Otin pientä somelomaa helmikuussa. Oli yllättävän ihanaa ja vapauttavaa päästä pois jatkuvasta suorituksen kierteestä ja pakollisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Parasta oli kuitenkin olla kaukana kaikesta Jalosta Oikeamielisyydestä.
Jos kritisoi jotakin, joutuu tässä binääreihin mieltyneessä maailmassa aika nopeasti väkisin ängettynä vastustajan leiriin. Se on kumma, sillä olen huomannut, että paras vaihtoehto yleensä on välttää ääripäitä. (Ja pliis ei, feminismi ei ole ääripää - janalla -100-100 se on 0.) Esimerkiksi jos on itse kärsinyt liian kovista säännöistä lapsena, ei ole hyvä mennä omien lasten kanssa ääripäähän eli säännöttömyyteen - silloin on ihan samalla tavalla traumansa vanki kuin sitä toistamalla.
Viime aikoina on kritisoitu wokeismia (mm. Liila Jokelin Kulttuuricocktailissa ja somessa mm. Fatima Verwijnen ja Linda-Maria Roine). Jotkut ovat nähneet tämän tietysti sitten koko wokekulttuurin mitätöimisenä (esim. Ndéla Faye myös Kulttuuricocktailissa). Kritisointi ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin koko jutun julistaminen pahaksi - tämä on taas mustavalkoisuutta, binääriä. Kriittinen suhtautuminen ja oman toiminnan jatkuva arviointi on olennainen osa kestävän tiedon tai yhteisön rakentamista. Silmien ja korvien sulkeminen liikkeiden tai aatteiden vahingollisilta puolilta tai liiallisuuksiin menemiseltä ei auta yhtään mitään, päinvastoin - se tekee niistä heikkoja. Tunnistamalla ja tunnustamalla heikot kohdat ne voidaan korjata.
Minua on aina oksettanut kaikenlainen teeskentely, ja siksi koen, että iso syy helpottavaan oloon somettoman helmikuun aikana oli se, että minun ei enää tarvinnut katsella sitä saati osallistua siihen. Joskus viitisen vuotta sitten puhuttiin paljon aitouden kaipuusta ja siitä, miten some on feikkiä: siellä muokataan kuvia, kerrotaan arjesta parhain päin ja kuvataan vain onnelliset hetket. Tästä heräsi vastaliike, jossa hienosti tuotiin esille myös vaikeita ja vähemmän täydellisiä asioita. Antiperfektionismi fuck yeah.
Nyt haluaisin aitoutta ja antiperfektionismia myös mielipiteiden suorittamiseen. Fatima sanoi osuvasti siitä, miten kahtiajako hyviin ja pahoihin saa ihmisen esittämään ja korostamaan omaa hyvyyttään ja pelkäämään, että paljastuukin pahaksi - ja siinä paniikissa aletaan etsiä isompia vikoja muista ja pyritään alleviivaamaan toisten huonoutta. Tällaisessa kujanjuoksussa ei kukaan voita tai kasva, ja tätä on mm. cancelkulttuuri. Silläkin on aluksi ollut ihan hyvä tarkoitus ja kai se edelleenkin voisi sitä palvella, mutta ikävä kyllä nyt se näyttäytyy vain joukkona epäinhimillisiä ihmisiä, jotka haluavat pöyristyä ja etsivät epätoivoisesti pahuutta toisista. Kun on mukana joukossa, ei ole yksin, ja kun tuomitsee muita, ei ole itse tuomittavana. Se on ymmärrettävää, mutta surullista. En itse olisi ikinä onnellinen sellaisena ihmisenä.
Kun palasin someen, tein linjauksen, että en halua tehdä omassa somessani enää niin paljon aktivismia. Älkää murehtiko, teen sitä kyllä toisaalla. Jotenkin vain ajatus siitä, että jos en jaa stoorissani jokaista postausta jokaisen vähemmistön hyväksi, olen paha, on todella vastenmielinen.
