torstai 8. maaliskuuta 2018

Vihaista naistenpäivää

En voi sille mitään. Ehkä se oli tänä aamuna näkemäni Amnestyn mainos, jossa kerrottiin, että Suomi on Euroopan toisiksi vaarallisin maa naisille, ehkä se oli juuri tänään tulvan lailla alkaneet menkat tai sitten Meeri Koutaniemen silpomisenvastaisesta työstä kertonut valokuvanäyttely. Ehkä se oli näiden yhdistelmä. Varmaan sen huipensi kaikki teennäinen ruusujen tuputtaminen ja vaaleanpunainen ja "Muista naistasi :) :) :)" -kyltit kaupoissa. Jokin saa minut äärimmäisen vihaiseksi tänään - ja myönnetään, aika monena muunakin päivänä.

Olen aivan täysin kyllästynyt. Täällä blogissa ja livenäkin olen jaksanut vääntää kättä feminismistä ja yrittää ymmärtää niitä, jotka eivät vielä ole suurta oivallusta sen suhteen saaneet. Enää en vaan jaksa! Jos jossakin joku alkaa kuuluttaa, että #metoo on mennyt liian pitkälle tai että valkoiset heteromiehet ovat oikeastaan se syrjityin kansanryhmä, minä luokittelen ihmisen heti sellaiseksi, että en vaan puhu sille ja vaihdan seuraa. Nämä ovat muuten ihan samoja tyyppejä, jotka tänään haluavat onnitella kaikkia naisia. Uskon, että nämä ihmiset eivät oikeasti ole niin sokeita ja että heitä pitää vaan vähän ohjata, mutta minä en jaksa olla se ihminen, joka ohjaa. Jos joku on niin pihalla, niin olkoon sitten.

Väsyin siihen oikeastaan tuossa puolitoista vuotta sitten, kun minut raiskattiin. Kerroin asiasta täällä blogissa ja se herätti keskustelua. Hyvä. Silloin en tosin kertonut asiasta ihan kauhean raadollisesti, sillä asiasta oli muutenkin rankkaa puhua. En ajatellut, että itse tapahtuman kuvaaminen olisi hyödyllistä. Nyt olen sitä mieltä, että jos se saa teidät lukijat edes vähän vihaiseksi, se on kertomisen arvoinen juttu. Kerron tällä naisten viikolla vielä myöhemminkin lisää tarinoita naisten kokemasta väkivallasta, mutta aloitetaan nyt tällä omalla kokemuksella.

Siispä tässä tarina siitä, miten Ruki raiskattiin festareilla ja mitä siitä sitten seurasi.

Olimme lähteneet Huskyn kanssa hyvällä fiiliksellä liikkeelle. Olimme molemmat ottaneet mallia eräästä naisidolistamme - se on ollut meillä tapana kesäfestareilla - ja laittautuneet aika näyttävällä tavalla. Meillä oli hauskaa ja vietimme harvinaista kahdenkeskistä aikaa. Olimme katsomassa erästä bändiä, kun yhtäkkiä takaani olevasta miesporukasta eräs laittoi kädet ympärilleni ja otti minua rinnoista kiinni.

No, niin kamalaa kuin tämä onkin, minulle on käynyt näin aika usein ja haltsaan vähän itsepuolustusta. Vedin kyynärpääni taaksepäin miehen vatsaan aika lujaa, ja hän irrotti otteensa. Sitten käännyin ja vihaa puhkuen huusin hänelle, että pitää näppinsä irti minusta. Kaiken huipuksi osoitin miestä sormella ja katsoin silmiin - ajattelin, että viesti meni perille. Tästä meni pari minuuttia, ja jatkoimme siskoni kanssa keikan katsomista, kun yhtäkkiä tämä mies takaani riuhtaisi hameeni jotenkin sivuun ja työnsi kätensä jalkoväliini ja sormensa sisääni.

Kaikki normaalit itsepuolustusmenetelmäni yhtäkkiä hävisivätkin täysin. Minulta, joka olen aina valmis toimimaan. Lysähdin maahan ja lamaannuin täysin. En oikein muista, mitä tapahtui. Husky hätääntyi, mutta rupesi hoitamaan asiaa. Etsimme järjestyksenvalvojan, jonka sanat muistan ikuisesti: "Jos rupeaisin täällä jokaista itkevää tyttöä hoitamaan, mulla olisi kädet täynnä töitä." Onneksi seuraava järkkäri lähti ottamaan kiinni tätä miestä Huskyn avustuksella ja minut vietiin juttelemaan poliisille. Raiskaajan kaverit tulivat huutelemaan minulle ja kyselivät, että kuka noin rumaa haluaisi raiskata.

