg), joten uskaltauduimme kokeilemaan samanaikaista makoilua riippumatossa. Onhan se vähän ahdasta, varsinkin, kun Sir Vili änkeää mukaan, mutta menettelee kyllä. Tämä kyseinen riippumatto menee tosi pieneen tilaan eikä paina juuri mitään, joten sen saa helposti reppuun mukaan. Sen kiinnittäminen on myös tosi helppoa ja kestää noin minuutin. Olemme laittaneet riippumaton milloin mihinkin, yleensä metsään, ja menneet kuuntelemaan ja katselemaan luontoa. Luonnolla tarkoitan tietysti Netflix-sarjoja kännykältä vara-akun kanssa. Pari kertaa olemme nukahtaneet jopa päiväunille. Onneksi Sir Vili on hyvä vahtikoira ja herättää meidät, jos joku yrittää lähestyä.

Sir Vili vahtimassa riippumatossa

4. Parks and Recreation ja 30 Rock

Katsoin Parks and Recreationin toiseen kertaan tässä vähän aikaa sitten ja nyt katson vaikka kuinka monennetta kertaa 30 Rockia. On kyllä mahtavaa, että on sellaisiakin sarjoja, joissa päähenkilö on nainen eikä sarja keskity naisen romanttiseen rakkauselämään. Suosittelen sarjoja kaikille. Minullekin saa muuten suositella uusia sarjoja (ei Game of Thronesia, en jaksa).

5. Huulipunat

Huulipunat ovat kyllä hieno asia. Jos en jaksa mitenkään muuten meikata, huulipuna pelastaa päivän. Lempparisävyni ovat tällä hetkellä Lushin Santa Baby (kirkkaanpunainen huulisävy), Manic Panicin Black Rose Lethal (tummanpunainen huulikiilto), Inglotin HD Lip Tint Matte (tummanlila mattahuulipuna) ja Lime Crimen Salem (tummanruskea mattahuulipuna) ja Buffy (nude mattahuulipuna).

Salem, Santa Baby, HD Lip tint, Black Rose Lethal, tosin näissä kuvissa on kyllä muutakin meikkiä kuih huulipunaa

6. Saunajooga

Olen käynyt nyt pari kertaa Yliopistoliikunnan kautta saunajoogaamassa, ja jäin ihan koukkuun. Lämpöä, venytystä ja omaan tahtiin tehtyjä liikkeitä - what's not to love?

7. Siskot

Kaikki touhuaminen siskojeni kanssa saa minut aina onnelliseksi. Viimeksi Sekopää oli luonani lukulomalla (hänellä on kirjoitukset, iik!) ja aikaisemmin kävin itse Helsingissä. Istuskelimme kallioilla, katselimme tähtiä ja kokeilimme valomaalausta.

8. Sir Vili

Jokaisen päiväni tekee vähän paremmaksi Sir Vili, joka onnistuu jotenkin kehittämään söpöyttään aina vaan pidemmälle. En kestä! Se on nykyään niin reipas ja kiva poika, joka kuitenkin rakastaa kainalossa makoilua ja löhöilyä yhtä paljon kuin reippaita metsälenkkejä. 

Vilin perusilme ja -asento, kun syön ruokaa

9. Lukeminen! 

Opiskellessa joutui lukemaan niin paljon, että lukemisen ilo pääsi hieman unohtumaan. Nyt olen aloittanut taas huvikseni lukemisen. Tosin lukeminen on tällaiselle huonoitsekuriselle ihmiselle hiukan jopa vaarallista, sillä hyvä kirja saattaa viedä mielenkiintoni kaikkeen muuhun tekemiseen ja jopa nukkumiseen. Huh.

Juuri nyt en saa päähäni mitään tuoreita tai erityisen hyviä kirjasuosituksia, mutta laitan heti ylös ja raportoin, kun sellaisia keksin.

10. Kirjamessut

Äskeiseen liittyen: aion mennä Turun Kirjamessuille ensi viikonloppuna! Oikeastaan ammattini puolesta on suorastaan velvollisuuteni mennä messuille, mutta nyt pääsen sinne blogin kautta.

