Koon 44 farkut

Käyn usein uimassa. Viime viikolla istuskelin uimahallin saunassa ja kuuntelin mummojoukon juttelua. Naiset kehuskelivat uintimäärillään: joku oli uinut puolitoista kilometriä, toinen kaksi. Kaiken lisäksi salakuuntelun perusteella he kävivät uimassa monta kertaa viikossa! Katselin sivusilmällä keskustelijoita ja ihmettelin, miten niin vanhoilta näyttävät ihmiset jaksavat vielä uida niin pitkiä matkoja. Naiset eivät mitenkään erityisesti huokuneet fitnessiä, vaan he näyttivät ihan tavallisilta, hiukan pyöreiltä ja pehmeiltä mummoilta.

Menin itse uimaan vielä vähän lisää, koska olin uinut vain säälittävät puoli kilsaa enkä halunnut hävitä mummoille, vaikka he olisivatkin olleet teräsmummoja. Uidessani mietin, miten vähän ihmisistä kuitenkin näkee päältä päin ja miten paljon käsitykset muista ihmisistä ovat kuviteltuja.  

Tämän vuoden avantokausi on avattu!

Asia mietitytti minua, koska vähän aikaa sitten blogiin oli tultu jälleen jostain keskustelupalstalta ja menin avaamaan linkin, vaikka tiedän, ettei niitä kannattaisi aukoa. Tyhmä minä. Aukaisin sen kuitenkin, ja luin aikamme Einsteinien älykkäitä pohdintoja siitä, miten itseensä tyytyväiset naiset (huom. vain naiset) ovat yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Kommenteissa mainittiin mm. allekirjoittanut esimerkkinä siitä, miten lihavat naiset yrittävät oikeuttaa lihavuuttaan olemalla tyytyväisiä itseensä. Minäkin tietenkin promoan sepelvaltimotautia ja kannustan ihmisiä ratkaisemaan ongelmansa ostamalla isompia vaatteita. Kyse oli ilmeisesti näistä blogin FB-sivulla jakamistani kuvista:

Ekan kuvan avulla ihmettelin sitä, miksi minulle, ihan normaalipainoiselle ihmiselle, eivät mahdu jalkaan H&M:n koon 42 (isoin koko) shortsit. Tokassa kuvassa minulla on jalassani koon 44 ("plus-koko") mom jeansit eli äitifarkut. Kertomalla koko-ongelmistani julkisesti yritin tehdä asiasta vähän vähemmän tabua. Suomeksi sanottuna ilmeisesti: hanki itsellesi sepelvaltimotauti!

Älkää ymmärtäkö väärin, en tarvitse kehuja tai vakuutteluja siitä, että en ole lihava - tiedän varsin hyvin olevani supermahtava ja hyvännäköinen, vain muutamia hyviä asioita mainitakseni. Tiedän senkin, että painoni on ihan sopiva ja että olen terve kuin hyvinhoidettu mäyräkoira. Olen myös aika varma, että puolet keskustelupalstan kommentoijista oli trolleja, mutta olen törmännyt tällaiseen argumentointiin myös ihan oikeassa elämässä. Ja syy vaikuttaa mukamas niin hyväntahtoiselta: olen vain huolissani terveydestäsi!

Ikävä kyllä joidenkin ihmisten mielestä heillä on oikeus kommentoida toisten ulkonäköä, jos sen tekee jonkin yleisesti hyväksytyn syyn kuten nyt vaikkapa terveyden nimissä. On todella ärsyttävää, kun omia kauneusihanteita puolustellaan jollain keksityillä syillä, ja verhotaan siten omat pinnalliset mielipiteet johonkin yleisesti hyväksyttyyn muotoon. Se ei ole mitään muuta kuin sitä samaa iänikuista kyykyttämistä ja alistamisen yrittämistä. Jos ihan pelkkä hyvinvointi olisi kauneuden mittari, lehdissä näkyisi aika lailla erilaisia naisia kuin mitä niissä nyt näkyy. Minulle on ihan ok, jos jonkun mielestä kaunista on vaikkapa äärimmäinen hoikkuus, mutta jos siitä on ihan pakko puhua ääneen, sanokaa se sitten edes rehellisesti, älkääkä kätkekö sitä mihinkään valheelliseen mukahuolehtimiseen. Älkää tekään, armolliset lukijat, uskoko, jos joku teille tällaista soopaa latelee, ja mikä vielä tärkeämpää, älkää itse ajatelko niin.

Todellisuudessa ainut asia, mikä tällaisia kommentoijia ahdistaa, on oma pieni ja surkea ajatusmaailma, jolla ei saa vakuutettua naisia vaikka miten tamppaisi jalkaa. Ja jos nyt kävi niin, että anonyymi78 tai mikälie oli tosissaan huolissaan veriarvoistani, voin helpottaa hänen tuskaansa: liikun, syön paljon hyviä rasvoja (siksi rotevat reidet) ja minulla poikkeuksellisen matala verenpaine, jonka takia olen pyörtyillyt randomisti 13-vuotiaasta asti. Se ennustaa kuulemma pitkää ikää. Älä siis huolehdi, olen täällä kiusananne vielä pitkään!

Kuuma linja Vaatteidenvaihtotorilta!

http://bambuser.com/v/5949703?s=sc

Näe MRV shoppaamassa!

Tyttöjen ja poikien lelut

Siperianhusky täällä pitkästä aikaa, hei! Minun oli pakko tulla kertomaan oma kokemukseni somea viime aikoina kuohuttaneesta tyttöjen ja poikien lelujen jaottelusta, sillä asia liippaa läheltä omia kokemuksiani. Minulla on pieni tytär, joka näyttää väärältä, pukeutuu väärin, valitsee lelut väärin ja saa kuulla tästä ihan tuntemattomilta ihmisiltä kauppajonossa.

Emmi Nuorgam moitti blogissaan Anttilaa sen sukupuolittuneesta lasten lelujen markkinoinnista, ja seurauksena oli hirveä kohu. Ei suinkaan Anttilaa vastaan, vaan tietenkin hulluja feministejä, jotka haluavat pilata lapsilta lapsuuden. Anttilan mainoksesta nousseen kohun myötä ovat monet ryhtyneet ääneen kummastelemaan, että onko siitä nyt tosiaan niin paljon haittaa, jos lelut jaetaan poikien ja tyttöjen leluiksi ja laitetaan eri osastolle. Olin itse nuorempana jopa samaa mieltä. Minulle sattui kuitenkin syntymään kaksi tyttöä. Vanhempi rakastaa kaikkea pinkkiä ja prinsessoihin liittyvää, kun taas nuorempi Hopeajärvi ei saa tarpeekseen dinoista, autoista ja kaikesta vihreästä. Asia on alkanut huolettaa häntä viime aikoina - kenties ja luultavasti juuri tämänkaltaisen mainonnan takia. Kun hän kiinnostuu uusista leluista, vaikkapa rekoista, hän kysyy minulta, saavatko tytöt tykätä niistä.

