maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kalifornian roadtrip, osa Yosemite ja Tioga road

Kalifornian roadtrippimme jatkuu! Tai Suomessahan me jo ollaan, mutta matkakertomus jatkuu. Tällä kertaa kerron Yosemiten kansallispuistosta ja Tioga roadista. Tässä heti alkuun bonuksena videoteos, jonka He-Man teki koko reissustamme. Siinä näkyy pätkiä myös kohteista, joista en ole täällä vielä kertonut. Videon taustalla on kyllä eräs kappale, joten saattaa olla, että se poistetaan Vimeosta.


Postaaminen on ollut vähän hiljaista, ja pahoittelen, jos tätä postausta on joku jo odotellut. Luulen, että rankka kevät on saanut minut vihdoin kiinni ja olen siksi yrittänyt lepäillä, etten ihan kokonaan pala loppuun. Se tarkoittaa sitä, että blogikin on jäänyt vähän taka-alalle. Huomasin juuri, että suoritin tänä keväänä 73 opintopistettä ja vähän järkytyin. Olen siis tehnyt yli vuoden opiskelut puolessa vuodessa, samalla käynyt töissä ja kirjoitellut tänne blogiin - mikä mukavuudestaan huolimatta tuntuu joskus toiselta työltä, varsinkin silloin, kun on jokin paine kirjoittaa. Yritän nyt olla itselleni armollinen ja kun ihmiset ihmettelevät, että miksi en vastaa viesteihin tai jaksa hengata, toistelen mielessäni mantraa, että minulla on syytäkin olla väsynyt ja että minulla on oikeus ottaa aikaa itselleni. Menin matkalta palattuamme suoraan takaisin töihin ja nyt toivon, että olisin ottanut vielä vähän vapaata.

Sori vuodatus, nyt takaisin matkafiiliksiin. San Franciscosta jatkoimme siis kohti Yosemiten kansallispuistoa. Yövyimme kaksi yötä Mariposassa, josta oli noin tunnin matka Yosemite Valleyta kohti, eli kansallispuiston keskukseen, jossa oli kauppa ja josta lähti vaellusreittejä. Yhden yön olimme Mammoth Lakella puiston toisella puolella, ja siitä jatkoimme matkaamme sitten Death Valleyn kautta Las Vegasiin.

Yosemite Valley Glacier Pointilta kuvattuna
Meidät yllätti aika moni asia. Ensinnäkin olimme laskeneet, että Yosemitessa on matkamme kylmin osuus - lämpötilan piti olla n. 15-20 astetta. Toisin kävi: LA ja San Francisco olivat noin viileitä ja Yosemitessa oli yli 30 asteen helle. Toiseksi, kaikissa lukemissani matkakertomuksissa ja turistioppaissa varoiteltiin Highway 1:n jyrkistä kallionseinämistä ja sanottiin, että ne ovat korkeanpaikankammoiselle mahdollisesti pelottavia. Kukaan ei kuitenkaan varoittanut Tioga roadin kilometrin mittaisista suorista pudotuksista, jotka alkavat suoraan tien reunasta. KAPEAN tien, JOLLA EI OLE KAIDETTA. Kyllä. He-Man ajoi kaikki vuoristotiet ja minä voin pahoin. Kokemus oli silti upea, vaikka huokaisin helpotuksesta, kun pääsimme taas merenpinnan tasalle ja aavikolle. Kolmas yllättäjä oli se, että Tioga road oli kauniimpi tie kuin paljon kehuttu Highway 1, ja maisemat olivat vielä upeammat kuin Yosemite Valleyn.


Pääkohteemme oli tosiaan siis Yosemite Valley, jossa kävimmekin kahtena päivänä. Tarkoituksena oli reippailla muutama vaellusreitti ja käydä katsomassa hienoimmat maisemat Glacier Pointilta, Tunnel View -näköalapaikalta ja Taft Pointilta. Suunnitelmat hieman muuttuivat, kun minä olinkin saanut San Franciscon sumuista pahan flunssan. Ekana päivänä kävelimme noin kilometrin mittaisen, todella helpon ja lyhyen matkan Yosemite Falls -vesiputoukselle. Lisäksi kiersimme kahdeksan kilometrin reitin Mirror Lake -järvelle, joka tosin oli melko kuiva. 

