sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Feministi-pinup

Monet kieltävät olevansa feministejä, mutta sanovat, että kyllä he silti kannattavat tasa-arvoa. He luulevat, että feminismi on jokin suuri salaliitto, jonka tarkoitus on tuhota miehet. He kuvittelevat, että vihaiset feministit haluavat valta-asemiin naisia ja vähemmistöjen edustajia. He luulevat nähneensä Pilluminati-merkkejä ja salaisia kädenpuristuksia. He etsivät vihjeitä vallankumouksesta ja koodia salakielestä #metoo- ja #timesup-tägätyistä kuvista. He vilkuilevat koko ajan olkansa taakse ja pelkäävät avata ovea katsomatta ensin ovisilmästä.

Ei, pois se meistä! Meillä ei missään nimessä ole salaista kerhotilaa, jossa tapaamme joka keskiviikko ja lauantai tai ainakaan UV-valossa hehkuvaa tatuointia vasemmassa ranteessa. Olemme ihan tavallisia, hymyileviä, työssäkäyviä naisia.

Korostaakseni sitä, miten harmittomia me olemme, kehitin uuden konseptin: miesvihafeministi-pinup! Feministi-pinupissa kuvataan feministejä tekemässä tavallisia feministiasioita, mutta helposti lähestyttävässä ja hellyttävässä pinup-muodossa.

Olkaa hyvä:

"Kun siivoat kaapeistasi kaiken sinne kertyneen roskan!"

Kyllä tämä fragile masculinity onkin aika painava taakka!


"Kun olet kirjastossa lukemassa vallankumouskirjallisuutta ja hameesi helma onkin vahingossa noussut vähän liian ylös!"

 O-ou!

"Kun menet jättämään hieman feministisiä julistuksia Helsingin tuomiokirkon oveen, mutta vahingossa osutkin naulan sijaan sormeesi!"

 Au :(

Mitä mieltä olette?

torstai 27. joulukuuta 2018

It's my party and I die if I want to

Okei okei, sain synttäripostauksestani kiukkuista palautetta. Ilmeisesti kuolemalla ei saisi vitsailla. Haluaisin muistuttaa, että en kerro kaikkea täällä blogissani ja minulla saattaa hyvin olla hyvä syy vitsailla kuolemasta. Ja kaikkihan tiedämme, että vaikeista asioista tulee helpompia, kun niistä vitsailee. Siispä pidätän oikeuden vitseihini. Loukkaantukoon, joka haluaa.


Tosiaan täytän huomenna 30. Synttärijuhlieni teema on kuolinvuode ja pukukoodi surupuku. Pidän juhlat sviitissä ja sinne saavat kutsutut tulla tervehtimään minua, jos haluavat. Jos eivät, pidän silti hauskaa. Tämä on paras tapa juhlia, sillä synttärini ovat vähän huonoon aikaan - monet ovat poissa kaupungista. Näin itse vältyn stressiltä ja vietän kivan päivän.


Teimme Sekopään kanssa (no hän teki suurimmaksi osaksi) tällaisia kutsuja. Kutsut ovat tietenkin saaneet inspiraationsa klassisesta synttärikutsustani ala-asteelta. Äitini piirsi Paintilla erittäin hilpeään ykkösluokan luokkakuvaani vähän serpentiiniä ja tadaa, kutsu oli valmis. Kuva on ollut täällä blogissa jo aiemminkin, mutta laitetaan nyt vielä kerran, on se niin hieno.



No, mutta jos ihan totta puhutaan, olen ihan tyytyväinen ikääni. Joku ihana lukija jo muistuttikin, että on paljon parempi olla 30 kuin 20. Ja voi luoja, en voisi olla enempää samaa mieltä. Katselin tässä kauhukseni kuvia teinivuosiltani ja nappasin muutaman vuoden välein hyviä todisteita siitä, että tosiaankin vain paranen vanhetessani. Jaan myötähäpeän kanssanne.

Aloitetaan 10-vuotiaasta Rukista. Olin saanut juuri synttärilahjaksi maailman hienoimman takin (tässä oli joku tekninen kerros - se oli uusinta uutta silloin!). Myös tuo pipo oli mielestäni niin upea. Mustaa ja punaista ja hiphophenkinen nuoli. Wow.


Viisi vuotta eteenpäin ja olin jo aikamoinen tyyliveikko. Olin selvästi saanut vaikutteita Pirates of the Caribbeanista - huomatkaa rengaskorvikset ja huivi päässä! Orlando Bloom ja pehmoleluankka mahtuvat selvästi ihan hyvin samaan huoneeseen. 


20-vuotiaana olin aika masentunut, eikä minusta ole paljoa kuvia. Ikävä kyllä muutama löytyy :D Tässä yksi ja siinäkin minun on pakko vääntää naamaani.