Tyttäreni käyttää välillä myös pinkkiä ja vaaleanpunaista, jos niin haluaa.

Eniten asiassa ei kauhistuttanut Anttilan 50-lukulainen asenne, vaan ihan hirveät kommentit, joissa haukuttiin feministien lisäksi vanhemmat ja lapset aina ulkonäköä myöten (täältä voi lukea joitakin). Jopa ihmiset jotka ymmärtävät, että leluja ei tarvitsisi jakaa poikien ja tyttöjen leluihin, moittivat sitä että asiasta nostettiin kohu. Ketä muka tälläinen markkinointi haittaa?

Kuvan ottanut Herneenverso (Selafiel)

Voisin antaa esimerkiksi minun kolmevuotiaan tyttöni, joka ei ole vielä parin vuoden ankaran fanittamisenkaan jälkeen kyllästynyt dinoihin, mutta joutuu silti kysymään, saako hän pitää niistä, koska on tyttö. Meidän kotonamme tällaista jaottelua ei ole tehty, vaan hän on oppinut sen ihan viime aikoina lelukaupoista ja lastenohjelmista. Vaikka hän on välillä hurja, niin hän on myös erittäin herkkä. Kun joudumme menemään erikseen poikien osastolle hänen kanssaan kun hän haluaa valita itselleen lelun, se vaikuttaa häneen. Kun kaupan myyjä ihmettelee ääneen, miksi tyttö haluaa dinosauruskuvioisen paidan, hän oppii, että hänen mieltymyksensä ovat jotenkin vääriä.

Kuvan ottanut Herneenverso (Selafiel)

Hän haluaisi käyttää pelkästään vihreitä vaatteita. Jos vaatteessa on dino, se käy vaikka minkä värisenä. Koska vihreitä vaatteita ei ole loputtomiin, välillä saan suostuteltua häntä käyttämään muitakin vaatteita - jos vaikka niissä on avaruusjuttuja, sillä hän pitää niistäkin. Mutta kaikki tälläiset vaatteet löytyvät poikien osastolta. En ole tähän mennessä vielä onnistunut löytämään hänelle mitään vaatteita tyttöjen osastolta, lukuunottamatta Frozen-juttuja ja kirpparilöytöjä. Miksi aikuiset saavat pitää kaikista väreistä ilman että kukaan ihmettelee, mutta lapset pakotetaan käyttämään hyvin suppeaa väriskaalaa, joka kaiken lisäksi riippuu heidän sukupuolestaan? Kukaan ei tule kysymään minulta kaupassa, miksi minulla on vihreät housut tai takki, mutta lapseltani tätä tivaavat tuntemattomat ihmiset ihan jatkuvasti.

Ihmiset, jotka ihmettelevät, miksi jaottelusta nousi kohu, eivät ymmärrä mediasta yhtään mitään. Se vaikuttaa yhä nuorempiin ja nuorempiin. Miksi jo 3-vuotias huomaa, että siinä on jotain kummallista, kun häneltä kysytään jatkuvasti, onko hän tyttö vai poika, mutta aikuiset eivät tajua millään? Ja kun asiasta huomauttaa, ensimmäinen reaktio ei ole pohtia asiaa vaan suu vaahdossa itsemurhakehotusten laukominen? En käsitä. Mutta onneksi Hopeajärvi jaksaa vielä toistaiseksi laittaa tädeille jauhot suuhut vastaamalla pontevasti "eiku mä oon tyttö!" ja jatkamalla touhujaan.

Vaatteidenvaihtotori Turussa 27.11.!

Jos joku ei jaksa lukea opettavaisia nyyhkytarinoita, kerron tärkeimmän asian tässä heti ensin: turkulaiset ja täällä vierailevat, huomio! Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää ensi perjantaina 27.11. ihan ilmaisen Vaatteidenvaihtotorin Turku-salissa (Ylioppilastalo A:n toka kerros). Tapahtumassa ei käytetä rahaa, vaan ideana on vaihtaa vaatteita toisten kanssa. Mikä tärkeintä, tapahtumassa voit nähdä minut! Kyllä, ilmielävänä. Mutta palataan tähän asiaan vielä alempana, nyt siirtykäämme läpi ajan sumujen MRV:n lapsuudenaikaiseen Poriin (ja Nastolaan).

Olimme lapsena aika köyhiä, eikä meillä ollut varaa vaatteisiin, saatika sitten muotivaatteisiin. Lapsuuteni paras muisto oli se, kun sain sellaisen pitkän pipon, jonka pystyi kiertämään kaulan ympärille. Aika sad, tiedän. Monet vaatemuistot ovat minulle todella katkeria ja niin kamalia, että vieläkin tulee paha mieli kun mietin niitä. Jouduin esimerkiksi käyttämään kammottavaa sini-violettia ulkopukua neljännelle luokalle asti. Kaikista kamalinta oli, että isoveljelläni oli samanlainen puku! Silloin siis sellainen haalaripuku oli vielä ihan normaali ulkovaate ykkös- ja kakkosluokalla, ehkä vielä kolmosellakin, mutta nelosella se oli jo ihan tosi nolo. Jos äidillä oli aikaa, hän ompeli minulle ja Huskylle vaatteita, mutta muuten kaikki vaatteeni olivat jonkun vanhoja, yleensä isoveljeni.

Kapteeni Koukku -paita oli veljeni vanha.

Äiti on tehnyt nämäkin mekot minulle ja Huskylle. Onko kummallista, että joka kuvassa pidämme toisiamme käsistä kiinni?

