Go 90's eli Raptori valloittaa kaikki naiset 2

Lapsena lempiartistini olivat Kikka, yksi piraattilastenlauluja C-kasetille väsännyt Sakari Wirta (tai joku sellanen) ja Raptori. Näistä ainakin kaksi on vähän kyseenalaista kuunneltavaa lapsille, tai no, ehkä kolme, sillä Wirtakin kannusti implikoidusti tekijänoikeusrikkomuksiin, mutta eipä nykyajan lapsilla ole asiat paljoa paremmin. Huskynkin lapset laulavat jotain Antti Tuiskua, tosin muokatuilla sanoilla: Husky yrittää saada lapset ajattelemaan, että työnteko on mukavaa puuhaa ja tämän johdosta me kaikki siskokset nykyään laulamme miten elämä on juhlaa, mä saan tehdä töitä ja saan siitä palkkaa.

Mutta siis, Raptoriin. Raptori aikaisti jokakymmenvuotista comebackiaan kolmella vuodella, ja koska rakastan Raptoria edelleen, keikalle oli pakko päästä. Keikat tapahtuivat Go90's-festareilla, joilla oli muitakin mahtavia ysäriesiintyjiä. Otin mukaan hovikuvaajakseni serkkuni Plätän, jonka kanssa karkasimme joskus salaa Porin legendaariseen Pepsi-discoon tanssimaan Oi beibiä ja olemmepa tehneet jopa omia musiikkivideoita Raptorin biiseihin webbikameralla. Tosin ei niistä sen enempää.

Kuten näette, laittauduimme teemaan sopivasti. Aloitimme heti aamulla Plätän hiusten parissa, ja siinä puuhassa menikin sitten 2,5 tuntia. Löysimme ohjeet kynäkiharoihin Youtubesta. Ohje on yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen: laita tukkaan ihan hitosti lakkaa, kierrä se syömäpuikon (tai meillä oli vain kynä) ympärille niin tiukalle kun saat, kuumenna suoristusraudalla ja avaa. Lisää vielä ihan sikana lakkaa päälle. Haro sormilla auki. Koska Plätän tukkaan meni odotettua enemmän aikaa, tajusimme, ettemme ehdi tekemään samaa käsittelyä minun tukalleni. Teimme sitten osittain kynäkiharoita ja osittain kreppasimme tukan - kyllä siitä tuli vähintään yhtä hullu.

Vaatteet valkkasimme yleisen ysärifiiliksen mukaan ja molempien oli tietenkin pakko pukea farkkutakki. 

Festari järjestettiin ihan mielettömissä puitteissa Turun Linnapuistossa. En ole koskaan ollut missään tapahtumassa, joka siellä olisi järjestetty, vaikka toki olen linnassa ja puistossa ex-turkulaisena käynyt. Oli jotenkin mahtipontista seistä siinä linnan varjossa ja siemailla skumppaa.

Olimme saaneet festareille pressipassit, joiden avulla pääsimme sitten ottamaan kuvia ihan lavan eteen parin biisin ajaksi. Kuvien otto melkein meinasi unohtua kyllä sitten, kun Raptori astui lavalle. Allaolevasta kuvasta näette kyllä fiilikseni - en voinut olla hymyilemättä! Ja koska tämä naamakramppi oli alkanut jo pari tuntia ennen keikkaa, olin ihan naama puuduksissa loppuillasta. Ah. Oli kyllä harvinaisen ihana ilta kokonaisuudessaan, pidimme vain hauskaa eikä yhtään mikään jäänyt harmittamaan! Kaikki meni täydellisesti, seurasta musiikkiin ja juomiin asti.

 

Festareilla oli kaikenikästä porukkaa, koska tunnetusti Raptori valloittaa kaikki naiset ja muut ihmiset. Tässä hengailtiin kolmen aika mahtavan leidin kanssa ennen ku mentiin festarialueelle. Törmättiin heihin ja jaettiin kiva hetki siinä. He oli meitä vähän vanhempia ja heillä oli omat muistonsa Raptorista ja meillä omat. Niin kivaa <3

Jufo III esiintyi hameesa ja mieleeni tuli tosi selkeästi Iggy Pop

Raptori oli kirjaimellisesti tulessa :D

Fiiliksiä!

