keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Parhaat vinkit kirppikselle osa 1 eli miksei kaikki käy kirppiksellä

Melkein joka kerta, kun joku kysyy, mistä jokin vaatteeni on, vastaus on kirppikseltä. Olenkin aika huono bloggaaja, sillä en voi antaa helppoja vinkkejä siitä, mistä milläkin hetkellä löytyy hienoja vaatteita. Parhaiden asioiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa - tämä pätee myös vaatteisiin.

Kuitenkin vähintään yhtä moni kyselee, miten kirppiksiltä löytää mitään. Tähän on todella vaikea vastata, koska minulle se on niin itsestäänselvää, että sitä on vaikea lähteä vinkeiksi purkamaan. Koska kuitenkin sain ajatuksen, että voisin aloittaa pienen postaussarjan siitä, miten jokainen voi muuttaa kulutustapojaan hieman ympäristöystävällisemmäksi, yritän purkaa myös kirppisvinkkejäni auki tänne teille. Vaikka olen kertonut monia vinkkejäni jo aiemmin, saa tämä uusi juttusarja oman tägin Ekojuttuja.

Aloitan postaussarjan iisisti eli lempivaatteideni esittelyllä. Kerron mistä ne olen löytänyt ja miksi ne ovat lemppareitani. Yritän keksiä jokaiseen jonkun vinkin. Sarja jatkuu myöhemmin sitten ihan oikeilla ohjeilla.

Tässä siis syitä siihen, miksi kannattaa käydä kirppiksellä.

1. Ympäristö kiittää kirppisostajaa

No tämähän on ihan ensimmäinen asia, miksi kirppiksillä kannattaa käydä. En enää voi ostaa hyvällä omallatunnolla kertakäyttövaatteita, etenkään, kun luin, että vaateteollisuus on yksi isoimmista saastuttajista. Ihan kokonaan pukeutumisen ilosta ei tarvitse luopua, sillä kirppiksillä voi kuitenkin toteuttaa itseään ja joskus jopa tehdä myös hutiostoksia.

Kaiken ei tarvitse olla uniikkia, sillä käytettynä löytää usein myös ihan perusvaatteita. Tässä esimerkiksi tällainen pitkä peruspaita, farkut ja maiharit. Paita on Itäkeskuksen Fidasta (4 e), Leen farkut Hakaniemen UFFista (2 e, 2 euron päiviltä) ja maiharit Kallio kierrättää -faceryhmästä (5 e). Pillukoru on lahja Lunetelta <3

Paita 4 e, farkut 2 e ja maiharit 5 e = 11 e

2. Tapa löytää persoonallisia vaatteita

Mekko 6 e
Tässä ylläni on vintagemekko (6 e), joka näyttää vähän aamutakilta. Harkitsin aika pitkään, kannattaako tätä ostaa, sillä aamutakkimaisuus häiritsi itseäni aluksi vähän liikaa. Ostin kuitenkin, sillä mekko oli niin edullinen. Onneksi, sillä olen päässyt yli aamutakkimielikuvasta ja mekko on mukava, imarteleva JA SIINÄ ON TASKUT! Lisäksi se sopii tyyliini ja on persoonallinen. Saan mekosta joka kerta kehuja, kun sen ylleni puen.

Persoonalliset vaatteet ovatkin minulle toisiksi isoin syy käydä kirppareilla. Ei minua aina haittaa, jos vaikka jollakulla on samanlainen paita kuin minulla, mutta pidemmän päälle se ärsyttäisi. On tosi hieno fiilis tehdä yksilöllisiä löytöjä. Se tuntuu tosiaan siltä, kuin löytäisi aarteen.

Ostin mekon Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta - se on muuten ihan loistava ostospaikka! Samasta paikasta olen ostanut puolet kalusteistani suhteellisen edullisella kotiinkuljetuksella: 44 euroa kotiin asti kannettuna.

3. Laatua edulliseen hintaan

Kirppis on tietenkin usein myös halvempi kuin ketjuliike. Ei aina, esimerkiksi Facebookin kirppiksillä tai UFFilla on usein ihan riistohintoja (H&M:n toppi maksaa saman verran kuin uutena, what?). Mutta ihan pilkkahinnalla voi löytää myös tosi laadukkaita vaatteita.

Paita 3 e, hame 3 e, laukku 2 e, kengät 20 e = 28 e

Tämä paita esimerkiksi on osaksi kashmiriä ja ostin sen aikoinaan monta vuotta sitten Turusta Fidan kirppikseltä kolmella eurolla. Hame ei ole mitään erityisen laadukasta materiaalia, mutta olen tuollaista tarpeeksi soljuvasta materiaalista tehtyä vekkihametta etsinyt jo pitkään. Sen löysin Briteistä Manchesteristä kirppikseltä, jolla vaatteita myytiin kilohinnalla. Laukku on tosi vanha ja sen ostopaikkaa en millään muista.

Kengät ovat nahkaa ja niistä maksoin siksi hieman enemmän (20 e, minulle aika kallis kirppishinnaksi). Ostin ne Fleminginkadun Reccistä. Ne olivat myös melkein uudet ja hyvässä kunnossa.


