Minut on vallannut pieni syysilottomuus. Olen ollut kipeänä viime viikon, ja muutenkin olo on melko vetämätön. En jaksaisi tehdä oikein mitään, ja mieleni tekisi istua suihkussa tuntitolkulla ja makoilla peiton alla sarjoja katsellen. Mieleni tekisi tehdä mieluumminkin Nämä asiat masentavat nyt -niminen postaus, mutta en halua velloa angsteissani enkä vyöryttää niitä teidän niskaanne. Parempi on keskittyä kivoihin asioihin. Kun rupesin miettimään, mikä minua on ilostuttanut viime aikoina, tulin heti iloisemmalle päälle. Kyllä tämä tästä, kunhan tervehdyn ja pääsen taas iltalenkeille :) Mutta tässä tämänhetkiset ilonaiheeni:
1. Rakas serkkuni tuli viikonloppuna yöksi meille Porista asti 4-kuukautisen vauvansa kanssa. Serkkuni on ihana ja vauva kiltti kuin enkeli! Hän ei tehnyt muuta kuin nukkui ja hymyili.
Mikä veitikka! <3
2. Toinenkin ilonaiheeni liittyy serkkuuni: perustimme kahdenkeskisen ryhmän Facebookiin, johon listaamme päivän urheilut ja herkuttelut. Tavoitteenamme on laihtua muutama kilo jouluun mennessä, ja ryhmässä voimme tsempata toisiamme välimatkasta huolimatta. Tähän mennessä olemme laittaneet ryhmään lähinnä kuvia possuista :D Lisäksi tunnustin syöneeni kaksi ranskanpastillia ja Ikean hodarin.
3. Olen onnellinen, että pikkusiskoistani on tullut ihan supercooleja nuoria naisia :D Sekopäällä on haalari, jossa lukee AWESOME ja Herneenversolle löysimme sellaisen FANTASTIC-tekstillä. Ps. olen itse nolo noloilija, joten en kehtaa millään ostaa itselleni tuollaista. Mutta salaa toivon, että saisin sellaisen joululahjaksi, vink vink ;) Aah, unelma siintää jo silmissäni: rötväisin haalarissa ja villasukissa koko joululoman syöden suklaata ja hapankorppuja (koska ne pari kiloa olisi laihdutettu jo)...
4. Elokuun puolella kävimme He-Manin kanssa poimimassa Alanteen tilalla vadelmia ja mansikoita. Minun piti kirjoittaa siitä tännekin, mutta en ehtinyt missään vaiheessa. Vadelmat olivat jättimäisiä ja niitä oli todella helppo poimia. Muutama eksyi vahingossa suuhunkin. Nyt on pakkanen täynnä mansikkaa ja vadelmaa, mustikkaa emme harmi vain saaneet tänä vuonna. Kaikki vakiopaikkamme olivat ihan kuivuneita. Mutta on ihanaa, kun pakastin on täynnä - jotenkin turvallista.
5. Uudessa naapurustossamme on upeita vanhoja taloja. Erityisen ihanaa on, että ulkonäköön on satsattu ihan eri tavalla kuin uusiin taloihin: ikkunankarmit ovat viimeisteltyjä, katoissa on pitsireunat ja portitkin ovat näin upeita!
6. Kummityttömme (ja SH:n tytär) Tähtitaivas täytti kolme vuotta, ja hän oli aivan innoissaan synttäreistänsä. Yritän kasvattaa hänestä kunnollista naista, joten annoimme hänelle kaulimen ja omin pikku kätösin ompelemani essun! Hän innostui lahjoistaan heti, ja leivoimme keksejä. Myöhemmin hän on kuulemma yrittänyt kaulia lättyjä :D Kaulin ei välttämättä kuitenkaan ollut paras lahja noin pienelle lapselle, jolla on vielä pienempi sisar... No, ainakaan vielä ei ole haavereita sattunut.