Sain myös kaksi lippua messuille arvottavaksi blogissa. Joten siis: kuka haluaa tulla Turkuun ja Kirjamessuille? Tai kuka on jo Turussa ja haluaa tulla Kirjamessuille? Tai kuka haluaa Ruoka- ja viinimessuille? Nekin on nimittäin samaan aikaan ja samassa paikassa. Voisin tehdä ruoalle ja viinille oman kohtansa tähän onnelliseksi tekevien asioiden listaan, mutta se on nyt varmaan ihan itsestäänselvyys. Jos messuilla on jonkin viininmaistelutilaisuus, aion mennä sinne. Olen aina halunnut kokeilla viininmaistelua. Ja jos en osaakaan mitään, niin ainakin pääsen juomaan viiniä.

Jos haluat osallistua arvontaan, kommentoi alle! Voittaja arvotaan torstaina ja hän saa kaksi lippua Kirjamessuille. Toimitan liput joko perjantaina tai lauantaina voittajalle henkilökohtaisesti joko messualueella tai Turussa. Kyllä, tähän voittoon sisältyy lämmin kädenpuristus itse MRV:ltä!


Näitä iloisia asioita on aina niin kiva keksiä, koska kun kerran aloittaa, näitä tulisi ihan vaikka millä mitalla. Tästä postauksesta tuli kuitenkin jo nyt niin pitkä, että jätetään tällä kertaa määrä kivaan pyöreään kymppiin. Suosittelen myös kaikille teille tällaisten listojen tekemistä, sillä kivat asiat jäävät ihan liian helposti kurjien juttujen jalkoihin - on tärkeää tiedostaa, mitä kaikkea ihanaa elämässä tapahtuu ja on.

Humanistit vs luonnontieteilijät - fashion off

FB-kaverini oli ollut kauppiksen luennolla, jossa oli jälleen kerran kerrattu kliseet humanisteista: olemme "köyhiä ja irrationaalisia kuluttajia". Kaikkihan tämän toki jo tietävät. Lisäksi muiden tiedekuntien opiskelijat ovat meitä humanisteja älykkäämpiä, ahkerampia ja paremmin palkattuja. He saavat heti valmistuttuaan töitä, toisin kuin me humanistisen tiedekunnan tyhjäntoimittajat, jotka olemme tottuneet laiskottelemaan opintojemme vähän töitä ja ajattelua vaativan luonteen takia. Kun kuulee, että joku opiskelee vaikkapa matematiikkaa, olettaa heti, että kyseessä on varmasti tosi fiksu ja aikaansaava tyyppi. Nyt kun nörttiyskin on coolia, mitä meille humanisteille jää?

Vastaus oli ennen tyylikkyys. Kauppislaisetkin ovat toki tyylikkäitä, mutta sellaisella tylsällä ja klassisella tavalla. Humanistisen tiedekunnan nimi voitaisiinkin vaihtaa esim. Hipsteristiseen tiedekuntaan, niin tyylikkäitä ja aikaamme edellä olevia me olemme - valmistummekin sentään master of arts -nimikkeellä. Nykyään en ole enää varma. Oikeastaan en ole ollut varma enää mistään siitä lähtien, kun törmäsin Euroviisumieheen.

Selitän vähän taustaa. Työskentelen siis nykyään IT-laitoksella, ja koska minua ympäröivät luonnontieteilijät, olen antanut itseni ottaa pukeutumisen vähän liiankin rennosti. Olen jopa pukeutunut töissä välillä - herranjestas - onesieen! Sinänsä tämä ei ole väärin, sillä tämähän vain tarkoittaa sitä, että osaan ottaa ulkonäköasiat rennosti, mikä taas on tyylikästä kuin mikä.  Lähinnä tyyliin keskittyvä koulutukseni humanistisesta tiedekunnasta ei toki ole mihinkään kadonnut, mutta kuitenkin: en ole ollut aivan huippukunnossa ulkonäköasioissa. Eikö vain sitten käykin niin, että tämä työkaverini Euroviisumies haistoi veren vedessä ja hyökkäsi salamana paikalle! Hän kuvitteli, että voisi voittaa mahtavan Miss Ruki Verin ja haastoi minut tyylitaistoon eli fashion offiin.