Jossain vaihetta ala-astetta tajusin, että voin tienata rahaa. Niinpä odotin koko vuoden toukokuuta, jolloin oli kielokausi. Jos toukokuun vikat ja kesäkuun ekat viikot jaksoi tehdä oikein ahkerasti töitä (eli kykkiä koulun jälkeen poimimassa kieloja ja viikonloppuna myydä niitä), saattoi saada kokoon melkein tuhat markkaa. Euroaikana hinnat nousivat, joten summa vain nousi myöhemmin. Menin myös sosiaalitoimiston avustuksella kesätöihin kirjastoon jo 14-vuotiaana, ja siitä asti olen ollut aina joko koulussa tai töissä. Melkein kaikilla palkkarahoillani (tai kaikilla, jotka sain piilotettua vanhemmiltani, heillä kun oli paha tapa "lainata" rahamme) ostin vaatteita. Olin aika säästeliäs, joten kun sijoitin rahani oikein, sain vaatteet koko vuodelle.

Tässä muutama tyylinäyte nuoruudestani. Näitä kuvia yhdistää se, että olen itse hankkinut kaikki ylläni olevat vaatteet. Osa olisi ehkä kannattanut jättää hankkimatta :D Miksi mahani vilkkuu melkein joka kuvassa?

Jossain vaiheessa pois kotoa muutettuani haluaminen ylitti tarvitsemisen. Olin kuitenkin tottunut yksinkertaiseen elämään, enkä halunnut tuhlata ylenpalttisesti rahaa vaatteisiini, joten kiersin ale-rekkejä ja kirpputoreja ahkerasti. Halpa hinta mahdollisti hamstrauksen. Kun aloin tienata enemmän, aloin ostella myös normaalihintaisia vaatteita. En miettinyt vaatekulutukseni ekologisia tai eettisiä puolia ollenkaan - keskityin nauttimaan siitä, että tienaan rahaa ja saan itse kuluttaa sen mihin haluan. Jossain vaiheessa huomasin, että vaatteet eivät enää mahdu kaappiini. Mieheni alkoi valittaa, kun niitä kertyi isoihin pinoihin kaikille tasaisille pinnoille. Joskus kirpputorilla toivoin, että sovittamani vaate ei sopisi, jotta minun ei tarvitsisi ostaa sitä. Onneksi ahkeran työntekoni, pihiyteni ja valittavan mieheni ansiosta en ikinä mennyt mitenkään shoppailuhulluksi tai joutunut rahapulaan. Tiedän kuitenkin, että moni samanlaisesta ostosvimmasta kärsivä ostaa vaatteita osamaksulla, joutuu velkakierteeseen ja menettää luottotietonsa. Minulla ongelma ei ollut missään nimessä niin paha, eikä sitä moni kutsuisi edes ongelmaksi, sillä shoppailu ja kuluttaminen ovat niin arkipäiväisiä asioita.

Sittemmin olen selvittänyt omia tunteitani liittyen vaatteiden ostamiseen ja minä ja vaatehimoni olemme nyt melko sujut.  Silti vieläkin joskus joissain vaatteisiin liittyvissä tilanteissa huomaan käyttäytyväni omituisella tavalla. Kun sain kuulla, että 4-vuotias kummityttöni oli pahalla mielellä, sillä joku samanikäinen tyttö oli pilkannut hänen vaatteitaan satubaletissa, aloin itkeä. Lähdin heti vaatekauppaan ja ostin treenausta varten vaaleanpunaisen balettibodyn, esityksiin musta-kultaisen tyllimekollisen balettiasun, balettitossut, treenisukkahousut ja nutturantekovehkeet ja lähetin ne paketilla Helsinkiin seuraavaa balettituntia varten. Tietenkään tämän kummityttöäni kiusanneen ikätoverin juttuihin eivät hienot balettivaatteet vaikuttaneet, hän oli vain huonosti kasvatettu kakara, mutta minusta tuntui paremmalta ja koin, että sain parannettua vähän omia lapsuuden haavojani. Myös pikkusiskoilleni olen ostanut vaatteita pienestä pitäen.

Omien tunteiden ja muistojen käsittelyn lisäksi suhteeseeni vaatteisiin on vaikuttanut se, että olen kokenut ekologisen herätyksen ja alkanut miettimään liiallisen kuluttamisen haitallisia puolia. Kesällä otin osaa Metsähallituksen järjestämään nuorten vaikuttajien foorumiin, jossa minulle paljastui, mikä valtava määrä tekstiilijätettä Suomessa syntyy. Tekstiilijätteen määrä on noussut 2000-luvun alusta alkaen ja nousee yhä. Suomessa syntyy henkilöä kohden 17 kiloa vaatejätettä vuodessa ja puolet tästä päätyy kaatopaikalle! Tekstiilikuidulle ei löydetä käyttäjää, koska sen kierrättäminen tulee kalliimmaksi kuin uuden vaatteen tekeminen.

Koska kuitenkin tykkään vaatteista ja kaiken lisäksi kirjoitan blogia, jossa esittelen myös asu- ja tyylijuttujani, en aio siirtyä mihinkään itse tehtyihin hamppuhuppareihin. Olen tässä samaa mieltä kuin kaikessa muussakin: syyllistäminen tai ehdottomuus ei toimi. Sen sijaan pitäisi pyrkiä pieniin ryhtiliikkeisiin, joita voi sitten lisätä sitä mukaa, kun onnistuu edes ensin niissä pienissä. Itse olen tehnyt muutamia periaatepäätöksiä, joilla yritän pienentää omaa tekstiilijätteeni määrää.

1. Pyrin välttelemään ketjukauppoja. Jos menen vaikkapa H&M:ään sisälle, löydän sieltä aina jotakin kivaa, mitä en oikeasti tarvitse. Siksi välttelen kaupungilla ajankuluksi kiertelemistä.

2. Pyrin ostamaan laadukkaita tuotteita. Ostan mieluummin yhden Collectifin mekon kuin samalla hinnalla kymmenen henkkamaukan mekkoa. Ensinnäkin Collectifin materiaali on laadukkaampaa, joten se kestää kauemmin. Toiseksi yhdestä mekosta syntyy vähemmän jätettä kuin kymmenestä. Kolmanneksi Collectifin mekko säilyttää arvonsa ja se on helpompi kierrättää. Halpavaatteiden kertakäyttöisyydestä voi lukea lisää täältä: Tutkija halpavaateketjuista: "Laatu ei merkitse mitään vaan määrä".

3. Kierrätän kaikki vaatteeni. Olen kuullut kauhutarinoita ihmisistä, jotka heittävät vaatteita roskiin sen sijaan, että veisivät ne vaikkapa Pelastusarmeijan laatikkoon. Minun vaatteistani Pelastusarmeijalle päätyvät ne, jotka eivät kelpaa minnekään muualle. Kierrätän vaatteitani lisäksi mm. antamalla niitä siskoilleni ja ystävilleni ja myymällä niitä FB:n rokkikirppiksellä. Olen myös lainannut vaatteitani ja vaihdellut niitä ystävieni kanssa.

