maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pessimistinen anarkisti

Mut varmaan tunnetaan optimistina, ja sellainen koen perusluonteeltani ehkä olevanikin. En ole kuitenkaan väkisin positiivinen - jos sun paras kaveri kuolee, en tule kehottamaan, että tilanteesta pitäisi etsiä hopeareunaa. Jotkut tilanteet vaan on perseestä, eikä niitä voi hymyilemällä kyynelten läpi muuttaa.

Mutta mä olen kyllä se ihminen, joka kohtaa jonkin hirvittävän asian, mutta ei menetä uskoansa siihen, että joskus vielä hymyilyttäisi. Sillä tavalla tosiaan olen optimisti. Toisaalta sitten taas en ajattele, että asiat aina menisi parhain. Uskon, että jokaiseen tilanteeseen täytyy vain sopeutua ja vaikka muuttaa strategiaa lennosta. Ja tässä olen realisti, tai oikeastaan jopa pessimisti: varaudun joka tilanteessa miljoonaan eri skenarioon päässäni. Tässä näkyy ehkä luonteeni lisäksi traumataustani, ja niitä taas on vaikea erottaa - tässä on melko klassinen kumpi oli ensin -tilanne.

Olen pessimistinen anarkisti
Pessimistinen puoleni tulee eniten ilmi siitä, miten yleensä odotan muiden ihmisten tuottavan pettymyksen. Tämän takia esimerkiksi nimitän itseäni pessimistisesti anarkistiksi: uskon, että aate toimisi, jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia kuin minä. Todellisuudessa en usko, että mikään ideologia toimii täydellisesti, koska on olemassa niin paljon erilaisia ihmisiä.


Se, että ihmiset tuottavat minulle pettymyksen ja ajattelevat itseään, on kuitenkin mielestäni hyvä juttu. Itsekin pyrin ensisijaisesti ajattelemaan itseäni (muutamalla poikkeuksella, esimerkiksi siskojeni kohdalla). Suurin valaistukseni elämässä on se, että kukaan tässä maailmassa ei ole minua varten olemassa. Kun tajusin tämän, vapauduin. Nuorempana pitkään odotin jotain, en tiedä mitä, ja ajattelin, että joku ihminen pelastaa minut. Joskus kymmenisen vuotta sitten koin kuitenkin herätyksen, joka tosiaan mullisti maailmani. Sen jälkeen olen ollut oma ritarini, oma pelastajani ja samaan aikaan se oma prinsessani siellä tornissa. Olen pelastanut itse itseni ja jatkan sitä edelleen joka päivä.

Ole oma jumalattaresi
Tämä ajatus voi kuulostaa pessimistiseltä, mutta se on juuri äärimmäisen optimistinen. Se tappoi kokonaan katkeruuteni muita kohtaan ja sen olon, että maailma on jotain minulle velkaa. Tärkein osa ajatusmaailmaa on se, että kaikki avaimet ovat minun omissa käsissäni, eikä minun tarvitse odotella tai anella yhtään ketään muuta. Se myös vapauttaa muut ihmiset ympäriltäni, sillä en odota keneltäkään mitään. Otan kyllä vastaan asioita, kuten seuraa, seikkailua, rakkautta ja yhteisiä asioita, mutta en vaadi tai odota niitä keneltäkään, mikä tekee niistä aina iloisia asioita.


Toki tässä, kuten kaikessa muussakin asiassa elämässä, on kääntöpuolensa. En oikein anna muille mahdollisuutta auttaa minua, koska hoidan kaikki omat asiani itse parhaiten, mikä tekee minusta ehkä liian kovan ja saa joskus läheisteni tuntemaan olonsa riittämättömäksi. Minun on vaikea tuntea asioita ja myöntää, että olen haavoittuvainen. Mutta tämän eteen teen töitä ja uskon kyllä, että olen hiukan jopa edennyt asiassa.