7. Pikkusiskoni saivat kissanpennun, koska vanhempieni talossa on ärsyttävän ovelia hiiriä, jotka vain nappaavat juuston hiirenloukuista. Jotta kissa varmasti olisi hyvä metsästäjä, sille annettiin vielä varmuuden vuoksi nimeksi Hitgirl :)
8. Se, että lauluyhtyeen nimi on Ilontipat :D Ihan oikeasti, kuolen! Toivottavasti laulajat eivät ole lapsia. Se olisi jo liian traagista :D
9. Viikonloppuna on mahtavaa ohjelmaa: Turun valtaa perjantaista sunnuntaihin Turku Burlesque Weekend.
Perjantaina lavan valtaavat ensikertalaiset New Comers Nightin merkeissä, ja lauantaina lavalle pääsevät ihan mielettömät tähdet jopa ihan Ameriikoista asti. Pääklubi Neon Light Safari burlesque & drag spectacular on siis Klubilla lauantaina - yritän tässä panikoida, mitä laitan päälleni! Jotakin ideaa jo on ;) Siperianhusky tulee Turkuun ja laitamme kaupungin matalaksi.
10. Pakko keksiä kymmenen kohtaa, koska minulla on pakkomielle tasalukuihin. Mutta kymmenes ilonaiheeni on vaikkapa se, että kukaan ei lynkannut minua (ainakaan kovin pahasti) viime postauksen jälkeen :)
Sainpas piristettyä itseäni! Toivottavasti vähän teitäkin. Kai sentään nauroitte edes Ilontipoille? :D
Lupasin viime postauksessa tulevani ulos kaapista. Ja nyt tulen, rytinällä: kuulun pahamaineiseen prosenttijengiin. Jengini on salamyhkäisempi kuin Illuminati ja Vapaamuurarit yhteensä. Olen päässyt liittymään tähän salaseuraan, koska olen älykkäämpi kuin 98% väestöstä. Kuulun siis Mensaan. Tämähän ei ollut tietystikään mikään uutinen teille, rakkaat lukijat, tunnettehan minut ja valtavan nerokkaat juttuni. Mutta tiesittekö, että voin tietoisesti laskea älykkyysosamäärääni? Näin se käy:
Kuvan saa isoksi klikkaamalla!
Huomaatteko, miten älykkyyteni on huipussaan kuvan vasemmassa reunassa, mutta laskee oikealle siirryttäessä? Ihan selkeästi!
Hyvin tieteellisten empiiristen tutkimusteni mukaan nainen tyhmentyy sitä mukaan, mitä nätimpi naama hänellä on, mitä suuremmat rinnat hänellä on, mitä avarampaa kaula-aukkoa tai lyhyempää hametta hän käyttää tai mitä enemmän hän nauraa ja pitää hauskaa. Tai niin minuun ainakin suhtaudutaan. Nainen saa ihan rauhassa olla nätti, kunhan hän ei vain - taivas varjelkoon - yritä olla samalla älykäs. Tai ehkä nätin ja fiksun tytön vielä jotenkuten sietää, jos nätteys on hillittyä ja kainoa. Mutta jos nainen on seksikäs, on hänen pakko olla tyhmä. Kaunis, seksikäs ja älykäs nainen olisi liian kova pala nieltäväksi. Sellaisen satuolennon olemassaoloa ei voi mitenkään sallia, sellainen hullutushan horjuttaisi maailmanjärjestystä, jossa ajattelu jätetään miehille ja rumille naisille.