25-vuotiaana minulla meni huomattavasti paremmin. Opiskelin, olin löytänyt itseni ja olinpa perustanut tämän bloginkin jo.

Kuva Jere Satamo
Nyt vuonna 2018 minulla on ollut aika vaikea vuosi, mutta paljon hyvääkin on tapahtunut, etenkin työrintamalla. Tässä olen minä muutamaa päivää vaille kolmekymppisenä.


Kun oikein asiaa mietin, parhaat vuoteni sijoittuvat ihan selkeästi lähemmäs kolmeakymppiä. En menisi takaisin päin ajassa, vaikka voisin. Se tuntuu oikeastaan aikamoiselta painajaiselta. Olen taistellut ja tehnyt töitä aivan sikana, että pääsisin tähän, missä nyt olen. Olen oppinut todella paljon ja kerännyt tärkeitä etappeja ja ihmisiä tässä matkalla mukaani.

Etenkin teinivuodet ja nuori aikuisuus oli minulle todella vaikeaa aikaa, joten se kuolinvuode on enemmänkin menneisyyden oven sulkemista ja uudelle vuosikymmenelle astumista. Symboliikkaa kato. Älkää siis kauhistelko sitä sen enempää, vaan toivottakaa onnea ja tarjotkaa skumppaa, jos näette minua huomenna jossain Helsingin yössä!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Maailman paras joululahja

Sain tänä jouluna maailman parhaan joululahjan - se oli täydellinen tällaiselle stressaantuneelle ja kiireiselle uranaiselle, joka ilmeisesti nykyään olen. Voin myös kertoa siitä jo nyt, ennen joulua, sillä sain sen pitkin joulukuuta.

Siskoni olivat suunnitelleet minulle joulukalenterin! Olen saanut joka toinen päivä jotakin ihanaa. Luukut ovat todella piristäneet minua ja saaneet jaksamaan vielä viimeiset puristukset ennen joulua ja pientä lomaa.


Olen jo monena vuonna toivonut itsetehtyjä lahjoja ja yhteistä tekemistä, koska kuten Miley aikaisemmin postaamassani videossa sanoi, voin itse hankkia kaikki tavarat, jotka tarvitsen tai haluan. Tämä on toiminut ihan mahtavasti: olen saanut laatuaikaa rakkaiden kanssa, maalauksia ja veistoksia minusta (niin paljon, että kotonani vierailevat ihmiset vähän kummastelevat, mutta ihan sama) ja jopa mätsäävät pipot minulle ja Vilille! Ihan parasta.

Tämän vuoden joulukalenteri silti ylittää kaikki odotukset. Luukuissa on ollut mm. nämä kaksi videota:




Eivätkö ole aivan ihania? Olen katsonut ne itkien valehtelematta sataan kertaan, vaikka itse olenkin niissä pääosassa... Ehkä se kertoo jotakin. Videoissa on eri lähestymistapa aiheeseen (MINUUN!) ja ne ovat aivan ainutlaatuisia.

Lisäksi olen saanut PUNAVIINIÄ (miten hyvin siskoni minut tuntevatkaan!), ajatuksella valittuja karkkeja (jokaiseen liittyi jokin merkitys), joulukukkasen, joulukynttilän, joulukonvehteja... Yksi luukku oli minulle tehty ruoka. Yksi ehkä ihanimmista oli 14-vuotiaan pikkusiskoni Sammakkoprinsessan lähettämä video, jolla hän lukee itse kirjoittamansa runon - yleensä hän runoilee englanniksi, mutta nyt hän oli tehnyt suomenkielisen runon!

Tänäkin jouluna sain lisää taidetta itsestäni. Siskoni oli tehnyt minulle kaksi korttia: toinen toivotti erittäin punkkia joulua, mikä oli ihana. Mutta tämän toisen kätkin sydämeeni aivan erityisellä tavalla. Siskoni Sekopää teki minusta ja Vilistä SUSIPAIDAN!!!



En malta odottaa, mitä huomenna luukusta aukeaakaan! Tuli sieltä mitä tahansa, tämä on ollut paras joululahja ikinä. Toivoin, että siskoni olisivat harjoitelleet tanssikoreografian SKIBIDI-biisiin, mutta saa nähdä...

Jos teillä on vielä lahja hankkimatta (toivottavasti ei!), suosittelen tekemään jotain tällaista. Vaikka ei olisi yhtään rahaa tai kerrassaan mitään taitoja, jokainen voi ladata puhelimeensa ilmaisen videosovelluksen ja tehdä yhteisistä muistoista tai kaverin kuvista videon - ja lopputulos on ihan rahassa mittaamaton rakkaudenosoitus.

Joululahjatoive: smash the patriarchy

Miley Cyrus teki Santa Baby -biisistä tällaisen päivitetyn, feministisen version.


