perjantai 27. helmikuuta 2015

10 minuuttia tissi-Elluna

Tässä pikainen väliaikatiedote koskien aikaisempaa Tinder-päivitystä. Ensinnäkin kiitos Jennylle, joka muokkasi nenäkorun pois luonnonlapsi Anun nenästä!


Toiseksi: Tinder osoittautui hankalammaksi kuin luulinkaan. Jokaiselle hahmolle pitää tehdä ensin oma sähköpostiosoite, sitten oma fb-tili ja vasta sitten saa asennettua Tinderin. Kaikki mätsit pitää itse ensin hyväksyä, ennen kuin pystyy näkemään, kuka valkkaisi sinut. Onneksi sain apuja PTFU:n Facebook-ryhmästä! Itse sain vastuulleni tissi-Ellun, ja muut profiilit jakautuivat tutkimusavustajieni kesken. Jokainen hyväksyy 300 mätsiä, ja sitten odotellaan, kuinka moni mätsää takaisin. Nyt olen ollut 30 minuuttia tissi-Elluna ja ahdistaa jo aika paljon. Kerron lisää myöhemmin, mutta voin kertoa, että kyllä tissit saivat Tinderin tärisemään!

Tein teidän pyynnöstänne seitsikön kaveriksi myös älykkö-nörtitär-hahmon:

Lupailin vielä koittaa tehdä blondin, joka seisoskelee auton edessä kulutetuissa farkuissa. Ensin minun pitää löytää peruukki jostain. Nyt jännitetään, mitä tapahtuu!


ps. Liitin vahingossa ensin oman fb-profiilini Tinderiin enkä osannut heti poistaa sitä sieltä :D

torstai 26. helmikuuta 2015

Tinder-yllätys

Olen suunnitellut jo hetken aikaa hyvin tieteellistä Tinder-testiä, mutta sain nyt vasta aikaiseksi ottaa kuvat sitä varten. Otin itsestäni erilaisia kuvia, joilla teen sitten profiilit (seksi)deittipalvelu Tinderiin. Sitten jännitetään yhdessä, kuka saa eniten mätsejä! Laitoin nämä jo Facebookiin, ja olen saanut hyviä nimimerkkiehdotuksia. Tähänkin saa ehdottaa nimiä, ikiä, mottoja ja mitä näitä nyt on. Voitte myös veikata voittajasuosikkianne! Jos joku tyyppi puuttuu, saa myös ehdotella lisähahmoja.

1. Alternative-beibi runsaalla meikillä.


2. Luonnollinen nainen ilman meikkiä (jos joku ihana voisi muokata nenäkorun pois?). Yritin olla mahdollisimman lempeän näköinen, mutta saatoin mennä hitusen crazy eyes -lookin puolelle...


3. Tämän piti olla huumorikuva, joka mittaa sitä, kuka katsoo Salkkareita ja ymmärtää intertekstuaalisen viittauksen. Lopputulos on ehkä kuitenkin liian seksuaalinen, vaikka yritin tuijottaa mahdollisimman tyhjin silmin. Tämän nick voisi olla Isabella.


4. Salibelfie! Paitsi etten kehdannut mennä salille vain belfietä ottamaan, joten tämä on ihan vaan kotona otettu. Fitnessin alleviivaamiseksi nick voisi olla Salikissa tms. Te, joka ihailette pyllyni pyöreyttä, tietäkää, että vääntäytyminen tuohon asentoon ei ollut helppoa eikä pyllyni luontaisesti ole tuollainen! Kyseessä on optinen harha. EDIT: nimeksi ehdotettu Lindaa, se sopii!


5. Huonolaatuinen salamakuva, josta naamaa ei näy mutta tissit kyllä! Jos tämä saa mätsejä, menetän uskoni ihmiskuntaan. Nimeksi ehdotettu Ellua, se sopii.



6. Kuva, jonka voisin oikeastaan laittaa Tinderiin, jos sitä käyttäisin. Mittaa myös sitä, saako nainen aurinkolaseissa mätsejä (miehet ei kuulemma saa).


7. Hahaa, hauska koiranainen! Tämä mittaa nyt sitä huumorintajua :D


Mitäs pidätte?



maanantai 23. helmikuuta 2015

I will not bow to any sponsor!

Ah, tässäpä aihe, josta kaikki bloggaajat jossain välissä avautuvat - blogimainonta! Tosin ero tämän postauksen ja muiden lukemieni paasausten välillä on selkeä. Minua oikeasti kiinnostaa lukijoideni (ja kaikkien ihmisten) valveutuneisuus enkä vain jeesustele* oikeudestani ilmaisiin tavaroihin. Asia voi olla painavaa, mutta kehotan kaikkia lukemaan, sillä ääneen pääsee ope-Ruki. Kuulenko hurraamista? Mahtavaa!

Viime vuonna suorittamani pedagogiset opinnot huipentuivat seminaarityöhön eli n. 20-30-sivuiseen tutkielmaan. Työ oli samanlainen kuin kandidaatintutkielma, eli aika-hiton-tieteellinen. Mediakriittisyys on aina ollut lähellä sydäntäni, joten valitsin aiheekseni mainonnan ja erityisesti mainonnan tunnistamisen opettamisen kasiluokkalaisten oppikirjoissa. Mainonta kuuluu kahdeksannen luokan oppisisältöihin. Tutkimukseni tulos oli suorastaan järkyttävä: kävi ilmi, että mainontaa opetetaan todella puutteellisesti ja osin jopa virheellisesti. Tutkimusaineistoni oli neljä suosituimman kirjasarjan oppikirjaa ja tehtäväkirjaa. Tutkimuskysymyksiäni oli viisi, ja ne näette alla olevassa taulukossa.


