lauantai 30. syyskuuta 2017

Resting bitch face -meikki

Minulla on ongelma naamani kanssa. Älkää ymmärtäkö väärin, vika ei ole siinä, ettenkö pitäisi siitä. Se ei vaan viestitä persoonastani tarpeeksi hyvin. Siskoni nimittävät minua mummonaamaksi ja se on ihan totta. Katsokaapas.

Ei meikkiä, much mummoa

No tämä ei ihan kuvaa totuutta, koska otsatukka ja nenäkoru tuovat tiettyä persoonallisuutta naamaani.  Kuvitelkaa naamani ilman niitä. Ihan sikamummo! Minulta kysytään aina ohjeita johonkin paikkaan X, ratikassa lapset laitetaan syliini istumaan ja olen kahdenkymmenen koirapuistossa tapaamani koiran kummi. Ihan kiva, mutta käy aika raskaaksi ajan kanssa.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Onneksi on keksitty meikki ja metalli ja hiustyylit. Tykkään naamalävityksistä siksi, että ne tekevät kasvoistani vähän rankemmat, vähän enemmän minut. Ei sillä, ettäkö olisin mikään hirveä raggari, mutta en nyt ihan niin kilttikään, miltä naamani saa minut vaikuttamaan. Etenkin se, että hymyilen paljon, saa minut ulkonäköni puolesta vaikuttamaan ehkä siltä, että minut on helppo jyrätä. Tätä kuvaa nenäkoru sopivasti rikkoo. 

Lassukat usein haluavat valistaa naisia siitä, että lävistykset, tatuoinnit ja meikki karkottavat miehiä. Hassua, että he eivät ole koskaan pysähtyneet miettimään, että ehkä se on tarkoituskin. Tai ainakin osaksi - pääsyy tietenkin on, että haluan ilmaista omaa persoonaani. Jos ulkonäköni siinä samalla karkottaa miesasiamiehet, niin lasken sen ehdottomasti plussaksi. 

Nenäkoru ja tatuoinnit eivät kuitenkaan aina riitä. Esimerkiksi pitkähihaisella paidalla ja pimeässä baarissa ne jäävät usein huomaamatta. Tällöin saattaa jokin puolisokea lassukka erehtyä lähestymään. Tätähän emme voi sallia! Koska irvistely koko illan ajan on aika raskasta, kiitän luojaani siitä, että on olemassa meikkiä. Tässä siis kaikille mummonaamakavereilleni ohjeet siitä, miten taiot naamallesi koko illan kestävän resting bitch facen - ihan vaan meikillä. Karkottaa taatusti kaikki.

Kaikki lähtee kulmakarvoista. Minulla on onneksi jo aika julmat kulmat luonnostaan, mutta ikä on tuonut niihin kaikkia aukkoja ja vaalentanut karvoja. Koeta saada kulmiisi vihaista ilmettä, siis niin, että alkukulma on alempana ja kaari menee mahdollisimman korkealle. Voit korostaa kulmakarvaa alhaalta ja keskeltä, niin saat vihaisempaa ilmettä.

Pohjameikki ja kulmat valmiina

Kun kulmat ovat valmiit, siirrytään huuliin. Resting bitch facen perusta on pieni sneer - en keksi suomeksi hyvää sanaa, ei irvistys mutta sellainen pieni ylimielinen huulen nosto. Kuvittele, että halveksisit kaikkia ja katso ilmettäsi peilistä. Sellaista lookia haemme.

Usein kun puhutaan huulten rajaamisesta ihan hiukan yli, tavoitteena on tehdä huulista suuremmat. Nyt emme kuitenkaan mieti kokoa, vaan muotoa. Vedän huulivärin ihan hiukan yli, mutta vain tietystä kohdasta. Huulen reunasta voi jopa alittaa huulen luonnollisen rajan. Tässä havainnollistus:


Väriksi sopii joko kirkkaanpunainen tai sitten tummempi sävy aina mustaan tai lilaan saakka. Käytän tässä Kat von D:n Everlasting-huulivärin sävyä Outlaw. En oikeastaan rajaa huulia mitenkään, sillä huuliväri pysyy kuin tauti eikä lähde leviämään. Jos olet taitava, voit tehdä pienen ombre-efektin huuliin niin, että reunoilla on tummempaa väriä, se sopii tosi hyvin tähän meikkiin.


