tiistai 4. joulukuuta 2018

Olisinpa Amy Poehler

Olisinpa Amy Poehler. Amy on itsessäänkin aika upea muija, mutta tässä tapauksessa haluaisin eniten olla Amy siksi, että hän on Tina Feyn bestis. Olen aika varma, että Tina Fey on sielunsiskoni. Kyllä, esitän tässä aukottomat perustelut.

Tein tänään töissä Goddess-kortteja (voitte tulla hakemaan niitä ensi keskiviikkona Lushilta Lushia-päivänä - jep, we went there!) ja yksi Goddesseista oli tietenkin Tina Fey. Koska minä sain päättää. Kun minä päätän, Tina on aina jumala. Valitsin Tinalta hyvän sitaatin korttiin. 


Rupesin oikein miettimään tuota sitaattia ja mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän olin samaa mieltä. Jatkuvasti ihmettelen, mihin ihmetekoihin taas pystyn, vaikka minulla olisi mikä avioero, syöpä tai masennus tahansa meneillään! Kaikki luulevat aina, että olen vain onnekas, mutta ei kai minua voi onnistaa näin usein elämässä - olen vaan boss lady ja menestyn useammin kuin epäonnistun. Kerron kohta teillekin, miten te voitte toteuttaa tätä omassa elämässänne. Olen nimittäin aika varma, että se onnistuu ihan jokaiselta.

Luin Tinan elämänkerran Bossypants - kannattaa muuten teidänkin lukea. Kirjassa hän kuvailee elämäänsä ja kertoo, mistä hän on saanut itseluottamuksensa ja can do -asenteensa: vanhemmiltaan. Hänelle on lapsena kerrottu uudestaan ja uudestaan, että hän pystyy mihin tahansa. Tässäpä olisikin helppo keino tulla itseensä uskovaksi ihmiseksi, mutta ikävä kyllä se ei ole omissa käsissämme. Jos on sattunut saaamaan vanhemmat, jotka eivät usko sinuun, moni luovuttaa. Mutta ei peli ole siltikään menetetty! Nimittäin en minäkään ole saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään, täysin päinvastoin, mutta silti olen täsmälleen samaa mieltä Tinan kanssa. Myös tästä sitaatista:


Jostain syystä aina uskon itseeni. Jossain määrin tiedostan, että kyseessä on aika usein harhaluulo, mutta se ei minua häiritse. Usein ajattelen, että kuka se on sanomaan, mikä totuus on - jos tätä ajattelen, kai se on minulle totuus? Ja kenen totuus olisi parempi?

Ajattelen tosiaan aina, että olen ihan vitun kova muija. Tätä en ole saanut syntymälahjana vaan minun on pitänyt aktiivisesti harjoitella kivojen asioiden ajattelua itsestäni. Kun tajuaa, että kaikki on vain harhaa ja suurin osa ihmisistä pelkää epäonnistumista, itsensä nolaamista ja ajattelee lähinnä omia asioitaan, sitä vapautuu. Jos joku nolaa itsensä, muut todennäköisesti eivät ajattele pahaa tästä ihmisestä vaan että huh, onneksi se en ollut minä. Jos vielä itse naureskelee omalle epäonnistumiselleen, niin muutkin rentoutuvat ja uskaltavat myös olla epätäydellisiä.

Parhaat vinkkini huonon itsetunnon parantamiseen olen jakanut täällä joskus aiemmin, mutta tärkeintä on

- Ajatella aktiivisesti kivoja ajatuksia itsestään ja olla ajattelematta inhottavia ja ilkeitä asioita. Jos alat ajatella jotakin sinua loukkaavaa, kuvittele, että joku sanoisi niin jostakin rakkaasta ihmisestä. Loukkaannu itsesi puolesta. Sinulle ei sanota noin! 

- Kehua itseään onnistumisista ihan ääneen ("Hyvä Säde, maksoit laskut, oot kyllä paras") itselle ja muille. Kehu myös muita ja pyydä kehuja muilta. 

- Katsella itseään aina imartelevassa valossa. Se on oikea valo.


Jaan myös tämän elämänfilosofian Tinan kanssa, ja uskon, että se onkin suurin syy siihen, miksi minua aina tuntuu onnistavan:


Suostun nimittäin aina kaikkeen. Tai no en nyt ihan kaikkeen, sillä olen oppinut kieltäytymään asioista. Mutta työ- ja kokemusasioissa harvoin sanon ei. Tästä voi olla yllättävää hyötyä.