Taulukosta paljastuu myös mainitsemani järkyttävyys. Kahdessa kirjassa puhutaan vain lehti- ja tv-mainoksista! Ainoastaan yhdessä kirjassa mainitaan, että mainosta ei välttämättä tunnista. Missään kirjassa ei kerrota mitään siitä, että mainostaja hyötyy, jos mainosta ei tunnisteta mainokseksi vaan sen välittämää sisältöä luullaan informaatioksi. Olen pitänyt mainonnasta oppitunteja ja huomannut, että ei pelkästään yläasteen oppilailla vaan jopa lukiolaisilla/ammattikoululaisilla on vaikeuksia ymmärtää mainontaa ja sitä, miten se ympäröi meitä joka puolella. Mainonta pyörittää maailmaa. Hämmästyttävän moni ei tajua esimerkiksi sitä, miten kaupalliset kanavat ja lehdistö toimivat. Nehän saavat _kaiken_rahansa mainoksista! Television katselu ei ole mitään ilmaista touhua, siitä maksetaan kalliisti sitten niillä tuotteilla, jotka on "pakko" ostaa. Miettikääpä sitä, että vaikkapa joku euron maksava Activia-jogurtti pistää kymmeniä ellei satoja tuhansia euroja mainostamiseen, mutta silti se kannattaa.

 
Tästä päästäänkin sitten nettimainontaan. Se mainitaan ainoastaan kahdessa kirjassa (eikä kyseessä todellakaan ole mitkään ikiaikaiset oppikirjat, vaan Aleksis 8 (2008), Lentävä lause 8 (2009), Uusi Loitsu 8 (2008) sekä Tekstitaituri 8 (2011). Kaiken huippu on, että Tekstitaiturissa mainonnan kerrotaan "erottuvan usein ympäristöstään" (!!!) ja esiintyvän usein "verkkosivun yläosissa tai reunassa". Siis mitä helvettiä, Tekstitaituri? Tätä sitten opetetaan kasiluokkalaisille! Ei ihme, että oppilailla on vaikeuksia tunnistaa mainontaa tai hahmottaa sitä, että melkein kaikki saamamme tieto on valikoitua ja värittynyttä. Luojan kiitos siitä, että oppikirjat eivät ole mitään raamattuja ja opettaja saa valita opettamansa sisällön. Täytyy silti pitää mielessä, että monelle (erityisesti monelle vanhemmalle) opettajalle netin ihmeellinen maailma on aika tuntematon ja että monen opettajan (kuten kenen tahansa ihmisen) medialukutaito on riittämätöntä. Jos opettaja ei itse tunnista mainoksia tai edes tiedä mitään vaikkapa blogimainonnasta, miten voidaan odottaa, että hän osaisi opettaa aiheesta kunnollisesti? Kuten huomasitte, oppikirjoista ei ole tässä asiassa yhtään mitään hyötyä. Niissä lähinnä kysellään "miellyttääkö mainos?", joka oli muuten oikeasti yhden kirjan mainosluvun otsikko. 

Havainnollistava kuva Tekstitaituri-oppikirjasta
Mainontaa toki säätelevät monet lait ja ohjeet, mutta mainostajat keksivät jatkuvasti uusia tapoja kiertää tätä säätelyä. Mainostaja hyötyy siitä, että mainosta ei tunnisteta mainokseksi - kuluttajat ovat jo oppineet nostamaan "henkiset suojamuurit" ylös lukiessaan mainosta. Jos taas tuotetta suosittelee joku tuttu tai "tuttu", mainos on paljon tehokkaampi. Blogien ollessa uusi juttu ei ollut tavatonta nähdä "yhteistyöpostauksia", joissa ei ollenkaan kerrottu bloggaajan saaneen ilmaistavaraa tai jopa palkkaa mainostamisesta. Nykyään onneksi tähänkin asiaan on reagoitu, ja blogimainonnasta on annettu suosituksia. Mainostajat tietävät itsekin, että yhteistyöstä pitää mainita. Sanaa "mainonta" yritetään kuitenkin kiertää erilaisilla keinoilla, kuten käyttämällä mainonnasta nimitystä "blogiyhteistyö" tai sanomalla "sain tämän lahjaksi yritykseltä X". Joskus ainoa merkki mainonnasta on pienen pieni tägi "yhteistyö" sivun alanurkassa.


Oppikirjassa Loitsu kehotetaan kriittisyyteen mainosta tarkastellessa, mutta tätä kriittisyyttä ei eritellä sen enempää. Ihmeellisintä on se, että Loitsu tuntuu itsekin sortuneen mainonnan uhriksi ja jopa piilomainostajaksi: tehtävässä 3 esitellään erilaisia niksejä, ja niistä kehotetaan tekemään mainos. Mainoksen tästä tekee se, että tehtävänannossa on mainittu Keskon Oyj:n tuotemerkki Pirkka. Lisäksi lukijaa kehotetaan menemään Pirkan verkkosivuille, joihin tehtävässä on myös linkki. Muissa mainosanalyysitehtävissä on mainittu, että tarkastelun kohteena on mainos, mutta tehtävässä 3 tuotemerkki on tehtävän ohessa kuin vahingossa, sillä tehtävän kohteena ovat niksit, ei Pirkka-tuotteet tai Kesko. Jos oppikirjan tekijät eivät erota mainosta, miten sitä voisi vaatia kahdeksasluokkalaisilta? (Pahoittelen surkeaa kännykällä otettua kuvaa!)
En kritisoi mainonnan olemassaoloa - kyllähän ihmisille pitää saada tieto saatavilla olevista tuotteista. Olen sitä mieltä, että ihmisille pitäisi aina selväsanaisesti kertoa, jos kyseessä on kaupallinen tiedote - mutta koska tämä ei ikinä tule toteutumaan täysin reilusti, pitää ihmisiä kouluttaa tunnistamaan mainos ja markkinointi oma-aloitteisesti. En missään nimessä edes voisi kritisoida blogimainontaa - tässäkin blogissa näette blogiyhteistöitä. Joskus etsin itse yhteistyökumppaneita, joskus minua lähestytään tarjouksella. Luotan siihen, että te lukijat luotatte minuun: en ikinä mainostaisi yritystä tai tuotetta, josta en itse pidä tai jota en suosittelisi vaikkapa äidilleni. Mainonta kuitenkin on ongelmallista. Minua on kiitetty moneen kertaan siitä, että PTFU:sta saa ihan parhaita vinkkejä milloin mihinkin. Milloin vinkki sitten on hyvä? Silloin, jos olen itse ostanut tuotteen?