Huomaatteko eron?


Jos on kiire, meikin voi jättää tällaiseksi. Täyden resting bitch face -efektin saavuttamiseksi tarvitset kuitenkin vielä silmiin sopivaa ilkeyttä ja raukeutta. Tähän sopii hyvin siipirajaus vedettynä tosi yli, eli ns. ghettolinerit. Ne kannattaa vetää ihan silmän alusta asti, mutta aluksi ohuena. Rajaus lähtee levenemään, kun ripsirajan korkein kohta alkaa laskea. Korkeimmasta kohdasta rajaus siis jatkaa nousuaan ylös. Jos selitys kuulostaa hankalalta, katsokaa mallia tästä:

Rajaus toisessa silmässä

Voisi kuvitella, että hymy pilaisi tämän meikin. Tätä ei tarvitse pelätä. Jopa hymyillessä rbf-meikki säilyttää tehonsa, sillä hymy näyttää hieman pilkalliselta. Jos siis erehdyt hymyilemään, älä huolehdi - lassukat luultavasti kuvittelevat sinun naureskelevan heidän pienille peniksilleen. Tällöin on epätodennäköistä, että he uskaltaisivat lähestyä. 


Rajaa sitten toinenkin silmä mahdollisimman samalla tavalla kuin eka. Aina se ei onnistu, mutta ei kukaan huomaa eroa. Ja jos huomaisikin, hän voi vain luulla, että kohotat toista kulmaasi. Se sopii tosi hyvin rbf-meikkiin, joten ei hätää siinäkään tapauksessa. Lisää vielä vähän tummaa luomiväriä alaluomelle ja harjaa ripsaria ripsiin. Teen myös usein kajalilla mustan rajauksen sisäluomelle, mutta tämä aina vähän pienentää silmiä, joten jos sinulla on pienehköt silmät, voit jättää tämän kohdan välistä. Luomiväriä voi lisätä myös yläluomelle korostamaan rajausta, jos haluaa, mutta itse en yleensä jaksa.


Jos meikki tuntuu vielä liian kiltiltä, lisää vähän metallia naamaan ja piikkejä kaulaan. Feikkiseptum on tosi kätevä tämän meikin kanssa, se hieman korostaa huulia ja näin ollen myös sneer-efektiä. Samalla se saa sinut näyttämään rankemmalta kuin oletkaan.


No niin, tunnen jälleen, että ulkonäköni vastaa sisintäni. Harmi vain, että tätä kaikkea ei jaksa ihan joka päivä tehdä. Meikin osasia voi kuitenkin käyttää yksinäänkin, joten mummonaamaa voi ainakin vähän häivyttää arkenakin.

Nyt vaan siis kaikki kokeilemaan, kun on sopivasti lauantaikin. Laita tämä meikki kasvoillesi, kun lähdet baariin, ja koe ero! Toki voi käydä niinkin, että kivatkin tyypit pelästyvät eivätkä uskalla tulla juttelemaan, mutta mieti: jos he pelästyvät meikkiäsi, mitä kävisi, kun paljastaisit heille synkimmät ajatuksesi? Ehkä siis vain vältyt turhilta tuttavuuksilta.


tiistai 26. syyskuuta 2017

Toimittajatko ammattitaitoisia? Bloggaaja todistaa toisin: "Olen tajunnut, miten tulevaisuudessa opetankaan opiskelijoilleni tekijänoikeuksia"

Viime viikolla kaverini lähetti linkin MeNaisten juttuun, jossa käsiteltiin demiseksuaalisuutta. Ei vaan hetkinen, siinä käsiteltiinkin minun seksuaalisuuttani! Juttu oli kopioitu blogista. Lähde kyllä mainittiin, tietenkin väärin kirjoitettuna (Fuck the pin ups, klassikko). Sitaattioikeus oli vedetty ihan överiksi. Jutussa ei enää lainattu minua, vaan minun kirjoitukseni oli varastettu. Lisäksi nimen väärin kirjoittaminen yhdistettynä jutun aiheeseen loi blogista aika erikoisen kuvan.