Don’t want diamonds, cash or stocks 
nothing that comes in a box 
no more fluff, 
I’ve had enough 
and I can buy my own damn stuff
- -
Listen Santa to what I say 
A girl's best friend is equal pay 
Stop interrupting me when i talk 
And don’t text me pictures of your-- 

 Santa baby, 
I'd love to know my ass won't get grabbed 
At work 
By some ignorant jerk 
Tell the dirtbags to put away their chimneys tonight 

Siinä sitä on aika hyvin tiivistetty omat tunnelmani tänä jouluna.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Rats rule

Lempibloggaajanne parasta ennen -päivämäärä on kuulkaas ihan juuri! Täytän kuun lopussa 30 vuotta. Huh huh. Kuoleman lähestyminen on saanut minut tunteikkaaksi ja muistemaan mennyttä elämääni.

Kuolema ei tule yksin - se tuo seuranaan mm. lievästi huonon kaukonäön.
Sokean lisäksi minusta on tullut kyyninen. Ennen jaksoin esimerkiksi jutella urpoille ja yrittää saada heitä ymmärtämään asioita, mutta nykyään en enää jaksa. En jaksa enää olla mukava ja sitten katua mukavuuttani, vaan jos joku mies tulee kadulla sanomaan jotain, en jaksa enää edes ottaa kuulokkeita pois korvilta, vaan kehotan tyyppiä suoraan painumaan helvettiin. Minulla on vahvasti olo, että en ole kenellekään mitään velkaa eikä minua haittaa, vaikka joku ajattelisi minun olevan epäkohtelias.

Jonkin verran kaipaan sinisilmäisyyttä ja sellaista perusluottoa ihmisiin, mutta muuten olen oikein tyytyväinen siihen, että en tuhlaa enää aikaani hymyilemällä idiooteille.

Edelleenkään en osaa huolehtia kynsistäni
Vanhenemisen huomaan myös siinä, että tosiaan minulle on ok, vaikka minusta eivät kaikki pitäisi. Olen hyväksynyt sen, että osa ihmisistä ei vaan siedä minua. Ja koska olen mukava ja kohtelias kaikille, jotka eivät ole ansainneet muuta, mutta en nöyristele kenenkään edessä, kertoo se enemmän kuitenkin näistä ihmisistä. Olen oppinut muun muassa sen, että usein ihmiset eivät pidä muissa siitä, minkä kieltävät itsessään. Eli jos jotakuta häiritsee erityisen paljon vaikkapa minun itserakkauteni, on itsensä rakastaminen asia, jota heidän kannattaisi tutkiskella itsessään. Yritän tätä toteuttaa omassa elämässäni.

Toki on asioita, joita en vielä osaa tai jotka ovat vaikeita. Olen aika kova enkä tiedä, miten tästä pehmenisin. Tuntuu, että ihan jokainen vaikea asia elämässä kasvattaa minua tosi paljon ja olen ylpeä siitä, että pärjään vaikka mikä tulisi, mutta samalla vaan kovenen ja etäännyn muista. Minulla on vahva ajatus, että voin luottaa vain itseeni, ja tämä ajatus vahvistuu joka kerta, kun edes yritän luottaa johonkuhun muuhun ja he eivät ole kovien vaatimusteni arvoisia.

Olen kuitenkin kehittänyt tavotteita, joihin pääsen yksinkin, ja ehkä ne pehmentävät minua. Jos eivät, niin sitten olen vaan tough ass bitch.


Tässä vaiheessa joku ehkä jo ihmettelee postauksen nimeä. Oikeasti se tulee siitä, että kävin tänään hakemassa synttärilahjaksi itselleni lisää mustetta ihon alle ja tuo teksti on tatuoinnissani. Tässä ei nyt ole siitä kuvaa, käykää Instagramissa katsomassa. Mutta kai se jotenkin kuvaa myös tähänastista elämääni.

Us rats started in the gutter, but in the end, the rats shall rule

Vielä en ole saanut pois näitä tissejä, mutta kuolema kuittaa selkärankavelat
En osaa yhtään sanoa, onko minulla ikäkriisi. Ei tunnu siltä, mutta en kyllä koe olevani kolmekymppinenkään. Pidän synttärit, jos pidän, teemalla kuolinvuode - tästä saa syyttää Sekopäätä, jonka mielestä juhlasuunnitelmani kuulostivat enemmänkin kuolinvuoteelta. Otin sen sitten viralliseksi teemaksi!

