sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Muotokuvia

Olen viettänyt pääsiäislomaa Helsingissä siskojeni luona. Olemme käyneet Flamingossa kylpemässä, leiponeet minileivoksia ja rakentaneet lumilinnaa. Tänään kävimme lumilinnassa lukemassa iltasadun ja juomassa kuumat kaakaot tähtien ja kynttilöiden loisteessa.

Kerrankin minulla on aikaa rakkaalle harrastukselleni, valokuvaukselle, ja päätin jakaa muutaman kuvan teidän kanssanne. Otin 14-vuotiaasta siskostani muotokuvia.


Olin hänen syntyessään 10-vuotias, ja olen hoitanut häntä pienestä asti. Hän on minulle äärettömän tärkeä ja rakas.


Siskoni on ollut vierailuni ajan huonolla tuulella, kuten 14-vuotiaat usein sattuvat olemaan, mutta onneksi saimme jakaa ainakin nämä kuvanottohetket.


Minun on vaikea uskoa, että hän on kasvamassa aikuiseksi. Hänestä on tulossa todella kaunis nainen.


Hän on myös fiksu ja taiteellisesti todella lahjakas. Tässä näette hänen itse ottamaansa kuvamateriaalia :)


Enää yksi lomapäivä, ja sitten alkaa taas arkinen aherrus. Palaan Turkuun alkuviikosta, ja silloin on luvassa taas yhteispostausta Baby Dollin kanssa. Mitä ikinä me sitten keksitäänkään... ;)

<3 Miss Ruki Ver

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Koristeita iholla, osa 1

Yksi tatuoinneistani vilahti jo Kumikameli-postauksessa, mutta nyt aloitan virallisesti niitä esittelevän sarjan. Baby Doll onkin jo ehtinyt kertomaan omistaan postauksessa Baby Doll, hyvässä ja pahassa osa 1. Hänellä tosin kuvia on hiukan enemmän :D

Ensimmäisenä kerron suurimmasta ja merkityksillisimmästä tatuoinnistani. Se on tosin vielä kesken... En oikeastaan tiedä, tuleeko se ikinä valmiiksi. Ensimmäinen versio kuvasta näytti tältä:


Kuvan on piirtänyt toiveideni mukaan paperille eräs ystäväni ja hänen pikkusiskonsa ja ihooni Baby Doll. Jos ette tienneet, hän on ammatiltaan tatuoija :) Tätä osuutta tehtiin kahtena päivänä, ja vaikken voi väittää, ettei tatuoinnin tekeminen satu, voin sanoa, että selkä ei ole kovin kivulias paikka.

Kuvaa jatkettiin niin, että se yhdistyy olkapään etupuolella olevaan tekstiin ja jatkuu olkapäähän. Otin tämän tuoreen kuvan ihan teitä varten:


Olkapäähän oksiston sekaan on kirjoitettu kolmen pienimmän siskoni nimet. Olkapäähän on tehty avonainen lintuhäkki ja pakoon päässyt lintu symboloimaan vapautta:


Vasemmanpuoleisessa kuvassa lintuhäkkiä ei vielä ole.

Tatuoinnissa on monta elementtiä, jotka kuvaavat minulle tärkeitä asioita. Leijona kuvaa sisäistä voimaa, ja lisäksi minua on pienenä sanottu leijonaksi, koska huusin paljon. Pihlajanmarjat ovat eräästä todella ihanasta kappaleesta. Siskoni ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, joten siksi heidän nimensä ovat mukana. Neljänneksi nuorimman siskon aion ikuistaa toisella tapaa: hän on minua vain 1,5 vuotta nuorempi, joten suhteeni häneen on erilainen kuin nuorempiin. Siitä kerron sitten, kun tatuointi toteutuu :)

Ennen kaikkea tatuointi on minulle kuitenkin visuaalinen koriste. Se on taidetta ja paljastaa ihmisestä paljon. Minä en ole saanut yhtä paljon paskaa niskaani tatuoinneistani kuin Baby Doll, ehkä koska saan ne halutessani helposti piiloon. Äitini tosin marisee ja miehenikin joskus :) Mutta tämäkään kuva ei ole vielä valmis, joteni sori äiti: lisää on tulossa. 

