torstai 14. syyskuuta 2017

Demijumalatar

Viime keväänä erosin miehestäni, jonka kanssa olen ollut yhdessä melkein 13 vuotta. Ehkä minun pitäisi sanoa, että kesä on ollut vaikea, mutta ei se ole ollut. Vaikeinta oli vuosi ennen eroa. Nyt olen lähinnä ollut todella onnellinen ja helpottunut. Tottakai olen myös surullinen, mutta olen selvinnyt siitä yllättävän hyvin. Eroon ei liittynyt isoa draamaa ja olemme vieläkin toisillemme tärkeimmät tuet tässä maailmassa ja viestittelemmekin päivittäin.  Näkisimmekin varmasti ainakin joka viikko, ellei ex-mieheni (kamalaa kirjoittaa noin!) olisi tällä hetkellä toisessa maassa töissä.

En ole hirveästi avautunut parisuhteestani täällä blogissa, enkä tee sitä nytkään. Tämän postauksen aihe ei olekaan parisuhteeni vaan seksuaalisuus. Hauskaa! Luvassa ei kuitenkaan ole paljastuksia Rukin seksielämästä, mitä syvimmin pahoittelen. Enemmänkin pohdin seksuaali-identiteettiä. Kerron postauksen loppupuolella, miksi yhdistin erostani ilmoittamisen tähän postaukseen.

Postauksen kuvat ovat kesän roadtripiltä siskojeni kanssa <3 Kuvat ovat joko minun tai Herneenverson @ruttoinen) ottamia. Niillä joko on tai ei ole yhteyttä postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Olen jo hetken aikaa tiennyt olevani demiseksuaali. Aikaisemmin luulin olevani vain outo, mutta onneksi minunlaiselleni friikkiydellekin on nykyään oma sanansa. Se helpottaa paljon itsetutkiskelua (ei, vieläkään ei puhuta mistään fyysisestä, sori kaikki perverssit). Silloin kun olin nuori, oli vain heteroja ja homoja ja ehkä biseksuaaleja, joku oli ehkä kuullut joskus aseksuaaleista. Olen kuullut termin (demiseksuaalisuus) vasta muutama vuosi sitten pikkusiskoiltani, jotka ovat näissä asioissa huomattavasti valveutuneempia kuin minä. Hiukan asiaa hiukan tutkittuani lamppu syttyi päässäni: tämähän minua on aina vaivannut, kun olen keskustellut seksistä tai romantiikasta ystävieni kanssa.

Demiseksuaalisuus tarkoittaa siis lyhyesti sanottuna sitä, että minua ei seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnosta ihmiset, joita en tunne. Tämän määritelmän kuultuaan kaikki sanovat, että toihan koskee kaikkia ihmisiä (tai pahempaa, naisia). Silti he voivat nähdä ihmiset viehättävänä ja päättää esimerkiksi, ketä ihmistä jossakin seurassa lähestyvät siinä mielessä, että tunnustelisivat, olisiko tästä tyypistä seurusteluun tai seksiin. Minua ei kiinnosta. Olen täysin välinpitämätön seksiä tai romantiikkaa ajatellen enkä aktiivisesti etsi ihmisiä, joiden kanssa näitä voisin harjoittaa. Ne kiinnostavat minua ainoastaan siinä tapauksessa, jos joku, jonka tunnen, herättää kiinnostukseni. Sitten olen kyllä hirveän romanttinen ja seksuaalinen.


Otetaan esimerkiksi tilanne elävästä elämästä. Olin viime vuonna Münchenissä kaverini kanssa. Istuimme junassa ja nautimme siitä etuoikeudesta, että olimme ainoita suomea puhuvia vaunussa. Keskustelimme muista ihmisistä ja jotenkin päädyimme hyvännäköisiin miehiin.

Tottakai pystyin vastaamaan kysymykseen, kuka on miehistä perinteisen kauneuskäsityksen mukaisesti komein. Kun kaverini kysyi, kuka minun mielestäni on komein, en osannut vastata. Tämä on aina ollut minulle hankala keskustelunaihe ja minusta aina tuntuu, että en ymmärrä muita eivätkä he minua. En osannut heti sanoa. Tutkin miehiä ja keksin lopulta, että kaksi miestä, jotka olivat pukeutuneet perinteiseen Oktoberfest-asuun eli polvinahkahousuihen, olivat minusta vetoavimman näköiset. Ihan vaan siksi, että asu viesti heidän persoonastaan jotakin: heillä on huumorintajua, he eivät ota itseään liian vakavasti eivätkä välitä muiden mielipiteistä. En silti tietenkään tuntenut seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta ainakin osasin sanoa, kuka erottuu edes murto-osan verran muusta porukasta.