Älykkään naisen (tai miehenkin) pitää olla hieno ja itsensä hillitsevä, toisille tuhahteleva vakavikko, joka haluaa puhua vain syvällisistä aiheista. Yleensä älykkäät osaavat vielä oikein hienosti lainata suuria ajattelijoita, koska sehän se hienoa on. Älykkäissä seuroissa vältetään groteskeja ja banaaleja juttuja, jotta voitaisiin korostaa omaa sivistystään. Älykäs ihminen nauraa korkeintaan hiukan hymähtäen, ja kuuntelee vain klassista musiikkia. Tämän takia lyhyeen minimekkoon pukeutunut, hiustenpidennykset päässä ja korkokengät jalassa Who let the dogs outin tahtiin tanssiva, tyttökavereitaan haliva ja hervottomasti kikattava MRV ei voi missään nimessä olla älykäs. Kuulkaas vaikka tätä blogiimme kommentoinutta suurta filosofia:
Mutta kun kyse ei olekaan siitä etteikö kaunis nainen voisi olla älykäs
vaan siitä että kauneuteen satsaavasta ei tule yhtä fiksu kuin
ajattelemiseen satsaavasta. Esimerkkinä käy vaikka te ja Laasanen, kyllä
Laasasella on paljon fiksumpia ajatuksia sukupuolisuudesta kuin teillä
kahdella koska hän ajattelee enemmän ja te taas satsaatte enemmän
kauneuteen (naisellisuuteen). Te taas olette kauniimpia kuin Laasanen
koska satsaatte kauneuteen plus että seksuaalisen valtanne takia olette
kauniimpia vastakkaisen sukupuolen silmissä mikä on yksi syy mikä
mahdollistaa. Mutta pointti on se että Laasanen ei voi olla yhtä kaunis
kuin te ilman että satsaisi kauneuteen ettekä te ole yhtä fiksuja kuin
Laasanen koska ette ajattele yhtä paljon kuin Laasanen.
Totta, yleensähän sammutan aivot aina silloin, kun levitän huulikiiltoa. Tässä lisää anonyymiä fiksuutta: On se jännä, miten paljon valokuvia rouvista eri asusteissa tarvitaan korostamaan sitä älyä ja matemaattista lahjakkuutta :)
Usein kun paljastan mensalaisuuteni, saan osakseni vähättelyä tai suoranaista suuttumusta. Siksi en teekään sitä yhtä usein kuin joskus jäsenyyteni alkuaikoina tein, etenkin humalassa. Kun liityin järjestöön noin 5 vuotta sitten, halusin näytellä kaikille
jäsenkorttiani (kyllä, minulla on sellainen, ja vieläpä kullanvärinen!)
kännipäissäni. Yleensä vielä hulluttelin samalla (esim. katsoin kieroon
tai laitoin päähäni sikspäkin pahvikuoren), niin että varmasti näytin
erittäin mensalaiselta. Suomen Mensa, voit olla ylpeä tytöstänne!
Yleensä julistukseeni vastataan kiihtyneellä äänensävyllä, että Mensan testi mittaa hei vain tietynlaista älykkyyttä eikä lainkaan tunneälyä. Huomatkaa, että en ole sanonut näistä asioista mitään, vaan ainoastaan neutraalisti todennut kuuluvani Mensaan. Minusta olisi sama asia, että joku kertoisi olevansa musiikillisesti lahjakas ja
soittavansa pianoa, ja hänelle tuhahdettaisiin, että no et
varmaan kuitenkaan osaa kitaraa soittaa tai rummut on hei ihan eri
instrumentti kuin piano. Se, että tietää tai myöntää olevansa älykäs, on jotenkin huono juttu, ja sen mainitseminen on brassailua. Mensalaisuuteni aikana suhtautumiseni omaan älykkyyteeni on muuttunut ensin epätodellisuuden tunteesta iloon, pätemisen kautta brassailuun (myönnän!) ja lopulta sen huomaamiseen, että ilmeisesti se onkin paha asia ja sitä pitäisi hävetä ja piilotella. Nykyään suhtaudun siihen lähinnä asiana, jonka voin kertoa tarpeen vaatiessa mutta josta muuten vaikenen. Vihaa saan
yleensä eniten niskaani miehisiltä miehiltä. Usein he vain kieltäytyvät uskomasta minua. Tällaiset henkilöt suuttuvat minulle (ihan oikeasti!) verisesti, ihan
kuin olisin älykäs vain heidän kiusakseen. En ole liittynyt Mensaan
siksi, että voisin päteä (vaikka sekin on hirveän hauskaa), vaan siksi,
että löytäisin kohtalotovereita ja vertaistukea. Samalla tavalla
ihmiset, jotka tykkäävät eläimistä, voivat liittyä erilaisiin
eläintensuojeluyhdistyksiin tai vaikka ulkosuomalaiset Thaimaassa voivat
pitää suomalaisia iltoja. Vaikka
moni voisi kuvitella toisin, älykkyys ei ole pelkästään mikään kiva
asia eikä aina helpota elämää. On kiva, ettei ole ihan yksin.