4. Kirppiksiltä löytää loppuunmyytyjä juttuja

Kirppiksiltä voi myös löytää sellaisia aarteita, joita ei enää saa uutena mutta joita on kuolannut.

Neule 3 e, paita 3 e, hame 2 e = 8 e

Tämä Collectifin ihana leopardineuletakki on todella pehmeä ja mukavaa materiaalia. Pari vuotta etsin erittäin ahkerasti tätä tässä vihreässä värissä, mutta en löytänyt. Nyt vähän ennen joulua löysin tämän Konepajan Brunon kirppikseltä, jossa ihmiset myyvät omia vaatteitaan. Bongasin neuleen jo kaukaa ja kiirehdin ostamaan sitä - ja se maksoi 3 euroa, eli murto-osan alkuperäisestä hinnasta! Samasta rekistä ostin myös Collectifin henkselihameen ja pari hauskaa t-paitaa.

Kuvassa on myös yksi luottovaatteistani eli tuo minihame, jossa on todella imarteleva leikkaus. Sekin on tietysti kirppislöytö! Paita on sama kuin aiemmin. 

5. Kirppiksillä kiertely on harrastus sinällään


Tosiaan upean vaatteen löytäminen on kuin löytäisi aarteen, mikä tekee kirppareilla käymisen seikkailuksi ja hauskaksi harrastukseksi. Kierrosta aloittaessaan pitää hyväksyä se, että aina ei osu kohdalle jackpottia. Sen takia on sitten kivampaa, kun jotain upeaa tuleekin eteen.

Yksi hyvä vinkki kirppistä puhumattomille on myös se, että sinne ei saa lähteä etsimään jotain tiettyä vaatekappaletta. Kannattaa lähteä matkaan avoimin mielin. Yleensä en löydä mitään, jos lähden etsimään jotakin tarkkaan rajattua - silloin ei pidä silmiään auki muulle. Kun lähtee vaan katselemaan, löytääkin kaikenlaista hauskaa.

Kirppikselle ei kannata lähteä kiireessä. Silloin vain alkaa stressata. Minulla on mielessäni lista asioista, joita haluaisin löytää - joskus niiden yli vetämiseen saattaa mennä jopa vuosia.

Lisää syitä kirppiksillä kiertelyyn voisin varmasti keksiä vielä vaikka millä mitalla, jos olisi pakko. Onko teillä jotakin täydennettävää tähän listaan? 


keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Gaston, sinun on ryhdistäydyttävä

Tiedättekö sen perushahmon kirjoissa, elokuvissa ja sarjoissa, joka on todella suosittu, mutta josta kukaan ei oikein pidä? Se tyyppi, jota ihaillaan ja joka on usein huomion keskipisteenä. Usein kuvioon liittyy rikkaus, hyväosaisuus ja korkea asema.

Hän ei yleensä ole erityisen fiksu tai taitava, mutta silti hän menestyy. Ei hän huonokaan ole, välttämättä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, hän on silti suosittu ja tottunut siihen. Aika usein kyseessä on lapsi tai nuori, koska hahmo on aika yksiulotteinen ja lapsellinen, ja tapahtumapaikkana koulumaailma. Joskus hahmo voi olla vaikkapa kilpakosija tai pomo. Melkein koskaan hän ei ole päähenkilö, koska kukaan ei jaksaisi katsella tällaista sankaria kauaa - vaikka kirjan tai elokuvan maailmassa hahmo nauttiikin suosiota, katsojaa hän usein ärsyttää ja sellaiseksi hahmo on tehtykin. Hän saa kaiken ilman työtä, ja se nähdään epäreiluna.


Kun sitten yleensä käy niin, että yhtäkkiä joku toinen, vaikkapa tarinan sankari, menestyy tai saa huomiota, tämä hahmo ei kestä sitä. Tällöin hän paljastaa epäkypsyytensä lapsellisella ja kiusaannuttavalla tavalla, kun yrittää saada huomion takaisin itseensä. Hän voi avoimesti haukkua päähahmoa, punoa juonia tämän pään menoksi tai sitten alkaa vaan tehdä noloja temppuja. Tällöin muutkin hahmot usein heräävät tilanteeseen. Katsoja tuntee vahingoniloa tai ärsytystä.

Tämän hahmon itsetunto perustuu sille, että kaikki ovat häntä aina ihailleet ja hän on saanut tehdä mitä tahansa. Itsetunto on kuitenkin hauras, sillä heti, kun huomiota saakin joku toinen, tämä ei kestä sitä. Hahmon voisi nähdä narsistina, jonka ympärillä maailma pyörii - tai niin hän ainakin itse kuvittelee.


Kaikki tietävät tämän arkkityypin. Mutta tiedättekö, keistä oikean elämän tyypeistä se minua todella elävästi muistuttaa? Käykääpäs lukemassa Linda Liukkaan ihana kolumni Tulevaisuus on teinityttöjen. Siinä Linda kirjoittaa todella osuvasti siitä vähättelystä, mitä teinitytöt saavat kokea. Hän ylistää ja puolustaa tyttöjä niin hienosti, että minulle nousivat kyyneleet silmiin. Mahtavaa, että joku sanoo näin! Tässä maailmassa, jossa mikään ei ole nolompaa kuin teinitytöt ja se, mistä he pitävät, tarvitaan todellakin tätä sanomaa.