En tiedä, onko tämänkaltainen tilanne tuttu kaikille kaltaisilleni, mutta se kuvaa minun ajatusmaailmaani hyvin ja mielestäni on yhteydessä demiseksuaalisuuteeni.


Haluan kirjoittaa tästä muutamasta syystä. Ensinnäkin siksi, että joku teistä lukijoista saattaa tunnistaa itsensä termistä ja kokea saman valaistuksen kuin minä. Toiseksi siksi, että haluan myös muiden ihmisten tietävän tällaisen olemassaolosta ja ehkä ymmärtävän taas hiukan paremmin maailmaa ja muita. Esimerkiksi yritin selittää tätä yhdelle ystävälleni, joka on tosi fiksu. Hän aluksi luuli, että kyse on vain siitä, että eron jälkeen seksuaali- ja rakkausviettini on maissa. Hän sanoi, että minun pitäisi vaan mennä ja kokeilla. (Tässä vaiheessa sanon, että tiedän sinun lukevan blogia, ja oot rakas eikä tarkoitus ole dissaa sua, vaan purkaa omia ajatuksia aiheesta <3). Aikaisemmin olisin ehkä ajatellut, että hän puhuu totta. Nyt kun olen selvillä tästä asiasta, ymmärrän, että se olisi yhtä väärin kuin yrittäisi sanoa lesbonaiselle, että kokeilepas miehiä, kyllä se sitten siitä kun uskallat vaan. Tai heteromiehelle, että uskalla vaan panna miehiä.


Kolmas syy on se, että haluan purkaa omia ajatuksiani. Kuten sanoin, minusta on aina välillä tuntunut oudolta ja vähän ulkopuoliselta. Olen usein ajatellut, että olen jotenkin viallinen. Koska yhteiskunta on niin seksikeskeinen, olen välillä ajatellut, että monissa porukoissa olen aina vaan se ylimääräinen tyyppi. Minun kanssani on hauska jutella ja vielä hauskempi väitellä, mutta enempää minuun ei kannata satsata, koska en ole siinä mielessä "tarjolla". Parhaat keskustelukaverit ovat olleet varattuja ihmisiä, jotka ovat liikkeellä samoilla aatteilla kuin minäkin. Aiemmin tämä ei ole sinänsä haitannut, koska olen ollut vakaassa parisuhteessa, mutta nyt olen tajunnut, että en ikinä tutustu sinkkuihmisiin ja näin ollen minun on mahdotonta edes ajatella koskaan löytäväni uutta puolisoa tai perustavani perhettä.



Aluksi olin aika järkyttynyt tästä ajatuksesta, sillä tosiaan, minunlaiselleni parisuhdemarkkinat ovat aika toivottomat. Nyt hiukan aikaa yksin asuttuani - ja sitä rakastettuani naurettavan paljon - olen kuitenkin tajunnut, mikä valttikortti minulle onkaan elämässä suotu. Hyvä minä, löydän aina pilven kultareunat! Voin katsoa kaikkia suhdemarkkinoita ulkopuolelta, eikä minun tarvitse tuhlata aikaani niihin. Kun ymmärsin oman seksuaalisuuteni ja sen, että en oikeastaan edes halua osallistua parinmuodostusrituaaleihin, mieleni vapautui. En enää ollut outo ulkopuolelle jäänyt, vaan ymmärsin, että jättäydyn itse ulos. En jää mistään paitsi, sillä en halua sitä, mitä on tarjolla. Siinä on ero.

Syytän tietenkin tästäkin yhteiskuntaa ja mediaa, joka painottaa joka puolella, miten parinmuodostus on elämän tärkein asia. Itse nautin tällä hetkellä kaikista muista asioista, joita elämällä on tarjolla. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö jossain vaiheessa ryhtyisi uudelleen parisuhteeseen. Uskon, että se on epätodennäköistä mutta kai ihan mahdollista. Pidän aika harvoista ihmisistä niin paljon, että haluaisin heidät isoksi osaksi elämääni - olen elämäni aikana ihastunut pari kertaa. Kun ottaa huomioon tämän ja lisäksi demiseksuaalisuuden mukanaan tuomat erityishaasteet, ovat mahdollisuudet aika pienet. Kun tähän vielä lisää sen, että tämän armollisesti valitun miehen pitäisi myös pitää minusta, arvioisin, että taidan elää elämäni hulluna mäyräkoiranaisena. Kaikista hulluinta on, että se on minusta aika kiva tulevaisuus!