Siksi kehotankin kaikkia asiaa pohtivia menemään testiin: ensi viikon lauantaina (5.10.) on suuri Mensan testipäivä. Siinä ei voi oikeastaan hävitä mitään! Tai tietysti ylpeys voi saada kolauksen, jos käykin niin, että bimbo-MRV:llä on korkeampi ÄO. Mutta sitäkään ei tarvitse kertoa kellekään ;) Olen saanut Suomen Mensalta kaksi upeaa kultaista lahjakorttia (arvo 40 e), jotka ovat voimassa ensi lauantaihin saakka. Niillä pääsee siis osallistumaan älykkyystestiin ilmaiseksi.
Arvon nämä lahjakortit nyt lukijoidemme kesken! Arvonta tapahtuu ensi viikon keskiviikkona, jotta nämä ehtivät varmasti perille, ja kisaan voi osallistua joko PTFU:n Facebook-sivuilla tai kommentoimalla tähän postaukseen oman sähköpostiosoitteensa. Olkaa sitten linjoilla ensi keskiviikkona, jotta saan osoitteenne mahdollisimman nopeasti!
Vietin viime viikonlopun ihanan toisiksi nuorimman siskoni Herneenverson kanssa. Hän ei päässyt viimeksi, kun vierainani olivat siskoni Sekopää ja Sammakkoprinsessa, joten järjestin hänelle nyt ihan kahdenkeskistä laatuaikaa. Teimme kaikkea kivaa: saunoimme, teimme ja söimme pannupitsaa, katsoimme elokuvia, shoppailimme ja kävimme Flowparkissa.
Nam nam! Pitsamme onnistui täydellisesti.
Herneenverso on saanut koodinimensä siitä, että hän on niin venyvä ja urheilullinen. Hän nauttikin Floparkin radoista vielä pari tuntia sen jälkeen, kun allekirjoittanut väsähti! Huh huh mikä tarmonpesä.
Sunnuntaina Turussa vietettiin auton vapaapäivää, ja torilla esiintyi tapahtuman suojelija Paleface. Menimme tietenkin katsomaan ja turkulaisten mölliydestä johtuen pääsimme jopa eturiviin!
Herneenversossa asuu ilmeisesti pieni stalkkeri, joten menimme vaanimaan lavan sisäänkäynnille ennen viimeisen biisin loppumista. Onneksi Paleface on ihana ja leppoisa artisti: hän suostui HV:n kanssa yhteiskuvaan! :) Unohdimme pyytää nimmarit, mutta kuva kertoo enemmän kuin yksi sana.
Päätimme myös hiukan kuvailla, jotta äitimme saa Herneenversosta samantyylisiä kuvia kuin Sammakkoprinsessasta ja Sekopäästä. Ostaessani uuden kameran annoin HV:lle vanhan (Canon EOS 350D:n), ja hän on sillä harjoitellut kuvaamista. Saatte siis nauttia myös minun naamastani, jee jee. Stailasimme toisemme ja etsimme sopivat kuvauspaikat. Tadaa:
Puin HV:lle oman mekkoni, joka näytti yllättävän hyvältä hänen päällään, vaikka olikin n. 500 kertaa liian iso. HV on 12-vuotias, joten en halunnut laittaa hänelle liikaa meikkiä tai liian aikuismaisia vaatteita. Hapsuliivin löysimme kirpputorilta eurolla!
