Kysy, ystäväni vastaavat

Blogeissa on viime aikoina pyörinyt paljon kysy poika-/tyttöystävältä -haasteita. Jos minä toteuttaisin sellaisen, tuloksena olisi tietenkin vain vuolaita kehuja ja suunnatonta ylistystä. Siispä annankin ystävieni vastata, sillä he ovat aika kamalia ja ilkeitä, joten heihin voi luottaa.

Eli kysy mitä vaan, ystäväni vastaavat. Laitan kysymykset omalle facebook-seinälleni, johon kuka tahansa fb-ystäväni voi vastailla. Voit kysyä asioita liittyen blogiin, minuun tai muihin tähän blogiin kirjoittaviin tai vaikkapa ihan elämään vaan. Jos kukaan ei kysy mitään, en kestä sitä häpeää ja lisäilen itse anonyymeja kysymyksiä. Säästäkää minut siltä nololta kohtalolta :O

 ps. Tässä vähän kuvia ystävistäni, jotta tiedätte, minkälaisia laadukkaita vastauksia sieltä sitten on tulossa:

 Kuten huomaatte, iso osa ystävistäni on ruokaa.

Sananvapaus, veljeys ja tasa-arvo

Olen Facebookissa sellaisessa bloggaajaryhmässä kuin Alternative Blogs Finland. Siellä oli taannoin keskustelua kommenttien ennakkotarkastuksesta eli moderoinnista. Suurin osa keskustelijoista oli sitä mieltä, että moderointi on bloggaajan oikeus. Minun mielestäni se on törkeää sananvapauden rajoittamista.

Turpa kii

Jos huomaan, että jonkun blogissa kommenttini moderoidaan, lopetan kommentoinnin. Jollei kyseessä ole nyt ihan lempiblogini, lopetan myös sen lukemisen. Mielenkiintoni lopahtaa heti. Kyse ei tietenkään ole pelkästään kommenttini (Ihana laukku iiik iiiiih!!<3) tarkastuksesta, vaan paljon isommasta asiasta, sananvapaudesta. Mielestäni ihmisillä pitäisi olla oikeus kertoa mielipiteensä, oli se sitten mieltäylentävä tai kriittinen.

Ymmärrän toki, että maailmassa on mielisairaita ihmisiä, jotka häiriköivät bloggaajia ja koko internettiä. ABF-ryhmässä joku kertoi, että eräs kommentoija oli tullut levittämään arkaluonteista ja valheellista tietoa blogin kommentteihin. Ymmärrän, että tällaisissa tapauksissa haluaa moderoida sellaiset kommentit pois. Ymmärrän myös, että montaa ihmistä on koulukiusattu ja ilkeät kommentit tuovat huonoja muistoja mieleen. Mutta mielestäni tällaisissa tilanteissa ei auta pistää päätä piiloon: poissa silmistä, poissa mielestä ei päde tässä. Jos joku häiriköi, sitä ei pidä sallia vaan kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin. Tietenkin jokainen bloggaaja päättää itse, miten asiat blogissa hoidetaan, mutta sitten pitää ottaa huomioon myös se, että esim. minunkaltaiseni lukijat eivät halua olla osa sensuurikulttuuria. Joku bloggaaja sanoi, että ei halua negatiivista ilmapiiriä blogiinsa, joten poistaa ikävät kommentit. Tosiasia kuitenkin on, että jos kaikki negatiivinen tai bloggaajaa miellyttämätön aines lakaistaan kommenttiroskakoriin, ilmapiiri on valheellinen.

Minulle kyse on periaatteesta. Kun olin pieni, sananvapauttani yritettiin rajoittaa ja rajoitettiinkin. En ikinä alistunut siihen. Taistelin sensuuria vastaan niin kotona kuin koulussakin. Ehkä taustastani johtuen olenkin vähän herkkä tällaisille asioille, mutta mielestäni se on vaan hyvä. En aio haukkua ketään ja olen oikein kohtelias, joten minua ärsyttää, että joudun kärsimään muiden ihmisten hölmöilyistä. Joskus mielipiteeni ovat tietysti kärkkäitäkin, mutta ne tähtäävät aina johonkin hyvään, eivät ikinä kenenkään haukkumiseen. Kommentointi on kommentoijan vastuulla: ei kukaan ajattele pahaa bloggaajasta, jota haukutaan, vaan siitä haukkujasta.

Sensuuri iskee PTFU:hun!