Laitoin tietenkin palautetta asiasta ja myös te, ihanat lukijat, kävitte kirjoittamassa kommentteja tekstiin. Kiitos siitä! Lehden päätoimittaja laittoikin lopulta minulle anteeksipyynnön Facebookissa yksityisviestillä ja myönsi jutussa olleen liikaa sitaatteja. Juttua on sittemmin "muokattu kauttaaltaan" eli osa lainauksista on poistettu ja tekstiin on liimattu päälle jotakin yleistä demiseksuaalisuudesta kertovaa osuutta, jotta plagiointia olisi saatu häivytettyä. Siinä ei tosin onnistuttu t. äikän ope.

Kuvakaappaus jutun nerokkaasta otsikosta

Kävin puhelinkeskustelua päätoimittajan kanssa. Halusin keskustella aiheesta tarkemmin, sillä minun oli vaikea käsittää, että toimittajat oikeasti toimivat näin. Päätoimittaja myönsi, että lainauksen laajuudessa oli tapahtunut virhe, mutta sanoi, että käytäntö on muuten ihan yleinen. He aikovat siis jatkossakin tehdä tällaisia juttuja, mutta eivät ilmeisesti yhtä laajasti varastettuja.

Sitäkään käytäntöä ei aiota muuttaa, että tekstin alkuperäiselle kirjoittajalle ei ilmoiteta mitään tekstin uudelleenjulkaisusta. Etenkin tämän tekstin julkaisu toisella alustalla oli minulle aika inhottava juttu, sillä kuten alkuperäisessä tekstissä mainitsin, postaus oli varmaan henkilökohtaisin tähän mennessä julkaisemistani teksteistä. Kun ottaa huomioon, että olen kertonut blogissa mm. seksuaalisesta väkivallasta, on se aika painavasti sanottu. Tämä taisi kuitenkin mennä toimittajalta ohitse. 

Asia oli mielestäni kokonaisuudessaan todella omituinen. Sattumalta olin juuri käynyt uusien opiskelijoideni kanssa läpi tekijänoikeuksia, joita tämä MeNaisten toimittaja törkeästi polki. Jäin todella pohtimaan, että jos toimittajat toimivat näin, miten voin odottaa, että ihan toisen alan opiskelijat (alaikäiset!) oppivat asian? Tajusin asiaa miettiessäni, että toisen tekstin varastaminen ja oman nimensä päälle lätkäiseminenhän on tosi tuttua minulle. Oppilaani ja opiskelijani tekevät sitä koko ajan. Myös tapa, jolla toimittaja asian "korjasi", on niiiin open duunissa nähty juttu. Yleensä palautan Wikipediasta kopioidun tekstin opiskelijalle ja hän kirjoittaa siihen pari virkettä lisää ja palauttaa sen sitten toiveikkaana uudelleen. Se ei yleensä kelpaa minulle vieläkään, vaan alleviivaan kaikki kopioidut kohdat ja käsken poistamaan ne. Ilmeisesti MeNaisten päätoimittaja ei jaksa paneutua ihan näin paljoa. Ei se mitään, ymmärrän. Aika rankkaahan se on.

Kuva ei liity asiaan, sopii vaan fiiliksiin. Tsekatkaa silti übercool Buffy-takki!
Kaikista omituisinta on, että näen itseni toimivan työssäni muun muassa toimittajien puolella. Tietysti Wikipedia on varmasti lainatuin lähde, mutta toisena tulevat kaikenlaiset sekalaiset netistä löydetyt artikkelit. Juuri toimittajien tekstejä varastetaan jatkuvasti. Luulisi, että heillä olisi aika korkea kynnys lähteä tekemään samaa toisille. 

