torstai 30. huhtikuuta 2015

Kultsi seksuaalistin kakarat

Oletteko jo tutustuneet Vannetukku.fi-kohuun? Tässä tiivistys: yhtiö nimeltä Vannetukku.fi palkkasi automessuille 15-vuotiaita tyttöjä jostakin urheiluseurasta keikistelemään autojen kanssa. Yhtiö itse väittää tyttöjen vain "jakaneen flyereita ovensuussa", mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: tytöt oli Vannetukun toimesta puettu minihameisiin ja napapaitoihin. Kaikista kamalin floppi tapahtui kuitenkin vasta tilaisuuden jälkeen, kun yleisö kauhisteli alaikäisten seksualisointia ja syytti Vannetukkua. Vannetukku ei nimittäin myönnä virhettään vaan puolustelee sitä edelleen Facebookissa mm. näin:


Sen sijaan sosiaalisessa mediassa on valitettavasti paljon ihmisiä, jotka heittelevät perusteettomia ja ilkeitä kommentteja (jotka eivät perustu faktoihin) ja menevät henkilökohtaisuuksiin - ehkä ovat myös jollakin tapaa julkisuuden kipeitä.  

Suomeksi: Senkin huomiohuorat, meille tuli paha mieli.

Seisomme sataprosenttisesti messutyttöjemme takana, he eivät ansaitse sellaista kohtelua, jossa heitä kutsutaan ilkeämielisesti "keikisteleviksi pikkutytöiksi". 

Suomeksi: Yritämme vierittää seksuaalisen hyväksikäytön syyn tyttöjen niskoille muka puolustamalla heitä, vaikkei kukaan ollut tyttöjä edes syyttänyt - kaikki syytökset oli kohdistettu Vannetukkua kohtaan. Olenko väärässä, kun olen ymmärtänyt, että tätä tekevät usein muutkin hyväksikäyttäjät?

Tarkkaavainen lukija huomaa, että yhdellä kuvan tytöistä on pitkät legginssit hameen alla. He saivat itse päättää, käyttävätkö hameen alla legginssejä. 

Suomeksi: Me emme tehneet mitään väärää, tytöt itse halusivat paljastella. 

Chauvinist World Problems
 Olemme ylpeitä siitä, että saimme tehdä töitä hienojen ja reippaiden nuorten kanssa. Ikävää on se, että sosiaalisessa mediassa halutaan kyseenalaistaa tyttöjen messutyö tekemällä siitä ”likaista” ja epäsopivaa. 

Suomeksi: Hieno ja reipas nuori voi olla vain minihameessa. Verkkarit suodattavat reippauden, joten siksi emme käyttäneet niitä työasuina.

Tytöt tykkäsivät olla messuilla, heillä oli hauskaa ja kokemukset olivat positiiviset.  

Suomeksi: Jos alle 16-vuotias lapsi haluaa suhdetta aikuiseen, se on ihan okei. Yhteiskunta ja laithan ne vaan tekevät siitä likaista ja epäsopivaa. Lapsihan tietää mitä haluaa eikä aikuinen tai vaikkapa työnantaja ole missään valtasuhteessa lapseen. 

Kyseessä on lapsen asettaminen seksuaaliseksi objektiksi pukemalla hänet paljastaviin vaatteisiin, selitti Vannetukku sitä miten tahansa. Olen täysin sen puolella, että lapsi voi pukeutua itse ihan viattomasti tai seksuaalisuuttaan hakienkin minihameeseen, jos haluaa - mutta jos sen tekee työnantaja, ollaan menty jossain pieleen. Etenkin, kun autojen kanssa poseeraavia aikuisiakin "messutyttöjä" yleensä seksualisoidaan, joten katsojan ajatus on jo valmiiksi sellainen, että autot+naiset=kuumaa. Linkittämästäni keskustelusta näkyy samoissa vaatteissa kuin nämä alaikäiset tytöt poseeraavia (aikuisia) messutyttöjä, mm. istumassa renkaiden päällä haarat auki. 

Mutta en ihmettele, että tällaista on tapahtunut, sillä jostakin syystä vartaloltaan naisistunut tyttö nähdään liian usein jo naisena - juuri sen takia, että naisen mieli ja persoona jostakin syystä erotetaan ruumiista ja hänet nähdään vain objektina. Ja kuten olen jo aiemminkin sanonut, naisen vartaloa pidetään julkisena omaisuutena ja tilana, jossa voi tallailla miten tahtoo. 



keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tarvitsen feminismiä, koska...

Husky täällä hei. Minulle tapahtui eräänä päivänä aika kamala juttu, ja ajattelin sen innoittamana kirjoittaa siitä, miksi minä tarvitsen feminismiä. Monet ihmiset pitävät termiä suorastaan kirosanana ja kunnia-asianaan sitä, etteivät ole feministejä. He sanovat uskovansa tasa-arvoon, mutta etteivät silti - herran tähden - ole feministejä.

