perjantai 30. marraskuuta 2018

Pillubingo

Paavalissa Vallilassa pidetään joka viikko Pillubingo, oletteko käyneet? Ai että mikä on pillubingo? No ihan juuri se, mitä kuvittelette sen olevan.

"Pillubingo on karnevalistinen, absurdi anti-patriarkaalinen bingo, jota juontaa jättikokoinen vulva. Pidätkö bingosta? Pidätkö pillusta? Sitten tämä bingo on sinua varten. Pillu pillu pillu."


Pillubingossa juhlitaan pillua. Pillun sisään on bingopallojen lisäksi kadonnut kaikenlaista tavaraa, ja hän kaivelee niitä ulos uumenistaan ja opettaa pelaajia tuntemaan pillua paremmin. En halua pilata yllätystä, mutta voin kertoa, että bingoa pelatessaan saa kyllä nauraa.


Tunnen ihmisen Pillun sisältä (lause, jota en ikinä olisi kuvitellut kirjoittavani), ja hän kertoi minulle hiukan hahmon synnystä. Hän oli mennyt stand up -kurssille ainoana naisena, ja kurssin opettaja oli heti todennut, että kurssi on hänelle turha. Syynä oli tietenkin - tietenkin! - se, että naiset eivät voi tehdä stand upia, koska yleisö näkee lavalla vain jättimäisen pillun.

Hiukan samaa on tämän blogin synnyssä. Kun teimme Babydollin kanssa aikoinaan postauksen Näin sinustakin tulee naisellinen nainen, ilmoitti meille gurumme Henry Laasanen, että on evoluution nimissä mahdottomuus, että naiset olisivat hauskoja. Naiset voivat olla vain naishauskoja (eli kertoa juttuja, joille toiset naiset naureskelevat yhteishengen kohottamiseksi, ei siksi, että jutut olisivat hauskoja). Tämän voitte lukea myös blogin bannerista, sillä julistauduimme tuolla hetkellä Internetin naishauskimmaksi blogiksi.

No olivat naiset ja pillut sitten hauskoja tai ei, ainakin pillu pitää kerran elämässään nähdä. Suosittelisin tätä myös Laasaselle - eli tervetuloa Pillubingoon! Siellä saa kaikenlaisia upeita palkintoja, jotka on ihan itse tehty kierrätysmateriaaleista! Viimeksi jäin kadehtimaan soivaa pillupeiliä (pillun peilaamiseen), pillukranssia oveen ja käsinkirjailtuja alushousuja (Pussy grabs back!). Tässä sitä edellisen kerran esineitä:



Suurin haaveeni tässä elämässä on, että voitan joskus Pillubingon pääpalkinnon! Jos teillä on sama haave, tervetuloa Paavaliin sunnuntaina klo 18. Sisäänpääsy ja pelaaminen on ilmaista, vaikka toki Pillulle saa antaa lahjoituksia!

Tässä vielä pilluhenkeen ihan mahtava video (vaikka en siteitä tue tai käytä, kuukuppi 4-ever!).



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

LIIKAA GLITTERIÄ???

15-vuotias Ruki varmaan mieluummin hyppäisi alas kalliolta kuin edes myöntäisi, että olen tullut takaisin samaan pisteeseen kuin vitosluokkalainen Ruki: glitter on ihanaa! Sitä ei voi olla liikaa - paitsi tietysti, jos se ei ole biohajoavaa ja menee viemäriin. Mutta onneksi on myös ympäristölle vaaratonta glitteriä. Mutta siis pääsääntö on: mitä kimaltelevampi, sen parempi.

Tietysti aina näin ei ole. Pikkujoulukausi on parasta aikaa siksi, että glitteriä voi käyttää mielin määrin. Muina vuodenaikoina tämä ei vaan ole mahdollista (toki tietysti säännöt on tehty rikottaviksi, mutta silti, ei ole oikein glitterfiilis). Siksi pikkujoulujen aikaan kaivan esiin kaikista dramaattisimmat ja kimaltelevimmat mekkoni. Katsokaa nyt tätäkin! Ei voisi käyttää kesällä tai keväällä.
Otsatukka on aika vaikea piilottaa, mutta yritän parhaani! Tällaisiin glamourmekkoihin se ei oikein sovi.
Okei, mekon kimaltelevuutta ei ehkä näy kuvissa, mutta kuvitelkaa se siihen. Mekko nimittäin on pelkkää kimaltelevaa kangasta.