Osaan tietenkin kaikki Raptorin biisit ulkoa, mutta tässä näyttää vähän siltä, että sanat unohtuvat välillä. Sytkärin otimme ihan vain tätä biisiä varten mukaan.

 Festareilla oli muitakin teeman mukaan laittautuneita. Tässä tyylikkäimmät tyypit!

Jäbä oli yhteenspivassa verkkapuvussa ja lippiksessä sekä vyölaukussa. Minä hullaannuin rauhasta.

Vyölaukku oli suosittu asuste

Nämä lasit kelpaisivat mullekin!

Tää tyyppi oli ite tehnyt paitansa! <3

 Koska oltiin niin tärkeitä ihmisiä, päästiin VIP-alueelle. Siellä oli kaikenlaisia ihania ruokia buffetissa, mutta tehtiin sellainen taktinen päätös, että ennen keikkaa ei syödä, että jaksetaan hyppiä. Tultiin alueelle sitten uudestaan keikan jälkeen katsomaan Waldo's Peoplea. Se oli varhaisteininä aika kova juttu ja kyllä oli nostalgista kuunnella sitäkin. Tosin ei niin paljoa fanitettu, että oltais jaksettu mennä lavan eteen, vaan hengailtiin ylhäisesti yläilmoissa. Melkein ku aikuiset!

Kaikki oli järjestetty tosi hyvin ja festarilta pääsi kätevästi pois. Lähdettiin tietysti jatkoille Börsiin, kun kuultiin, että Jufo III, Kaivo ja Izmo oli menossa sinne myös! Löydettiinkin ne ja mentiin tanssimaan samaan porukkaan. Plättä ainakin pääsi hinkkaamaan persettään Jufon perseeseen tyylillä pylly vasten pyllyä, joten kyllä jatkoille lähtökin lasketaan onnistumiseksi tän illan osalta. Muutenkin tää oli yks harvoista illoista kun oikeesti jaksoin olla pilkkuun asti baarissa! Lähdettiin sieltä samaan aikaan sitten Raptorin tyyppien kanssa ja käveltiin meidän majapaikkaan Marttiin. Matkalla pysähdyttiin katselemaan Aurajoen kauniita valoja ja makoiltiin nurmikolla.

Meillä oli niin hauskaa, että aloin vähän jopa ikävöimään Poria ja porilaisia. Ehkä ryöstän Plätän luokseni Helsinkiin. Lapsuudenaikasissa ystävissä on se hyvä puoli, että ne tuntee sut niin hyvin, että voit olla ihan rennosti millanen tahansa. Lisäksi haikeutta aiheuttaa koko Raptori. Kaikki muistot tuli niin elävästi mieleen - se, miten me ladattiin jostain DC++:lla Raptorin biisejä ja mietittiin, onkohan Mäkinen oikeesti niiden kappale vai onko joku vaan laittanut sen esittäjäksi Raptori, kun me lauleskeltiin Oi beibiä tai opeteltiin jotain Tyyris Tyllerön sanoja ulkoa. Ja innostuttiin, kun Kumitisseissä mainittiin Pori. Ja nyt ne on nähty livenä, mutta mitäs seuraavaks? Nyyh.

Kiitos kaikille kivoille tyypeille, joihin törmättiin! Harmi, että me ei voitu tulla enää lauantaina, koska oli menoa muualla.

Maailman parhaat ylioppilaskuvat

Tajusin, että olen unohtanut kokonaan jakaa täällä nämä kuvat! Pitihän asia korjata, sillä tietenkin haluan jakaa kanssanne parhaat ylioppilaskuvat, mitä on ikinä otettu. Tämä on tieteellinen fakta ja jumalan totuus, joten turha alkaa kiistelemään siitä.

Siskoni Sekopää kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin kuvataidelukiosta, ja näin ollen hän on suvun kuuluisin taiteilia. Siitä puuttuu j. Koska hän kaiken huipuksi asuu vielä Kalliossa, meidän oli pakko ottaa hieman erilaisia yo-kuvia. Sekopää itse ideoi kuvaukset. Hän halusi viralliseksi yo-kuvakseen kuvan, jossa hän istuu bussissa syömässä pitsaa.