No niin, siinä oli varmaan henkilökohtaisin avautumiseni täällä blogissa ikinä. Vähän vieläkin mietityttää, että kannattaako tätä postata, mutta toisaalta, mitäpä haittaa tästä olisi? Eipä tässä mitään salaista tai hirveän noloa tullut edes esille. Ehkä vain väistelen omasta seksuaalisuudestani puhumista, koska se on aina ollut asia, jossa olen ollut vähän outo.


ps. Luulen, että tämä on myös syy siihen, miksi minusta ei tunnu oikein ikinä erityisen seksikkäältä - en katso muita siten, joten minulla kesti pitkään tajuta, että muut voivat silti katsoa minua siten. Tämän takia olen juoksennellut vaikka missä alasti ja flirttailen (tai juttelen vitsikkäästi, mikä tulkitaan flirtiksi) ihan estottomasti kaikille :D 

21 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus jälleen! <3 Mielestäni henkilökohtaisen avautumisen postaaminen on ihan hyvä ratkaisu siinä kohtaa, jos sen myötä tulee valistaneeksi lukijoita jostain tosi olennaisesta asiasta, ja tietysti omien ajatusten julkaiseminen auttaa varmasti myös niiden jäsentelemisessä. :)

    Itsekin olen kokenut aika samalla tavalla olevani vähän ulkopuolinen ja pihalla, kun niin monet asiat pyörivät seksin ja seksuaalisuuden ympärillä. Olen siis jollain tasolla aseksuaali, en aivan äärimmäisen, mutta jossain siellä sävyillä, ja olen havainnut itsessäni myös tiettyjä demiseksuaalisuuden piirteitä, koska nimenomaan sellaisia henkilöitä, jotka tunnen hyvin ja joita rakastan, pystyn myös joissain tapauksissa haluamaan. Samastun myös tosi paljon tuohon flirttailu- ja alastiriehumisjuttuun! Kaikki aina kommentoivat sitä, miksi olen niin flirtti ja härski, mutta en tosiaan tee sitä mitenkään tietoisesti, kun en itse edes näe asioita siltä kannalta. :D

    Pakko myös sanoa, että tosi usein ihmiset näkevät parisuhteen päättymisen jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi välien totaalisen katkaisemisen ja jopa taivastelevat sitä, jos jotkut jatkavat yhteydenpitoa ja ystävyyttä vielä senkin jälkeen, kun ovat päättäneet lopettaa virallisesti suhteessa olemisen. Tosiasiassa elämänsähän voi järjestää ihan miten parhaaksi näkee. Jos suhteen molemmat osapuolet eivät enää koe yhteisen elämän jatkamisen olevan mielekästä, miksi heidän pitäisi sen myötä vetää välit täysin poikki? Eivätkö he voisi jatkaa ystävinä? Jos se on molemmille ok, en tajua, miksi se olisi ongelma jollekulle muulle. :D

    Näkemyksesi omasta sijainnistasi "suhdemarkkinoilla" on kyllä mielestäni ihan turhan "pessimistinen". (Sitaatit, koska kumosit oman pessimismisi kyllä jo heti perään toteamalla, ettei tilanne haittaa sinua - ja miksi sen oletusarvoisesti pitäisikään haitata?) Jos haluat joskus löytää uuden puolison ja perustaa perheen, sinulla on varmaankin aivan yhtä hyvät mahdollisuudet siihen kuin kenellä tahansa muulla. Nähdäkseni ihan kaikilla on. Tietysti asiaa voi edistää aktiivisesti seuraa hakemalla, mutta kyllä se elämä aika usein tuo kohdalle jonkun ihan yrittämättäkin. Myös sellaisille ihmisille, jotka kokevat olevansa uuden parisuhteen syntymisen kannalta aivan mahdottomia. :)

    Ainahan voi myös hakeutua Ensitreffeihin alttarilla! :''D

    #hehtaarikommentti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omg, tosta vikasta heitosta tuli mieleen, että juuri viikonloppuna bileissä pelattiin ennakkoluulopeliä, ja kolme ihmistä nimesi minut todennäköisimmäksi osallistujaksi tuohon ohjelmaan :'D Huh huh. En luottaisi asiantuntijoihin tarpeeksi.