Vanhat kunnon kainalokarvathan ne siinä! Tässä monen vuoden kasvattamisen tulos. Aika surullisen pieni puska - mutta yritän!
Osa teistä ehkä onkin jo nähnyt tämän mekon (jos teillä ei siis ole elämää ja pidätte kirjaa vaatteistani), sillä se on jo melko vanha. Jos minua ei itkettäisi, niin nauraisin niille, jotka sanovat, että jotakin juhlamekkoa voi käyttää vain kerran. Sellaiset ihmiset voitaisiin tuomita pukeutumaan ikuisesti johonkin planeetantuhoajan univormuun, niin saisivat hävetä julkisesti urpouttaan. Tietysti mekkoja voi myös kierrättää vaikka vaihtamalla kaverien kanssa tai myymällä, mikä tietysti on ihan okei, mutta lähtökohtaisesti ajatus siitä, että kerran käytetty mekko on pilalla, on minusta sairas.


Siskoni osaavat photobombauksen lisäksi tehdä myös muita asioita, kuten haukkua asujani. He sanoivat, että en voi mennä tässä asussa pikkujouluihin, koska tämä on kuulemma Jessica Rabbit -cosplayasu! Toki ainoat yhdistävät asiat meidän välillämme ovat isot tissit ja punaiset hiukset, joten kai sitten aina cosplayaan Jessicaa. No okei, myös glittermekko mainittiin yhdeksi syyksi, mutta Jessican mekko on ihan eri väriä!


Kun katselen näitä kuvia, niin huomaan, että alan olla jo aika tatuoitu. Tässä vielä ihan lyhyt tatskatilanteen päivitys!

Viimeisin kuvani on halloweenin walkin-tatska, jonka otin Outi Vihlmanilta Impact Tattoossa. Halloweentatskassani on hauta ja kuolemattomat sanat.

Bloggaajan kuivat kantapäät paljastettu!
Otimme Outilta myös Sekopään kanssa hankkimamme kahvi- ja teetatskamme aiemmin, ja voin todellakin suositella häntä. Outi tekee myös seuraavan tatuointini, joka onkin vähän isompi projekti. Kuva tulee reiteen, ja koska minulla on isot reidet, kuvakin on iso. Siihen tulee kaksi taiteilijaa, kukkasia ja eläimiä. Toinen taiteilija on mies, toinen nainen. Toinen on kirjailija, toinen artisti. Eläimet liittyvät toiseen taiteilijaan. Molemmat ovat minulle tärkeitä. Toinen on elossa, toinen kuollut yli sata vuotta sitten. Viisi pistettä sille, joka arvaa jonkin elementin!


lauantai 24. marraskuuta 2018

Mental breakdown -tukka

Punainen peruukki sai päähäni ajatuksen, että haluan värjätä hiukset punaisiksi. Ja kun minulle jokin tällainen idea tulee, siitä on tosi vaikea päästä eroon. Parempi vain luovuttaa ja kokeilla - se on elämänmottoni. Vaikka olin ajatellut, että nyt taas pysyn tässä omassa värissä, niin eiköhän se ollut ihan jo arvattavissa, että eihän tässä niin käy.

Love you too, Sekopää <3
Punaista tukkaa minulla ei olekaan ollut sitten aika moneen vuoteen! Teininä punainen vaihteli aika ahkeraan mustan kanssa ja opiskellessa olin hetken aikaa punapää, mutta nyt olen antanut sen sävyn olla aika pitkään rauhassa. Mitäs sanotte, eikö sovikin aika hyvin?