4. Seulon yhteistyökumppanini. Tiedostan sen, että minulla on jonkinlainen vastuu siinä, minkälaista esimerkkiä näytän. Koska kirjoitan maailman parasta blogia, saan paljon yhteistyötarjouksia. Suostun vain muutamiin. Esimerkiksi vaatefirmojen kanssa olen aika tarkka. Suosin vaihtoehtomuotia, koska se on pitkäikäisempää kuin ketjuliikkeiden kausittain vaihtuvat trendit, koska  vaatteiden ekologisuuteen ja eettisyyteen on usein panostettu (ei aina, mutta useammin kuin ketjuliikkeissä), koska vaatteet ovat laadukkaampia ja usein siksi kalliimpia (ostosta tulee harkittua tarkemmin ja vaatteita hankittua vähemmän) ja koska niitä tehdään pienempiä eriä (joten jokaisella vastaantulevalla ihmisellä ei ole samanlaista mekkoa). Mielestäni bloggaajien pitäisi ajatella ilmaisen tavaran tai palkkioiden sijaan sitä, minkälaista maailmaa he haluaisivat rakentaa. Toivon, että vaikka teen yhteistyöpostauksia ihanien vaatekauppojen kanssa ja rakastan kauniita vaatteita, blogini ei ajaisi ketään hulluun kulutushimoon vaan harkittuihin ostoksiin.

Ne asiat, joissa minulla on vielä kehittämisen varaa, ovat

5. Vaatteiden ostaminen vain silloin, kun oikeasti tarvitsen niitä.

ja  

6. Ekologisten materiaalien suosiminen.

Näitäkin vaatteita yhdistää se, että olen hankkinut kaikki itse. Tosin olen tyytyväinen siitä, että ainoastaan vasemman alakulman urheilupaita ja isoimman kuvan musta hattu ovat ketjuliikkeestä. Muuten vaatteet ovat kirpputorilta, EMP:ltä ja Blackgroupilta.

Vaatteidenvaihtotori ei siis pelkästään ole kiva paikka saada uusia vaatteita ja päästä eroon vanhoista, vaan se haastaa ihmiset miettimään omia kulutustottumuksiaan. Tori järjestetään Älä osta mitään -päivänä. Tulen paikalle ja tuon mukanani ainakin yhden säkillisen vaatteita! Kaiken muun hyvän lisäksi minulla on saman päivän iltana työpaikan pikkujoulut, joihin aion valmistautua siellä paikan päällä. Tervetuloa moikkaamaan ja mahdollisesti auttamaan minua kihartamaan hiuksiani, ja saattaa olla, että samalla pidän myös PTFU:n Kuuman linjan!

Pako Alien Research Labista!

Sain tässä eräs päivä ihan mahtavan idean. Olen huomannut, että käytän matikkaa nykyään niin harvoin, että en osaa enää varmaan edes derivoida! Helppo ja hauska tapa tuoda älyllistä haastetta jokapäiväiseen elämään olisi keksiä jokin paketti tai lukko, jonka sisään voisi laittaa erilaisia tavaroita. Esimerkiksi aamut olisivat paljon jännempiä, jos herätyskello piipittäisikin lukon takana. Lukon saisi auki vasta, kun ratkaisee esim. toisen asteen yhtälön. Lukon voisi myös laittaa viinipulloon, suklaalevyyn ja joululahjoihin. Laittaisin oikeasti vaikeita arvoituksia antamiini lahjoihin, että niitä ei saisi auki ennen vuodenvaihdetta. Sitten nauraisin räkäisesti koko jouluaaton. Voisiko joku toteuttaa ideani, jos sitä ei ole vielä toteutettu?

Läheisiä ja itseään voi testata ja kiusata myös yhdessä tekemällä. Pääsimme Rakettiryhmän (minä, He-Man, VBM ja Lady Laiskiainen) kanssa testaamaan ekojen joukossa Live Exit Gamesin uuden room escapen eli huonepakopelin. Tarkoitukseni oli tietenkin päästä salaa hieromaan kuuluisaa älykkyyttäni kavereideni naamoihin. Ei ihan onnistunut. Jouduin tekemään yhteistyötä ystävieni, tavallisten kuolevaisten kanssa, ja olin monesti heitä huonompi. Pelissä tarvittiin kaikkia ja kaikkien panosta, enkä päässyt elvistelemään edes päättelytaidoillani, koska VBM ehti ratkaisemaan lukuarvoituken ennen minua. Haista pylly VBM. Esitin vain hidasta, tietenkin. Kaiken lisäksi silmässäni oli roska enkä nähnyt kunnolla. 

Mystinen kuva mystisestä harrastuksesta

Peli oli tosi mielenkiintoinen. Huonepakopelissä on siis ideana karata lukossa olevasta huoneesta erilaisten vihjeiden avulla. Aikaa on tunti. Lupasin, että en kirjoita huoneen sisällöstä sen tarkemmin, ja hauskempi se tietenkin on jättää yllätykseksi - jokaisen huoneen kun voi pelata vain kerran. Pelin teemana oli Alien Research Lab, eli pelissä piti karata avaruusolioita tutkivasta laitoksesta. Fiiliksestä oli saatu juuri oikeanlainen: tarpeeksi karmiva, mutta hienoeleisesti eikä ilmeisellä tavalla. 

Tässä huoneen kuumottava traileri:

Olen kokeillut huonepakopeliä aikaisemminkin. Silloin olin vähän pettynyt siihen, että vihjeet eivät minun mielestäni edenneet tarpeeksi loogisesti ja mukana oli vähän liikaa hakuammuntaa. Tämä peli oli paremmin rakennettu. Ensimmäinen vihje annettiin valmiiksi, joten ei tarvinnut arvailla, mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Mielestäni vihjeiden pitäisi vaatia päättelyä eikä sokeaa etsimistä, koska huone on tietenkin täynnä erilaisia numeroita ja kirjaimia, joista voisi lähteä rakentamaan vaikka minkälaisia päätelmiä. Alien Lab Escapessa näin olikin, mutta lisäksi peli oli tarpeeksi haastava. Tehtävät olivat monipuolisia, ja se olikin yksi syy, miksi koko tiimiä tarvittiin ja kaikkien lahjoille oli käyttöä. 

