perjantai 23. huhtikuuta 2021

Pimeys vie hengen multa

Ihmiset, jotka ei hallitse omaa elämäänsä, pyrkivät hallitsemaan muita. Tietysti syynä voi olla myös kuvitelma omasta erinomaisuudesta ja piittaamattomuus muiden ihmisarvosta eli narsismi, mutta usein hallitsemaan pyrkivät useammatkin ihmiset kuin se muutama prosentti, joka narsisteja on. Jos jotakin ihmisryhmää inhoan, se on tämä - ei narsistit, vaan se ihan tavallinen ISO OSA, joka kuvittelee, että heillä on sananvaltaa muiden elämään.  

Yleisesti olen huomannut, että se, joka pitää kovinta ääntä jostain muiden ominaisuuksista, ei hyväksy niitä itsessään. Ensimmäisenä tajusin tämän ihan itsessäni: inhosin huomionhakuisia ihmisiä, kunnes tajusin itse kieltäväni itseltäni inhimillisiä tarpeita kuten ihailun ja huomioimisen kaipuun. Nykyään jos näen jonkun raivoavan jostakin tai haukkuvan muita, ensimmäisenä säälin häntä. Mietin, mihin häntä sattuu. Tämä on tietysti uuvuttavaa, sillä usein puolustautumiseni sulaa tähän sääliin enkä viitsi alkaa sättiä tällaisia henkilöitä huonosta käytöksestä. Olenkin pyrkinyt liiallisesta ymmärtämisestä pois - ja täytyy myös muistaa, että ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. 

On häkellyttävää, miten harva tajuaa reflektoida omia tunteitaan ja tutkiskella mieltään. Yleensä ihmisten käytös on ihan täysin selvää. Esim. 

Joku kommentoi ilkeästi uusia vaatteitasi - hän ei itse uskalla pukeutua haluamallaan tyylillä. 

Joku ärsyyntyy parisuhdepäivityksistäsi - hän kaipaa rakkautta. 

Joku ei hyväksy mielipidettäsi - hänelle on käynyt traumaattinen tapahtuma liittyen asiaan. 

Ihmisten jutuissa ja käytöksessä on AINA kyse heistä itsestään. Ei muista. Moni kiusaamisen tai muun väkivallan kohteeksi joutunut pohtii, mitä teki. Vastaus on: EI MITÄÄN. Vaikka jokin oma ominaisuus tai käytös olisikin triggeröinyt väkivallantekijää, kyse on hänestä, ei uhrista. 

Ei varmaan uskoisi, mutta tämä teksti lähti liikkeelle siitä, että halusin kirjoittaa uskonnoista. Ja Kaisaminnistä. Pääsen ihan juuri pointtiin. 

Koska inhoan niin paljon sitä, että minua yritetään pakottaa ajattelemaan jotakin tai käyttäytymään tietyllä tavalla, varmaan voisi kuvitella, että vihaan uskontoa. Näin ei kuitenkaan ole. Minusta jokainen saa uskoa niihin asioihin, ihmisiin tai jumaliin, jotka antavat hänelle toivoa ja paremman olon. Uskonnolla on paljon hyödyllisiä psykologisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia. En yhtään ihmettele, että kaikki ihmiset ympäri maailmaa ovat sellaisia kehitelleet - se on luonnollista. Luottamus johonkin itseä suurempaan luo turvaa ja jaetut uskomukset merkityksellisyyttä. 

Se, mitä en hyväksy, on muiden ihmisten pakottaminen omaan uskontoon. Tai yhtään mihinkään. Se, että uskoo vaikka Jahveen, ei pitäisi kutitella kenenkään muun persettä. Antakaa uskovalle rauha. Mutta uskovan pitäisi myös antaa muille rauha. 

Ymmärrän, että monelle uskonnon uhrille uskonnollisen yhteisön painostavat säännöt ja lait, inhottavat vallanhaluiset ihmiset ja väkivaltainen toiminta on yhtä kuin uskonto. Tämän takia usein mieltää uskonnon pahaksi. Ja se on totta, että uskonnon avulla on helppo aivopestä ihmisiä ja sen nimissä tehdä kauheuksia, kun ei itse tarvitse ottaa vastuuta omasta toiminnastaan. Mutta jos periaatteena olisi se utopia, että muita ei pakoteta tekemään mitään, ei mitään näistä ongelmista olisi. Näen siis uskonnon vain yhtenä, vaikkakin voimakkaana, välineenä pahaan ja muiden painostamiseen. Mutta se ei tee itse uskonnosta ja tarpeesta uskoa pahaa. 

Todellisuus kuitenkin on, että ihminen kaipaa yhteisöä, rituaaleja, riittejä, arjen ylittäviä kokemuksia ja muuta sellaista, jonka uskonto tarjoaa. Se, että tätä halveksutaan, on mielestäni - jälleen kerran - patriarkaatin ja naisvihan syytä. 