Ystäviltäni olen saanut sellaista palautetta, että ehkä olenkin onnistunut pehmittämään itseäni. Tämä on hyvä, koska kova rikkoontuu helpommin kuin pehmeä, joten ehkä olenkin koko ajan tehnyt itsestäni jotain lasiveistosta.

8 kommenttia:

  1. Näitä sun mietteitä on aina kiehtova lukea, oli ne positiivisia, negatiivisia tai jotain siltä väliltä! Itsekin havahduin tämän myötä siihen, että ehkä minäkin odotan jonkun pelastavan minut ja näyttävän minne minun on mentävä elämässäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina välillä mietin, että jostain pohdintapostauksista on varmaan iloa vain minulle, mutta kiva saada tällaista palautetta :)

      Poista
  2. Kauniita ajatuksia jotka saa ajattelemaan. Varsinkin, kun tietää, että et puhu ihan tyhjästä päästä. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Mulla kyllä traumat tekee hyvin vahvasti ton luottamattomuuden. Toisaalta, on siinä hyvätkin puolensa, ku ei oo niin sinisilmäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla myös kyllä. Mutta se tuntuu myös järkeenkäypältä.

      Poista
  4. Pohdin, että miten sait tuon oivalluksesi käytäntöön? Kun itselläni on kyllä tieto siitä, että kaikki on omissa käsissäni ja minun pitää pelastaa itse itseni, mutta voimavarat ei riitä mihinkään. Minulla ei oikein ole ketään keltä kehtaisin edes apua pyytää ja olen tottunut pärjäämään itsekseni. Aikuisena olen vasta tajunnut, että koko elämäni on ollut vain selviytymistä ja oikeastaan en tiedä mitä tehdä, jotta oikeasti selviäisin kaikesta. Miten voisin saada tiedon lisäksi myös tunteen siitä, että oikeasti selviän enkä vain selviydy joka päivä niukin naukin päivästä. En oleta, että sinulla olisi minulle suuria vastauksia, mutta haen ehkä vähän uutta näkökulmaa, joka voisi herättää uusia ajatuksia päässäni. Olet todella hieno ihminen ja inspiraatio. Toivo, että itsekin joskus uskallan ja jaksan olla se mikä olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli monen dramaattisen tapahtuman seuraus. Olin siinä kuuluisassa rock bottomissa :D ja oikeastaan ainoat vaihtoehdot olivat luovuttaa ihan kokonaan tai alkaa pärjätä itse, ja valitsin jälkimmäisen. En tiedä, onko yhtä voimakas oivallus mahdollista ilman pohjalla olemistakin, mutta ainakin se auttoi, kun tiesin, että vaihtoehtoja ei oikeastaan ole.

      Ja silleen niistä pienistä voiton hetkistä sitten alkoi saada vahvuutta ja tunteen, että pärjääkin, ja se taas ruokki uusia menestyksiä. Mutta en mä vieläkään mikään väsymätön soturi ole, usein on päiviä, jolloin en tee yhtään mitään, ja hetkiä, jolloin koen huijarisyndroomaa. Mut sitten pitää jotenkin vaan olla armollinen itselleen ja muistaa, että seuraavana päivänä on ihan eri fiilis ja antaa itelleen lupa levätä ja olla vähemmän jaksava.

      Mulle parhaiten tunnepuolelle on mennyt perille pienet tilanteet, joissa olen puolustanut itseäni. Koska lapsena aina joutui sietämään vaan kaikkea eikä ollut mahdollisuutta toimia omana itsenään, niin uskon, että se on korjannut just sitä tunnetta ja traumaa omasta puolustuskyvyttömyydestä. Ihan vaan sellasia, että sanookin jollekin rumia huutelevalle tiukasti takas, ei luovuta paikkaansa jollekin törkeästi käyttäytyvälle, sanoo suoraan jollekin seksistisia vitsejä laukovalle, että olipas paska vitsi yms.

      Ihanasti sanottu, kiitos! Mä uskon ja toivon, että sä uskallat, koska ihan ensimmäinen askel on näiden asioiden oikea miettiminen ja sitähän sä jo teet.

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.