maanantai 18. syyskuuta 2017

Pissisestetiikka ja grl pwr

Olen syntynyt vuonna 1988. Tämä tarkoittaa sitä, että ollessani juuri siinä tyttö- ja poikabändi-iässä eli nelos- ja vitosluokilla Spaissarit olivat kova juttu. Lisäksi toki myös Bäkkärit, mutta koska tässä pohdin nyt tyttövoimaa, jätetään ne pois. Suomalaisista bändeistä ikäiseni kuuntelivat muun muassa Naikkareita. Nylon Beatin ilmaiskeikka Kokemäenjoen rannassa taisi itse asiassa olla elämäni eka keikka.

Spaissarit ja Naikkarit tulivat mieleeni, kun kiertelin vaatekauppoja. Viime keväänä kauppoihin alkoi tulla paljon kaikenlaisia feminismipaitoja. Jee! (Näiden tuotantoon liittyy tietenkin joitakin ongelmia, mutta niitä olen pohtinut toisessa postauksessa, joten ei keskitytä tässä siihen.) Nyt tänä syksynä paitoja näkyy vieläkin enemmän. Tosi monet ketjut tuntuvat lähteneen tähän mukaan. Jotenkin minulle tuli olo, että olen kokenut tämän ennenkin. Asiaa pohdittuani tajusin, että joka piolella näkyvä grl pwr toi mieleeni 90-luvun girl powerin - joo, sama asia, mutta enemmän kirjaimia. En tiedä, mikä ero on. Grrrrrl power muuttui girl poweriksi ja nyt se on sitten vieläkin lyhyempi. Girl powerista ja Spaissareista on muuten kirjoittanut tosi hyvän pohdinnan Hesarin toimittaja Venla Rossi - kannattaa lukea se täältä.


Muistan itsekin, miten tärkeä bändi Spice Girls minulle ja ystävilleni nuorena oli. Perustimme itse "bändejä" (hävettää), keräsimme Spaissari-valokuvia (halusin olla Victoria) ja näytimme kuvissa Victorian ja Emman sormimerkkejä (voitonmerkki tai etusormella osoitus kameraan) tai kieltä, kuten Scary Spice Mel B. Vaikka eka levyni ikinä olikin ollut punkrockia ja minua oli aivopesty ACDC:llä lapsesta asti, Spaissarit iski (ainakin pariksi vuodeksi) ja täytti jonkun idoliaukon. Samaa, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa, teki Naikkarit. Tosin heidän esimerkkinsä oli ehkä jollain tasolla jopa läheisempi, sillä he olivat suomalaisia ja siten lähempänä omaa arkea.

Apua, sori huono laatu! Tässä oon nelosella tai vitosella tulevan bändikaverini kanssa :D 
Vaikka olen iloinen vaateketjujen feminismipaidoista ja ajatuksesta, että feminismi ja Girls support girls -ajattelu on nyt muotia, minua hieman huolestuttaa. Kirjallisuuden opinnoistani olen oppinut sen, että villitystä seuraa aina vastakkainen villitys. Jostain syystä ihmiset haluavat mennä ääripäästä toiseen, en tiedä mikä siinä on.



Omat kokemukseni ysärityttövoimasta myös tukevat tätä pelkoa. Ei tarvinnut nimittäin mennä kuin muutama vuosi eteenpäin, kun girl power vedettiin ihan lokaan ja muutettiin pissismiksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kaverien kanssa hengailu ja tyttöporukoiden äänekkyys ja nauru olikin pilkan aihe. Tyttöjen juhlimista ja alkoholinkäyttöä kauhisteltiin (vaikka esim. täältä käy ilmi, että vaikka tyttöjen alkoholinkäyttö nousi, se nousi samalle tasolle poikien kanssa). Olikin noloa kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Myös tyttöjen seksuaalisuutta ruvettiin pilkkaamaan - tai ehkä tämän asian kohtasin vasta yläkouluiässä, mutta joka tapauksessa, "huora" oli aika yleinen haukkumanimi joka tilanteeseen. Muistan ikuisesti äm-irc-tytöt, jotka olivat vain tehneet sen virheen, että menivät iskemään poikia kännissä ja sitten heistä tulikin kaiken kansan pilkan kohteita.

Tuntuu, että kaikki, mikä miellettiin liittyvän nuoriin tyttöihin, oli jotenkin noloa. Stringit, siideri, Demi, kikattaminen, meikkaaminen, poppi, pinkki väri, purkan syöminen, suhahtava stadi-s, tunteiden näyttäminen ja kimeä ääni. Naisidolit vedettiin lokaan: Britneyn sekoilusta suorastaan innostuttiin, Parisin seksivideo oli julkista riistaa, Spaissarien riidoista reviteltiin otsikoita.