Siskoni Sekopää sanoi, että hiusten punaiseksi värjääminen tarkoittaa aina mental breakdownia (en saanut tätä oikein käännettyä suomeksi - henkinen romahtaminen kuulostaa liian vakavalta tähän tarkoitukseen). Kuulemma samaa meinaa otsatukka. No otsiksen olin jo leikannut taas hetki sitten, joten ajattelin, että hitto, mennään sitten kunnolla sekaisin. Sain käännytettyä Sekopäänkin pimeälle puolelle ja yhdessä eräänä sateisena sunnuntaina kävimme hakemassa minulle blondausainetta ja väriä ja leikkasimme hänelle miniotsiksen.


Lopputulos on aika hyvä ellei täydellinen. Mental breakdown on selvästi aliarvostettu tila.

Toki täytyy myöntää, että tukka aika paljon kärsii tästä käsittelystä, joten vaikka vähän epäilyttää välillä, mitä tuli tehtyä, pysyttäydyn nyt hetken tässä. Minun pitää aina tukkaa värjätessäni blondata hiukset pariin kertaan ja sitten vasta värjätä. Ensin laitoin punaisen värin vain värimaskilla, mutta se oli hieman liian vaalea juuresta ja päädyin korjailemaan sitä ihan sitten kuparinpunaisella värillä. Lopputulos oli hieman punaisempi kuin mitä hain, mutta eiköhän se tästä sellaiseksi haaleammaksi kupariksi aika pian haalene.

Nämä siskokset eivät näytä kauhean tyytyväisiltä
Tässä myös hieno Kakkahätä 77 -paitani esittelyssä. Näihin hiuksiin sopii kivasti kaikki mustavalkoiset vaatteet. Näin ainakin itselleni toistelen ja uskottelen, että mustiin hiuksiinihan eivät mitkään värit sopineet. Oli fiksu veto värjätä. Ei lainkaan mikään mental breakdown. Ei. Kiellän kaiken.


Ihan ohi aiheen, rupesin muuten miettimään tuon Kakkahätä-paidan kanssa, että mites käännätte kakkahädän englanniksi? Niinpä, ei ole yhtä sanaa! Kyllä suomi on hieno kieli. 


Olen tällä viikolla yrittänyt siirtyä joulufiiliksiin oikein rynnäköllä. Polttelen kynttilöitä, hankin Clas Ohlsonilta tuollaisen joulutähden ja juon punkun sijaan punkkuglögiä. Ja kyllähän tämä tukkakin sopii jouluun! Ja siinäpä taas yksi syy, miksi tämä oli hyvä idea. Jos ei muuten, niin yleisen joulumielen takia! Olkaa hyvä, ihmiset!



sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Rooli, johon en mahdu

Kävi siskojeni kanssa katsomassa Wonder Womanin, kun se tuli elokuviin. Sen jälkeen tajusin, miksi miehet käyvät katsomassa supersankarielokuvia - aikaisemmin ne olivat olleet mielestäni aika perusleffoja ja jopa vähän tylsiä, koska juonen pystyy aina ennustamaan ensimmäisten minuuttien aikana.

Sinänsä juoni ei ollut mitenkään huikaiseva Wonder Womanissakaan, mutta kiitos naispääosan ja naisohjaajan, pystyin ensimmäistä kertaa samaistumaan sankariin. Hän teki asioita, joita minäkin voisin tehdä (joo no en ihan nostele lentokoneita, mutta tajuutte varmaan) ja reagoi tavalla, joka oli looginen.

Ongelma miesvaltaisissa elokuvissa on ainakin minulle se, että naishahmot käyttäytyvät, puhuvat ja reagoivat tavoilla, joita en itse koskaan edes harkitsisi. Kai se on ohjaajan vaikea asettua rooliin, jota ei koskaan voi kokea, ja lopputuloksena on nainen sellaisena kuin mies naisen näkee - yksiulotteinen ja yhtä tarkoitusta palveleva. Sellainen ei herätä mitään kiinnostusta minussa ja lopputuloksena on tylsä elokuva.