Hyvät ystävät, tämä ei ole vain hyökkäys minua kohtaan. Tämä on luonnontietelijöiden hyökkäys humanisteja kohtaan! Koko akateeminen maailma on sodassa! Meiltä yritetään viedä viimeinenkin ansiomme ja se yksi asia, jolla voimme kehuskella. Mitä seuraavaksi, fyysikot twerkkaamassa Dynkyssä tai kauppislaiset revityissä farkuissa? Ei, tämä ei vetele! Otin haasteen - ja itsestäänselvän voiton - vastaan.

Poimin siis muutamat viime aikojen lookkini, joissa on jokin trendikäs tai alternative-trendikäs juttu. Euroviisumiehen tavoitteena on näyttää samoissa lookeissa paremmalta kuin minä. Katsotaan, miten EVM vastaa haasteeseen - tai uskaltaako hän edes yrittää. Hahah.    

Haaste 1: Pyöreät aurinkolasit  

Pyöreissä aurinkolaseissa on jotain äärimmäisen coolia, mutta kaikki eivät vaan pysty käyttämään niitä uskottavasti. Minä pystyn. Take that, EVM!

Kuva: Harri Masko Photography

EVM ottaa haasteen vastaan. Hän tarttuu laseihin, nostaa ne kasvoilleen - eikä näytä aivan hirveältä! Mitä tämä on? Onko luonnontieteellinen tiedekunta antanut opiskelijoilleen salassa tyyliopetusta? En voi uskoa tätä. Kyseessä on ilmiselvä doping.

Puolueeton tuomaristo, joka koostuu 200 kansainvälisesti mainetta niittäneestä, arvovaltaisesta akateemikosta, arvioi voittajaksi MRV:n, mutta voitto ei ole yhtä murskaava, kuin olisin toivonut. Huh, tästähän tulee kova taisto.

Haaste 2: värikkäät feikkipisamat 

Koska pelästyn niukasta voitosta ja uskon sanontaan tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä, jatkan haasteella, jonka uskon voittavani helposti. Värikkäät feikkipisamat ja punaiset sydänarskat - tämä viime aikojen meikkitrendi on vaikea jopa minulle, mutta onnistun silti näyttämään siinä uskomattoman hyvältä, vaikka itse sanonkin.

Yllätykseni on suuri, kun EVM tuokin oman avustajan Punatulkun kuvauspaikalle. Jo on! Edes minulla, glamourdiivojen diivalla, ei ole avustajaa. Tuomaristo nyökkäilee hyväksyvästi ja on selvästi vaikuttunut tästä power movesta. Punatulkku tarttuu siveltimeen ja minä alan hikoilla. En voi uskoa silmiäni, kun näen lopputuloksen. Miten EVM:n kasvot hehkuvatkaan, jopa noiden viiksien kanssa! Nyt on tosi kyseessä!

Tuomaristo julistaa tuloksensa ja pahimmat pelkoni käyvät toteen: EVM on voittanut toisen erän! Olemme tasapelissä.

Haaste 3: snapback-lippis 

Snapback-lippis on helposti urpon näköinen, jos sitä ei osaa kantaa. Tässä minun tyylinäytteeni. Vaikka taas kerran itse sanonkin: minä käytän lippistä eikä lippis minua. Mitä tähän sanoo Euroviisuäijä? You think you can pull this off?
  

EVM heittää lippiksen huolettomasti päähänsä ja kyllä vain, kasvoilla on vielä jälkiä edellisen haasteen pisamista. Urpoudesta ei ole tietoakaan, kun EVM ja aurinko hymyilevät kilpaa tuomaristolle. Nuo huijarit!

Tuomaristo äänestää kuitenkin minut voittajaksi. Ehkä gangsta-käsimerkkini vakuuttivat heidät. Johdan nyt 2-1, mutta ei odottamani 3-0. Siirrymme seuraavaan haasteeseen.

Haaste 4: Pikachu

Nyt pelaan likaisilla panoksilla, mutta en voi muutakaan. Mikään ei ole sen nörtimpää kuin pelit ja anime, ja vaikka nörttiys nykyään onkin uusi musta, toivon herättäväni vanhan koulukunnan tuomarien mielikuvat epäcooliuden ja luonnontieteilijöiden yhteydestä. Laitan kaikki peliin ja yhdistän Pikachu-hatun keltaisiin laseihin. Selviätkö tästä ysäripommista, EVM?