Nyt kun olen tästä aikani vitsaillut, olisi kyllä tosi kammottavaa, jos oikeasti kuolisinkin. No, jos näin käy, jään sitten tänne internetiin ikuisesti pelottavaksi kauhutarinaksi bloggaajasta, joka ennusti oman kuolemansa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Pikamuoti pois muodista

Tein muutama vuosi sitten uuden vuoden lupauksen,

Hmm, koskeeko se lupaus koko seuraavaa vuotta, uutta vuotta, vai vain juhlaa, uuttavuotta? Määrittääkö lupausta sen antohetki vai toteutushetki? Eli onko se uuden vuoden lupaus vai uudenvuodenlupaus? Hirveän mielenkiintoista on tämä meidän äidinkieli, terveisin äidinkielen opettaja.

jossa lupasin, että en osta ketjuliikkeistä vaatteita. Se meni aika hyvin. En ole kauhean ehdoton ihminen, joten pari kertaa sorruin. En soimaa siitä itseäni kamalasti, sillä tärkein asia lupauksessa oli se, että aloin miettiä asiaa. Aiemmin se oli ollut niin automaattista, että jos näen kivan paidan, ostan sen - nyt huomasin puuttua tällaiseen ostohimoon ja oikeasti miettiä, mikä sen takana oli. Vähän sama asia kuin dieetti, jos joku on joskus sellaisella ollut: vasta silloin huomaa, miten paljon kaikenlaista tulee naposteltua tiedostamattaankin (ainakin minun tulee!).

Tästä kuvasta näkyy jo tyylini aika hyvin - ja siinä on nolla vaatetta.
Koska ostoshimot aina yltyivät liikkeissä käydessäni, lopetin niissä käymisen. Tai ainakin aloin välttelemään sitä. En edelleenkään ole täysin immuuni houkutuksille ja joskus niihin sorrunkin, koska ne on niin hyvin suunniteltu iskemään sekä tietoiseen mieleemme että alitajuntaan. Kaikki niissä liikkeissä, niin mainokset, mallit kuin herran jestas musiikkikin, on tehty saamaan sinut tuntemaan olosi epätyytyväiseksi, onnettomaksi, rumaksi ja niin edespäin. Viesti on, että kun ostat vaatteen, tulet kelpaavammaksi ja onnellisemmaksi. Mutta oikeastihan näin ei ole, usein jopa päinvastoin. Ja samalla tuhoat kivasti maailmaa.

Pikamuoti on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Viimeisimpien uutisten mukaan se tuhoaa ympäristöä enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Oikeasti! Suomen Luonto -lehti valitsikin pikamuodin vuoden turhakkeeksi - ja ihan syystä.

Tämän mekon olen ostanut käytettynä 7 vuotta sitten ja edelleen kovaa menee! Merkki on Nitrobabe.
Toistan vielä: en ole täydellinen. Minullakin on H&M:n paitoja ja viimeksi lokakuussa ostin pari t-paitaa Kroatian matkalta paikallisesta ketjuliikkeestä. Mutta olen huomannut, että lempivaatteeni ovat kaikki hankittu käytettynä tai ne ovat harkittuja ostopäätöksiä. Useimmiten ne ovat muualta kuin ketjuliikkeistä, mutta mukaan mahtuu myös pari sieltä ostettua vaatetta.

Haastankin itseni lisäksi jokaisen tätä lukevan harkitsemaan ostoksiaan. Siinä ei oikeasti ole mitään järkeä ostaa jotakin H&M:n paitaa: siitä kärsii ympäristö, ihmiset ja jopa sinun rahapussisi, vaikka halpaa hintaa tuijottaessa sitä ei arvaisikaan. Eikä se vaate yleensä edes ole niin hieno eikä varsinkaan uniikki.


 Yle listasi kuusi asiaa, joilla voi koettaa vähentää pikamuodin kuluttamista.

1. Osta vähemmän

Tämä on ensimmäinen askel. Suurimmalla osalla meistä on jo kaikki vaatteet, joita oikeasti tarvitsemme.

2. Hanki laatua, sillä se maksaa itsensä takaisin

Tämä pitää paikkansa ja tätä olenkin jo harjoittanut esimerkiksi mekoissa. Minulla on myös parit kunnon farkut ja muutama laadukas hame. Paidoissa voisin vielä petrata, mutta niissä minulla on ongelmana se, että minun on vaikea löytää istuvia paitoja muutenkaan.

3. Katso mitä vaatekaappisi kätköistä löytyy

Tässä auttaa todella paljon kapselivaatekaappi! Sekopää järjesti vaatteeni talvi-, kevät-, kesä- ja syksykapseleihin, joista käytössä on aina yksi kerrallaan ja muut ovat varastossa. Se on kuin saisi neljä kertaa vuodessa uuden vaatevaraston ja tekee upeita löytöjä. Kun vaatteita on vähemmän kaapissa, kaiken järjen vastaisesti löytääkin enemmän päällepantavaa! Ja ei tule laitetuksi vaikka villapaitaa kesällä UFFille vain siksi, että se ei tunnu olevan koskaan päällä. Suosittelen erittäin vahvasti tätä. Teen varmaan asiasta postauksenkin jossain vaiheessa. 

