torstai 27. joulukuuta 2018

It's my party and I die if I want to

Okei okei, sain synttäripostauksestani kiukkuista palautetta. Ilmeisesti kuolemalla ei saisi vitsailla. Haluaisin muistuttaa, että en kerro kaikkea täällä blogissani ja minulla saattaa hyvin olla hyvä syy vitsailla kuolemasta. Ja kaikkihan tiedämme, että vaikeista asioista tulee helpompia, kun niistä vitsailee. Siispä pidätän oikeuden vitseihini. Loukkaantukoon, joka haluaa.


Tosiaan täytän huomenna 30. Synttärijuhlieni teema on kuolinvuode ja pukukoodi surupuku. Pidän juhlat sviitissä ja sinne saavat kutsutut tulla tervehtimään minua, jos haluavat. Jos eivät, pidän silti hauskaa. Tämä on paras tapa juhlia, sillä synttärini ovat vähän huonoon aikaan - monet ovat poissa kaupungista. Näin itse vältyn stressiltä ja vietän kivan päivän.


Teimme Sekopään kanssa (no hän teki suurimmaksi osaksi) tällaisia kutsuja. Kutsut ovat tietenkin saaneet inspiraationsa klassisesta synttärikutsustani ala-asteelta. Äitini piirsi Paintilla erittäin hilpeään ykkösluokan luokkakuvaani vähän serpentiiniä ja tadaa, kutsu oli valmis. Kuva on ollut täällä blogissa jo aiemminkin, mutta laitetaan nyt vielä kerran, on se niin hieno.



No, mutta jos ihan totta puhutaan, olen ihan tyytyväinen ikääni. Joku ihana lukija jo muistuttikin, että on paljon parempi olla 30 kuin 20. Ja voi luoja, en voisi olla enempää samaa mieltä. Katselin tässä kauhukseni kuvia teinivuosiltani ja nappasin muutaman vuoden välein hyviä todisteita siitä, että tosiaankin vain paranen vanhetessani. Jaan myötähäpeän kanssanne.

Aloitetaan 10-vuotiaasta Rukista. Olin saanut juuri synttärilahjaksi maailman hienoimman takin (tässä oli joku tekninen kerros - se oli uusinta uutta silloin!). Myös tuo pipo oli mielestäni niin upea. Mustaa ja punaista ja hiphophenkinen nuoli. Wow.


Viisi vuotta eteenpäin ja olin jo aikamoinen tyyliveikko. Olin selvästi saanut vaikutteita Pirates of the Caribbeanista - huomatkaa rengaskorvikset ja huivi päässä! Orlando Bloom ja pehmoleluankka mahtuvat selvästi ihan hyvin samaan huoneeseen. 


20-vuotiaana olin aika masentunut, eikä minusta ole paljoa kuvia. Ikävä kyllä muutama löytyy :D Tässä yksi ja siinäkin minun on pakko vääntää naamaani.


25-vuotiaana minulla meni huomattavasti paremmin. Opiskelin, olin löytänyt itseni ja olinpa perustanut tämän bloginkin jo.

Kuva Jere Satamo
Nyt vuonna 2018 minulla on ollut aika vaikea vuosi, mutta paljon hyvääkin on tapahtunut, etenkin työrintamalla. Tässä olen minä muutamaa päivää vaille kolmekymppisenä.


Kun oikein asiaa mietin, parhaat vuoteni sijoittuvat ihan selkeästi lähemmäs kolmeakymppiä. En menisi takaisin päin ajassa, vaikka voisin. Se tuntuu oikeastaan aikamoiselta painajaiselta. Olen taistellut ja tehnyt töitä aivan sikana, että pääsisin tähän, missä nyt olen. Olen oppinut todella paljon ja kerännyt tärkeitä etappeja ja ihmisiä tässä matkalla mukaani.

Etenkin teinivuodet ja nuori aikuisuus oli minulle todella vaikeaa aikaa, joten se kuolinvuode on enemmänkin menneisyyden oven sulkemista ja uudelle vuosikymmenelle astumista. Symboliikkaa kato. Älkää siis kauhistelko sitä sen enempää, vaan toivottakaa onnea ja tarjotkaa skumppaa, jos näette minua huomenna jossain Helsingin yössä!

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja kaikkea ihanaa syntymäpäivänäsi, spessu tyttö!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! <3
    Samaistun aika paljon, vaikka olenkin pari kuukautta nuorempi ja päässyt jossain kohtaa vähän helpommalla kuin sinä. Viimeiset pari vuotta on ollut avioeroineen ja masennusrypemisineen helvetin raskaita, mutta tosi kasvattavia. Ehkä ne on mun kohdalla olleet se aikuisuuteen kasvamisen kohta, siihen oon terapiassa päätynyt (helvetin vastuullinen ja pärjäävä oon toki ollut aina). Tavallaan odotan tulevia vuosia mielenkiinnolla.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin. Elämästä ahdistuneiden pikkulassukoiden raiskausuhkausten takia olen ottanut käyttöön kommenttien moderoinnin - miten surkea loppu sananvapaudelle!