Koko tuomaristo haukkoo henkeään, kun EVM lähtee vastaamaan haasteeseen. Hattu asettuu hänen päähänsä kuin se olisi aina ollut siinä, ja lasit viimeistelevät tyylin. Minun on pakko myöntää: näky on kuin taide-elämys, jota ei unohda ikinä.

EVM voittaa tietenkin, ja jopa minun on myönnettävä, että tämä erävoitto on ansaittu. Lopullinen voittoni ei siis vieläkään ole varma, sillä pisteet ovat nyt 2-2. Tuhatpäinen katsomo (mainitsinko jo tuhatpäisen katsomon?) mylvii tyytymättömyyttään. Kisalle pitää saada voittaja ja häviäjä, tasapeli ei tyydytä herännyttä verenhimoa. Alan jo aavistelemaan pahinta - entä jos voittaja en olekaan minä? Entä jos tuotan häpeän koko humanistiselle tiedekunnalle?

Haaste 5: hampurilainen 

Tämän ja seuraavan haasteen on valinnut EVM. Ja hän on selvästikin huomannut likaisen pelini ja pelaa vielä suuremmilla panoksilla! EVM on tehnyt tarkkaa taustatyötä ja ottanut selville heikkouteni. Yksi niistä on hampurilaisen syöminen. Tässä on nimittäin minun häpeällinen näytteeni.

Vaikka tiesin häviäväni tämän haasteen heti sen kuultuani, en osannut odottaa EVM:n jumalaista ja suoraan sanoen rietasta suoritusta. Hän pisti kaiken peliin ja söi hampurilaisen ennennäkemättömään K-18-tyyliin.

Tuomaristo äänesti odotetusti EVM:n erän voittoon. En voi edes uskoa, että kirjoitan tämän, mutta EVM johtaa 3-2! Minulla on enää yksi tilaisuus näyttää, että minusta on johonkin, edes tasapeliin. Hyvä luoja, anna sen olla mikä tahansa muu kuin kypärä.

Haaste 6: kypärä

EIIIIII, EVM totisesti tietää heikkouteni! Kukaan, siis KUKAAN, ei näytä hyvältä kypärässä (paitsi Maaretko, näette todisteen alla), mutta minä näytän erityisen urpolta siinä. Kuitenkin käytän kypärää, koska minulla on aivot, ja varmaankin EVM on seurannut minua työmatkoillani ja huomannut asian. Täytyy kyllä nyt sanoa, että EVM löi vyön alle. Ainoa toivoni on, että hän näyttää vielä urpommalta kuin minä.

Expectations vs reality

Eikä hän tietenkään näytä. EVM pukee kypärän päähänsä ja säteilee maskuliinista kauneutta kuin jokin kreikkalainen jumala. Lyyhistyn kasaan ja itken.

EVM: Apple on paras

Tuomaristo on yksimielinen ja EVM voittaa. Minun pitää myöntää: EVM oli parempi. Toivoisin, että se ei olisi totta, mutta se on. Olen pahoillani, kanssahumanistini, mutta luonnontieteilijät ovat vieneet viimeisenkin arvokkuutemme rippeen. Voinemme saman tien ryhtyä opiskelemaan matematiikkaa tai vaikka sitten kauppatieteitä, sillä tiedekuntamme luultavasti lakkautetaan pian - mitä järkeä on enää missään?

Vaikka tiedekunnan häpeä ottaa minua sydämestä, kaikista vaikeinta oli kirjoittaa tästä teille, rakkaat lukijat. En olisi halunnut, että joudutte todistamaan, miten IT-mies lakaisee idolillanne lattiaa. Menen tästä itkemään.

 

ps. Nämä kuvat on otettu jo keväällä - näin kauan minulla menee nykyään saada mitään aikaan! 

Paljuveneellä Aurajoessa!