4. Kauppaa vanhat vaatteesi verkossa ja tutki mitä muut myyvät

 Tätä olen tehnyt vaikka kuinka paljon ja parhaat löytöni olenkin ostanut käytettynä. Myös ihan kirppareilta löytää tosi hyvin vaatteita, kun vaan kiertää.

5. Suosi kierrätysmateriaalista valmistettuja vaatteita

Tässä minulla on vielä kehitettävää. Ehkä ajatus tuntuu hieman kaukaiselta, sillä ostan suurimman osan vaatteista muutenkin jo käytettynä. 

6. Kokeile vaatelainausta

En ole lainannut vaatteita lainausliikkeistä, mutta kaverien ja siskojen kanssa tätä kyllä teemme oikein ahkerasti.


Viime aikoina olen myös miettinyt paljon minimalismia, kiitos siskoni Sekopään. Tykkään ilmaista itseäni vaatteilla, mutta myös muilla ulkoisilla asioilla voi tehdä samaa. Kaikki ne klassikko-ohjeet naistenlehdistä pitävätkin ehkä paikkansa: peruasua voi muokata asusteilla, meikillä ja tukalla aika paljon omanlaisekseen. Lisäisin tähän myös tatuoinnit ja lävistykset, jotka ovat itselleni aika tärkeitä. Ne ovat aika käteviä asusteita. 


Mitä sanotte, kuka lähtee haasteeseen mukaan? Edes kuukaudeksi? Uskoisin, että se on jo tarpeeksi pitkä aika siihen, että asiaa alkaa ajatella oikeasti arjessa, ei vain huolihetkinä illalla.



tiistai 4. joulukuuta 2018

Olisinpa Amy Poehler

Olisinpa Amy Poehler. Amy on itsessäänkin aika upea muija, mutta tässä tapauksessa haluaisin eniten olla Amy siksi, että hän on Tina Feyn bestis. Olen aika varma, että Tina Fey on sielunsiskoni. Kyllä, esitän tässä aukottomat perustelut.

Tein tänään töissä Goddess-kortteja (voitte tulla hakemaan niitä ensi keskiviikkona Lushilta Lushia-päivänä - jep, we went there!) ja yksi Goddesseista oli tietenkin Tina Fey. Koska minä sain päättää. Kun minä päätän, Tina on aina jumala. Valitsin Tinalta hyvän sitaatin korttiin. 


Rupesin oikein miettimään tuota sitaattia ja mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän olin samaa mieltä. Jatkuvasti ihmettelen, mihin ihmetekoihin taas pystyn, vaikka minulla olisi mikä avioero, syöpä tai masennus tahansa meneillään! Kaikki luulevat aina, että olen vain onnekas, mutta ei kai minua voi onnistaa näin usein elämässä - olen vaan boss lady ja menestyn useammin kuin epäonnistun. Kerron kohta teillekin, miten te voitte toteuttaa tätä omassa elämässänne. Olen nimittäin aika varma, että se onnistuu ihan jokaiselta.

Luin Tinan elämänkerran Bossypants - kannattaa muuten teidänkin lukea. Kirjassa hän kuvailee elämäänsä ja kertoo, mistä hän on saanut itseluottamuksensa ja can do -asenteensa: vanhemmiltaan. Hänelle on lapsena kerrottu uudestaan ja uudestaan, että hän pystyy mihin tahansa. Tässäpä olisikin helppo keino tulla itseensä uskovaksi ihmiseksi, mutta ikävä kyllä se ei ole omissa käsissämme. Jos on sattunut saaamaan vanhemmat, jotka eivät usko sinuun, moni luovuttaa. Mutta ei peli ole siltikään menetetty! Nimittäin en minäkään ole saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään, täysin päinvastoin, mutta silti olen täsmälleen samaa mieltä Tinan kanssa. Myös tästä sitaatista:


Jostain syystä aina uskon itseeni. Jossain määrin tiedostan, että kyseessä on aika usein harhaluulo, mutta se ei minua häiritse. Usein ajattelen, että kuka se on sanomaan, mikä totuus on - jos tätä ajattelen, kai se on minulle totuus? Ja kenen totuus olisi parempi?

Ajattelen tosiaan aina, että olen ihan vitun kova muija. Tätä en ole saanut syntymälahjana vaan minun on pitänyt aktiivisesti harjoitella kivojen asioiden ajattelua itsestäni. Kun tajuaa, että kaikki on vain harhaa ja suurin osa ihmisistä pelkää epäonnistumista, itsensä nolaamista ja ajattelee lähinnä omia asioitaan, sitä vapautuu. Jos joku nolaa itsensä, muut todennäköisesti eivät ajattele pahaa tästä ihmisestä vaan että huh, onneksi se en ollut minä. Jos vielä itse naureskelee omalle epäonnistumiselleen, niin muutkin rentoutuvat ja uskaltavat myös olla epätäydellisiä.

