maanantai 31. maaliskuuta 2014

Unelma, josta en uskalla puhua ääneen


-MRV, miksi tuo toinen ohittaa meidät?
-Ole hiljaa ja tule itse työntämään


SIM täällä taas hei! Koska MRV on kohta Suomen kielen maisteri, on kaikille kivempi antaa hänen kirjoittaa blogiinsa ihan itse.

Mutta kuitenkin minun oli pakko kirjoittaa tämä. Tämä epätoivon huuto unelmiemme puolesta.

Pari viikkoa sitten koin todellisen pysäytyksen. Olin matkalla Helsinkiin tekemään PTFU:n kanssa promo-videota, kunnes tunsin kuinka tajuntani alkoi kesken matkan hiipumaan. Mahani oli ollut pari päivää kipeänä, mutten reagoinut siihen mitenkään erikoisemmin, mutta nyt ajoin tien sivuun ja soitin hätäkeskukseen ja kerroin että olen menettämässä tajuntaani ja yritin selostaa missä kohtaa olen. Ambulanssi tuli ja vei lähimpään päivystykseen, josta lääkäri lähetti pillit päällä TYKSiin. Kaatuilin maahan jos yritin nousta ylös ja en muistanut edes minne olin ollut matkalla. Olin sokissa. Lääkäreitä tuli TYKS:ssä toinen toistensa jälkeen ihastelemaan mahaani ja pian ultrauksen jälkeen minut kiidätettiin leikkaussaliin. Olin vuotanut äkillisesti vatsani sisään 2,5 litraa verta. Se on aika paljon, nimittäin aikuisen  normaali verimäärä on noin 5 litraa. Muutama tekijä kun olisi ollut toisin, niin ensi sunnuntaina vietettäisiin minun hautajaisiani.

Olen kuitenkin elossa, Luojalle kiitos!  Parin viikon sairasloman aikana minulla onkin ollut runsaasti ajatuksille aikaa. Suurin kysymys mielessäni pyörii -TIEDÄN MITÄ HALUAN TEHDÄ, MIKSI EN TEE MITÄÄN TEHDÄKSENI SITÄ? MIKSI EN SEURAA UNELMAA, JOKA ON SEURANNUT MINUA JO LAPSESTA ASTI?

Olen pienestä asti opiskellut musiikkia ja esiintynyt konserteissa. Siitä tai luonteestani johtuen, esiintyminen on se, mistä saan voimaa.  Esiintyessäni vaikka flyygelin kanssa konserttisalissa, tunnen koko sydämeni roihuavan ja saan siitä hetkestä sellaista energiaa, joka ei voi tarkoittaa muuta kuin että olen oikeassa paikassa juuri silloin. Eräs tuttavani oli ihmetellyt minun voittaessani Somen ihanin muija- kilpailun, että ”miksi SIM tykkää aina olla niin paljon esillä?” En itsekään osaa suoranaisesti vastata tuohon, mutta en vain saa mitään iloa maalaamisesta, vaatteiden tekemisestä tai vaikka urheilusta. Joku muu saa, mutta minä en. Tunnen olevani syytön siihen, mistä minä saan voimaa. Meidät kaikki kun on luotu erilaisiksi. Minun unelmani on esiintyä, esiintyä paljon ja isoille yleisölle. Kuulostaa mahtipontiselta ja ylimieliseltä, mutta jos minä en tavoittele unelmaani itse, eipä sitä kukaan muukaan tavoittele minun puolestani. Jos unelmani olisi tehdä virkattuja patalappuja, ihmiset hyväksyisivät sen varmasti paremmin. Muutama hyväsydäminen luultavasti jopa tukisi minua unelmassani ja tilaisi minulta muutaman patalapun itselleen kotiinsa, vaikka IKEASTA saisi nätimpiä halvemmalla. 

" Lähde etsimään sitä missä olet hyvä. Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa. "
Paulo Coelho
Ärsyttävä nainen

Teillä kaikilla on varmasti unelmia. Joillakin voi olla juuri niin isoja unelmia, että niitä ei kehtaa edes sanoa ääneen; muuten ihmiset tuomitsevat. Joku osaa piirtää todella hienosti ja saattaa sanoa, että hänen unelmansa on järjestää näyttely ystäville lähikahvilassa, vaikka sydämessään hän haluaisi että koko maailma kuulisi hänen upeista töistään.  Jonkun toisen unelma voi olla elää rauhallista perhearkea kotona, ja vaikka lisätienestinä hoitaa vielä perhepäivähoitajana jonkun toisenkin lapsia. Kukaan ei ole määrittämään sitä mikä tekee toisen onnelliseksi.

