Tässä postauksessa pohdin aluksi ehkä tyylistäni hiukan poiketen vakavia asioita, mutta tunnelma kevenee (toivottavasti) loppua myöden. Jotenkin koin tarpeelliseksi lisätä tähän tämän varoituksen.
Mitä ihminen ajattelee, kun hänen läheisensä sairastuu vakavasti? Kun itse ei voi tehdä mitään, eivätkä lääkäritkään tiedä, mitä tehdä. En tiedä muista, mutta itse kieltäydyn uskomasta koko asiaa. Ymmärrän kyllä, että tässä voi oikeasti käydä pahasti, mutta aivoni eivät suostu uskomaan asiaa. En itke enkä ole huolissani, koska minusta tuntuu siltä, ettei mikään ole oikeasti vialla. Yritän henkisesti läpsiä itseäni naamaan ja toipua shokista, jota en koe. Aivan kuin vain tietäisin, että kaikki menee hyvin.
Todella toivon, että kaikki menee hyvin, kuten aivoni luulevat tietävänsä. Kipeänä on nimittäin bestikseni SIM. Sanon nyt vähän lapsellisesti bestis, koska sovimme kuudennella luokalla olevamme toistemme bestiksiä ja sitä me edelleenkin olemme. Tulin samaan kouluun kuin SIM, ja SIM juoksi heti luokseni ystävystymään. Minä olin ujo ja minulla oli musta kalastajahattu, SIM reipas ja hänellä taisi olla violetti paita. Molemmat ajattelivat toisen olevan liian cool halutakseen olla kaveri. SIM oli ensimmäinen ystäväni, jos ei lasketa siskoja, sukulaisia ja perhetuttuja. Olin ollut koulukiusattu, mutta SIMin kanssa löysin itsevarmuuteni ja me olimme yhdessä koko koulun kingejä. Oikeasti ihan dorkia, mutta silti.

SIM ei oikeastaan ole sairastunut juuri nyt, vaan hänellä on lapsesta asti ollut rinnassa kuoppa. Pienempänä naureskelin sille, koska se näytti hassulta. Joskus taisin kaataa sinne vettäkin ja juoda sen sieltä ryystäen. SIMiä on tutkittu rytmihäiriöistä ja sekalaisista muistakin oireista viimeisen kuuden vuoden ajan Porissa. Vaiva on pahentunut koko ajan, ja viime syksynstä asti se on ollut jatkuvana päällä. SIM on ravannut Porissa kymmenillä eri lääkäreillä, mutta vikaa ei löydetty. Lopulta SIMiä alettiin laittaa hullun kirjoihin, ja lääkärit yrittivät väittää, että oireet olivat psykosomaattisia. Hänet lähetettiin monta kertaa Satakunnan keskusairaalasta kotiin, vaikka leposyke oli 120 eikä hän jaksanut edes kävellä. SIM yritti väittää vastaan, mutta häntä ei uskottu.
Lopulta SIM pääsi Turkuun yliopistolliseen sairaalaan tutkimuksiin. Heti kun lääkäri näki SIMin rintakuopan, hän kysyi, onko sitä tutkittu. Ei oltu, vaikka sydänääniä oli kuunnellut Porissa ainakin kaksikymmentä eri lääkäriä, jotka siis olivat kuopan nähneet. Lopulta selvisi, että kuopan takia SIMin sydän oli kääntynyt väärinpäin ja rintalastan ja selkärangan välissä oli tilaa 3 cm. Nyt tilanne on se, että SIM pitää leikata, mutta leikkaus on niin riskialtis, että sitä harkitaan vielä ja vaihtoehtoja punnitaan. Hän odottelee leikkausta ja saa jatkuvasti rytmihäiriöitä, joista osa on vakavasti hengenvaarallisia ja jotka voivat pysäyttää sydämen milloin tahansa.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi ystävä tehdä? Ei kai mitään. SIM ei halua vatvoa asiaa, vaikka toki kuuntelen, jos hän haluaa puhua. Vaikken voi tehdä sairaudelle mitään, yritän muilla tavoilla piristää rakasta ystävääni. Erityisesti tällaisina aikoina olen iloinen siitä, että kirjoitan blogia ja sitä kautta minun on mahdollista järjestää kaikenlaista kivaa. Järjestin siis SIMille yllätysrentoutuspäivän ja ajoin päiväksi Poriin! Olen todella kiitollinen, että sain yhteistyökumppaneita suunnitelmilleni. Suuri kiitos siis
Yyterin kylpylälle ja
ravintola Torerolle, sillä minulla itselläni ei olisi ollut varaa hoidattaa SIMiä näin perusteellisesti.
Aluksi lähdimme siis
Yyterin kylpylähotellille. Oli nostalgista ajaa hotellille, koska olen aikanaan ollut töissä hotellista rantaan päin sijaitsevassa Bikini Barissa! Ensin olin varannut SIMille ihanan rentouttavan hoidon spa-osastolla. Koska SIM ei saa mennä rytmihäiriöiden vuoksi saunaan, minä odottelin häntä hoidosta saunan lämmössä. Hoidon jälkeen rentouduimme yhdessä kylpylän allasosastolla. Lilluimme porealtaassa tunteja jutellen ja katsellen upeita maisemia. Koska oli arkipäivä, saimme uida rauhassa ja napsia jopa kuvia allasosastolta. Höhöö, bloggers gonna blog!
