perjantai 9. marraskuuta 2018

Vihdoinkin 129 tapaa saada mies

Koska olen feministi, yleensä vaan ärjyn ja irvistelen miehille, puhumattakaan siitä, miten koen jatkuvaa tarvetta kyseenalaistaa heidän miehuutensa. Tämän vuoksi ei parisuhdenmarkkinoilla flaksi käy! Mutta onneksi löysin tällaisen 50-luvun jenkkilehdestä reväistyn niksipirkka-artikkelin, jossa minulle ja minunkaltaisilleni tarjotaan 129 tapaa saada aviomies! Ajattelin näin perjantai-illan ratoksi jakaa vinkit teidän kanssanne.

Ensin mies pitää tietysti löytää. Itsehän olen maisteri ja jatko-opiskelija, mutta voisinhan tietysti aloittaa iltakoulun ja osallistua kursseille, jotka kiinnostavat miehiä. Ikäväkseni en tiedä, mistä miehet pitävät, sillä eihän minulla muuten olisi tätä ongelmaa - teeskentelisin vain itse pitäväni samoista asioista, helppoa. Lisäksi voisin sabotoida autoani hajoamaan hyvissä paikoissa (Hämeenkatu? Motari?), pyöräillä halki Euroopan tai lukea kuolinilmoituksia löytääkseni hyviä leskiä. Oma lempparini on kuitenkin ehkä tuo, että pitää mennä istumaan puiston penkille ja syöttää puluja.


Vinkit jatkuvat käytösohjeilla. Pitää olla kohtelias kaikille, koska heillä voi olla hyviä veliä tai poikia. Rumillekin miehille pitää olla kohtelias, ja kauniille naisille, koska heillä voi olla hyviä jämiä. Surullisten tyttöjen, naisten pyörittämien yritysten tai bussissa yksin istuvien naisten kanssa sen sijaan ei sovi asioida. Niin ja muista eksyä jalkapallopeleissä.

Huomiota itseensä voi kiinnittää rahan tienaamisella, laastarin käyttämisellä tai hattukotelon kantamisella. Itkeminen nurkassa toimii myös. 


 Klassikko "Naura hänen vitseilleen" mainittu!


Hyvältä pitää tietysti myös näyttää. Korkkarit jalkaan tietysti siis, paitsi jos mies on lyhyempi, ole terve ja pala auringossa. Älä käytä silmälaseja, älä valita, älä kerro allergioistasi, laihduta, kuori, tilaa raaka pihvi.

Lopullisesti mies isketään kaikenlaisilla pikkuvinkeillä. Ei saa juoruta miehestä (kukaan nainen ei ole ikinä juorunnut miehestä, varsinkaan kännissä baarin naistenvessassa kovaan ääneen), ei saa puhua lapsista, avioliitosta tai existä eikä saa kertoa vaatteidensa hintaa. Pitää opetella putsaamaan kala (vain, jos hän on kalastaja!) ja ompelemaan.


Lista ei tosiaan sisällä pelkkiä kieltoja. Stalkkaa miehen exiä ja selvitä heidän virheensä! Hanki isoja tuhkakuppeja! Kerro, että pidät rahasta! Iske faktat pöytään ja huomauta, että sinkut kuolevat aiemmin kuin naidut miehet!


Jos mikään muu ei auta, ryhdy luovaksi. Lähde opiskelemaan Yaleen. Jos vanhempasi ovat lihavia, väitä, että olet adoptoitu. Julkaise kuvasi ja puhelinnumerosi mainostaulussa. Hukuttaudu. Rupea tupeentekijäksi. Vaihda miesten renkaat (!). Ompele työkaveriesi napit.

Vähän tulee fiilis, että artikkelin kirjoittajalla on ollut kieli poskessa, mutta ei sen väliä. Jos näiden ohjeiden avulla ei käy flaksi, niin ei sitten millään!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Bohemian Rhapsody

SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!

Kävin katsomassa Bohemian Rhapsodyn. Tai siis tottakai kävin, olen aina pitänyt Queenista tosi paljon. Nimittäisin itseäni faniksi, mutta en kehtaa, koska minulla on kaveri, joka on aivan eri sfäärin über-fani. Hän on myös paasannut minulle vaikka mitä nippelitietoa päähän bändistä. Siispä vain sanon, että pidän Queenista (kuka ei pitäisi?) ja sen sekä Freddie Mercuryn tarina on minulle hyvin tuttu.

Lähdin elokuvaan innokkain mutta ehkä hiukan varautunein mielin, sillä olin lukenut Hesarista Leena Virtasen arvostelun, jossa elokuvaa haukutaan laimeaksi. Etenkin tämä kohta arvostelussa sai minut vähän epäilemään elokuvaa jo ennen katsomista:
Nuoruuden tyttöystävällä Mary Austinilla oli toki tärkeä rooli Mercuryn elämässä, mutta elokuvassa hänen osuuttaan ylikorostetaan. Miten vielä vuonna 2010-luvulla voi olla niin vaikeaa kertoa homomiehestä ilman heteropehmennystä?
Nyt elokuvan katsottuani en voisi olla enempää eri mieltä. Mielestäni Mercuryn homoutta ei pehmennelty ollenkaan - päin vastoin, ennen kuin hän edes vilkaisee Marya, hän katselee kiinnostuneena paria miestä. Ja kun hän meneekin naimisiin Maryn kanssa ja lopulta kertoo tälle olevansa bi, Mary korjaa: et ole bi, olet homo.