Kävelin siis kotia kohti ystäväni luota Herttoniemestä. Kello oli suurinpiirtein kymmenen, ja olimme juuri treenanneet ahkerasti. Matkan varrella katselin maahan, ja huomasin vastaan tulevan miehen. Vaikka en oletakaan, että jokainen mies on vaarallinen, olen ikävä kyllä olen huomannut, että tällaisissa tilanteissa pimeällä kannattaa oman turvallisuuden takia mennä tien toiselle puolelle, joten menin ja pidin katseeni edelleen maassa. Mies kuitenkin astui samalle puolen katua kuin minä, ja kun minä siirryin toiselle puolelle, hän tuli perässä. Pysähdyin, ja hän lähestyi minua kysyen, minne matka. Hän oli siisti ja täysin normaalin näköinen nuori mies. Muistelin kuumeisena, mitä näissä uhkaavissa tilanteissa kuului sanoa, ja vastasin että kotiin pienten lasteni luokse, sillä olen äiti. Mies sanoi, että minulla ei ole kotia enää. Hän ei päästänyt minua liikkeelle, ja kävi yhä aggressiivisemmaksi. Astuin tietä kohden, jossa kulki edelleen autoja ja hän tuli lähemmäs. Mies huusi vihaisena, että miksi olen niin pitkä, sillä olin pidempi kuin hän. Tilanne kesti useamman minuutin.

Kuva täältä
Lopulta, anelun jälkeen,  hän päästi minut onneksi menemään, huudellen silti perääni sekavia. Minulla oli puhelin kädessäni, kun tämä tapahtui, mutta olin liian järkyttynyt painelemaan hätänumeroa, sillä mies käyttäytyi todella aggressiivisesti. Jos olisin alkanut soittaa johonkin, mies olisi saattanut suuttua ja käydä kimppuuni, eikä siinä olisi mikään apu ehtinyt perille.

Tiedän että tilanne ei kuulosta välttämättä niin pahalta, eikä se ole edes kamalin minulle tapahtuneista satunnaisista kohtaamisista. Mutta tilanne järkytti minua kovasti, ja kerroin siitä ystävälleni. Ystäväni kohautti olkiaan ja totesi, että ei tämä ollut vielä mitää ja että tällaisia tilanteita tapahtuu koko ajan ja kaikille, hänellekin useasti ja vielä pahempia. Tämä iski minuun ja tämän vuoksi kirjoitan tätä tekstiä. Minun mielestäni tälläinen tilanne ei ikinä saisi olla olan kohautuksen arvoinen. Missä vaiheessa yhteiskuntana alamme näkemään että tälläiset kohtaamiset eivät ole normaaleja?

Tilanne ei edes ollut se, että fyysisesti voimakkaampi olisi pelottanut heikompaa, sillä tässä tilanteessa minä olin pitempi ja voimakkaampi. Mies oli minua heikompi. Ei siinä, että fyysistä voimaa saisi käyttää, mutta sillähän tätä asetelmaa usein perustellaan - että mies nyt vaan ikävä kyllä on vahvempi kuin nainen ja siksi naisia ahdistellaan. Fyysisestä suuruudestani ei ollut mitään hyötyä, sillä jouduin silti pelkäämään. Asetelma on aina tämä: mies pitää tilaa hallussaan ja nainen joutuu väistelemään ja miettimään puolustautumissuunnitelmia ja pakoreittejä. Vaikka periaatteessa minulla oli fyysinen etu tilanteessa, olin silti alakynnessä.

Kuva täältä
Tarvitsemme feminismiä, koska naiset joutuvat soittamaan ystävälleen, kun he ovat päässeet turvassa kotiin. He joutuvat kulkemaan kännykät tai hiuslakat käsissään pimeällä kadulla - jokainen nainen tunnistaa itsensä tästä! Me tarvitsemme feminismiä, koska kuullessaan minulle käyneestä asiasta vanhempani kysyivät, että missä minä oikein olin ja mitä tekemässä ulkona siihen aikaan. Ja ne samat vanhat tutut jutut: tarvitsemme feminismiä, koska esimerkiksi raiskauksen naisuhreilta kysytään yhä edelleen, mitä heillä oli päällään, mitä he tekivät siihen aikaan ulkona ja olivatko he humalassa. Tarvistemme feminismiä, koska tytöille opetetaan "älä tule raiskatuksi" sen sijaan että opettaisimme pojille "älä raiskaa". Eikä tämä ole vain naisten taistelu, sillä miehetkin varmaan nauttisivat siitä, että pimeällä lenkkipolulla nainen ei saisi halvausta nähdessään miehen. Toki tiedän että tämä ulottuu vielä paljon syvemmälle. Tässä nyt oli vain yksi feminismin hyödyistä miehelle.