Meidän tiimimme oli aluksi aika hajanainen ja vähän säädimme jossain välissä, mutta pääsimme kuitenkin huoneesta ulos ennen tunnin aikarajaa, tosin ihan kirjaimellisesti viime minuutilla. Fiilis oli aika kuumottava, kun hälytys piippasi ja pelkäsimme alienien ryntäävän huoneeseen ja tekevän meille anal proben. Vaikka oven auetessa huokaisimme helpotuksesta ja jännitys laukesi kuin olisimme oikeasti olleet vaarassa, vähän jäi kyllä harmittamaan, että emme nähneet, mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi ehtineet ulos labrasta. Jos teistä lukijoista joku käy testaamassa huoneen eikä pääse ajoissa ulos, tulkaa pliis kertomaan tänne, mitä tapahtuu! En saa lepoa, ennen kuin tiedän. 

Päästiin ulos ennen anal probea!

Koska meitä testaajia oli neljä, annan muidenkin mielipiteille lyhyen palstatilan.

H-M: Hyvin rakennettu peli, mutta se oli vähän ahdas. 

LL: Tehtävät olivat tosi nokkelia. Plussaa myös se, että tiimityöskentelyä todella tarvittiin. Pelissä ei olisi pärjännyt yksin. 

VBM: Arvosana 4,5/5. Peli oli tosi hyvä. Pieni miinus tulee siitä, että yhdessä kohtaa harmitti mekaniikkaohjeiden puute (tosin tämä oli inhimillinen vahinko). Lisäksi tehtävät olisivat voineet olla aavituksen verran vaikeampia. Jos tiimi olisi ollut yhtenäisempi heti alusta alkaen, olisimme päässeet huoneesta ehkä liian nopeasti. 

Minulla ei ollut ongelmaa huoneen ahtauden kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on kuusi sisarusta. Live Exit Games vastasikin palautteeseemme, että ryhmäkoko peleihin on 2-6 henkeä, mutta että tätä peliä suositellaan vähintään 3-4 henkilölle siksi, että pienemmistä porukoista harva pääsee ulos huoneesta aikarajan puitteissa. Kyllä nyt egoa hivelee!

Joka tapauksessa: huone läpäisi testin. Suosittelen Alien Lab Researchia testattavaksi kaikille turkulaisille ja turunmielisille. Erityisesti tämä huone sopii avaruusolioista kiinnostuneille, X-files-ja Roswell-faneille sekä believereille. Live Exit Gamesilta saa myös lahjakortteja, ja huonepakopelit ovat ihan mahtavia joululahjoja! Suosittelen lämpimästi sitäkin, sillä itsekin annoin sellaisen viime vuonna joululahjaksi. Se on ovela lahja, koska jos asian suunnittelee hyvin, lahjasta voi päästä nauttimaan itsekin. Ja oikeasti, kokemukset ovat niin paljon parempia lahjoja kuin tavarat. 

ps. Takaisin alun sadistisiin tunnelmiin: jos on itse pelannut pelin ja ostaa sen lahjaksi jollekin läheiselleen, voi tätä läheisen peliä mennä katsomaan isosta telkkarista aulan sohvalle popparien kanssa! Hähähää. 

pps. Pääsimme kokeilemaan huonetta ilmaiseksi koska blogifame, mutta muuten en hyödy tästä postauksesta. En siis tienaa mitään, vaikka klikkailisitte itsellenne sata joululahjakorttia. 

pps. Lady Laiskiainen eli Maaretko teki blogiinsa alienmeikin, check it out! Tsekatkaa myös leidin tyylikkäät movemberit. 

Tulin vain sanomaan

että hyvää viikonloppua! Jaoin tämän kuvan PTFU:n Facebookissa muutama päivä sitten. Joka kerta kun katson sitä, alan nauraa niin, että silmät vuotavat. VBM:n mukaan se on itkua. Joka tapauksessa, toivon että tekin nauratte kustannuksellani ja saatte iloa perjantaihinne, jos sitä muuten ei ole. Senkin no-lifet.

:'D Tässä vielä toinen kuva, jossa näkyy kehitys, joka on minussa tapahtunut n. 20 vuodessa:

No niin, nyt jatkan matkaani Imatralle. Tulin tänne vain tuomaan tämän viestin ja muistuttamaan, että ei kannata ottaa itseään liian vakavasti. Peace out,

Paljon onnea, Sekopää!

Apua, mikään ei saa oloa tuntumaan vanhemmalta kuin se, kun 10 vuotta nuorempi pikkusisko täyttää 17! Tai ehkä ensi vuonna tuntuu vielä vanhemmalta, en tiedä. Tämä oli kyllä aika paha. Ja kaikista kamalin juttu on se, että en tajua, miten aika meni niin nopeasti!

Milloin tästä ihanasta pisamanaamaisesta hömelöstä

 tuli tämä ihana pisamanaamainen hömelö?

En tiedä missä vaiheessa, mutta jossain vaiheessa Sekopäästä tuli iso tyttö. Kuten olen täällä aina julistanut, olen niin ylpeä siskoistani. He ovat kaikki ihan supermahtavia. Ja koska supermahtavat ihmiset ansaitsevat supermahtavia yllätyksiä, yllätimme Sekopään supermahtavilla synttärijuhlilla. Koska vuosi kuvataidelukiossa vaikuttaa sillä tavalla, että ihmisestä tulee vegaani ja übercool siilipää, juhlimme asiaankuuluvasti kasvisravintolassa. Halusin valinnalla viestiä, että me siskot olemme ylpeitä siitä, että SP on tehnyt elämässään rohkeita valintoja, kuten vegaanius (josta mm. jotkut sukulaiset kokevat oikeudekseen suorastaan loukkaantua!). Ihan mahtava ravintola Omnam tahtoi auttaa meitä tässä missiossa ja teki SP:lle ja meille sen verran maatajärisyttävän hyvän vegaanisen raakakakun, että tien puolet vieraista käännyttyi kasvissyöjiksi ja puolet vegaaneiksi. Näin SP:n synttäritoive toteutui.

Mmm, kiitos Omnam (omnon)! Seuraavaksi mennään sinne brunssille, sen verran hyviltä thali-lautaset näyttivät.

Vieraat olivat pukeutuneet viiksiin. Synttärisankari oli toivonut lahjaksi miesten kalsareita ja niitä hän myös sai.

