perjantai 24. heinäkuuta 2020

Ei on ei eikä ehkä

Olen aina ollut melko lempeä ja jaksanut selittää asioita, mutta viime aikoina huomannut, että olen täysin väsynyt tekemään jatkuvaa emotionaalista työtä milloin kenenkin valkoisen cisheteromiehen puolesta. Tähän vaatimukseen törmää jatkuvasti. Milloin pitäisi Instagramissa kertoa jollekin googlaustaidottomalle vastauksia ihan perusfeministisiin kysymyksiin, milloin Tinder-deiteillä päätyy yksipuolisesti pitämään keskustelua yllä kiusallisen hiljaisuuden välttämiseksi (ja sitten pitää vielä kieltäytyä toisista deiteistä, kun oli niin "kivaa") ja milloin pitää korjata jotakin hyvää tarkoittavaa puolustajaa samalla säästäen hänen tunteitaan pyrkiäkseen kuitenkin maksimoimaan todennäköisyyden sille, että hän puuttuu jatkossakin, jos näkee ahdistelua. En jaksaisi enää. 

Yksi pinnalla oleva juttu on juuri nyt suostumukseen perustuva raiskauslainsäädäntö, joka etenee lausuntokierrokselle. Jee, hieno juttu! Iloitsen, mutta samalla henkisesti valmistaudun kaikkiin niihin urpoihin, jotka kommentoivat asiaa siitä mitään ymmärtämättä. Jotkut pahantahtoisesti, mutta useat ihan vaan tietämättömästi. Saman asian saa kertoa ja selittää sataan kertaan eri ihmisille ja se on tosi raskasta pelkästään jo triggeröivän aiheen puolesta - mutta asian raskaudesta huolimatta haluan kuitenkin valistaa ihmisiä ja koen sen jonkinlaiseksi velvollisuudekseni, koska olen siinä niin hyvä. Sain kuitenkin jälleen kerran neronleimauksen - kirjoitan uskomattoman ennakkofiksusti tämän postauksen, niin voin vain linkittää tämän kysyjille! Kätevää!

Kuvat on ottanut upea @snowwhitetrash777! Miten ne liittyvät aiheeseen? No jotenkin, keksi itse.

No niin, lähdetään liikkeelle tarinasta. Kerron heti, että se sisältää seksiä, joten nyt varmasti kaikki ne tänne sen perässä eksyneet motivoituvat lukemaan ainakin hetkeksi.

Minulla oli ollut YÖVIERAS. Huhhuh. Olimme siis harrastaneet seksiä ja hän oli jäänyt yöksi. Aamulla heräsimme ja yövieras keitti minulle kahvia ja toi sen sänkyyn - kahvi on minulle love language, joten sydäntäni lämmitti tämä ele. Sitten hän vihjasi, että haluaisi seksiä. Vastasin hänelle, että minua ei nyt huvita lainkaan - kahvista huolimatta. 

Makoilimme siinä sängyllä ja joimme kahvia. Oli ihan mukavaa halailla ja vähän pussailimmekin. Yhtäkkiä havahdun siihen, että mies antaakin minulle suuseksiä. Sinänsä asiassa ei ollut mitään ongelmaa: tilanne oli ajautunut siihen, en ollut estellyt eikä se nyt ollut epämiellyttävääkään. Mutta minulle tuli ahdistunut olo. Tajusin, että olin selkeästi sanonut, etten halua seksiä, ja nyt tässä kuitenkin sitä harrastan.

Keskeytin seksin, käskin miehen lopettamaan ja aloin pukea vaatteita. Tilanne ei sinällään ollut kovin paha tai triggeröinyt minussa sen suurempaa ahdistusta sen jälkeen, kun olin saanut toimittua ja pidettyä kiinni rajoistani - tai ehkä triggeröikin, kun sitä kerran jäin näinkin paljon miettimään.


Tilanteen edetessä minä jouduin tekemään ainakin seuraavat 14 kohtaa, jotka kaikki ovat emotionaalista työtä.

