maanantai 22. toukokuuta 2017

#jokatytönoikeudet

Yksissä epävirallisissa juhlissa joku äijä kommentoi mun tissejä. Kommentti oli peruskauraa, "sul on hyvät tissit" (olen kirjoittanut tissikommenteista mm. täällä). Seuraava kommentti oli samanlainen, mutta kohteena olikin pyllyni. Tyyppi sanoi kommenttinsa kovaan ääneen, häpeilemättä. Muut naureskelivat. Sanoin sanojalle suoraan, että pitää turpansa kiinni, sillä minua ei yllättäen kiinnostanut hänen mielipiteensä vartalostani. Yritin kuitenkin olla semikohtelias, sillä tyyppi oli humalassa ja minulle vieras. En ihan ryhtynyt feministiseen paasaukseen, sillä uskon, että se olisi kaikunut kuuroille korville.

Seuraavaksi tyyppi kävikin sitten käsiksi - ei suoraan tisseihin sentään, mutta rupesi hivelemään käsivarttani. Tässä vaiheessa korotin ääntäni ja käskin häntä erittäin selkeästi olemaan koskematta minuun. Raivostuin sitten ja lopulta lähdin, sillä minulla ei ollut juhlissa enää hauskaa. Tuttu tarina aika monelle, eikö? Tämä on niin arkinen tapahtuma, että en edes jaksa enää kirjoittaa siitä. Tämä postaus koskeekin asian jälkipuintia.

Vähän myöhemmin keskustelin asiasta paikalla olleen miespuolisen kaverini kanssa. Hän ihmetteli, miksi raivostuin, sillä kyseinen urpohan vain "kehui" minua. Olin aivan järkyttynyt. Minun fiksuksi kuvittelemani, pitkäaikainen ystäväni oli sitä mieltä, että tissikommentit ovat kehuja! Pöyristyksestä hieman toivuttuani rupesin selittämään asiaa hänelle. Hänen näkemyksensä kuitenkin oli, että koska hän nauttii ulkonäköön kohdistuvista kommenteista, ne ovat kaikille kehuja. Yritin selittää, että ensinnäkään hän ei voi yleistää omia tuntemuksiaan koskemaan kaikkia, ja toiseksi on eri asia saada ulkonäkökommentteja miehenä kuin naisena. Kun tulen vieraaseen paikkaan istumaan iltaa vieraassa seurassa ja olen vielä erikseen pukeutunut mahdollisimman rennosti huppariin (jotta saisin olla rauhassa ja viestittäisin, että olen tullut tänne rentoutumaan), niin haluaisin joskus, että siihen tilaan tulisin minä eikä minun ulkonäköni. Miehen ulkonäön kommentointi on miehelle extraa, sillä hänet nähdään ensisijaisesti ihmisenä. Minulle ulkonäön kommentointi, ainakin tuollainen limainen siis, on ensinnäkin ihan jokapäiväistä ja toiseksi todella arvottavaa: kommentoija kuvittelee, että hänellä on valta julkistaa mielipiteensä minun ulkonäöstäni ja minun pitää siinä sitten kuunnella tuomiota ja olla vielä kiitollinen. Ei kiinnosta.


Kuvat eivät ehkä ihan suoranaisesti liity tekstiin, mutta pelkkä teksti on niin tylsää! Kävimme ottamassa kuvia Roihuvuoren kirsikkapuutarhassa. Niistä tuli aika kivoja. Plus niistä välittyy tyttöenergia ja girls unite -asenne, joten ehkä ne sittenkin liittyvät.
Kun avauduin tästä, ystäväni julisti minun olevan väärässä. Sanoin, että hän ei voi ikinä tietää, miltä naisena oleminen tuntuu, koska hän ei joudu taistelemaan maailmassa jatkuvasti siitä, että hänen äänensä kuultaisiin. Olin silti kuulemma vieläkin väärässä: hän voi tietää, miltä naisesta tuntuu, koska hän on niin empaattinen (:D). Hän siis tietää täsmälleen miltä minustakin tuntuu, ja halleluja, pyhä mies oli tullut kertomaan, että tuntemukseni ovat ihan vääriä.

Tässä vaiheessa korvistani tuli ihan varmasti jo savua, mutta toisaalta jotenkin ymmärsin ystävääni. Olin itsekin kuvitellut aikaisemmin, että kun vaan kuuntelee toista ja yrittää eläytyä, voi tietää tai ainakin kuvitella, miltä hänestä tuntuu. Olin ajatellut, että muut kyllä voivat ymmärtää minua ja että ymmärtämättömyys johtuu vain yrityksen puutteesta. Ajattelin, että kun tarpeeksi kuuntelee ja tutkii asiaa, voi kuvitella, miltä esimerkiksi tuntuu olla köyhä tai vaikkapa maahanmuuttaja. Ajattelin, että kun kerron, miten meillä ei lapsena ollut rahaa ruokaan, muut ymmärtävät sen, jos tarpeeksi eläytyvät tilanteeseen. Kuvittelin, että kun luin maahanmuuttajien kielikokeiden sydäntäsärkeviä esseitä, voin tietää, miltä heistä tuntuu olla rasismin ja syrjinnän kohteena. Mielestäni asia oli vain tahdosta kiinni, ja ymmärtämättömät olivat vain välinpitämättömiä.



Tämä kaikki muuttui kuitenkin viime kesänä, kun jouduin seksuaalisen väkivallan uhriksi. Sitä ennen olin tutkinut asiaa, sillä olenhan kiinnostunut tasa-arvosta ja feminismistä. Vaikka olin lukenut lukemattomia kertomuksia ja keskustellut monien raiskauksesta selvinneiden kanssa, en voinut ymmärtää, miksi uhrit eivät vie asiaa eteenpäin ja tuntevat tapahtumasta häpeää. Mielestäni oli suorastaan uhrin velvollisuus mennä poliisille, ja kuvittelin, että uhreille vain pitää kertoa tämä. Että hei, ei se ollut sun vika, mene nyt sinne poliisille. Ei kukaan syytä sua, se oli raiskaajan päätös, et olisi voinut tehdä mitään ja niin edespäin.