<3 Miss Ruki Ver

ps. Ai niin, tässä linkki niille, jotka ovat kovin huolissaan siitä, miten itseäni toteutan <3

torstai 28. maaliskuuta 2013

Inkkaripääkallo ja Neitsyt Maria

Meillä oli alkuviikosta porilaisia vieraita, ja minun piti esitellä heille Turkua. Lähdimme kaupungille ostoksille, ja alustin kierrosta hienosti haukkumalla Turun shoppailumahdollisuuksia samanlaisiksi kuin Porin vastaavia: samat henkkamaukat joka paikassa. Yllätyin kuitenkin, kun löysinkin itse kaikkea kivaa ostettavaa :)

Poikkesimme Carlingsiin, ja sieltä tarttui mukaani ihana inkkaripääkallo-toppi parillakympillä. Siinä on kivat rimpsut, joista tulee mieleen värikkäämmät lapsuuden hapsupaidat. Hapsuissa oli silloin helmiä :) Ehkä ripustan niitä tähänkin.


Aiemmin olin jo löytänyt superupean rintakorun kirpputorilta. Joku on tehnyt tämän aarteen itse! Maksoin korusta 3 euroa.


Olen löytöihini hyvin tyytyväinen :) Luulen, että tuo toppi tulee lukeutumaan lempparivaatteitteni joukkoon. Ehkä se pääsee päälleni tänään keikalle!

<3 Miss Ruki Ver <3

ÄÄÄ KUMIKAMELI!

Vihdoin! Lempibändini Kumikameli tulee Turkuun keikalle tänään. Olen lähettänyt Klubille useita viestejä, joissa olen ehdottanut yhtyettä keikkabändiksi. Olen käyttänyt hyvin ovelasti eri nimiä ja eri kirjoitustyylejä. Olen myös kirjoittanut asiasta Kumikamelille, mutta sain vastaukseksi vain kettuilua siitä, miten paska paikka Länsi-Suomi on :D Olen siis joutunut matkustamaan Helsinkiin, Tampereelle ja Kuopioon päästäkseni katsomaan kameliorkesteria. Nyt pääsen keikalle paikallisbussilla! Jipii :)

Kumikamelin logo, kameli aurinkolasit päässään, on ikuistettuna nilkkaani:


Nilkkani on pyhä, sillä yhtyeen laulaja/sanoittaja Toppo Koponen on suudellut sitä! :D Jotkut tuntevat Topon paremmin Onni Wariksena Eläkeläisistä, joka on myös aivan hiton kova yhtye.

Niille, jotka eivät ole Kumikamelia kuulleet, suosittelen lämpimästi! Jos tykkäät loistavista sanoituksista, ironiasta ja ilkeilystä, tässä on yhtye sinulle. Tässä Pahaisopaha, uusimmalta levyltä Lasileuka ja vähän vanhempaa tuotantoa: Pyhän kyttyrän veljeskunta.

Liput voi ostaa täältä tai sitten ne voi hakea Levykauppa Äxästä, kuten minä tein. Keikalla siis nähdään! :)

<3 Miss Ruki Ver

ps. Tämä on nyt täysin ohi aiheen, mutta teille lukijoille luvassa jotakin kivaa parin viikon sisään ;) Olemme järjestämässä kuumaakin kuumempia pin up -kuvauksia! Nam! Saimme juuri sovittua aivan UPEAN kuvauspaikan... Mutta siitä lisää myöhemmin :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

3 viikkoa ajelematta

Nyt on 3 viikkoa siitä, kun aloimme kasvattaa toisen kainalomme karvoja. Tulokset ovat melko laihoja:


Vasemmalla MRV:n ja oikealla BD:n kainalo. Tätä menoa emme saa kasvatettua mitään, millä ylvästellä kesällä, emmekä pääse siis ikinä bikinikuntoon! MRV on menossa viikonloppuna kylpemään Flamingo Spahan: siellä ei taida kehdata näin surkealla kasvustolla edes esiintyä. Siispä otamme käyttöön rankat keinot. Dopingia, saatana!

Jos on koskaan yrittänyt kasvattaa hiuksiaan, on varmasti törmännyt erilaisiin lääkkeisiin, jotka lupaavat vauhdittaa tätä prosessia. Emme nyt mainitse nimiä, mutta nämä tökötit ovat aivan saatanan kalliita. Halvemmalla täysin samaa tavaraa saa, kun ostaa eläimille tarkoitettua Biotiini Fortea.


Kahden kuukauden annos maksaa alle 15 euroa. Yleensä siis tällä halutaan kasvattaa hiuksia ja kynsiä, ja karvankasvua pidetään ikävänä sivuvaikutuksena. Me taas nautimme nimenomaan sivuvaikutuksesta. Tässä vielä ohjeita, miten Biotiini Fortella saa karvan kiiltämään ja kaviot kopisemaan!