Omg, tässä ainoa kuva, jonka löysin minusta housuejn alta näkyvissä stringeissä! Taitaa olla kasi-ysiluokalta. Älkää tuomitko minua LOTR-julisteista :D Tai rannenauhoista! TAI STRINGEISTÄ!
Aivopesuun kuuluu, että myös tytöt itse alkavat karttaa näitä asioita ja mieltää ne naurettaviksi. Tekniikka on hajoita ja hallitse. Itsekin pilkkasin pissiksiä. Nyt olen sitä mieltä, että vilkkuvat stringit olivat ehkä paras kapinoimismuoto ikinä. Minulta meni aikanaan täysin ohi pissismin anarkia, kun keskityin olemaan niin syvällinen ja synkkä. Ymmärrän, että ehkä kaikki pissiksiin liitetyt asiat eivät olleet niin positiivisia, mutta osa oli kyllä ihan turhaan kauhisteltuja. Miettikää nyt esimerkiksi sitä, mistä termi pissaliisa tulee: tytöt pissivät puskiin kännipäissään, eivätkä niin katsoneet, onko paikka yksityinen. Eihän se kaunista varmasti ole, mutta haloo - miehet ovat kuseksineet ympäriinsä aina.


Nyt olen ilokseni huomannut, että pissaliisuuteen liitetyt jutut ovat alkaneet taas olla neutraaleja. Tyttöporukat ovat cool, ulkonäköönsä saa kiinnittää huomiota, Instagramissa leviävät rakastavat meemit Britneystä ja Parisista. Myös tässä Erinin (Nylon Beat!) ja Sofan uudessa biisissä on mielestäni aika lailla pissisestetiikkaa!



Biisiä ei ole ikävä kyllä Youtubessa, mutta toivottavasti teillä kaikilla toimii Spotify. Tässä on meinaan kuuntelemisen arvoinen kappale, jopa menkat mainittu.

Tässä siis syy siihen, miksi minua vähän huolestuttaa tämän ja ysärin girl powerin yhtäläisyydet. Toivon vain, että tämän ajan tiedostavuus siirtyy myös trendeihin - ehkä nuoret ottavat selvää asioista, joita he mainostavat vaatteissaan, ja estävät itse vastaiskun. Muoti toimii niin ovelasti, että on jotenkin hirveän vaikea ymmärtää, milloin asenneilmasto alkaa muuttua.

Minua kiinnostaa tietää, mitä mieltä olette ajatuksistani pissiksistä. Olenko mielestänne aivan hakoteillä? Kuka muu muistaa pissisvihan? Olen pohtinut tätä asiaa nyt jo hetken aikaa ja oli aika vaikeaa saada mietteet kirjoitetuksi järkevään muotoon, joten palaute on tervetullutta.

torstai 14. syyskuuta 2017

Demijumalatar

Viime keväänä erosin miehestäni, jonka kanssa olen ollut yhdessä melkein 13 vuotta. Ehkä minun pitäisi sanoa, että kesä on ollut vaikea, mutta ei se ole ollut. Vaikeinta oli vuosi ennen eroa. Nyt olen lähinnä ollut todella onnellinen ja helpottunut. Tottakai olen myös surullinen, mutta olen selvinnyt siitä yllättävän hyvin. Eroon ei liittynyt isoa draamaa ja olemme vieläkin toisillemme tärkeimmät tuet tässä maailmassa ja viestittelemmekin päivittäin.  Näkisimmekin varmasti ainakin joka viikko, ellei ex-mieheni (kamalaa kirjoittaa noin!) olisi tällä hetkellä toisessa maassa töissä.

En ole hirveästi avautunut parisuhteestani täällä blogissa, enkä tee sitä nytkään. Tämän postauksen aihe ei olekaan parisuhteeni vaan seksuaalisuus. Hauskaa! Luvassa ei kuitenkaan ole paljastuksia Rukin seksielämästä, mitä syvimmin pahoittelen. Enemmänkin pohdin seksuaali-identiteettiä. Kerron postauksen loppupuolella, miksi yhdistin erostani ilmoittamisen tähän postaukseen.