Sama ajatus minulla on ollut räpissä. En ole oikein koskaan tajunnut koko genreä. Tietysti nyt jotkut klassikot menevät, mutta se ihan perusräppi on mennyt ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En ole voinut samaistua siihen millään tavalla ja siksi se on ollut minulle merkityksetöntä. Tämä asia muuttui tiistaisella Suostumus 2018 -tukikeikalla.

Mulla on uusi tukka! Ja tässä mun keikkalook.
Keikan aloitti Mercedes Bentso, joka puhui lauluissaan todella suoraan esimerkiksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Hän esitti muun muassa pysäyttävän kappaleen Ei koskaan enää, joka oli illalle todella väkevä aloitus. Seuraavat pari esiintyjää, Kasper ja Raja, eivät vain millään pystyneet pääsemään samalle tasolle. On tosi kiva, että he tulivat tukemaan aloitetta, mutta suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi he olivat paikalla. Laulut kertoivat rakkaudesta ja rakkauden menetyksestä. Joo, se on varmasti heidän oma henkilökohtainen kyynel (kiitos siskoilleni tästä sanonnasta), mutta olimme puhumassa asiasta, joka meni ihan yli näiden rallatusten. Spiikeissä he olisivat voineet korostaa illan teemaa, mutta niissä vain kehotettiin menemään allekirjoittamaan aloite, koska "kyseessä on tärkeä aloite, ja jos ei saada siihen nimiä, se ei etene eduskuntaan". No ylläri, ai ei vai.

Minulle tuli olo, että hei miehet, lopettakaa jo se rakkaudesta vinkuminen, nyt puhutaan yhteiskunnallisista asioista ja ihmisoikeuksista, jotka ikävä kyllä menevät minun mielessäni iänikuisten "miks en saa sua" -aiheiden ohi. Varmasti näillekin on yleisönsä, mutta Mercedes Bentson ja Sofan välissä ne vaikuttivat lähinnä olevan siinä korostaakseen illan pointtia. Illan naisesiintyjät liitelivät aivan eri sfääreissä sanoituksillaan ja esiintymisenergiallaan. Onneksi miesten maineen pelasti Tommy Lindgren, joka veti kappaleen Kuiskaa ja huuda. Erityismaininta pitää antaa Linda Fredrikssonille, joka täydensi Tommya saksofonilla. 

Keikalla esiintyi tosiaan monta ihan mieletöntä artistia, mutta parhaiten mieleen jäi erityisesti loppupään naisräppärit ja mainitsemani valaistuminen. VAU. Tämä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivin biisi Koskematon olikin jo tuttu, mutta livenä ihan mieletön kokemus.


Tuolla videolla näkyvä F (hirveän vaikea etsiä netistä tai esim. Spotifysta muuten, mutta hän on Instagramissa nimellä @F_virallinen!) oli minulle artistina uusi tuttavuus, mutta olin myyty vain parin biisin perusteella. Hän on ihan uskomaton esiintyjä ja taitava laulaja, ja jotenkin se laulaminen näkyy myös hänen tyylissä räpätä. Suosittelen menemään katsomaan, jos tulee tilaisuus.



Lisäksi jo aiemminkin täällä mainitsemani Sofa oli livenä aivan uskomattoman (olen varmaan toistellut tätä ja muita ylisanoja tässä postauksessa jo aika paljon, mutta menköön, ne kuvaavat kokemusta) energinen ja loistava. Kaikki duon biisit ovat täynnä sellaista naisenergiaa ja kapinaa, että haluan viedä pikkusiskoni katsomaan heitä. Tai no oikeastaan ihan kaikkia näitä naisia.


Muutenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että kun olen alkanut kuunnella naisartistien musiikkia, katsomaan naisten tekemiä elokuvia ja lukemaan enemmän naisten kirjoittamia kirjoja, entinen ei vaan riitä enää. Elokuvan pitää olla todella mielenkiintoinen, että menen katsomaan sen, jos siinä on pelkkiä valkoisia heteromiehiä häärimässä. Ja ennen tätä en ollut edes tajunnut, että jotain puuttuu!