Yosemite Falls
Yosemite Falls ja MRV:n haaraväli
Joku random vuoristopuro
Joku random matelija
Mirror Lake

Oloni oli todella huono flunssan takia, eivätkä helle, kuuma aurinko tai vuoristoilman ohuus yhtään helpottaneet fiilistä. Siksi päätimme jättää seuraavalle päivälle suunnitellun pidemmän reissun väliin. Meidän piti kävellä suhteellisen pitkä ja vaativa vaelluspolku laaksosta Glacier Pointille, minkä tajusimme jälkeenpäin olevan vähän liian vaikea - onneksi emme lähteneet yrittämään. Yosemitessa tuhlataan joka vuosi miljoonia dollareita urpojen turistien pelastamiseen, ja olisi ollut aika noloa olla yksi urpoista :D

Helle oli vielä pahempi seuraavana päivänä. Mariposassa, jossa hotellimme sijaitsi, lämpö oli melkein 40 astetta ja jaksoimme juuri ja juuri kävellä 400 metrin päähän ravintolaan! Toisena Yosemite-päivänä siis ajoimme sitten autolla sinne Glacier Pointille ja tsekkasimme matkalla Tunnel Viewin. Näitä suosittelen ehdottomasti, vaikka Glacier Pointille olikin noin tunnin matka.

Tunnel View
Glacier Point
Half  Dome, Yosemiten kuuluisin vuori
Yosemiten valloittaja
Olen aika pelkuri, ja pelkään muun muassa korkeita paikkoja. Oli aika kuumottavaa katsella alas Glacier Pointilta yli kahden kilometrin korkeudesta. Aluksi en uskaltanut mennä lähellekään reunaa ja kielsin He-Maniakin menemästä, mutta lopulta voitin pelkoni. Näissä kuvissa tosin en ole lähelläkään reunaa, tuossa oli vielä hyvät parikymmentä metriä reunalle, vaikkei siltä näytäkään!


Olin aika rähjäinen!
Lopulta He-Man lähti yksinään Taft Pointille ja minä jäin kärsimään flunssaani autoon ja toivomaan, että näkisin pari karhua. He-Man lupasi, ettei menisi lähelle reunaa, sillä Taft Pointilta on yli kilometrin suora pudotus maahan ja turvakaide on pelkkä naru. Tässä on kuitenkin kuva pudotuksesta, joten epäilen, että lähelle reunaa mentiin kuitenkin!


Lopulta lähdimme ajamaan Tioga roadia kohti Mammoth Lakea ja seuraavaa majapaikkaamme. Odotimme hienoja maisemia, mutta luulimme hienoimpien maisemien olleen jo takanapäin. Olimme väärässä, kuten tuolla aikaisemmin mainitsin. Nousimme yli kolmen kilometrin korkeuteen, mikä ei tosin tehnyt kauhena hyvää jo valmiiksi flunssasta tukkoisille korvilleni. Reitin varrella oli lumihuippuisia vuoria, järviä vuorien huipuilla ja niittyjä, joilla laidunsi peuroja. Karhuvaroituksista huolimatta emme nähneet yhtään karhua, mikä on hyvä, koska niitä jää kuulemma auton alle hirveästi joka vuosi.





Tietä oli jotenkin surullista ajaa, kun mietti sen historiaa. Nykyinen Tioga road on rakennettu intiaanien tuhansia vuosia vanhalle tielle. En tiedä, onko tekopyhää ajella turistina pitkin hienoa tietä ja samalla tuntea surua siitä, että kaikki se upeus on viety väkivalloin joltakin toiselta. Samaahan voisi ajatella melkein jokaisessa Euroopan maassa. Vaikka tiedostin tämän, fiilis oli jotenkin haikea, kun katseli toinen toistaan upeampaa vuorta, laaksoa, järveä ja sitten taas toisaalta kylttejä, jotka julistivat alueen olevan kansallispuisto. Jotenkin se, että kansa harjoitti luonnonuskontoa ja maa oli heille pyhää ja sitten se vaan vietiin pois omaisuudenhimossa, on erityisen kamalaa.