Sitten se uhri olinkin minä, eikä mikään ole koskaan kääntänyt maailmaani niin päälaelleen. Vaikka olin lukenut häpeästä ja itsesyytöksistä, en välttynyt niiltä. Joka kerta, kun poliisi soitti, olisin vain halunnut perua koko jutun. Vaikka miten järjellä tiesin, että syy ei ole minun, tunsin hirveää syyllisyyttä siitä, kun tekijä saatiin kiinni ja poliisi kertoi minulle, miten pahoillaan tekijä on. Pohdin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Poliisin kyselyt hameeni pituudesta (teknisten seikkojen vuoksi!) ja siitä, kuinka paljon olin juonut (jotta saadaan kokonaiskuva tilanteesta!), eivät aiheuttaneet raivoa poliisia kohtaan vaan ahdistusta ja itsesyytöksiä. Tiedostin koko ajan, miten kliseisesti käyttäydyin ja miten vääriä ajatukseni olivat, mutta en saanut niitä estettyä. Kiltin tytön kasvatus pyrki esiin ja halusin sääliä tekijää. Mietin koko ajan, että olinko minä tässä väärässä? Oliko koko juttua koskaan edes tapahtunut? Olinko keksinyt asian?

Kun ystäväni yrittivät lohduttaa minua, heidän sanansa tuntuivat tyhjiltä. Vasta soitettuani Tukinaiseen ja saatuani vertaistukea pystyin käsittelemään koko asiaa. Tajusin, että vaikka miten olin kuvitellut tietäväni, miltä seksuaalisen väkivallan uhrista tuntuu, en tiennyt mitään. Siksi itse tapahtuma ei järisyttänyt maailmaani, vaan se, että kuvitelmani toisten ymmärtämisestä romahtivat. Lady Gaga ei olisi voinut laulaa osuvammin biisissään Til it happens to you:


En ole kertonut tästä täällä blogissa, vaikka olisin halunnut heti kirjoittaa asiasta. Se tuntui liian raskaalta aiheelta. Lisäksi poliisi kielsi minua, ja uhkasi jopa kunnianloukkauksella, vaikka sanoin, etten mainitse tekijästä mitään enkä paikkaa tai aikaa. Lisäahdistusta aiheutti vielä se, että minua syytettiin lievästä pahoinpitelystä, koska tappelin vastaan. Mutta kirjoitan tästä koko prosessista ehkä myöhemmin, nyt palataan takaisin ystävääni.



Koska halusin, että fiksu ystäväni voisi alkaa ajatella asiaa oikeasti toistenkin kannalta ja että hän voisi oivaltaa saman asian, minkä minäkin, kerroin hänelle oivalluksesta ja siihen johtaneista tapahtumista. Ajattelin, että ehkä hän sitten ymmärtää. Kerroin tarinani melkein itku kurkussa. Hänen vastauksensa oli kaiken huippu. Hän sanoi, että vaikka minä ymmärsin seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutumisen vasta kohteeksi jouduttuani, hän ymmärtää sen ilmankin. Hän on ehkä vaan sitten empaattisempi ihminen kuin minä.

Tämä oli varmasti ainoa kerta, kun minua on oikeasti loukattu väittelyssä. Minulle tuli niin paha mieli, etten vain pystynyt jatkamaan, haukuin ystäväni maailman typerimmäksi idiootiksi ja poistuin paikalta. Mielipiteeni ystävästäni muuttui melko perusteellisesti. Silti koitan ajatella, että ehkä hänkin joku päivä ymmärtää asian - toivottavasti vaan ei samalla tavalla kuin minä.



Loppujen lopuksi olen todella kiitollinen oppimastani. Se syventää käsitystäni siitä, että vähemmistöjen pitäisi antaa itse puhua enemmän ja määritellä se, mikä on heitä kunnioittavaa ja mikä ei. Olen toki kuulunut muutamaan vähemmistöön jo aiemmin, mutta yhtäkkinen siirtyminen sellaiseen siirsi ymmärryksenikin asiasta aivan uusiin mittasuhteisiin, kun asian näki kahdelta eri puolelta.

...

Sain haasteen osallistua Planin #jokatytönoikeudet-kampanjaan, jossa pyydettiin kertomaan somessa jostakin itselle tärkeästä oikeudesta, jonka tahtoisi koskevan jokaista. Pohdin pitkään, miten osallistuisin, ja ajattelin, että tämä kampanja on niin tärkeä, että sen yhteydessä haluan kertoa tämän tarinani, jota en ollut saanut kirjoitettua aiemmin. Jokatytön oikeudet -kampanjan tavoitteena on muuttaa maailmaa niin, että jokainen tyttö  voi

oppia, 
johtaa, 
päättää ja 
menestyä. 

Minun ensimmäinen jokatytön oikeuteni on, että jokaisen tytön pitäisi saada näkyä omana itsenään, ei pelkän ulkonäkönsä tai seksuaalisuutensa kautta. Tytöille pitäisi taata rauha törkeistä ulkonäkökommenteista ja seksuaaliselta ahdistelulta koulussa, töissä, kadulla ja vapaa-ajalla.

Toinen oikeuteni on se, että jokaisen tytön pitäisi saada oikeus koskemattomuuteen. Oikeasti, ensimmäinen ajatukseni oli, että tarvitseeko tätä edes kirjoittaa? Sitten kuitenkin huomasin, että en edes ollut tajunnut, miten normaaliksi seksuaalinen ahdistelu on arjessani muuttunut, ennen kuin viime kesän jälkeen herkistyin aiheelle uudelleen. Rintoihin tarttuminen, tanssilattialla perseen hinkkaaminen ja lähentely olivat mielessäni muuttuneet jo normaaliksi, sillä niitä tapahtuu niin usein. Yläkoulussa luokallamme olleet pojat tunkivat leirikoululla tyttöjen vuorolla saunaan tirkistelemään, mutta opettajat kuittasivat tapahtuman lausahduksella "pojat ovat poikia". Samat pojat ahdistivat porukalla tyttöjä nurkkaan ja nostivat heidän hameitaan, mutta opettajat eivät tehneet mitään. Kun opettajat kuittaavat tilanteen normaaliksi, se muuttuu sellaiseksi myös lasten silmissä. Ehkä siksi en ollut tajunnut, että kaikki minuun luvattomasti koskeminen on seksuaalista ahdistelua.