Swaginsa Sekopää on selkeästi perinyt isosiskoltaan. krhm

Varmaan haluaisitte uskoa, että minä ja Husky ollaan sellaisia cooleja isosiskoja, jotka järkkäävät juhlat ja häipyvät sitten paikalta ja antavat nuorten olla keskenään, mutta ei. Me jäimme tietenkin istumaan ja yritimme esittää nuoria. Onnistuimme siinä omasta mielestämme aika hyvin. Oltiin aika down with the sizzle, tiettekö.

Siskossarja: Husky, Sammakkoprinsessa, Sekopää, Selafiel (Herneenverso) ja Armon Bloggaaja itse

Ja aivan kuin slangipuheemme ei olisi ollut vielä tarpeeksi, raahasimme vielä kaikki katsomaan oikein itkettävää piirrettyä leffoihin. Eikä sitä kaikki 17-vuotiaat toivo? Kävimme katsomassa Inside outin, ja voin suositella sitä ihan kaikille. Se kertoo siitä, miten tärkeää on antaa tilaa kaikille tunteille ja miten ei aina voi olla reipas ja iloinen.

Selafiel

Koska kaksi poraavaa aikuista siskoa 17-vuotisjuhlissa ei vielä sekään ollut tarpeeksi, jaoimme kaikki muistoja SP:stä kakun äärellä. Minä kerroin muiston, jonka kerron nyt teillekin, koska se on ehkä paras tarinani ikinä. Jaan myös pari vanhaa kuvaa SP:stä, ja jatkan näin onnistunutta uraani isosiskona.

SP oli alle parivuotias ja minulle jostain tosi vihainen. Ja kun SP oli vihainen, hän todella oli vihainen, jopa ihan pienenä. Olin menossa vessaan, ja SP seurasi minua oven taakse. Hän paiskasi oven kiinni niin lujaa kuin vain pystyi. Minä nauroin kaksin kerroin vessassa sisällä, koska no, parivuotias kiukkuinen taapero näyttää naurettavalta. SP avasi oven ja paiskoi sitä uudestaan ja uudestaan ja minä nauroin aina vaan lujempaa. Lopulta ovi pysyi hetken aikaa kiinni ja oli vähän aikaa hiljaista. Kun ovi avautui, SP hymyili niin maireasti kuin osasi ja sanoi minulle: "Ruki, laita sormet tohon oven karmille, jooko?" :D SP:n mieltymys satuttamiseen näkyy myös näissä kuvissa:

SP:n rippijuhlissa

En tiedä mistä SP sai näin hirveät väkivaltaiset taipumukset! Ei ainakaan minulta tai Huskyltä. 

äMMä, SP ja 13-vuotias Ruki

Husky ja SP :O

SP osaa olla kiukkuinen, kun sille päälle sattuu, mutta minusta se on vain hyvä asia. Itse olen joutunut opettelemaan, että jokaisella on oikeus olla vihainenkin joskus, joten yritän muistuttaa siskojanikin siitä. Onneksi SP on myös hellä ja rakastava. 

Selafiel oli kipeänä SP:n rippijuhlissa

Hän osaa myös hullutella. Sitäkään hän ei ole saanut meiltä. 

 

Straight outta Compton

Siskoni Sekopää on siis kokonaisuudessaan ihan mahtava ihminen ja hänestä tulee vain entistä mahtavampi, mitä vanhemmaksi hän kasvaa. Huomaan, että aina, kun neuvon häntä tekemään jotakin ja hän tekeekin toisin, lopputulos on paljon parempi kuin mitä itse olisin ikinä osannut tehdä tai saanut aikaan. Joten halusi hän sitten elää noudattaa paleo- tai vegaanidieettiä, olen aivan varma, että se ja kaikki muukin onnistuu hienosti. Paljon onnea rakas siskoni! Koita kestää viimeinen vuosi alaikäisenä, minä pidän peukkuja!

Maailman paras musiikkimaku

Kumikameli keikalla joskus Jyväskylässä

Tiesittekö, että minulla on maailman paras musiikkimaku? Nyt tiedätte. Kuulen siitä kehuja yhtenään. Toki kehut tulevat omasta suustani, mutta silti. Joku huonomakuinen ja muutenkin tyhmä ihminen on joskus haukkunut, mutta hän on varmaan vaan ollut kateellinen.

Halusin kuitenkin jakaa tämänkin osan mahtavasta persoonastani teidän kanssanne, joten päätin aloittaa postaussarjan, jossa kerron lempibändeistäni. Kuten kaikki blogia jonkin aikaa lukeneet tietävät, näiden minun sarjojeni kanssa tuppaa käymään aina vähän niin tai näin (nimim. viikon ajatelma, valokuvaushaaste ja joulukalenteri), mutta toivon mukaan tämä aihe inspiroisi minua niin paljon, että jaksaisin kirjoittaa useammankin kuin yhden postauksen.

Ensimmäinen postaus kertokoon toisesta lempibändistäni, Kumikamelista (toisen voivat Gösta-hulluuteni tietävät arvata). Kumikameli saa tämän kunnian, koska se tekee aktiivisesti musiikkia ja keikkailee. Lisäksi se ansaitsisi mielestäni kaikki maailman mistään mitään tajuavat ihmiset faneikseen. Kumikameli soittaa yksinkertaisesti älyttömän mahtavaa musiikkia (joku voisi sanoa jopa Parhautta, haha). Biisien sanat, niiden älykkyys, huumori, kettuilu ja ironia, musiikki ja jopa murteellisuus ja äänenpainot vain osuvat kaikki ihan täysin kohdalleen. Minusta on hauskaa, että itäsuomalaisten keski-ikäisten ukkojen biisit ilmaisevat juuri sitä, mitä itsekin haluaisin sanoa, jos osaisin yhtään runoilla. Biisien sanoittaja Toppo Koponen on ihan selkeästi nero. Ja kyllä, olen suuri fani.

Nilkkani Kumikameli

Kumikameli ei kuitenkaan sovi vain mahtaville bloggaajille. Sillä on biisejä myös alemmille elämänmuodoille ja ihan jokaiseen fiilikseen. Kokosin tähän listan siitä, missä fiiliksissä bändiä kannattaa kuunnella. Sen piti olla top 10, mutta Kumikamelia ei voi latistaa kymmeneen biisiin.

Kun mopo karkaa käsistä: Lävistä minut.