Taas onnistuin vetämään tämän jotenkin synkistelyksi. No, tähän loppuun vielä maininta siitä, että Mariposa oli hyvä vaikkakin kallis (tosin ei yhtä kallis kuin Yosemite Valley) paikka yöpyä ja fiilis oli jotenkin länkkärimainen. Kalleus johtui siitä, että Yosemite oli niin lähellä. Kun lähti aikaisin aamulla, Yosemiteen ajoi noin 40 minuuttia. Suosittelen Mariposassa erityisesti Betts Gold Coin -ravintolaa ja Castillo's Mexican Restaurantia. Etenkin meksikolainen oli aikamoinen elämys: ulkoapäin paikka näytti ränsistyneeltä, mutta uskaltauduimme hyvin Tripadvisor-arvioiden perusteella sisään ja yllätyimme iloisesti. Mitään isompia ostoksia (takkia Yosemitea varten, t. allekirjoittanut) ei kannata jättää Mariposaan, sillä se on todella pieni paikka.

Mammoth Lake oli ihana paikka, ja olisimme mielellämme jääneet sinne toiseksikin yöksi. Paikka oli rakennettu alppikylämaiseksi, sillä talvisin se toimi laskettelukylänä. Kesällä se oli yllättävän edullinen. Yövyimme Alpenhof Lodge -nimisessä hotellissa, jonka kellarissa oli rento ruokapaikka - voin suositella sitäkin. Toisella puolella tietä oli olutpanimo, Mammoth Brewing Company, jossa kävimme maistelemassa (He-Man maisteli, hän on olutasiantuntija) paikallisia oluita pienissä laseissa. Takana näkyi lumihuippuiset vuoret ja me istuimme tarjotillinen olutlaseja edessämme suuren alppimajan pihalla - miljöötä olisi voinut luulla vaikkapa itävaltalaiseksi.

Onneksi olutlasit olivat pieniä, sillä seuravaana aamuna lähdimme ajamaan Death Valleytä ja Las Vegasia kohti.


Tältä näytti tie aavikolle. Lisää juttua siitä ensi postauksessa, jonka lupaan tulevan nopeammin kuin tämän.

4 kommenttia:

  1. Voi, mitä maisemia! <3 Kilometrin suora pudotus kaiteettoman tien reunalta ei tosin kuulosta yhtään kivalta. (Ja minä kun ajattelin, että Norjassa on hirveää ajaa, mutta siellähän on sentään useimmiten ainakin jonkinlainen kaide jyrkänteen puolella. Muualla en sitten olekaan joutunut tekemisiin vuoristoteiden kanssa.)

    Ymmärrän, että bloggaaminen voi olla koukuttavaa, ja että innokkaille faneille ei haluaisi tuottaa pettymystä, mutta haluaisin silti sanoa, että pidä ihmeessä kesälomaa edes blogista, jos tuntuu vähääkään ylikuormittuneelta. Kunnon fanit ymmärtävät kyllä. Ilmoita vaikka etukäteen, minä päivänä palaat takaisin linjoille, niin jengi ei käy turhaan kärkkymässä uusia päivityksiä. :)

    VastaaPoista
  2. Hurjia maisemia! Jostain syystä en ole koskaan kokenut mitään erityistä hinkua Eurooppaa kauemmaksi mutta näitä sun matkakertomuksia lukiessa (ja ihastellessa upeita kuvia) tuli kyllä sellainen fiilis että tuonne on joskus itsekin pakko päästä käymään!

    VastaaPoista
  3. Ou määään, tulipas pitkästä aikaa haikea olo tuonne takaisin! Aivan mahtava paikka, joka kaikkien pitäisi nähdä kerran elämässään, IMHO.
    Kiitos matkakertomuksesta, melkein tuntui kuin olisi ollut mukana. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä juttusarjasta! Tein vuosi sitten melkein saman reissun toisinpäin (lähdimme Yellowstonesta, sitten Utah, Grand Canyon, Las Vegas, Death Valley, Yosemite, San Francisco) ja on mahtava muistella omaa reissua sun eläväisen tekstin ja hienojen kuvien kautta :)

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.