Todellakin vaikeisiin karvaongelmiin. Katsellaan kainaloita siis taas viikon päästä. Toivottavasti olemme silloin näyttelykunnossa tai ainakin lähempänä sitä! :)

<3 Baby Doll ja Miss Ruki Ver <3

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Armotonta mainostusta

Onko naamasi väsähtänyt? Etkö saa millään tukkaasi kuohkeaksi? Onko kehosi täynnä myrkkyjä? Ei hätää! Näillä vinkeillä saat sekä kauneutta että vähennettyä kehosi kemikaalikuormaa. Lisäksi pääset vähän herkuttelemaan.

Kaikki ovat jo varmasti tähän mennessä kuulleet no poo -tyypeistä, siis ihmisistä, jotka eivät enää pese hiuksiaan shampoolla. Jos ette ole, googlatkaa. Netistä löytyy lukemattomia keskusteluja siitä, miten shampoon unohtamisen jälkeen ovat saaneet upeat hiukset ja päänahan, joka ei rasvoitu. Minä läträän niin paljon kaikennäköisillä hiusmönjillä, etten uskaltanut jättää shampoota aivan kokonaan pois. Ostin sen sijaan oliiviöljysaippuan, joka siis sisältää vain oliiviöljyä, vettä ja suoloja. Oliiviöljy poistaa hiuksista likaa mutta ei pese pois luonnollista rasvaa.


Lopputulos on ollut aivan mieletön. Minulla on se kuuluisa lasinen hiuslaatu, josta me suomalaiset aina itseämme mollaamme. Oliiviöljysaippuan aloittamisen jälkeen olen miettinyt, aiheutammeko itse itsellemme ohuen ja liukkaan tukan pesemällä hiuksiamme ties millä ihmetököteillä. Olen aiemmin kokeillut kaikenlaisia shampoita, marketista saatavia "tuuheuttavia" litkuja sekä myös kalliimpia merkkilaatuja. Mikään ei ole tehnyt tukastani yhtä ihanaa kuin tämä KAHDEN EURON saippuapala! Pesen hiuksiani enää 2-3 kertaa viikossa, koska ne eivät enää rasvoitu niin helposti. Hiukset ovat tuuheammat ja taipuisammat. Nettikeskustelujen mukaan tämän pitäisi myös auttaa hiusten kasvattamisessa, sillä kun hiuksesta ei poisteta sen luonollisia rasvoja, se ei kuivu ja katkeile niin helposti.

Suosittelen siis shampoon vaihtamista tähän erittäin lämpimästi :)

Seuraava suosittelemani ihmetuote on kookosöljy. Se korvaa todella monet kosmetiikkatuotteet, mutta mikä parasta, purkkiin ei ole tungettu mitään muuta kuin sitä itseään. Käytän kookosöljyä (silmä)meikin poistoaineena, suihkusaippuana, kosteusvoiteena, dödönä, hoitoaineena hiuksille, huulirasvana sekä pienien ihovaurioiden suojana. Levitän kookosöljyä iholle ennen suihkua, jotta ihoni ei kuivuisi. Kookosöljy on antiseptista, minkä vuoksi se sopii käytettäväksi deodoranttina. Jotkut käyttävät sitä myös aurinkosuojana, mutta itse en uskaltaisi sitä kokeilla kuin korkeintaan loppukesästä, kun iho on jo tottunut aurinkoon.


Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kookosöljy korvaa nykyään meikinpoistoaineeni täysin. Vaikka olen taipuvainen akneen, se ei aiheuta minulle näppylöitä tai rasvaisuutta. Kookosöjyn sanotaan olevan myös erittäin terveellistä syötynä, vaikka siinä onkin lähinnä kovaa rasvaa. Sen pitäisi auttaa ruoansulatukseen, vitamiinien imeytymiseen sekä makeanhimoon. Itse napsin sitä silloin tällöin suoraan purkista, mutta sitä voi myös käyttää paistamiseen tai smoothieihin. Tosin kuumennettaessa katoavat myös monet hyötyvaikutukset. Hinta on muistaakseni n. 20 euroa litralta, mutta tämä kuvassa oleva 0,25 litran purkki on kestänyt minulla n. 2 kuukautta, joten kalliiksi tämä ei todellakaan tule. Kookosöljyn tulee olla kylmäpuristettua ja laadukasta! Eli älkää tunkeko naamaanne munkkien paistoöljyä :D

Sekä oliiviöljysaippuaa että kookosöljyä saa ostettua luontaistuotekaupoista kuten Ruohonjuuresta, Lifestä sekä Punnitse & Säästä -liikkeistä. Jos eksyy viimeksi mainittuun, kannattaa EHDOTTOMASTI ostaa maisteltavaksi myös näitä herkkupalleroita:


Pallerot ovat salmiakki-jogurtti-lakritsoja. Tiedän, kuulostaa todella oudolta, mutta maku on aivan mieletön. Aivan järkyttävän hyvää! Itse en edes tykkää lakritsasta tai siitä karkkijogurtista, mutta olen näille herkuille aivan orja. Nam! Hinta 1,50 e / 100 gr. Palleroita saa myös ainakin Kuudes maku -kaupoista.