Minulla on ystäväpiirissäni herännäiskristittyjä, horoskooppeihin uskovia, buddhalaisia, muslimeja, saatananpalvojia, reikihoitojen käyttäjiä, lsd-trippaavia kosmoksen syleilijöitä ja niin edespäin. Ehkä eniten minua miellytti erään hinduystäväni maailmankatsomus: hänen mielestään me kaikki palvomme samaa jumalaa ja kaikki tavat uskoa ja palvoa ovat hyviä. Hän kävi jouluna baptistikuorossa laulamassa joululauluja, hänellä oli oma pieni temppelipöytä kotona ja hän vieraili moskeijassa säännöllisesti. Ei tulisi mieleenikään pilkata ketään näistä ystävistäni sen takia, että uskonto tai hengellisyys tai vittu Tarot-kortit tuovat heille jotakin iloa ja turvaa. 

Tuomitsen tietenkin ehdottomasti kaikenlaisen aivopesun, rahan ja epätoivoisten tai yksinkertaisten ihmisten huijaamisen. Kannatan puoskarilakia. On kuitenkin vaikea tietää, missä raja menee. Esimerkiksi kerran eräs rikas vanhempi rouva kertoi minulle, miten hänen migreenikohtauksiinsa auttaa vain reikihoito. Hän soittaa hoitajalleen, joka lähettää reikienergiaa hänen sijaintiinsa. Aika kätevää! Hoito maksaa 50 euroa kerta. 

Ensin pidättelin naurua (olin nuori). Sitten ajattelin, miten typerä ihminen voi olla (olin nuori!). Lopulta kuitenkin tajusin, että jos hoito auttaa rouvan migreeniin, mikä minä olen sitä tuomitsemaan? Hän maksaa 50 euroa ja migreeni loppuu. Hoito siis toimi, oli kyse sitten reikistä tai plasebosta. 

Tilanne olisi varmaankin ollut eri, jos rouva olisi ollut köyhä. Tai olisiko? Mikä on huijausta? Jos ihminen tietää, että kyseessä ei ole tieteellinen hoito, mutta hän saa siitä apua, onko siihen muilla sanomista? Maria Nordinin jutut nyt ainakin ovat täyttä soopaa ja erittäin vaarallisia. Myös syövän hoitaminen ruokasoodalla on typerää, samaten kaikki sellaiset asiat, joihin sotketaan lapset tai eläimet. Oikeastaan kaikki sellainen, että oma toiminta vaarantaa muiden turvallisuuden (kuten kännissä ajaminen tai rokotusten ottamatta jättäminen), on tuomittavaa. 

Lähdin pohtimaan tätä kaikkea, kun luin Hesarin jutun Kaisaminnin kurssista. En nyt tämän pitkän ajatuksenvirran jatkoksi enää jaksa sitä puida sen tarkemmin, mutta vähän puin: toisten ihmisten voimaantuminen ei saisi olla keneltäkään pois (paitsi jos se on "voimaantumista" ja tapahtuu oikeasti toisten kustannuksella). Oikea voimaantuminen ja oman arvon, voiman ja keskuksen löytäminen ei koskaan ole sitä, että poljetaan muita. Siksi esimerkiksi uusnatsius tai muu paska ei näitä kriteerejä täytä - se "aate" saa polttoainetta vihasta, pelosta ja epävarmuudesta, ei voimasta ja itsensä tuntemisesta. 

Kun tajuaa oman erityislaatuisuutensa ja upeutensa, antaa samalla saman oikeuden myös muille löytää omansa. Se, että ajattelee olevansa the Shit, ei ole muilta pois (lue aikaisempo postaukseni Säde best tähän liittyen). Joku löytää sen voiman Kaisaminnin avustuksella seksuaalisuudesta, joku uskonnosta, joku sienistä ja yhteydestä maailmaan. 

Tästä päästäänkin takaisin lähtöpisteeseen: ei pliii-iiiiis tuomita muita, vaan iloitaan jokaisesta, joka säteilee valoaan tähän maailmaan omalla tavallaan. Kuten tän postauksen otsikkobiisissä lauletaan: toinen on valon lapsi ja toinen yötä rakastaa. Miksi tän pitäis olla väärin? Uskon vahvasti, että jos jotakuta ärsyttää toisen säteily, hänen pitäisi kääntyä sisäänpäin ja tutkiskella, miksi. Jos jonkun uskonto ärsyttää, mieti miksi. Jos Kaisaminnin energia ärsyttää, mieti miksi. Jos jonkun hyvä energia ärsyttää, mieti miksi. Ja sitten mietittyäsi paranna omat haavasi <3 Meidän kaikkien takia. 

Säde

ps. Tää oli tällasta aamutekstiä suoraan päästä, en jaksa editoida tai linkittää tätä nyt tämän enempää.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!