Kun tapaat ihmisen, jonka tekisi mieli upottaa kevätjäihin. Kummallista kyllä, monilla ihmisillä soi tämä biisi päässään, kun he tapaavat minut: Betonisaapasmannekiini. Myös Onni tai Cafe aulaitia ja latteuksia saattaisi käydä.

Kun tanssit, tappelet, naurat ja nussit pihalla kilpaa kaikkien kanssa: Supermies.

Kun et enää jaksa kuunnella Popedaa ja Yötä: Tuomittu juntiksi.

Kun etsit sopivia sanoja kuvaamaan parhaita ystäviäsi: Ystävät.

Kun kaikki hyvät teot on jo tehty: Pahaisopaha.

Kun haluat houkutella lapsia pakettiautoosi ja etsit sopivaa soundtrackia: Prinsessa.

Kun oikein kovasti haluaisit Hectorin pään: Tuokaa minulle Hectorin pää.

Kun olet linnoittautunut kotiisi foliohattu päässä odottamaan valtion salaisia agentteja tai maailmanloppua: Hakekaapas tai Silmäkovana.

Kun koette adoniskompleksia. Minulla on tämä tunne usein tiistaisin: Adoniskompleksi. 

Kun on menkat: Väy-Väy.

Kun haluatte vinkkejä siihen, miten teeskennellä tervettä: Jarkko. Tässä tiivistys:

-kättele työpäivän jälkeen kaikkia
-jos lainaat naapurilta kirvestä, valehtele tekeväsi saunaan puita

 Kun olet tosi laiha ja lompsasikin on laiha: Varjoton keskonen.

Kun koet jääväsi systeemin jalkoihin: Kusiainen.

Kun perustat runkkariklubin, etkä löydä mistään hyvää tunnusbiisiä: Runkkariklubi. 

Kun tarvitset veruketta vellomiseen, löydät tästä hyvän listan: Veruke.

Kun haluat teurastusta ja synkkää mieltä: Aamupalasina. Käy myös menkkoihin.

Kun pidätte puurosta/väkivallasta: VÄKIVALTA OK!

Jos haluat kuunnella yhden levyn, kuuntele Sulaa kultaa.

Jos näiden kaikkien linkkien paineleminen tuntuu liian työläältä, ei hätää! Tein laiskajaakoille oman soittolistan nimeltä Kumikamelia kansalle. Nyt kenelläkään ei ole tekosyytä olla kokeilematta, josko sisällänne asuisi pieni kameli. Ja jos tykkäätte tästä blogista ja hyvästä musiikista, niin tykkäätte Kumikamelista.

Kumikamelilla on loppuvuodesta yllättävän paljon keikkoja! Harmi tosin, että kaikki tämän vuoden puolella olevat keikat ovat Keski- ja Itä-Suomessa. Ensi vuoden alussa on keikka Porissa, ja ainakin sinne yritän päästä.

Antifeministin pohdintoja

Huh huh, tyypit! Olen kirjoittanut tätä blogia jo kohta kolme vuotta ja loukannut vähän jokaista siinä sivussa. Olen sitä mieltä, että ainoastaan hiljaa olemalla ei loukkaa ketään - tai ehkä loukkaa sittenkin. Kuitenkin vasta nyt sain ensimmäisen uhkailuviestin. Eniten viestissä järkyttää se, että se ei tullut lassukalta tai katkeralta sovinistilta vaan itseään feministiksi nimittävältä ihmiseltä.

Joku hyvinvoinnistaan epävarma henkilö myös julisti minut Facebookissa (ja varmaan muuallakin) mm. transmisogynistiksi ja antifeministiksi. Ja kaikki tämän tekemäni meemin ansiosta:

Ymmärrän kyllä osan kritiikistä. Kiitos erityisesti tälle kommentoijalle, joka jaksoi selittää asian riehumatta.

Mä oon nainen ja mulla on penis, ainakin vielä vuoden. Se että joku tekee meemejä netissä siitä että saa paremmin töitä jos on penis, sehän tarkottaa mua. Eikö tarkoitakin? Mulla on penis. Eikö suakin harmittais jos toiset naiset sulkis sut pois joukostaan vaan koska sulla on erilaiset sukuelimet?

Tiedän että tarkoitat miehiä. Mä en kuitenkaan ole mies, vaikka mulla on penis, toistaiseksi.

Älä uhriudu vaan opi tästä. Osaat kyllä tehdä yhtä hyviä, parempiakin ja oivaltavia meemejä, jotka ei sulje mua ja mun vertaisia pois. Tai sitten voit jatkaa mun hylkäämistä porukasta vaan siks että oon erilainen. (Anonyymi)

Minun täytyy myöntää, etten ajatellut ollenkaan meemini olevan loukkaava tai sulkevan ketään ulkopuolelle. Olen hyvin pahoillani siitä, että se tosiaan hylkää osan ulos porukasta. Tässä siis anteeksipyyntöni siitä. Yritän välttää uhriintumista, sillä se ei kuulu tapoihini, mutta haluaisin kuitenkin esittää muutamia pohdintoja siitä, mitä olisin itse voinut tehdä paremmin ja mitä kritiikkiä antaneet olisivat voineet tehdä paremmin. Nimittäin ikinä aikaisemmin en ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät halua kutsua itseään feministeiksi - nyt hetken aikaa ymmärsin. 

FB:ssä meemiä kritisoinut henkilö haukkui minua heti aluksi asiaan kuulumattomista aiheista (mm. siitä, että olen liittynyt Mensaan) ja oli muutenkin todella aggressiivinen. Hän ei lopettanut kommentointia, vaikka PTFU:n FB-sivujen "adminina" niin kehotin, ja muutenkin spämmäsi kommentteja monta perätysten. Kun sanoin, että asia menisi paremmin perille ilman aggressiivisuutta, hän nimitti minua antifeministiksi. Jos aggressiivisuuden vastustaminen on antifeminismiä, tarkoittaako tämä sitä, että feminismi on aggressiivisuutta? Ymmärrän, että tämä kommentoinut henkilö oli yksilö, mutta kuten sanottu, ensimmäistä kertaa tajusin, miksi joku haluaa etäännyttää itseään käsitteestä feminismi.  