Olen lukenut, että blogien suosion nouseminen on aiheuttanut naistenlehdille ongelmia. Ei ihme. Miksi ostaa mainostajien tuputtamaa naiskuvaa rahalla, kun netissä voi seurata ilmaiseksi aitojen ja itse valitsemiensa ihmisten sensuroimattomia ajatuksia? Ilmeisesti lehdissä on huomattu tämä. Vaikka jossain palaverissa olisikin ekana parannusehdotuksena tullut esille bloggaajien juttujen kopioiminen, se ei ehkä ole se kaikista paras idea.

Jatkakaa stormaamista, kyllä sieltä vielä jotain käyttistä tulee! Jos ei muuta, niin voin tulla lehteenne kirjoittamaan. Seuraavaksi haluaisin kyllä sitten palkkaa :)

ps. Jos tämä on toimittajien mielestä nykyään ihan ok tapa toimia, voinko alkaa opettaa sitä myös opiskelijoilleni? Säästyisin niin paljolta työltä, kun voisin ottaa ne kopsatut tekstit sellaisinaan vastaan!

pps. Nyt kun tsekkasin jutun linkit, huomasin, että jutussa ei edes linkata blogiin vaan johonkin Bloglovinista löytyvään näköisjuttuun! Ihan mahtavaa työtä nyt oikeesti :D

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pissisestetiikka ja grl pwr

Olen syntynyt vuonna 1988. Tämä tarkoittaa sitä, että ollessani juuri siinä tyttö- ja poikabändi-iässä eli nelos- ja vitosluokilla Spaissarit olivat kova juttu. Lisäksi toki myös Bäkkärit, mutta koska tässä pohdin nyt tyttövoimaa, jätetään ne pois. Suomalaisista bändeistä ikäiseni kuuntelivat muun muassa Naikkareita. Nylon Beatin ilmaiskeikka Kokemäenjoen rannassa taisi itse asiassa olla elämäni eka keikka.

Spaissarit ja Naikkarit tulivat mieleeni, kun kiertelin vaatekauppoja. Viime keväänä kauppoihin alkoi tulla paljon kaikenlaisia feminismipaitoja. Jee! (Näiden tuotantoon liittyy tietenkin joitakin ongelmia, mutta niitä olen pohtinut toisessa postauksessa, joten ei keskitytä tässä siihen.) Nyt tänä syksynä paitoja näkyy vieläkin enemmän. Tosi monet ketjut tuntuvat lähteneen tähän mukaan. Jotenkin minulle tuli olo, että olen kokenut tämän ennenkin. Asiaa pohdittuani tajusin, että joka piolella näkyvä grl pwr toi mieleeni 90-luvun girl powerin - joo, sama asia, mutta enemmän kirjaimia. En tiedä, mikä ero on. Grrrrrl power muuttui girl poweriksi ja nyt se on sitten vieläkin lyhyempi. Girl powerista ja Spaissareista on muuten kirjoittanut tosi hyvän pohdinnan Hesarin toimittaja Venla Rossi - kannattaa lukea se täältä.


Muistan itsekin, miten tärkeä bändi Spice Girls minulle ja ystävilleni nuorena oli. Perustimme itse "bändejä" (hävettää), keräsimme Spaissari-valokuvia (halusin olla Victoria) ja näytimme kuvissa Victorian ja Emman sormimerkkejä (voitonmerkki tai etusormella osoitus kameraan) tai kieltä, kuten Scary Spice Mel B. Vaikka eka levyni ikinä olikin ollut punkrockia ja minua oli aivopesty ACDC:llä lapsesta asti, Spaissarit iski (ainakin pariksi vuodeksi) ja täytti jonkun idoliaukon. Samaa, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa, teki Naikkarit. Tosin heidän esimerkkinsä oli ehkä jollain tasolla jopa läheisempi, sillä he olivat suomalaisia ja siten lähempänä omaa arkea.