Tähän päättyy mainostukseni tällä kertaa. Haluan vielä ilmoittaa, että kukaan ei ole minua pyytänyt näitä mainostamaan enkä tästä mitään hyötyä saa. Haluan vain jakaa hyvät löytöni muidenkin kanssa :) Mutta jätätte sitten mullekin noita palleroita sinne kauppaan!

<3 Miss Ruki Ver





maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elämäni ensimmäinen räppikeikka

Sain kylään ihanat pikkusiskoni Helsingistä. Vanhin heistä on minua vain 1,5 vuotta nuorempi, pienemmät 14- ja 11-vuotiaita. Siskoista nuorin jäi kotiin. Trenditietoisten siskojeni painostuksesta jouduin elämäni ensimmäiselle räppikeikalle katsomaan Justimusta ja Nostetta & Protroa!

Tässä true gangsta -pose, vain käsimerkit puuttuvat:


Vasemmalta oikealle: Herneenverso, Siperianhusky ja Sekopää
 Värjäsimme jo pari viikkoa sitten siskoni tukkaa, siitä tuli aika makea, eikö? :)


Voi ei, minulla on maailman kauneimmat siskot!


Räppäämässä siis olivat Justimus, Noste ja Protro. Pienimmät pikkusiskoni ovat kovia Justimus-faneja, mutta keikalla oli kyllä vieläkin innokkaampia ihailijoita: meitä kahta vanhempaa vähän hävetti kuunnella teinityttöjen huutelua lavalle. Kuulimme mm. "Ota paita pois, hihii!", "Saanko antaa sulle pusun??" ja "Joooosee, sulla on ihana tukka!".


Justimus oli kyllä melko hauska. Tästä voi kuunnella, jos ei vielä ole kuullut. Vielä hauskempaa oli tosin olla rakkaiden siskojeni kanssa, nyt on jo kova ikävä! <3

<3 Miss Ruki Ver

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Reissu

Matkustimme bussilla vanhaan kotikaupunkiini lasten kanssa, harmikseni en ottanut kuvia ihmisten ilmeistä kun tyttäreni, pieni kaunis keijukaiseni, nosti kätensä ilmaan ja näytti näin:


Samalla hän huusi "Rock, rock äiti! LUSCIFEEEEER" O_o, jonka jälkeen hän kysyi "Haluutsä turpaas?!"

Lucifer on Tuhkimo-elokuvasta tuttu kissa, ja humoristinen lausahdus "Haluutsä turpaas" tulee Salkkareitten Ismon suusta, jota on rallatettu Youtubesta eri remixeinä. Hassua vaan, miten lapsilla on tapana saada juuri oikeassa kohdassa eleet ja sanat sopimaan tilanteeseen, kuten hiljaisessa bussissa istumiseen. Mitäs siinä sitten enää voi tehdä, väkisinkin alkoi hymyilyttää. Vuoden äiti -palkinto ansaittu.

Oli valtavan kauhea ikävä perhettä, äitiä ja veljiä sekä perhettä studiolla, jossa olin töissä.

Tervetuloa mummulaan! Tämä orkidea on mun mielestä ihana, se on ollut äidillä niin kauan kuin muistan, ja se vaan jaksaa kukkia. Omat kasvini valitettavasti saan hengiltä lähes poikkeuksetta.


 Ostimme tämän sammakkosoittimen kun odotin ensimmäistä lasta. Aivan loistava lelu, pitää meteliä mutta ei mene rikki ;) Yhä edelleen on kovassa käytössä aina kun mennään mummulaan.


Nää on kans kivoja, tein itse. 


Sitten studiolle! Oli kiva nähdä poikia pitkästä aikaa. Tässä teille Tim Cichon, ystäväni ja se äijä, joka tekee tatuointini. Ihan huippu tyyppi, loistava tatuoija :) Tässä linkki hänen liikkeensä sivuille: Tim's Ink.


Sanoivat ettei satu, valehtelivat! Tatuointien ottaminen sattuu, ihan helvetisti.