Minun elämäni ei silti kaadu, vaikka kukaan ei enää koskaan kuulisi minun soittavan pianoa tai en koskaan enää esiintyisi missään, mutta uskallan tavoitella unelmaani siinä toivossa että jos sittenkin?? Uskallatko sinä? Paulo Coellho sanoo niinkin fiksusti että " Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko. "

Minä olen päättänyt lopettaa pelkäämisen. Se on nyt kaikkien tiedossa mitä mina haluan, ja olen valmis kantamaan raskaan taakan, jossa ihmiset tuomitsevat minut julkisuuden kipeäksi, itsekkääksi ja turhaksi. Mutta se on sen arvoista.

Yksi suuri unelma ei poista toisten unelmien läsnäoloa

Vaikka on yksi suuri unelma, jonka perässä on mukava kulkea, on minulla silti muitakin unelmia, niinkuin kaikilla. Tahdon joskus lähteä avustustyöhön, haluan olla olkapäänä sairastaville yksinäisille ihmisille. Haluan soittaa pianoa vanhusten hoivakodeissa ja haluan ajaa uudella BMW:llä. ;)
Minulla on myös unelmia jotka ovat toteutuneet. Minulla on elämässäni kaikki perusasiat juuri niin kuin olen niiden aikoinaan unelmoinut olevan. Olen hyvin kiitollinen, varsinkin nyt kun tajuan kuinka hiuskarvan varassa me täällä oikeastaan elämme.


MRV on usein suuri esikuvani lähes kaikessa. Jos hän haluaa kirjoittaa häikäilemättömän suorasanaisen blogin ja ottaa itsestään kauniita kuvia - hän tekee sen ja vieläpä menestyen siinä. Hän tosin on menestynyt lapsesta saakka ihan kaikessa mihin hän on tarttunut. Mokomakin Hannu Hanhi? Ei, vaan älyttömän ahkera toteuttamaan unelmiaan!


Tämän kirjoituksen halusin jakaa teille siksi, koska minä itse olen kuitenkin nyt unelmani kanssa umpikujassa. Opiskelen AMK:ssa musiikkia, mutta en pääse mitenkään eteenpäin urallani. Tahdon managerin.
Kuva: Timo Kiviranta
Täten lupaan, että se joka hoitaa minut koe-esiintymiseen tai muuhun upeaan mahdollisuuteen, joka tekee minusta rikkaan, annan tämän asian mahdollistaneelle managerilleni 20% seuraavan viiden vuoden tuloistani. Esimerkkinä pianisti Tuomas Holopainen tienasi vuonna 2012  280 000 euroa. Se tekisi managerille lähes 60 000 vuodessa.

Meriittini 


  • Osaan soittaa pianoa kuin Lenni-Kalle Taipale
  • Osaan näytellä vähintään yhtä hyvin kuin näyttelijät salatuissa elämissä tai kauniissa ja rohkeissa. No siihen ei vaadita paljon, mutta kuitenkin.
  • Luulen olevani yhtä hauska kuin Krisse Salminen tai Pirjo Heikkilä luulevat olevansa.
  • Mutta valitettavasti laulan kuin Matti Nykänen.

Mikäli sinä pelastat minut elämääni turhautumiselta, otathan yhteyttä Facessa tai vaikka instagrammissa @nooralovesim

Mitä saadaan kun yhdistetään bulldog ja SIM? En tiedä, bulldog ei ole vielä suostunut.
Rakkaudella kaikkia vihamiehiäni kohtaan

SIM(panssi)


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ei pysty, meil on lanit

Jee, minulla on kiva viikonloppu. Päivittelen vain, että olisitte kateellisia. Olen bitch.

Perjantaina olin Apollossa katsomassa Voice of Finlandin jatkoja. En nähnyt Michael Monroeta tai Miraa, mutta ikävä kyllä törmäsin Elastiseen. Voi vitsi miten ärsyttävä ihminen! En usein sano tätä ihmisistä, mutta yök. Mutta muuten seura oli ihan parasta! Tässä kello neljän poseeraus Turun kävelykädulla Pennihevosen kanssa.


Lauantaina aloitimme lanit. Kyllä, lanit. Vähän niinkuin tässä:


Ulkona paistaa aurinko. Ratkaisu: verhot kiinni.
 Valkoinen Barbaari laittoi tällaisen lanipaidan:


No, minun oli pakko laittaa paremmaksi:


Mikael Agricola voittaa Isäm maan, eikö? He-Man lähti eri suuntaan ja laittoi päälle pimeässä hohtavan paidan.


Tässä teille vielä viimeiseksi kuva isäm maallisista sovinisteista. Olkaa hyvä, Valkoinen Barbaari ja Sovinisti:


Täällä on nyt niin paljon testosteronia, että minulle alkaa kasvaa viikset. Pitää lopettaa. Starcraft ja parranajokone kutsuvat.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Welcome to Miami!