Olen ottanut linjan, että en moderoi kommentteja, eikä niskaan ole tullut yllätys yllätys oikeastaan minkäänlaista paskaa. Tai sitten en ota asioita niin vakavasti, että tunnistaisin paskan paskaksi. Okei, jonkun verran poistelen kommentteja, tosin jälkikäteen: jos jossakin kommentissa mainitaan oikea nimeni, poistan sen, sillä en halua tämän blogin löytyvän, kun vaikkapa työnantaja googlaa minua. Mutta esim. kommentti, jossa minua haukuttiin läskiksi narsistiksi, sai jäädä ihan vapaasti näkyville. Ihmisillä saa olla mielipiteitä, vaikka ne olisivatkin ihan surkeita :D Siellä se kommentti on kaiken kansan nähtävillä ja pilkkaa typeryydellään kirjoittajaansa joka päivä. Anonyymi kommentoija kun ei voi itse kommenttiaan poistaa.

You are being watched

Haluan vielä lisätä tähän loppuun sen, että toki jokainen tekee niin kuin itse tahtoo, jokaisella on vapaus siihen. Kannattaa silti ottaa huomioon myös tämä puoli asiasta: sensuuri ehkä alkaa ikävistä kommenteista, mutta mihin se päättyy? Nimim. Putin.

ps. Oletteko käyneet katsomassa uusimmat kirjoitukseni EMP:n blogissa? Alan viihtyä siellä enemmän ja enemmän. Älkää huolestuko silti, en missään nimessä ole lopettamassa PTFU:ta. Keskitän vain tyylin ja muodin tuonne EMP:lle, koska tiedän, että monet haluavat lukea enemmän niitä juttuja ja monet enemmän näitä PTFU-juttuja (joihin toki tyylikin kuuluu, mutta se ei ole keskeinen sisältö). Klikkaamalla kuvaa pääset postaukseen: valitse joko Ihanat luurangot rannalla tai Good girl gone bat :D Höhöö, keksin maailman parhaita nimiä.

pps. Kesä!

Menovinkkejä: vintage-juhlat ja siivouspäivä!

Tässä lyhyesti vähän menovinkkejä viikonloppuunne: 

Tiesittehän, että tänään on siivouspäivä? Jippii! Olen menossa He-Manin kanssa tanssikurssille opettelemaan tanssia nimeltä fusku, mutta sen jälkeen kierrän pihakirppareilla kunnes tipahdan. Kiertäkää tekin!

We can shop it!

Tänään ja huomenna on Turussa myös aivan loistavalta kuulostava tapahtuma, Vintage! Kuralan kyläjuhlat. Tänään luvassa vintagemuotinäytös ja huomenna tanssit! Ihanaa! Valitettavasti ehdin tänne vasta huomenna, mutta sittenpä on ainakin tanssitaidot hallussa.

Nyt menoksi, aurinko paistaa jo täydeltä taivaalta!

Molkosan ja Jeesus

Jeesuskin diggaa Molkosania!

äMMän epätoivoinen yritys kesäkuntoon 4/10

Terveisiä sairastuvasta. Minun riesakseni tuli neljännen viikon kunniaksi ensin rintatulehdus ja sitten vielä flunssa, jonka MRV tartutti! Vaikka olin ihana ja kannustin häntä Miss Rock -semifinaalissa ja mitä sain palkaksi? Hyi sinua Ruki! Siinä meni 1,5 viikkoa sairastaessa. ARGH!

Tässä tulos: turhauduin ja aloitin harrastuksen, jota voi tehdä sairaana. Tämänkin idean sain Rukilta, kun hän teki minulle maailman parasta mustikkapiirakkaa kun kyläilin hänen luonaan Suomen Turussa. Onneksi minulla on myös miehentekele kotona, muuten olisi piirakka mennyt täysin omaan napaan. Joten lukekaa rivien välistä: jos mun yritys kesäkuntoon olis epäonnistunut, se olisi ollut arvon MRVn vika täysin. Minussahan itsessänihän ei olisi ollut osaa eikä arpaa...

Ja koska en voinut juosta niin minä leivoin...

Note to self:

-Älä leivo

-Jos kuitenkin päätät leipoa, kutsu edes vieraita

-Mustikkapiirakka vaniljajäätelöllä on myös herkuttelua

-Vältä kauppoja nälkäisenä

-Vältä myös jälkiruokareseptejä sisältäviä sivuja

Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt! Nyt on selätetty taudit ja juostu taas jo kaksi viikkoa täyttä häkää. Aloitin uudelleen viikon neljä juoksemiset, ja kyllä teki vaikeaa. Nyt alkoi jo viikko 6, ja tämän viikon lopussa minun tulisi juosta ensimmäinen kilometritavoite: 5km. Toivottakaa onnea, koska sitä todella tarvitaan!

"We can do it" Voittaja fiilis kun pääsi taas juoksemaan!