HV on aina ollut ruskea kuin papu, joten mielestäni hän näyttää ihanan eksoottiselta :) Me kaikki muut sisarukset olemme sellaisia kalkkilaivan kapteeneja.
Tässä kuvassa on mielestäni kivaa lapsuuden viattomuutta ja toisaalta nuoruuden kapinaa :)
HV:llä on ihana kauneusluomi poskessaan, ja kateellisena akkana laitoin itsellenikin sellaisen kajaalilla. Nyt olemme melkein kaksosia! Huomatkaa myös tyylikäs OMG-koru, jonka löysimme Seppälän lastenosastolta!
Löysin nämä farkkushortsit kirpparilta, ja ostin ne oikeastaan ihan toiselle henkilölle, sillä ne maksoivat vain 70 senttiä. Mutta kotona jossain mielenhäiriössä ajattelin sovittaa niitä, ja ne sopivat täydellisesti! Ihan mieletöntä ensinnäkin sen takia, että yleensä jos tämänmalliset shortsit sopivat muuten, ne ovat liian pieniä valtaville reisilleni. Yleensä joudun kaventamaan housuja ylhäältä. Toinen ilostumisen aihe oli, että shortsit olivat melko pientä kokoa, ja kuka nainen nyt ei riemuitsisi, kun mahtuukin pienempään kokoon :) Vaikka shortsit olisivatkin kirpparilta ja jonkun jo valmiiksi venyttämät. Itsepetos? Kyllä kiitos!
"Tämä kusinen nurkka on vakionojauspaikkani"
Päähäni laitoin nuoruuden kätköistäni muutossa löytämäni rastalisäkkeet. Ja huivin. Ja pari jättikukkaa. Kuka sanoi, että vähemmän on enemmän?
Kuulokkeiden pää menee haaroihin. T. gynekologi
Tässä laulan omiin korviini - kumma kun ilmeeni ei ole tuon kauhistuneempi :D
HV on ilmeisesti hyötynyt vanhasta kamerastani, sillä mielestäni tämä viimeinen kuva on visuaalisesti aivan huippuhieno: asettelu toimii, auringonvalo tulee hauskasti linssiin vasemmasta nurkasta ja linjat ovat kivasti vinot. Ja lisäksi näytän tietysti mielettömän hyvältä, näin vaatimattomasti sanottuna. Mihin silmäpussini ovat häipyneet? Entä kamala punainen finni poskestani? Miksi huuleni ovat rennot? Kiitos taikuudesta, HV! En edes neuvonut häntä yhtään :)
Viikonloppu oli ihana, ja odotan innolla sitä, että saan kaikki kolme pienintä siskoani kylään! On niin ihanaa viettää heidän kanssaan aikaa. Ainut miinuspuoli on sunnuntain surullinen olo, kun he lähtevät.
Nyt minä painun peiton alle lepäämään. Olen ihan kipeä, ja flunssaksi luulemani sairaus onkin korva-, tärykalvo- ja poskiontelontulehdus! :( Nyyh nyyh, ehkä ei olisi kannattanut kekkuloida noissa minishorteissa viikonloppuna.
ps. Ai niin, seuraavassa postauksessa tulen ulos eräästä kaapista ;) Älkää vihatko minua sen jälkeen.
HUOM! Julkaisemme täällä Bloggerin puolella samat tekstit kuin Cityssä, yleisön pyynnöstä :) Tässä linkki Cityyn.
