Kalifornian roadtrip, osa Las Vegas (baby!)

Viime postauksen kuvat hämmensivät joitakin teistä synkkyydellään. Älkää murehtiko, olen ihan kunnossa! Olen vain ylidramaattinen ihminen ja kuvista tuli ehkä vähän liian angstisia. Niiden toki olikin tarkoitus olla vähän angstisia, mutta myös hauskoja. Sain kuviin myös purettua vähän ahdistustani, joten ehkä ne olivat jonkinlainen purkautumisen kanava.  Oloni ei ole vieläkään ihan täysin 100-prosenttinen MRV, mutta ainakin 75-prosenttinen jo!

Tänään palaan reissuumme ja kerron Kalifornian roadtrippimme syntisimmästä osasta eli Las Vegasista, joka tosin ei ole Kaliforniaa lainkaan vaan Nevadaa. Olimme Vegasiin tullessamme jo melko poikki, joten hirveän syntisiä emme jaksaneet olla, mutta kyllä parit dollarit kulutimme kasinolla ja kävimme katsomassa Cirque Du Soleilin esityksen, vieläpä eroottisen sellaisen. Kasinolla joimme myös ilmaisia drinkkejä, mutta niistä täytyy sanoa jotakin, mitä en olisi koskaan kuvitellut sanovani: ne eivät olleet kovin hyviä. Tein jopa jotain ennenkuulumatonta, ja jätin osan juomatta! Se, jos mikä, oli synti.

"Nämä ilmaiset drinkit eivät ole kovin hyviä!" :(

Kasinoilla emme tosin henganneet sen enempää, sillä ensinnäkään meillä kummallakaan ei ole erityistä viettiä uhkapeleihin, toiseksi niissä haisi aivan kamalalta (tupakointi ja sikarointi sallittu) ja kolmanneksi peleissä ei ollut mitään järkeä. Varsinaiset pelipöydät olivat kalliita - esimerkiksi rulettipöydän minimipanos oli 15 dollaria, mikä on vähän suolainen minulle (vaikka pelasin ja hävisin ruletissa kyllä työkaverin sitä tarkoitusta varten antamat rahat). Pelikoneet toimivat hyvin, mutta en tajunnut ikinä, mistä voitto tuli. Olisi ehkä pitänyt lukea kaikkiin pelikoneisiin joku käyttöohje, mutta tyydyimme pelailemaan parinkymmenen sentin panoksella, joskus randomisti voittaen jostakin syystä ja odottelemaan ilmaisia juomia. Kasinoilla siis tosiaan tuodaan pelaajille niitä ilmaisia juomia, vaikkakaan ei kovin herkullisia. Ehkä emme vain tipanneet oikein. 

Frendit-peli!

Meille oli käynyt Yosemitessa sellainen ikävä onnettomuus, että kameran objektiivi meni rikki. Onneksi meillä toki oli toinenkin mukana, mutta se oli muotokuvalinssi, joten sillä oli vähän hankala kuvata maisemia. Olin saanut hienoja kuvia reissun aikaisemmista osista, joten vähän harmitti että juuri Vegasiin tultaessa olimme vajaakameriaisia. Saimme kuitenkin jonkinlaisia kuvia aavikolta ja itse kaupungista.

Valitsimme Yosemitesta Las Vegasiin ajaessamme sellaisen reitin, että pääsimme ajamaan Death Valleyn kansallispuiston läpi. Nimi oli sinänsä enne, että saimme kyllä taas pelätä henkemme edestä. Ensin San Franciscon narkkarit, sitten Tioga Roadin vuorenjyrkänteet ja nyt 47 asteen lämpötila! Huh huh. Tienposkessa oli aina nousun koittaessa varoituskylttejä siitä, miten kannattaa sammuttaa ilmastointi, jotta auto ei keittäisi yli. Toki aavikolla liikkui autoja ja ihmisiä, mutta silti pelotti, että mitähän käy, jos auto tosiaan keittää yli ja jäämme tienposkeen. Jo 5 minuutin pysähdykset olivat nimittäin ihan tarpeeksi kuumassa aavikkotuulessa.

Yritin tähytä korppikotkia, mutta aavikko oli ihan kuollut. Yhden tavallisen korpin näimme.

Vaikka ajoimme Death Valleyn läpi melko lailla suoraa kyytiä, sillä pysähtyminen ei houkutellut, se oli kyllä omanlaisensa kokemus. En ole ikinä ollut aavikolla. Toisaalta se oli juuri sellaista, mitä olen aina kirjojen ja leffojen perusteella kuvitellutkin, mutta toisaalta siinä oli vielä jotakin lisää. Tulikuuma tuuli oli omituista ja täydellinen äänettömyys vielä omituisempaa.