Kolmas oikeuteni on se, että tytöt saavat itse sanoa, mikä on okei ja mikä ei ole. En kaipaa enää yhtään mansplainaajaa tai "empaattista" kaveria kertomaan minulle, että tunteeni tai ajatukseni jostakin näin henkilökohtaisesta asiasta ovat vääriä. Vaikka yhä olenkin vielä tämän ystäväni ystävä, en halua enää keskustella hänen kanssaan aiheesta. Keskustella voisin, jos toinen olisi oikeasti kuuntelevalla asenteella ja hyväksyisi sen, että minä olen tämän aiheen asiantuntija ja että parhaansa hän tekee asian eteen, kun kysyy kysymyksiä eikä jaa omia, sivistymättömiä ajatuksiaan.

Minkälaisia ovat teidän #jokatytönoikeudet?

tiistai 2. toukokuuta 2017

Päivä 3

Voi taivas, mua ei ole tehty tällaisiin haasteisiin. Heti kun tuli vappu ja vähän vapaata, unohdin kokonaan koko homman. Päätin kuitenkin helpottaa elämääni, ja keksin, että teen tän haasteen kyllä 15 päivänä, mutta niiden ei tarvitse olla peräkkäisiä päiviä. Kirjoitan siis silloin kun muistan ottaa kuvia ja kirjoittaa.

Tosin en kyllä tänäänkään muistanut ottaa paljoa kuvia, joten se siitä panostuksesta. Kerron tässä nyt kuitenkin jotenkin päivästäni.

Päivä 3, asu ja tukka:



Olin vähän poikki, joten tukka sai olla sellainen, kuin se herätessä oli. Vaatteiksi heitin päälle ekat mustat asiat, jotka löysin, mutta en halunnut näyttää ihan vappuhulinoitsijalta, joten heitin päälle viininpunaisen liivihommelin hämäykseksi.

Päivä 3, aamu:

Tänä aamuna Viliäkin väsytti, joten sain hetken makoilla sängyssä herätyskellon soitua. Yleensähän Vili päivystää mun naaman vieressä, ja heti kun osoitan heräämisen merkkejä, se tulee pussaamaan ja vaatimaan pihalle pääsyä.

Makoillessani katsoin, mitä siskot olivat jutelleet. Sekopää on menossa luovuttamaan verta, vaikka verivarasto näyttikin näin hyvältä: 


Itse en voi verta luovuttaa anemian vuoksi, enkä nykyään kai kuulemma syövänkään takia, vaikkei sitä lääkärit mulle kertoneet. Pelkään piikkejä, joten olen ihan tyytyväinen. Veriryhmäni on O-, joten verenluovutus olisi kai muuten aika pakollista, sillä O- on siitä erikoinen veriryhmä, että sitä voi antaa kaikille. Toisaalta taas veriryhmänä se on aika paska, sillä O-:lle kelpaa vain O-.

Päivä 3, ruoat:

Söin vähän huonosti tänään. Aamulla join pelkkää kahvia. Lounaalla kävin Döner Harjussa Somen ihanimman muijan kanssa, joka oli käymässä Helsingissä. Oli hyvää! Lounashetki oli myös päivän paras juttu.


Iltapäivällä söin juustoleipää ja illalla pastaa peston kanssa. 

Päivä 3, päivän paras juttu:

No paras juttu oli tuo lounashetki ja SIMin näkeminen, mutta hyvänä kakkosena tuli siskoni video, jossa hän esittelee Harry Potterista inspiroitunutta sisustustaan ja siihen liittyviä DIY-juttuja. On kiva nähdä, että hän jaksaa tehdä kaikenlaisia kivuuksia.

 

Päivä 3, päivä:

Naureskelin tyhjänpäiväisille jutuille ja kärsin hammaskivusta. Tässä hauska kyltti marssilta tieteen vuoksi:


Päivä 3, ilta: 

Päivä oli vähän kurja ihanasta lounaasta huolimatta, sillä kärsin tosiaan hammaskivusta (paikka lohkesi!) ja lyhyen loman jälkeisestä ankeasta paluusta töihin. Onneksi on Vili, joka parantaa surkeimmankin fiiliksen.


 Tällaisia hieman väsyneitä fiiliksiä tänne!


perjantai 28. huhtikuuta 2017

Päivä 2

Eihän tästä mitään tullut, toinen postaus vasta ja sekin on myöhässä. Sinnikkäästi silti eteenpäin. Korvaukseksi teille aamunaama ratikassa ja kesän paras jätskivinkki.

Päivä 2, aamu: 

Jouduin lähtemään äkkiä kotoa, koska siskoni oli unohtanut tärkeän muistitikun meille ja minun piti toimia kuriirina. Lähdin peiliin katsomatta ratikkaan ja huomasin vasta istuessani näyttäväni tältä. 


Päivä 2, ruoat:

Aamupalan ehdin kuitenkin syömään, sillä asetan ruoan aina ulkonäön eteen, ja se sisälsi juustopaahtoleivät ja kahvia. Juusto oli loppumassa joten viipaleni ovat säälittävää silkkoa. Kahvikuppi kuitenkin parasta A-luokkaa.


Lounaaksi hotkin pienessä kiireessä banaania, maustamatonta jogurttia ja appelsiinimehua siskoni luona. Päivälliseksi söin loput vihannespullat ja vihanneksia. Illansuussa leivoimme toisen siskoni kanssa porkkanakakkua ja maistelimme jätskejä.