      Tuosta parisuhteen päättämisestä: olen samaa mieltä luonnollisesti. Mietin tosin, että ehkä syy on siinä, että parisuhdetta ei ole alunperinkään perustettu ystävyydelle, joten miksi jatkaa yhteydenpitoa, jos seksuaalinen ja romanttinen rakkaus on poissa pelistä? Tai näin asian järkeilisin. Itse en olisi kestänyt eroa, jos olisin tiennyt, että menetän parhaan ystäväni ja perheeni samalla.

      Ja ihanaa, että samaistut (ja moni muukin täällä!) tuohon alastomuushommaan! Ehkä en olekaan niin yksinäni tässä asiassa. Luulen, että tähän liittyy myös naisen kehon näkeminen aina objektina. Miehet voivat olla alasti paljon vapaammin, eikä kukaan näe sitä minään viestinä tai lutkailuna :D

      Poista
    2. Mutta asiantuntijathan ovat asiantuntijoita! :D

      Hyvä huomio muuten tosta suhteen lopettamisesta. Enpä ole aiemmin tajunnut miettiä asiaa siltä kantilta, että jos ei koskaan olekaan ollut varsinaisesti ystäviä kumppaninsa kanssa, on eron jälkeen paha ryhtyä sellaiseksi.

      Poista
  2. No kiitos samoin, mutta en tiennyt että sille on nimikin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postauksessa. Mustakin on tärkeetä nimetä asioita, koska niin niistä tulee käsiteltäviä ja hahmotettqvia. Keskustelua ei koskaan ole liikaa. Oon kyllä pahoillaan sun puolesta, paljon voimia eron käsittelyyn.

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Jaksamista syksyyn ja uusia seikkailuja kohti! :) Aloin itse miettimään tätä myös, voisinko itse olla demiseksuaali vai olenko vaan tosi nynny. Monet sanoo ja jopa toruu, kun heitän härskejä juttuja,olen flirtti tai viuhahtelen ja puhun seksistä. Kuitenkin en koskaan osaa iskeä ketään siinä tarkoituksessa eikä minua se oikein kiinnostakkaan. Haluan vaan tutustua ihmisiin ja jutella, ilman sen pidempiä suunnitelmia. Tajusin myös, että ne ihmiset joihin olen ihastunut tai rakastunut, niin heidät olen tuntenut jo jonkin aikaa. En usko, että näin parisuhteen päätyttyä sinkkuna osaisin lähteä vieraan matkaan eikä se edes loppupeleissä kiinnosta. Välillä vaan ahdistaa tämä, koska oletetaan, että sinkkuna täytyy rietastella ja kokeilla kaikkea, jonka jälkeen pariudutaan ja ollaan siivosti. Kun olin parisuhteessa niin rietastelin silti (ja tällä tarkoitan että heitin häröjä juttuja enkä iskenyt ketään tarkoituksella tai mitään, vaan olin "flirtti" eli oma itseni) Olen myös exäni kanssa hyvissä väleissä ja näemme melkein viikottain. Muut tuntuvat kummastelevan tätä ja paheksuvat, ettei exän kanssa saisi olla tekemissä, koska se sotkee asioita vaan lisää. Minua kummastuttaa tällainen, koska omat vanhempanikin ovat eronneet, mutta silti vietämme aina joulut yhdessä ja lapsena oli helpompaa, kun vanhemmat pystyivät olemaan sovussa ja selvittämään meidän asioita. Miksi ihminen, jonka kanssa on jakanut asioita ja elämää täytyy yhtäkkiä viskata romukoppaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempistä! Hyvillä mielin aloitan syksyä tosiaan :) Itsellänikin vaati oikein miettimistä ja historian tarkkaa kertaamista, kun aloin miettiä tätä mahdollisuutta, että olisinkin demi. Ja kun kaikki palat sopivat, moni mennyt asia sai ihan uuden merkityksen ja selityksen.