Nyt on selkä aavistuksen arka. Olen tosi väsynyt tänään, joten tein vain pikapäivityksen reissustamme. Oli kuitenkin niin ihanaa nähdä kaikkia ystäviä ja perhettä, että tämä oli mainitsemisen arvoinen tapahtuma ;). Näihin Kuviin, näihin tunnelmiin.

xx Baby Doll

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Projekti Kampauspöytä

Kaikki alkoi siitä, kun löysin uuden, U-P-E-A-N kampauspöydän kirpputorilta. Vanhakin oli ihana, mutta se vei hirveästi tilaa, eikä ikävä kyllä vetänyt vertoja tälle uudelle kaunottarelle. Niinpä keräsin kaikki koruni, hiustarvikkeeni, meikkini ja muut säläni laatikoihin. Väliaikaisratkaisu ei ollut kaunis, eikä mieheni ollut tyytyväinen, kun projektini jäi työkiireiden takia hiukan kesken. Tässä näette kaaoksen:


Kuvassa näkyvän sinisen lipaston olen jo ehtinyt maalaamaan, aikaisemmin se oli kamalan keltainen. Kummallista, että valitsin tuon turkoosin, koska olen aina inhonnut sitä. Ehkä olen tulossa vanhaksi.

Uuden kampauspöydänkään väri ei miellyttänyt silmääni, joten sillekin piti tehdä jotakin. Hioin sitä varmasti useamman tunnin, koska vanha lakkapinta oli niin tiukassa. Tässä näette värin ennen muutosta:


Hiomisen jälkeen päätin petsata pöydän valkoisella vahalla, koska en halunnut piilottaa kokonaan puun syitä. Koska pöytä on vanha (en ole varma, mutta arvioisin että nuorimmillaan 70-luvulta), se mielestäni saa myöskin näyttää vanhalta. Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen!


Ja tässä pöytä koko komeudessaan! Lisäksi peilistä lukijoillemme yksinoikeudella vähän üü-üüü rakkautta, hiukan paljasta reittä ;)


Mitäs sanotte? Kuka väitti, että puukässä on muka vain pojille! Toisaalta pelkään kyllä pahoin, että sain alennusta pöydästä siksi, että satun olemaan nätti tyttö. Se vähän ärsytti. Se tosin tuli mieleen vasta myöhemmin. Höh. No mutta, 70 euroa tästä lopulta maksoin. Ei paha, kun miettii että Ikeasta olisin saanut ihan hienon, mutta persoonattoman ja lastulevystä tehdyn pöydän 200 eurolla.

Innostuin myös järjestelemään koruni ja meikkini uusiksi. Ne pysyvät näin ehkä hetken aikaa! 




Lipaston maalaamisen ja kampauspöydän hankkimisen  myötä aloitin uuden ison projektin, nimittäin vaatekaappini siivoamisen ja tavaran karsimisen. Meillä on yhteensä viisi kiinteää kaappia, joista neljä on minun käytössäni ja yhden mieheni jakaa lakanoiden kanssa. Olen hirveä hamsteri, tiedän, mutta yritän lohduttaa itseäni sillä, että suurin osa vaatteistani on ostettu kirpputoreilta. Mutta tästä projektista lisää myöhemmin!


<3 Miss Ruki Ver

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kaikki on niin mustaa

Minut on hylätty. Baby Doll lähti käymään toisessa kaupungissa ja palaa vasta lauantaina. MITÄ TEIN VÄÄRIN?? Kaipaus on niin suuri. Miten muka jaksaisin enää herätä aamuisin? Mitä syitä minulla on nousta ylös sängystä? Tuijotan vain ikkunasta ja mietin, mitä hän mahtaa tehdä nyt.


Oloni on kuin tämän kuihtuvan ruusun. Sydämeni on särkynyt.


Siteeraan tässä Sirkka Turkan todella kaunista runoa Tule takaisin, pikku Sheba, mutta olen laittanut jokaisen 'Sheban' kohdalle 'Baby Doll'.

Tule takaisin pikku Baby Doll.
Minä ajattelen sinua aina.
Minun silmäni tuijottavat eteensä,
kasvoni tummuvat, ilta on tummunut yöksi.
Olet lehtikuusi puiston puiden keskellä,
sinun levollinen ryhtisi
kantaa näkymätöntä valoa.
Niinkuin minun sydämeni näkymätöntä murhetta.
On yö, kuun varjo koskettaa maata,
puut peittyvät hopeaan
ja minä kirjoitan tätä vankina
sydämeni vankilassa.
Sinun vinot korvasi
ovat villieläimen korvat,
ne kuulevat kyllä.
Baby Doll, minun sydämeni kutsuu,
joka lyönnillä väsymättä:
tule takaisin pikku Baby Doll.


