sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Maailman paras joululahja

Sain tänä jouluna maailman parhaan joululahjan - se oli täydellinen tällaiselle stressaantuneelle ja kiireiselle uranaiselle, joka ilmeisesti nykyään olen. Voin myös kertoa siitä jo nyt, ennen joulua, sillä sain sen pitkin joulukuuta.

Siskoni olivat suunnitelleet minulle joulukalenterin! Olen saanut joka toinen päivä jotakin ihanaa. Luukut ovat todella piristäneet minua ja saaneet jaksamaan vielä viimeiset puristukset ennen joulua ja pientä lomaa.


Olen jo monena vuonna toivonut itsetehtyjä lahjoja ja yhteistä tekemistä, koska kuten Miley aikaisemmin postaamassani videossa sanoi, voin itse hankkia kaikki tavarat, jotka tarvitsen tai haluan. Tämä on toiminut ihan mahtavasti: olen saanut laatuaikaa rakkaiden kanssa, maalauksia ja veistoksia minusta (niin paljon, että kotonani vierailevat ihmiset vähän kummastelevat, mutta ihan sama) ja jopa mätsäävät pipot minulle ja Vilille! Ihan parasta.

Tämän vuoden joulukalenteri silti ylittää kaikki odotukset. Luukuissa on ollut mm. nämä kaksi videota:




Eivätkö ole aivan ihania? Olen katsonut ne itkien valehtelematta sataan kertaan, vaikka itse olenkin niissä pääosassa... Ehkä se kertoo jotakin. Videoissa on eri lähestymistapa aiheeseen (MINUUN!) ja ne ovat aivan ainutlaatuisia.

Lisäksi olen saanut PUNAVIINIÄ (miten hyvin siskoni minut tuntevatkaan!), ajatuksella valittuja karkkeja (jokaiseen liittyi jokin merkitys), joulukukkasen, joulukynttilän, joulukonvehteja... Yksi luukku oli minulle tehty ruoka. Yksi ehkä ihanimmista oli 14-vuotiaan pikkusiskoni Sammakkoprinsessan lähettämä video, jolla hän lukee itse kirjoittamansa runon - yleensä hän runoilee englanniksi, mutta nyt hän oli tehnyt suomenkielisen runon!

Tänäkin jouluna sain lisää taidetta itsestäni. Siskoni oli tehnyt minulle kaksi korttia: toinen toivotti erittäin punkkia joulua, mikä oli ihana. Mutta tämän toisen kätkin sydämeeni aivan erityisellä tavalla. Siskoni Sekopää teki minusta ja Vilistä SUSIPAIDAN!!!



En malta odottaa, mitä huomenna luukusta aukeaakaan! Tuli sieltä mitä tahansa, tämä on ollut paras joululahja ikinä. Toivoin, että siskoni olisivat harjoitelleet tanssikoreografian SKIBIDI-biisiin, mutta saa nähdä...

Jos teillä on vielä lahja hankkimatta (toivottavasti ei!), suosittelen tekemään jotain tällaista. Vaikka ei olisi yhtään rahaa tai kerrassaan mitään taitoja, jokainen voi ladata puhelimeensa ilmaisen videosovelluksen ja tehdä yhteisistä muistoista tai kaverin kuvista videon - ja lopputulos on ihan rahassa mittaamaton rakkaudenosoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!