Parhaat vinkkini huonon itsetunnon parantamiseen olen jakanut täällä joskus aiemmin, mutta tärkeintä on

- Ajatella aktiivisesti kivoja ajatuksia itsestään ja olla ajattelematta inhottavia ja ilkeitä asioita. Jos alat ajatella jotakin sinua loukkaavaa, kuvittele, että joku sanoisi niin jostakin rakkaasta ihmisestä. Loukkaannu itsesi puolesta. Sinulle ei sanota noin! 

- Kehua itseään onnistumisista ihan ääneen ("Hyvä Säde, maksoit laskut, oot kyllä paras") itselle ja muille. Kehu myös muita ja pyydä kehuja muilta. 

- Katsella itseään aina imartelevassa valossa. Se on oikea valo.


Jaan myös tämän elämänfilosofian Tinan kanssa, ja uskon, että se onkin suurin syy siihen, miksi minua aina tuntuu onnistavan:


Suostun nimittäin aina kaikkeen. Tai no en nyt ihan kaikkeen, sillä olen oppinut kieltäytymään asioista. Mutta työ- ja kokemusasioissa harvoin sanon ei. Tästä voi olla yllättävää hyötyä.

Opiskeluaikana Loimaalle haettiin äidinkielen opettajaa amikseen. Minä opiskelin toista vuotta, minulla ei ollut kokemusta opettamisesta, kävin aika rankassa terapiassa kaksi kertaa viikossa ja työpaikka oli 65 kilometrin päässä. Silti hain paikkaa ja ajattelin, että aina kaikki järjestyy. Paikkaa olisi voinut hakea kuka tahansa, mutta muut eivät hakeneet: he halusivat keskittyä opiskeluun, heillä ei ollut autoa, he eivät uskoneet mahdollisuuksiinsa eivätkä uskaltaneet vielä hakea oman alan töitä... Syitä oli tietenkin paljon. Yllätyksekseni sainkin paikan ja keksin nopeasti improvisoimalla ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Vaikka olinkin erittäin paljon mukavuusalueeni ulkopuolella, tykkäsin työstä ja se oli ensimmäinen koulutusta vaativa työpaikkani.

Tämä työpaikka poiki toisen paikan saman oppilaitoksen sisältä lähempää Turkua - yhtäkkiä minulla olikin 1,5 vuotta kokemusta täysipäiväisestä opettamisesta ja kova itseluottamus itseeni opettajana. Tämä taas johti siihen, että sain kaikista kasvatustieteen kursseista arvosanan 5 ja se näytti aika hyvältä CV:ssä. Muun muassa tästä johtuen sain opiskeluaikana ja tietenkin heti valmistuttuani töitä.

Esimerkki oli varmaan aika perusjuttu työelämästä ja tuttu monelle, mutta siinä näkyy positiivinen kehä, jonka voimaan uskon: kun vaan pokalla yrittää, niin aika usein onnistuu ja saa myös lisää mahdollisuuksia todistaa itseään.

Loppujen lopuksi kun näkee vähän vaivaa ja kokeilee eri asioita, löytää oman juttunsa. Ja tässä Tina Fey on samaa mieltä minun ja mm. Die Antwoordin ("People think I’m interesting, 'cause I have fun and do my own thing" ) kanssa:


Kaikista parasta on se, kun tekee ihan omalla tyylillään ihan omia asioita ja on itse tyytyväinen omaan tekemiseensä. Mikään ei ole kamalampaa katsottavaa kuin ihminen, joka yrittää tehdä asioita siksi, että ne ovat cooleja tai hienoja. Uskon, että kun löytää oman paikkansa, ihminen on paitsi itse tyytyväinen, myös säteilee ympärilleen aitoutta ja mielihyvää. Tällöin voi vaikka tehdä miten tylsiä juttuja ja se näyttää äärimmäisen coolilta (vaikka edelleenkään se ei ole se tarkoitus).

Opetus siis on, että ei kannata voivotella elämäänsä ja luovuttaa jonkun asian suhteen vain siksi, ettei ole saanut käsiinsä elämän valttikortteja. Enemmän on omissa käsissä kuin mitä uskoisi.

Toki täytyy tähän loppuun laittaa disclaimer: en väitä, että kun vaan uskoo itseensä ja on harhainen omasta erinomaisuudestaa, tapahtuu kivoja asioita. Mutta silloin ei ehkä keskity niihin kurjiin asioihin ja ne hyväksyy osaksi elämää helpommin. Aina se ei ole ihan helppoa, mutta ei elämän kai kuulukaan olla. Mutta ihan hyvä perusasenne elämään se on!


lauantai 1. joulukuuta 2018

Vagizzle - valmiina pikkujouluihin osa 2

Näyttelin eilen Instagramissa vagizzle-innovaatiotani ja siitä kyseltiin niin paljon, että ajattelin tehdä teille tänne bloginkin puolelle tutoriaalin. Vagizzle tosiaan on uusinta uutta Pariisissa ja nyt se rantautuu pikku hiljaa Suomeenkin. Mikä sen parempi aika kuin pikkujoulukausi!