Halusin tyylilajiksi sellaisen kovalla salamalla otetun ysärin kotialbumikuvan, ja se onnistui aika hyvin. Ainut harmittava asia oli Sekopään vegaanius, sillä pitsa olisi ollut vielä makeampi, jos siinä olisi ollut juustoa ja sitä olisi voinut venyttää. Muuten syön vegaaniruokaa paljon ja erittäin mielelläni, mutta vegejuusto on minusta ihan kamalaa (eikä se edes veny, on vaan limaisena paikallaan).

No, otettiin me sitten sellaisia perinteisiäkin kuvia. Minä halusin. En ole nähkääs itse käynyt Torkkelia, joten en ole sielultani ihan niin vapaa kuin Sekopää. Näistäkin tuli aika ihania ja itkin kyllä näitä muokatessani. Milloin minun pienestä kiukkuisesta siskostani on tullut aikuinen? Ja olenko itse jo tosiaan näin vanha? Nyyh!

 Näistä huomaa, että olen innostunut vähän noista filttereistä. Jooh.

Nämä otettiin Helsinginkadun varrelta olevasta puistosta. Tarkastimme puskan ensin, ettei siellä ole oksennuksia tai huumepiikkejä.

 Tässä Sekopää ilmaisee hämmennyksensä siitä, että ylipäätään sai lakin. Hän on hirveä stressipallo.

 Ja tässä hän taas esittelee lakin lisäksi ihania geelikynsiään, jotka äMMä teki <3

 Käytiin Tenhossa skumpalla ja pitsalla. Kyllä, Sekopää söi kaksi pitsaa, tuossa puvussa.

Kaiken kaikkiaan olen todella ylpeä Sekopäästä ja tyytyväinen näihin kuviin. Ylioppilaaksi kirjoittaminen on muutenkin stressaavaa, mutta tiedän kokemuksesta, että kun itse joutuu huolehtimaan kaikesta eikä ole ketään, joka vaikka tekisi ruokaa kun itse lukee, se on vielä tosi paljon vaikeampaa. Saatika sitten kun joutuu maksamaan laskut ja huolehtimaan muutenkin kaikesta, niin kirjoitukset tuntuvat ihan turhilta. Niin ne olivat ainakin minulle. Tein töitä grillillä ja sain palkatonta lomaa viikon, jotta ehdin lukea ja osallistua tärkeimpiin kokeisiin. Luin jokaiseen 1,5 päivää ja ostin hyvät eväät. Kirjoitin keskinkertaisen tuloksen (EEEMM), mutta eipä niitä kukaan ole kysellyt myöhemmin - paitsi sitten yliopistossa muutamat hikariopiskelijatoverit, jotka arvioivat pahimpia kilpailijoitaan.

Siis tiivistykseksi: yo-kokeissa pärjäävät ne, joilla on resursseja pärjätä. Olen miettinyt, kannattaisiko niistä hankkiutua eroon, mutta en keksi muutakaan hyvää ja kustannustehokasta vaihtoehtoa. Se, että arvioitaisiin koko lukion arvosanoja, ei ole mielestäni hyvä vaihtoehto, koska siinä on sama resurssiongelma - hyväosaiset menestyvät, sillä heidän ei tarvitse murehtia koulukirjojen hinnoista, työnteosta tai vaikka ruoasta. He voivat keskittyä opiskeluun. Lisäksi se olisi epäreilua niille opiskelijoille, jotka kärsivät opiskelujensa alussa motivaatio-ongelmista mutta tsemppaavat loppua kohden kun keksivät, mitä haluavat elämässään tehdä. Teoriassa paras vaihtoehto olisi mielestäni keskieurooppalainen malli, jossa kaikki pääsevät yliopistoon, mutta opiskelijat karsitaan ekan vuoden menestyksen ja motivaation perusteella. Tämä taas ei ole mielestäni oikeastaan realistinen vaihtoehto.

Mutta pohdinta loppukoon tähän. Mitäs tykkäätte kuvista? Ai niin, julistin ne jo itse maailman parhaimmiksi. Oliko jotain muita superlatiiveja?