Siksi en ymmärrä ihmisiä, jotka sanovat, että he eivät ole feministejä. He sanovat näin sen tähden, että feminismi sanana on heidän mukaansa väritetty miesvihaisten ihmisten toimesta. Minusta he toimivat väärin. Se olisi sama kuin sanoisin, että mies sanana on väritetty raiskaajien toimesta.


Tekstin teille tarjosi ystävällinen naapurustonne Siperianhusky, valmiina liittymään vallankumoukseen! Miksi sinä tarvitset feminismiä?

Oi siskot, sorron yöstä nouskaa!
ps. MRV tässä myös liittyy vallankumousrintamaan, nousee barrikadeille ja lisäilee, miksi hän tarvitsee feminismiä: Tarvitsen feminismiä, koska kun kirjoitin postauksen bestikseni kuolemanvakavasta sairaudesta ja omasta voimattomuudestani sen edessä, keskenkasvuiset idiootit Ylilaudalta ottivat tekstiin kuuluvat bikinikuvat täysin irti kontekstistaan ja perustivat runkkuketjun. Että silleen! It's a good day to die!

Tai no, oikeastaan tarvitsisin vaan aivoja kaikille, mutta sehän on sama asia kuin feminismi. 

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Hellikää rakkaitanne

Tässä postauksessa pohdin aluksi ehkä tyylistäni hiukan poiketen vakavia asioita, mutta tunnelma kevenee (toivottavasti) loppua myöden. Jotenkin koin tarpeelliseksi lisätä tähän tämän varoituksen.

Mitä ihminen ajattelee, kun hänen läheisensä sairastuu vakavasti? Kun itse ei voi tehdä mitään, eivätkä lääkäritkään tiedä, mitä tehdä. En tiedä muista, mutta itse kieltäydyn uskomasta koko asiaa. Ymmärrän kyllä, että tässä voi oikeasti käydä pahasti, mutta aivoni eivät suostu uskomaan asiaa. En itke enkä ole huolissani, koska minusta tuntuu siltä, ettei mikään ole oikeasti vialla. Yritän henkisesti läpsiä itseäni naamaan ja toipua shokista, jota en koe. Aivan kuin vain tietäisin, että kaikki menee hyvin.

Todella toivon, että kaikki menee hyvin, kuten aivoni luulevat tietävänsä. Kipeänä on nimittäin bestikseni SIM. Sanon nyt vähän lapsellisesti bestis, koska sovimme kuudennella luokalla olevamme toistemme bestiksiä ja sitä me edelleenkin olemme. Tulin samaan kouluun kuin SIM, ja SIM juoksi heti luokseni ystävystymään. Minä olin ujo ja minulla oli musta kalastajahattu, SIM reipas ja hänellä taisi olla violetti paita. Molemmat ajattelivat toisen olevan liian cool halutakseen olla kaveri. SIM oli ensimmäinen ystäväni, jos ei lasketa siskoja, sukulaisia ja perhetuttuja. Olin ollut koulukiusattu, mutta SIMin kanssa löysin itsevarmuuteni ja me olimme yhdessä koko koulun kingejä. Oikeasti ihan dorkia, mutta silti.


SIM ei oikeastaan ole sairastunut juuri nyt, vaan hänellä on lapsesta asti ollut rinnassa kuoppa. Pienempänä naureskelin sille, koska se näytti hassulta. Joskus taisin kaataa sinne vettäkin ja juoda sen sieltä ryystäen. SIMiä on tutkittu rytmihäiriöistä ja sekalaisista muistakin oireista viimeisen kuuden vuoden ajan Porissa. Vaiva on pahentunut koko ajan, ja viime syksynstä asti se on ollut jatkuvana päällä. SIM on ravannut Porissa kymmenillä eri lääkäreillä, mutta vikaa ei löydetty. Lopulta SIMiä alettiin laittaa hullun kirjoihin, ja lääkärit yrittivät väittää, että oireet olivat psykosomaattisia. Hänet lähetettiin monta kertaa Satakunnan keskusairaalasta kotiin, vaikka leposyke oli 120 eikä hän jaksanut edes kävellä. SIM yritti väittää vastaan, mutta häntä ei uskottu.

