torstai 19. tammikuuta 2017

Bussilinja 69

Haastattelustani Hesarissa on kulunut parisen vuotta, mutta silti monet tulevat vieläkin keskustelemaan siitä kanssani. On kiva tietää, että se on herättänyt mielenkiintoa ja auttanut ihmisiä. Ikäväkseni olen kuitenkin huomannut, että monet kuvittelevat minun olevan jotenkin erityisen fiksu ja hieno ihminen ja esimerkiksi jännittävät minulle puhumista. Tämä oli täysin päinvastainen viesti, kuin se, mitä yritin välittää. Ainakin Snapchat-seuraajani tietävät, että olen täysi urpo - olen 28-vuotias ja hihittelen viisi minuuttia bussilinjalle numero 69.

Myönnän, että olihan se aika hupaisa juttu mennä kehuskelemaan älykkyydellään, hauskuudellaan ja seksikkyydellään Suomen suurimpaan sanomalehteen. Kuka ei menisi, jos olisi tällaisilla lahjoilla siunattu? Se ei kuitenkaan ollut syy, miksi haastatteluun suostuin. Ei myöskään se, että sain kerrottua sekalaisille setämiehille, että hei tällaiset tytötkin voivat olla fiksuja. Pääsyy oli se, että sain kertoa asiasta tytöille itselleen.


Koko haastattelu lähti liikkeelle Hesarin (ihanan) toimittajan Maria Petterssonin kysymyksestä lapsuuteni idoleista. Tajusin, että minulla ei ollut lapsena yhtään esikuvaa älykkäästä, hauskasta ja nätistä naisesta. Ehkä tämän takia älykkyystestin tulos yllätti minut täysin ja olin aivan varma, että tulos oli jotenkin virheellinen. Ymmärrän, että Mensan testi ei ole aukoton osoitus älykkyydestä, joten en tarvitse siitä muistutsta, mutta se on kuitenkin tällä hetkellä kätevin mittari. Minulle testitulos oli erityisen tärkeä, sillä huijarisyndroomani ei pysty sitä vääristelemään (tai pystyy hetken matkaa, mutta en pääse siinä päättelyketjussa ikinä kovin pitkälle, ennen kuin totean sen virheelliseksi). Kaikki muut älykkyyden osoitukset olin sivuuttanut - hyvän koulumenestyksen pystyin aina kääntämään mielessäni tuuriksi, ja sen, että opin kaiken nopeasti, selitin sillä, että olen vain kiinnostunut asioista enemmän kuin muut. Tätä asiaa en kuitenkaan voinut muuttaa, joten se oli pakko hyväksyä osaksi identiteettiäni: olen älykäs. 

Olin mieltänyt älykkäiksi ihmiset, jotka sopivat tiettyyn muottiin. Mielessäni älykkäillä ihmisillä oli sopivat kiinnostuksenkohteet, he harrastivat korkeakulttuuria (yök mikä sana), he olivat sanavalmiita mutta eivät höpöttäneet turhia, he työskentelivät tietyillä aloilla ja olivat tyylikkäitä ja pohdiskelevia. Voitte kuvitella tyypin. Ainakaan älykäs ihminen ei ollut minun kaltaiseni turhanpäiväisistä asioista kiinnostunut heitukka, joka naureskelee 69-linjalle ja puhuu vahingossa selluliitistä kun tarkoittaa selluloosaa. True story. Isot boobsit eivät myöskään paljon auta asiaa, ne tuntuvat tekevän minusta edelleen automaattisesti suuren tyhmylin.


En onneksi ajattele näin enää. Testitulos oli ensimmäinen askeleeni parempaan itsetuntoon. Tajusin, että jossain on oltava jokin vika, kun olen paperilla näin fiksu mutta kuitenkin vähättelen itseäni joka vaiheessa. Kuvittelin, että en pärjää lukiossa, vaikka päättötodistukseni keskiarvo oli lähemmäs kymppiä. Lukion jälkeen taas ajattelin, että en ikimaailmassa pärjäisi yliopistossa, joten kun uskalsin sinne ensinnäkin hakea, hain vain helpoimmiksi mieltämilleni aloille.

Minun surkeassa itsetunnossani oli tietysti monta tekijää, mutta yksi niistä on sellainen, johon ainakin kuvittelen voivani vaikuttaa puhumalla asiasta. Haluaisin rikkoa typerää kuvaa älykkäistä ihmisistä. Muotista on tullut sellainen, että jotkut pyrkivät muotoutumaan siihen vaikuttaakseen fiksuilta. Monet esittävät tietävänsä asioista, vaikka eivät niistä mitään tietäisikään - luettelevat keskustelussa vain ulkoa opeteltuja faktoja. Jotkut puhuvat keskenään asioista, jotka eivät kiinnosta kumpaakaan osapuolta. Toiset muokkaavat kiinnostuksenkohteitaan sellaisiksi, että ne vaikuttaisivat älykkään ihmisen kiinnostuksenkohteilta. Kukaan ei uskalla sanoa mitään, jottei leimautuisi tyhmäksi, ja näin koko homma saa jatkua kuin joku omituinen teatteri. En voi ymmärtää, miksi joillekin on tärkeämpää vaikuttaa älykkäältä kuin olla oma itsensä.