1. Kun kieltäydyin seksistä, jouduin asettumaan "pihtarin" rooliin. Se ei ole helppo juttu. Roolista on luotu niin epämiellyttävä, että jos asiaa ei tarkemmin analysoisi, ensimmäisenä tulee ajatus, että olisi helpompaa vain suostua siihen seksiin.

2. Luotin mieheen. Kun makoilimme sängyssä, ajattelin, että kun se ei on sanottu, voin olla tässä hänen kainalossaan ilman paineita seksiin.

3. Kun kuitenkin yhtäkkiä huomasin, että olinkin harrastamassa seksiä, jouduin keskeyttämään sen. Jos etukäteen kieltäytyminen on vaikeaa, niin tämä se vasta vaikeaa onkin. Pahimmillaan seksin keskeyttävä nainen kokee väkivaltaa ja hänet raiskataan. Myös henkinen väkivalta, suuttuminen, nimittely ja painostus ovat ihan jopa yleisiä reaktioita.

4. Jouduin selvittämään tilanteen itselleni päässäni ja käymään läpi kaikki tapahtumat. Mitä olin sanonut? Olinko ollut epäselvä? Teinkö jotain väärin? Annoinko jonkun signaalin? Kertasin tapahtumat, epäilin itseäni ja tulin kuitenkin lopputulokseen, että olin oikeassa. Ahdistukseni ei ollut tullut turhaan.

5. Tajusin, että mies ei kuitenkaan ollut tajunnut tilanteessa olleen mitään väärää. Vai oliko? Analysoin hänen käytöstään. Onko kyseessä täysin clueless urpo vai tahallisesti paha tyyppi? Tulin lopputulokseen, että mies oli ihan pihalla siitä, mitä hän oli tehnyt.



6. Jouduin pohtimaan ja päättämään, selitänkö miehelle, mitä juuri tapahtui. Jos kertoisin, ottaisin riskin siitä, että hän suuttuisi ja syyttäisi minua, ja minun päässäni jo valmiiksi oleva itse-epäilys voisi voimistua. Jos taas en selitä, annan miehen olla siinä luulossa, että tällainen on ok.

7. Automaattisesti ymmärrän miestä. Hän ei tajunnut, mikä tilanteessa meni väärin, koska hänelle ei sitä välttämättä koskaan kukaan ole kertonut. Hän kysyi, minä kieltäydyin. Sitten tilanne hänen mielestään varmaankin muuttui. Infantilisoin mielessäni miestä.

8. Otan vastuun siitä, että en kieltäytynyt uudelleen ennen kuin tilanne johti seksiin. Enkö ole aikuinen, jonka pitäisi osata sanoa mielipiteensä ja pitää rajoistansa kiinni? En voi olettaa, että kukaan lukisi ajatuksiani.  Ärsyttää, että minä, joka olen niin paljon harjoitellut rajoistani kiinni pitämistä, en sitä nyt osannut tehdä ajoissa (paitsi että sentään keskeytin seksin, siitä olen ylpeä). Käyn läpi asioita, joita olen terapiassa tällaisesta tilanteesta oppinut.

9. Suutun itselleni, että ymmärrän miestä ja että otin vastuun asiasta edes omassa mielessäni. Eikö tämä ole vuosi 2020, minä yli kolmekymppinen ja myös toinen osapuoli on aikuinen ihminen, jonka pitäisi ymmärtää asia? Ja jonka pitäisi ymmärtää, että kun sanon ei, se tarkoittaa ei? Että minä luotin siihen, että voin ilman paineita makoilla hänen kainalossaan ja nauttia aamukahvia?