Lopulta SIM pääsi Turkuun yliopistolliseen sairaalaan tutkimuksiin. Heti kun lääkäri näki SIMin rintakuopan, hän kysyi, onko sitä tutkittu. Ei oltu, vaikka sydänääniä oli kuunnellut Porissa ainakin kaksikymmentä eri lääkäriä, jotka siis olivat kuopan nähneet. Lopulta selvisi, että kuopan takia SIMin sydän oli kääntynyt väärinpäin ja rintalastan ja selkärangan välissä oli tilaa 3 cm. Nyt tilanne on se, että SIM pitää leikata, mutta leikkaus on niin riskialtis, että sitä harkitaan vielä ja vaihtoehtoja punnitaan. Hän odottelee leikkausta ja saa jatkuvasti rytmihäiriöitä, joista osa on vakavasti hengenvaarallisia ja jotka voivat pysäyttää sydämen milloin tahansa.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi ystävä tehdä? Ei kai mitään. SIM ei halua vatvoa asiaa, vaikka toki kuuntelen, jos hän haluaa puhua. Vaikken voi tehdä sairaudelle mitään, yritän muilla tavoilla piristää rakasta ystävääni. Erityisesti tällaisina aikoina olen iloinen siitä, että kirjoitan blogia ja sitä kautta minun on mahdollista järjestää kaikenlaista kivaa. Järjestin siis SIMille yllätysrentoutuspäivän ja ajoin päiväksi Poriin! Olen todella kiitollinen, että sain yhteistyökumppaneita suunnitelmilleni. Suuri kiitos siis Yyterin kylpylälle ja ravintola Torerolle, sillä minulla itselläni ei olisi ollut varaa hoidattaa SIMiä näin perusteellisesti.


Aluksi lähdimme siis Yyterin kylpylähotellille. Oli nostalgista ajaa hotellille, koska olen aikanaan ollut töissä hotellista rantaan päin sijaitsevassa Bikini Barissa! Ensin olin varannut SIMille ihanan rentouttavan hoidon spa-osastolla. Koska SIM ei saa mennä rytmihäiriöiden vuoksi saunaan, minä odottelin häntä hoidosta saunan lämmössä. Hoidon jälkeen rentouduimme yhdessä kylpylän allasosastolla. Lilluimme porealtaassa tunteja jutellen ja katsellen upeita maisemia. Koska oli arkipäivä, saimme uida rauhassa ja napsia jopa kuvia allasosastolta. Höhöö, bloggers gonna blog!


 
Söimme vähän liikaa ja nyt turvottaa!
Tykkään järjestellä ihmisille ihania yllätyksiä. Välillä teen niitä vähän liikaakin, ja sitten alkaa ärsyttää. Mutta kun pitää homman järkevissä mittasuhteissa, on voimia sitten, kun niitä oikeasti tarvitaan, kuten esimerkiksi tämän Porin reissun aikaan.

Ihana rakas SIM niin upeana! Tässä näette myös vähän rintakuoppaa - sen huomaa maallikkokin, miksi ei lääkärit?
Kun SIM nautti sisällä lämpimästä ilmasta ja maisemista, Glamour Bloggaaja itse oli lukittu ulos näin hehkeänä!
Yyterin kylpylän valtti on se, että altailta on mieletön maisema merelle! Muistelisin, että olen joskus pienenä käynyt kylpylässä niin, että oli alkukesä ja saimme juosta välillä mereenkin uimaan. Kun nyt istuskelimme porealtaassa ja katselimme ulos, tajusin, mikä idea jenkkisarjojen naisten spa-päivissä on. Kun on arkipäivänä keskellä päivää kylpylässä ja tiedossa on vielä ihana illallinen, on olo jotenkin niin epätodellinen, että huolet väistyvät väkisinkin mielestä. En murehtinut mitään, en SIMin ehkä koittavaa leikkausta, en tekemättömiä töitä tai ajoa takaisin Turkuun. Aion pitää tulevaisuudessakin spa-päivän aina välillä.


Kun olimme rentoutuneet äärimmilleen Yyterin poreissa (höhöö, poreissa, get it?), ajoimme takaisin Poriin, ja suuntasimme suoraan kävelykadulle ravintola Toreroon. Meillä oli ihan hirveä nälkä! Onneksi SIMiltä ei oltu kielletty syömistä, sillä nautimme toistemme seurasta ja ruoasta pitkän kaavan mukaan: tilasimme alkuruoan, pääruoan ja jälkkärin. Ihana tarjoilija toi meille vielä alkuun todella erikoiset tyrnisnapsit, joita sai alkoholillisina ja alkoholittomina versioina. Päätin että alan juomaan pelkästään tätä, koska kuinka moni alkoholijuoma on oikeasti terveyspommi? Niinpä!


Oli Torerossakin aika upeat maisemat <3
SIMinkään näköalaa ei voi moittia :)

Valitsin ravintolaksi Toreron, koska SIM tykkää espanjalaisesta ruoasta. Itsekin pidän siitä, mutta Torerossa en ollut ennen käynyt, toisin kuin SIM: se on kuulemma suorastaan hänen kantapaikkansa. Alkupalaksi tilasimme parsaa, koska uskokaa tai älkää, en ole jostakin syystä koskaan maistanut sitä. Tykkään yleensäkin vihanneksista, eikä parsa ollut pettymys: se oli todella hyvää. Katkaravutkin maistuivat, vaikka en yleensä ole niiden ylin ystävä. 