Ei niin, etteikö miehetkin jotain osaisi. Kyllä pidän monesta miestaiteilijasta toki. Mutta todella harvan sanomaan pystyn samaistumaan ja vain muutama on sellainen, jonka tuotannosta löydän runsaasti asioita, joita olen itsekin ajatellut. Siksi ärsyttää, että en ole löytänyt näitä naisia aiemmin. Miksi en ole kuullut DREAMGIRLSiä radiossa? Miksi F ei ole jo supertähti? Miksi olen kuullut JVG:n Popkornii niin monta kertaa vasten tahtoani, mutta en ikinä vahingossakaan Sofan biisiä Legginsit on housut? Keskinkertaisia miehiä tuodaan niin paljon koko ajan esille, mutta lahjakkaat naiset joutuvat taistelemaan ihan liikaa päästäkseen edes hetkeksi ääneen. Kuinka monta ihanaa kirjaa, levyä ja elokuvaa minulta on jäänyt kokematta, koska naisia ei koskaan ole nostettu heidän ansaitsemaansa arvoon. Heitä ei ole julkaistu lainkaan tai ylistetty lehdissä. Tai mikä pahempaa, luultavasti aika iso osa on jäänyt kokonaan kotiin ja ollut yrittämättä edes.

Haastankin teidät kaikki miettimään tätä asiaa ja miettimään, kuinka monta naisten teosta löytyy top 10 -listoiltanne! Esimerkiksi biisejä, leffoja, kirjoja, maalauksia... Tai sitten nimetkää ihan vaan lempitaiteilijoitanne. Minulle tämä ei ollut ihan niin helppoa, vaikka sentään olen yliopistossa opiskellut taiteiden tutkimusta, feminististä kirjallisuudentutkimusta ja kirjallisuutta!


ps. Suostumus 2018 -aloite sai tarvittavat 50 000 allekirjoitusta! Jee! Nyt vasta se kampanjointi alkaakin.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Vihdoinkin 129 tapaa saada mies

Koska olen feministi, yleensä vaan ärjyn ja irvistelen miehille, puhumattakaan siitä, miten koen jatkuvaa tarvetta kyseenalaistaa heidän miehuutensa. Tämän vuoksi ei parisuhdenmarkkinoilla flaksi käy! Mutta onneksi löysin tällaisen 50-luvun jenkkilehdestä reväistyn niksipirkka-artikkelin, jossa minulle ja minunkaltaisilleni tarjotaan 129 tapaa saada aviomies! Ajattelin näin perjantai-illan ratoksi jakaa vinkit teidän kanssanne.

Ensin mies pitää tietysti löytää. Itsehän olen maisteri ja jatko-opiskelija, mutta voisinhan tietysti aloittaa iltakoulun ja osallistua kursseille, jotka kiinnostavat miehiä. Ikäväkseni en tiedä, mistä miehet pitävät, sillä eihän minulla muuten olisi tätä ongelmaa - teeskentelisin vain itse pitäväni samoista asioista, helppoa. Lisäksi voisin sabotoida autoani hajoamaan hyvissä paikoissa (Hämeenkatu? Motari?), pyöräillä halki Euroopan tai lukea kuolinilmoituksia löytääkseni hyviä leskiä. Oma lempparini on kuitenkin ehkä tuo, että pitää mennä istumaan puiston penkille ja syöttää puluja.


Vinkit jatkuvat käytösohjeilla. Pitää olla kohtelias kaikille, koska heillä voi olla hyviä veliä tai poikia. Rumillekin miehille pitää olla kohtelias, ja kauniille naisille, koska heillä voi olla hyviä jämiä. Surullisten tyttöjen, naisten pyörittämien yritysten tai bussissa yksin istuvien naisten kanssa sen sijaan ei sovi asioida. Niin ja muista eksyä jalkapallopeleissä.

Huomiota itseensä voi kiinnittää rahan tienaamisella, laastarin käyttämisellä tai hattukotelon kantamisella. Itkeminen nurkassa toimii myös. 


