torstai 1. joulukuuta 2016

Kuulumisia ja fiiliksiä

Huh. Blogitaukoni ei kestänytkään niin kauaa kuin kuvittelin, mutta sen aikana tapahtui sitäkin enemmän. Suurin muutos kai on, että kirjoitan tätä helsinkiläisessä kahvilassa, joka sijaitsee melkein asuntoni alakerrassa! Koen, että on tarpeellista hiukan aukaista tilannetta teillekin.


Siis. Syksyn aikana mielialani ovat olleet normaalia alhaisemmat. Vaikka kaamos aina vaikuttaa minuun, oloni ei ollut normaali. Koin, etten ollut oma itseni, enkä ymmärtänyt, mitä minulle oli tapahtumassa. Kun jätin blogin tauolle, se oli viimeinen keino yrittää saada muita asioitani järjestettyä. Minulla oli kaikenlaista hommaa kesken ja ongelmia ihan perusterveydenkin kanssa. En silloin tiennyt, että kuukauden kuluttua asuisin toisessa kaupungissa.


Toki olimme keskustelleen mahdollisesta Helsinkiin muutosta pitkin vuotta. Pääsyy oli se, että olisimme lähempänä siskojani. Toinen syy oli se, että tietotekniikan alan työpaikkoja on miehelleni Helsingissä tarjolla enemmän. Samaan aikaan syyt Turussa asumiseen vähenivät: ystäväni asuvat muualla ja jatkuva reissaaminen Helsinkiin viikonloppuisin ja viikollakin alkoi olla raskasta. Meitä pidätteli Turussa minun työpaikkani ja ostamamme asunto. Asunto oli helppo ratkaista, sillä sen saa kyllä helposti vuokralle (vaikka sydän verellä ajattelenkin sitä, että joku muu hivelee minun kultaisia tapettejani!). Jäljelle jäi työpaikkani ja tammikuussa alkavat jatko-opinnot.


                                                    Nyyh, hyvästi kultaiset tapettini! :'(

Lopulta kun tajusin, että oikeasti valinta on urani ja pikkusiskojeni välillä, se oli helppo. Tottakai valitsen pikkusiskoni. Ahdistus tuli siitä, että en ymmärtänyt kysymystä. Lopulta kuitenkin näin, että jos valitsen Turussa asumisen, en laita siskojani etusijalle. Kun sain vähän aikaa ja tilanteen selvittää, miksi oloni oli huono, sain valinnan tehtyä. Sen jälkeen oloni oli niin helpottunut, että sitä on vaikea kuvailla! Toki jäljellä oli keskusteleminen pomoni kanssa ja kaikki käytännön järjestelyt, mutta oloni oli silti sellainen, kuin olisin saanut peiton heitettyä päältäni pois. Okei, keskustelu pomon kanssa jännitti kyllä aika paljon ja myös asiasta kertominen työkavereille, mutta kun ymmärsin, että he ovat ainoat, joille joudun asiaa selittelemään, päätökseni kirkastui entisestään.


Lopulta kaikki sujui hyvin. Tai ainakin suhteellisen hyvin. Menin juttelemaan pomolleni ja taisin vähän itkeäkin, mutta hän otti asian hyvin vastaan ja alkoikin huolehtimaan tulevasta tilanteestani. Ihana! Tästä keskustelusta kaikki lähtikin sitten etenemään vauhdilla. Viikon sisällä minulla oli työpaikka ja meillä oli asunto. Sitten He-Man sai työpaikan. Olemme tuoneet yhden autollisen tavaraa uuteen kotiimme ja minä olen viettänyt melkein tyhjässä asunnossa tämän viikon. Huomenna aloitan työt uudessa työpaikassani, mutta teen vielä vanhaankin töitä etänä (ja käyn toki Turussakin vielä). Meidän pitää vielä saada vanha asuntomme vuokralle ja tuoda loput tavaroistamme tänne, mutta muuten asiat ovat aika hyvin.


Katson valoisaan tulevaisuuteen (vaikka valo tuleekin takaani ja kuvan vasen puoli kuvaa menneisyyttä)
Olen luonteeltani sellainen, että kun päätän jotakin, teen sen heti. Minua ärsyttää eniten odottelu, peukaloiden pyöritteleminen ja vitkastelu. Tämä muutto ja elämänmuutos oli siis oikein minun näköiseni. Silti mietin paljon, että toivottavasti tämä ei ole vain ahdistuneen ihmisen pakoyritys. Toisaalta oloni on nyt niin hyvä ja helpottunut, että en voi kuin uskoa, että päätös oli oikea. Olen niin innostunut, että suunnittelin ihan hirveän hyvät kurssit, enkä malta odottaa, että pääsen taas opettamaan pitkästä aikaa.