Pääruoaksi tilasin tietenkin pihvin. SIM valitsi kanaa, ja maistelimme toistemme lautasilta - molempien annokset olivat herkullisia. En ole itse kokeillut koskaan kokata espanjalaista ruokaa kotona, mutta tuollaisen pihvikastikkeen haluaisin osata tehdä! Siinä taisi olla paprikaa ja tomaattia. Nam.
Ah tätä katsellessa tulee nälkä - huomaatteko SIMin someaddiktion? :O
Päivän tärkein ateria eli jälkiruoka kruunasi koko illan. Tämä oli ehdottomasti herkullisin ravintolajälkiruoka, jota olen koskaan maistanut! Sekä minun että SIMin annokset. Tarjoilija kertoi meille, että jäätelöt tehdään käsityönä läheisessä jäätelöpaikassa ja kaikki muu leivotaan alusta asti Torerossa. Minua olisi houkuttanut brownie-annos, mutta koska SIM tilasi sen, en halunnut ottaa samaa. Siispä tilasin lapsuudesta tutun herkun eli köyhät ritarit! Tosin ritarit olivatkin nyt rikastuneet, ja niiden kanssa tarjotiin vaniljajäätelöä, tyrnikastiketta ja suklaamoussea. Meidän piti maistella toisiltamme, mutta hups - SIMin keliakia esti hänen vierailunsa minun lautaselleni. Onneksi minulla ei ole mitään allergioita tai dieettejä, joten maistelin hyvillä mielin reilut palat SIMin browniesta :)

Rikkaat ritarit!
Nammmm niin hyvää brownieta!

Söimme hyvillä mielin lautaset tyhjiksi. Kiitos, hyvää oli! Ja koska hemmottelin SIMiä nyt näin paljon, pitää minun saada itsekin jotakin (ihan kuin lillumiset ja navan naukumiset eivät olisi tarpeeksi!). Siksi laitan tähänmeistä kahdesta ihanan kuvan, jossa minä olen hyvännäköinen mutta SIMin silmät menivät kiinni kuvaa ottaessa! 


No oikeasti en laittanut kuvaa ilkeilläkseni, vaan emme ottaneet muuta yhteisnaamakuvaa kuin tämän. Se fakta, että minä näytän hyvältä, on tietysti vain sivuseikka!

Kiitoksia vielä ihana rakas SIM, Yyterin Kylpylä ja Torero. Pori alkaa mielessäni saada sitä kuuluisaa nostalgiaa ja muistojen kultausta yhä enemmän ylleen. Toivottavasti en kuitenkaan koskaan halua muuttaa sinne takaisin! 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

MRV:n makuinen selluliittiwrap, kiitos!

Täytyy nyt kyllä suitsuttaa teitä lukijoitakin välillä, eikä aina vain itseään. Kyllä PTFU:lla on parhaat lukijat! Kiitos, että jaksatte seurata blogia! Saan aina välillä kaikenlaisia yhteistyötarjouksia, joihin joko lähden mukaan tai joista kieltäydyn. Parhaat tarjoukset tulevat kuitenkin teiltä lukijoilta, joita on eri ammateissa laidasta laitaan.

Yksi teistä otti minuun yhteyttä, varmaan koska oli lukenut selluliittiangstistani. Hän nimittäin kutsui minut selluliittikääreeseen! Aluksi pelästyin tietenkin, että nyt joku Hannibal on perässäni ja haluaa tehdä MRV:n makuista tortillaa, mutta ei. Tämä kääre olikin kauneushoito! Ja kuka hullu nyt kauneushoidoista kieltäytyisi. Lähdin siis rohkeasti kokeilemaan tortillana oloa.

Tässä kuva minusta viime kesältä. Se, joka huomaa kuvassa ekana selluliitin, voi lyödä itseään naamaan.
Kesällä viimeisenä mielessäni on reisieni piilottaminen - tässä kuvassa ei selluliittia silti edes näy.
Tässä vaiheessa varoituksen sana niille, jotka haluavat säilyttää haavekuvansa MRV:stä ja pastellisesta blogimaailmasta. Kuten olen sanonut, minulla on selluliittia - ja tosi monella muullakin naisella on. Yleensä ongelma vähenee kesän tullessa. En tiedä oikein miksi: ehkä koska liikun enemmän, ehkä kirkkaassa valossa se ei näy niin selkeästi, ehkä hikoilen runsaammin ja kuona-aineet poistuvat - tai sitten selluliitin väheneminen on harhaluulo ja psykologinen itsesuojautumiskeino. Selluliitti ei kuitenkaan mitenkään haittaa elämääni, sillä kuljen ihan rauhassa hameissa ja shortseissa kesäisin, jos on kuuma ilma. Luotan siihen, ettei kukaan selluliittiani katsele. Se on nimittäin ihan normaalia, eikä kenenkään pitäisi hävetä luonnollista asiaa, joka ei vieläpä ole mitenkään epäterveellistä vaan pelkästään kosmeettinen haitta.