      Olen ihan samaa mieltä tuosta eroamisjutusta. Tietenkin parisuhteet usein päättyvät ikävissä merkeissä, niin ei siinä varmaan esim. petturiexää jaksa tavata huivn vuoksi, mutta etenkin, jos on lapsia, pitäisi ainakin tulla toimeen. Ja eihän nyt kaikki parisuhteet voi päättyä niin dramaattisesti, ettei toista voi siksi nähdä.

      Poista
  5. Oikein hyvä kirjoitus, jee sulle. Joskus tuntuu ihan päättömältä, miten hillittömästi painotetaan parisuhteilun ja muiden suhteilujen merkitystä elämässä - itekseen ei ole niin pelottavaa olla ja muitakin todella hyviä juttuja on olemassa kuin pelkkä aktiivinen pesänrakennus.

    VastaaPoista
  6. Pystyn samaistumaan täysin tuohon flirtti-ja alastiriehumisjuttuun (ym!) :D Seksi, seksuaalisuus, alastomuus, flirttailu yms kuitenkin on täysin luonnollisia ja "normaaleja" asioita, ja on suoraan sanoen aivan perceestä, miten yliseksualisoitu tää yhteiskunta on, sehän jos mikä asettaa jäätäviä paineita ja ongelmia ihmisille, mikä pahinta, jatkuvasti yhä nuoremmille sellaisille, ihan lapsille jo. Mun mielestä se on väärin ja aivan kamalaa sontaa. Puhumattakaan kauneusihanteista, jotka jo lähentelee pornoa... Niin luonnollisia asioita kuin nuo onkin, on mun mielestä todella pimeetä, miten niitä tyrkytetään ja miten niillä painostetaan.
    Mulla on usein ollut muiden ihmisten kanssa ongelmia ja riitoja, koska oon luonnostaan aika "flirttaileva", heitän härskiä läppää ja olen oma itseni, mutta jostain syystä tulen usein paljon paremmin miesten kanssa toimeen. Siitähän nyt sitten usein seuraa väärinkäsityksiä ja ongelmiakin, koska kaikki ei ymmärrä, etten tosiaankaan missään "horoilu" tai iskumielessä tms (näitä riittää) heitä juttujani, vaan ihan vain siksi, että olen oma itseni ja se on musta hauskaa. Olen silti pitänyt pintani ja yrittänyt painaa villasella tyyppien ilkeilyt ja vastaavat, ehkä kuitenkin olisi raskaampaa alkaa sitten esittämään jotain muuta kuin on ja muokkaamaan itsestään jotenkin siveellisempää ja pidättyvämpää, että olisi helpompaa, eikä tarvisi vääntää, riidellä ja kuunnella vittuiluja... Tosin eihän sekään kivaa ole, mutta noh, jos joku ei ymmärrä tai hyväksy, niin ehkä se sitten on niiden, eikä mun, ongelma... Pääasia, että saa tosiaan olla oma itsensä! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! Sekä samaistumisesta että yhteiskunnan tilasta. Liika seksuaalisuuden korostaminen luo ihan hirveitä ongelmia. Onhan kaikki seksijutut tietenkin ihan hirveän jänniä ja kiinnostavia, mutta niihin turtuu. Luulen, että yksi syy esimerkiksi naisten orgasmiongelmiin (jotka ovat yleisempiä nykyään kuin 50-luvulla!) on yliseksualisoitunut yhteiskunta.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Wow, kiitos tästäkin, ihana Ruki. :) Tunnistin omia piirteitäni tekstistäsi. Itse olen kohdannut jopa vihamielistä ja epäuskoista kommentointia, kun olen kertonut etten tunne vetoa tuntemattomiin ja minun pitää olla oikeasti kiinnostunut henkilöstä, jotta voin olla seksuaalinen ja romanttinen. Kohdallani rakastuminen on tapahtunut vain kaksi kertaa, ja toinen tunteiden kohteista oli nainen. Tällä hetkellä elän avoliitossa miehen kanssa, joka myös tunnistaa itsessään demiseksuaalisuutta. Olenko siis bi-romanttinen?

    Hienoa, että jaoit tämän kokemuksesi. Meitä on siis muitakin. :) Mukavaa ja värikästä syksyn jatkoa sinulle!

    Syksyterveisin,
    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että en ole ainoa tällainen! Tai siis jotenkin eri asia saada näin henkilökohtaiseen tekstiin tällaisia kommentteja kuin lukea niitä vain jostain keskustelusta netistä.