Hurraa, nyt kaikki kellot soikoon! Tänään on kulunut 9 vuotta siitä,
kun tapasin mieheni "He-Manin". Haluaisin lisätä tähän, että elimme
elämämme onnellisina loppuun asti. Mutta se ei tietenkään ole sujunut
niin yksinkertaisesti, eikä tule sujumaankaan. Ihmissuhteiden
onnistumisen eteen pitää raataa niska limassa. Etenkin, jos toinen
osapuoli on putkiaivoinen jääräpää, jäyhä jököttäjä ja ärsyttävä
ääliö-sika ja toinen on mieheni.
He-Man ei halua blogiin naamaansa, mutta sain luvan julkaista kuvan hänen hobittijaloistaan <3
Tapasimme kun olin 15-vuotias, mutta sitä ennen olimme jutelleet ja
tutustuneet parin vuoden ajan netissä. Eräs tuttuni asensi minulle
Messengerin, ja koska minulla ei ollut yhtään mesekaveria, lisäsi hän
tililleni omansa. Siellä joukossa olikin sitten He-Man. Juttelimme lähes
päivittäin kaikenlaista, mutta en ikinä olisi arvannut puhuvani
tulevalle miehelleni. Tapasimme loppujen lopuksi oikeastaan sattumalta,
mutta sen jälkeen matkustimme noin joka toinen viikonloppu toistemme
luokse junalla - välimatkaa oli n. 250 kilometriä. Muutimme yhteen, kun
olin 17.
MRV 16-vuotias ja He-Man look-a-like John Smith -barbie
Olen aina sanonut, että rakastuin mieheeni siksi, että hän oli niin
ärsyttävä. Olen lievästi sanottuna voimakasluontoinen ja kovaääninen, ja
ikävän harvat uskaltavat olla kanssani eri mieltä. Olen nykyään kyllä
yrittänyt lieventää lausuntojani, jotta muiden olisi helpompaa kertoa
mielipiteensä, mutta 9 vuotta sitten kuvittelin olevani aina oikeassa.
En kuitenkaan ikinä ole halunnut olla mikään diktaattori, vaan muiden
mielipiteet ovat aina aidosti kiinnostaneet minua - jokaisella on
mielestäni oikeus omaansa. Mutta melko harva ihminen osaa perustella
mitään loogisesti ja objektiivisesti. Rakastan väittelyitä, ja monet
kokevat sen pelottavana. He-Man sanoi minulle kuitenkin heti alussa
vastaan ja suutuin hänelle usein verisesti. Hän ei ollutkaan mikään
tossukka, jonka yli olisin pystynyt kävelemään tai jota olisin voinut
hallita. Hän ei ole kuitenkaan kovaääninen, vaan toteaa asiat ja on
sitten hiljaa. Tapaan harvoin tällaisia henkilöitä, joten nappasin
miehen heti omakseni.
Menimme
naimisiin salaa maistraatissa samana päivänä jona täytin 18.
Todistamassa oli vain Somen ihanin muija. Kun piti sanoa tahdon, olin
niin hermostunut, että hihitin pari minuuttia.
Olemme monessa asiassa vastakohtaisia: minä olen spontaani,
suorasanainen ja helposti innostuva, mieheni taas harkitseva, järkevä ja
hitaasti käynnistyvä. Mutta meidät yhdistääkin moni asia, ja usein
kiinnitämme huomiomme samoihin juttuihin. Kysyin tätä postausta varten
mieheltäni, miksi hän on rakastanut minuun. Odotin ihania kehuja, joita
olisin voinut vaatimattomasti täällä luetella. Ei olisi kannattanut,
sillä vastaus oli "Boobs boobs boobs!" (Sabrinan Boys boys boys:in
sävelellä) :D Siskolleni hän on kuitenkin tunnustanut, että jos olisin
helppo ihminen, emme olisi yhdessä. Eli vaikeuteni on valttini! Meidän biisimme
ja myös häävalssimme (hmm, ei oikeastaan valssi vaan -tanssi, mutta
'häätanssi' kuulostaa typerältä) kertookin kaiken oleellisen:
You're the one I would pick out in a million
You're the one I would wish for as the friend of my life
If the whole world decided for a colour
Would pixels be any different in you
Brave and smart against the rules
You smile upon the fools
I follow where you go
I want you to know
Don't stop being crazy
Wherever you go
Don't stop being crazy
- -
It's a lie we could not learn to fly
En ikinä muista pitää sormusta, joten tatuoin nimettömääni pysyvän smaragdin.