Minulla on joskus ollut tapana polttaa siltoja takanani. Onneksi niin ei käynyt nyt, vaan hoidin kaiken oikein. Otin vastaan jatko-opintopaikan, sillä haluan edelleen tehdä opinnot, mutta nyt ainakin aluksi ne laitetaan odottamaan parempaa aikaa.


Mitä tästä kaikesta voin nyt sitten sanoa? Pitäisikö antaa jokin yleispätevä neuvo? Niinku joku "pitää uskaltaa uskaltaa"? Ehkä tärkein oppimani asia on se, että en voi elää tilanteessa, jossa asiat eivät ole oikeassa tärkeysjärjestyksessä. Oli aika rankkaa tajuta, etten voi tehdä kaikkea samaan aikaan, sillä minulla on supernainen-syndrooma. Haluan kiittää erästä blogin lukijaa, joka omalla esimerkillään on todistanut, että tärkeintä on, että on itse tyytyväinen omaan elämäänsä.


Tästä muutoksesta hyödytte varmasti tekin, armaat lukijat, sillä nyt minulla on paljon enemmän aikaa kirjoitella ja keksiä kaikkea tänne blogiin. Lisäksi olen taas innostunut siitä, kun mieleni ei käytä energiaani kahden asian välissä pinteessä olemiseen.


10 kommenttia:

  1. Kiva että oot takasin :) Muutos on aina kovasikajuttu, on se sitten sellainen johon voit itse vaikuttaa tai ei. Itsellä viimeiset kaksi vuotta on elämä heittänyt sellaista häränpyllyä että nyt kun jälkikäteen asioita katsoo, välillä mietin miten oikeestaan edes selvisin suunnilleen täysjärkisenä. Mummon sydänongelmat, äidin syöpä ja kuolema, ero todella pitkästä parisuhteesta, parhaillaan käynnissä olevat asuntoasiat...Mutta tässä ollaan. Hieman tutisevin polvin mutta omilla jaloilla kumminkin. Sun blogias oon käyny aina lukemassa ja tykkään kovasti, oon tosi iloinen ettei taukos ollutkaan tämän pidempi. Tsemppiä Ruki ja kaikkea hyvää, komiat pärjää aina! :)

    -anne-

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän niin hyvin päätöstäsi! (Itsekin saattaisin tietyissä olosuhteissa lähteä vaeltelemaan siskojeni perässä ties minne.) Kannattaa tehdä iso muutos, jos kokee, ettei vallitseva asiaintila vain ole hyvä. Äkkipikainen ja ehkä holtittoman oloinenkin elämänmuutos on paljon parempi kuin jäädä tuleen makaamaan. :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa!
    Tää on nyt aika hassua...
    En ole koskaan tavannut sua, mutta olen säännöllisen epäsäännöllisesti lueskellut blogiasi.

    Eilen illalla tulin ihan sattumalta pitkästä aikaa ajatelleeksi sua, ja mietin, kuinka siistiä olis törmätä jossain Helsingin kadulla. Haluaisin kertoa, että olet huipputyyppi ja diggaan susta kovasti (niinkun tälleen vieraalle ihmiselle käydään suoraan sanomassa, mitä sitä kiertelemään!). Ja sit muistin, että sä taidat kyllä asua Turussa, että mistä mä tiedän liikutko sä täälläpäin ollenkaan.

    No, nyt sitten liikut! Yay! Onnea elämänmuutoksen keskellä, tervetuloa Helsinkiin, ja nykäisen hihasta jos törmätään! :)

    ...ja nyt tää alkoi itselleni kuulostaa vähän stalker-creepylta. Ei ollut tarkoitus. :D

    VastaaPoista
  4. Kannattaa tutustua Steven Reissin motivaatioteoriaan. Itselleni se ainakin avasi paljon miksi toimin tietyllä tavalla ja myös opetti ohjaamaan toimintaani niin että on helpompi olla itsensä ja päätöstensä kanssa.-Sofis

    VastaaPoista
  5. Tämä postaus sai minut jotenkin surulliseksi.