Postauksen kuvat ovat kesän roadtripiltä siskojeni kanssa <3 Kuvat ovat joko minun tai Herneenverson @ruttoinen) ottamia. Niillä joko on tai ei ole yhteyttä postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Olen jo hetken aikaa tiennyt olevani demiseksuaali. Aikaisemmin luulin olevani vain outo, mutta onneksi minunlaiselleni friikkiydellekin on nykyään oma sanansa. Se helpottaa paljon itsetutkiskelua (ei, vieläkään ei puhuta mistään fyysisestä, sori kaikki perverssit). Silloin kun olin nuori, oli vain heteroja ja homoja ja ehkä biseksuaaleja, joku oli ehkä kuullut joskus aseksuaaleista. Olen kuullut termin (demiseksuaalisuus) vasta muutama vuosi sitten pikkusiskoiltani, jotka ovat näissä asioissa huomattavasti valveutuneempia kuin minä. Hiukan asiaa hiukan tutkittuani lamppu syttyi päässäni: tämähän minua on aina vaivannut, kun olen keskustellut seksistä tai romantiikasta ystävieni kanssa.

Demiseksuaalisuus tarkoittaa siis lyhyesti sanottuna sitä, että minua ei seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnosta ihmiset, joita en tunne. Tämän määritelmän kuultuaan kaikki sanovat, että toihan koskee kaikkia ihmisiä (tai pahempaa, naisia). Silti he voivat nähdä ihmiset viehättävänä ja päättää esimerkiksi, ketä ihmistä jossakin seurassa lähestyvät siinä mielessä, että tunnustelisivat, olisiko tästä tyypistä seurusteluun tai seksiin. Minua ei kiinnosta. Olen täysin välinpitämätön seksiä tai romantiikkaa ajatellen enkä aktiivisesti etsi ihmisiä, joiden kanssa näitä voisin harjoittaa. Ne kiinnostavat minua ainoastaan siinä tapauksessa, jos joku, jonka tunnen, herättää kiinnostukseni. Sitten olen kyllä hirveän romanttinen ja seksuaalinen.


Otetaan esimerkiksi tilanne elävästä elämästä. Olin viime vuonna Münchenissä kaverini kanssa. Istuimme junassa ja nautimme siitä etuoikeudesta, että olimme ainoita suomea puhuvia vaunussa. Keskustelimme muista ihmisistä ja jotenkin päädyimme hyvännäköisiin miehiin.

Tottakai pystyin vastaamaan kysymykseen, kuka on miehistä perinteisen kauneuskäsityksen mukaisesti komein. Kun kaverini kysyi, kuka minun mielestäni on komein, en osannut vastata. Tämä on aina ollut minulle hankala keskustelunaihe ja minusta aina tuntuu, että en ymmärrä muita eivätkä he minua. En osannut heti sanoa. Tutkin miehiä ja keksin lopulta, että kaksi miestä, jotka olivat pukeutuneet perinteiseen Oktoberfest-asuun eli polvinahkahousuihen, olivat minusta vetoavimman näköiset. Ihan vaan siksi, että asu viesti heidän persoonastaan jotakin: heillä on huumorintajua, he eivät ota itseään liian vakavasti eivätkä välitä muiden mielipiteistä. En silti tietenkään tuntenut seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta ainakin osasin sanoa, kuka erottuu edes murto-osan verran muusta porukasta.

En tiedä, onko tämänkaltainen tilanne tuttu kaikille kaltaisilleni, mutta se kuvaa minun ajatusmaailmaani hyvin ja mielestäni on yhteydessä demiseksuaalisuuteeni.


Haluan kirjoittaa tästä muutamasta syystä. Ensinnäkin siksi, että joku teistä lukijoista saattaa tunnistaa itsensä termistä ja kokea saman valaistuksen kuin minä. Toiseksi siksi, että haluan myös muiden ihmisten tietävän tällaisen olemassaolosta ja ehkä ymmärtävän taas hiukan paremmin maailmaa ja muita. Esimerkiksi yritin selittää tätä yhdelle ystävälleni, joka on tosi fiksu. Hän aluksi luuli, että kyse on vain siitä, että eron jälkeen seksuaali- ja rakkausviettini on maissa. Hän sanoi, että minun pitäisi vaan mennä ja kokeilla. (Tässä vaiheessa sanon, että tiedän sinun lukevan blogia, ja oot rakas eikä tarkoitus ole dissaa sua, vaan purkaa omia ajatuksia aiheesta <3). Aikaisemmin olisin ehkä ajatellut, että hän puhuu totta. Nyt kun olen selvillä tästä asiasta, ymmärrän, että se olisi yhtä väärin kuin yrittäisi sanoa lesbonaiselle, että kokeilepas miehiä, kyllä se sitten siitä kun uskallat vaan. Tai heteromiehelle, että uskalla vaan panna miehiä.