Yritin keksiä tälle postaukselle parempaa otsikkoa, mutta en vain keksinyt mitään sen kuvaavampaa tai hauskempaa otsikkoa tälle kokemukselle. Siis kyllä, olimme paljuilemassa Aurajoessa. Tietämättömille: Aurajoki virtaa Turun keskustan halki. En menisi sinne uimaan, eikä se ole edes sallittua, sillä pohjassa on muutama metri metalliromua ja mutaa. Ehkä pari ruumistakin. Nyt pääsin kuitenkin toteuttamaan unelmani Aurajoessa uimisesta (ja todelliseksi turkulaiseksi tulemisesta!), paitsi että toteutin sen yo dawg -tyyliin: joku oli kuullut, että tykkään Aurajoesta, joten ne laittoi paljun mun Aurajokeen, jotta voin kellua kun kellun. 

Vuokraa paljuvene - saa kaikki naiset

No oikeasti Paljuvenettä ei tuotu Suomeen Rukin takia (en tajua, miksi!), vaan sen laittoi Aurajokeen (ja Helsinkiin toisen) Miika, joka on tosi symppis nuori yrittäjä. Laitoin Miikalle viestiä ja kysyin, pääsenkö testaamaan kokemuksen, koska olen fame bloggaaja ja muutenkin tosi kiva tyyppi. Olin siis nähnyt paljuja kellumassa Aurajoessa ja himoinnut niiden kyytiin jo kesän alusta. Kaikki onnistui ja pääsin kutsumaan kavereita paljuilemaan. 

Tässä tyhjä paljuvene...

Paljuun olisi mahtunut kahdeksan ihmistä, mutta kavereistani kolme perui osallistumisensa. Olisin tietenkin lopettanut ystävyyssuhteeni heihin välittömästi, mutta minusta tuntui, että paljuilukokemuksesta paitsi jääminen oli jo tarpeeksi paha rangaistus. Kokemus oli nimittäin vielä huikeampi kuin kuvittelin! Miika varoitteli etukäteen, että paljusta astuu ulos täydellisen rentoutuneita ihmisiä, mutta tuli se silti yllätyksenä. 

...ja tässä puolitäysi! Kyydissä Lady Laiskiainen eli Maaretko, Avainhenkilö, perus-Ruki sekä uusi tuttavuus, Maria (hän pitää Pinnan alla -blogia, mutta onneksi pysyimme pinnalla - eheheh).

Paljuvene on siis ihan oikea vene, jota saa ohjata itse, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita. Se liikkuu viiden kilometrin tuntivauhtia, mikä saattaa kuulostaa hitaalta, mutta maksiminopeus oli meille jopa vähän liian nopeaa. Ohjaaminen oli suhteellisen helppoa, vaikka aluksi meinasinkin ohjata meidät päin paria laivaa. Kohta se kuitenkin sujui jo kuin vanhalta merikapteenilta. Olisin halunnut kapteenin hatun, mutta keksin sen idean vasta paljussa! Paljuvenettä mainostettiin uppoamattomaksi, mutta olen nähnyt Titanicin.

Paljun vesi on lämmintä (39-asteista). Onneksi veneen reuna on tarpeeksi leveä, että siihen voi istahtaa välillä vilvoittelemaan, sillä välillä tuli lämmin. Meille osui ihmeellinen sää: ensin oli aurinkoista ja täysin sininen taivas, sitten yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla. Uppouduimme vain hieman syvemmälle paljun lämpimään veteen ja nautimme sateesta. Kaikki säät siis testattu ja testit läpäisty. Kuulemma paljuilun kausi vasta nyt syksyllä kunnolla alkaakin, kun ilmat viilenevät. 

Paljuun sai ottaa omat juomat ja niitä varten täytettiin pieni allas jäillä. Tunsin olevani kuningatar - minua on helppo miellyttää. Toisessa altaassa säilytettiin puhelimia, joita varten sai vedenpitävät suojapussit. Myös musiikin kuuntelu paljussa oli mahdollista!

Kuvasimme paljuilua GoProlla, ja tässä video, joka ehkä havainnollistaa kokemusta paremmin kuin kuvat tai sanat. Laittakaa resoluutiot kakkoon! Volyymin voi laittaa hiljemmalle, sillä jostain syystä videossa on aika kovat äänet. 