No mutta, kun nyt olette saaneet hyvän mielen kolumnista, katsokaa kommentteja (klikkaamalla suurenevat):






Sedät eivät ole koskaan kuulleetkaan teinityttöjen vähättelemisestä. Sitä ei ole olemassa (kuten ei seksuaalista ahdisteluakaan, paitsi hei maahanmuuttajien toimesta tietenkin). JA ENTÄS POJAT? ENTÄS MIEHET? Pääsisimmekö takaisin valokeilaan, ahdistaa, kun se otettiin meiltä pois! Tuntuu, kuin emme olisi lainkaan olemassa. 

Huomaatteko yhtäläisyyden?  Nämä miehet, jotka alkavat nolon temppuilunsa heti, kun naisista puhutaan, ovat ihan täsmälleen samanlaisia kuin tuo aiemmin kuvailemani arkkityyppi. Naurattaisi ellei itkettäisi. Kaikki katsojat näkevät, miten naurettavaa ja kiusaannuttavaa setien toiminta on, mutta eivät he itse. Heitä on loukattu, kun joku muu on hetkeksi nostettu esille.

Tiina-Rakel Liekki vastailee kärsivällisesti muutamalle itkupillille, että he ovat kyllä julkaisseet kolumneja miesten syrjäytymisestäkin ja että kokonaisuuteen mahtuu myös yksi artikkeli tytöistä. Käykääpä huviksenne katsomassa kommentit esimerkiksi Tommi Kinnusen isyydestä kertovasta kolumnista Isän syli. Siellä ei ole yhtäkään kommenttia siitä, miten äidit on nyt unohdettu ja että ilmeisesti nyt vain isillä on merkitystä.

Koska äidit ja muut naiset ovat tottuneet siihen, että valokeila ei aina ole heissä - se on tähän asti ollut aina miehissä. Miehet eivät sitä ole ansainneet olemalla erityisen hyviä missään, mutta he ovat etuoikeutettuja ja syntyneet kultalusikka suussa, joten estradi on heille luontaisesti auennut.

Nyt kuitenkin naiset ovat aiheesta alkaneet päästä lavalle, ja sekös setiä suututtaa. Onneksi toisinaan elokuvan lopussa tämä urpokin tekee jonkinlaisen parannuksen. Toisinaan ei, mutta yleensä silloin palkkana on iso häpeä - onko se kuolema, roska-astiaan putoaminen tai karkuun lähteminen, sillä ei ole väliä.


Näiden ulisijasetien kannattaisi katsoa vaikka parit piirretyt tai high school dramat, niin ehkä hekin osaisivat ajoissa suunnitella pakonsa. Nimittäin naiset ovat oikeasti nostaneet rimaa tosi korkealle sillä välin kun nämä sedät ovat keskittyneet nauttimaan saavutetuista eduista ja haukkumaan muita nimettömästi netissä. Neuvoisin olemaan huolissaan.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Vuoden 2019 asustaja!

Kyllä ammuin itseäni jalkaan, kun tein tämän asustamiskisan. Tuli nimittäin niin hienoja asuja, että oli ihan hirveää valita yksi! Olisin halunnut valita kaikki ja silmään taisi tulla jopa kyynel, kun liikutuin siitä, miten te olette nähneet vaivaa. 

Voittaja oli kuitenkin pakko valita. Perusteeni olivat: 

1. Voinko nähdä itseni käyttämässä asua?
2. Onko minulla tarvittavia asusteita?
3. Oliko asu suunniteltu juuri minulle?
4. Oliko asussa jotain hauskaa tai nerokasta?

Koska olen ihan liian kiltti tällaiseen tuomarointiin, päätin antaa muutamat lohdutuspalkinnot seuraaville mielettömille suunnitelmille:

Tämän ekan asun tukka houkutteli minua niin paljon, että leikkasin kuulkaas oman tukkani! Myös taustan New... Kallio ihastutti. Muuten asu on kuitenkin vähän liian vaalea makuuni, joten se ei voittanut.
 

Seuraava suunnitelma ihastutti poikkeavalla suunnitelmallaan, koska suunnitelma oli piirretty ihan perinteisesti käsin! Ja mielestäni minut on onnistuttu piirtämään hyvin, näytän ihan itseltäni <3 Tämäkään ei silti voittanut, sillä valkoiset housut eivät vaan ole minua. Ja lisäksi ne olisivat hetkessä ruoassa tai kylpypallopölyssä.


Seuraavat suunnitelmat olivat kaikki aivan ihania ja suunnittelija oli nähnyt paljon vaivaa. Näissä oli miinusta vain se, että minulla ei ole mitään noin hienoja vaatteita! Ne saivat minulle aikaan ostoshimon. Eniten himottaa tuo Cherry Bomb -paita. JA NUO KAIKKI KENGÄT!