Porkkanakakkua söinkin sitten monta palaa. Nam. Aikaisemmin en voinut kuvitellakaan, että mikään kakku, missä on PORKKANAA, olisi hyvää, mutta pari vuotta sitten maistoin äMMän isosiskon tekemää porkkanakakkua ja meinasin kuolla. Kysyin ohjetta ja sainkin sen. Ohje on Kermaruusu-blogista ja sen löytää täältä. Suosittelen tekemään ja jos oikein haluatte irrotella, käyttäkää margariinin tilalla voita. Ette ole ikinä syöneet mitään yhtä hyvää. Ja kakku pitää ehdottomasti syödä vähän lämpimänä!

Päivä 2, asu ja tukka: 

En oikein ehtinyt miettimään asua, joten yritin naamioida sen faktan, että päälläni on lökärit, tällaisella asiallisella poolopaidalla. Tukkani ei oikein suostunut rauhoittumaan aamusta paljoa. Kuvassa näette myös albiinohuuleni. 


Päivä 2, päivä:

Päivällä huomasin, että anarkia on puolitettu.


Lisäksi kävimme Sekopään kanssa etsimässä hänelle ylppärimekkoa. Löysimmekin sellaisen Garagelandista! En spoilaa mekkoa sen enempää, mutta kerron, että siinä on kellohelmat <3 Garagelandissa on muuten ihan mahtava palvelu, suosittelen. Lisäksi siellä on tunnelmaa ja Stop Staringin mekkoja. 

Päivä 2, paras asia:

Meillä on pienimmän siskoni Sammakkoprinsessan kanssa joka torstai treffit, joilla teemme jotain yhdessä. Eilen kävimme kirjastossa lainaamassa runokirjoja. Luemme molemmat kirjat ja keskustelemme niistä sitten. Valitsimme Aleksis Kiven Sydämeni laulu -kokoelman ja Henriikka Tavin Esim. Esan. Lisäksi innostuin lainaamaan kaikenlaisia eteen sattuneita teoksia.


Meillä on lisäksi jätskinmaistelukerho, jossa maistelemme uutuusjätskejä ja arvioimme niitä. Oletteko huomanneet, että legendaariset Pirkka Amppari- ja Murkku-jätskit ovat saaneet kavereita? Totta se on! Nyt kaikki K-kauppoihin! Uudet maut ovat Leppis ja Koppis. Leppis on mansikka-salmiakin makuinen ja Koppis kola-päärynä. Nam. Suosittelen.

Tykkään enemmän mehujätskeistä, sillä mielestäni suklaa ja muu makea kuuluu karkkeihin ja ehkä purkkijäätelöihin, mutta tikkujätskin tehtävä on olla raikas. 



Päivä 2, ilta:

Laitoin curryn seuraavaa päivää varten muhimaan. Tässä öljy ja mausteet.


Siinä torstaini. Perjantain fiilikset saatte ehkä illalla tai sitten huomenaamulla. Katsotaan.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Päivä 1

Jaahas, optimistiset haaveeni siitä, että ehkä saan saatettua tämän haasteen kunnialla loppuun, karisivat kyllä tässä heti ekana päivänä, kun en muistanut koko haastetta. Hetken aikaa töissä kyllä muistin ja otin asustani kuvan, mutta esim. ruoat jäivät kokonaan kuvaamatta. En kyllä tajua kahvikuppikuvia noin muutenkaan, mutta silti.

Koska olen kuitenkin luova ihminen, hoidan teille kaikki kuvat vaikka väkisin. Tokana päivänä yritän parantaa.

Päivä 1, ruoat:


Ai että olen taitava! Jäljittelin kahvikuppinikin viimosen päälle.

Aamulla join vain kahvia, koska kaapissa ei ollut mitään syötävää. Yleensä syön aina aamupalan. Tänään ei myöskään ollut yhtään soijamaitoa, joten jouduin ottamaan mieheni maitoa (tavallista), ja se maistui aika pahalta, kun ei ole tottunut. Vähän hapantuneelta.

Kahdeltatoista tulin takaisin kotiin kaupan kautta. Kävin hakemassa jotain vihannespullia ja ranskalaisia, koska laiskotti. Vihannespullat olivat muuten aika hyviä, ne olivat jotakin uusia. Merkki taisi olla Kylmänen? Söin niitä ja pakastevihanneksia.

Neljän aikaan söin pikaisesti juustoleipää ja kahvia. Kahvi maistui paremmalta, sillä olin hakenut mantelimaitoa kaupasta.

Illalla tulimme teatterista kotiin ja oli hirveä nälkä, joten hain Hesestä hampsan ja vettä.

Päivä 1, tukka ja asu:

Päivän tukka oli sekainen letti, koska etutukka oli likainen. Asu oli vähän tylsä, koska aamulla tuli kiire.


Päivä 1, päivän paras juttu:

Kävin katsomassa (uudelleen) Kallion lukion Lento-musikaalin Savoy-teatterissa. Otin siskoni ja mieheni mukaan. Oli kyllä hieno esitys! Uskomatonta, miten taitavia nykynuoret ovat (lukekaa
mummoäänellä tämä).


Päivä 1, aamu, päivä ja ilta: 

Aamun fiilikset voitte katsoa päivän asu -kuvasta. Päivällä ennen musikaalia hengasin siskojeni kanssa ja he ylistivät minua tällaisin sanoin:

video

Tilannetta ei suunniteltu, vaan yritin kuvata Snapchattiin videota siskojeni lasien sovituksesta. Olin myös vaihtanut vaatteet iltaa varten, joten siitä eri paita.