Minä en voinut uskoa, että koko homma oli tapahtunut. Kyselin sitä Huskyltä ja poliiseiltakin - tapahtuiko kaikki oikeasti? Olin shokissa.

Kerroin kuitenkin kaiken poliiseille, kuten se oli tapahtunut. Myöhemmin rupesin epäilemään itseäni, kun sain kuulla, että tämä tekijä väittää, että mitään ei tapahtunut. Niin paljon ihmettelin tätä, että miksi tämä tyyppi sanoo näin, että rupesin epäilemään itseäni. Entä, jos olinkin kuvitellut kaiken? Entä, jos syytän viatonta tyyppiä? Jos Husky ei olisi nähnyt ensimmäistä osaa tästä (rintoihin tarttumista), olisin kuvitellut, että keksin koko tyypin. Minä, joka olen kuuluisa siitä, että muistan kaikki tapahtuneet asiat! Niin kova oli luottoni ihmisten normaaliin hyvyyteen ja siihen, että kuka hullu tällaista muka tekisi keskellä festariyleisöä.

Kerroin jo aiemmin, että itse tapahtumaa pahempi asia oli se täydellinen mindfuck ja järkytys, että joku todellakin pystyy tekemään näin toiselle ihmiselle. Pelästyin tajutessani, että ihan keskellä ihmisjoukkoakaan en ole turvassa. Menetin perusturvallisuuden tunteeni. Noin kuukausi tapahtumasta sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Minä, joka olin sentään aika paljon kokenut asioita ja selvinnyt monesta! Saan raivokohtauksen, jos joku koskee minuun vähänkään asiattomasti. Joskus julkisilla paikoilla saan ihan järjettömiä ahdistuskohtauksia ja pelkään, että kimppuuni käydään - tämän laukaisee tietyt esineet. Pelkään myös, että jos kutsun tuntemattoman ihmisen kotiini, tämä käy kimppuuni. Mietin puolustusstrategioita joka paikassa. Minulla on aina jokin itsepuolustusväline mukanani.

Olen tehnyt paljon töitä ja luultavasti joudun tekemään vielä lisää, ja todennäköisesti hakeutumaan vielä johonkin traumaterapiaan tai muuhun, että pääsen asiasta yli.

Aluksi vähättelin tapahtumaa ja vähän vähättelen sitä vieläkin - mitä minun kokemukseni on esimerkiksi, kun sitä vertaa johonkin "oikeaan" raiskaukseen? Minua ei sentään lukittu minnekään. Minua ei uhattu tappaa. Minun luottamustani ei pettänyt kukaan läheinen. Minun raiskaukseni ei kestänyt kauaa. Kun soitin Tukinaiseen, tajusin kuitenkin, että kokemukseni on silti rajanylitys ja minulle iso asia. Se on järkyttänyt uskoani ihmisiin perustavalla tavalla ja tehnyt minusta kyynisen. Minun on jo muutenkin ollut vaikea luottaa ihmisiin johtuen lapsuuteni epävakaudesta. Juuri, kun olin vähän pystynyt murtamaan muuria ympäriltäni, joku tekee jotain tuollaista. Se sai minut pystyttämään muuria uudelleen.

Pääsyy tälle kertomukselleni on se, että haluan saada ihmiset vihaiseksi. Itse en siihen ajoissa pystynyt, ja minun raiskaajani pääsi kuin koira veräjästä.

Toinen syy on ihan itsekäs. Haluan herkistää itseäni. En pysty elämään enää niin kuin elin vuosia sitten, ennen blogin perustamista, että leikin, ettei minuun satu mikään ja että kukaan ei pysty loukkaamaan minua. Haluan nyt avoimesti kertoa, että tämä asia sattui minuun ja tämä tekijä loukkasi minua niin syvästi, etten itsekään tajua, eikä se ole okei.

On ihan sairasta, että joku satuttaa toista ja pilaa näin ison osan toisen elämästä vain omaksi ilokseen. Vain siksi, että itseä sattuu huvittamaan ja että se toinen sattuu olemaan nainen.

Olisipa mukava, jos tämä tarinani olisi yksittäistapaus. Mutta näitä riittää! Odottakaa oikein raskasta viikkoa, sillä naisia kohdellaan kuin roskaa ja tämä loppuviikko vietetään tutustuen siihen, miten alas jotkut miehet voivat vajota.