 Tässä suunnitelmassa minua ihastutti nuo pinssit ja uudet tatskat. Rusetti oli ehkä vähän liian söpö minulle.


Tässä oli tiukasti tokalle sijalle kiirinyt suunnitelma! Tämän voisin nähdä päälläni ja se näyttää tosiaan juuri bossladylta. Kuitenkaan ei voinut olla kahta voittajaa, joten voittoa ei nyt herunut, vaikka lasinikin oli otettu huomioon.


Voittajasuunnitelma täytti kaikki kriteerini, joten oikeastaan minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin valita se. Lisäksi se ylitti odotukseni, sillä suunnittelija oli suunnitellut sen minun vaatekaappini perusteella! Suunnittelija myös törmäsi minuun lähi-Alepassa ja kehui hattuani. JA kaiken huipuksi hän käytti hyväkseen heikkouttani eli Viliä (ja suklaata)! Eli onnea ja kiitos miljoonasiLisa! <3

Ja kamaan, miten hieno on esimerkiksi tuo punakynä sovinisteille! Alan käyttää tätä oikeassa elämässä. Ja koko asua siis myös, tämä on juuri sellainen, mitä voisin nähdä käyttäväni (ja käytänkin, katsokaahan-->).


Harmikseni olin syönyt kaikki Mariannet, minulla ei ollut ihan noin punaisia nilkkureita eikä ohuita sukkiksia ja Vilikin on juuri nyt hoidossa, mutta tein parhaani. Pienet kompromissit eivät haitanne. 


(Nyt ihmettelette siellä itseksenne, eikö Suuri Bloggaaja olisi voinut edes siivota ennen kuvien ottoa. Vastaus: ei.)


Viliä korvaa tuo minun posliininen säästöpankkimäyräkoirani. Kengät ovat punaisenrukseat, mutta värittelin niitä hieman punaisemmaksi tietokoneella. Ihan läpinäkyviä sukkiksiakaan minulla ei ollut, mutta verkkosukkiksillakin voi fleksailla. Tosiaan Marianneja minulla ei ollut, mutta laitoin pari Vihreää kuulaa taskuuni, uskoisin niiden kelpaavan. Nekin ovat vegaanisia.


Lisäksi laitoin punakynän korvan taakse. Aion sillä merkitä ison VÄÄRIN-merkin kaikkien sovinistien otsaan. Lisäksi voin korjata sillä ärsyttävät oikeinkirjoitusvirheet kauppojen mainoksista ja seiniltä. Niin kätevä!


Kiitos todella paljon kaikille ihanille osallistujille! Laitan teille lohdutuspalkinnon voittaneille viestiä ja tietenkin myös voittajalle. Teen tämän joskus uudelleenkin, mutta silloin laitan esimerkiksi siskoni valitsemaan voittajan, muuten päädyn taas palkitsemaan ihan liikaa ihmisiä :D


maanantai 21. tammikuuta 2019

Kiitos kiitos

Kiitos kaikki ihanat, jotka näitte vaivaa ja stailasitte minut ja mariannekarkkitakkini! Sain tosi hienoja kuvia ja suunnitelmia ja valitsin jo voittajankin, mutta en tänään ehtinyt kuvailemaan lopputulosta työkiireiden takia.

Huh huh
Saatte nyt siis vielä hieman hetken jännittää, kuka voitti. Yritän kuvata huomenna asun! Ainakin ilmoitan voittajalle voitosta. Nyt saatte nauttia hienosta vaaleanpunaisesta lookista, josta olettekin jo nähneet kuvia ehkä jo postauksessa Feministi-pinup.


Voin myös kertoa lyhyesti muita kuulumisia! Olen saanut stalkkerin. Tämä stalkkeri on nuori nainen, jota en tunne, mutta joka tietää minut erään toisen ihmisen kautta. Hän lähettelee minulle viestejä keksityiltä Instagram-tileiltä.

Ajatus on tosi outo, sillä vaikka olen joskus saanut blogiin anonyymeilta kommentoijalta ilkeitä viestejä, ne ovat olleet sellaista peruskettuilua. Tämä stalkkerini ei ilkeile, mutta viesteissä on outo fiilis. En keksi millään, mitä hän hakee takaa, mutta selvästi hän ei voi hyvin. Minulla on hänen puolestaan vähän paha mieli, mutta en oikein halua auttaakaan häntä.


Vähän iloisempia uutisia: vuosi on alkanut aika hyvin. Minulla on toiveikas olo ja sellainen fiilis, että kaikki menee ihan hyvin. Tajusin tänään, että vaikka olen ihminen ja tietysti teen kaikenlaisia virheitä ja mokailen, en ole tehnyt kenellekään mitään pahaa tahallani. Se on aika miellyttävä ajatus: elän omien arvojeni mukaisesti ja voin olla ylpeä itsestäni ja teoistani. Sellaista ei tule miettineeksi ehkä ihan joka päivä.