 Klassikko "Naura hänen vitseilleen" mainittu!


Hyvältä pitää tietysti myös näyttää. Korkkarit jalkaan tietysti siis, paitsi jos mies on lyhyempi, ole terve ja pala auringossa. Älä käytä silmälaseja, älä valita, älä kerro allergioistasi, laihduta, kuori, tilaa raaka pihvi.

Lopullisesti mies isketään kaikenlaisilla pikkuvinkeillä. Ei saa juoruta miehestä (kukaan nainen ei ole ikinä juorunnut miehestä, varsinkaan kännissä baarin naistenvessassa kovaan ääneen), ei saa puhua lapsista, avioliitosta tai existä eikä saa kertoa vaatteidensa hintaa. Pitää opetella putsaamaan kala (vain, jos hän on kalastaja!) ja ompelemaan.


Lista ei tosiaan sisällä pelkkiä kieltoja. Stalkkaa miehen exiä ja selvitä heidän virheensä! Hanki isoja tuhkakuppeja! Kerro, että pidät rahasta! Iske faktat pöytään ja huomauta, että sinkut kuolevat aiemmin kuin naidut miehet!


Jos mikään muu ei auta, ryhdy luovaksi. Lähde opiskelemaan Yaleen. Jos vanhempasi ovat lihavia, väitä, että olet adoptoitu. Julkaise kuvasi ja puhelinnumerosi mainostaulussa. Hukuttaudu. Rupea tupeentekijäksi. Vaihda miesten renkaat (!). Ompele työkaveriesi napit.

Vähän tulee fiilis, että artikkelin kirjoittajalla on ollut kieli poskessa, mutta ei sen väliä. Jos näiden ohjeiden avulla ei käy flaksi, niin ei sitten millään!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Bohemian Rhapsody

SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!

Kävin katsomassa Bohemian Rhapsodyn. Tai siis tottakai kävin, olen aina pitänyt Queenista tosi paljon. Nimittäisin itseäni faniksi, mutta en kehtaa, koska minulla on kaveri, joka on aivan eri sfäärin über-fani. Hän on myös paasannut minulle vaikka mitä nippelitietoa päähän bändistä. Siispä vain sanon, että pidän Queenista (kuka ei pitäisi?) ja sen sekä Freddie Mercuryn tarina on minulle hyvin tuttu.

Lähdin elokuvaan innokkain mutta ehkä hiukan varautunein mielin, sillä olin lukenut Hesarista Leena Virtasen arvostelun, jossa elokuvaa haukutaan laimeaksi. Etenkin tämä kohta arvostelussa sai minut vähän epäilemään elokuvaa jo ennen katsomista:
Nuoruuden tyttöystävällä Mary Austinilla oli toki tärkeä rooli Mercuryn elämässä, mutta elokuvassa hänen osuuttaan ylikorostetaan. Miten vielä vuonna 2010-luvulla voi olla niin vaikeaa kertoa homomiehestä ilman heteropehmennystä?
Nyt elokuvan katsottuani en voisi olla enempää eri mieltä. Mielestäni Mercuryn homoutta ei pehmennelty ollenkaan - päin vastoin, ennen kuin hän edes vilkaisee Marya, hän katselee kiinnostuneena paria miestä. Ja kun hän meneekin naimisiin Maryn kanssa ja lopulta kertoo tälle olevansa bi, Mary korjaa: et ole bi, olet homo.

Freddie Mercury asussa, joka näkyi myös leffassa
Elokuvassa tulee todella selkeästi ilmi Mercuryn homous ja vielä todella ymmärrettävällä ja ajalle sekä tämän perheen uskonnolle tyypillisellä tavalla. Hän katselee miehiä, mutta menee naimisiin naisen kanssa. Keikkamatkoilla hän kokee ensimmäisen seksikokemuksen miehen kanssa. Kerrottuaan vaimolleen seksuaalisuudestaan hän alkaa pitkään suhteeseen miehen kanssa. Hänen irtosuhteistaan kerrotaan ja myös jonkinlaisiin orgioihin viitataan. Lopulta hän löytää oikean ja rakastavan suhteen miehen kanssa.