Las Vegasiin päästessämme olimme siis aivan poikki, ajamisen ja jännittämisen vuoksi. Onneksi meitä odotti hieno hotelli! Olimme varanneet huoneen Mandalay Baysta, jota tosin en välttämättä sen erityisemmin suosittele. Ensinnäkin parkkeeraaminen oli vähän säätöä, sillä aluksi sen piti maksaa, sitten se ei maksanutkaan, sillä laitteet olivat rikki. Lisäksi parkkitalosta ei remontin takia päässyt ulos kuin jostakin nurkasta. Lopulta saimme auton parkkiin ja pääsimme jonottamaan vastaanottotiskille - jono oli tietenkin älyttömän pitkä. Olin siinä sitten nälkäinen, kiukkuinen, väsynyt ja minulla oli hirveä vessahätä. Ensivaikutelmani hotellista, kaupungista tai oikeastaan mistään ei ollut sen takia hirveän hyvä, mutta kun pääsimme hotellihuoneeseen hetkeksi levähtämään, jaksoimme lähteä tutustumaan hotelliin ja Strippiin.

Mandalay Bay katsottuna hotellin uima-altaalta

Mandalay Bayn uima-allasalue oli kyllä aika makea

Mandalay Bay sijaitsee Stripin (eli Las Vegasin kuuluisan pääkadun) päädyssä. Hotellista pääsi ilmaisella tramilla (raitsikka) Luxor- ja Excalibur-hotelleille, jotka olivat jo vähän keskemmällä Strippiä. Hotellit ovat kaikki yhteydessä toisiinsa niin, että ulkoilmassa joutuu kävelemään vain lyhyitä pätkiä. Tämä on hyvä, sillä ilma on todella kuumaa ja kuivaa. Jo pieni kävely ulkona päiväsaikaan sai läkähtymään. Hotellien läpi kävely on muutenkin hauskaa puuhaa, sillä jokaisessa on oma, erikoinen sisustuksensa. Mandalay Bay itsessään oli melko tylsä paikka, kun taas Luxor on pyramidi (joo!), New York New York on pienoiskokoinen New York (yllätys yllätys), Paris on Pariisi, Flamingossa on flamingoja ja Venetianissa Venetsian kanaalit.

Älkää kysykö

Jälkeenpäin ajateltuna parempi hotelli olisi ainakin kulkemisen kannalta esimerkiksi New York New York, joka oli myös sisältäpäin todella hauska. Siellä oli myös rennompia ruokapaikkoja. Mandalay Bayn allasalue oli kyllä mukava, hotelli oli siisti ja huone viihtyisä (kylpyamme hei!), mutta niin on varmasti muuallakin. Myös esimerkiksi Bellaggiosta kuulimme hyvää.

Erittäin viehättävä MRV New Yorkissa syömässä pitsaa

Bellaggion tanssivat valot oli aika laimea kokemus sen jälkeen, kun on nähnyt Hampurin Planten und Blomenin vastaavanlaisen spektaakkelin

Stripillä!

Strippiä pitkin kulkee monorail, jonka päivälippu maksaa 20 e ja kertalippu 7 e. Matkustimme monoraililla Stripin toiseen päähän päästäksemme Statosphere-hotellille, jossa oli näkötorni. Ainakin tähän matkaan monorail oli todella huono kulkuväline, sillä perillä jouduimme kävelemään pitkän matkaa syrjässä olevalta asemalta pimeitä katuja pitkin. Statospheren alue tuntui epämääräiseltä ja se oli ruuhkaisimpaan Strippiin verrattuna aivan autio. Myöhemmin saimme varmistuksenkin epämukavalle fiilikselle, sillä menimme takaisin taksilla ja taksikuski kertoi juuri aikaisemmin antaneensa kyydin pariskunnalle, joka oli ryöstetty siinä hotellin huudeilla. Taksi takaisin hotellillemme maksoi saman verran kuin monorail-lippumme, ja pääsimme suoraan hotellilta toiselle.

Statospheren näkötorniin liittyen muuten oiva vinkki! Lippu ylös torniin maksaa parisenkymppiä, muistaakseni 25 euroa. Jos kuitenkin menee Skybariin, sisäänpääsymaksua ei tarvitse maksaa. Baarissa voi ottaa sitten drinkit (esim.lasi punaviinia 9 e) tai pientä syömistä ja nauttia maisemista.