En näe siinä mitään vikaa, että nyt, kun blogi on suositumpi kuin alkuaikoina, pyydän yritykseltä X haluamani tuotteen, josta sitten kirjoitan blogiin. Ero on ainoastaan siinä, että ennen maksoin tuotteesta. Voin myös kokeilla erilaisia uusia tuotteita ja palveluita, joita minulle tarjotaan, mutta arvostelen ne sitten rehellisesti. Esimerkiksi yhteistyöstä voisin ottaa Lushin. Teen mielelläni yhteistyötä yrityksen kanssa, jota arvostan ja johon uskon: Lush ei testaa eläimillä, on vastuullinen ja luonnonmukainen. Jos minulle sen sijaan tarjottaisiin yhteistyötä Lorealin kanssa, vastaisin ei kiitos, ei mistään hinnasta. En myy itseäni rahasta. Silti on kiva, että saan blogista välillä jotakin aineellistakin hyötyä. Jos ei muuta, niin pääsen kokeilemaan eri sävyisiä huulipunia ihan ilmaiseksi - tiedän, elän unelmaelämää.

Uskon kuitenkin siihen, että teillä, rakkaat lukijat, on normaaliin internetissä toimimiseen tarvittava kriittinen medialukutaito. Aina ei ole kyse kuluttamiseen yllyttämisestä, vastaahan tuotteiden/palveluiden/yritysten mainostaminen myös ihmisten tarpeisiin - jos etsii vaikkapa uutta huulipunaa tai rautakauppaa, on kiva, että joku antaa suosituksia. Itse esimerkiksi seuraan useampaa kaupallista vaatemerkkiä Instagramissa. Suositusten vastaanottamisessa on kuitenkin hyvä olla kriittinen eikä luottaa ihan kehen tahansa. Olen iloinen, jos minuun suosittelijana luotetaan, enkä ota tätä vastuuta mitenkään kevyesti. Itse en luottaisi suurimpaan osaan blogeista, joten jos PTFU on päässyt jonkun luottolistalle, olen todella otettu.

Takaisin vielä noihin oppikirjoihin: jos oikein kiillotan salaliittoteoriarillini ja asetan päähäni foliohatun, voisin kuvitella kustantamoiden juuri haluavankin medialukutaidottomia asiakkaita. Ei saa nimittäin unohtaa, että kustantamot (Otava ja Sanoma Pro) julkaisevat myös esimerkiksi aikakauslehtiä. Otavan lehdet löydät täältä ja Sanoman täältä. Onko sattumaa, että esimerkiksi Sanoma omistaa mm. Nelosen ja Hesarin? :O Mainoksia tarkastellessa kannattaa kysyä itseltään, miksi tämä viesti on tehty ja kuka siitä hyötyy. Tässä tapauksessa ajattelin näin:

Kuka hyötyy meidalukutaidottomista kansalaisista? Tuotteiden mainostajat. 
Kuka hyötyy mainostajista? Kaupallinen media. 
Mitä toimijoita tähän "kaupalliseen mediaan" kuuluu? Esimerkiksi lehtiä (Sanoman Hesari), roskalehtiä (Otavan lehdet Alibi, Anna, Deko) ja televisiokanavia (Sanoman Nelonen). 

Ehkäpä tämä menee liian salaliittoteorioinnin puolelle, mutta olen oppinut, että rahaa ei kannata ikinä aliarvioida. Ooh, onko tämä ensimmäinen oikea salaliittoteoriani? Blogista on selvästi hyvää vauhtia tulossa NWO-havaintoja 2.

Tähän painavan asian päätteeksi vielä yksi hauska juttu. Haaveilen, että jos joskus pääsen toteuttamaan PTFU-TV:tä, mainostaisimme samaan tyyliin kuin Wayne's World - ihan parasta! Party time, excellent!




*Oikeasti, jeesustella on ehkä lempisanani, mooseksen ja lallin lisäksi tietenkin (ne voi yhdistää melkein mihin tahansa: jos bloggaan paljon, olen blogimooses; jos huudan, olen huutolalli!). Jeesustella ilmaisee niin hyvin asiansa ja on hiukan jopa poliittisesti epäkorrekti. Miettikää sanaa englanniksi: to jesus :D "I'm just jesusing around" :D 

ps. Heh heh, aiheeseen sopivasti: tsekatkaa uusin postaukseni EMP:n blogissa! Plus tässä myös vanhempi postaus, jota en ole ehtinyt tänne linkittämään. Kuvaa klikkaamalla pääset postaukseen.

http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/grunge-kaikkien-flunssaisten-sankari/http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/pinkie-pie-ja-hanen-anarkistiserkkunsa/

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vilin uhkapelitaipumukset

Vilin ekat treffit ei sujuneet niin kovin hyvin - sankarimme nimittäin putosi kylmään veteen. Tokat treffit menivätkin sitten onneksi vähän paremmin. Tästä rohkaistuneena lähdimme tapaamaan pimuja (uhka)pelikasinolle tämän julkkismäykyn ykkössponsoriliikkeeseen eli Petolaan. Pelikasino on siis tapahtuma, jossa saa kokeilla koiran kanssa ihan ilmaiseksi kaikenlaisia kivoja aktivointipelejä! Lisäksi koirat pääsevät tapaamaan muita koiria. Meille molemmat jutut olivat tärkeitä. Aiemman koiramme Arskan kanssa tuli tehtyä muutamia virheostoksia, sillä kaikki lelut eivät kiinnosta kaikkia koiria - siksi on kiva, että leluja pääsi testaamaan. Lisäksi Vili on hiukan arka muiden koirien kanssa, joten yritämme totuttaa sitä mahdollisimman paljon menoon ja meininkiin.