Ihmiset heiluttelivat meille rannalta ja ottivat kuvia. Paljuvene sopiikin erityisen hyvin juhliville seurueille. Voisin kuvitella pitäväni synttärit tai polttarit paljuveneessä, mutta veneestä on paljoon muuhunkin. Se sopi myös hyvin tällaiseen arjesta poikkeavaan hemmotteluun ja hauskanpitoon. Voisin myös kuvitella vieväni pikkusiskoni paljuajelulle (ja oikeastaan mietinkin jo, pitäisikö varata Helsingin paljuvene siskosten iltaa varten) tai järjestäväni miehelleni romanttisen illan paljussa kahdestaan. Aurajoessa ainakin oli helppo liikkua ja rajat (Suomen joutsenelta kirjastosillan liepeille) olivat selvät. Lähempänä kirkkoa oli enemmän ihmisiä ja pääsi heiluttelemaan rannalle, sataman puolella sitten joki on vähän leveämpi ja saa olla enemmän rauhassa. 

Paljuvene maksaa 180 e ja sen saa kahdeksi tunniksi käyttöönsä (hinnastoa täällä). Mielestäni hinta on edullinen esimerkiksi kahdeksan hengen kesken jaettuna, eikä esimerkiksi juomista kiskota ylimääräistä, vaan ne saa tuoda itse. Idea on myös mahtava ja minusta on ihanaa, että Suomeen uskalletaan tuoda ja tuodaan kaikenlaista tällaista hauskaa ja vähän hullua.   

Tässä seuraavassa luulin, että minusta otetaan kuva, mutta se olikin sekunnin murto-osan mittainen video. Huomatkaa Åbo taustalla! Tietysti upeat uikkarini vievät huomion, mutta voin kertoa, että ne ovat ihan tavalliset lappubikinit yhdistettynä Ebaysta ostettuun (2 e) harness bra -kumilenksusysteemiin.

Kaiken kaikkiaan: suosittelen ehdottomasti ja itsekin suunnittelen jo seuraavaa reissua. Tällaista yrittäjyyttä on ilo tukea - on jo aikakin, että Aurajokeen saadaan jotain värikästä.

ps. Jos menette kahdenkeskiselle paljureissulle, kertokaa minulle, miten palju toimi romanttisen illan puitteena!

Tyttöjen päivä ja maakuntamatka Somerolle!

Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? He-Man haukkui sen ihan lyttyyn, mutta itse tykkään siitä.Ruudut ovat ehkä vähän liian tummat, mutta ehkä niihin tottuu.  Saa nähdä.

Tänään on luvassa fiilistelyä minun ja Stormiinan viimeviikonloppuisesta tyttöjen päivästä! Työkaverini tosin sanoivat, että aikuinen nainen ei saa nimittää itseään tytöksi, mutta itse tykkään nimityksestä. Grrrl power jne.

Kuten tiedätte, olen aika ihana. Stormiinalla on ollut aika rankka kesä, kuten myös minulla. Päätin, että ansaitsemme molemmat pitkästä aikaa kunnon hemmottelupäivän! Siispä suunnittelin yllätysohjelman lauantaille ja ilmoitin Stormiinalle, että haen hänet puoli kymmeneltä. Hän ei ollut aluksi ihan samaa mieltä, sillä hän luuli, että valmistaudumme iltaa varten, ja jostain kumman syystä laittautuminen ei ala hänen mielestään niin aikaisn aamulla! Mihin tämä maailma on oikein menossa, naiset eivät herää enää aamuyöllä kihartamaan hiuksiaan kuumilla raudoilla ja hieromaan hiiltä silmiinsä? Taivas varjele. No, jouduin paljastamaan Stormiinalle, että tiedossa on JOTAIN. Sain siis hänet suostuteltua ylös puoli kymmeneltä. 

Ensimmäisenä ohjelmassamme olivat tietenkin rentoutushoidot! Kunnon hemmottelupäivä vaatii hivelyä ja tuoksuöljyjä. Saavuimme hoitola Saunan viisauteen (blogiyhteistyö), jossa meitä odottivat yllätyshoidot. Ajattelin yllättää itseänikin, joten en itsekään tiennyt, mitä hoidot sisältäisivät. Hoitolan omistajan Pirjo avasi meille oven ja hänen olemuksensa loi saman tien rauhoittavan ja läsnäolevan ilmapiirin. Hänellä oli valkoiset, puuvillaiset vaatteet ja jotenkin olo heti rentoutui. 