Vähän vähemmän miellyttävä ajatus on, että moni ihminen ei välitä siitä, voivatko he olla ylpeitä itsestään ja teoistaan. Juuri keskustelin ystäväni kanssa siitä, miten monet vaikkapa pettävät puolisoitaan tai jättävät lapsensa ihan kokonaan eivätkä kärsi minkäänlaisista omantunnon tuskista. Tai jos kärsivät, niin eivät he välttämättä ymmärrä niiden olevan tunnontuskia, vaan ulkoistavat ne fiilikset muualle ja syyttelevät muita omasta syyllisyydestään. Ihmiset ovat niin kummallisia.


No, päätän tämän aika tuloksettoman ja poukkoilevan pohdinnan pieneen itsepilkkaan: en ole minäkään mikään jeesus!

Viime viikonloppuna join juhlissa ylimääräisiä lasillisia skumppaa, yllytin siihen myös muita, vein jättimäisen kimpun ilmapalloja ja "salakuljetin" (luulin salakuljettavani, mutta luultavasti ihan kaikki huomasivat sen kaksi metriä korkean ilmapalloviritelmän) ne työpaikan taukohuoneeseen. Poksauttelimme niitä rikki ja lopuksi jätimme ison sotkun konfettia ja kaikkea muuta sinne sunnuntaivuorolaisille. Tämän vuoksi menin tänään aikaisin töihin siivoamaan, mutta pari työkaveria oli jo käynyt siivoamassa taukohuoneen eilen!

Päätin jälleen, että ilmasen viinan bileet eivät sovi minulle. Mutta luultavasti jos joku kutsuisi, lähtisin uudestaan heti huomenna.


maanantai 14. tammikuuta 2019

Stailaa sun MRV, osa 2

Löysin kesällä kirpparilta maailman hienoimman punavalkoraidallisen powersuitin! Laitoin sen shortsit kesäkapseliini, mutta jätin takin käyttöön talveksi. Huomasin pari päivää sitten, että en ole oikein käyttänyt sitä. 

Tästäpä mieleeni muistuikin muutaman (herranjestas VIIDEN!) vuoden takainen postaus Stailaa sun MRV, jossa pyysin teitä lukijoita asustamaan erään ihanan mutta hankalan hammastahnan värisen mekon. Koska teitte aivan uskomattoman upeaa työtä (täällä lopputulokset), ajattelin koettaa onneani uudelleen. 

Tässä siis kakkososa, näin viiden vuoden päästä! Kakkososa on usein huonompi kuin ykkönen, mutta koska minäkin vanhenen kuin hyvä viini, uskon tämän olevan poikkeus. 

Stailaa siis minut ja mariannekarkkitakkini! Lisäpointseja saa, jos näytän ihan super bossladylta. Pilottitakista saa miinuspisteitä. Minulla on tällä kertaa oikein palkintokin valmiina: parhaan asukokonaisuuden luoja palkitaan ihanalla Lushin tuotepaketilla! Minulla nimittäin on suhteita Lushin PR:ään. Meille muuten on tulossa aika ihania uutuuksia huomenna, ehkä jokin niistäkin löytää tiensä pakettiin, kuka tietää!

Mad Photoshop skillz
Valitsen parhaan asukokonaisuuden itsevaltiaan oikeuksilla ihan itse. Pukeudun siihen oikeasti ja laitan kuvia sitten tänne! Tyyli on vapaa ja voitte lähettää valmiit luomukset minulle sähköpostitse osoitteeseen pinthefup@gmail.com. Imartelu auttaa ehdottomasti, tuomarimme on erittäin puolueellinen. Aikaa on viikko, eli 21.1. julkaisen täällä voittajan.

Onnea kisaan ja make it work!

lauantai 12. tammikuuta 2019

You - uusi stalkkerisarja Netflixissä

Netflix Original -sarjat ja leffat ovat yleensä aika hyviä, oletteko huomanneet? Sellainen on myös uusi sarja You, joka kertoo stalkkeri-Joesta ja tämän suhteesta pakkomielteensä kohteeseen Beckiin. Nyt jos et ole katsonut sarjaa etkä halua pieniäkään spoilereita, ei ehkä kannata lukea enempää. En aio paljastaa mitään tärkeää, mikä ei selviä jo ekassa jaksossa, mutta en myöskään varo sanojani.


Yleensä en tykkää ahdistavista sarjoista, mutta tämän jakson ekassa jaksossa oli sen verran pientä huumoria mukana, että jatkoin katsomista. Toki jäin myös hieman koukkuun, sillä sarja oli aika nopeatempoinen ja siinä oli paljon jännittäviä hetkiä. Myös hahmot olivat hyviä, ja ne pitivät sen verran mielenkiintoani yllä, että katsoin sarjan aika nopeaan tahtiin loppuun huolimatta sen ahdistavista elementeistä.

Sarja on oikeastaan jopa aika nerokas siinä, miten se on rakennettu. Siitä tuli mieleeni hieman Breaking Bad. Siinä asettuu heti alussa Walter Whiten puolelle - tarina kerrotaan hänen näkökulmastaan ja kaikelle hänen tekemälleen annetaan jokin syy. Jokainen voi varmaan ymmärtää hänen ensimmäiset rikoksensa, sillä onhan niille jalo ja epäitsekäs peruste: hän on sairastunut syöpään ja elinaikaa on enää vähän. Walter haluaa vain perheensä hyvää.