Apua, sori huono laatu! Tässä oon nelosella tai vitosella tulevan bändikaverini kanssa :D 
Vaikka olen iloinen vaateketjujen feminismipaidoista ja ajatuksesta, että feminismi ja Girls support girls -ajattelu on nyt muotia, minua hieman huolestuttaa. Kirjallisuuden opinnoistani olen oppinut sen, että villitystä seuraa aina vastakkainen villitys. Jostain syystä ihmiset haluavat mennä ääripäästä toiseen, en tiedä mikä siinä on.



Omat kokemukseni ysärityttövoimasta myös tukevat tätä pelkoa. Ei tarvinnut nimittäin mennä kuin muutama vuosi eteenpäin, kun girl power vedettiin ihan lokaan ja muutettiin pissismiksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kaverien kanssa hengailu ja tyttöporukoiden äänekkyys ja nauru olikin pilkan aihe. Tyttöjen juhlimista ja alkoholinkäyttöä kauhisteltiin (vaikka esim. täältä käy ilmi, että vaikka tyttöjen alkoholinkäyttö nousi, se nousi samalle tasolle poikien kanssa). Olikin noloa kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Myös tyttöjen seksuaalisuutta ruvettiin pilkkaamaan - tai ehkä tämän asian kohtasin vasta yläkouluiässä, mutta joka tapauksessa, "huora" oli aika yleinen haukkumanimi joka tilanteeseen. Muistan ikuisesti äm-irc-tytöt, jotka olivat vain tehneet sen virheen, että menivät iskemään poikia kännissä ja sitten heistä tulikin kaiken kansan pilkan kohteita.

Tuntuu, että kaikki, mikä miellettiin liittyvän nuoriin tyttöihin, oli jotenkin noloa. Stringit, siideri, Demi, kikattaminen, meikkaaminen, poppi, pinkki väri, purkan syöminen, suhahtava stadi-s, tunteiden näyttäminen ja kimeä ääni. Naisidolit vedettiin lokaan: Britneyn sekoilusta suorastaan innostuttiin, Parisin seksivideo oli julkista riistaa, Spaissarien riidoista reviteltiin otsikoita.

Omg, tässä ainoa kuva, jonka löysin minusta housuejn alta näkyvissä stringeissä! Taitaa olla kasi-ysiluokalta. Älkää tuomitko minua LOTR-julisteista :D Tai rannenauhoista! TAI STRINGEISTÄ!
Aivopesuun kuuluu, että myös tytöt itse alkavat karttaa näitä asioita ja mieltää ne naurettaviksi. Tekniikka on hajoita ja hallitse. Itsekin pilkkasin pissiksiä. Nyt olen sitä mieltä, että vilkkuvat stringit olivat ehkä paras kapinoimismuoto ikinä. Minulta meni aikanaan täysin ohi pissismin anarkia, kun keskityin olemaan niin syvällinen ja synkkä. Ymmärrän, että ehkä kaikki pissiksiin liitetyt asiat eivät olleet niin positiivisia, mutta osa oli kyllä ihan turhaan kauhisteltuja. Miettikää nyt esimerkiksi sitä, mistä termi pissaliisa tulee: tytöt pissivät puskiin kännipäissään, eivätkä niin katsoneet, onko paikka yksityinen. Eihän se kaunista varmasti ole, mutta haloo - miehet ovat kuseksineet ympäriinsä aina.


Nyt olen ilokseni huomannut, että pissaliisuuteen liitetyt jutut ovat alkaneet taas olla neutraaleja. Tyttöporukat ovat cool, ulkonäköönsä saa kiinnittää huomiota, Instagramissa leviävät rakastavat meemit Britneystä ja Parisista. Myös tässä Erinin (Nylon Beat!) ja Sofan uudessa biisissä on mielestäni aika lailla pissisestetiikkaa!



Biisiä ei ole ikävä kyllä Youtubessa, mutta toivottavasti teillä kaikilla toimii Spotify. Tässä on meinaan kuuntelemisen arvoinen kappale, jopa menkat mainittu.

