Sinkkuelämän kiroja ja niiden ratkaisuja

Nyt kun olen sinkku, niin minun kai pitäisi kertoa täällä villeistä sinkkuseikkailuistani ja bileilloista. Se on bloggaajan velvollisuuteni. Ja voitte varmasti kuvitella, miten Helsinki ja koko Suomi on mennyt sekaisin, kun itse MRV on vapailla markkinoilla! Meno on ollut todella hurjaa, voin kertoa. Koska en ole ehtinyt tänne teidän iloksenne jokapäiviäisiä asioita kauheasti päivittelemään, kerron nyt ainakin sen kaikista villeimmän tarinan. Se on kertomus siitä, miten etsin ja löysin sänkyyni kuumia miehiä (kyllä, monikossa!) talvi-iltojani lämmittämään. Pitäkää kiinni penkeistänne.

Kaikki alkoi siitä, kun asunnossani alkoi joulukuun alussa tuntua viileältä. Joku normaali ihminen olisi ehkä tarkistanut patterit ja pyytänyt talonmiehen ilmaamaan niitä, mutta en minä! Enhän olisi Ruki, jos olisin ihan normaali. Aloin pohtia erilaisia keinoja pysyä lämpimänä. Käytin villasukkia, kävin kuumissa suihkuissa ja harrastin pientä taukojumppaa. Nämä keinot eivät tietenkään auttaneet loputtomiin, sillä ne olivat vain ongelman peittelemistä ja ehkä pientä laastarointia. Lopulta minun oli pakko myöntää itselleni ongelma. Minun piti hankkia sänkyyni lämmittäjä.

Tämähän on monelle sinkulle ongelma, mutta en olisi ikinä uskonut, että itse joudun kohtaamaan tilanteen, jossa kaipaan makkariini jotain uutta - en vain kuvitellut olevani sellainen nainen. Mutta tähän oli siis tultu, ja minun piti myöntää itselleni, etten vain enää pärjännyt.

Tässä myönnän itselleni ongelmani ja samalla tiirailen ikkunasta, josko siellä olisi sopivaa sängynlämmittäjää.

Koska olen kiireinen nainen, lähdin aika käytännönläheisesti ja ehkä epäromanttisestikin käymään ihan vaan Jumbossa töiden jälkeen hakemaan tarvitsemaani. Ehkä olin vähän stressaantunut (ja jälleen kerran hikinen), mutta uskoin, että kyllä löydän silti hakemani. Parkkeerasin auton, kävelin sisälle kauppakeskukseen ja katselin hieman ympärilleni.

Ja voitteko uskoa: löysin kuin löysinkin haluamani melkein heti! Kun Ruki jotain haluaa, hän saa sen - mottoni ei taaskaan pettänyt. Unelmieni miehet nimittäin tuijottivat minua Finlaysonin ikkunasta. Tai oikeastaanhan he tuijottivat toisiaan, mutta haluan uskoa, että ainakin sivusilmällä he vilkuilivat minuakin.

Jos totta puhutaan, olin salaa kuolannut näitä jäbiä jo aikaisemmin, enkä ihan sattumalta kävellyt Finlaysonin liikkeelle. Mutta nyt Tom of Finland -pussilakanat olivat alennuksessa, joten vihdoin pääsin toteuttamaan haaveeni ja ostamaan sänkyni täyteen kuumia pullotusmiehiä.

Ostin siis Tompan Face to face -mallisen pussilakanan tuplaleveänä. Kävin samalla reissulla hakemassa myös peiton sinne pussilakanan sisään. En ole oikein ikinä tajunnut tuplaleveitä peittoja, sillä en ikinä haluaisi jakaa peittoani kenenkään kanssa. Mutta nyt tajuan, kun nukun yksin - on ihanaa, kun voi nukkua vaikka poikittain eikä tarvitse asetella peittoa! Tässä taas yksi asia, mikä ei toimisi, jos ei olisi sinkku. Jee! 

Vili approves (Viliä ei muuten lasketa peitonjakajaksi, sillä on niin itsestäänselvää, että se nukkuu jaloissani)

Kyllä täytyy olla iloinen, kun näin pienellä vaivalla pääsee ratkaisemaan sekä mies- että lämmitysongelman. Nyt saan sekä silmäniloa että lämpöä - mitä muuta nainen muka tarvitsisi makuuhuoneeseensa? Toisaalta kyllä sitten viimein sain sen talonmiehenkin ilmaamaan patterit, joten lämmitysongelma ratkesi oikeastaan myös siinä.

Ostin lakanat ihan itse, joten tässä ei nyt ole mitään maksettua mainontaa. Toisaalta täytyy vielä mainita, että Finlaysonin brändi on viime vuosina muuttunut radikaalisti hienoon suuntaan. Hauska markkinointi, Tom of Finland -tuotteet sekä uusien omistajien positiivinen imago ovat tehneet tehtävänsä. Finlayson mm. järjesti alennustempauksen palkkaepätasa-arvon puolesta ja lopetti yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa natsiyhteyksien takia. Todella rohkeaa ja arvostettavaa toimintaa! Tietysti monet tempauksista ja julkilausumista ovat mainontaa, mutta mitä sitten? Jos toimitusjohtajan idoli on Minna Canth, lähtökohdat ovat aika hyvät.

Nämä lainaukset Kauppalehden artikkelista jotenkin tiivistävät sen, miksi jopa fanitan Finlaysonin uudelleenbrändäystä:

"Me haluamme, että Finlayson on reilusti mieltä asioista ja meillä on munaa nostaa tämä asia pinnalle. Pidämme vakavana ongelmana, jos Suomessa saa jatkaa tämän tyyppistä vihakirjoittelua."
 - -
"Jos ihmisellä on mahdollisuus taistella pahaa vastaan, on se hänen yhteiskuntavelvollisuutensa. Tee jotain, äläkä pasko housuihisi."

Niin just!

Toinen mahtavan lainauksen, joka sopii nyt myös minun tilanteeseeni, löytyi Ylen jutusta.

"Jukka Kurttila sai hiljan puhelun. Siinä mies kertoi tavanneensa baarissa elämänsä naisen ja päässeensä jatkoille tämän luo. Siellä oli paljastunut, että naisella on Finlaysonin lakanat. Se oli liikaa soittajalle, jonka halut katosivat. Mies keuhkosi asiasta puhelimessa Kurttilalle ja uhkasi tappaa tämän.

– Se on kova paikka miehelle, kun puhti loppuu kesken kaiken, Kurttila sanoo.

Epäselväksi jäi, mihin kuosiin soittaja oli törmännyt."

Kuolin melkein nauruun. Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Mutta tästä päästäänkin sitten taas takaisin villiin sinkkuelämääni. Nyt kun sänkyni on täytetty kuumilla miehillä, jotka kaiken lisäksi torjuvat urpoja, voin olla tyytyväinen. Myös olohuoneeseeni olen hankkinut tällaisen komistuksen.

Löysin torson kierrätyskeskuksesta. En ole vielä keksinyt sille sopivaa nimeä - onko teillä hyviä ehdotuksia?