Tässä puolestaan sitten illan fiilikset:


No ihan kunnialla tästä näemmä selvittiin. Katsotaan, miten huominen menee. Öitä!


maanantai 24. huhtikuuta 2017

15 päivän haaste

Sain blogihaasteen Siperianhuskylta, eikä se olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olen kirjoitellut luonnoksiin valmiiksi kaikenlaisia vakavia postauksia vakavista aiheista, mutta haluaisin julkaista jotain kevyttä ja yhdentekevää välillä. Kevät saa sellaista aikaan! Ja se, että en ole tänne hirveästi mitään kirjoitellut, ja tuntuu, että koko blogi menee kohta ihan angstaamiseksi, jos aina vaan valitan täällä. Siispä tässä blogihaaste, jossa minun pitää 15 päivän ajan postailla päivän asuja ja päivän parhaita juttuja. Varmaan tiedätte, miten minulle aina näiden haasteiden kanssa käy, mutta koitan parhaani! Ehkäpä tämä on se haaste, jonka suoritan kunnialla loppuun saakka.

Ensin minun pitää vastata näihin kysymyksiin ja sitten postata joka päivä kuvat aamustani, ruoastani (ei kai sentään kaikista aterioista?), asustani, tukastani, päivän parhaasta jutusta sekä päivästäni ja illastani. En ole ihan varma, mitä päivä ja ilta tarkoittavat, mutta heitän jotain lonkalta sitten, kun sen aika tulee.

Huh, olen varmasti vastannut kaikkiin näihin kysymyksiin ainakin kerran täällä blogissa, mutta minulla on nyt pitkä hyppytunti, joten eipä minulla järkevämpääkään tekemistä ole. Vastataan siis.

1. 15 hauskaa faktaa minusta:

1. Minulla on neljä pikkusiskoa, ja meidän kaikkien nimet alkavat S-kirjaimella, ovat nelikirjaimisia ja liittyvät jollakin tapaa aurinkoon. 

2. Minulla on syntymästäni asti ollut harmaa raita hiuksissani, vähän kuten Annalla Frozenissa. Olen siis jo kohdussa ollut tällainen huolehtija ja saanut harmaita. 

3. En osaa käsitöitä, en sitten millään. Leipominen onnistuu, piirtäminenkin ja valokuvaaminen, mutta käsityöt - ei. 

4. Osaan ulkoa kaikkien laulujen sanat. Kaikkien. Myös inhoamieni. 

5. Lempisarjani on 30 Rock ja Tina Fey on ultimate girl crushini. 


6. Sain kaikista kasvatustieteiden kursseista parhaan arvosanan eli keskiarvoni on kaunis vitonen. Olen luontainen kasvattaja siis. 

7. 15-vuotiaana voitin Demi-lehden Maybelline 3 -kisan ja pääsin matkalle Helsinkiin. Yövyimme hotelli Tornissa, ajoimme limusiinilla ja kävimme jossain superhienossa ravintolassa.

8. En ollut ennen tuota käynyt muissa ravintoloissa kuin jossain Raxissa, jos sitä voi ravintolaksi sanoa. 

9. Edelleen tapahtui tuolla Demi-reissulla: menimme VIP-vieraina NRJ in the Park -konserttiin, ja kun saavuimme paikalle limusiinissa, tietysti ihmiset luulivat, että joku esiintyjistä saapuu. Astuimme ulos limusiinista ja jotkut pojat tulivat pyytämään nimikirjoitustani. Kirjoitin nimeni toisen pojan rintaan kissankokoisilla kirjaimilla (joo tiedän, olen ollut aika diiva jo 15-vuotaana). Kun lähdimme, toinen pojista kysyi toiselta: "kuka toi oikein oli?", ja toinen poika vastasi: "se oli se Kana!" :D Nuorisolle tiedoksi: Kana oli hetken aikaa pinnalla ollut räppäri, joka juonsi myöhemmin lastenohjelmaa nimeltä Staraoke. 

Tapasin NRJ-tapahtumassa myös Antti Tuiskun! Näytän muuten tässä vanhemmalta kuin nyt, yli 10 vuotta myöhemmin! Osa on kiharoiden ja meikin vika (kävimme ammattimeikkaajalla ja -kampaajalla), mutta osa typerien ohueksi nyppimieni kulmakarvojen.

10. Joskus 12-vuotiaana vein naapurin koiran lenkille siskoni ja kaverini kanssa. Naapuri paljastuikin hulluksi myöhemmin, ja koira paljastui hulluksi jo sillä reissulla. Se hyökkäsi kimppuumme ja raateli meitä. Kiipesimme puuhun pakoon ja kykimme siellä tunnin ajan, kunnes koira lähti matkoihinsa. Siitä asti olen pelännyt isoja koiria, etenkin mustia, vaikka muuten koirista pidän oikein paljon. 

11. Olen luntannut yhden kerran kokeessa, vitosluokalla. En millään muistanut, mikä oli konsonantin nimitys. Kaiken muun muistin, mutta minua ärsytti, kun yksi asia, jonka varmasti tiesin, ei tullut mieleeni. Menin sitten teroittamaan kynää ja katsoin vastauksen jonkun paperista matkalla. Lunttaaminen ei tuntunut yhtään omassatunnossa, päinvastoin: 10+ ei ole ikinä tuntunut makeammalta. Lunttaamattomuus ei siis johdu syyllisyydestä, mutta tämän tapauksen jälkeen ei vaan ole tullut tarvetta luntata.

12. Tein viime kesänä matkan, joka sisälsi upeimpia maisemia, joita olen koskaan nähnyt. Roadtrippasimme mieheni kanssa Los Angelesista 101-tietä San Franciscoon, sieltä Yosemiten kansallispuistoon, sieltä Tioga roadia pitkin aavikolle Death Valleyn kansallispuistoon, sieltä Las Vegasiin ja sieltä jälleen Los Angelesiin. Vaikka maisemat olivat upeat, en ole ikinä ollut ahdistuneempi maailman tilasta. Kiitti jenkit.


Kalifornia-lomavideo from Eero Kankare on Vimeo.


13. Rakastan bensan ja mopojen pakokaasun tuoksua. Nuuhkisin vaikka aivoni hajalle niitä eikä haittaisi yhtään. 

14. Olen viime aikoina lähentynyt jälleen BD:n kanssa, jonka kanssa siis aloitimme tämän blogin aikoinaan. <3
Varhainen bannerimme!
15. Nautin väittelyistä ja verbaalisista taisteluista. Myers-Briggsin testin mukaan olen luonnetyypiltäni ENTP, ja vaikka se on monen mielestä huuhaata, tunnen luokittelun kuvailevan minua hyvin.  