Olen lupaillut ja lupaillut kuvia Miamista, ja vähän niitä olenkin jo teille pudotellut. Nyt olen vihdoinkin saanut seminaarityön valmiiksi, joten aikaa blogillekin taas on. Tässä siis vihdoin niitä kauan kaivattuja (tietenkin olette kaivanneet lomakuviani!) kuvia Miamista ja vähän ihmettelyjä Amerikan ihmemaasta. Oli se ihmeellinen, monella tapaa.

Matkustimme siis ensin Miamiin ja siellä majoituimme South Beachille eli Miamin bilealueelle. Kävimme myös Evergladesin suolueella, Orlandon huvipuistoissa ja Key Westissä. Tässä kuvia Key Westin kuuluisasta auringonlaskusta ja oho oho, myös kuumista naisista eli MRV:stä, Siperianhuskystä ja isosiskostamme Coca-Colasta:









Nuo Keyt eli saaret Miamin eteläpuolella olivat aivan mielettömiä. Ihan kuin paratiisista. Olimme siellä vain yhden yön vaikka pitempäänkin olisi viihtynyt. Muutenkin matka oli aikamoista juoksemista paikasta toiseen: suosittelen pitempää kuin viikon reissua, jos haluaa käydä mahdollisimman monessa paikassa.

Yritimme Siperianhuskyn kanssa nähdä haita ja meloimme hainbongauspaikalle, mutta emme nähneet mitään. Sen sijaan illalla lauma delfiineitä tuli laiturin päähän hyppelemään! Olo oli ihan epätodellinen. Ikävä kyllä siitä ei ole kuvia, sillä minulla ei ollut kameraa ja oli jo aika pimeä.

Kuten sanottua, Amerikka oli aika ihmeellinen paikka. Siellä on muka niin samanlainen läntinen kulttuuri kuin meillä täällä Suomessa, mutta kuitenkin aivan eri. Ensimmäiseen outoon juttuun törmäsimme heti ensimmäisenä iltana, kun olimme jossakin huoltsikalla ostamassa lennosta väsyneenä jotakin syötävää. Myyjä ihasteli silmiämme ja kyseli, olemmeko Alaskasta. Olin aivan ihmeissäni, mutta koko loman aikana saimme valtavasti kommentteja silmistämme, ihan vierailta ihmisiltä! Ensinnäkin ihmettelin, ovatko silmämme nyt niin erilaiset kuin perusamerikkalaisen silmät, sillä en itse nähnyt suurta eroa. Toiseksi oli outoa - vaikkakin kivaa - että tuntemattomat ihmiset tulivat juttelemaan ja kehumaankin.


Toinen outo juttu oli, että tatuointejani tultiin kehumaan viikon aikana valehtelematta parikymmentä kertaa. Ihmiset pysähtelivät ja kysyivät, kuka on tehnyt näin hienot kuvat. Suomessa tällaista on käynyt muutaman kerran, lähinnä baareissa :D Minua jotenkin nolotti, sillä käteni on vielä niin keskeneräinen, että en kokenut ansaitsevani kehuja.

Kolmas ihan kammottava asia oli ruokakulttuuri. Olen nimittäin aikamoinen ruokanatsi ja ituhippi. Kotona huolehdin, että saan joka päivä tarvittavat kuidut, vitamiinit ja öljyt: syön pellavansiemenrouhetta, kurpitsansiemeniä, chia-siemeniä, helokkiöljyä, vitamiinipillereitä, sinkkitabletteja, maitohappobakteeritabuja ja juon kammottavaa Molkosania. Amerikassa kaupasta ei vaan löytynyt täysjyväleipää ja joka paikassa oli aivan sairaasti sokeria. Sitä sokeria oli oikeasti ihan joka hemmetin tuutissa! Salaattiin oli laitettu sokeroituja karpaloita, sokeroituja manteleita ja makeaa kastiketta. Kun tilasi mehun, saikin jonkun sokerilitkun. Suklaapatukan kyljessä luki, että se sisältää nyt 25% vähemmän rasvaa - rasva oli ilmeisesti korvattu sokerilla, niin ällömakeaa suklaa oli. Vihanneksia sai metsästää, vaikka olimme hyvänen aika sentään Floridassa! Olin koko reissun ihan turvonnut ja huonovointinen. Tässä erään hotellin ravitseva ja herkullinen aamupala:

Glamourbloggaajan luksuseväät
Ihan sairasta! Ainut kasvikunnan edustaja aamupalalla oli aneeminen banaani. Kuvasta huomaatte myös neljännen erikoisen asian: ihan sairaalloisen muovin ja kertakäyttökrääsän tulvan. Kahvi oli aina kertakäyttökupissa, kertakäyttöastiat olivat paksua muovia ja niitä sai joka paikasta. Kaikki oli pakattu. Marketissa käyminen sai minut suorastaan epätöivon valtaan: jokainen ostos pakattiin omaan muovikassiinsa! Kävin ostamassa kaupasta vähän syömistä, ja tämännäköisenä tulin ulos:


Huhhuh. Olen aina valittanut Prisman kassalla, jos heillä ei ole sillä hetkellä niitä kierrätettyjä muovipusseja. Reissun myötä minulle tuli vähän voimaton olo, sillä mitä minun pienet valintani täällä Suomessa painavat, kun amerikkalaiset käyttävät joka kauppareissulla kymmeniä muovipusseja?

