PTFU: Palliton pötkylä

Sir Vilistä on tullut jo iso poika. Tuntuu hassulta, että se on ollut meillä jo 1,5 vuotta! Se tuntuu toisaalta älyttömän pitkältä ja toisaalta älyttömän lyhyeltä ajalta. Huomaan, että vertailen sen taitoja ja taipumuksia aina välillä edesmenneeseen koiraamme Arskaan, vaikka heti, kun huomaan tämän, koen syyllisyyttä. Suurin helpotus Vilin kanssa on ollut, että se odottelee kotona meitä aina ihan rauhassa - pelkäsin hirveästi, että Vilille tulee Arskan tavoin eroahdistusta. Tietenkin syy on se, että Vilillä on ollut onnellinen ja turvallinen pentuus, kun taas Arska tuli meille rescue-koirana.

Vili vei meidän sydämet jo tällä kuvalla!

En voi uskoa, että tämä hoopon näköinen Urpimus Maximus on nyt jo iso pötkylä!

Maailman paras vaellusseura <3

Näissä kuvauksissa kuvaaja ei houkutellut koiraa herkuilla.

Kasvattaja kuvaili Viliä "reippaaksi ja iloiseksi pojaksi", ja sitä se on todellakin ollut. Jos joku kysyy, miksi ihmiset viitsivät hankkia koiria, he voisivat viettää päivän Vilin kanssa. Kaikki mitä tehdään, on maailman parasta ja kivointa, ja oloni ei voi olla kuin paras ja kivoin, kun minua kohdellaan kuin maailman parasta ja kivointa ihmistä. Tässä jokaisen päiväni ensimmäiset minuutit.

Herään siihen, kun joku tuijottaa. Vili: "No nyt no nyt no nyt se herää ei vitsi nyt se herää no nyt eiii ei se vieläkään avannut silmiään pitäiskö mun tuijottaa vähän intensiivisemmin ja ehkä heiluttaa häntää vielä vähän lisää ja vähän tuijottaa ja hivuttautua lähemmäs ei vitsi kohta me noustaan!"

Avaan silmät. Vili: "Jee jee ai sä heräsit ou jee lips lips lips ai vitsi sun naama maistuu hyvältä ei vitsi miten siistii kun heräsit jee jee jee nouse jo nouse jo mä nuolen sun naamaa kunnes nouset lips lips lips älä käännä kylkee lips lips lips jos sä käännät kylkee mä hyppään sun naamalle lips lups lips!"

Nousen istumaan. Vili: "Ai vitsi ai nyt sä nousit ei vitsi miten siistiä ei vitsi Ruki nyt mennään tuu jo tuu jo tuu jo mä menin jo tänne lattialle mut ai sä huijasitkin etkä noussutkaan no mä hyppään sinne sun kanssa takas ja lips lips lips nyt ylös senkin laiskuri lips lips hyps hyps raap raap pus pus!"

Nousen sängystä. Vili: "Eijjjuma nytkö mennään jee jee oujee tuutko jo eiku mitä sä nyt teet tuu jo ai sä puet housuja tuu jo tuu jo kyl sä ilman housujakin voit tulla ei vitsi miten siistiä et me ollaan hereillä jee jee uus aamu jee jee mä menin jo ekat portaat alas mut hei sä jäitkin pukemaan niitä housuja mikä maksaa ei vitsi sä oot hidas mun ois parempi tulla vielä takas ja kiertää sut kolme kertaa ja kiskoa sun sukkia ympäriinsä jee jee tää on niin kivaa ei vitsi mitkä sukat nää on parhaat ou jee!"

Lähden alakertaan. Vili: "NO NYT MENNÄÄN vihdoinkin jee jee mennään alakertaan ihan sairaan paras päivä vitsi me ollaan parhaita nyt mennään eiku mihin sä jäit taas mä odottelen sua jo tässä portaiden keskitasanteella oot niin hidas eiku nyt sä tulit jes jes jes häntä heiluu jes jes jes nyt me mennään meitä ei pysäytä kukaan jes jes jes ei ees naapurin Zorro jes jes viuh vauh!"

Menen eteiseen. Vili: "EIIIIJJJUMA ME MENNÄÄN ULOS ei vitsi en voi uskoo tätä eikä eikä eikä paras päivä ou mai kiitos Ruki oot paras ihminen maailmassa jee jee jee sä viet mut ulos jee me mennään jee me ollaan parhaita jee jee ai no nyt sä laitat mulle valjaita ehkä mun ois paras koittaa olla vähän paikallaan mut EI PYSTY ku on niin makeeta no mä oon hetken mut EI VITSI mun pitää antaa yks pusu nyt sulle kiitos kiitos kiitos no nyt mä oon taas ihan paikallaan JES nyt mä oon valjaissa ja nyt me mennään nyt mennään nyt nyt nyt EII nyt se laittaa kengätkin vielä eiiii mikä voi kestää noin kauan mennään jo mä autan vähän kenkien kanssa tosta noin jee jee pus pus lips lips lups lips lips NYT MENNÄÄN!"