Pikku hiljaa Walterin käytös alkaa mennä holtittomampaan ja itsekkäämpään suuntaan ja hänen tekemänsä rikokset alkavat olla ihan övereitä. SILTI katsoja jotenkin pysyttelee Walterin puolella, kun siihen on kerran asetuttu. Kaikki tyypin sekoilut jotenkin selittelee ja niille keksii syyn. Sarjan loppua kohden tultaessa kuitenkin aika moni alkaa vihdoin inhota hahmoa. Alun huolehtivasta isästä on kuoriutunut itsekeskeinen ja vallanhimoinen psykopaatti, joka oikeuttaa kaiken itselleen.

Kun sarjan katsoo uudelleen, näkee hahmon vastenmieliset piirteet paljon aiemmin ja tuomitsee pienemmätkin rikokset jo ekoissa tuotantokausissa. (Tästä voisi muuten vetää aika monta yhtä kuin -merkkiä joihinkin huonoihin ja/tai väkivaltaisiin ihmissuhteisiin).

Youssa on vähän sama fiilis, mutta harhakuva muuttuu jo ihan ekassa jaksossa. Joe esitetään perinteisenä kilttimiehenä, koska sarja kerrotaan hänen näkökulmastaan ja sellaisena hän itsensä näkee. Jopa jotkut hänen ensimmäiset stalkkeritekonsa voi antaa anteeksi, koska hän esittää ne katsojalle niin romanttisessa valossa: tottakai hän selvittää ihastuksensa nimen. Ja miksi ihmeessä hän ei tutkisi tämän julkista Facebook-tiliä? Ihan järkeväähän on selvittää Beckin mielenkiinnon kohteet, jotta keksisi sitten jotain puhuttavaa.

Kun Joe alkaa seurata Beckiä ja salakuuntelee tämän keskusteluja, alkaa jo vähän epäilyttää. Vielä jopa kadulla käteen vetämisen voisi jollakin tasolla ajatella olevan jotenkin ymmärrettävää (siskoni tosin sanoi että ei todellakaan :D). Joe jopa pelastaa Beckin raiteilta, eikö hän ansaitse edes siitä minkäänlaisia plussapisteitä?

Ei. Ei todellakaan. Joe on sairas ihminen, joka manipuloi ja kiemurtelee itsensä Beckin elämään. Hän ei ole romanttinen tai rakastunut, sillä Beckin voisi korvata kenellä tahansa ihmisellä. Aika pian Joen hulluus paljastuu paksupäisimmällekin katsojalle. Ainakin näin luulisi. Vaan ei! Aika moni on paljastunut aivopessyksi ihmisparaksi, ainakin verkkokeskustelujen ja kommenttien perusteella. Jotkut ovat nimittäin Joen puolella! En tiedä, johtuuko tämä siitä, että Disney on aivopessyt lapset ajattelemaan, että prinssi saa tehdä mitä tahansa, vai siitä, että Joen sisäinen monologi on sarjassa ainoa kuuluva ääni. Mutta ei se nyt ihan oikein ole.

Oikeasti sarja onnistuu näyttämään, miten vaarallinen kilttimies voi olla. Joe koko ajan uskoo tekevänsä asiat parhain päin ja hyvistä syistä, ja katsoja pääsee katsomaan asioita hänen näkökulmastaan. Lopulta hän jopa syyttää Beckiä siitä, että tämä on saanut hänet tekemään kauheita asioita ja sijoittaa syyllisyyden siis ihan kokonaan itsensä ulkopuolelle - ja syy on tietenkin kenenkäs muun kuin naisen.

Sarja on kyllä paikottain aika ahdistavaa katsottavaa, mutta olen tyytyväinen, että katsoin sen. Tiedän niin monta tapausta, joissa kukaan ei ikinä olisi uskonut mitään pahaa jostakin tyypistä, mutta jonka sairaus paljastuu lopulta järkyttävillä tavoilla. Pienemmässä mittakaavassa tarina on surullisen tuttu ihan arkisesta elämästä ja mikä kamalinta, moni tällainen kilttimies ei ikinä tajua olevansa järkyttävä creep.

Suosittelen siis katsomaan!


perjantai 11. tammikuuta 2019

Pakomatka etelään, syyt ja seuraukset

Ei ole mikään salaisuus, että pimeä ja kylmä masentavat minua. Onneksi ne masentavat myös muita suomalaisia! Jos minun on kärsittävä, hyvä, että muutkin kärsivät. Muutenhan tässä kokisi kenties olevansa joku friikki. 

Blogia pidempään lukeneet ovat ehkä seuranneet yrityksiäni taistella tätä jokavuotista ilmiötä vastaan. Minulla on kirkasvalolamppu, aloitan vitamiinien syömisen jo elokuussa ja yritän lenkkeillä joka päivä. Mikään ei vaan auta. Ei edes se, että vain "laittaisin lenkkitossut jalkaan ja lähtisin ulos", kuten eräs työkaveri joskus neuvoi.