Kaikkein pahin juttu on, että tämä teatteri toistaa ja jatkuvasti vahvistaa älykkään ihmisen yksipuolista roolimallia. Sitten nuoret, kuten pieni minä, eivät löydä minkäänlaisia yhtymäkohtia oman itsensä ja tämän roolimallin väliltä ja tulkitsevat tämän niin, että eivät ole älykkäitä. Erityisen haitallista tämä on nuorten tyttöjen kohdalla, jotka tutkitusti luottavat itseensä ja kykyihinsä menestyä huonommin kuin pojat. Jos taas kokee itsensä älykkääksi ja sitten muotoutuu tarjottuun malliin kun muutakaan ei ole, menettää oman itsensä. Nämä eivät voi olla kaksi ainoaa vaihtoehtoa.

Olen sanonut sen monta kertaa, mutta toistan sitä niin kauan, kuin se on tarpeellista: olen kiinnostunut ulkonäöstäni, minulla on lapsellinen huumorintaju, olen tunteellinen, olen äänekäs ja silti fiksu. Minua harmittaa todella paljon kuulla täysin samanlaista itsensä mollaamista ja vähättelyä kuin mitä itse harrastin nuorena ja sitten sanat "helppo sun on sanoa". Ei todellakaan ole helppo. Halusin esimerkilläni voimauttaa kaltaisiani piilofiksuja bimboja, en asettua taas yhdeksi ihmiseksi muiden yläpuolelle. Ajattelin, että kun ihmiset näkevät, että tuollainenkin urpo voi olla älykäs, he uskoisivat myös itseensä. Enkä nyt halua mollata itseäni urpoksi nimittelemisellä, vaan sanon sen kaikella rakkaudella, sillä en taida päästä urpouttani pakoon. Tajuan kyllä aika usein itsekin, että korotan tyhmien vitsien rimaa aivan uusiin sfääreihin.



ps. Lisäksi haluan sanoa, että älykkyys ei missään nimessä ole kaikki kaikessa ja sitä on monenlaista. Tämä teksti kertoo enemmänkin itseluottamuksesta ja omana itsenään olemisesta kuin älykkyydestä - älykkyys sattuu nyt vain olemaan yksi piirre, jota tässä esimerkinomaisesti tarkastelin. En myöskään aktiivisesti mieti älykkyyttä, kun tapaan uusia ihmisiä. Pääasiassa arvioin, millaisia ihmiset ovat mukavuus- ja huumoriosamäärältään. Tyhmä mutta kiltti ihminen pesee mennen tullen ilkeän ja fiksun tyypin.

pps. Toiveeni siitä, että palaan taas täysillä blogin pariin, taisi olla ennenaikainen. Koittakaa kestää. 

16 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus taas kerran, kiitos siitä. :)

    Olen itsekin pyöritellyt samanlaisia ajatuksia mielessäni ja voisin sanoa olevani laillasi "piilofiksu bimbo". Kävin Mensan testissä parikymppisenä naisenalkuna, motiivina oppia itsestä enemmän sekä jonkinlainen aavistus taustalla, etten ehkä olekaan niin tyhmä kuin kohtalaisen sievä ulkomuotoni ja älykkäälle ihmiselle kuulumattomat harrastukset sekä kiinnostuksenkohteet antavat ymmärtää. Tulos yllätti silti. Olenkin sen jälkeen pohtinut tarkasti ihmiskuvia, joita haluamme pitää yllä. Miksi edes haluamme edes miellyttää muita niin paljon?

    Lisäksi minusta tuntuu, että jaamme samanlaisen urpon huumorintajun. Laatunaisilla on laadukas huumori. :)

    Mukuvaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä! Pohdin näitä asioita paljon, sillä vaikka itse kasvan ja tulen viisaammaksi, näen nuoruuteni minän siskoissani ja nuorissa, joita opetan. Jossain vaiheessa ehkä luulin, että omat epävarmuuteni ovat omiani, mutta eivät ne kaikki ole. Suurin osa on kulttuurin tuotetta, ja se saa minut surulliseksi.