Opiskeluaikana Loimaalle haettiin äidinkielen opettajaa amikseen. Minä opiskelin toista vuotta, minulla ei ollut kokemusta opettamisesta, kävin aika rankassa terapiassa kaksi kertaa viikossa ja työpaikka oli 65 kilometrin päässä. Silti hain paikkaa ja ajattelin, että aina kaikki järjestyy. Paikkaa olisi voinut hakea kuka tahansa, mutta muut eivät hakeneet: he halusivat keskittyä opiskeluun, heillä ei ollut autoa, he eivät uskoneet mahdollisuuksiinsa eivätkä uskaltaneet vielä hakea oman alan töitä... Syitä oli tietenkin paljon. Yllätyksekseni sainkin paikan ja keksin nopeasti improvisoimalla ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Vaikka olinkin erittäin paljon mukavuusalueeni ulkopuolella, tykkäsin työstä ja se oli ensimmäinen koulutusta vaativa työpaikkani.

Tämä työpaikka poiki toisen paikan saman oppilaitoksen sisältä lähempää Turkua - yhtäkkiä minulla olikin 1,5 vuotta kokemusta täysipäiväisestä opettamisesta ja kova itseluottamus itseeni opettajana. Tämä taas johti siihen, että sain kaikista kasvatustieteen kursseista arvosanan 5 ja se näytti aika hyvältä CV:ssä. Muun muassa tästä johtuen sain opiskeluaikana ja tietenkin heti valmistuttuani töitä.

Esimerkki oli varmaan aika perusjuttu työelämästä ja tuttu monelle, mutta siinä näkyy positiivinen kehä, jonka voimaan uskon: kun vaan pokalla yrittää, niin aika usein onnistuu ja saa myös lisää mahdollisuuksia todistaa itseään.

Loppujen lopuksi kun näkee vähän vaivaa ja kokeilee eri asioita, löytää oman juttunsa. Ja tässä Tina Fey on samaa mieltä minun ja mm. Die Antwoordin ("People think I’m interesting, 'cause I have fun and do my own thing" ) kanssa:


Kaikista parasta on se, kun tekee ihan omalla tyylillään ihan omia asioita ja on itse tyytyväinen omaan tekemiseensä. Mikään ei ole kamalampaa katsottavaa kuin ihminen, joka yrittää tehdä asioita siksi, että ne ovat cooleja tai hienoja. Uskon, että kun löytää oman paikkansa, ihminen on paitsi itse tyytyväinen, myös säteilee ympärilleen aitoutta ja mielihyvää. Tällöin voi vaikka tehdä miten tylsiä juttuja ja se näyttää äärimmäisen coolilta (vaikka edelleenkään se ei ole se tarkoitus).

Opetus siis on, että ei kannata voivotella elämäänsä ja luovuttaa jonkun asian suhteen vain siksi, ettei ole saanut käsiinsä elämän valttikortteja. Enemmän on omissa käsissä kuin mitä uskoisi.

Toki täytyy tähän loppuun laittaa disclaimer: en väitä, että kun vaan uskoo itseensä ja on harhainen omasta erinomaisuudestaa, tapahtuu kivoja asioita. Mutta silloin ei ehkä keskity niihin kurjiin asioihin ja ne hyväksyy osaksi elämää helpommin. Aina se ei ole ihan helppoa, mutta ei elämän kai kuulukaan olla. Mutta ihan hyvä perusasenne elämään se on!


lauantai 1. joulukuuta 2018

Vagizzle - valmiina pikkujouluihin osa 2

Näyttelin eilen Instagramissa vagizzle-innovaatiotani ja siitä kyseltiin niin paljon, että ajattelin tehdä teille tänne bloginkin puolelle tutoriaalin. Vagizzle tosiaan on uusinta uutta Pariisissa ja nyt se rantautuu pikku hiljaa Suomeenkin. Mikä sen parempi aika kuin pikkujoulukausi!

Tarvitset omaan tyyliin sopivia pikkutilpehööriä, teippiä ja sakset. Tärkein kaikista välineistä on pieni käsipeili, jolla näet, mitä teet. Peilin voi korvata myös kaverilla - voitte tehdä toistenne vagizzlet! Tällöin pitää kyllä luottaa kaverin taitoihin ja hyvään silmään, sillä kamalinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että vagizzlesi ei kuvastaisi sinua lainkaan. Myöskään sakset eivät saa lipsua (auts!).