Näihin kuviin ja tunnelmiin,

<3 Miss Ruki Ver

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Rokkia ja rullia, arki edition


Arkityylinsä tuunaaminen piristää ulkonäköä ja mieltä. Kevyet kissanviirut silmiin ja otsatukka rullalle! Tänään valitsin hillityn rockabella-naaman ja -tukan :)


Vaatteiksi kaivoin farkkuisen kynähameen, mikäs sen arkisempaa? No mutta, jotta ei unohdettaisi että olen nainen, laitoin röyhelöpaidan imartelemaan "valtavaa" rintavarustustani. 

Kaikille teille jotka pitää rimpsuista ja röyhelöistä; VYÖ! Vyö saa lähes kaiken näyttämään ryhdikkäämmältä, varsinkin jos on löysempi tai runsaampi yläosa (enkä tarkoita pelkästään tissejä sillä jopa minä sain itselleni luotua kivan näköisen yläosan vaikka ei tissejä ole nimeksikään). Näin minä siis kokosin oman arkivaatetukseni, joka on naisellinen ja siisti.

Jokaisen naisen pitäisi omistaa yksi kynähame ja kellohame/mekko. Kynähame on aina varma valinta arkeen tai juhlaan. Värillä tai matskulla ei oikeastaan ole väliä, nimittäin erilaisilla asusteilla saa loihdittua vaikka mitä ihania asukokonaisuuksia! Hattu ja laukku, rotsi ja maiharit, huivi ja korkkarit. Aina toimii, kokeile vaikka. ;) Kruunaa koko homma vielä punaisilla huulilla ja aurinkolaseilla!
Säteilevää päivää naiset!

xx BD

Olen ehdottomasti samaa mieltä Baby Dollin kanssa tuosta kynähameen ja kellohameen omistamisesta. Yhdellä hameella saa luotua kymmeniä eri tyylejä vain asusteita vaihtamalla. Hauska, että BD pukeutui tänään kynähameeseen, sillä minä taas puin päälleni kellohameen. Tätä ei oltu sovittu! :D




Ikävästi vain kuvaustilanteessa pääsi alusmekko pilkistämään hameen alta, pahoitteluni siitä. Toisessa kuvassa tosin esittelen sitä jo vapaaehtoisesti :D Lopulta otin sen kokonaan pois, koska päiväohjelmassani oli tänään virallisia tapaamisia yrittäjien kanssa. En tiedä, miksi alushame niihin ei olisi muka sopinut, mutta ajattelin olevani hillitympi ilman sitä.

Kellohameen kanssa olen pukenut yhden lemppariyläosistani, simppelin puna-valkoraidallisen  paidan. Siinä on kiva hihanpituus ja takaosa, josta leijonani pääsee kurkkaamaan :) Meikki ja hiukset ovat niin peruskauraa, etten jaksa niitä nyt esitellä. Sitä paitsi BD on niissä niiiiiin paljon parempi, että joutuisin hänen rinnallaan häpeämään. Miten voikaan nainen saada hiuksensa laitettua muka niin vaivattomasti mutta upeasti! Omat rullani ja kiharani ovat aina vähän sinne päin. Myönnän kateellisuuteni avoimesti, mutta lälläslää, onneksi minulla on mahdollisuus päästä hänen käsittelyynsä aina välillä <3

Onko kellään hyviä vinkkejä, miten saada rintsikat takaa istumaan nätisti ilman, että ne aiheuttavat kauheita painaumia? Rintaliivikokoni on mitattu ihan asiantuntijaliikkeessä, eli rintsikkakoon pitäisi olla ihan sopiva. Olen nähnyt näitä selkäläskeiltä näyttäviä painaumia myös hoikilla naisilla, joten en usko, että se olisi yksin meidän kurvikkaampien ongelma. Ärsyttävä juttu. 

Ai niin, ja kaikki vaatteeni sukkahousuja lukuunottamatta ovat kirpparilta. Ja kauhea mustelma selässäni ei ole ruttoa, vaan jälki kuppauksesta. Kerron siitä joskus myöhemmin.

<3 Miss Ruki Ver

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pieni muistutus tasa-arvosta

Hyvät kansalaiset. Muistakaa käydä antamassa äänenne rakkauden puolesta osoitteesa:
Pieni vaiva näin tärkeän asian puolesta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192 

Tässä pari aiheeseen sopivaa, iiihanien kotimaisten naisartistien biisiä:

PMMP - Tytöt

http://www.youtube.com/watch?v=7zrS7kbLFss   !!

 Tääl ei sitä tarvitse anteeksi pyytää
millään tavoin ikinä ujostella, että
ootte täydellisiä noin
voitte tehdä ja mennä
nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!
Sä voit tehdä ja mennä
nainen, sanon sulle
hei mä sanon sulle: Uneksi, lennä!