      Mutta siis joo, ymmärrän, mitä meinaat. Mä koen olevani seksuaalisesti hetero, mutta kyllä jonkinlaista rakkautta tunnen paria naisystävääni kohtaan. Se ei ole seksuaalista, mutta ei kai ihan pelkkää kaverirakkauttakaan, luulisin. Myös alkuvaiheessa ne ovat tuntuneet rakastumiselta sinänsä, että olen miettinyt paljon tätä henkilöä ja odottanut innoissani, että pääsen viettämään aikaa hänen kanssaan. Muiden seura ei välttämättä tunnu miltään, kun olen vain ajatellut tätä henkilöä :D En oikein osaa itsekään sanoa, mitä nämä tunteet ovat, mutta olen nauttinut niistä. Olen ajatellut kyseessä olevan jonkinlaisen syvemmän ystävyyden, "sielunkumppanuuden" tms.

      Poista
  9. Hei Ruki,
    Tutulta tuntuu. Oon kotoisin samasta kaupungista kuin sinä, olen samalla alalla (ja Mensan testitkin on aikoinaan läpäisty). Tosin olen sinua 20v vanhempi.
    En oo tiennyt, että tuolle asenteelle on mitään termiä... mutta mulla siis ihan sama. Elämän aikana on ollut 3 pitkää suhdetta. Jokaisen kohdalla oon tavannut miesten vanhemmatkin ennen kuin on mitään eroottista tapahtunut. Ja kaikkien kanssa yhä hyvissä väleissä. Vieraus ei ole mulle ollenkaan turn-on!
    Ja oon ollut myös 10v sinkkuna, ilman mitään ongelmia. Parisuhdekriiseistä ymmärsin, että yksin en ole koskaan niin yksin, kuin ristiriitatilanteessa kumppanin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain porilainen voi tietää, miltä porilaisesta tuntuu! Kiitos kommentista, on kiva tietää, että en oo ainoa tällainen, vaikka välillä tuntuu aika yksinäiseltä.

      Poista
  10. Mielenkiintoista luettavaa! Oon itse varmaan just päinvastainen, sillä haen miehistä nimenomaan fyysistä kipinää ja mun rakastuminen ja halu syttyy ensisijaisesti sen miehen ulkonäön ja seksikkyyden perusteella. Mäkin olen kokenut tinderöinnin yms tosi vaikeaksi just tästä syystä - on tosi vaikea löytää seksikkään näköisiä miehiä, vaikka monta kaverina tosi kivaa tyyppiä löytyykin mielestäni helposti. Olipa valaisevaa ja yllättävää kuulla, että demeilläkään ei deittikuvioissa ole helppoa.

    VastaaPoista
  11. Kirjotin tästä vähän faceenki, mutta kiva kuulla ettei ole ainoa. Tähänkin liittyy paljon luuloja jne. Olen mm saanut kuulla, että tää on vaa trendikäs uusi tapa pihdata! Juupa joo. Mutta kuitenki, kiitos ajatuksistasi ja siitä, että kirjoitit juuri tästä aiheesta.

    VastaaPoista
  12. Mä oon käynyt tässä kommenttiosiossa jo monta kertaa miettimässä, että miten saisin ajatukset sanoiksi. Mua on kamalasti haitannut aina se, että muille on täysin normaalia ajatella, että jos jossain ryhmätilanteessa on kaksi sinkkua, niin niiden tulee istua vierekkäin ja kiinnostua toisistaan. Jopa se toinen sinkku on liian usein sitä mieltä. Mua itseäni ei haittaa, etten halua mitään enkä ketään, mutta kauheasti tuntuu haittaavan se, että muut olettavat koko ajan toisin. Olen lakannut tutsutumasta ihmisiin, koska en jaksa aina käydä läpi samoja asioita. Kauhean usein käy niin, että kun löydän hyvän tyypin ja vasta meinaan alkaa ystävystymään, niin hän jo tunnustaa rakkauttaan enkä mä oo ees osannut aavistaa mitään sen suuntaista. Sitten hän loukkaantuu totuudesta ja häviää elämästä. Ja saa hävitäkin, tuntuu vaan hurjalta, ettei kelpaa ystäväksi vaikka kelpaisi kyllä vakavaan parisuhteeseen. Miksi niin päin? Miksi kaikilla on kiire tuhota ihmissuhteensa, kun hitaammin voisi jopa onnistuakin?

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.