2. Kuuden sanan muistelmia:

Hän selviytyi ja nauroi räkäisesti vaaroille.
Henkeni annan, mut mieltäni en milloinkaan (okei, tää on pöllitty mukaillen Eino Leinolta).
Hän vannoi punaviinin ja mäyräkoirien nimeen.

3. Vaate, johon olen syvästi kiintynyt:

No en nyt sanoisi olevani tähän "syvästi kiintynyt", mutta yksi tärkeä vaate on elämäni ekoja kellomekkoja. Baby Doll puki sen päälleni kun olimme menossa jonnekin ulos. Se oli ensimmäinen kerta, kun laittauduin ystäväni kanssa oikein kunnolla ja lähdimme yöleämään ihan itsemme näköisinä ja juuri niissä vaatteissa, joissa halusimme. Emme miettineet, sopiiko juhlava mekko ihan perusbaariin tai että mitä ihmiset ajattelevat. Se oli vapauttavaa, ja samaa kaavaa olen toteuttanut aina siitä lähtien.

Ostin mekon myöhemmin BD:ltä. Se on Nitrobaben mekko ja kokoa XS, mutta koska lantio ja rinnanympärys ovat vapaat, se meni silloin ja menee yhä minullekin, joka en tosiaan ole XS. Sekin on mekossa kiva. Lisäksi olen kokenut tissivoimaantumista käyttäessäni mekkoa, sillä siinä on iso kaula-aukko, mutta kannan rintani siinä silti ylpeästi.



4. Lapsuuden lempimuisto:

Muistan, että palvelin aina siskoani Huskya, kun olimme ihan pieniä. Husky ei suostunut juomaan kuin minun tekemääni kaakaota ja niin edespäin. Se on varmaankin paras muistoni.

5. Kenen viiden henkilön kanssa söisin illallista:

No ainakin Tina Feyn, Gösta Sundqvistin, Albert Einsteinin, siskoni Huskyn (tietenkin tarvitsen henkistä tukea eniten ihailemieni henkilöiden kanssa syödessä!) sekä ihan vaan pakkaa sekoittaakseni Hitlerin. Aatu saisi syödä lusikalla ja istuisin hänen ja Einsteinin väliin.

6. Mitä oon aina halunnut tehdä, mutten oo tehnyt:

Haluaisin osata soittaa jotain soitinta, mieluiten kitaraa. Yritin, mutta ei näillä nakkisormilla pysty. Ei voi mitään, tappiot täytyy tunnustaa.

7. Suosittele kirjaa:

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kiven kohtalo koskettaa mua ja aina poraan, kun luen siitä. Inhoan syvästi August Ahlqvistiä. Suosittelen, että jokainen lukisi tämän ja pohtisi asiaa ihan vaikka koulukiusaamisen kannalta. Kaikkien kiusattujen kannattaisi myös lukea toi juttu.

Plus Seitsemän veljestä on musta ihan superhauska.

8. Kuvaile hyvää, pahaa ja rumaa itsessäsi:

En ole koskaan katsonut sitä leffaa, niin en ymmärrä, jos tässä on joku isompi merkitys, mutta kuvailen nyt itseäni tässä sitten. Hyvää minussa on sinnikkyyteni, huonoa kärsimättömyyteni ja rumaa ajoittainen kyllästymiseni ihmisiin.

9. Kuvaile parasta päivääsi:

En nyt jaksaisi tällasta. En voi nimetä yhtä parasta päivää, joten kuvailen unelmapäivääni.

Heräisin aamulla itsestäni, hyvin levänneenä mutta suhteellisen aikaisin. Veisin Vilin ulos ja ulkona olisi aurinkoista, mutta vielä viileää. Joisin aamukahvin, lukisin lehteä (sunnuntailehti ja kuolinilmoitukset) ja aurinko paistaisi ikkunasta. Olisi elokuu ja mulla vapaata. Pyöräilisin jollain pyörällä, jossa on kori, torille ostamaan mansikoita kesämekossa. Mulla olisi aurinkohattu, joka pysyisi maagisesti päässä pyöräillessäkin, enkä tarvitsisi kypärää. Vili olisi kiltisti korissa eikä sekään tarvitsisi kypärää. Menisin rannalle lukemaan eikä kukaan häiritsisi mua. Vili saisi tulla myös rannalle eikä se haukkuisi ohikulkijoille tai kiskoisi nuuskimaan mitään. The end.

10. Noloin hetki elämässäni: 

Jäin kiinni lapsena kaupassa siitä, että olin laittanut irtokarkkipussiin ylimääräisiä karkkeja punnituksen jälkeen. Voi sitä häpeää. En enää ikinä varastanut mitään.

11. Mitä en muuttaisi itsessäni:

No aika montaa asiaa, mutta ehkä yllättävin niistä on, että en muuttaisi kärsimiäni vastoinkäymisiä. Ne on tehnyt musta sitkeän ja optimistisen sissin.

12. Mitä ootan eniten seuraavalta puolelta vuodelta:

KESÄLOMAA. Sitä, että mun ei tarvi tehdä yhtään mitään, ensimmäiseen kertaan elämässäni.

13. Listaa lempilaulusi, -lainauksesi, -ruokasi, -kuvasi ja -lomapaikkasi. 

Onpa vaikeaa. Vastaan tähän nyt vain ekat hyvät, jotka tulevat mieleeni.

Lempikuvani on varmaankin tämä noin 12 vuotta sitten otettu kuva pikkusiskoistani värikkäissä hatuissa. Kuten näkyy, kuva on jääkaappini ovessa. En löydä sitä mistään koneelta, ja pelkäänkin, että sen sähköinen akuperäisversio on kadonnut.


Lempilainaukseni on varmaankin Eino Leinolta Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks -runosta.