    Kaikki tekevät toki valintansa itse, mutta minusta nykypäivänä ei pitäisi joutua valitsemaan enää esim. uran ja pikkusisarusten onnen/tulevaisuuden välillä. Toista on varmasti ollut vaikka 60 vuotta sitten, jolloin sosiaaliturva, ravitsemus jne. olivat aivan eri tasolla. Ihmetyttää, mihin pikkusisarustesi vanhemmilla (tai siis tässä tapauksessa omillasi) menee kaikki energia ja resurssit. Eikös jokaisen vanhemman luulisi ensin luopuvan omastaan, ja kasvattavan kaikki lapsensa parhaansa mukaisesti aikuiseksi. Mielestäni isomman sisaruksen rooli ei voi monestakaan syystä olla esim. varsinainen kasvattaja/ykkösaikuinen. Taloudellinen vastuu kuuluu lapsilisien yms. saajille, ikäeron myötä usein isompi sisarus ei ole vielä tarpeeksi elämänkokenut, eikä kenenkään pitäisi muutenkaan joutua huolehtimaan täysin kuin omista lapsistaan. Niiden olemassaolon on kuitenkin itse valinnut. Olen itsekin toki auttanut toki välillä nuorempia veljiäni ja kavereiden lapsia pienemmässä mittakaavassa, mutta en esim. koskaan ole ollut heille se ykkösaikuinen. Tiedän omasta suvusta ja kavereiden jutuista, että omien haaveiden taka-alalle laittaminen joko verisukulaisten tai muiden takia voi katkeroittaa pahasti. Toivottavasti sinulle ei käy niin, vaan tilanne järjestyisi pikkuhiljaa jotenkin muuten. Ja voisit olla isosisko "ilman tämän tittelin ylittäviä velvollisuuksia", kuten vaikkapa valita asuinpaikkasi muilla perustein. :)

    Tämä siis sellaisena pohdintana. :) Kaikkea hyvää muutosta huolimatta. Ehkä pääsette muuttamaan takaisin Turkuun yllätävänkin pian, jos asioihin löytyy jokin yllättävä ratkaisu parin vuoden sisällä? Mukavaa, että jaksat myös päivittää blogia kaiken keskellä.

    -Anette

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus ♡ Mä haluaisin muuttaa Helsinkiin (lahdesta), mutta en ole sitä tehnyt, sillä mun siskot asuu täällä enkä halua niistä eroon.

    VastaaPoista
  7. Voi miten hienoa, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Onnea uuteen kotiin ja kaikkeen muuhunkin <3

    VastaaPoista
  8. Jee, mahtavaa, että oot palannut blogin pariin! Hyvä toki myös, että tauotit, kun sille tarvetta oli. :)

    Kiitos tästä(kin) postauksesta! Olen blogisi pitkäaikainen seuraaja, mutta kommentoin vasta nyt ekaa kertaa. Siis kiitos koko PTFU:sta (smoothisti tiivistettynä :D)! Harvoin törmää blogeihin, joissa on näin timanttinen yhdistelmä ironiaa ja pohdiskelua. Ah. <3

    Ja hei, tervetuloa Helsinkiin! Hienoa kuulla, että olosi on nyt hyvä ja helpottunut. Toivottavasti näin on jatkossakin. Mahtavaa, että uskalsitte lyhyellä miettimisajalla tehdä päätöksen! Samaistun sinuun siinä, että odottelu tosiaankin ärsyttää. Mun kokemuksen mukaan hankalistakin tilanteista selviää usein parhaiten järjestelemällä omat prioriteetit ja sitten toteuttamalla asiat niiden mukaisesti. Joskus on tullut tehtyä aika isojenkin juttujen osalta äkkipikaisia päätöksiä, jotka kuitenkin ovat aina tuntuneet helpottavilta, koska ahdistusta ja pahaa oloa tuottaa yleensä eniten just se päätöksen odottelu ja "välitilassa" oleminen.

    Paljon tsemppiä jatkoon ja edelleen muuttohärdelliin! Ja iso kiitos vielä mahtavasta blogista, ihana Ruki! <3

    -Lissu

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun oot tullut takaisin! :) Onnea uuteen elämän alkuun ja vaikka helsinki ei olisi oma mieluinen paikka niin ei sen tarvitse olla loppuelämän päätös asua siellä, ainakin näin ajattelen itse kun haluaisin myös kovasti muuttaa lähemmäksi siskojani etelä-suomeen. Tsemppiä tulevaan! :)

    VastaaPoista
  10. Mun lemppariasia joulussa on, että pääsen Suomeen näkemään perheen ja ystäviä ja syömään suomalaisia jouluherkkuja. Onnea muuton johdosta, varmasti oikea päätös! Helsinki on ihana kaupunki. Heiluttele tissejä jatkossakin äläkä välitä idiooteista. Ps. En tykkää ällötuoksuista.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.