tiistai 4. syyskuuta 2018

Vaikeita asioita kaikille

Olen sitä mieltä, että kaikilla on oikeus omiin tragedioihinsa. Jos ei elämässä ole ollut mitään vaikeaa, sitä järjestää. Tai suurentelee asioita, jotka toisille vaikuttaisivat ihan normaaleilta elämän vastoinkäymisiltä. Kai ihminen tarvitsee kokemusta vaikeista asioista, jotta hän voi luottaa tulevaisuudessa pärjäävänsä, jos eteen tulee jotakin epämiellyttävää.

Tunnen tyyppejä, jotka ovat tulleet perheistä, joissa kaikki on hyvin. Silti tai ehkä juuri siksi he ovat vetäneet kapinan ihan överiksi - ihan ehkä kaveripiirissäni eniten överiksi. Tämän vuoksi olen kehittänyt teorian, että on ihan hyvä, että on jotain tragediaa, niin sitä ei tarvitse itse kehittää. En tiedä, pitääkö se paikkansa, mutta ihan luonnolliselta se tuntuu ajatuksena.


Teininä tarvitsee kapinan kohdetta ja jos vanhemmat ovat ärsyttävän ymmärtäväisiä, se voi ottaa tosi pahasti päähän, kun itse haluaisi olla angstinen mutta ei ole angstattavaa. Nuorena en tätä ymmärtänyt ja minua ärsytti suuresti se, että jotkut kaverini olivat suurempia draamakuningattaria kuin minä! Kyllä, se on mahdollista. Mielestäni se, että heidän vanhempansa olivat antaneet heille arestia, ei ollut paljon mitään.

Nykyään ajattelen, että on ihan hirveää, jos joku tulee kertomaan Afrikan nälkää näkevistä lapsista, kun itsellä on huono fiilis ja haluaisi velloa siinä. Ei siinä kaipaa mitään syyllistystä siitä, että aina pitäisi olla onnellinen ja iloinen. Vaikka olen suuri positiivisen asenteen kannattaja, uskon, että siitä ei ole pelkästään ja joka tilanteessa hyötyä.

Ristiriitaisinta tässä on ehkä se, että täällä blogissa ja muutenkin kannustan ihmisiä kuitenkin olemaan optimistisia, yrittämään löytää asioista kultareunoja tai vaihtamaan suunnitelmaa lennosta, jos a ei onnistunut. Ehkä selitys tälle vastakkainasettelulle on se, että näitä tarkoitan enemmänkin elämänasenteiksi, en niinkään parannukseksi paskaan oloon.

En oikein tiedä, mistä oma sinnikäs uskoni tulevaisuuteen kumpuaa. Onko se synnynnäistä, osa persoonaani? Saanko kiittää siitä vahvaa siskosidettä Huskyn kanssa? Onko se muovautunut siinä, että olen kestänyt lapsena ihan silkkaa itsepäisyyttäni kaikki nöyryytykset, mutta en ikinä nöyrtynyt? En tiedä, mutta se on merkinnyt sitä, että en ole ikinä luovuttanut.


Vaikeimpinakaan hetkinä en ole edes harkinnut esimerkiksi lopettavani elämääni, vaikka tiedän, että ainakin se ajatus käy monien mielessä. En osaa oikein sanoa, mistä asenteeni johtuu, enkä sitä ymmärrä. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt jossain vaiheessa luovuttaa.

Uskon aina, että asiat järjestyvät. Tämä joskus ihan lapsellinenkin usko ei katso rajoja abstraktien tai fyysisten asioiden välillä. Jos haluan ja uskon, että Ikea-ostokseni mahtuvat autoon, ne mahtuvat. En ole vielä koskaan joutunut tilanteeseen, jossa en olisi saanut niitä mahtumaan. Joku voisi sanoa, että tämä johtuu siitä, että teen paljon töitä, että saan haluamani asiat aikaiseksi. Toinen voisi sanoa, että se on itsepetosta ja että luon itselleni kaikkivoipaisuusharhaa. En sinällään kuvittele, että pystyn kaikkeen, mutta uskon, että kaikki menee loppujen lopuksi aina ihan hyvin. Oli kyseessä sitten ahkera työskentely tai harha, lopputulos on, että tämä usko on kantanut minut monen vaikean asian yli ja sen turvin olen saavuttanut monta etappia elämässäni.