Maisemat Statospheren Skybarista

Kengät eivät ehkä sovi tähän mekkoon mitenkään parhaiten, mutta pitkiä matkoja aavikolla kävellessä tekee kompromisseja

Minulla oli maisemien lisäksi mielessäni huvipuistolaitteet, jotka sijaitsevat tornin huipulla. Olen ilmeisesti täysi masokisti, sillä pelkään korkeita paikkoja mutta aina änkeän niihin. En tajua, mkä minua vaivaa. He-Man kieltäytyi laitteista, joten ostin lipun (15 e, aika suolainen hinta) ja menin yksinäni laitteesee nimeltä Big Shot, joka vastaa Lintsin Rakettia. PAITSI ETTÄ SE ON 350 METRIN KORKEUDESSA. Edes henkistä tukea ei sallittu, sillä jos ei ollut lippua, joutui jäämään alemmalle näköalatasanteelle odottelemaan. Kun astuin ovesta ulos ylemmälle parvekkeelle, suunnittelin hetken aikaa, että sanon vaan He-Manille että menin laitteeseen ja oikeasti odottelen sen ajan hyperventiloiden kyykyssä. Jotenkin uskaltauduin kuitenkin laitteeseen, mutta heti kun turvavyöt oli kiinnitetty, olin ihan varma, että kuolen. Pidin silmät aluksi visusti kiinni ja hoin itselleni, että tämä on sekunneissa ohi. Lopulta kuitenkin laitteen noustua korkeimpaan pisteeseen avasin silmäni ja muistin, miksi teen kaikkea typerää. Maisema oli uskomaton ja hetkeksi aikaa unohdin pelkonikin.

Viime postaukseen linkkaamani lomavideo sisältää pienen pätkän minusta tuossa laitteessa, kuvattuna alatasanteelta - en saanut edes ottaa GoProta mukaan laitteeseen!

Apuaaa! Pelkonsa voittanut MRV ja Las Vegas!

Haaveissani olin suunnitellut, että laitan He-Manin ottamaan minusta kaikenlaisia hienoja kuvia Vegasissa, mutta mielikuvituksellisimmat kuvaukset jäivät. Ensinnäkin oli se objektiiviongelma. Toiseksi olimme aika poikki. Kolmanneksi ulkona oli aivan järkyttävän läkähdyttävä kuumuus, joka laski hienoimmatkin kiharani, ja kaiken lisäksi tuuli, joka sotki vielä otsatukkani ja nosti hameenhelmat korviin. Tässä pari todistetta.

No, saimme kuitenkin pari hienoa kuvaa otettua Cosmopolitan-hotellin sisältä.

Ja tietenkin erään tärkeimmän nähtävyyden, Welcome to Fabulous Las Vegas -kyltin edessä!

Mekko on Blackgroupilta, Collectifin Dolores Polka Dusky Blue. Minulla on tämä mekko parin vuoden takaa myös punamustana leopardikuosisena ja rakastan sitä, miten hyvin se istuu vartalonmallilleni! Nyt minulla on se dramaattisena ja pastellisena versiona, ah. Laukku löytyy täältä ja kengät täältä.

Koska olimme Las Vegasissa, piti meidän tietenkin käydä katsomassa yksi Cirque Du Soleilin esitys. Niitä järjestetään Vegasissa useita ja isoimmilla hotelleilla omat yksilölliset shownsa. Olisimme halunneet käydä katsomassa Michael Jackson -teemaisen esityksen omassa hotellissamme Mandalay Bayssa, mutta juuri sillä viikolla esityksissä oli joku tauko. Menimme sitten katsomaan Zumanity-esityksen New York New Yorkiin. Huomasimme, että liput kannattaa ostaa suoraan Cirque Du Soleilin omalta kassalta siitä hotellista, johon showta menee katsomaan, sillä kadulla myytävät "alennusliput" olivat - ainakin meidän asiaa kysyessämme - kalliimpia kuin ne. Lisäksi alennuslipuista ei voi koskaan oikein olla varma. Lippumme maksoivat 60 euroa tiskiltä ostettuina ja saimme hyvät paikat.