Olen kuullut, että aurinko auttaa. Niinpä viime vuonna lähdin lomalle Portugaliin, mutta koska olin opettaja, tapahtui se liian myöhään eli joululomalla. Tällöin pimeys on jo saanut otteen, joten loma on lähinnä vaurioiden paikkailua. Siispä tänä vuonna päätin ottaa kaiken ilon irti siitä, että nykyään lomani eivät ole sidotut kaikista kalleimpiin matkailusesonkeihin, ja lähdinkin liikkeelle ajoissa eli jo lokakuun lopussa.


Kaamosmasennuksen ehkäisymatka for dummies


Matkaseuraksi lähti Siperianhusky ja hänen kaksi tytärtään. Sanoin Huskylle, että minulle on aivan sama, minne lähdetään, kunhan siellä on aurinkoa - se on se olennainen tekijä, ihan turha lähteä jonnekin Pohjoisnavalle voimia keräämään. Kohteeksi valikoitui halpojen lentojen takia Kroatia.

Milloin?

Loma osui juuri oikeaan kohtaan - minulta olivat voimat loppumassa, mutta vielä sinnittelin (tai no ketä huijaan, sinnittelen loputtomasti) kiinni arjessa. Ajankohta siis oli täydellinen. Jos kärsit kaamosväsymyksestä, kuten 10-30 prosenttia suomalaisista kärsii, pistä korvan taakse: lokakuun loppu on täydellinen aika lähteä lätkimään.


Entäs huono omatunto?

Huonoa omatuntoa voi potea oi niin monesta asiasta. Etenkin, jos mieli on yhtään mustuuteen taipuva, luultavasti syytät itseäsi muutenkin kaikesta. Jos lentomatka ahdistaa (joka on ihan validi murhe), voi maksaa vapaaehtoisen lentomaksun, jolla kompensoidaan lentomatkan hiilidioksidipäästöjä. Se ei ole kovin kallis, kymmenisen prosenttia lentolipun hinnasta. Ja vaikkei se nyt olekaan ihan sama kuin olla matkustamatta, niin en usko, että lentomatkustaja on Saatana.



Jos taas koet syyllisyyttä siitä, että ylipäätään matkustat, yritä ajatella sitä tarpeellisena menona. Meille suomalaisille on iskostettu päähän, että kaikki ylellisyys on jotenkin syntistä ja väärin. Näinhän ei ole, mutta jos et pääse tästä ajatusmallista eroon, ajattele, että se on hoitoa ja sijoitus omaan mielenterveyteesi. Haluatko joka ikinen vuosi kärsiä monta kuukautta ja menettää ison osan elämästäsi murehtimiseen? Et halua.


Mitä maksaa? 

Jos matkalle on mahdollista lähteä ei-sesonkiaikoina ja olet varautunut etukäteen, hienonkin reissun voi viettää aika edullisesti. Meidän lentomme maksoivat 150 euroa/hlö (hiilidioksidimaksu 15 e) ja hotelli kahdeksalta vuorokaudelta 500 euroa.

Saimme AirBNB:n kautta todella hienon asunnon lomamme ajaksi. Emme halunneet jäädä turistialueelle Splitiin, joten lähdimme kaupungin ulkopuolelle Jeseniceen. Asunnossamme oli kylpyamme, keittiö, oma terassi merinäkymällä, kaksi makkaria ja olkkari sekä tärkein: uima-allas ja aurinkotuolit. Asunnon olisi saanut edullisemminkin, mutta halusimme panostaa.


Lisäksi vuokrasimme auton. Se oli todella halpaa: kahdeksan päivää täysillä vakuutuksilla maksoi satasen, ja saimme auton kätevästi suoraan lentokentältä.



Yhteensä lento, hotelli ja auto olivat siis yhdeltä hengeltä 465 e. Muuten rahaa meni lähinnä ruokaan, mutta se sama raha olisi mennyt Suomessakin.

Mitä siellä?

Loma onnistuu mielestäni parhaiten, kun odotukset ovat alhaiset. Ei sillä, että olisin jo valmiiksi odottanut loman olevan ihan paska, vaan lähinnä haaveilin pienistä, toteutettavista asioista. Tärkeimmät asiat olivat, että saan makoilla ihan rauhassa auringossa ja kuunnella merta. Halusin illalla syödä leipää ja juustoa ja juoda viiniä auringonlaskussa. Halusin yhden kerran käydä vähän hienommassa ravintolassa. Muuten ajattelin, että ihan sama mitä tehdään, olen tyytyväinen.

Minä ja bff:ni eli viinipullo
 Reissussa kaikki tuntuu elämykseltä: erilaiset puut ja kasvit, kaduilla kävely ja kaupassa käynti. Meidän pihassamme kasvoi iso mandariinipuu, josta AirBNB-emäntämme kävi poimimassa meille tervetuliashedelmiä. Pihassa kasvoi myös granaattiomenoita ja viinirypäleitä!



Liikaa ei kannata tosiaan suunnitella, ettei lomasta tule suorittamista. Tiedän, klisee, mutta valitettavan moni lähtee lomallekin ruksimaan tehtävälistalta asioita.