Ensin hoitopöydälle asettui Stormiina ja minä jäin odottelemaan odotushuoneeseen. Rauhoittava musiikki ja eteerisen öljyn tuoksu saivat minut tuntemaan, kuin hoito olisi jo alkanut minullekin! Hoito oli nimeltään Aroma Touch rentoutushieronta, ja siinä hierottiin eteerisillä öljyillä ensin pää ja sitten jalat. Vietin koko hoidon horroksessa, sellaisessa puolitilassa, että en ollut varma, nukuinko vai olinko hereillä. Tämä todellakin tuli tarpeeseen!

Hoidon jälkeen joimme teetä ja juttelimme Pirjon kanssa. Saimme hyviä vinkkejä luontaistuotteiden ja yritten käytöstä. Selvisi myös, miksi hoidon aikana tietyn painallukset olivat tuntuneet voimakkailta, vaikka ne eivät voimakkaita olleet olleetkaan - Pirjo on aloittanut alun perin vyöhyketerapeuttina ja kasvattanut sitten ammattitaitoaan monenlaisiin hoitoihin. Olen aina halunnut kokeilla vyöhyketerapiaa, ja sain siitä paljon lisätietoa. 

Hoitojen jälkeen oli aika siirtyä toisenlaiseen hyvinvointiin eli herkutteluun! Päätimme testata Ravintola 3. linjan brunssin. 3. linja on satamassa, joten sitä ei välttämättä löydä iltakävelyllä, mutta Husky oli käynyt siellä brunssilla ja kehui paikkaa.

Huomatkaa: tarkennus on tärkeimmässä, eli ruoassa!

Rakastan brunsseja niin paljon, että haluaisin teettää (ja aionkin, kunhan ehdin!) itselleni Instagramissa näkemäni paidan tekstillä "bitches who brunch". 3. linjan brunssilla oli kaikki olennainen (=croissantit, salaatit ja karjalanpiirakat munavoilla) ja vielä lisää. Tykkäsin erityisesti mauista, jotka olivat vahvoja mutta yksinkertaisia. Mozzarella-kirsikkatomaattisalaatissa oli basilikaöljyä, mansikka-sitruunajuomassa oli rosmariinia ja tarjolla oli kanaa herkullisessa paprikakastikkeessa. Kyseessä siis ei todellakaan ollut mikään perusbuffetpöytä!

Ravintolan fiilis on melko moderni ja ehkä vähän hipsterimäinen - tyylikäs mutta rento. Ainut miinus on ehkä sijainti kaukana keskustasta, mutta ehkä siinäkin on hyvät puolensa: auton saa helposti parkkiin ja hinnat ovat hiukan keskustaa halvemmat. Brunssi on suosittu ja pöytä kannattaa kuulemma varata etukäteen.

Jälkkäripöydässä oli kahta erilaista kakkua, hedelmiä, iso kulho mansikoita ja vaniljakastiketta sekä terveysshotteja.

Tiivistetysti sanottuna: pyörimme kotiin.

Meillä oli hiukan aikaa ennen iltaa, joten kynsien lakkaamisen ja muun sellaisen lomassa katsoimme HBO Nordicilta huonon leffan. Leffa oli Mystic Pizza vuodelta -88 ja siinä oli Julia Roberts. Suosittelen, jos haluaa kauhistella olkatoppauksia ja isoja tukkia. 

Lopulta saimme laittauduttua ja lähdimme kohti iltakohdettamme. Tiedossa oli nimittäin maakuntamatka Somerolle! Olin saanut Esakallion tanssilavalta liput illan keikalle. Meillä oli oma hovikuljettaja, joka kuljetti meidät Somerolle. Matka oli yllättävän lyhyt - siihen meni vain noin tunti.

Humppajugendia

Meillä oli hiukan aikaa ennen keikkaa, ja päätimme käydä kiertelemässä vähän Someroa. Löysimme ihan täydellisen paikan pariin valokuvaan! Tässä näette myös meidän asut.

Missä se tanssilava olikaan?