Kasino järjestetään muuten jälleen ensi lauantaina 28.2. Muutenkin Petolassa on ensi viikolla kaikkea tapahtumaa, sillä liike täyttää yhden vuoden! Täältä näette ohjelman. Luvassa on näemmä turkinhoitopäiviä, kissanpäiviä ja vinttikoirapäiviä. Höh, harmi ettei mäykkypäiviä! Saisin varmaan sydänkohtauksen ja kuolisin onnellisena. Itse ajattelin mennä keskiviikkona raakaruokintapäiville. Arskan kanssa harrastimme puolibarffia, jota ajattelin myös Vilin kanssa toteuttaa. Siinä pitää vaan olla tarkkana kaikkien vitamiinien jne. kanssa, ettei koiralle tule puutostiloja. Siksi onkin kiva, että tällainen järjestetään. Raakaruokia voi tehdä ihan itse, joten kyseessä ei ole mikään kaupallinen koulutus, mikä on minulle tärkeää.

Vili oli pelikasinolla yllättävän sosiaalinen, vaikka ympärillä pyöri varmaan kymmenisen koiraa!

Eiiii miten söpöä, tuo übersiisti koirakamu oli vasta ihan pieni pentu <3
Odottelimme vuoroamme pelejä koettelemaan ja moikkailimme muita koiria. Vili oli aika mustis huomiosta. Jos toiset koirat saivat silityksiä, Vili juoksi siihen väliin!


Pelejä saa siis kokeilla ihan rauhassa tuollaisessa omassa aitauksessa. Kaikista hienoista värikkäistä leluista Vilin lemppari oli tuo valkoinen, vaatimattoman näköinen lelu. Sen saimme mukaamme kotiinkin, ja sitä Vili jaksaa pureskella puolikin tuntia kerrallaan. Aktivointilelut ovat koiralle tärkeitä, sillä ne eivät saa toteuttaa kotielämässä luontaista metsästysviettiään. Koiraa ei saa väsytetyksi lenkeillä.


"Leikkitäti" kertoi meille, että 15 minuuttia aktivointilelun kanssa vastaa tunnin lenkkiä! En tiedä, meneekö ne nyt ihan yksi yhteen, mutta siinä olen täysin samaa mieltä, että koira tarvitsee tekemistä. Liian usein koiran ruoka vain annetaan sille eteen, eikä sen aivoja ollenkaan haasteta. Tuloksena koira tietenkin keksii omaa touhua, eikä se touhu aina ole omistajan mieleen. Tietenkään koiran kanssa ei aina jaksa leikkiä (itse ärsyynnyn helposti Vilin huomionhakemiseen), ja silloin tällaiset lelut ovat käteviä. Olemme yrittäneet aktivoida Viliä paljon, ja ehkä siksi olemme säästyneet järsityiltä huonekaluilta (toistaiseksi!). Opetamme sille koirakoulussa opetettuja temppuja, käytämme aktivointilelua (tätä valkoista sekä sellaista palloa, josta tulee papanoita yksi kerrallaan, kun sitä kierittää) ja leikimme Vilin kanssa. Käymme myös koirapuistossa leikkimässä piiloa ja noutoa.

Aktivointileluja voi tehdä muuten helposti myös itse! Esimerkiksi järsityn ydinluun sisälle voi laittaa jotain mössöä, vessapaperirullan sisälle voi laittaa papanoita ja tukkia reunat tai sitten antaa koiralle maustamattoman jogurttipurkin. Tuo viimeinen tosin on aika sotkuinen leikki - Arska ainakin repi koko purkin pieneksi silpuksi, jonka jouduin sitten siivoamaan. Meidän koiramme eivät kumpikaan ole syönyt pahvia, joten nämä ovat sinänsä turvallisia leluja, mutta ahmatille, jolle maistuu kaikki, ei kannata näitä tee-se-itse-leluja antaa.

Aktivoinnista huolimatta lempileikkimme Vilin kanssa on nyt erilaiset vetoleikit. Tiesittekö, että koiralta lähtee maitohampaat? Minä en! Petolasta kehotettiin leikkimään vetoleikkejä, jotta maitohampaat löystyisivät ja irtoaisivat rautahampaiden tieltä. Nyt olen löytänyt jo kolme verista torahammasta pitkin olkkaria. Hui. Tässä pieni esimerkki Vilin villeistä leikeistä:


Pelikasinolla oli Rukillekin silmänruokaa - pitkulaisia koiria! Mäykkyjä ei ollut muita, mutta yhden corgin tapasimme <3
Treffit siis alkoivat hyvin, mutta lopussa kävi taas vähän nolosti. Olimme jo siirtymässä ulos, koska Vili elehti sellaisin elkein, että sitä pissatti. Typerä Ruki jäi kuitenkin jotain höpöttämään, ja eikö Vililtä sitten päässyt pissa Petolan matolle! Kyllä sitä hävetti. Ja Rukia myös.


Pissavahingosta huolimatta kasino oli oikein kiva tapahtuma! Koirapuistot ovat näin pienelle mäykylle vielä vähän pelottavia ja kylmiä paikkoja, joten on mukavaa, että koirille on tapaamispaikkoja myös sisätiloissa. En ole vielä ihan varma, pääsemmekö ensi lauantaina jälleen uhkapelaamaan, mutta ainakin keskiviikkona menen kuuntelemaan barffiasiantuntijaa.

&

Pehmopornoa (ei) kiitos?