Tarvitset omaan tyyliin sopivia pikkutilpehööriä, teippiä ja sakset. Tärkein kaikista välineistä on pieni käsipeili, jolla näet, mitä teet. Peilin voi korvata myös kaverilla - voitte tehdä toistenne vagizzlet! Tällöin pitää kyllä luottaa kaverin taitoihin ja hyvään silmään, sillä kamalinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että vagizzlesi ei kuvastaisi sinua lainkaan. Myöskään sakset eivät saa lipsua (auts!).


Oma juhlamekkoni on kultainen, joten lähdin askartelemaan kultaisen teipin ja nauhan kanssa. Varasin myös glitteriä ja pienen kukkapinnin ajatusleikiksi, mutta niitä en tarvinnutkaan. Kun vagizzletetaan, on tärkeää mennä fiiliksen mukaan - minun fiilikseni oli yksinkertainen ja halusin vaginastani samanlaisen kuin minusta: vahva ja metallinen. Luota intuitioosi!

Vagizzle ei nimestä huolimatta ole vaginan koristelua, sillä vagina on se emättimen sisäpuolinen osuus. Tässä keskitytään ulkopuoleen eli vulvaan.


Jokainen vulva ja vagizzletys on tosiaan ihan omanlaisensa, joten voit antaa persoonasi näkyä! Myös mielialalla on väliä - joskus teen tällaisen juhlavan ja coolin vagizzlen, toisinaan taas haluan jotain romanttista ja vaaleaa. Myös tilaisuuden arvokkuus pitää ottaa huomioon - et halua lähteä millään biletysvagizzlella Linnan juhliin - sinne pitää laittaa näkyville kaikki arvomerkit sun muut. Kannattaa tästä kysyä tarkemmin joltakin tapakouluttajalta, sillä itse en valitettavasti tunne etikettiä vielä niin hyvin.

Kun vulva on kunnossa, ei oikeastaan tarvitse muuta korua! Myöskään hymyillä ei tarvitse (huh, tauko tästäkin!) sillä kaikki kyllä tajuavat fiiliksesi, kun katsahtavat haaroihisi.


Kun on nähnyt paljon vaivaa vagizzlauksen eteen, kannattaa laittaa joko läpinäkyvä mekko tai sitten asu, jossa on haarojen kohdalla reikä. Näin vaivannäkösi pääsee loistamaan eikä sinun tarvitse koko ajan nostella helmojasi ja esitellä vagizzleasi.


Minkälaisia vagizzlauksia te olette tehneet?


perjantai 30. marraskuuta 2018

Pillubingo

Paavalissa Vallilassa pidetään joka viikko Pillubingo, oletteko käyneet? Ai että mikä on pillubingo? No ihan juuri se, mitä kuvittelette sen olevan.

"Pillubingo on karnevalistinen, absurdi anti-patriarkaalinen bingo, jota juontaa jättikokoinen vulva. Pidätkö bingosta? Pidätkö pillusta? Sitten tämä bingo on sinua varten. Pillu pillu pillu."


Pillubingossa juhlitaan pillua. Pillun sisään on bingopallojen lisäksi kadonnut kaikenlaista tavaraa, ja hän kaivelee niitä ulos uumenistaan ja opettaa pelaajia tuntemaan pillua paremmin. En halua pilata yllätystä, mutta voin kertoa, että bingoa pelatessaan saa kyllä nauraa.


Tunnen ihmisen Pillun sisältä (lause, jota en ikinä olisi kuvitellut kirjoittavani), ja hän kertoi minulle hiukan hahmon synnystä. Hän oli mennyt stand up -kurssille ainoana naisena, ja kurssin opettaja oli heti todennut, että kurssi on hänelle turha. Syynä oli tietenkin - tietenkin! - se, että naiset eivät voi tehdä stand upia, koska yleisö näkee lavalla vain jättimäisen pillun.

Hiukan samaa on tämän blogin synnyssä. Kun teimme Babydollin kanssa aikoinaan postauksen Näin sinustakin tulee naisellinen nainen, ilmoitti meille gurumme Henry Laasanen, että on evoluution nimissä mahdottomuus, että naiset olisivat hauskoja. Naiset voivat olla vain naishauskoja (eli kertoa juttuja, joille toiset naiset naureskelevat yhteishengen kohottamiseksi, ei siksi, että jutut olisivat hauskoja). Tämän voitte lukea myös blogin bannerista, sillä julistauduimme tuolla hetkellä Internetin naishauskimmaksi blogiksi.

