keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Mattahuulisävyjä

Toissakesäiseltä reissulta Jenkkeihin lupasin tuoda pikkusiskoilleni tuliaisia. He toivoivat Jeffree Starin mattahuulivärejä tai vaihtoehtoisesti Kat von D:n vastaavia meikkejä. Minulla oli lista sävyistä, jotka kelpasivat. Toki meikkejä olisi voinut tilata netistäkin, mutta kaikki tuotteet olivat jatkuvasti loppu ja toimitus kesti. Käteväähän se on parin meikin tuominen meren takaa samalla reissulla kun sinne menee!

En tajunnut luvatessani, että Jeffree Starin meikkejä sai yhdestä kaupasta koko Los Angelesissa ja se kauppa oli jossain ihan perämetsissä. Kat von D oli helpompi, sillä Sephoria oli joka puolella, mutta toisaalta niitä on myös Euroopassa, joten tuliainen olisi ollut tylsempi. Onneksi meillä oli auto, navigaattori ja vikana päivänä vähän ylimääräistä aikaa. Tosin liikkeen etsimiseen meni vähän enemmän kuin vähän aikaa. Sain kuitenkin lopulta ostettua siskoilleni huulivärit! Muistaakseni sävyt olivat Dominatrix, Blow Pony ja Celebrity Skin.

Koska olen tällainen palanut paahtoleipä -äiti-sisko, en ostanut itselleni mitään. En ollut vielä päässyt ihan mattahuulivärien maailmaan. Ostin itselleni kuitenkin Sephorasta Kat von D:n huulivärin (sävyssä Bachelorette), ja se minut sitten lopulta saikin vakuuttuneeksi. Myöhemmin olen käynyt Sephorassa ostamassa myös toisen punaisen sävyn, Outlawin.

Kat von D:n Outlaw
Nyt kun I love me -messuilla oli Jeffree Starin meikkejä saatavilla, oli minun pakko  käydä hakemassa pari uutta huulijuttua. Mietin pitkään, vähän liiankin pitkään, mitä sävyjä ostan. Annoin itselleni luvan ostaa kaksi tuotetta. Päätin, että en ainakaan osta tylsää punaista taas! Minulla on oikeasti jo ihan tarpeeksi punaisia huulipunia.

Lopulta päädyin ostamaan oikein villit värit, vihreän Crocodile Tearsin ja sinisen Blue Velvetin. Vihreää olen jo käyttänyt muutamaan otteeseen ja tykkään tosi paljon siitä, miten hienosti sävy sopii hiuksiini ja silmiini.


Täytyy myöntää, että sinistä en ole vielä edes avannut. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut muka aikaa! Väri pysyy erittäin hyvin, ainoastaan rasvaista ruokaa syödessä se kuluu. Värissä on myös pigmenttiä tosi hyvin - se peittää huulten punan tosi hyvin. Toisaalta minulla on albiinohuulet, mutta kuitenkin. 


 Jeffree Star on kuitenkin ilmeisesti aika inhottava tyyppi. Hän päästelee suustaan rasistisia loukkauksia ja huutaa faneilleen. Jotenkin se pilaa muuten hyvin toimivan meikin käyttöfiilistä. Paljon kivampi on käyttää ja kehua Kat von D:tä, joka on ainakin Instagramissa niin ihana, että hampaat lähtee. Molemmat meikkisarjat henkilöityvät luojiinsa niin voimakkaasti, että meikin käyttäminen on samalla vähän kuin julistus. Laadussa en näe merkkien välillä hirveästi eroja.

Molemmat meikkisarjat ovat kuitenkin vegaanisia eikä niitä testata eläimillä. Kat von D:n uusista huulisävyistä (Farm Sanctuary) jopa menee 20 prosenttia eläinten hyvinvoinnin hyväksi.


Molemmissa merkeissä on se huono puoli, että niitä ei saa Suomesta mistään liikkeestä. Kumpaakin saa tilattua kyllä netistä nykyään ilmeisesti aika mutkattomasti. Jos haluaa hyvää mattahuulisävyä Helsingin seudulla, eikä ehdi odottelemaan nettitilausta, voin kyllä suositella allanäkyvää Inglotin violettia HD Matte -sävyä 19. (Huom. tämä on näistä ainoa, jonka olen saanut blogin kautta.) Tätä olen suositellut aiemminkin - laatu on yhtä hyvä kuin Jeffreellä ja Katilla. Myös tämä sävy on yksi ihan lemppareistani. Ainoa miinus tälle on se, että sävyjä on melko vähän ja ne ovat vähän tylsiä, ainakin jos etsii vihreää tai sinistä.



Ilmeisesti matta on menossa pois muodista ja kiiltävät ja metalliset jutut tulossa, mutta näissä mattasävyissä on sekin hyvä puoli, että nämä toimivat hyvänä pohjana. Tähän voi päälle levittää vaikka väritöntä kiiltoa tai glitteriä, ja tadaa, olet taas muodin huipulla. 

Haaveilen vielä jostakin kirkkaanoranssista sävystä ja ehkä jostakin ihan tummanpunaisesta. Ajattelin valkkaavani mieluummin Katin tuotteet, ihan imagosyistä. Olen kuullut, että eri väriset tuotteet levittyvät eri tavalla ja että esim. Kat von D:n jotkut sävyt eivät ole ihan yhtä runsaspigmenttisiä kuin nämä minun omistamani. Onko teillä kokemusta tai suosituksia?


2 kommenttia:

  1. Niin ihana toi vihreä huuliväri! (Tulee vähän mieleen taannoin markkinoilla ollut Lumenen, ehkä Natural Coden eyeliner, jota käytin häpeämättä myös huulivärinä. Olen tosi harmissani, kun sitä ei enää saa.) Postauksen alkupuolta lukiessani odotinkin jo, missä vaiheessa pääset asiaan itse Jeffreen ongelmallisen asenteen suhteen. Tosin pakko sanoa, että mitä olen tubesta ymmärtänyt, Kat on ihan yhtä pjörseestä. Kyllä häneltäkin rasistista ja muuten kyseenalaista juttua riittää. Ottaa päähän, kun näin hyvän näköisten ja kehuttujen kosmetiikkabrändien taustalla on ilmeisiä mulqvisteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, käsittääkseni Katilla on kyllä nuoruudessaan ollut toilailua jos toistakin samojen aiheiden parissa, mutta vaikuttaa siitä aikuistuneen ja ottaneen opikseen. Tietysti varmasti osaltaan myös julkisuuskuvaa kiillotetaan, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että ihmiset voivat muuttuakin. Ja toivon, että Jeffreekin seuraisi sama tietä, harmittaa, että se voisi olla hirveän hyvä roolimalli sukupuolirajojen rikkomisen ja vastaavan kanssa, mutta vaikeaa ottaa vakavasti viimekesäisen jälkeen. Varsinkin, jos julkisen anteeksipyynnönkin jälkeen jatkaa ihan samaa kuin aikaisemmin.

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.