Kolmas syy on se, että haluan purkaa omia ajatuksiani. Kuten sanoin, minusta on aina välillä tuntunut oudolta ja vähän ulkopuoliselta. Olen usein ajatellut, että olen jotenkin viallinen. Koska yhteiskunta on niin seksikeskeinen, olen välillä ajatellut, että monissa porukoissa olen aina vaan se ylimääräinen tyyppi. Minun kanssani on hauska jutella ja vielä hauskempi väitellä, mutta enempää minuun ei kannata satsata, koska en ole siinä mielessä "tarjolla". Parhaat keskustelukaverit ovat olleet varattuja ihmisiä, jotka ovat liikkeellä samoilla aatteilla kuin minäkin. Aiemmin tämä ei ole sinänsä haitannut, koska olen ollut vakaassa parisuhteessa, mutta nyt olen tajunnut, että en ikinä tutustu sinkkuihmisiin ja näin ollen minun on mahdotonta edes ajatella koskaan löytäväni uutta puolisoa tai perustavani perhettä.



Aluksi olin aika järkyttynyt tästä ajatuksesta, sillä tosiaan, minunlaiselleni parisuhdemarkkinat ovat aika toivottomat. Nyt hiukan aikaa yksin asuttuani - ja sitä rakastettuani naurettavan paljon - olen kuitenkin tajunnut, mikä valttikortti minulle onkaan elämässä suotu. Hyvä minä, löydän aina pilven kultareunat! Voin katsoa kaikkia suhdemarkkinoita ulkopuolelta, eikä minun tarvitse tuhlata aikaani niihin. Kun ymmärsin oman seksuaalisuuteni ja sen, että en oikeastaan edes halua osallistua parinmuodostusrituaaleihin, mieleni vapautui. En enää ollut outo ulkopuolelle jäänyt, vaan ymmärsin, että jättäydyn itse ulos. En jää mistään paitsi, sillä en halua sitä, mitä on tarjolla. Siinä on ero.

Syytän tietenkin tästäkin yhteiskuntaa ja mediaa, joka painottaa joka puolella, miten parinmuodostus on elämän tärkein asia. Itse nautin tällä hetkellä kaikista muista asioista, joita elämällä on tarjolla. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö jossain vaiheessa ryhtyisi uudelleen parisuhteeseen. Uskon, että se on epätodennäköistä mutta kai ihan mahdollista. Pidän aika harvoista ihmisistä niin paljon, että haluaisin heidät isoksi osaksi elämääni - olen elämäni aikana ihastunut pari kertaa. Kun ottaa huomioon tämän ja lisäksi demiseksuaalisuuden mukanaan tuomat erityishaasteet, ovat mahdollisuudet aika pienet. Kun tähän vielä lisää sen, että tämän armollisesti valitun miehen pitäisi myös pitää minusta, arvioisin, että taidan elää elämäni hulluna mäyräkoiranaisena. Kaikista hulluinta on, että se on minusta aika kiva tulevaisuus!

No niin, siinä oli varmaan henkilökohtaisin avautumiseni täällä blogissa ikinä. Vähän vieläkin mietityttää, että kannattaako tätä postata, mutta toisaalta, mitäpä haittaa tästä olisi? Eipä tässä mitään salaista tai hirveän noloa tullut edes esille. Ehkä vain väistelen omasta seksuaalisuudestani puhumista, koska se on aina ollut asia, jossa olen ollut vähän outo.


ps. Luulen, että tämä on myös syy siihen, miksi minusta ei tunnu oikein ikinä erityisen seksikkäältä - en katso muita siten, joten minulla kesti pitkään tajuta, että muut voivat silti katsoa minua siten. Tämän takia olen juoksennellut vaikka missä alasti ja flirttailen (tai juttelen vitsikkäästi, mikä tulkitaan flirtiksi) ihan estottomasti kaikille :D 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Tuonelan Tytti

Oltiin sunnuntaina siskojen kanssa pitkästä aikaa kuvailemassa. Se on aina muka yhtä iso yllätys, kun muistan, miten paljon tykkäänkään kaikesta tällaisesta luovasta touhuilusta. Aina kiireessä pääsee tärkeimmät asiat unohtumaan.