Tässä siis syy siihen, miksi minua vähän huolestuttaa tämän ja ysärin girl powerin yhtäläisyydet. Toivon vain, että tämän ajan tiedostavuus siirtyy myös trendeihin - ehkä nuoret ottavat selvää asioista, joita he mainostavat vaatteissaan, ja estävät itse vastaiskun. Muoti toimii niin ovelasti, että on jotenkin hirveän vaikea ymmärtää, milloin asenneilmasto alkaa muuttua.

Minua kiinnostaa tietää, mitä mieltä olette ajatuksistani pissiksistä. Olenko mielestänne aivan hakoteillä? Kuka muu muistaa pissisvihan? Olen pohtinut tätä asiaa nyt jo hetken aikaa ja oli aika vaikeaa saada mietteet kirjoitetuksi järkevään muotoon, joten palaute on tervetullutta.

torstai 14. syyskuuta 2017

Demijumalatar

Viime keväänä erosin miehestäni, jonka kanssa olen ollut yhdessä melkein 13 vuotta. Ehkä minun pitäisi sanoa, että kesä on ollut vaikea, mutta ei se ole ollut. Vaikeinta oli vuosi ennen eroa. Nyt olen lähinnä ollut todella onnellinen ja helpottunut. Tottakai olen myös surullinen, mutta olen selvinnyt siitä yllättävän hyvin. Eroon ei liittynyt isoa draamaa ja olemme vieläkin toisillemme tärkeimmät tuet tässä maailmassa ja viestittelemmekin päivittäin.  Näkisimmekin varmasti ainakin joka viikko, ellei ex-mieheni (kamalaa kirjoittaa noin!) olisi tällä hetkellä toisessa maassa töissä.

En ole hirveästi avautunut parisuhteestani täällä blogissa, enkä tee sitä nytkään. Tämän postauksen aihe ei olekaan parisuhteeni vaan seksuaalisuus. Hauskaa! Luvassa ei kuitenkaan ole paljastuksia Rukin seksielämästä, mitä syvimmin pahoittelen. Enemmänkin pohdin seksuaali-identiteettiä. Kerron postauksen loppupuolella, miksi yhdistin erostani ilmoittamisen tähän postaukseen.

Postauksen kuvat ovat kesän roadtripiltä siskojeni kanssa <3 Kuvat ovat joko minun tai Herneenverson @ruttoinen) ottamia. Niillä joko on tai ei ole yhteyttä postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Olen jo hetken aikaa tiennyt olevani demiseksuaali. Aikaisemmin luulin olevani vain outo, mutta onneksi minunlaiselleni friikkiydellekin on nykyään oma sanansa. Se helpottaa paljon itsetutkiskelua (ei, vieläkään ei puhuta mistään fyysisestä, sori kaikki perverssit). Silloin kun olin nuori, oli vain heteroja ja homoja ja ehkä biseksuaaleja, joku oli ehkä kuullut joskus aseksuaaleista. Olen kuullut termin (demiseksuaalisuus) vasta muutama vuosi sitten pikkusiskoiltani, jotka ovat näissä asioissa huomattavasti valveutuneempia kuin minä. Hiukan asiaa hiukan tutkittuani lamppu syttyi päässäni: tämähän minua on aina vaivannut, kun olen keskustellut seksistä tai romantiikasta ystävieni kanssa.

Demiseksuaalisuus tarkoittaa siis lyhyesti sanottuna sitä, että minua ei seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnosta ihmiset, joita en tunne. Tämän määritelmän kuultuaan kaikki sanovat, että toihan koskee kaikkia ihmisiä (tai pahempaa, naisia). Silti he voivat nähdä ihmiset viehättävänä ja päättää esimerkiksi, ketä ihmistä jossakin seurassa lähestyvät siinä mielessä, että tunnustelisivat, olisiko tästä tyypistä seurusteluun tai seksiin. Minua ei kiinnosta. Olen täysin välinpitämätön seksiä tai romantiikkaa ajatellen enkä aktiivisesti etsi ihmisiä, joiden kanssa näitä voisin harjoittaa. Ne kiinnostavat minua ainoastaan siinä tapauksessa, jos joku, jonka tunnen, herättää kiinnostukseni. Sitten olen kyllä hirveän romanttinen ja seksuaalinen.