Oma juhlamekkoni on kultainen, joten lähdin askartelemaan kultaisen teipin ja nauhan kanssa. Varasin myös glitteriä ja pienen kukkapinnin ajatusleikiksi, mutta niitä en tarvinnutkaan. Kun vagizzletetaan, on tärkeää mennä fiiliksen mukaan - minun fiilikseni oli yksinkertainen ja halusin vaginastani samanlaisen kuin minusta: vahva ja metallinen. Luota intuitioosi!

Vagizzle ei nimestä huolimatta ole vaginan koristelua, sillä vagina on se emättimen sisäpuolinen osuus. Tässä keskitytään ulkopuoleen eli vulvaan.


Jokainen vulva ja vagizzletys on tosiaan ihan omanlaisensa, joten voit antaa persoonasi näkyä! Myös mielialalla on väliä - joskus teen tällaisen juhlavan ja coolin vagizzlen, toisinaan taas haluan jotain romanttista ja vaaleaa. Myös tilaisuuden arvokkuus pitää ottaa huomioon - et halua lähteä millään biletysvagizzlella Linnan juhliin - sinne pitää laittaa näkyville kaikki arvomerkit sun muut. Kannattaa tästä kysyä tarkemmin joltakin tapakouluttajalta, sillä itse en valitettavasti tunne etikettiä vielä niin hyvin.

Kun vulva on kunnossa, ei oikeastaan tarvitse muuta korua! Myöskään hymyillä ei tarvitse (huh, tauko tästäkin!) sillä kaikki kyllä tajuavat fiiliksesi, kun katsahtavat haaroihisi.


Kun on nähnyt paljon vaivaa vagizzlauksen eteen, kannattaa laittaa joko läpinäkyvä mekko tai sitten asu, jossa on haarojen kohdalla reikä. Näin vaivannäkösi pääsee loistamaan eikä sinun tarvitse koko ajan nostella helmojasi ja esitellä vagizzleasi.


Minkälaisia vagizzlauksia te olette tehneet?


perjantai 30. marraskuuta 2018

Pillubingo

Paavalissa Vallilassa pidetään joka viikko Pillubingo, oletteko käyneet? Ai että mikä on pillubingo? No ihan juuri se, mitä kuvittelette sen olevan.

"Pillubingo on karnevalistinen, absurdi anti-patriarkaalinen bingo, jota juontaa jättikokoinen vulva. Pidätkö bingosta? Pidätkö pillusta? Sitten tämä bingo on sinua varten. Pillu pillu pillu."


Pillubingossa juhlitaan pillua. Pillun sisään on bingopallojen lisäksi kadonnut kaikenlaista tavaraa, ja hän kaivelee niitä ulos uumenistaan ja opettaa pelaajia tuntemaan pillua paremmin. En halua pilata yllätystä, mutta voin kertoa, että bingoa pelatessaan saa kyllä nauraa.


Tunnen ihmisen Pillun sisältä (lause, jota en ikinä olisi kuvitellut kirjoittavani), ja hän kertoi minulle hiukan hahmon synnystä. Hän oli mennyt stand up -kurssille ainoana naisena, ja kurssin opettaja oli heti todennut, että kurssi on hänelle turha. Syynä oli tietenkin - tietenkin! - se, että naiset eivät voi tehdä stand upia, koska yleisö näkee lavalla vain jättimäisen pillun.

Hiukan samaa on tämän blogin synnyssä. Kun teimme Babydollin kanssa aikoinaan postauksen Näin sinustakin tulee naisellinen nainen, ilmoitti meille gurumme Henry Laasanen, että on evoluution nimissä mahdottomuus, että naiset olisivat hauskoja. Naiset voivat olla vain naishauskoja (eli kertoa juttuja, joille toiset naiset naureskelevat yhteishengen kohottamiseksi, ei siksi, että jutut olisivat hauskoja). Tämän voitte lukea myös blogin bannerista, sillä julistauduimme tuolla hetkellä Internetin naishauskimmaksi blogiksi.

No olivat naiset ja pillut sitten hauskoja tai ei, ainakin pillu pitää kerran elämässään nähdä. Suosittelisin tätä myös Laasaselle - eli tervetuloa Pillubingoon! Siellä saa kaikenlaisia upeita palkintoja, jotka on ihan itse tehty kierrätysmateriaaleista! Viimeksi jäin kadehtimaan soivaa pillupeiliä (pillun peilaamiseen), pillukranssia oveen ja käsinkirjailtuja alushousuja (Pussy grabs back!). Tässä sitä edellisen kerran esineitä:



Suurin haaveeni tässä elämässä on, että voitan joskus Pillubingon pääpalkinnon! Jos teillä on sama haave, tervetuloa Paavaliin sunnuntaina klo 18. Sisäänpääsy ja pelaaminen on ilmaista, vaikka toki Pillulle saa antaa lahjoituksia!