Yhdeksässä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä: olemme
rakastuneet, olleet etäsuhteessa, kasvaneet yhdessä ja erikseen,
riidelleet, olleet tauolla, muuttaneet yhteen ja vaihtaneet
asuinkaupunkiamme, Olemme menettäneet rakkaan perheenjäsenen, koiramme
Arskan, ja tukeneet toisiamme surussa. Olemme valmistuneet kouluista,
päässeet opiskelemaan ja työskennelleet lukuisissa eri työpaikoissa. En
enää voisi oikein kuvitellakaan elämää ilman He-Mania. Tässä toinen biisi, jonka sanat ovat kuin minun ajatuksistani.
Mutta miten oikein olemme jaksaneet pysyä yhdessä? Mitä se
parisuhteen eteen tehtävä "työ" oikein on? 9 vuotta on vielä melko lyhyt
aika, mutta kerron mielelläni teille vinkit, joiden avulla olemme
päässeet näinkin pitkälle.
Ensinnäkin: älkää yhdistäkö kaikkia menoja
ja ystäviänne. On kiva, jos on yhteisiä juttuja, mutta jos toisen naamaa
joutuu katsomaan 24/7, alkaa se varmasti ärsyttämään ihan
mielettömästi. Jos kaiken tekee yhdessä, mistä voi keskenänne puhua?
Toisiinsa sulautuneet ihmiset ovatkin usein tylsiä jaarittelijoita,
joille ei tapahdu ikinä mitään jännää. Eräs mieheni ystävä joskus
ihmetteli, miksi en tule mieheni mukana kaikkiin hänen oman
kaveriporukkansa juhliin. Varmaan unohdin, että parisuhde tarkoittaa
käsiraudoilla toisessa kiinni olemista, toisen ympärivuorokautista
kyttäämistä ja sitä, että haluaa kuunnella kymmenen tuntia juttelua
prosessoreista ja emolevyistä.
Toiseksi: älkää noudattako edellistä
vinkkiä liian orjallisesti ja ryhtykö ihan kokonaan erillisiksi. Jokaisella parilla pitäisi olla joku yhteinen juttu. Ihminen ehdollistuu
helposti: jos toisen kanssa tekee vain arkisia askareita ja tekee
kaiken hauskan yksinään tai kavereiden anssa, alkaa pian ihmettelemään,
että miksi minulla on aina hauskaa, kun tuo puoliso ei ole siinä. Tästä
saattaa nerokkaasti päätellä, että puoliso on tylsä ja kaikki muut ovat hirveän hauskoja.
Kolmanneksi: älä pidä toista itsestäänselvyytenä.
Muista, että kenelläkään ei ole velvollisuutta rakastaa yhtään ketään.
Rakastaminen on valinta ja käytös vaikuttaa oleellisesti siihen,
haluaako toista rakastaa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti
olla hyvällä tuulella ja näytellä iloista, mutta mielestäni sitä kyllä,
että niitä hyviä päiviä pitäisi olla enemmän kuin huonoja. Jos näin ei
ole, ei voi itse hyvin ja pitäisi miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Tee
toiselle hyvä mieli ja ole rakkauden arvoinen.
Neljänneksi: älä oleta, että toinen haluaa samoja
asioita kuin sinä. Minä olen oppinut tämän karvaasti, kun olen yrittänyt
järjestää miehelleni yllätyksiä. Hän vihaa niitä. Sen sijaan hän
tykkää, kun olen siivonnut (vaikkakin usein vain omat sotkuni) ja tehnyt
ruokaa. Minä en kauheasti arvosta siivousta, mutta kivat pienet
yllätykset (vaikka suklaapatukka ostosten seassa) sulattavat sydämeni.