Toimin elämässäni periaatteella minimum effort, maximum results. Miksi tehdä paljon töitä, jos pienemmällä panoksella saa saman tai paremman tuloksen? Olen erittäin hyvä saamaan tehokkaasti aikaiseksi asioita tämän periaatteen takia. Esimerkiksi minun ja Sandran tiimissä, jossa minä olen kielen asiantuntija ja Sandra taiteen, minun kannattaa vastata kielestä ja Sandran taiteesta. Toki tuemme toisiamme ja ideoimme ja toteutammekin asioita yhdessä, mutta siitä ei tulisi mitään, että minä rupeaisin taiteilemaan ja Sandra kirjoittamaan. Siinä menisivät resurssit hukkaan.
Tämä periaate auttaa minua ohjaamaan energiani oikeaan suuntaan. Koska olen kielen ja opetuksen asiantuntija ja kokemusasiantuntija esimerkiksi köyhyyden, alemman sosiaaliluokan, perheväkivallan uhrin, mielenterveyskuntoutujan, seksuaalisen väkivallan uhrin, demiseksuaalin ja naisena olemisen alueilla, minun kannattaa puhua niistä. Minun ei kannata alkaa kirjoitella esimerkiksi tietotekniikasta tai rasismista, koska niistä en tiedä tarpeeksi. Niistä kannattaa puhua niiden, jotka ovat asiantuntijoita tai kokemusasiantuntijoita. Mieluummin kuuntelen ja otan opikseni näistä aiheista kuin että reagoisin nopeasti ja näkyvästi ja ryhtyisin vuodattamaan omia ajatuksiani vaikka rasismista - pahimmillaan siitä tulee itselleni synninpäästö, mutta se ei auta rasismia kokevia tai pura rasistisia rakenteita ollenkaan, pikemminkin päinvastoin. Toisin taas omat kokemukseni asian keskiöön.
Yritän suhtautua näihin asioihin samalla tavalla kuin toivoisin, että omiin viiteryhmiini suhtauduttaisiin. En tee esimerkiksi mitään sillä, että joku arvailisi, miltä mielenterveysongelmat tuntuvat. En tee myöskään mitään ihmisillä, jotka repostaavat stooriinsa END THE STIGMA, mutta eivät sitten käytännössä tee yhtään mitään asian eteen. Mutta jälleen: ei pidä mennä ääripäihin. On hyvä, että ihmiset jakavat tietoutta asioista ja antavat platformia esimerkiksi rasismia kokeville. Siinä ei itsessään ole mitään pahaa, mutta ikävä kyllä yksinään se ei riitä eikä ratkaise ongelmaa. Näiden ihmisten hyvä omatunto siitä, että nyt he ovat jakaneet stooriinsa kuvan asiasta ja näin ovat Hyviä Ihmisiä, on pikemminkin ärsyttävää.
Siksi tein linjauksen, että puhun asioista, joista tiedän. Se on tehokkainta ja aidointa. Toki jos satun todistamaan rasistisen tapahtuman tai saamaan mullistavan ajatuksen omasta rasistisuudestani, tai vaikka jos opin uuden asian tietotekniikasta, voin sen jakaa - mutta tällöinkin läsnä on omakohtaisuus. Se, että en postaa jokaisen aatteen muistopäivänä jotain, ei tee minusta aatteen vastustajaa.
Jotenkin tuntuu, että pitäisi tässä nyt korostaa, miten kuitenkin tietenkin välitän kaikkien vähemmistöjen oikeuksista. Mutta sekin olisi sitten taas sitä muiden vakuuttelua, joten en sano mitään.
Koko hommassa pätee taas ajatus siitä, että jos ihmiset keskittyisivät enemmän reflektoimaan omia ajatuksiaan ja toimintaansa ja miettisivät vähemmän sitä, miltä vaikuttaa muille ihmisille, maailma olisi parempi paikka. Ja ihmisillä olisi parempi olo. Ehkä siitä tulisi jopa hyvä noidankehä.
Säde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!