Emme nyt sentään koko lomaa viettäneet uima-altaalla, vaan kävimme myös muualla, kun kerran auto oli. Yhden päivän vietimme Krkan kansallispuistossa, joka olikin aika upea elämys.   


Ärsyttää, kun minä olen tässä se bloggaaja, mutta Husky näyttää joka kuvassa joltain matkabloggaajalta luonnollisessa elementissään! Itse en ole ikinä noin rento ja ympäristööni sopiva (kts. kuvatodisteet alta). Ehdotinkin siskoilleni, että meidän pitäisi perustaa matkablogi - minä kuvaan ja he vaan näyttävät upeilta eri paikoissa. Minua ei haittaisi se ollenkaan, sillä viihdyn paremmin kameran takana - minkä usein huomaa kyllä ilmeestäni, kun joku muu ottaa minusta kuvia. 


Puisto oli kyllä todella upea ja reitti hyvin suunniteltu ja suhteellisen helppokulkuinen jopa lapsille, mutta ei sentään jenkkitavalla päällystetty betonilla.

Krkan lisäksi teimme päiväretken muun muassa Dugi Ratin rannalle, jonka jossain sanottiin olevan maailman kaunein. No ei se ihan ollut, mutta vesi kyllä oli upeaa: täysin kirkasta ja turkoosia. Ranta oli kivinen, mutta kivet olivat sellaisia valkoisia ja pyöreitä, joten se ei haitannut. Enemmän kauhea määrä ampiaisia häiritsi.

Husky taas serving looks:




 No olen minäkin ihan söpö, kunhan saan viiniä:



Lisäksi seikkailimme lähistön pikkukaupungeissa, mm. Baska Voda (haha) ja Omis tulivat tutuiksi. Lähinnä kävimme kävelemässä kapeita kujia pitkin, etsimässä vegaanijäätelöä ja fiilistelemässä aurinkoa ja sen laskuja.

Myös Splitissä kävimme yhtenä päivänä. Ihan huviksenne, verratkaa, VERRATKAA noita poseerauksia:



 Husky voisi oikeasti olla jostain matkalehdestä! Entäs nämä:



En enää kestä :D No, siirrytään eteenpäin. Näimme myös ihmeellisiä asioita, kuten tämä Dieselin näyteikkunan teksti. 

 

 Mitä reissusta seurasi? 

Nyt reissusta on kulunut sen verran aikaa, että voin jo pohtia joitain seurauksia. Kesällä pystyn ehkä arvioimaan vasta kokonaisvaikutusta. Silloin, kun jokin tila, oli se sitten masennus tai kaamosväsymys, on päällä, ei sitä aina oikein tajua sillä hetkellä.

Nyt kuitenkin huomasin, että lomasta oli kyllä apua. Voimani kestivät hieman pidempään enkä menettänyt niitä ihan kokonaan. Nyt vasta tammikuu alkaa tuntua sellaiselta raskaalta, jolta marras-joulukuun taitteessa yleensä tuntuu. Siispä vaikka ajankohta olikin oikea, jos haluaisin välttyä kokonaan oireilta, olisin poissa pidempään.



No onneksi tämä elämä on kuulkaa prosessi! Nyt olen saanut jo ajankohdan oikein, pitää vaan hienosäätää loman kestoa. Luulisin, että 2-3 viikkoa voisi olla sopiva aika. Ajattelinkin, että tänä vuonna sijoitan lomani sinne syksyn vaikeimpaan aikaan ja kesälle otan vain viikon tai kaksi. Kesällä on muutenkin hienoa ja energiaa, niin miksi turhaan silloin lomailisi? 



Mun sisäinen Sabrina
Kroatia oli kyllä todella hieno paikka ja hyvä valinta. Siellä oli vielä tarpeeksi lämmintä ja aurinkoista, mutta ei kuumaa. Myöskään hirveästi muita turisteja ei ollut, ehkä, koska ei ollut sesonkiaika ja koska olimme suurimman osan ajasta Splitin ulkopuolella.

Auton vuokraaminen ulkomailla on ollut yleensäkin aika hyvä valinta ja ajamine on sujunut. Ajoin kaupungissa, rantaraiteilla ja vuorilla ja minulla oli kyllä suurimmaksi osaksi aikaa tosi hyvä fiilis ajaa. Välillä korkea rinne suoraan mereen pelotti, mutta vain siksi, että pelkään korkeita paikkoja. Olen hyvä kuski, mutta silti jotenkin ulkomailla ajaminen vähän tuntuu pelottavalta ajatukselta. En tiedä miksi, olen kuitenkin ajellut yksin Portugalissa, tehnyt Kalifornian roadtripin ja ajanut jossain Los Angelesin miljoonakaistaisilla motareilla. Ihan hyvin kaikki on aina sujunut.


Kivaa oli myös paras seura. Välillä sattui ties mitä kommelluksia, mutta ne aina hoituivat ja oikeastaan lopulta vain naureskelimme niille.

Eli ensi vuonna sama reissu, mutta pidempänä! Ehkä sitten koko ongelmaa ei edes tule. Onko antaa vinkkejä esim. kuukauden oleiluun lämpimässä, mieluiten jossain pienemmässä kylässä?