Ja sama meno vaan jatkuu, kun tullaan sisälle ja kun annetaan ruoka, vähän masentava vaihe tosin on, kun Vilkki jää yksin kotiin, mutta sitten kun tullaan kotiin, on taas maailman parasta aikaa. Vili on niin iloinen, kun leikitään, kun lähdetään lenkille, kun mennään koirapuistoon, kun mennään autoon, kun kohdataan muita koiria ja kun opetellaan uusia juttuja. Vili on myös tosi fiksu. Käytiin agilityssäkin ja se meni siellä kuin vanha tekijä! Uusin aluevaltaus Vilkillä on juoksulenkit, joita varten kävimme hakemassa joustavan talutushihnan Petolasta. Saa nähdä, miten juoksu onnistuu! Vili haltsaa itsestään selvästi myös tietotekniikan ja minun opettamani, moraalisesti arveluttavat temput.

Vilistä on myös tullut erinomainen blogikoira. Huomaatteko Vilin ilmeen pienet vaihtelut seuraavissa kuvissa? Vilihän on selkeästi jo - näin nuorena! - smizeamisen mestari (smize = smile with your eyes, kuten jo muinainen Tyra Banks Amerikan huippumallissa opasti).

Koska Vili on malleilun ihmekoira eli wunderhund, se usein varastaa shown, kun yritän ottaa blogiin kuvia.

Vilillä on myös toinen erityistaito. Se osaa hajottaa melkein lelun kuin lelun alle minuutissa. Kiitos Vilin leluissapitämisestä kuuluu Petolalle, Vilin sponsorille! Ainoat, mitkä kestävät tämän pedon hampaissa, ovat Kongit ja paksua kumia olevat renkaat ja pallot. Tässä demonstraatio:

Lisäksi tietysti jalkapallo on paras lelu ikinä, koska Vili ei saa siitä otetta hampaillaan. Tämän takia se on oppinut juoksemaan pallon perässä ja työntämään sitä nenällään uskomatonta vauhtia - joskus se jopa pompottelee sitä ilmassa! Me pelaamme koirapuistossa yhdessä jalkapalloa ja syöttelemme toisillemme. Lisäksi tennispallo on kaveri.

Ainut juttu, mitä Vili ei ihan haltsaa, on vieraissa paikoissa oleminen. Jos istutaan eväsretkellä tai puistossa, se haukkuu jos joku lähestyy, ja jos ollaan jonkun luona, se saattaa merkata sisälle! Tämä on tosi noloa. Näiden syiden takia me päädyimme viemään Vili kastraatioon. Sama operaatio tehtiin Arskalle aikoinaan, ja se oli hyvä ratkaisu. Siksi ajateltiin, että leikataan Vili jo nuorena, jolloin toipuminen leikkauksesta on helpompaa.

Kuvassa Vilin pallit luontaisessa elinympäristössään

Tänään sitten oli Vilin leikkaus, ja oli ihan kamalaa viedä se sinne. Ja varsinkin hakea se! Eläinlääkäri oli otteissaan aika reipas ja vähän tunteeton, minkä ymmärrän hänen ammattinsa puolesta olevan normaali toimintatapa, mutta minusta tuntui pahalta katsoa, kun minulle rakasta eläintä riuhdottiin vähän liian kovin ottein. Varsinkin, kun koirat ovat nukutuksessa ollessaan omituisen löysiä ja eivät tunnu oikeilta eläimiltä.

Sain sydäntäsärkevän todistuksen Vilin iloisuudesta, kun kävimme hakemassa Vilin leikkauksesta. Kun tulin huoneeseen, Vilin häntä heilui pari kolme kertaa, vaikka se ei muuten pystynyt edes päätään nostamaan tai nousemaan tassuilleen. Se on niin rakas!

Vili nukkuu vieläkin, välillä heräillen ja jotain sekoillen. Leikkauksesta on jo 10 tuntia, joten vähän huolettaa. Toivottavasti kaikki on hyvin. Laitan tähän vielä vimpaksi muutamia pallilauluja Vilin kunniaksi, ja tietenkin ensiksi muisteloita Vilin nuoruuden naisseikkailuista.