Mikä selluliitti? Minä keskityn tässä vähän tärkeämpiin asioihin, kuten voittamaan korkean paikan pelkoani.
En minä siitä kuitenkaan erityisesti tykkääkään. Siksi en poseeraa kuvissa selluliittikohdat edellä, kuten varmaan hyvin ymmärrätte. Yleensä selluliitin kyllä voisi kuvista nähdä, jos oikein tarkkaan katsoisi, mutta eihän sitä livenäkään niin hyvin huomaa. Eri asia, jos on kovassa, epäsuorassa valossa - silloin kaikki ihmsiet näyttävät ihan kauheilta. Pehmeä luonnonvalo, jollaista ulkona yleensä on, on aika armollinen. Siinä tykkään ottaa kuvatkin. Mutta nyt nämä ennen ja jälkeen wrappia olevat kuvat ovat juuri siinä sovituskoppivalossa otettuja, jotta armoton totuus paljastuisi teille. Varautukaa siis! Luvassa epämiellyttävää kuvamateriaalia! 

Tässä esimerkki asennon vaikuttamisesta selluliittiin ja sen esittelemisestä kameralle. Molemmat kuvat ovat muokkaamattomia ja samaan aikaan otettuja. Pieni jalan asennon muutos ja PAM, terve vaan, vanha ystäväni. 


Selluliittiwrap (kuulostaa ihan joltain ruoalta!), jota pääsin kokeilemaan, oli nimeltään It works. Nimi loi jo ennakko-odotuksia, vaikka mainonta olikin ehkä vähän liian amerikkalaista minun makuuni. Haluan aina tietää, miten kaikki asiat toimivat, joten selvitin tietenkin, mihin wrapin toiminta perustuu. Siinä oli yrttejä, nestettä voimakkaasti poistavia aineita ja joitakin lääkeaineitakin. Selvä, sellaisen voin uskoa toimivan, sillä uskon muutenkin detox-juttuihin ja olen niitä innokkaana kokeilemassa, vaikka skeptiset ystäväni muistuttavatkin, ettei niiden tehoa ole aina tieteellisesti todistettu. Minussa on kuitenkin vähän ituhipin vikaa. Pidän aina vuodessa pari detox-kuuria, ja olen niistä täällä blogissakin höpissyt. Seuraava detoxini alkaa toukokuussa, ja silloin jätän kuukaudeksi pois alkoholin, punaisen lihan ja sokerin. En tiedä, toimivatko ne mitenkään, mutta oloni on aina niiden jälkeen puhtaampi. Kerran join kesken detox-kuurin punaviiniä, ja minulle tuli aivan hirveä olo - minusta se kertoo jotakin.

No mutta, takaisin kääreeseen. Reiteni siis käärittiin yrttiainetta sisältävään harsoon ja sitten kelmuun. Tässä kääreessä sitten hengailin tunnin ja sain kokeilla myös muita It works -sarjan tuotteita, joista en nyt oikein osaa sanoa mitään. Wrapin alla kuitenkin ihoa kihelmöi, poltti ja kylmäsi vuoron perään ja juoksin vessassa muutamaan kertaan.

Kun kääre otettiin pois, iho sen alla tuntui ihan erilaiselta kuin muu iho! Iho oli piukea ja kimmoisa, kun taas muu ihoni tuntui aivan kauhistuttavan pehmeältä verrattuna siihen. Iho oli myös punainen, mutta muuta ihoärsytystä hoito ei aiheuttanut. Kuvasta näkyy, että muutosta todella tapahtuikin. Tosin itse epäilin, että muutos olisi ollut vain väliaikainen ja kosmeettinen. Tosin suurimman muutoksen luvattiin tapahtuvan muutaman päivän sisällä hoidon jälkeen ja tuloksen pysyvän parisen kuukautta. Kuten aina, hoitoa suositeltiin myös jatkettavaksi.

Vasemmalla kuva ihostani ennen hoitoa, oikealla sen jälkeen. Tuo jälkeen-kuvan raidallinen iho tuossa reunassa on vain painauma tuolista, joten älkää välittäkö siitä. Mutta eikö vaan näykin ero?Huomatkaa myös poliorokotearpeni ja hoidonjälkeinen punotus.


Kyllä kääre loppujen lopuksi mielestäni toimi, sillä selluliittia tuntuu vieläkin, pari viikkoa hoidon jälkeen, olevan vähemmän niillä kohdilla, joilla kääre oli. Voisin harkita meneväni hoitoon uudelleenkin, mikäli ylimääräistä rahaa sattuisi olemaan. Jos te (varsinkin kanssaturkulaiset!) haluatte päästä tortillaksi tai muuten vaan hemmoteltavaksi, ottakaa yhteyttä kosmetologi Katja Tontti-Selkälään kauneushoitola Sweet Beautyyn. Voin suositella lämpimästi, Katja on aivan ihana ihminen. Plus hei PTFU:n lukija, eli ihminen A-luokkaa!

