keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Häpeämätön

Olen häpeämätön lortto. Minun pitäisi hävetä. Eikö minulla ole mitään häpyä? (t. internet)

No on häpy ja on häpeääkin, tai jälkimmäistä ainakin joskus ollut ja toisinaan edelleen. Mutta täytyy kyllä myöntää osan nettiystävistäni olevan oikeassa - olen aika häpeämätön. En ihan täysin, mutta melko.


Häpeä on luonnollinen tunne ja auttaa meitä kuulumaan yhteisöön ja noudattamaan sen sääntöjä. Ongelma tunteesta tulee, jos sitä on liikaa tai ei ollenkaan, Ongelma tulee myös siitä, jos yhteisön säännöt ovat haitallisia sen jäsenille ja häpeä kahlitsee ihmisen orjaksi. Näinhän meillä patriarkaatissa on, sillä häpeällä pystytään hallitsemaan, tekemään onnettomaksi ja myymään. Hyvinvoinnilla ei tässä järjestyksessä ole lainkaan samaa arvoa kuin rahalla ja menestyksellä.

Se, että minun pitäisi tuntea häpeää esimerkiksi siitä, että olen olemassa ja minulla on keho ja mieli, on järjetöntä. En suostu häpeämään kehoani, sitä miten sitä näytän tai olen näyttämättä. En myöskään ääntäni, mielipiteitäni tai luonnettani. Minusta ei ole noloa kysyä, jos en tiedä. Kyseenalaistaminen, oikeuksien vaatiminen tai itsensä puolustaminen ei ole hävettävää.

En ole aina ollut tällainen. Nuorempana tunsin todella vahvaa häpeää. Pinnalle päin ja kai itsellenikin se kuitenkin kääntyi päinvastaiseksi ja olin täysin häpeämätön. Tämä oli kuitenkin oire pahasta olostani, eikä sitä saa sekoittaa terveeseen häpeämättömyyteen. Jos ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa, ei ole mitään hävettävää.

Elämän pelle

Olen huomannut, että tunnen häpeää, jos toimin tavalla, joka rikkoo itseäni vastaan - jos mukaudun normeihin mukavuudenhalusta tai teen jotakin itselleni epätyypillistä tehdäkseni vaikutuksen ihmisiin. Jos haluaisin tehdä jotakin, mutta teenkin toisin, minua hävettää, koska en ole itselleni uskollinen enkä voi seisoa tekojeni tai sanojeni takana. Tiedän, että jos joku kysyisi miksi teen jotakin, en osaisi vastata. Siksi pyrinkin aina pysähtymään, jos tunnen häpeää - mitä teen, mitä en haluaisi?

Syy häpeään voi olla jokin iso ja selkeä juttu, kuten että olen pettänyt ystäväni luottamuksen, tai sitten todella pieni ja vaikeasti hahmotettava: Sanotaan, että minua ei juuri sillä hetkellä tanssituta mutta lähden ystävien kanssa kuitenkin tanssimaan heitä miellyttääkseni. Tanssilattialla vähän nolottaa heilua siinä muiden mukana, vaikka normaalisti en häpeä Erittäin Cooleja Tanssiliikkeitäni. Oikeasti tunne johtuu siitä, että en ole tanssituulella, mutta en kuunnellut omaa oloani.


Häpeästä onkin siis hyötyä omien rajojen pitämisessä ja siinä, että osaa pysyä uskollisena itselleen. Käytän sitä ohjenuoranani. Se täytyy kuitenkin osata erottaa meihin ulkoapäin iskostetusta turhasta häpeästä. Tämä vaatii tietenkin itseensä tutustumista. Itseltään voi kysyä, minkälainen ihminen on, mitä arvostaa, mitä ei arvosta ja missä omat rajat menevät.

Kannattaa myös tutustua siihen, miten meihin vaikutetaan. Minulle joskus tutustuminen feministiseen, queeriin, postkolonialistiseen ja ekokriittiseen tutkimukseen oli melkeinpä tajunnanräjäyttävää. Nämä kuulostavat ehkä hiukan teoreettisilta ja tylsiltä perehtymisen aiheilta, mutta eivät sitä mielestäni ole ja oikeasti tarjoavat ihan todella hyödyllisiä välineitä arkeen. Ne antoivat silmälasit, joiden läpi katsoa ja kyseenalaistaa kaikkea kulttuuria. Ihan näiden teorioiden pinnallinenkin tietäminen auttaa. Voi vaikka tutustua lyhyesti feministiseen tutkimukseen ja sitten viikon ajan koettaa lukea kaikkea mainoksista uutisiin siitä näkökulmasta, vastakarvaan. Mitä todennäköisimmin huomaat kaikkea "hauskaa" ja tapa jää päälle. Seuraavaksi voit kokeilla samaa queer-silmälasien läpi ja niin edelleen.

Kehotan siis kaikkia ensinnäkin

tunnistamaan häpeän,

Miksi minua suututtaa/itkettää/naurattaa hysteerisesti? Voisiko tämä olla häpeää?

sitten kyseenalaistamaan sen ja

Miksi tunnen häpeää? Tuleeko se ulkopuolelta vai sisältä? Onko se tarpeellista juuri nyt?

lopuksi hyötymään siitä.

Mitä voin oppia itsestäni? Miten voisin toimia seuraavalla kerralla toisin?


Lisäksi neuvon kokeilemaan noloja juttuja, omia rajoja kuitenkin kunnioittaen. Jos vaikka tekee mieli ottaa tanssiaskelia lenkillä, ota! Jos tekee mieli sanoa puolitutulle töissä, että hänellä on ihan parhaat vitsit, sano. Jos ei löydä aamulla parillisia sukkia, pue räikeästi eripariset. Ehkä huomaakin, että monissa asioissa ei ole oikeasti mitään hävettävää.

En tietenkään ole itsekään täydellinen. En ole, oikeasti! Uskokaa nyt! Tiedän, vaikeaahan se on. Harjoittelen tällä hetkellä romanttisia tunteita ja suhteita. Niissä koen helposti olevani huono ja tyhmä, joten häpeääkin olen kokenut - silloinkin kun ei pitäisi. Mutta pitäähän elämässä olla haasteita ja itsessä kehitettävää!


3 kommenttia:

  1. Tärkeä teksti, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä kirjoitus,tykkään :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta. Tässä oli mulle harjoiteltava, olisin jäänyt häpeämään jos olisin jättänyt kiittämättä

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!