keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Rats rule

Lempibloggaajanne parasta ennen -päivämäärä on kuulkaas ihan juuri! Täytän kuun lopussa 30 vuotta. Huh huh. Kuoleman lähestyminen on saanut minut tunteikkaaksi ja muistemaan mennyttä elämääni.

Kuolema ei tule yksin - se tuo seuranaan mm. lievästi huonon kaukonäön.
Sokean lisäksi minusta on tullut kyyninen. Ennen jaksoin esimerkiksi jutella urpoille ja yrittää saada heitä ymmärtämään asioita, mutta nykyään en enää jaksa. En jaksa enää olla mukava ja sitten katua mukavuuttani, vaan jos joku mies tulee kadulla sanomaan jotain, en jaksa enää edes ottaa kuulokkeita pois korvilta, vaan kehotan tyyppiä suoraan painumaan helvettiin. Minulla on vahvasti olo, että en ole kenellekään mitään velkaa eikä minua haittaa, vaikka joku ajattelisi minun olevan epäkohtelias.

Jonkin verran kaipaan sinisilmäisyyttä ja sellaista perusluottoa ihmisiin, mutta muuten olen oikein tyytyväinen siihen, että en tuhlaa enää aikaani hymyilemällä idiooteille.

Edelleenkään en osaa huolehtia kynsistäni
Vanhenemisen huomaan myös siinä, että tosiaan minulle on ok, vaikka minusta eivät kaikki pitäisi. Olen hyväksynyt sen, että osa ihmisistä ei vaan siedä minua. Ja koska olen mukava ja kohtelias kaikille, jotka eivät ole ansainneet muuta, mutta en nöyristele kenenkään edessä, kertoo se enemmän kuitenkin näistä ihmisistä. Olen oppinut muun muassa sen, että usein ihmiset eivät pidä muissa siitä, minkä kieltävät itsessään. Eli jos jotakuta häiritsee erityisen paljon vaikkapa minun itserakkauteni, on itsensä rakastaminen asia, jota heidän kannattaisi tutkiskella itsessään. Yritän tätä toteuttaa omassa elämässäni.

Toki on asioita, joita en vielä osaa tai jotka ovat vaikeita. Olen aika kova enkä tiedä, miten tästä pehmenisin. Tuntuu, että ihan jokainen vaikea asia elämässä kasvattaa minua tosi paljon ja olen ylpeä siitä, että pärjään vaikka mikä tulisi, mutta samalla vaan kovenen ja etäännyn muista. Minulla on vahva ajatus, että voin luottaa vain itseeni, ja tämä ajatus vahvistuu joka kerta, kun edes yritän luottaa johonkuhun muuhun ja he eivät ole kovien vaatimusteni arvoisia.

Olen kuitenkin kehittänyt tavotteita, joihin pääsen yksinkin, ja ehkä ne pehmentävät minua. Jos eivät, niin sitten olen vaan tough ass bitch.


Tässä vaiheessa joku ehkä jo ihmettelee postauksen nimeä. Oikeasti se tulee siitä, että kävin tänään hakemassa synttärilahjaksi itselleni lisää mustetta ihon alle ja tuo teksti on tatuoinnissani. Tässä ei nyt ole siitä kuvaa, käykää Instagramissa katsomassa. Mutta kai se jotenkin kuvaa myös tähänastista elämääni.

Us rats started in the gutter, but in the end, the rats shall rule

Vielä en ole saanut pois näitä tissejä, mutta kuolema kuittaa selkärankavelat
En osaa yhtään sanoa, onko minulla ikäkriisi. Ei tunnu siltä, mutta en kyllä koe olevani kolmekymppinenkään. Pidän synttärit, jos pidän, teemalla kuolinvuode - tästä saa syyttää Sekopäätä, jonka mielestä juhlasuunnitelmani kuulostivat enemmänkin kuolinvuoteelta. Otin sen sitten viralliseksi teemaksi!

Nyt kun olen tästä aikani vitsaillut, olisi kyllä tosi kammottavaa, jos oikeasti kuolisinkin. No, jos näin käy, jään sitten tänne internetiin ikuisesti pelottavaksi kauhutarinaksi bloggaajasta, joka ennusti oman kuolemansa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on ruukattu puhutella äitiä äitivainaaksi jo varmaan kymmenen vuotta. Äiti toki on elossa yhä, mutta tää on semmone pehmeä lasku. Tosi pehmeä. Tavallaan melkein liittyy aiheeseen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se kolmenkympin täyttäminen oli ennemminkin vapaus! Alkaa olemaan jokin haju itsestään, eikä ole enää epävarma teini. Mieluummin 30 kuin 20!

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!