10. Suutun miehelle.

11. Pohdin sitä, miten selostaisin asian miehelle, jos hänelle tulisi edes mieleen kysyä asiaa. Mutta hänelle ei tule.

Minun pitäisi olla se, joka ottaa asian esille. Minun pitäisi olla se, joka kertoo miehelle, missä mentiin vikaan. Minun pitäisi kestää hänen reaktionsa, hänen vastaväitteensä, tunteensa, mahdollinen vihansa ja ehkä jopa väkivalta (tässä tapauksessa en kyllä pelännyt väkivaltaa). Mutta minun olisi pitänyt sitten kouluttaa häntä asiasta ja kertoa suostumuksesta, vastailla hänen kysymyksiinsä ja valistaa häntä, aikuista ihmistä. Ihmistä, joka oli tehnyt minulle väärin.

12. Minua vituttaa taas, että olen joutunut pohtimaan tätä asiaa näin paljon ja tuhlannut energiaani asiaan. Samalla jälleen kerran ymmärrän paitsi tätä miestä, myös kaikkia muita. Se vituttaa minua enemmän. Suutun patriarkaatille ja yhteiskunnalle. Raivoan mielessäni ja ystävilleni siitä, miten helvetissä meidän yhteiskuntamme tuottaa tällaisia yksilöitä maailmaan.

13. Koska en koskaan ottanut asiaa esille, joudun myöhemmin vastailemaan miehen kysymyksiin siitä, näemmekö uudelleen ja miksi emme. En jaksa kertoa syytä, koska en jaksa lähteä selostamaan asiaa ja vastaanottamaan miehen kaikkia tunteita. Tunnen tästäkin jälleen syyllisyyttä.

14. Käsittelen asiaa. Tajuan, että olen tilanteessa ollut seksuaalisen hyväksikäytön ellen jopa väkivallan uhri. Se ei toisaalta tunnu siltä, mutta toisaalta tuntuu. Epämääräinen ahdistus sai nimen ja syyn - asettamani rajat rikottiin ja luottamukseni petettiin intiimissä tilanteessa.


Nykyisen lainsäädännön puitteissa tässä ei tapahtunut rikosta, koska minut olisi pitänyt pakottaa seksiin väkivallalla uhaten. On tosiaan minun vastuullani kieltäytymisen jälkeenkin huolehtia siitä, että kieltoani totellaan. Vastuu on uhrin, ja koska asenteet jopa omassa päässäni ovat niin vaikeasti voitettavissa, vastuu on todella iso. Minun pitää huolehtia, että kieltäydyttyäni toinen ei siltikin ylitä rajojani. Uusi laki siirtäisi vastuuta uhrilta tekijälle edes vähän. Sen sijaan, että minä kieltäydyn ja joudun silti varmistelemaan, että rajojani ei rikota kiellosta huolimatta, tekijän pitäisi varmistaa suostumukseni ennen seksuaalisia tekoja. 

Verrataan asiaa sitten siihen, mitä tämän miehen päässä tapahtui? En voi tietää, mutta kyynisesti uskon, että ei varmasti yhtään mitään. Hän lähti vihellellen luotani ja kuvitteli, että näemme uudelleen. Sitten hän varmaankin jäi ihmettelemään, miksen halua enää nähdä. Luultavasti keksi jonkun minussa olevan syyn - kätevä on sellainen kevyt naisviha, esimerkiksi että "naiset eivät ikinä halua mukavaa miestä" tai "se on ihan [laita tähän joku mielenterveyden diagnoosi]".

Samaan aikaan minä, joka olin tilanteessa uhri, kävin läpi tämän kaiken emotionaalisen työn ja yhä vieläkin ajattelen tilannetta, vaikka se ei ollut mitenkään erityisen uhkaava. Niin tottunut olen siihen, että luottamukseni rikotaan, että tilanne ei varsinaisesti edes yllättänyt.


Ei ole sattumaa, että se osa ihmisistä (miehet!), joka tekee suurimman osan seksuaalisesta väkivallasta ja väkivallasta yleensäkin, jää usein kasvatuksessa täysin vaille tunnetaitojen opetusta. Heistä tulee itsekeskeisiä. Heidät päästetään luistamaan niistä myös myöhemmin elämässä, mutta sitten kaikille tuleekin yllätyksenä, että asiasta seuraa ongelmia. Ajatus siitä, että miehet olisivat jotenkin kykenemättömiä tällä saralla, on suuresti vahingollinen ihan kaikille ja siihen pitäisi puuttua.