Tässä vielä pilluhenkeen ihan mahtava video (vaikka en siteitä tue tai käytä, kuukuppi 4-ever!).



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

LIIKAA GLITTERIÄ???

15-vuotias Ruki varmaan mieluummin hyppäisi alas kalliolta kuin edes myöntäisi, että olen tullut takaisin samaan pisteeseen kuin vitosluokkalainen Ruki: glitter on ihanaa! Sitä ei voi olla liikaa - paitsi tietysti, jos se ei ole biohajoavaa ja menee viemäriin. Mutta onneksi on myös ympäristölle vaaratonta glitteriä. Mutta siis pääsääntö on: mitä kimaltelevampi, sen parempi.

Tietysti aina näin ei ole. Pikkujoulukausi on parasta aikaa siksi, että glitteriä voi käyttää mielin määrin. Muina vuodenaikoina tämä ei vaan ole mahdollista (toki tietysti säännöt on tehty rikottaviksi, mutta silti, ei ole oikein glitterfiilis). Siksi pikkujoulujen aikaan kaivan esiin kaikista dramaattisimmat ja kimaltelevimmat mekkoni. Katsokaa nyt tätäkin! Ei voisi käyttää kesällä tai keväällä.
Otsatukka on aika vaikea piilottaa, mutta yritän parhaani! Tällaisiin glamourmekkoihin se ei oikein sovi.
Okei, mekon kimaltelevuutta ei ehkä näy kuvissa, mutta kuvitelkaa se siihen. Mekko nimittäin on pelkkää kimaltelevaa kangasta.

Vanhat kunnon kainalokarvathan ne siinä! Tässä monen vuoden kasvattamisen tulos. Aika surullisen pieni puska - mutta yritän!
Osa teistä ehkä onkin jo nähnyt tämän mekon (jos teillä ei siis ole elämää ja pidätte kirjaa vaatteistani), sillä se on jo melko vanha. Jos minua ei itkettäisi, niin nauraisin niille, jotka sanovat, että jotakin juhlamekkoa voi käyttää vain kerran. Sellaiset ihmiset voitaisiin tuomita pukeutumaan ikuisesti johonkin planeetantuhoajan univormuun, niin saisivat hävetä julkisesti urpouttaan. Tietysti mekkoja voi myös kierrättää vaikka vaihtamalla kaverien kanssa tai myymällä, mikä tietysti on ihan okei, mutta lähtökohtaisesti ajatus siitä, että kerran käytetty mekko on pilalla, on minusta sairas.


Siskoni osaavat photobombauksen lisäksi tehdä myös muita asioita, kuten haukkua asujani. He sanoivat, että en voi mennä tässä asussa pikkujouluihin, koska tämä on kuulemma Jessica Rabbit -cosplayasu! Toki ainoat yhdistävät asiat meidän välillämme ovat isot tissit ja punaiset hiukset, joten kai sitten aina cosplayaan Jessicaa. No okei, myös glittermekko mainittiin yhdeksi syyksi, mutta Jessican mekko on ihan eri väriä!


Kun katselen näitä kuvia, niin huomaan, että alan olla jo aika tatuoitu. Tässä vielä ihan lyhyt tatskatilanteen päivitys!

Viimeisin kuvani on halloweenin walkin-tatska, jonka otin Outi Vihlmanilta Impact Tattoossa. Halloweentatskassani on hauta ja kuolemattomat sanat.

Bloggaajan kuivat kantapäät paljastettu!
Otimme Outilta myös Sekopään kanssa hankkimamme kahvi- ja teetatskamme aiemmin, ja voin todellakin suositella häntä. Outi tekee myös seuraavan tatuointini, joka onkin vähän isompi projekti. Kuva tulee reiteen, ja koska minulla on isot reidet, kuvakin on iso. Siihen tulee kaksi taiteilijaa, kukkasia ja eläimiä. Toinen taiteilija on mies, toinen nainen. Toinen on kirjailija, toinen artisti. Eläimet liittyvät toiseen taiteilijaan. Molemmat ovat minulle tärkeitä. Toinen on elossa, toinen kuollut yli sata vuotta sitten. Viisi pistettä sille, joka arvaa jonkin elementin!