No olivat naiset ja pillut sitten hauskoja tai ei, ainakin pillu pitää kerran elämässään nähdä. Suosittelisin tätä myös Laasaselle - eli tervetuloa Pillubingoon! Siellä saa kaikenlaisia upeita palkintoja, jotka on ihan itse tehty kierrätysmateriaaleista! Viimeksi jäin kadehtimaan soivaa pillupeiliä (pillun peilaamiseen), pillukranssia oveen ja käsinkirjailtuja alushousuja (Pussy grabs back!). Tässä sitä edellisen kerran esineitä:



Suurin haaveeni tässä elämässä on, että voitan joskus Pillubingon pääpalkinnon! Jos teillä on sama haave, tervetuloa Paavaliin sunnuntaina klo 18. Sisäänpääsy ja pelaaminen on ilmaista, vaikka toki Pillulle saa antaa lahjoituksia!

Tässä vielä pilluhenkeen ihan mahtava video (vaikka en siteitä tue tai käytä, kuukuppi 4-ever!).



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

LIIKAA GLITTERIÄ???

15-vuotias Ruki varmaan mieluummin hyppäisi alas kalliolta kuin edes myöntäisi, että olen tullut takaisin samaan pisteeseen kuin vitosluokkalainen Ruki: glitter on ihanaa! Sitä ei voi olla liikaa - paitsi tietysti, jos se ei ole biohajoavaa ja menee viemäriin. Mutta onneksi on myös ympäristölle vaaratonta glitteriä. Mutta siis pääsääntö on: mitä kimaltelevampi, sen parempi.

Tietysti aina näin ei ole. Pikkujoulukausi on parasta aikaa siksi, että glitteriä voi käyttää mielin määrin. Muina vuodenaikoina tämä ei vaan ole mahdollista (toki tietysti säännöt on tehty rikottaviksi, mutta silti, ei ole oikein glitterfiilis). Siksi pikkujoulujen aikaan kaivan esiin kaikista dramaattisimmat ja kimaltelevimmat mekkoni. Katsokaa nyt tätäkin! Ei voisi käyttää kesällä tai keväällä.
Otsatukka on aika vaikea piilottaa, mutta yritän parhaani! Tällaisiin glamourmekkoihin se ei oikein sovi.
Okei, mekon kimaltelevuutta ei ehkä näy kuvissa, mutta kuvitelkaa se siihen. Mekko nimittäin on pelkkää kimaltelevaa kangasta.

Vanhat kunnon kainalokarvathan ne siinä! Tässä monen vuoden kasvattamisen tulos. Aika surullisen pieni puska - mutta yritän!
Osa teistä ehkä onkin jo nähnyt tämän mekon (jos teillä ei siis ole elämää ja pidätte kirjaa vaatteistani), sillä se on jo melko vanha. Jos minua ei itkettäisi, niin nauraisin niille, jotka sanovat, että jotakin juhlamekkoa voi käyttää vain kerran. Sellaiset ihmiset voitaisiin tuomita pukeutumaan ikuisesti johonkin planeetantuhoajan univormuun, niin saisivat hävetä julkisesti urpouttaan. Tietysti mekkoja voi myös kierrättää vaikka vaihtamalla kaverien kanssa tai myymällä, mikä tietysti on ihan okei, mutta lähtökohtaisesti ajatus siitä, että kerran käytetty mekko on pilalla, on minusta sairas.


Siskoni osaavat photobombauksen lisäksi tehdä myös muita asioita, kuten haukkua asujani. He sanoivat, että en voi mennä tässä asussa pikkujouluihin, koska tämä on kuulemma Jessica Rabbit -cosplayasu! Toki ainoat yhdistävät asiat meidän välillämme ovat isot tissit ja punaiset hiukset, joten kai sitten aina cosplayaan Jessicaa. No okei, myös glittermekko mainittiin yhdeksi syyksi, mutta Jessican mekko on ihan eri väriä!


Kun katselen näitä kuvia, niin huomaan, että alan olla jo aika tatuoitu. Tässä vielä ihan lyhyt tatskatilanteen päivitys!

Viimeisin kuvani on halloweenin walkin-tatska, jonka otin Outi Vihlmanilta Impact Tattoossa. Halloweentatskassani on hauta ja kuolemattomat sanat.

Bloggaajan kuivat kantapäät paljastettu!
Otimme Outilta myös Sekopään kanssa hankkimamme kahvi- ja teetatskamme aiemmin, ja voin todellakin suositella häntä. Outi tekee myös seuraavan tatuointini, joka onkin vähän isompi projekti. Kuva tulee reiteen, ja koska minulla on isot reidet, kuvakin on iso. Siihen tulee kaksi taiteilijaa, kukkasia ja eläimiä. Toinen taiteilija on mies, toinen nainen. Toinen on kirjailija, toinen artisti. Eläimet liittyvät toiseen taiteilijaan. Molemmat ovat minulle tärkeitä. Toinen on elossa, toinen kuollut yli sata vuotta sitten. Viisi pistettä sille, joka arvaa jonkin elementin!