Selluliitistavälittämätöntä kesää kaikille ihanille naisille!
Jos taas ette ole varoissanne ennen kesää, älkää välittäkö selluliitista, ei sekään välitä teistä!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lushin avajaisissa eli maistiainen VIP-bloggaajan elämästä

Heippa! Husky ja Ämmä tässä. Upea Miss Ruki Ver ei zombiekiireiden vuoksi päässyt kutsuvierastapahtumaan, Lushin uuden liikkeen (Mannerheimintie 5) avajaisiin, joten ihanana ihmisenä hän pyysi blogin vieraskyniä Huskya ja äMMää menemään puolestaan, ja tarkastamaan, mitä uutta kivaa liikkeessä oikein on! Husky oli tietysti ihan innoissaan paikalla jo tunnin etukäteen.

Rukin iho näyttää kyllä sen verran pahalta, että olisi hänenkin kannattanut tulla Lushin voidepatojen äärelle!
Kun omillaan ei ole mitään mahdollisuutta päästä tälläisiin juttuihin, on ihanaa omistaa sellainen sisko ja ystävä kuin Ruki, joka todella mielellään jakaa omia juttujaan. Aina, jos hän saa blogin kautta jotakin yhteistyöjuttuja, hän on heti jakamassa ne ystäviensä kanssa! Rukilla on vain ikävä tapa valita vähän laiskoja ystäviä, niin hän joutuu kuitenkin pyörittämään blogia melkein yksin, vaikka hän aluksi yrittikin saada meitä aktiivisesti kirjoittaviksi kanssabloggaajiksi. No, eivät lukijat kai valita! :)

Verratkaa nyt meidän silkoista ihoamme Rukin kamalaan akneen!
Minä, Husky, näytin todellista esimerkkiä ja lähdin matkaan äitini pukemana, sillä kun vein lapset hoitoon, tajusin, että en ollut vielä pukeutunut bloggaajan arvoisesti - olen todella hajamielinen. Onneksi minulla on kolme pikkusiskoa, joiden vaatekaappeja pääsin käyttämään.

PTFU:n tyylikäs edustuspartio!




Kun odottelin ovien avautumista, sain haistella liikkeen ulkopuolelle asti leijuvaa Lush-liikkeiden ihanaa ominaistuoksua. Ovet oli sinetöity kierrätysmateriaaleista tehdyistä huiveilla, jotka kuulemma olisivat täydellisiä lahjojen paketoimiseen. Tiesittekö, että joka joulu heitetään roskiin sen verran lahjapaperia, että koko maapallo voitaisiin kääriä siihen! Ekologisuus on tälle brändille ihan sydämen asia ja se lämmittää mieltä.

Kun vihdoin pääsimme sisälle, meille tarjottiin kuohuviiniä ja livemusiikki viihdytti meitä. Palvelu oli erittäin sydämellistä! Oikeastaan se oli vähän liiankin ystävällistä, sillä kuohuviinilasini tultiin kokoajan täyttämään uudelleen! Kotiäitinä alkoholi menee todella helposti päähäni (varsinkin ilman vedenjuontia) ja poistuin liikkeestä lievästi hiprakassa. Menin myös kehumaan yhden tytön vaaleanpunaisen lilahtavia hiuksia, ja hän paljastui blogin lukijaksi ja bloggaajaksi itsekin! Miten pieni maailma! Emme muista nyt sinun nimeäsi, mutta anna itsesi ilmi.


Yksi liikkeen perustajajäsenistä 
Nauttiessamme olostamme, juomasta ja huumaavasta tuoksusta, Lushin ystävällinen ja pirteä perustajajäsen Rowena Bird tuli pian esittelemään meille kaikkia upeita tuotteita. Tämä perustaja puhuikin paljon leikistä, leikkimielisyydestä, ilosta ja hauskuudesta, jotka sopivatkin Lushin tuotteiden väriloistoon. Täytyy myöntää, että esittelykierroksella kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät kylpypommit! Meille esiteltiin yhtä, joka täytti veden kuohuvalla ihanuudella. Voi kuinka katkera olen siitä, että muutin ihanasta kylpyammeasunnostani!

Esittelyn jälkeen meidät ohjattiin alakerran Partyroomiin, jossa saimme todella rentouttavat käsihoidot. Kasvohoitoonkin oli mahdollisuus, mutta koska jokapuolella oli kameroita ja kirkkaita valoja, vain yksi rohkea vieras uskaltautui poistattamaan meikkinsä sitä varten. Pääsimme kuitenkin testaamaan kasvonaamiota kotona, sillä saimme mukaamme tuoksuvan lahjakassin! Se sisälsi purkin kasvonaamiota, kosteusvoiteen, kiinteän käsivoiteen, shampoopalan ja hoitoaineen iholle - siis iholle!

Uuden liikkeen alakerran hauska Partyroom on tila, jossa voi järjestää erilaisia juhlia. Täältä juhlavaihtoehdoista lisätietoa. Ihana idea, ja kivaa vaihtelua esimerkiksi polttareihin tai ihan vaan tyttöjen iltaan, me like!