Miten homoutta olisi voitu tuoda vielä enemmän esille? Koko kommentti tuntuu vähän oudolta ja tulee fiilis, että arvostelija on koettanut saada jotakin reaktioita aikaan tai ehkä mennä ajan hengessä mukana. Harmi vaan, että tähän elokuvaan tuo kritiikki ei mielestäni ollenkaan sovi.

Mielestäni myöskään Maryn roolia ei ole mitenkään erityisesti korostettu. Hän on Mercuryn hyvä ystävä ja sellaisena hänet esitetään. Mercury on kuitenkin tehnyt Marylle laulun Love of my life, he asuivat yhdessä melkein parikymmentä vuotta ja Mercury on myös sanonut, ettei kukaan hänen rakastajistaan pystynyt korvaamaan Marya, koska tämä oli hänen ainoa ystävänsä. Mercury myös jätti puolet omaisuudestaan Marylle, joten aika tärkeä Maryn on täytynyt Mercurylle olla. Täältä voi lukea lisää Marysta ja hänen ja Mercuryn suhteesta.

Itse tykkään siitä, että elokuvissa kerrotaan myös platonisesta rakkaudesta ja jopa nostetaan se romantiikan ja seksuaalisuuden yläpuolelle. Aika harvassa näin nimittäin tehdään ja itse olen aivan kyllästynyt siihen, että elämän tarkoitus löytyy aina vasta romanttisen kumppanin löydyttyä. En pysty ollenkaan samaistumaan siihen ja siksi on mukava, että myös muita kumppanuuksia ja ihmissuhteita korostetaan. Monelle esimerkiksi pisin ja pysyvin ihmissuhde onkin ystävyyssuhde eikä rakkaussuhde.

Arvostelussa haukutaan myös Rami Malekin suoritusta, johon itse olin kyllä tyytyväinen. Juuri ennen kuin sain tietää, että Malek näyttelee Freddie Mercurya, olin katsonut siskojeni kanssa Mr Robotin. Olin sanonut heille, että Malekilla on kyllä niin persoonalliset kasvot, että hän leimautuu varmaan mielessäni ikuisesti siihen rooliin. Ja sitten luin, että hän näytteleekin yhtä ikonisinta diivaa, Freddie Mercurya! Olin aivan varma, että hän ei sovi ollenkaan rooliin. Sitten näin valokuvat ja vakuutuin. Bohemina Rhapsodyn aikana unohdin kokonaan Mr Robotin, vaikka vähän kyllä hampaiden korostaminen häiritsi.

Rami Malek MR Robotin lehdistötilaisuudessa, kuva Daniel Benavides (CC0)
Ehkä samaa mieltä olen siitä, että elokuvaan olisi voinut saada vielä vähän sähäkkyyttä. Esimerkiksi bändin väliset riidat ja Mercuryn biletys kuvataan jotenkin lapsellisesti. Ihan kuin kyseessä olisi ollut pienet kinastelut, kun neljä taiteilijaa tappelee ja muu bändi menettää kaikki tulonsa yhden sooloilun takia. Ja kun Mercury lähtee huonoille teille, ihan vaan vähän on jauheita vedelty nenään ja suoneen juhlimisen tuoksinassa. Huonojen aikojen vähättelyn ymmärtää, sillä tuotantotiimissä on ollut bändin entinen manageri ja jäseniä konsultoimassa, mutta ne latistavat vähän elokuvaa.

Silti, Mercuryn kohtalo on niin traaginen, että kyllä tunteet heräävät pintaan ihan ilman mässäilyäkin. Ryysyistä rikkauksiin -tarina olisi todella epäuskottava, ellei se olisi totta. Kaiken huipentaa Mercuryn kuolema, jota tosin elokuvassa ei käsitellä. Mikä uskomaton juoni, jonka ihan oikea elämä on punonut!

Oletteko käyneet katsomassa elokuvan? Jos ette, käykää. Jos olette, mitä mieltä olitte?