Kuten sanoin, en haluaisi tai jaksaisi enää tehdä tätä emotionaalista työtä kenenkään puolesta, mutta niin vaan se on automaattista, kuten tässäkin tilanteessa nähtiin. Itsestäänselvien syiden lisäksi siksikin kannatan lakia. Jos kertominen, valistaminen ja läpikäyminen ei auta, ehkä rankaisun uhka auttaa.



ps. Jokainen uutta raiskauslainsäädäntöä vastustava mies, paljastat vain itsesi. Kun joku kommentoi

"enää ei uskalla edes silmiin katsoa"
tai
"MeToo on mennyt liian pitkälle"
tai
"tämä tulee lisäämään naisten valtaa", 

minä luen sen näin:

"Minä olen tunnetaidoton ja sosiaalisesti kyvytön, itsekeskeinen kusipää, joka rakentaa ja hyödyntää raiskauskulttuuria. Olen seksuaalirikollinen. Minua ei kiinnosta se, että lukemattomat naiset ja vähemmistöjen edustajat elävät jatkuvassa seksuaalisen väkivallan ja väkivallan pelossa, joutuvat joka päivä sen uhriksi ja pahimmillaan menettävät henkensä. Minä haluan helppoa ja mukavaa elämää. Minun pieni mukavuuteni on minulle arvokkaampaa kuin toisen ihmisen elämä."

8 kommenttia:

  1. Ylistän! 🔥🔥 Kiitos, että teit työtä tämän tekstin kirjoittamiseen, jotta voin myös itse jakaa tätä eteenpäin tuntemilleni miehille.

    VastaaPoista
  2. Ah, mahtavaa. Kiitos taas valistavasta (se on mulle positiivinen sana, joka meinaa tärkeän tiedon jakamista!), analyyttisesta, avoimesta ja tärkeästä tekstistä! Oon ite ollu samantapaisessa tilanteessa ja lienee surullinen totuus, että todella moni nainen voi sanoa samoin.

    Oot huikee, Sädettäjä! ♥️

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun avasit herkän asian! Ei ihan helppoa, varsinkin kun tietää millaisia
    naisvihaisia miehiä (ja naisiakin) löytyy.

    VastaaPoista
  4. Tää on todella tärkeä teksti ja sä olet tärkeä ihminen. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Tallensin tän puhelimeeni koska siinä oli vaan kaikki niin oikein.

    VastaaPoista
  6. entä jos annoit jotenkin ymmärtää, että olit muuttanut mielesi ei:n jälkeen? tai alitajunnassasi halusitkin, vaikka sanoit ei ja mies sai käsityksen, että haluat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko ollut liian vaivalloista miehelle varmistaa asia? "Hei, musta näyttää että tilanne etenee, haluaisitko / mikä fiilis sulla on...?"

      Tämä olis ihan hyvä kysyä joka tapauksessa, mutta erityisen välttämätöntä se on, kun on kerran kielletty!!

      Ei ole näin vaikeaa tämä.

      Poista
    2. Mietihän tilanne, jossa oot baarissa ja oot tilannut hyvän viskilasillisen. Sen juotuasi tarjoilija tulee kysymään, haluaisitko toisen. Sanot että et, mutta kehut viskiä ja kysyt siitä vähän tarkemmin. Juttelette viskistä ja sen tuottajasta hetken ja tarjoilija poistuu.

      Hetken päästä hän saapuu tuoden toisen lasillisen. Ihmettelet, että hetkinen, minähän sanoin etten halua sitä. Tarjoilija toteaa että niin, mutta kyllä sinä varmaan alitajuisesti halusit, niin sinä annoit ymmärtää kun olit siitä niin kiinnostunut.

      Kuulostaa aika absurdilta, eikö?

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!