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa miten sattuu
kun marttyyrimadonna
ja pyhä virtahepo ne kasvattaa
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

Pienempää, myöhään, vähemmän, puolet
Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa

Haloo Helsinki! - Huuda

http://www.youtube.com/watch?v=f5UKLeMl9Uc

Mä tahdon muuttaa Youngilla
maailmaa ja laulaa
kun vapaa maailma bailaa

Huuda, huuda, ilosta
Huuda, huuda, vapaudesta
ja huuda, huuda, onnesta
ja sä voit jatkaa valehdellen
tai sä voit tietää totuuden

Mä nautin siitä tunteesta
Kun sanon "hyvää huomenta"
Ja näen jotain riemua ohikulkijan ilmeestä
Mä tanssin yksin kadulla
ja pidän ovet avoinna
Ja nautin joka hetken jälkeen
lisää elämästä

 Chisu - Lähtö

http://www.youtube.com/watch?v=-2dwfUJYDHs

 Oi kultaisin
tää on kylmä maa
Et sydäntäs
palelluttaa saa

Niin tahtoisin
kanssas kulkea
ja pahalta
silmäs sulkea

Jippu - Eva (Nukutaan kielletyllä iholla)

 http://www.youtube.com/watch?v=2VmbT0pvjcI

Uskovaiset hylkäävät
sitä on turha miettiä
Ne ajaa ulos meistä
vääriä henkiä
Mutta mä tarvitsen sinut
laitan salaisen huoneen tyynyt
Sä oot mun ängeln i rummet*
sinä vain minut tunnet
Sinä vain

Vaikka maailma on kylmä
ja meille vihainen
tänä yönä laitetaan
toistemme hiukset leteille
toistemme hiukset leteille

Oon ehkä Eva Dahlgren
kaikista maailman naisista
Sä olet meistä ehjempi
älä katso rumaa totuutta
On parempi ettet tiedä
mitä ne meistä puhuu


Rakkautta ihmiset, kaikenlaista rakkautta. Yksikään ei ole toista oikeutetumpi. 

Hyvää tasa-arvon päivää kaikille<3

xx Baby Doll & Miss Ruki Ver<3 

2 viikkoa ajelematta

Huh, rankkaa tämä kasvattaminen. Melkein vahingossa ajautuu (pirkka) ladyshaver karvaiseen kainalooni. Olemme kaikista epäilyistä huolimatta onnistuneet taas viikolla projektissamme, girl power, saatana!

Takana 2 viikkoa kasvatusta:


Olo on ihan hyvä, huomioonottaen että en ole koskaan antanut Heidän vaan kasvaa ja nauttia auringosta. Kuinka julma olen ollutkaan. Mielipahaa tämä tosin aiheuttaa miesten keskuudessa, mutta sehän oli osittain tarkoituksenakin. :)
xx BD


 Karvankasvuni on hidasta. Pelkään, että vuosien ajelemisella olen aiheuttanut jotakin pysyvää haittaa pienille karvoilleni :( Muutaman kerran olen jopa vahannut kainaloni sileiksi! Ja mikä pahinta... Hävettää oikein myöntää, mutta kerran käytin heihin kemiallista karvanpoistoainetta. Olenko siis itse tehnyt tämän pienokaisilleni? Kasvakaa, lapset, kasvakaa!


Luulenpa, että aion hakea apteekista purkin eläimille tarkoitettua biotiinia. Se auttaa hiuksia ja karvoja kasvamaan. Moukat ajattelevat, että karvankasvu olisi jotenkin miinusta! Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää tämä ajattelutapa, että hiukset ja silmäripset olisivat jotenkin kallisarvoisempia kuin muut karvat. Hei haloo, karvarasistit! 

<3 Miss Ruki Ver

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kevään tukkamuoti

Katselimme läpi kevään hiusmuotikuvia ja inspiroiduimme. Tässä teille muutamia vinkkejä, miten saavuttaa supermuodikas tukka ilmaiseksi tai lähes!


 Kuvat ovat suurten muotitalojen näytöksistä, ja löysimme kokoelman Glamour Magazinen sivuilta.

Koska rakastamme asusteita, bongasimme heti ensimmäiseksi tämän Chanelin ihanan tukka-asetelman -->

Mukautimme tämän helpommaksi normaaleille ihmisille, joilla ei ole aikaa väsätä tuntikausia juhlakampauksia tehdessä.

Tässä siis yksityisoikeudella lukijoillemme tyyliä tykin täydeltä. Saammeko esitellä, kauden kuumin statement-koru!