Tuotteet, jotka jäivät erityisesti äMMän mieleen, olivat:

-Hammastahnapastilli, ei hampaiden harjausta olenkaan - pastilli riittää! Heh, noinkohan, mutta tekisi mieli ainakin kokeilla.

-Palasaippua hiuksille, jonka luvataan kestävän kolme kertaa pidempään kuin pullossa olevat shampoot ja olevan näin ekologisempi. Tuoksu oli hyvä. Sainkin siitä testatakseni yhden joten kesto nähdään, kun sitä pääsee Ruki kokeilemaan.

-Vartaloöljy palamuodossa kokeilin ja on ihana! levitetään  siitä palasta suoraan iholle ja se pehmenee ihonlämmöstä. Tuoksuu hyvälle ja tekee ihosta pehmeän.

- Huivit, jotka oli tehty kahdesta muovipullosta - uskomatonta miten kekseliästä!

- Taas ne Lushin aivan ihanat kylpyvaahtokuulat, joita aion ostella kylpyammeen omistaville ystäville ja tutuille lahjaksi! Niissä on niin hienot värit ja tuoksut.

- Suihkugeeli, joka oli kiinteän hyytelön muodossa. Sitä pystyi puristelemaan kädessä, ja se pysyi kasassa. Tämä oli ehkä kaikista hauskin tuote! Värikin oli ihana violetti glitterinen - glitter on tehty merilevästä, joten tuote ei sisällä putkiin kertyvää muoviroskaa.

- Meikit, joita vähän päästiin kokeilemaan. Ehdottomasti haluaisin parempaan syyniin muutaman tuotteen. Ensivaikutelma on ainakin loistava! Luomivärit olivat ihanan kiiltäviä. Meikit on tehty niin, että ne sopivat herkille ihoille ja erityisesti silmille.


Ilta oli kokonaisuudessaan loistava. Kaikki olivat todella mukavia ja saimme paljon tietoa tuotteista - pääsimme hiukan paremmin sisään Lushin maailmaan. Kun esiintymässä on livebändi, tarjolla skumppaa, smoothieita ja pientä purtavaa ja joku vielä tekee rentouttavaa käsihierontaa - kyllä olo on VIP! Sama olo jatkui kotona, kun tunnelmaa sai jatkaa lahjakassin sisällön penkomisessa.

Husky testailee lahjakassin sisältöä!



Yrttinen shampoopala nimeltään Squeaky Green tuoksuu taivaalliselta. Se levittää tuoksunsa hiusten lisäksi koko kylpyhuoneeseen! Se kyllä pesee hiukset ja kirkastaa värejä (kaikki sanoivat yhtäkkiä että vihreä hiuksissani näkyy paljon paremmin), mutta hiukseni kaipaavat tuuheutta - tämä ei siis minusta voita Rukin joka paikassa mainostamaa oliiviöljysaippuaa. Ne, jotka haluavat kokeilla palasaippuaa mutta joille oliiviöljysaippua jättää liian tahmaiset hiukset, voisivat kokeilla tätä!

Anteeksi käsi leualla, halusin vain kuvan ihanan vihreistä hiuksistani punaista mattoa vasten ja leukani näytti oudolta maatessani!
Kasvonaamio on mustikkainen ja se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ihanasti. Sitä säilytetään jääkaapissa, sillä se on tehty tuoreista ainesosista! Kosteusvoide on hyvä tuote, mutta liian kevyt minulle, sillä ihoni kuivuu niin helposti että se tarvitsisi kunnon hc-kamaa pysyäkseen pehmeänä.

Kiinteä käsivoide on todella ihana käsihoitoja varten: se tekee käsistä tuoksuvat ja pehmeät. Lempituotteeni oli silti ehdottomasti hoitoaine iholle. Se oli saman henkilön keksimä, joka esitteli liikettä meille. Voide levitetään iholle suihkussa puhdistuksen jälkeen. Laittaessani sitä ensimmäistä kertaa ihmettelin hieman, että tässäkö tämä nyt oli, sillä tuote ei näyttänyt jäävän iholle eikä tekevän mitään muuta kuin tuoksuvan ruusuilta. Pian kuitenkin huomasin, että ihoni alkoi hylkimään vettä ja kun suljin suihkun huomasin että ihoni oli mielettömän pehmeä! Kuivalle iholleni se on lähes mahdoton tehtävä, joten tästä tuli ehdottomasti lempituotteeni.

Lopuksi vielä haluan sanoa, että siitä lähtien kun olen alkanut käyttämään näitä tuotteita, tutut ovat sanoneet että tuoksun ihanalle. En sitten tiedä onko se yksi näistä tuotteista vai kaikki, mutta on aina ihanaa kuulla tuoksuvansa hyvälle!

Terkuin samppanjaa siemailevat VIPit,