No, oli Amerikassa hyviäkin juttuja. Esimerkiksi South Beachilla näki ihan kaikenkokoisia, -värisiä ja -ikäisiä ihmisiä, ja kaikki näyttivät kantavan itsensä ylpeydellä pienissä bikineissä ja shortseissa. Ihmiset saattoivat kävellä shortsien napit ja vetskari auki kadulla ilman häpeää - tosin tämä oli ilmeisesti joku muoti, niin monta kertaa tällainen näky käveli vastaan! Ilmapiiri oli iloinen eikä ketään tuijotettu. Tässä vähän tunnelmakuvia Sout Beachilta: 



Nuo shortsit olivat löytö Miamista <3 En malta odottaa kesää!
Aaah, en pääse yli siitä, miten mielettömän upealta Siperianhusky näyttää! Olen kyllä ylpeä isosisko, katsokaa nyt. 180 senttiä tyyliä ja kauneutta! Plus 10 sentin korot ;) 







Siskokset kuin ilvekset

Nam nam, tällaisesta jättidrinkistä olen aina haaveillut (siksi ilmeeni onkin noin hölmö ekassa kuvassa! :D):


Orlandon Universal Studiosin huvipuistosta
 Amerikassa kun oltiin, niin olihan se pakko käydä Walmartissa.


Walmartissa (ja muuallakin) oli asiakkaille tällaisia eri käteviä skoottereita. Ei tarvitse enää itse kävellä :) Ihmiset oikeasti liikkuivat näillä muuallakin, esimerkiksi huvipuistossa. Erityisen hauskaa oli, että eräs isommanpuoleinen amerikkalainen lähti peruuttamaan tällaisella ja siitä kuului sellainen rekka-auton piipitysperuutusääni :D


Kävimme Cheesecake Factoryssä (Big bang theoryn katsojat tietää). Ihan jumalaisia kakkuja!
Matkalla meinasin joutua hainruoaksi! Viimeisillä voimillani sain sitten onneksi vedettyä haita turpaan. Husky vain katseli ja otti kuvia.
Kävimme myös Evergladesilla, Floridan valtavalla suoalueella. Tässä taas vähän Husky-propagandaa:



En vaan malta pitää kameraa laukussa, kun Husky on lähellä! <3 Törmäsimme Evergladesilla myös tällaiseen veijariin, joka ihan vaan lekotteli parkkipaikan vieressä ottamassa aurinkoa:


Tämän lähemmäs emme uskaltautuneet!
Ooh, miten rohkeaa, MRV :)
Just chillin'

Ostimme molemmat tällaiset hatut, sillä olemme Hienostuneita Naisia, ja meidän oli varjeltava hipiäämme auringolta.


Etsi vauva-alligaattori!

Horatiot!
Ja lisää Huskya:



Floridassa tosiaan palmupuut oli puita vain.


Tässä vielä yksi autokuva, sillä vietimmä ikävä kyllä ison osan matkasta autossa, ja pitäähän bloggaajan nyt olla edes vähän rehellinen: 


Lopuksi vielä pari hassua juttua: Amerikka, tuo kylttien ja sääntöjen ihmemaa, oli jostakin syystä merkinnyt palovaroittimet tekstillä FIRE. En uskaltanut kokeilla, mutta olisiko tuon nappulan painamisesta johonkin ilmestynyt tulipalo? Terveisin näsäviisas pilkunviilaaja MRV.


Tämä ei mitenkään rauhoittanut minua Taco Bellin vessassa
 Tämäkin oli minusta hauska. Stylistix Cutz. Wow. So stylish!


Jätskiä koirille!
Siis pickled eggs? WHAT IS THIS! :D
Ihan vimpaksi vielä pakollinen mäykkykuva! Siinä taisi olla kuvasatoa ihan viikon tarpeiksi.


Eipä tässä muuta. Ihan kiva maa se oli, mutta kyllä siellä oli outoakin meininkiä, huhhuh. Kai sinne voisi uudelleenkin mennä.

 

 &

 
ps. Tein Miamista, reisistä, kehonkuvasta ja taas siitä samasta vanhasta itserakkaudesta postauksen EMP:llekin. Käykää kurkkaamassa tästä!