Freddie Mercury asussa, joka näkyi myös leffassa
Elokuvassa tulee todella selkeästi ilmi Mercuryn homous ja vielä todella ymmärrettävällä ja ajalle sekä tämän perheen uskonnolle tyypillisellä tavalla. Hän katselee miehiä, mutta menee naimisiin naisen kanssa. Keikkamatkoilla hän kokee ensimmäisen seksikokemuksen miehen kanssa. Kerrottuaan vaimolleen seksuaalisuudestaan hän alkaa pitkään suhteeseen miehen kanssa. Hänen irtosuhteistaan kerrotaan ja myös jonkinlaisiin orgioihin viitataan. Lopulta hän löytää oikean ja rakastavan suhteen miehen kanssa.

Miten homoutta olisi voitu tuoda vielä enemmän esille? Koko kommentti tuntuu vähän oudolta ja tulee fiilis, että arvostelija on koettanut saada jotakin reaktioita aikaan tai ehkä mennä ajan hengessä mukana. Harmi vaan, että tähän elokuvaan tuo kritiikki ei mielestäni ollenkaan sovi.

Mielestäni myöskään Maryn roolia ei ole mitenkään erityisesti korostettu. Hän on Mercuryn hyvä ystävä ja sellaisena hänet esitetään. Mercury on kuitenkin tehnyt Marylle laulun Love of my life, he asuivat yhdessä melkein parikymmentä vuotta ja Mercury on myös sanonut, ettei kukaan hänen rakastajistaan pystynyt korvaamaan Marya, koska tämä oli hänen ainoa ystävänsä. Mercury myös jätti puolet omaisuudestaan Marylle, joten aika tärkeä Maryn on täytynyt Mercurylle olla. Täältä voi lukea lisää Marysta ja hänen ja Mercuryn suhteesta.

Itse tykkään siitä, että elokuvissa kerrotaan myös platonisesta rakkaudesta ja jopa nostetaan se romantiikan ja seksuaalisuuden yläpuolelle. Aika harvassa näin nimittäin tehdään ja itse olen aivan kyllästynyt siihen, että elämän tarkoitus löytyy aina vasta romanttisen kumppanin löydyttyä. En pysty ollenkaan samaistumaan siihen ja siksi on mukava, että myös muita kumppanuuksia ja ihmissuhteita korostetaan. Monelle esimerkiksi pisin ja pysyvin ihmissuhde onkin ystävyyssuhde eikä rakkaussuhde.

Arvostelussa haukutaan myös Rami Malekin suoritusta, johon itse olin kyllä tyytyväinen. Juuri ennen kuin sain tietää, että Malek näyttelee Freddie Mercurya, olin katsonut siskojeni kanssa Mr Robotin. Olin sanonut heille, että Malekilla on kyllä niin persoonalliset kasvot, että hän leimautuu varmaan mielessäni ikuisesti siihen rooliin. Ja sitten luin, että hän näytteleekin yhtä ikonisinta diivaa, Freddie Mercurya! Olin aivan varma, että hän ei sovi ollenkaan rooliin. Sitten näin valokuvat ja vakuutuin. Bohemina Rhapsodyn aikana unohdin kokonaan Mr Robotin, vaikka vähän kyllä hampaiden korostaminen häiritsi.

Rami Malek MR Robotin lehdistötilaisuudessa, kuva Daniel Benavides (CC0)
Ehkä samaa mieltä olen siitä, että elokuvaan olisi voinut saada vielä vähän sähäkkyyttä. Esimerkiksi bändin väliset riidat ja Mercuryn biletys kuvataan jotenkin lapsellisesti. Ihan kuin kyseessä olisi ollut pienet kinastelut, kun neljä taiteilijaa tappelee ja muu bändi menettää kaikki tulonsa yhden sooloilun takia. Ja kun Mercury lähtee huonoille teille, ihan vaan vähän on jauheita vedelty nenään ja suoneen juhlimisen tuoksinassa. Huonojen aikojen vähättelyn ymmärtää, sillä tuotantotiimissä on ollut bändin entinen manageri ja jäseniä konsultoimassa, mutta ne latistavat vähän elokuvaa.

Silti, Mercuryn kohtalo on niin traaginen, että kyllä tunteet heräävät pintaan ihan ilman mässäilyäkin. Ryysyistä rikkauksiin -tarina olisi todella epäuskottava, ellei se olisi totta. Kaiken huipentaa Mercuryn kuolema, jota tosin elokuvassa ei käsitellä. Mikä uskomaton juoni, jonka ihan oikea elämä on punonut!

Oletteko käyneet katsomassa elokuvan? Jos ette, käykää. Jos olette, mitä mieltä olitte?