Tässä olemme omissa elementeissämme

Olin odottanut keikkaa monta viikkoa, sillä esiintyjinä olivat M. A. Nummisen Underground Rock Orchestra ja Eläkeläiset! Kaikki tietävät, että tykkään Eläkeläisistä, mutta tiesittekö, että fanitan myös M. A. Nummista? Olin vähän liian nuori Gommin ja Pommin aikoihin, mutta minulla oli M. A. Nummisen satukirja lapsena. Se oli ihan paras. Lempisatuni oli Ölgömbö - kammottava köriläs. Myöhemmin olen ostanut M. A. Nummsien levyjä (lapsille ja aikuisille tarkoitettuja) ja nautin niistä suunnattomasti. Oli siis ihan mahtavaa päästä katsomaan M. A. Nummista ihkaelävänä!

Taas tuon videon jälkeen tuli tällainen tyhjä tila! Ärsyttävää. 

M. A. Nummisen keikan aikana kävi kyllä eräs elämäni omituisimmista jutuista. Tunnelma tanssilavalla oli ihan mahtava. Kyseessä tosiaan olikin tanssilava ja tosi suuri sellainen. Katselin kateellisena, kun moni tanssi biisien tahdissa, ovathan ne tosi svengaavia. Juuri kun olin miettinyt mielessäni, että olisipa kiva tanssia, minua tultiinkin hakemaan tanssiin! Tanssiinhakija oli tosi suloinen pappa, sellainen n. 70-vuotias. Tottakai lähdin tanssimaan hänen kanssaan, ja ajattelin, että tämä pappa varmaan osaa viedä. No heti aluksi huomasin, että hänellä ei ollutkaan rytmitajua, sillä tanssimme vähän liian vauhdikkaasti biisin rytmiin verrattuna. Tanssimme ei kestänyt kuin ehkä parikymmentä sekuntia, kun pappa päästikin minusta irti ja rupesi esittelemään oikein kunnon 70-luvun discomuuveja! Kyllä, sormet osottivat taivaalle ja lantio pyöri. Pidättelin nauruani hetken aikaa, mutta en enää millään pystynyt, kun pappa siirtyikin horisontaaliseen tasoon ja rupesi punnertamaan! Parin punnerruksen jälkeen hän rupesi tekemään lantiollaan panoliikkeitä lattian suuntaan. En ikinä ollut nähnyt mitään niin absurdia. En pystynyt lopettamaan nauramista ja olin ihan varma, että olen piilokamerassa. Pappa oli kyllä aika smooth, mutta en sen jälkeen enää uskaltanut lähteä tanssimaan kenenkään kanssa. 

Toinen hassu juttu oli, että meiltä kysyttiin ainakin viisi kertaa, olemmeko me Stormiinan kanssa Helmin edustajia. Ihmettelimme tätä, kunnes selvisi, että Helmi on paikallinen fiftarimekkojen kauppa! Somero, arvostan!

Lopulta oli Eläkeläisten keikan aika. Olin ensin väärällä puolella katsomoa, sillä kukaan ei halunnut moshpittiini. Siirryin toiselle puolelle ja siellä oli kunnon meno. Minulla ehkä oli tukka täydellisesti, korkokengät ja Ralph Laurenin mekko, mutta kyllä keikalla pitää vähän riehua. 

Tässä tukkani Underground Rock Orchestran keikan jälkeen:

Ja tässä Eläkeläisten keikan jälkeen:

En kyllä ymmärrä, miten voi olla niin vastenmielisiä ihmisiä, jotka yrittävät väentungoksessa kouria naisia - aivan kuin en huomaisi eroa siinä, kun joku osuu minuun hyppiessään ja siinä, kun joku ottaa takapuolesta kiinni. Onneksi olen sanavalmis ja mukana oli myös normaaleita ihmisiä, jotka käskivät yhdessä kanssani kourijan painua helvettiin. 

Mutta kaiken kaikkiaan: päivä oli oikein onnistunut. Täydellisen päivän resepti on hemmottelua, ruokaa, keskustelemista, kuoharia, hyvää musiikkia ja adrenaliinin nostattamista lavan edessä.  Ajomatkalla takaisin Turkuun olin onnellisessa puolikoomassa. 

Pus kaikki ihanat lukijat, olen pikku hiljaa palautumassa stressistä!