Tällä kertaa itse en ollut kameran edessä, mikä oli ihan hyvä juttu. Sain toimia tirehtöörinä ihan rauhassa. Herneenverso eli Selafiel eli Ruttoinen (rakkaalla siskolla on monta nimeä) toimi päämaskeeraajana ja stailaus tehtiin yhdessä. Minä kuvasin ja Sekopää, Husky, Ruttoinen ja Sammakkoprinsessa laitettiin hyiseen veteen leikkimään Tuonelan virran asukkaita. Koko eilisen illan muokkailin kuvia ihan flowssa, enkä edes tajunnut, että kello oli ehtinyt yli puolen yön kun viimein palasin tähän maailmaan. Tosi kiva fiilis se.

En oikeastaan keksi mitään kirjoitettavaa tähän, mutta haluan julkaista kuvat ennen töihinlähtöä, joten annan kuvien puhua puolestaan.





























Siinä! Mitäs tykkäätte?

perjantai 1. syyskuuta 2017

Ostin asioita

Joku kamala blokki on tässä kirjoittamisessa. Ei millään muka ehtisi tai jaksaisi kirjoittaa, ja samalla on kuitenkin vähän ikävä bloggailua. Lähden nyt liikkeelle tällasista harmittomista asioista eli ostoksista. Tai no joo, ostokset on ehkä yks harmillisimmista asioista, mutta kuitenkin, tässä pari tekemääni ostosta.

Kävin Sekopään kanssa Roomassa tuossa hetki sitten. Siellä kävimme Zarassa, vaikka yleensä välttelen sitä - Zarassa on ihan hirveän pieni mitoitus ja minulle tulee aina paha mieli, kun suurin koko (L) menee ehkä polviin ja jää sitten siihen jumiin. No, nyt kiva näyteikkuna kuitenkin houkutteli meidät sisään. Päädyin sitten tietenkin kokeilemaan kasaa erilaisia vaatteita.

Yllätykseni oli suuri, kun yksi mekko ei vain mennyt päälle vaan istui täydellisesti! Kangas ei edes ollut joustavaa, joten todella ihmettelin asiaa. Kaiken huipuksi vaate oli punainen. Punainen on ollut lapsesta asti minun värini, vaikka pari vuotta sitten kyllästyin siihen aika lailla. Nyt punaista on taas näkynyt joka puolella ja se on alkanut näyttää minustakin kivalta. Kai olen muodin ja markkinoinnin orja. Olihan minun se pakko ottaa.


Mekko on hieman alusvaatemainen materiaaliltaan ja leikkaukseltaan, mutta ei kai sitä aamutakkiin sekoita. 


Laitoin ylä- ja alahuulen eri väreillä. Hitti vai huti?


Se sopii myös uuteen mustaan tukkaani. Aloitin uudessa työpaikassa ja päätin, että haalistunut vihreä-sininen sai lähteä. Vedin tummanruskena kevytvärin päähän, ja jotenkin siitä tulikin musta. Kevytvärin laitoin siksi, että saisin päätöksen vielä peruttua. Mutta en taida perua, on taas kiva olla asiallisen näköinen vaihteen vuoksi. Ehtihän se shokkitukka olla päässä puolitoista vuotta!

Tsekatkaas sitten seuraavaksi tämä aivan sairrraan hieno koru! Ostin tän taiteiden yöstä Frida's Cornerin kojusta. Tarjolla oli niin paljon kaikkia ihania koruja, että valinta oli vaikea. Tän lisäksi oli Justiinaa, Buffya, Fridaa... Apua. Mun on pakko saada ainakin ne Buffy-korvikset vielä.


Kävin myös vintage-kirppistapahtumassa Kansallismuseolla ja tein sieltä pari löytöä. Tällaisen laskostetun tulppaanihameen sain seitsemällä eurolla.


Minna on vähän kenossa tuossa kuvassa, älkää siitä välittäkö. Yhtään Minnaa ei vahingoitettu kuvaa otettaessa. Tässä alla on the Rogue and Wolfin uuden malliston käärmekäsikoru.


Tässä näkyy hameen laskokset vähän paremmin
Tällaisia ostoksia minulla. Kyllä nyt jo alkoi taas kirjoittaminen tuntua luontevammalta. Alankin tässä heti jo kirjoittaa seuraavaa postausta, saa nähdä, milloin sen saan julkaistuksi. Julkaiseminen hieman arveluttaa, mutta olen huomannut, että usein kaikista tärkeimpien postausten julkaisu jännittää eniten.

Jätän teille tähän loppuun vähän laatumusiikkia. Kannattaa kuunnella.


Pus!