Olen aina inhonnut aggressiivisuutta, tappelua ja varsinkin huutamista, ja minusta tämä jos mikä on sellainen asia, joka menisi parhaiten perille rauhallisella keskustelulla. Voin vain kuvitella, että transihmiselle (menikö termi oikein?) on varmasti todella vaikeaa, kun ei tunnu sopivan oikein mihinkään ja tällaiset ihmiset kuten minä eivät edes pysähdy ajattelemaan, että tämä minun hauska vitsini loukkaa jotakuta. En pysähdy ajattelemaan, koska asia ei ole minulle läheinen enkä automaattisesti ajattele asiaa transihmisen kannalta. Minä en myöskään tiedä asiasta tarpeeksi, vaikka olen kyllä yrittänyt ottaa edes niistä perusasioista selvää. Esimerkiksi termit eivät välttämättä jää päähän, jos niitä ei aktiivisesti arkielämässä käytä. Tämä ei ole kuitenkaan syy syyttää minua transmisogynistiksi, koska sana viittaa vihaan. En meemissä aktiivisesti pilkannut transihmisiä, vihannut tai lietsonut vihaa. Toivoisin, että tässä ja ihan kaikissa tapauksissa kritiikki voitaisiin antaa rauhallisesti ja pitää mielessä se, että iso osa ongelmista ei aiheudu vihasta tai pahantahtoisuudesta vaan tietämättömyydestä. Tämä ei tietenkään oikeuta sortoon tai väkivaltaan, mutta kuten varmasti tästäkin blogista huomaa, kumpikaan näistä ei ole tarkoitukseni. Mielestäni Pin the Fuck Ups on sen sisältämästä ironiasta ja kritiikistä huolimatta aika lempeä ja inhimillisyyteen pyrkivä blogi.

Siis: aggressiivisuus toimii ainoastaan itseään vastaan. Moni transasiaan vihkiytymätön ei uskalla puhua asiasta, koska pelkää sanovansa jotain väärin tai käyttävänsä vääriä termejä. Ei varmasti ole transihmisten tehtävä kouluttaa tietämättömiä, mutta jos taustalla ei ole mitään pahaa, voi huomautuksen tai termin korjauksen tehdä ihan lempeästi - kuten edellä lainaamani kommentoija teki.

Toinen pohdintani aihe liittyy omaan toimintaani ja itse meemin viestiin. Ymmärrän kritiikin siitä, että se sulkee osan ihmisistä pois. En kuitenkaan yritä viestiä, että minulla on penis, että penis on "ällöttävä suomuinen kala" tai että olen transihminen - näin ajattelevat eivät selkeästikään ole ymmärtäneet meemiä. Tarkoitukseni oli sanoa, että monesti tietyt asiat elämässä sujuvat helpommin, kun olet mies (tarkemmin: mies ulkoisesti ja sisäisesti). Voin myöntää, että tein meemin ihan miettimättä, äkillisen inspiksen vallassa. Jälkeenpäin olen kuitenkin pohtinut, mitä olisin voinut tehdä toisin. Näihin pohdintoihini saa mieluusti esittää kommentteja ja ratkaisuja, sillä ne ovat oikeastaan avoimia kysymyksiä.

a) "Penis" on meemissä symboli, vaikka kuha peniksenä onkin konkreettinen asia. Symbolilla viittaan miehisyyteen, en välttämättä itse sukupuolielimeen. Tällä kritisoin sitä ajatusta, että se, että on mies, tekisi ihmisestä jotenkin pätevämmän. 

b) Koska kyseessä on meemi, täytyy asia ilmaista jotenkin tiiviisti, yksinkertaisesti ja hauskasti. Lähdin pohtimaan naisen ja miehen eroa. Jos molemmat riisutaan alasti, selkein ulkopuolisen nähtävissä oleva ero on sukupuolielimet. Seksiin ja sukupuolielimiin liittyvät jutut ovat (nykyään vähenenevissä määrin) tabuja, ne ovat aina hirvittävän hauskoja. Siispä päätin mennä peniksellä. Pohdin myös sitä, että jos penis ei merkkaisi, että henkilö on ulkoisesti mies, miksi itsensä naisiksi kokevat ja miehen vartalossa elävät (menikö oikein?) ihmiset sitten edes menisivät sukupuolenkorjausleikkaukseen (menikö oikein?) hankkiutumaan siitä eroon?  Joten: oletteko samaa mieltä siitä, että penis on miehisyyden symboli? Ehdottomasti saa olla eri mieltä, mutta voisitteko selvittää näkemyksiänne tästä kommenteissa? En siis ole sitä mieltä, että penis tekee ihmisestä miehen, mutta kuvaannollisesti ajatellen penis on kyllä yksi parhaista symboleista miehelle.

c) Mietin, miten muuten olisin voinut meemin tehdä. Olisiko ollut parempi laittaa sanan "penis" tilalle "mies"? Ei haittaa vaikkei oo taitoja, kuha on mies? Tässä sitten taas olisin loukannut ihmisiä, jotka ovat naisen vartalossa mutta kokevat olevansa miehiä, koska hekin ovat vähemmistöä, mutta olisin laskenut heidät miesten joukkoon enemmistöksi. Mihin olisin kuhan silloin laittanut merkkaamaan, että puhutaan miehistä? Sama pätee taas siihen, jos olisin laittanut kuha kokee olevansa mies. Entä jos olisin kirjoittanut kuha on fyysisesti ja kokee henkisesti olevansa mies? Silloin taas teksti olisi ollut liian pitkä, eikä huumori olisi ollut tarpeeksi yksinkertaista tähän genreen. 

d) Lisäksi, jos asiaa katsotaan pintaa syvemmältä, on meemin viesti itseasiassa aika transystävällinen. Perimmäinen viesti on se, että ei ole mitään väliä mikä sukuelin jalkojen välissä on, sillä kaiken pitäisi olla kiinni taidoista. 

Olisiko minun ollut parasta olla tekemättä minkäänlaista meemiä? Minusta ei. Mielestäni tekemäni meemi on hauska ja ajaa asiansa. Olen oikeasti pahoillani siitä, että se ei ota kaikkia mukaan. Yritän kiinnittää tulevaisuudessa huomiota siihen, että ymmärtäisin asioita myös transihmisten näkökulmasta. Jos joku kärsivällinen turkulainen transihminen (joka ei vihaa minua) haluaisi tavata minut ja selittää asioita minulle niin, että niistä tulisi minulle läheisempiä, olisin iloinen ja tarjoaisin mielelläni kahvit tai punkkua. Minusta on parempi tehdä yhteistyötä ja yrittää ymmärtää toisia, kuin loukkaantua ja eristäytyä. 

ps. En oikolukenut tätä tekstiä, koska kirjoitin sen niin flow-tilassa ja minulla on kiire kauppaan. Pahoittelut virheistä!