äMMä täälllä hei! Ja aiheena Fifty shades of grey... Kirjailija E.L Jamesin kirjoittama eroottinen romaani. Siitähän ollaan montaa mieltä. Itselläni kirja on lojunut puolisen vuotta kaapin pohjalla odottamassa lukemista. Nyt oli pakko aloittaa, kun kaikki hehkuttaa leffaa penkit märkinä.  Tavallaan aika piristää luettavaa ja en ihmettele, miksi tähän käy niin moni ihan kuumina (olen itsekin kaksi päivää piirittänyt omaa miestäni, kirjan vaikutustako?).

Kuva täältä
Nyt kun olen ensimmäisen kirjan lukenut, olen saanut kaksi erilaista käsitystä.

1. Se pitää lukea avoimin mielin ja ajatella sitä höpöhöpö-kirjana.

2. Siinä kirjassa on kyllä niin paljon höpöhöpöä, että oikein ärsyttää suoraan sanottuna. Silti se oli mielenkiinnosta pakko lukea.

Toivon hartaasti, ettei maailman neitsyet ota mallia tai edes haaveile kirjan tarjoamasta mallista. Se ei ole realistista eikä tervettä. Ensinnäkin voin melkein väittää (poikkeuksia varmasti on), ettei kukaan nainen ole ensimmäisellä kerrallaan noin avoin, tule välittömästi hekumaan miehen katseesta tai tyyliin laukea, kun mies hipaisee sormenpäätä. Tai mikä pahempaa, jos joku haurasmielinen (lue. mielisairas) mies kuvittelee kirjan saaman hehkutuksen perusteella, että naiset haluavat tuollaisen parisuhteen, koska sellainen ei todellisuudessa ole mitenkään tervettä.

Kumoan myös nämä harhaluulot, että nainen olisi koko ajan märkänä odottamassa, että koska se mies tulee ja survoo, jotta tulen kahden työnnön jälkeen. Se kun ei toimi niin. Naiset ovat yleensä paljon monimutkaisempia ja vaatii harjoittelua, jotta se kaikki olisi niinkin tajunnan räjäyttävää kuin kirja antaa uskoa. Kyllä se vaatii enemmän kuin "tuiman harmaan katseen" tai kosketuksen korvanlehdellä. Mutta miksipä kirjailija ei saisi kirjoittaa sellaista satua mitä haluaa. Onkohan hän itse kokeillut tutkimustyönä näitä seksikikkoja :D?

Kyllä mä itsekin olin saanut sellaisen kuvan seksistä, ennen kuin olin sitä itse kokenut, että se on jotain todella mahtavaa eksoottista. Ensimmäisen kerran todellisuus oli hieman pettymys :D "Jaa tässäks tää olikin, JEPP". Toki käsitys on muuttunut sittemmin jostain kumman syystä! Oikean ihmisen kanssa se onkin täydellisen mahtavaa.

Kirjoja on kaiken kaikkiaan kolme, ja kaikki ilmeisesti täynnä seksiä. Enkä tiedä onko se nyt niin hyvää kirjallisuutta, jos joka toinen lause on "Uuh beibe anna mennä, työnnä ah minä laukean kun sanot nimeni, lyö vaan minua, olenhan orjasi".

Loppujen lopuksi kirjan asetelma naisen alistamisesta, pahoinpitelystä, stalkkaamisesta, "omistamisesta" ja kaikesta muusta samantapaisesta pelkästään oksettaa. Nainen ei saa koskea, ei katsoa miestä silmiin eikä ilmeisesti päättää mitään omasta kehostaan ilman "herran" lupaa. Ei ihmekään, että feministit huokuvat raivoa kirjan ympärillä.

Olen tehnyt hieman taustatyötä, koska en siis tiedä oikein tiennyt tälläisestä BDSM-suhteesta, mutta valaistuin hieman. Katsoin pari dokumenttia ja luin vähän netistä aiheen ympäriltä. Tässä esimerkiksi todella "luotettava" Wikipedian linkki: BDSM: tarkoittaa ;)
Termi BDSM tulee englanninkielisistä sanoista:
- Bondage (BD)
- Bondage & Discipline (B&D)
- Domination & Submission (D&S, DS, D/S)

- Sadism & Masochism (Sadomasochism) (S&M, SM)


Tälläisessa suhteessa on tärkeää luottamus ja kunnioitus, eikä BDSM elämäntyylinä ole mitään kokopäiväistä, vaan yleensä se liittyy pelkkään seksuaaliseen kanssakäymiseen ja asioihin, mistä fantasioidaan. Katsoin lyhyen esittelyn dokkarin aiheesta: Sidontaleikit ja BDSM-talo. Mitä BDSM oikein käsittää?

Kuva sivulta NY post

Eli tässä kirjassa ei taida ihan päästä oikeuksiin BDSM:kään. Leffan sankari, mr Grey, onkin aivan sairas päästään ja liian rikas, joten siten hän pystyy toteuttamaan nämä inhottavat fantasiansa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että viimeisessä kirjassa tapahtuu jokin käännekohta ja rakkaus "parantaa" tämän sadistin.

Kyselin myös facebookin ihmeellisessä maailmassa muiden naisten mielipidettä. Sain kuulla kärkkäitä vastalauseita sekä positiivisia ajatuksia leffan puolesta. Aihe herättää ihmisissä selvästi myös närkästystä, ja ihmettelen, miksi kun se on vain kirja? Ilmeisesti monellekin seksi on aiheena niin arka ja vaikea. Oli sellaisia jotka ei ollut edes lukenut kirjaa tai nähneet elokuvaa, ja olivat jo sillä perusteella tehneet oman mielipiteen, mikä on minusta vähän hölmöä, koska mielestäni pitää aina muodostaa oma mielipide. Eräskin oli tätä mieltä: "En lue, ei kiinnosta, roskaa, elokuva on roskaa, ärsyttää!"

Toinen taasen: "Oi voi mä kyllä tykkäsin. Kaikki on luettuna ja leffakin ois kiva mennä katsomaan. Porno passaa mulle aluks vähä ehkä järkytyin miten suoraan niissä kirjoissa kuvattiin aktit mut jäin kyllä aina hyvin koukkuun niihin."


