maanantai 4. syyskuuta 2017

Tuonelan Tytti

Oltiin sunnuntaina siskojen kanssa pitkästä aikaa kuvailemassa. Se on aina muka yhtä iso yllätys, kun muistan, miten paljon tykkäänkään kaikesta tällaisesta luovasta touhuilusta. Aina kiireessä pääsee tärkeimmät asiat unohtumaan.

Tällä kertaa itse en ollut kameran edessä, mikä oli ihan hyvä juttu. Sain toimia tirehtöörinä ihan rauhassa. Herneenverso eli Selafiel eli Ruttoinen (rakkaalla siskolla on monta nimeä) toimi päämaskeeraajana ja stailaus tehtiin yhdessä. Minä kuvasin ja Sekopää, Husky, Ruttoinen ja Sammakkoprinsessa laitettiin hyiseen veteen leikkimään Tuonelan virran asukkaita. Koko eilisen illan muokkailin kuvia ihan flowssa, enkä edes tajunnut, että kello oli ehtinyt yli puolen yön kun viimein palasin tähän maailmaan. Tosi kiva fiilis se.

En oikeastaan keksi mitään kirjoitettavaa tähän, mutta haluan julkaista kuvat ennen töihinlähtöä, joten annan kuvien puhua puolestaan.





























Siinä! Mitäs tykkäätte?

7 kommenttia:

  1. Voi perse, oon ihan mykistynyt! Ootko varma, että olet nyt oikeassa ammatissasi? Meinaan, katopa ite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli niin ihana kommentti, että otin kuvakaappauksen ja tallensin sen :D Nuorena mietin vakavasti valokuvaajan ammattia ja Taikkiin hakemista, mutta sitten ajattelin, että en halua leipääntyä siihen. Niinpä kuvailu jäi harrastukseksi, mutta kyllä välillä vieläkin mietin, että olisiko pitänyt vaan kokeilla :)

      Poista
  2. Teillä on aina niin hienot teemat näissä photoshooteissa! Tykkään hurjasti. Ei mitään tylsiä ja tavallisia juttuja. Kaikkien kuvat on toki kivoja, mutta pakko mainita ihan erikseen, että SH on ihan älyttömän kaunis, etenkin tossa kuvassa, jossa lentää vesipisaroita ilmassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Laitoin kehut SH:lle eteenpäin <3

      Poista
  3. Ihan hullua! Luin koko blogin läpi! Kommentteineen päivineen, se kesti kolmisen viikkoo, kun halusin syventyä jokaiseen postaukseen ajatuksella. :D nyt alkoi jo hieman ahdistamaan, kun ei voi selata enää edemmäksi. Mitäs sitä sitten tekisi? :) Mitä kuuluu Baby Dollille? Kuinka SIM voi? Tuntuu samalta kuin romaanille odottaisi jatko-osaa, vaikka ihan oikeista elämistä tässä onkin kyse. Kiitos ihanasta blogista ja ihanista ihmisistä siinä! :) - Saana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, nostan hattua! Aikamoinen homma sulla on ollut. Kiva, että jutut kiinnosti :) Täytyy myöntää, etten itekään jaksaisi tai varmaan edes ei hermot kestäisi lukea koko blogia läpi! Toki se on eri asia, kun on kyse omasta elämästä. Mut joo.

      BD voi hyvin! Meidän piti tehdä oikeastaan yhteinen postaus tässä kesällä, mutta se jäi pelkkien kuvien oton tasolle. Pitäisi saada tehtyä se loppuun. SIM voi myös hyvin - hän on kiireinen ope nykyään.

      Meillä on molempien kanssa aika vähän yhteistä aikaa, kun asutaan eri kaupungeissa, mutta aina kun nähdään, on niinku aikaa ei olis kulunut ollenkaan. Vähän kurjaa kasvaa aikuiseksi, kun on muka koko ajan kauhea kiire :/

      Sun kommentti oli ihan paras kyllä :D Aloin itekin miettimään, mitä kaikkea tässä on tullut tehtyä ja miten paljon kasvettua. Jos haluat, löydät BD:n IG:stä nickillä @aleksandrajasmin ja SIMin @noorakkaus. Mä oon siellä @missrukiver. Muuten joudut venailemaan blogipäivityksiä! :)

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.