 |
Söimme vähän liikaa ja nyt turvottaa! |
Tykkään järjestellä ihmisille ihania yllätyksiä. Välillä teen niitä vähän liikaakin, ja sitten alkaa ärsyttää. Mutta kun pitää homman järkevissä mittasuhteissa, on voimia sitten, kun niitä oikeasti tarvitaan, kuten esimerkiksi tämän Porin reissun aikaan.
 |
Ihana rakas SIM niin upeana! Tässä näette myös vähän rintakuoppaa - sen huomaa maallikkokin, miksi ei lääkärit? |
 |
Kun SIM nautti sisällä lämpimästä ilmasta ja maisemista, Glamour Bloggaaja itse oli lukittu ulos näin hehkeänä! |
Yyterin kylpylän valtti on se, että altailta on mieletön maisema merelle! Muistelisin, että olen joskus pienenä käynyt kylpylässä niin, että oli alkukesä ja saimme juosta välillä mereenkin uimaan. Kun nyt istuskelimme porealtaassa ja katselimme ulos, tajusin, mikä idea jenkkisarjojen naisten spa-päivissä on. Kun on arkipäivänä keskellä päivää kylpylässä ja tiedossa on vielä ihana illallinen, on olo jotenkin niin epätodellinen, että huolet väistyvät väkisinkin mielestä. En murehtinut mitään, en SIMin ehkä koittavaa leikkausta, en tekemättömiä töitä tai ajoa takaisin Turkuun. Aion pitää tulevaisuudessakin spa-päivän aina välillä.

Kun olimme rentoutuneet äärimmilleen Yyterin poreissa (höhöö, poreissa, get it?), ajoimme takaisin Poriin, ja suuntasimme suoraan kävelykadulle ravintola Toreroon. Meillä oli ihan hirveä nälkä! Onneksi SIMiltä ei oltu kielletty syömistä, sillä nautimme toistemme seurasta ja ruoasta pitkän kaavan mukaan: tilasimme alkuruoan, pääruoan ja jälkkärin. Ihana tarjoilija toi meille vielä alkuun todella erikoiset tyrnisnapsit, joita sai alkoholillisina ja alkoholittomina versioina. Päätin että alan juomaan pelkästään tätä, koska kuinka moni alkoholijuoma on oikeasti terveyspommi? Niinpä!
 |
Oli Torerossakin aika upeat maisemat <3 |
 |
SIMinkään näköalaa ei voi moittia :) |
Valitsin ravintolaksi Toreron, koska SIM tykkää espanjalaisesta ruoasta. Itsekin pidän siitä, mutta Torerossa en ollut ennen käynyt, toisin kuin SIM: se on kuulemma suorastaan hänen kantapaikkansa. Alkupalaksi tilasimme parsaa, koska uskokaa tai älkää, en ole jostakin syystä koskaan maistanut sitä. Tykkään yleensäkin vihanneksista, eikä parsa ollut pettymys: se oli todella hyvää. Katkaravutkin maistuivat, vaikka en yleensä ole niiden ylin ystävä.
Pääruoaksi tilasin tietenkin pihvin. SIM valitsi kanaa, ja maistelimme toistemme lautasilta - molempien annokset olivat herkullisia. En ole itse kokeillut koskaan kokata espanjalaista ruokaa kotona, mutta tuollaisen pihvikastikkeen haluaisin osata tehdä! Siinä taisi olla paprikaa ja tomaattia. Nam.
 |
Ah tätä katsellessa tulee nälkä - huomaatteko SIMin someaddiktion? :O |
Päivän tärkein ateria eli jälkiruoka kruunasi koko illan. Tämä oli ehdottomasti herkullisin ravintolajälkiruoka, jota olen koskaan maistanut! Sekä minun että SIMin annokset. Tarjoilija kertoi meille, että jäätelöt tehdään käsityönä läheisessä jäätelöpaikassa ja kaikki muu leivotaan alusta asti Torerossa. Minua olisi houkuttanut brownie-annos, mutta koska SIM tilasi sen, en halunnut ottaa samaa. Siispä tilasin lapsuudesta tutun herkun eli köyhät ritarit! Tosin ritarit olivatkin nyt rikastuneet, ja niiden kanssa tarjotiin vaniljajäätelöä, tyrnikastiketta ja suklaamoussea. Meidän piti maistella toisiltamme, mutta hups - SIMin keliakia esti hänen vierailunsa minun lautaselleni. Onneksi minulla ei ole mitään allergioita tai dieettejä, joten maistelin hyvillä mielin reilut palat SIMin browniesta :)
 |
Rikkaat ritarit! |
 |
Nammmm niin hyvää brownieta! |
Söimme hyvillä mielin lautaset tyhjiksi. Kiitos, hyvää oli! Ja koska hemmottelin SIMiä nyt näin paljon, pitää minun saada itsekin jotakin (ihan kuin lillumiset ja navan naukumiset eivät olisi tarpeeksi!). Siksi laitan tähänmeistä kahdesta ihanan kuvan, jossa minä olen hyvännäköinen mutta SIMin silmät menivät kiinni kuvaa ottaessa!
No oikeasti en laittanut kuvaa ilkeilläkseni, vaan emme ottaneet muuta yhteisnaamakuvaa kuin tämän. Se fakta, että minä näytän hyvältä, on tietysti vain sivuseikka!
Kiitoksia vielä ihana rakas SIM, Yyterin Kylpylä ja Torero. Pori alkaa mielessäni saada sitä kuuluisaa nostalgiaa ja muistojen kultausta yhä enemmän ylleen. Toivottavasti en kuitenkaan koskaan halua muuttaa sinne takaisin!