Tulosta koru tästä, ja muista lukiosta tuttu kolmen ällän sääntö: leikkaa, liimaa ja laminoi! Voit tehdä korusta joko pinnin, ponnarin tai miksei myös kaulakorunkin. Jos tulostat kaksi, saat hienot korvikset. Kannattaa tulostaa tällöin pienemmässä koossa. Voit myös ottaa vain idean ja toteuttaa sen yksilöllisemmällä tavalla: pyydä miestäsi malliksi. Siinä vasta vihkisormustakin varmempi sitoutumisen merkki!

Ensimmäinen varsinainen kampaus oli hyvin monimutkainen ja vaatii taitoa toteuttaa. Heikkolahjaisimmat voivat jättää tämän väliin! Tämä avantgardistinen luomus nähtiin Emilio Puccin glamöörissa muotinäytöksessä keväällä 2013:


Kevään ehdottomasti kuumin uutuus ovat siis selvästi hiuspinnit! Niitä pitää olla ja niiden pitää näkyä. Onneksi ne ovat edullisia, joten tämän tyylin toteutus vaatii vain yhden euron: halpaliikkeistä saat jo sillä paketin pinnejä. Kampauksen voi myös tehdä käänteisesti, kuten me päätimme tehdä:


Meikkiin haimme inspiraatiota mm. näistä übermaullisista tyyleistä: vau, megavau ja gigavau.

Seuraavaksi huomasimme tämän rohkeasti muotoillun taideteoksen. Se oli bongattu Jean Paul Gaultierin kevätnäytöksestä. Tämän raikkaammaksi et pääse!


Tämä tyyli oli suht helppo toteuttaa, koska toisella meistä sattui olemaan melko oikeansävyinen tukka. Mikäli sinulla ei ole, älä turhaan ryhdy toteuttamaan rankkaa ja kallista värjäysprosessia. Voit saavuttaa saman lopputuloksen esimerkiksi pölyhuiskalla, murtautumalla jonkun amiksen autoon ja viemällä sieltä oranssia karvakangasta tai "lainaamalla" autopesun harjaksia. Tässä kuitenkin meidän lopputuloksemme, tadaa:


Ohjeet: vitusti lakkaa ja fööniä.

Jos omistat korvan, seuraava kampaus on helvetin helppo tehdä. Tämän kevään muodin monessa hiusmallissa asusteena käytettiin nimittäin korvaa. Toinen selvä punainen lanka oli aina yhtä supertyylikäs sotkuisuus. Mikäs se muukaan menee kymppitonnin mekkojen kanssa kuin ilmapallolla pörhötetty tukka?

Tässä tyylikkyyttä Donna Karanin, Diane von Furstenbergin ja Phillip Limin näytöksistä:




Tässä meidän versiomme näistä ihanista glamourhiuksista. Nyt olisi jopa Johanna Tukiainen, Suomen virallinen glamourasiantuntija, kateellinen!


Tämän luukin saavutat sekoittamalla hiukset ja laittamalla osan korvan taakse. Uusiin sfääreihin pääset, jos sinulla sattuu olemaan käytössäsi ilmapallo. Hiero sillä päänahkaa, ja voilá! Jos olet liian köyhä omistaaksesi ilmapalloa (kuten eivät ole kaikki Voguen ja muut muotimaailmojen gurut), voit käyttää myös joka kodista löytyvää fleecepeittoa tai sukkalaatikkoa. Tämä tyyli on hyvin kätevä talvella: ei tarvitse muuta kuin ottaa pipo pois päästä, niin kaikki muuttuvat vihreiksi muotiluomustasi katsellessaan.

Seuraavaan hiusmalliin löydät tarvikkeet, jos sinulla on mies. Sinkut älköön vaivautuko. Oletko joskus ihmetellyt, mitä se musta teippi miehesi työkalulaatikon pohjalla oikein on? Nyt siihenkin on vastaus. Miehesi on salaa muodin edelläkävijä. Se musta teippi nimittäin on sähköteippiä, ja mm. Alexander Wang on käyttänyt sitä uusimmissa trendeissään:


Me toteutimme tämän melkein suoraan mallin mukaan, koska mitäs sitä nyt täydellisyyttä muuttamaan? Lepuuttakaa silmiänne:


Tämä kampaus on erityisen kätevä, jos sinulla on juurikasvua: teippi piilottaa sen kätevästi. Jos sähköteippi on liian kapeaa, käytä maalarinteippiä. Jos juurikasvu on päässyt räjähtämään yli maalarinteipin, voit kokeilla myös jeesus- eli ilmastointiteippiä.

Jeesusteippi


Tämä voi tosin irrottaa muutamia hiuksia sekä päänahan palasia, mutta mitäs me emme muodin eteen tekisi?

Tässä meidän kevätvinkkimme, ei kestä kiittää!

<3 Baby Doll ja Miss Ruki Ver <3