Tämä on siitä kohtaa esitystä, jossa sai luvan kanssa ottaa kuvia

Esitys kertoi seksuaalisuudesta sirkuksen, tanssin, burleskin ja musiikin keinoin. Täytyy kyllä sanoa, että ei Cirque Du Soleilia turhaan kehuta. Vaikka lavalla näkyi enemmän rintoja, pyllyjä ja lihaksia kuin osaan laskea, show kuitenkin vältti jotenkin ovelasti sen ansan, että siitä olisi tullut pelkkä tissien tirkistelyshow. Vaikka koko esitys kertoi seksistä, se ei vaikuttanut siltä, että se olisi yrittänyt myydä itseään seksillä. Esitys herätti enemmänkin ajatuksia ja ihastelua kuin seksuaalisia himoja. Asiaa on vähän vaikea selittää, mutta ehkä ymmärrätte. Kaikki oli tehty todella hienosti ja hyvällä maulla, paitsi ne kohdat, jotka oli tehty huonolla maulla ja överisti - tahallaan. Välishow ei meitä tosin sytyttänyt, sillä vaikka se oli ihan hauska (kaksi white trash -tyyppistä turistia sekoilemassa Vegasissa), se ei oikein sopinut pääesitykseen. Ehkä toki tarkoitus olikin juuri erottaa nämä kaksi toisistaan, mutta tunnelma muuttui jotenkin liikaa.
 

Esitys oli loppujen lopuksi erittäin viihdyttävä ja esiintyjien taitavuus ja monimuotoisuus jätti minut suorastaan hämmästyneeksi. Liityn siis Cirque Du Soleilia suosittelevien joukkoon - jos menee Vegasiin, kannattaa jättää rahaa vähän tähän elämykseen. 

Vaikka tästä postauksesta tulee suorastaan elämänpituinen, kerron vielä yhden vinkin. Kannattaa käydä Stripin ulkopuolella ainakin tsekkaamassa Fremont Street! Ajelimme sinne toiseksi viimeisenä päivänä puolisattumalta. Katu oli juuri sellaista Vegasia, jota minä olin mielessäni kuvitellut. Strip nimittäin jäi mielestäni vähän valjuksi, vaikka siellä upeita ja suorastaan järjettömiä hotelleja olikin. Fremont Street oli kävelykatu, joka oli täynnä katutaiteilijoita ja ihan vaan ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet vähiin vaatteisiin ja pyysivät tippiä. Tunnelma oli rennompi kuin Stripillä. Kaiken lisäksi kadulla soitti Three Doors Down! Ihan ilmaiskonsertin. Emme jääneet tosin katsomaan, sillä en tiedä bändiltä muuta biisiä kuin sen My Kryptoniten. 

Rich Bitch

Kävimme jälleen panimossa

Tapasin myäs Billy Idolin, salaisten päiväunieni kohteen (kuva todistaa)

Las Vegas ja Strip olivat melko kalliita, vaikka hotellit olivatkin halvempia kuin muualla. Esimerkiksi kahvit Starbucksista maksoivat tuplasti Stripillä. Kävimme kerran illallisbuffetissa ja kerran aamupalabuffetissa, ja ne olivat ihan hyviä. Buffetit olivat kuitenkin melko kalliita (illallinen muistaakseni noin 40 dollaria ja aamupala 25). Cesar's Palacesta olisi ilmeisesti saanut ostettua jonkin buffet-rannekkeen, jolla pääsee syömään 24 tunnin ajan kaikkiin ketjun buffetteihin. Huh. Me tyydyimme kuitenkin näihin pariin buffettiin ja pikaruokapaikkoihin.

Meidän oli tarkoits käyttää yksi päivä ajaaksemme Grand Canyonille ja takaisin, mutta päätimme jäädä mieluummin Vegasiin lepäilemään. Ajomatkaa olisi tullut 900 kilometriä yhden päivän aikana, ja vaikka KAIKKI olivat sanoneet, että Grand Canyon on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, emme vain jaksaneet lähteä ajamaan sinne. Ajattelin, että päätös harmittaisi myöhemmin, mutta en vieläkään kadu sitä - olimme oikeasti tosi väsyneitä.

Meillä oli vielä kuitenkin ajomatka takaisin Los Angelesiin ja kaksi yötä siellä jäljellä, ja halusimme säästää voimiamme. 

Upean mutta kummallisen Las Vegasin jälkeen lähdimme siis ajamaan Los Angelesiin päin. Siitä lisää seuraavassa osassa! Yritin selostaa tässä kaiken oleellisen, mutta en ole ollenkaan varma, sainko kaikkea kerrotuksi. Kysykää, jos haluatte tietää jotakin! Olen vähän kunnostautunut kommentteihin vastaamisessa lomani aikana :)