      Mahtavaa kevättä sinullekin ja jee urpolle huumorille! :D

      Poista
  2. Hyvä postaus! Tykkään. :) Mietin näihin juttuihin liittyen usein myös sitä, miten paljon leffat, sarjat ja muu sellainen massakulutettava fiktio muokkaa ihmisten käsityksiä erilaisista "ihmistyypeistä" ja siitä, mitkä asiat voivat esiintyä yhdessä henkilössä samaan aikaan ja mitkä eivät mitenkään (esim. isot boobsit, huumorintaju ja älykkyys).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nyt on sentään tullut leffoja jne., joissa on samalla kaunis (=ulkonäköönsä panostava) ja älykäs nainen, mutta vieläkään hän ei ole hauska. Kivoja poikkeuksia tähän silti onneksi on, yleensä naisten tekemissä sarjoissa ja leffoissa :)

      Poista
  3. Tuo on aika jännä asia, miten isot boobsit luovat mielikuvan aivottomasta bimbosta. Monesti on tullut mietittyä asiaa, että mistä se johtuu... Esim. yliopistojen tutkimuslabroista löytyy merkittävästi vähemmän isoja kuppikokoja kuin muualta, joten jotain perää siinä saattaa olla, siis keskimäärin, ei yksilötasolla. Tapahtuuko jo teini-iässä sosiaalinen jako tissien koon mukaan niin, että isoilla boobseilla pääsee bimbocooleihin kuvioihin ja jää sinne, ja toisaalta, ilman tissejä joutuu tahtomattaan erilleen (jopa koulukiusatuksi) ja kun laumapainetta bimboiluun ei ole, niin akateeminen ura ja perinteinen "fiksun naisen" rooli on helpompi ottaa. Eli määräävätkö tissigeenit sen, millaisia sosiaalisia mahdollisuuksia ihmiselle avautuu? Vai onko evoluutio hoitanut asiat niin, että keskimäärin tissit + älykkyys on vakio, eli jos älykkyydessä ei pärjää muiden kanssa, niin sitten tisseillä otetaan pisteet kotiin ja niillä avuilla pärjätään elämässä... Ja jos yksilö on älykäs, niin sitten isoille tisseille ei ole tarvetta pärjäämisen kannalta, joten niihin ei kannata kuluttaa energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun käsitykseni mukaan evoluutio toimii inhimillisestä näkökulmasta pikemminkin epäreilusti ja laittaa kaikki munat samaan koriin. Luin joskus tutkimuksesta, jonka mukaan naisilla, joilla oli korkeampi ÄO, oli myös kurvikkaampi kroppa - tosin siinä kurveilla taidettiin tarkoittaa vyötärö-lantiosuhdetta. Evoluutiotutkijat päättelivät tämän johtuvan siitä, että evoluution kannalta kurvikkaampi nainen pääsee todennäköisimmin lisääntymään ja siksi parhaat geenit (älykkyys) kannattaa laittaa siihen, joka todennäköisimmin niitä "pääsee" jatkamaan. En tiedä, mitä mieltä itse olen tästä, sillä usein evoluutiolla selitetään vähän kaikenlaisia urpoja mielipiteitä ja minulta on mennyt maku näihin päättelyihin.

      Jos nyt kuitenkin uskotaan hetken tätä tutkimusta ja isot tissit lasketaan positiiviseksi ominaisuudeksi lisääntymisen kannalta (muistaakseni isommat rinnat saattavat tarkoittaa korkeampia estrogeenitasoja), voisi ajatella tissit+älykkyys=vakion sijaan pikemminkin, että mitä isommat tissit, sitä suurempi älykkyys.

      Tosin ehkä sosiaalisesti isot tissit saattavat herättää huomiota ja oletuksia persoonasta, kuten ne kokemukseni mukaan tekevätkin, ja sitten isotissinen henkilö saattaa alitajuisesti tai tietoisestikin mukautua näihin stereotypioihin? Jos siis yliopistojen kuppikokoedustus pitää paikkansa. En tiedä.

      Poista
  4. Ihana kirjoitus <3 Ihana Ruki Ver. Olet idoliainesta. Kiitos kun olet olemassa ja kirjoitat pohdiskelujasi tänne blogiin ja otat kantaa asioihin skarpilla ja humoristisella omalla tyylilläsi, olet raikas tuulahdus joka pöllyttää vanhentuneita ajattelumalleja jättäen jälkeesi pöllämystyneitä setämiehiä ja voimaantuneita lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ihana Mearra <3 On mahtavaa, että vaikka bloggaaminen välillä takkuaa, jaksat lukea ja kommentoida mun juttuja. Ja oon tosi iloinen, jos niistä on hyötyä ja ne voimaannuttaa. <3

      Poista
  5. Sinä todellakin voimautat meitä nuoria naisia, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  6. Mitä pahaa sinulle on tapahtunut lapsuudenperheessäsi, jotta olet kehittynyt narsistiseksi miesvihaajaksi?

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus! <3 Juuri tällä viikolla kirjoitin omaan blogiini siitä kuinka sitä on tullut kriiseiltyä omasta identiteetistä ja naisena olemisesta jne. Ja unohdin käsitellä sitten tän älykkyyspuolen kokonaan. :D Oli tärkeää, kun nostit tässä esille, että vaikka oletkin älykäs niin saa myös ehdottomasti olla kiinnostunut vaatteista ja ulkonäöstä ja nauraa tyhmillekin jutuille ja niinpoispäin. Ei se älykkyys merkitse sitä, että täytyisi puhua asioista, jotka eivät pätkääkään itseään kiinnosta, mutta kun täytyy puhua, koska on Mensan tason älykkyysosamäärän omaava ja sitä odotetaan sulta.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.