Mikä parasta: tulokset puhuvat puolestaan! Jotain on tapahtunut, ja ensimmäiset tavoitehousut mahtuvat jalkaan! Ilman kuvien ottamista en olisi tajunnut muutosta näin hyvin.

Ruokavalion muutos onkin ollut todella haastavaa, enkä vieläkään osaa täysin noudattaa sitä, mikä harmittaakin. Olen kuitenkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, joten kyllä ruokavaliokin vielä saadaan kuriin. Syömisellä on iso osuus tässäkin projektissa. Minun hurja 7 kg painonpudotustavoitteeni 11 viikossa ei ole ehkä realistinen, mutta tavoitteita pitää olla. Täytyy teille paljastaa nyt etten tiedä tämänhetkistä painoani, koska en omista vaakaa. Tämä on tahallista, koska liika painoon katsominen ei ole hyväksi naisille. Punnitsen itseni yleensä kun käyn kylässä jollain, joka omistaa vaa'an (lasten neuvolassa yleensä, sama kuin raskausaikana) :D Mittoja laitan seuraavaan postaukseen.

Onko kesäkuntoon pääseminen vielä mahdotonta? Minä sanon että ei! Vielä mä ehdin ;)

Hiukset myös kesäkuntoon ihanaa, Hot or not ?

Nips naps, tein sen taas

Luvassa lyhyt postaus huonolaatuisilla kuvilla kirjoitettuna pädillä aurinkoisessa jokirannassa. Good stuff. 

Tein tänään sen, mitä vähän aiemmin uhkailinkin! Yritin taistella vastaan, mutta kuin huomaamatta käteni luisui hallinnastani ja tarttui saksiin. Kutsu oli liian voimakas, ja niin tämä merimies vaipui aaltojen syliin suloisessa unohduksessa. Suomeksi sanottuna leikkasin taas otsatukan.

Tarina on sama vanha: olin tylsistynyt ja minun piti lukea tenttiin. Silloin ryhtyy aina kaikkiin mahdollisiin muihin puuhiin kuin mihin pitäisi, eli lukemiseen. Minun piti ihan vain vähän tasoittaa latvoja, mutta käteni ihan vahingossa luiskahti vähän ja siitä se sitten lähti. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin vähän erilaista tyyliä:

Mitäs sanotte? Aika kiva, vaikka itse sanonkin! Se on vähän tällainen rockabillytukka. Sain leikattua otsatukan aika suoraan, mutta tajusin vasta loppupuolella, että malli ei ollut ehkä ihan paras maailman laiskimmalle laittautujalle, jolla on pieni pyörre otsatukan kohdalla. O-ou. Suoristusraudalla ja lakalla lopputulos on kuitenkin ihan kiva. Pitää vaan muistaa laittaa joka aamu, eli tämä ei ole mikään helpoin kesätukka. Tässä tukka pienen pyöräilyn jälkeen, ihan ok:

Mukana myös aurinkorypistelyryppyni! 

Huomenna kokeilen, miltä tämä tukka näyttää rullattuna naamalta poispäin. Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä. 

Kynnet kuin Minna Canth

Teidän tulisi tietää yksi asia minusta: en pidä huolta kynsistäni. Kyllä, totta se on, vaikka saattaa järkyttää monia.En pureksi niitä tai mitään, mutta olen huoleton lakkaaja enkä ikinä viilaa tai leikkaa kynsiäni. Huoleton lakkaaja tarkoittaa sitä, että välillä saan inspiraation lakata kynsiäni, mutta sitten unohdan ne kahdeksi kolmeksi viikoksi. En omista kynsilakanpoistoainetta, joten koska lakka kestää hyvänä noin päivän, kynteni näyttävät melkein aina tältä:

Tuo "sätkä" ei ollut aito vaan kuvausrekvisiittaa :D Too cool for school!

Tarkimmat ovatkin huomanneet asian, sillä en aina edes kuvauksia varten muista/jaksa/tajua lakata kynsiäni kunnolla. Joskus vedän vanhan, lohkeilleen lakan päälle uutta lakkaa, joskus samanväristä ja joskus jotain ihan muuta. Olen siis kynsitaiteilijan painajainen.

Bloggaajakollegani äMMä ehdotti, että hän voisi tehdä kynsilleni jotain. Pientä vihjailua kenties? Aluksi pidin ideaa huonona, koska ajattelin, että minun kynsissäni ei kestä mikään. Tungen käteni aina vääriin paikkoihin ja lohkon kynsiäni, kun käytän niitä ties minä työkaluina. Minulla on joskus ollut sellaiset itseliimattavat tekokynnet, enkä pitänyt avuttomasta tunteesta yhtään: en uskaltanut tehdä mitään, ja kynnet poksuivat irti noin tunnin sisällä laitosta. Suostuin kuitenkin äMMän hoideltavaksi, kun olimme menossa lomalle Miamiin. Ajattelin, että nyt laitetaan kynnet ja äMMän ammattitaito äärimmäiseen testiin!