Otetaan esimerkiksi tilanne elävästä elämästä. Olin viime vuonna Münchenissä kaverini kanssa. Istuimme junassa ja nautimme siitä etuoikeudesta, että olimme ainoita suomea puhuvia vaunussa. Keskustelimme muista ihmisistä ja jotenkin päädyimme hyvännäköisiin miehiin.

Tottakai pystyin vastaamaan kysymykseen, kuka on miehistä perinteisen kauneuskäsityksen mukaisesti komein. Kun kaverini kysyi, kuka minun mielestäni on komein, en osannut vastata. Tämä on aina ollut minulle hankala keskustelunaihe ja minusta aina tuntuu, että en ymmärrä muita eivätkä he minua. En osannut heti sanoa. Tutkin miehiä ja keksin lopulta, että kaksi miestä, jotka olivat pukeutuneet perinteiseen Oktoberfest-asuun eli polvinahkahousuihen, olivat minusta vetoavimman näköiset. Ihan vaan siksi, että asu viesti heidän persoonastaan jotakin: heillä on huumorintajua, he eivät ota itseään liian vakavasti eivätkä välitä muiden mielipiteistä. En silti tietenkään tuntenut seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta ainakin osasin sanoa, kuka erottuu edes murto-osan verran muusta porukasta.

En tiedä, onko tämänkaltainen tilanne tuttu kaikille kaltaisilleni, mutta se kuvaa minun ajatusmaailmaani hyvin ja mielestäni on yhteydessä demiseksuaalisuuteeni.


Haluan kirjoittaa tästä muutamasta syystä. Ensinnäkin siksi, että joku teistä lukijoista saattaa tunnistaa itsensä termistä ja kokea saman valaistuksen kuin minä. Toiseksi siksi, että haluan myös muiden ihmisten tietävän tällaisen olemassaolosta ja ehkä ymmärtävän taas hiukan paremmin maailmaa ja muita. Esimerkiksi yritin selittää tätä yhdelle ystävälleni, joka on tosi fiksu. Hän aluksi luuli, että kyse on vain siitä, että eron jälkeen seksuaali- ja rakkausviettini on maissa. Hän sanoi, että minun pitäisi vaan mennä ja kokeilla. (Tässä vaiheessa sanon, että tiedän sinun lukevan blogia, ja oot rakas eikä tarkoitus ole dissaa sua, vaan purkaa omia ajatuksia aiheesta <3). Aikaisemmin olisin ehkä ajatellut, että hän puhuu totta. Nyt kun olen selvillä tästä asiasta, ymmärrän, että se olisi yhtä väärin kuin yrittäisi sanoa lesbonaiselle, että kokeilepas miehiä, kyllä se sitten siitä kun uskallat vaan. Tai heteromiehelle, että uskalla vaan panna miehiä.


Kolmas syy on se, että haluan purkaa omia ajatuksiani. Kuten sanoin, minusta on aina välillä tuntunut oudolta ja vähän ulkopuoliselta. Olen usein ajatellut, että olen jotenkin viallinen. Koska yhteiskunta on niin seksikeskeinen, olen välillä ajatellut, että monissa porukoissa olen aina vaan se ylimääräinen tyyppi. Minun kanssani on hauska jutella ja vielä hauskempi väitellä, mutta enempää minuun ei kannata satsata, koska en ole siinä mielessä "tarjolla". Parhaat keskustelukaverit ovat olleet varattuja ihmisiä, jotka ovat liikkeellä samoilla aatteilla kuin minäkin. Aiemmin tämä ei ole sinänsä haitannut, koska olen ollut vakaassa parisuhteessa, mutta nyt olen tajunnut, että en ikinä tutustu sinkkuihmisiin ja näin ollen minun on mahdotonta edes ajatella koskaan löytäväni uutta puolisoa tai perustavani perhettä.