Johtui asenteeni sitten mistä tahansa, haluaisin jakaa sen. Siksi yritän avata näitä hieman vaikeasti hahmotettavissa olevia ajatuksia tänne. Toivon, että niistä olisi jollekin hyötyä tai että ehkä saisin tietää jakavani samantyylisiä pohdintoja jonkun kanssa. Osaksi kirjoitan niistä myös ihan vaan siitä itsekkäästä syystä, että se selvittää ajatuksia myös omassa päässäni.



4 kommenttia:

  1. Tämähän on hyvää pohdintaa! Kuten sanotaan, pahin vastustajasi on sinä itse. Ihmisethän kaikkialla maailmassa eri aikoina ovat kokeneet kauheuksia, mutta nimenomaan usko ja tunne siitä, että asiat kääntyvät parhain päin vievät omalta osaltaan ylitse esteen kuin esteen! Ihmiset elävät mitä erillaisimmissa, vihamielisissä ja epähumaaneissa olosuhteissa, mutta oikeastaan ihmisen loukkoon ajaa se synkkä näköalattomuus, mikä hyvissäkin olosuhteissa saa ihmisen tekemään esimerkiksi itsemurhan.

    "Itsekäs pohdinta" nyt on mielenkiintoista luettavaa siinä miten samaistuttavaa se on ja huomata, että myös muut pohdiskelevat näitä asioita hissukseen. Kiitämpä siis avoimmuudesta, itsellänihän ei ole ballsseja moiseen. Kirjoitan siis anonyyminä ja jatkan tämän viinin litkimistä.

    Ps. Tää on paras blogi <3

    VastaaPoista
  2. Mie olen sellainen, että uskon melkein sokeasti minun omaan hyvään tuuriin. Kaikki aina järjestyy, koska mulla nyt vain on tavallista parempi tuuri. Tai vaikkei ehkä oikeasti olisikaan, niin tämä positiivinen asenne saa kaiken tuntumaan siltä, niinku mulla olisikin. Toisaalta sitten silloin harvoin, kun asiat menee pieleen, tulee ihan epätodellinen olo, että eihän tämä ole minun elämässä edes mahdollista, mitä paskaa tämä nyt on! Tämänkesäinen huonon onnen aalto sai minut myös hieman taikauskoiseksi.

    VastaaPoista
  3. Tästä kirjoituksesta tulee mieleeni Phileas Fogg. :D Luin kirjan vähän aikaa sitten uudestaan ja tällaiselle stressipallolle kuin mä, Phileaksen rauhallinen ja vakaa usko siihen, että asiat järjestyvät, oli tosi inspiroivaa. Ei siinäkään ollut kyse kaikkivoipaisuudesta vaan siitä, että tavalla tai toisella kaikki saadaan hoitumaan.

    VastaaPoista
  4. Jokaisella on ns. ristinsä kannettavana. Ihmiset kokevat asiat niin eri tavoin ettei siksikään pitäisi verrata omaa elämäänsä muiden elämiin. Se mikä itsestä tuntuu musertavalta voi toisesta tuntua mitättömän pieneltä tai toisinpäin. Joskus ihminen tarvitsee tragedioita. Ehkä se on Jumalan tapa vetää ihmistä puoleensa sillä kuka kaipaa pelastajaa silloin kun kaikki menee hyvin. Vasta kun asiat todella hajoavat käsiin sitä tajuaa kuinka avuton ihminen on täällä maailmassa. Onneksi sitä taakkaa ei kuitenkaan ole pakko kantaa yksin vaan Jumala on luvannut auttaa niitä jotka häntä avukseen huutavat.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.