Se murhe, mi eilen mun murtaa oli
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli

Lempilomapaikkani on Barcelona. Siellä on kaikille jotakin.

Lempiruokani on intialainen ruoka, vaikkapa nyt ihan perinteinen Tikka masala tai jokin curry.

Lempilauluni on juuri tällä sekunnilla ehkä Marina and the Diamondsin I am not a robot.


14. Jos saisin katsoa vain yhtä elokuvaa koko loppuelämäni ajan:

En osaisi valita, sillä en oikeastaan erityisemmin katsele elokuvia saatika muistele niitä. Ehkä joku LOTR.

15. Mikä on paras kohteliaisuus, jonka olen saanut:

Varmaankin se, kun pikkusiskoni kirjoitti koulussa aineen, jossa kertoi minun olevan hänen suojelusenkelinsä.

Tästähän tuli pitkä postaus, huhhuh. Huomisesta alkaen saatte sitten elää elämääni (ainakin näiden postausten kautta) vähän päälle kaksi viikkoa! Yritän tehdä siitä mahdollisimman kaunistelematonta, mutta luulen, että tämä haaste saa minut panostamaan esimerkiksi päivän asuihin vähän paremmin kuin normaalisti. Muutenhan tunnetusti saatan lähteä liikkeelle esimerkiksi yöpaidassa.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nolo juttu ja Olkiluoto 3

Minulla oli viime viikolla työhaastattelu, ja päätin vähän virkistää hiusväriäni ennen sitä. No, koko juttuhan karkasi käsistä ihan täysin ja kuten näissä jutuissa yleensä käy, vahingossa räjäytin ydinvoimalan. Nyt Olkiluoto 3 on valmistunut ja se on minun päässäni.

Hiusväri on Herman's amazing
No, loppujen lopuksi tykkäsin väristä aika paljon, mutta ajattelin kuitenkin, että se ei ehkä ole paras väri työhaastatteluun, etenkään, kun äikän opet nähdään usein niin vanhoillisesti. Tätä ei oikein saanut piiloon, mutta laitoin sentään huivin päähän työhaastatteluun ja värjäsin otsatukkaa tummemmaksi ripsarilla :D

Työpaikasta en tiedä, mutta mieleeni muistui tästä koko sotkusta mieleen eräs hauska työnhakuun liittyvä muisto. Oikeastaan muisto on tosi nolo ja vieläkin se hävettää, mutta onneksi myös vähän naurattaa. Ajattelin jakaa muiston teidän kanssanne siinä hengessä, että itselleen pitää vähän voida nauraa ja että kaikki mokaa.

Oli kesä ja olin hakenut kesätöitä ja ollut jo haastattelussakin. Kerrotaan sen verran, että työt liittyivät lastenhoitoon, sillä se vähän pahentaa asiaa, mutta tarkemmin en nyt kuvaile paikkaa. Koska olin jäänyt kesälomalle jo toukokuussa opiskeluistani, olin jo kesäkuun alkuun mennessä saanut sotkettua vuorokausirytmini. Valvoin myöhään yöllä ja nukuin puoleenpäivään, kuten kunnon kesämiehen ja opiskelijan kai kuuluukin.

Eräänä aamuna (tai no, kello oli lähemmäs yhtä) heräsin puhelimeni soittoon. Näin, että soittaja oli tämä työnantajan. Minulle tuli sellainen paniikinsekainen olo, että minun on pakko vastata, sillä jotenkin järkeilin asian niin, että jos en vastaisi puhelimeen, työ annettaisiin jollekin toiselle. No, yritin siinä sitten selvittää kurkkuani ja juoda vettä nopeasti, etten kuulostaisi uniselta.Vastasin puhelimeen.

Tietenkin työnantaja heti kysyi, että ei kai hän herättänyt minua. Minä ajattelin, että en voi antaa niin rappiollista kuvaa itsestäni, että nukun yli puolenpäivän, joten tietenkin valehtelin. Minun piti kuitenkin keksiä jokin syy uniselle äänelleni. Päätin, että olen vain epämääräinen. Ei kai työnantaja sen tarkemmin kyselisi.

Vastasin siis käheällä äänellä: "Joo et herättänyt, mulla oli vaan...hommat tässä kesken."

Työnantaja sekunnin tauon jälkeen: "Ahaa joo, aivan."

Tajusin samalla sekunnilla kun suuni vielä lausui sanoja, miltä vastaukseni oikein kuulosti. Olisin voinut vajota maan alle! Palkkaisitko sinä tällaisen pervertikon hoitamaan lapsia hoitamaan?

Creepy! Linsseistä ja tästä lookista muutenkin lisää EMP:n blogissa piakkoin.

No, minut onneksi palkattiin, mutta vieläkin mietin, että mitähän tämä työnantaja minusta tuolloin kuvitteli. Miksi oi miksi en voinut vain sanoa, että joo, herätit! Se olisi ollut miljoona kertaa parempi vaihtoehto.

Eipä tässä sen enempää, halusin vain tulla jakamaan tämän muiston kanssanne, niin kauan se on minua kiusannut. Tässä myös hieno kuva päivältä, jolloin olin työhaastattelussa. Tukkaa ei paljoa näy, mutta tiikerinraitani erottuvat oikein sievästi.


Oi armaat lukijat, lievittäkää häpeääni ja jakakaa jotain noloja tilanteita tässä kommenttiosiossa vaikkapa anonyymisti. Kaikkihan kuitenkin mokaa joskus?

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Käytän sun isoisän vaatteita ja näytän uskomattomalta

Olen pitkästä aikaa aktivoitunut kiertämään kirppareita. Jossain vaiheessa kävin jollakin kirpparilla vähintään joka viikko, mutta talvella havahduin yhtäkkiä huomioon, että olin käynyt kirpputorilla viimeksi kesällä. Minulle kirpputoreilla kiertely on rauhoittavaa ja mukavaa puuhaa, eräänlaista itseni hemmottelua mutta samalla pohdin kaikenlaisia asioita ja rauhoitun. Shoppailu sinänsä toimii samalla tavalla, mutta siinä huono omatunto rahanmenosta ja kuluttamisesta vievät suurimman osan ilosta eikä se ole oikeastaan vaivan arvoista. Ei oikein voi rentoutua, kun tavaramäärä saa väkisinkin pohtimaan maailman vääjäämätöntä kulkua kohti tuhoaan.