"Mie oon lukenu kirjat ja kävin katsoon myös leffan. Kirjat toki aina parempia ku leffa kun jättää myös mielikuvitukselle tilaa vaikka sisältää paljon enemmän. Mutta elokuvastakin tykkäsin. Toimii mullakin halujen herättäjänä."


"Mua ärsyttää se monellakin tapaa, mut olihan se ihan hyvää roskalukemista, vaikka nää "ooh uuh tuntuu niin ihanalta ja posket punehtuvat ja puren huultani"-kohdat oli lähinnä myötähäpeää herättäviä jatkuvine kliseineen.. Semmosta reginanovellitasoa, et voi myötähäpeä.. Eikä tolla kirjan häiriintyneellä alistamisella paljoakaan oo tekemistä oikean aikuisten välisen bdsm-LEIKIN kans. Se koko astelma oli niiiiin kliseistä ja vääristynyttä ja se äijä oli sairas kontrollifriikki stalkkeri ja lähes raiskari, kutsu sit sitä miks tahansa... Kaveri kommentoikin sitä, että jos se olis ollu köyhä ja/tai ruma se pääosamies, niin se olis ollu vaan surullinen tarina sairaan narsistin uhrista, mut ilmeisesti aika lailla tommonen sit vissiin naisiin vetoaa myyntiluvuista päätellen. Leffaa en aio kattoa, ellei sit joskus telkasta tuu.."

Itselleni ei tulut mitään myötähäpeän tunteita, mielestäni oli ihan mahtavaa, että kaikki oli kirjoitettu niinkin suorasanaisesti. Olen suoranpuhumisen mestari, asiat on sanottava juuri niinkuin ne on (jossain tapauksissa pienellä suodattimella).

Tiedän, millainen on terve parisuhde ja millainen on tervettä seksuaalisuutta. En siis missään nimessä suosittele tätä mallia, minkä kirja antaa. Pitää tuntea itsensä ja asettaa omat rajat, ja parisuhteessa tulee kunnioittaa toista, ei komentaa ja alistaa. Mä oon itse sinut itseni ja seksuaalisuuteni kanssa, eikä minua kiinnosta sitominen tai mikään muukaan tuollainen pikkutuhma. Muutenkaan seksi ei ole minulle vain seksiä vaan kahden toisistaan välittävän ihmisen välistä läheisyyttä, jota ei pidä jokaisen ohikulkijan kanssa jakaa. Silti olen avoin ja kiinnostunut avartamaan omaa ajatusmaailmaa: jos jokin ei sovi minulle, ei se tarkoita, etteikö se voisi olla jonkun muun juttu. Siksi päädyin siihen lopputulokseen että kirja on juurikin yllä mainittua hyvää "roskalukemista". Sitä pitää lukea juuri sellaisena höpöhöpönä, koska se on vain KIRJA. Tarina kahdesta ihmisestä, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Varmaankin tulee luettua kaikki kolme ihan vaan tutkimustyönä - en voi väittää, etteikö aihe olisi kutkuttava, vaikkakin käy pitkäveteiseksi lukea juurikin noita "uuh, tulen kun puret korvaani" -lauseita. Mieheni on ainakin innoissaan, kun olen lukenut hänelle muutaman siveettömän kohtauksen. Seksi kun kiinnostaa meitä kaikkia enemmän tai vähemmän. 

Ps. Tässä leffan traileri. Miesnäyttelijän valinta oli musta pettymys, itse kuvittelin jonkun paaljon kuumemman. Jamie Dornan on mielestäni ihan todella ällötys.
Oh-ou oh ou nanana... Hyvää viikonloppua.

perjantai 20. helmikuuta 2015

7 valhetta minusta

Joka paikassa pyörii näitä haasteita, joissa kerrotaan erinäisiä määriä "faktoja". Koska teen aina kaiken väärin päin, en kerro teille itsestäni faktoja vaan enemmän tai vähemmän valheita. Yksi valhe tosin sisältää hiukan totuutta, ihan tuon fakta-haasteen hengessä. Mukana menossa myös vanhat tuttumme Pin up Laasanen ja kivespussi.

First things first: 1. Unelmamieheni olisi tietenkin Henry Laasanen. Tosin kenen ei olisi.


2. En ole maailman paras ihminen. Minulla ei todellakaan ole mitään suuruudenhulluja suunnitelmia maailmanvaltiudesta tai PTFU-diktatuurista. Olen vaatimaton ja nöyrä äänestävä kansalainen, joka käy sunnuntaisin lenkeillä. 



3. Lempikoirani on puudeli. Kaikki tietävät tämän.

Itsekin näytän ihan puudelilta tässä (ja seuraavassa kuvassa)
4. En ole koskaan hankkinut permanenttia vain etutukkaani. Tai permanenttia muutenkaan. Plus en ole ikinä nyppinyt kulmiani olemattomiksi, sillä olen aina ollut tyylin ruumiillistuma ja hyvän maun lähettiläs.


5. Kerran kovassa kuumeessa en leikellyt rastojani pois kulmakarvaveitsellä. Ja jos leikkasinkin, tukkani ei missään nimessä jäänyt eripituisiksi 5-10 sentin mittaisiksi tupsuiksi. Ja jos tällainen joskus tapahtui, en todellakaan ollut yli 20-vuotias.

6. Ymmärrän, että punaviini ei ole terveysjuoma. Punaviiniä juomalla ei ole ikinä tapahtunut mitään hyvää. Siksi en marinoi siinä aivojani suurinpiirtein ikinä.

Illalta, jolloin PTFU perustettiin :) Emme missään nimessä olleet nauttineet punaviiniä.
7. En todellakaan syö aamupalaksi miesten kiveksiä. En tiedä, mistä tämä huhu on lähtöisin! Ihan sairasta. Lakatkaa puhumasta tästä siellä keskustelupalstoilla, lassukat.