äMMä työskentelee Tikkurilassa, Beauty Center Pink Starissa. Hän tekee siellä kynsiä sekä meikkaa ja maskeeraa. Lisäksi hän värjää niitä kulmakarvoja. Nyt äMMä on äitiyslomalla, mutta tekee lauantaisin töitä. Hänen yhteystietonsa ovat täällä. Kun pääsin liikkeeseen, aloin melkein hyperventiloida: vaihtoehtoja oli ihan liikaa! Glittereitä ja kimalteitakin oli joka väriä.

En ole kuitenkaan glitter-ihmisiä, ja halusin tyylikkään yksinkertaiset kynnet. Ehdotin äMMälle pelkkää geelilakkausta, mutta hän katsoi rapakuntoisia ja eripituisia kynsiäni ja sanoi, että ei niistä millään geelilakkauksella hienoja saada. Kynsiini laitettiin siis oman kynnen vahvistus ja siihen päälle maailman siistein musta mattalakka, johon tehtiin lepardikuvioita! Lepardi on ihan oikea sana btw, se on leopardin ja gepardin risteytys.

Kynteni hiottuina ja kynsinauhat siistittyinä

Toisessa kädessä akryylivahvistus ja toinen vielä ilman

Mestari äMMä työssään

Valmiit kynnet!

Kyllä olin tyytyväinen! En olisi uskonut, että nautin kauniista kynsistä näin paljon. Olo oli supernaisellinen. Ensin varoin käsiäni enkä uskaltanut oikein tehdä kynsillä mitään, mutta huomattuani, että kynnet kestävät paremmin kuin omat kynteni, rentouduin. Ainut ärsyttävä puoli kynsissä oli se, että niillä ei voinut raapia! Kynnen kärki oli tylppä, joten jos raavin vaikka kutisevaa kättä, se kutisi vielä enemmän. Ratkaisin asian hinkkaamalla itseäni kaikkeen terävään ja pitämällä mukanani kynsiviilaa, jolla sitten rapsutin vaikka nenääni.

Siskoni varoitteli minua geelikynsistä ja kertoi, että hänellä ne eivät olleet kestäneet edes viikkoa. Luotin kuitenkin äMMän ammattitaitoon siinäkin asiassa. Miten kynnet sitten kestivät erilaisia matkan haastavia rasitteita? Katsotaanpa: 

Kymmenen kilometrin korkeus? Check.

Kuuma automatka? Check.

Key Westin hiekka? Check.

Kehnonlainen sokeripitoinen ravinto? Check.

Yhä edelleen se kehno ravinto? Check.

Evergladesin suoalueen kostean ilmaston ja alligaattorit? Check.

30-asteisen meriveden? Check.

Kynnet joutuivat aikamoisiin haasteisiin, mutta ne kestivät! Ne pysyivät kuin tatti ja lähtivät vasta kasvaessaan. Viilailin niitä aina tarpeen mukaan ja lakkailin mustalla esiin kasvavaa vaaleaa kynttä. Olisin tietysti voinut käydä huollattamassa kynsiä, mutta äMMä oli äitiyslomalla, joten en halunnut häiritä häntä. Opin tästä kokeilusta muutaman asian:

-Kun kynnet ovat huolitellut, olo on huoliteltu.

-Pitkät ja kestävät kynnet tekevät samanlaisen olon kuin kopisevat korkokengät tai kirkkaanpunainen huulipuna.

-Teetä kynnet ammattilaisella, se on sen arvoista.

Tässä kynteni viikon lomailun jälkeen, ihan kuin uusina: 

Lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen

Kynnet kahden viikon jälkeen laitosta

En olisi voinut olla tyytyväisempi! Taidan laittaa kesäksi taas ainakin geelilakkauksen, se on niin huoleton ja siisti. Ainakin minunlaiselleni kynsituholaiselle, joka ei jaksa huolehtia lakkauksesta mutta nauttisi mielellään sen iloista. Kesäksi voisin kokeilla kenties jotain ihanaa punaista!

ps. Pahoittelen paksuja sormiani! Kun kirjoitin tätä postausta, mieheni tuli kysymään, teenkö kesän grillauspostausta. Makkarat grilliin ja silleen. As in sormeni ovat makkarat. Sormuksenikin on isompi kuin miehelläni :(

pps. En maksanut äMMälle näistä kynsistä, joten kaupallisuusvaroitus!