Kirpparishoppailussa kuluu murto-osa rahasta eikä huonoa omaatuntoakaan koe kauheasti! Lisäksi kirppareilta voi ostaa oikeasti yksilöllisiä tavaroita. Hieman sivuhuomautuksena: bongasin Cubukselta paidan, jossa lukee ART ja H&M:ltä paitoja, joissa lukee "Be Different" ja "Don't go with the flow". Krhm.

Kokeilin tällaista sellaista IG:ssä näkemääni meikkihommaa, että huulikiilto levitetään rennosti ja yli huulten rajojen. Laitoin punaista myös nenääni (ihan kuin se ei jo olisi tarpeeksi punainen). Ihan hauskan näköistä kuvissa, mutta livenä näytin vähän kipeältä. Ei huonoin, mutta ehkä en ota tätä arkikäyttöön.  
Kirppareilla kiertely yhdistyy mielessäni siis omaan aikaan, ja on aika kuvaavaa, että se on jäänyt kiireen vuoksi hetkeksi kokonaan pois. Nyt kuitenkin olen käynyt muutaman kerran katsastamassa Helsingin tarjontaa. Ja sitähän on! Kalliossa kirppareita ja second hand shoppeja on vieri vieressä. Osa on halvempia ja osa kalliimpia, mutta niistäkin tekee ihan hyviä löytöjä. Sekopää ja Herneenverso löysivät esimerkiksi molemmat tosi tyylikkäät ja laadukkaat talvitakit, jotka ovat villan ja mohairin sekoitusta. Parasta on, kun löytää juuri jotain tuollaista, jonka oikeasti voi odottaa kestävän ainakin kymmenen vuotta.

Herneenverso eli HV kuvasi viime kirppariraidauksestamme videon. Kävimme Maunulan Fidassa. HV on aloittanut tubettamisen eli videoiden kuvaamisen Youtubeen, joten videolla kerrotaan muustakin kuin kirpparireissustamme, lähinnä siis HV:n päivästä. Tsekatkaa video, jos haluatte oppia, miten shopataan kuin ammattilainen, tai jos olette stalkkereita ja haluatte tirkistellä ja nähdä arkisen Rukin legginseissä ja talvitakissa. Jos haluatte tietää, mitä 15-vuotiaat nykyään ajattelevat ja puuhaavat tai jos haluatte saada vaikutteita erittäin coolilta ja ihanalta tyypiltä, käykää tilaamassa HV:n kanava Youtubessa. Hän on tehnyt toistaiseksi vasta kaksi videota, mutta lupaili ainakin minulle, että niitä on tulossa uusi joka viikko. HV on siis Youtubessa nimimerkillä Pestilence.


Huom! Jos luette tätä puhelimella, video ei toimi, sillä Youtube rajoitti sen käyttöä mobiililaitteilla siinä käytettyjen biisien takia. Tiesittekö, että Youtube-videoilla saa nykyään käyttää tekijänoikeussuojattuja biisejä? Se, millä ehdoilla, riippuu oikeuksien omistajasta. Yleensä kappaleita saa käyttää, jos antaa Youtubelle luvan mainostaa videon alussa ja luovuttaa mainostulot tekijänoikeuksien omistajalle. Joitakin biisejä tosin ei saa käyttää ollenkaan, ja jotkut eivät toimi tosiaan mobiililaitteilla.

Joskus kirpparilta tekee ihan mahdottomasti kivoja löytöjä, joskus taas mukaan ei tartu mitään. Itse tykkään nykyään vaatteista, joissa on käytetty laadukkaita materiaaleja ja jotka siis ovat kestäneet kulutusta ja kestävät vieläkin. Melkein jokaiselta kirpparilta löytää tällaisia skottiruutuisia villahameita - en tiedä nimitetäänkö näitä kilteiksi vai ovatko nämä vain jotain kopioita. Kuitenkin. Nuorempana en pitänyt näistä, vaikka aina olen tätä kuviota rakastanutkin, sillä ne olivat liian pitkiä. Nyt vanhempana ja huomattavasti tyylikkäämpänä tykkään näistä pitemmistä versioista. Tässä siis kaksi samanmallista mutta eriväristä hametta, jotka löysin eräällä kirppisreissulla Sörnäisten Fidasta.

Tsekatkaa mun uus tatska B) Tässä kuvassa suttuinen huulimeikki näyttää jo vähän liian suttuiselta (jos siihen kiinnittää huomiota). 

Tykkään skottiruudusta, sillä siitä minulle tulee samaan aikaan mieleen sekä punkkarit että joku fancy brittirouva. Käytän itse näitä hameita töissä arkihameina, mutta voisin käyttää kumpaa tahansa myös vaikka jollakin keikalla. Kaikki riippuu asustuksesta!




Lisäksi olen ostellut kirppareilta kaikenlaisia ihmeellisiä ristipistotöitä ja hihamerkkejä (kuten kirppisvideolta näkyykin). Suunnitelmissani on löytää täydellinen farkkutakki kesäksi ja tuunata se merkeillä vielä täydellisemmäksi. Ikävä kyllä farkkutakkeja ei ole oikein tullut vastaan - ehkä kaikilla muillakin on sama idea?

Kivaa kevättä kaikille ja muistakaa, että vaikka kirppareilla käynti sinänsä ei pelasta maailmaa vaan saattaa jopa rohkaista kuluttamaan lisää (koska huonon omantunnon voi lykätä UFFin keräysastiasta sisään ja kuvitella olevansa vihreä kierrättäjä), niin on se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin esim. H&M:ltä viikonlopputoppien loputon ostelu. Pienet askeleet ja niin edespäin!