No niin, nyt tiedätte taas vähän vähemmän minusta. Haastan kaikki mukaan valehtelemaan!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Paineet ja bloggaajan idolisointi

Viime postauksessa tein suuren kohupaljastuksen, jossa kerroin, että en jaksa läheskään joka päivä meikata tai kiinnittää ulkonäkööni huomiota. Se sai minut pohtimaan blogipaineita (muodostin sanan itse ja minusta se on aika osuva). Paljon puhutaan siitä, että blogit aiheuttavat lukijoissa paineita, sillä bloggaajat paljastavat itsestään vain osan ja postailevat itse valitsemiaan asioita elämästään. Usein nämä asiat ovat yksipuolisesti hyviä ja iloisia juttuja: kauniita kuvia, ihanaa arkea ja täydellisiä asuja/sisustusvalintoja/ystäviä. Ymmärrän tämän hyvin, sillä kuka nyt haluaisi kertoa tai lukea vaikkapa vatsataudista?



Olen itse tehnyt toisenlaisen päätöksen. Iso osa jutuista on hyvän mielen postauksia, mutta haluan myös kritisoida vääriksi kokemiani asioita ja vähentää täydellisyyspaineita mm. julkaisemalla itsestäni välillä epäonnistuneita tai arkisia kuvia. Onko tämäkään silti hyvä? Haluavatko blogeja lukevat ihmiset paeta arkielämäänsä ja inspiroitua vain kauniista ja ihanista asioista? Haluatteko tietää, että bloggaajakin on vain ihminen? Vai halutaanko idoli pitää erossa vessanpytyistä ja silmät kiinni -kuvista? 


Haha, vannon, että kun avasin pädin kuvanmuokkausohjelman, se laittoi itse nuo tekstit tuohon, ihan automaattisesti. Oli pakko laittaa kuva tänne blogiin, koska sen vibat olivat niin sarjamurhaajamaiset :D

Tiedän, että blogi on minun ja minä päätän, mitä täällä tehdään. Haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteenne asiasta, koska asia kiinnostaa minua enkä ole itsekään ihan varma mielipiteestäni. Koetteko muistutuksen "oikeasta elämästä" tarpeelliseksi, vai ymmärrättekö muutenkin, että bloggaajakin sairastuu - ihan silleen oikeesti, avuttomasti ja rumasti, eikä söpösti nenäliinamyttyjen, villasukkien ja teekupposten kera? Haluatteko mieluummin pitää idolit idoleina? Btw, ihanaa olla jonkun idoli.

Tein tällaisen höpötysvideon, jonka sisältö on oikeastaan tiivistettynä ylläolevassa tekstissä. Ilmaisen itseäni paremmin paperilla, joten vaikka tarkoitus olikin tehdä vain video, siitä tuli niin sekava, että tiivistys oli tarpeen :) 



Terkuin kipeä 


maanantai 16. helmikuuta 2015

Villi kortti!

Ette varmaan usko tätä, mutta olen aina ollut vähän laiska laittautumaan. Jaksan panostaa ulkonäköön 0-10 minuuttia aamuisin. Tietysti kuvauksia varten laittautuessa aikaa kuluu pitempään, ei kuitenkaan hirveästi - kunnollisen perusmeikkini teen yleensä noin vartissa.

Ihmettelen välillä, miten joku jaksaa laittaa joka päivä monimutkaisen meikin ja hiukset. Toisinaan jaksan kyllä itsekin säätää, jos aamulla on aikaa ja inspiraatiota, mutta meikkaaminen tai edes siistiltä näyttäminen ei ole minulle mikään pakko. Tämän ääneen toteamisen ei ole mikään tarkoitus syyllistää teitä, jotka jaksatte meikata ja itseänne laittaa, päinvastoin! Minusta on ihana katsella kauniita meikkejä, hiuksia ja naamoja. On upeaa, jos joku jaksaa lakata kyntensä, silittää mekkonsa ja käydä kampaajalla. Itse teen näitä aina silloin kun muistan ja kun on aikaa. Mottoni onkin: "ihan hyvä se on". Älkääkä murehtiko, en aio julistaa käyttäväni aamujani filosofiseen pohdiskeluun, vaan ihan vaan jumittamiseen ja turhien sarjojen katsomiseen toisella silmällä. Minua naurattaa vieläkin se, kun joku valistunut kommentoija kertoi miesten ja laittautumattomien naisten olevan älykkäämpiä siksi, että he kuluttavat aikansa meikkaamisen sijasta itsensä kehittämiseen :D

AI KELLO LÖI JO VIISI?!
No, onneksi olen kuitenkin saanut lahjaksi äidiltäni paitsi ihan kelvon naaman, myös sellaisen tavan, että jos on tekemistä, ei aina ehdi katsoa omaa ulkoasua. Välillä mieheni ja ystäväni saavatkin hävetä minua, kun kuljen ympäriinsä likaisessa t-paidassa ja tukka yön jäljiltä sekaisella nutturalla. Teininä häpeilin äidin maalitahraista olemusta, mutta nyt olen itse ihan samanlainen. Sori, jos tässä meni nyt pieleen käsityksenne MRV:stä. Ero arki-Rukin ja glamour-Rukin välillä on järkyttävän suuri. Olen ilmeisesti tullut tässä ääripääjutussa äitiin: muistan, että kun äiti sitten laittautui esimerkiksi juhliin, hän oli kaikkien juhlien kaunein nainen. Krhm, ihan näin vaatimattomasti sanottuna.