Viidenneksi: kuten äsken sanoin,
rakastaminen on valinta. Muista, että mielen voima on ällistyttävä:
ihminen voi parantua jopa syövästä plasebolla tai vahvalla uskolla.
Pitää uskoa, että kaikesta selvitään ja muistaa ne asiat, joiden takia
olet puolisosi valinnut. Pitää luottaa siihen, että kaikki menee ihan
hyvin. Pessimismillä ei ole sijaa parisuhteessa (eikä mielestäni
muuallakaan elämässä): kuka haluaisi olla samassa tiimissä sellaisen
nurkujan kanssa, jolla ei ole taistelutahtoa tai joka haluaa luovuttaa
vastoinkäymisissä?
Mad paint skills
Nämä vinkit olen oppinut ihan oikeasti kantapään kautta - en ole aina
ollut näin fiksu. Onko teillä joitakin vinkkejä jakaa minulle ja muille
lukijoille? :) Ehkä jotain sellaista, jolla parisuhteen saisi vielä
kestämään toiset 9 vuotta?
Nyt lähden meikkaamaan juhlaillallista varten, vaikka olenkin ihan
kipeä ja flunssainen. Joskus parisuhteessa pitää uhrautua ja syödä
pippuripihviä ja suklaabrownieita ihan vaikka väkisin! :D
Hei kaikki rakkaat lukijat, blogimme muuttaa nyt Cityyn! Uusi osoite on city.fi/pinthefuckups. Kyllä vähän tulee ikävä tätä Bloggeria, mutta aina välillä tänne ehkä lisäilemme jotakin, en ole varma nyt vielä. Uusi blogialustamme ei ole vielä ihan lopullisessa muodossaan, joten kärsivällisyyttä :) Yritän saada osoitteen kaikille listoille muutettua, jotta löytäisitte aina perille luoksemme <3
HUOMIO! :) Uusimman tiedon mukaan blogin saa yhä näkymään Bloggerin syötteessä! Jipii! Hyvä City!
Mitäs sanotte blogin uudesta bannerista? :) En halunnut toistaa vanhaa, joten teimme kuvasta hieman erilaisen, mutta melko samantyylisen. Olen purkanut tavaroita kilokaupalla viimeisen viikon ajan, joten nyt saatte taas nauttia vanhasta kuvasadosta. Olimme tuossa heinäkuussa Stormiinan kanssa kuvailemassa Ruskon vanhalla kirkolla. Stormiinan patenttihuuto "seksivau" sai minut rentoutumaan, ja kuvista tuli aika kivoja. Muokkasin niitä tuollaisiksi goottimaisiksi, sillä mekkoni toi mieleen gootit. Löysin mekon kirpputorilta ja se on vintagea. Se on niin pitkä, että korkkarini peittyvät sen alle, ja näytän ihan hurjan pitkäsääriseltä!
Äitini kielsi minua laittamasta tätä mekkoa Sekopään rippijuhliin, sillä se on kuulemma liian synkkä (tarkemmin sanottuna "ihan kauhea!"). Mutta talven juhlatilaisuuksiin tämä on täydellinen.
Uuuh, tykkäättekö tästä gothic girlistä? ;) Näytän jotenkin aikuisemmalta!
Blogin muutto on nyt muuten sovittu. Ensi viikolla siirrymme Cityyn. Hyvästi Blogger! Yritän saada blogin Bloggerin syötteeseen (kuulin, että se saattaa olla mahdollista), mutta en lupaa mitään. Ilmoitan tänne tottakai vielä blogin uuden osoitteen ja ehkä välillä päivittelen jotakin. Mutta sen lupaan, että blogin linja pysyy täsmälleen samana ;) Uutta banneria emme saa uuteen blogiin ihan vielä, mutta jossain vaiheessa syksyä. Jee!