Aluksi olin aika järkyttynyt tästä ajatuksesta, sillä tosiaan, minunlaiselleni parisuhdemarkkinat ovat aika toivottomat. Nyt hiukan aikaa yksin asuttuani - ja sitä rakastettuani naurettavan paljon - olen kuitenkin tajunnut, mikä valttikortti minulle onkaan elämässä suotu. Hyvä minä, löydän aina pilven kultareunat! Voin katsoa kaikkia suhdemarkkinoita ulkopuolelta, eikä minun tarvitse tuhlata aikaani niihin. Kun ymmärsin oman seksuaalisuuteni ja sen, että en oikeastaan edes halua osallistua parinmuodostusrituaaleihin, mieleni vapautui. En enää ollut outo ulkopuolelle jäänyt, vaan ymmärsin, että jättäydyn itse ulos. En jää mistään paitsi, sillä en halua sitä, mitä on tarjolla. Siinä on ero.

Syytän tietenkin tästäkin yhteiskuntaa ja mediaa, joka painottaa joka puolella, miten parinmuodostus on elämän tärkein asia. Itse nautin tällä hetkellä kaikista muista asioista, joita elämällä on tarjolla. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö jossain vaiheessa ryhtyisi uudelleen parisuhteeseen. Uskon, että se on epätodennäköistä mutta kai ihan mahdollista. Pidän aika harvoista ihmisistä niin paljon, että haluaisin heidät isoksi osaksi elämääni - olen elämäni aikana ihastunut pari kertaa. Kun ottaa huomioon tämän ja lisäksi demiseksuaalisuuden mukanaan tuomat erityishaasteet, ovat mahdollisuudet aika pienet. Kun tähän vielä lisää sen, että tämän armollisesti valitun miehen pitäisi myös pitää minusta, arvioisin, että taidan elää elämäni hulluna mäyräkoiranaisena. Kaikista hulluinta on, että se on minusta aika kiva tulevaisuus!

No niin, siinä oli varmaan henkilökohtaisin avautumiseni täällä blogissa ikinä. Vähän vieläkin mietityttää, että kannattaako tätä postata, mutta toisaalta, mitäpä haittaa tästä olisi? Eipä tässä mitään salaista tai hirveän noloa tullut edes esille. Ehkä vain väistelen omasta seksuaalisuudestani puhumista, koska se on aina ollut asia, jossa olen ollut vähän outo.


ps. Luulen, että tämä on myös syy siihen, miksi minusta ei tunnu oikein ikinä erityisen seksikkäältä - en katso muita siten, joten minulla kesti pitkään tajuta, että muut voivat silti katsoa minua siten. Tämän takia olen juoksennellut vaikka missä alasti ja flirttailen (tai juttelen vitsikkäästi, mikä tulkitaan flirtiksi) ihan estottomasti kaikille :D 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Tuonelan Tytti

Oltiin sunnuntaina siskojen kanssa pitkästä aikaa kuvailemassa. Se on aina muka yhtä iso yllätys, kun muistan, miten paljon tykkäänkään kaikesta tällaisesta luovasta touhuilusta. Aina kiireessä pääsee tärkeimmät asiat unohtumaan.

Tällä kertaa itse en ollut kameran edessä, mikä oli ihan hyvä juttu. Sain toimia tirehtöörinä ihan rauhassa. Herneenverso eli Selafiel eli Ruttoinen (rakkaalla siskolla on monta nimeä) toimi päämaskeeraajana ja stailaus tehtiin yhdessä. Minä kuvasin ja Sekopää, Husky, Ruttoinen ja Sammakkoprinsessa laitettiin hyiseen veteen leikkimään Tuonelan virran asukkaita. Koko eilisen illan muokkailin kuvia ihan flowssa, enkä edes tajunnut, että kello oli ehtinyt yli puolen yön kun viimein palasin tähän maailmaan. Tosi kiva fiilis se.

En oikeastaan keksi mitään kirjoitettavaa tähän, mutta haluan julkaista kuvat ennen töihinlähtöä, joten annan kuvien puhua puolestaan.





























Siinä! Mitäs tykkäätte?