Koska laittautumiseen en jaksa käyttää ihan hirveästi aikaa, on minulla kaikenlaisia kikkoja. Tässä esittelen teille nyt yhden niistä: tukanlaittotavan nimeltä villi kortti! Villi se on siksi, että ikinä ei oikein voi tietää, mitä tapahtuu. Olen huomannut, että hiuksista tulee upeat noin kolmella kerralla neljästä. Tämä sopii uhkapelisieluisille tovereilleni.
Kolme onnistumista ja sitten yksi epäonnistuminen
 Villi kortti on superhelppo toteuttaa. Suihkun jälkeen puolikostea tukka laitetaan kahdelle sykerölle (kts. postauksen ensimmäinen kuva). Yksi voi riittää pitempään tukkaan, mutta omassa tukassani yhden sykerön nuttura jättää usein paljon suoria hiuksia sekaan, ja lopputulos on sotkuinen. Kaksi sykeröä toimii myös siinä mielessä, että niiden kanssa pystyy hyvin nukkumaan, eikä mikään paina päätä.

Sykeröt ovat ihan sinälläänkin söpö kampaus, jos aamulla ei ehdi niitä aukoa. Ne toimivat minulla esimerkiksi huivin kanssa kivasti. Kuka sanoi, että saparot ovat vain lapsille? Plus ysärikin on nyt muotia.

Ihan ohi aiheen: minulle on muuten taas alkanut kasvaa noita ärsyttäviä vauvahiuksia! Ne saavat hiukseni näyttämään aina vaan sotkuisilta, mikä ei kyllä minua haittaa. Ehkä hiuksiani tuuheuttaa nyt talvella nauttimani d-vitamiini, tai sitten joka päivä syömäni pellavansiemenrouhe, auringonkukansiemenet ja kurpitsansiemenet. Olen tosin syönyt noita siemeniä jo pidemmän aikaa.
Jos sykeröt ehtii avaamaan ja auta armias jopa harjaamaan, saa yleensä (3/4 kerralla) kivat kiharat ja volyymia tukkaan. Laitan aina tämän ylikasvaneen otsatukkani kuitenkin erikseen suoristusraudalla, siihen ei toimi muut konstit.

Tällä kerralla tulos on puolionnistunut - kiharat ok mutta vähän hapsuiset. Tukkani ei ole muuttumassa punaiseksi, vaan siihen paistaa liila huumevalomme eli chilin aurinkolamppu.

Tykkään tästä tukanlaittokeinosta helppouden lisäksi siksi, että kiharat pysyvät koko päivän. Muuten tukkani on suora ja liukas, joten en saa kestäviä kiharoita millään raudoilla. Leteistä puolestaan tulee mielestäni hiukan tylsännäköiset laineet. Kiharoiden lisäksi tukka näyttää seuraavaan pesuun asti paljon tuuheammalta! Jos tukka on liian hapsuinen, sen voi laittaa ponnarille - sekin näyttää tuuheammalta. Avonaistakin tukkaa voi piristää huivilla.


Näissä kuvissa muuten näkyy nyt tuo Lushilta saamani The kiss -huulikiilto. Siinä on mielestäni ihan kiva mieto väri ja hohde. Ehkä tuote on saanut nimensä jo mainitsemastani hullun ihanasta tuoksusta (sienkikarkkeja ja salmiakkia!), koska minun ainakin itseni tekee mieli suudella itseäni. Muita ihmisiä voi ehkä häiritä tämä kielarointi.


Saan suukkoja myös Vililtä, kiitos huulikiillon tai sitten ihan vaan luontaisen charmini. Tässä viehättävin kuva pusutteluistamme:


Ah, niin kauniita ihmisiä ja koiria. Tähän on hyvä lopettaa. Kivoja tukanlaitteluhetkiä teille ja pus pus! Tai siis mitä ihmeen laitteluhetkiä, sykerökampaukseen menee 10 sekuntia.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ihanaa ystävänpäivää parhaat ystäväni!

Ystävänpäivä, tuo päivistä vaaleanpunaisin! Tykkään ystävänpäivästä, vaikka juuri viime postauksessa haukuinkin jenkit maan rakoon ja ystävänpäivä on aika jenkkiläinen juhla. Tein teille, lukijat eli parhaat ystäväni, tällaisen ihanan ystävänpäiväkortin! t. forever alone MRV.


 Sitten keräsin huushollista kaikkea pinkkiä, ja otin niistä kuvat tähän kollaasiin, ihan teitä varten:



Mukana on ruusuja, Lidlinohuen ohuita kalkkunaviipaleita, hortensia ja Pink Freud -mukin paketti. Olkaa hyvät! Itse vietän ystävänpäivää kuhertelemalla uuden kultani kanssa, jonka löysin Floridasta ja nappasin laukussa mukanani tänne Suomeen. Tässä kuva herkästä hetkestämme:


Pari päivää sitten valitin facebookin puolella, miten tylsäksi meikkini on muuttunut. Meikkaan samoilla tuotteilla joka päivä ja näytän aina ihan samalta. Onneksi sain Lushilta ystävänpäiväpaketin, jossa oli mukana huulikiilto ja huulipuna! Huulipuna "Päättäväinen" on samaa sarjaa kuin jo aikaisemmin saamani Voimakas, mutta minusta sävy on upeampi. Se on hiukan tummempi, kylmempi ja kirsikkaan taittava, ja joku kuvaili sitä sanalla "vintagepuna" - täydellinen sävy minulle siis! Ilmeisesti punaa saa vain tuossa ystävänpäiväpaketissa.  Loreal-boikottini on muuten pitänyt! Olen niin ylpeä itsestäni ja kiitollinen Lushille, joka tukee bloggaajaa tässä vaikeassa haasteessa.

Punan sävy tarkemmin
Sain myös The Kiss -huulikiillon, jossa on maailman ihanin tuoksu. Se tuoksuu aivan kuin sienikarkkien ja salmiakin yhdistelmältä, aah. Minun on purkin avaamisesta lähtien tehnyt mieli kokeilla, miltä karkkiyhdistelmä oikeasti maistuisi.


Myös Sir Vili on ystävänpäivätunnelmissa. Se yrittää houkutella narttuja tällä kuvalla: 


Eipä tässä muuta tällä kertaa! Nyt menen viettämään aikaa oikeiden ystävieni kanssa, nimittäin flamingon ja kultaisen kerubin.