keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kalifornian roadtrip, osa Highway 1 B: Big Sur

Mörrimöykky täällä hei. Olen ex-Ruki.


Matkustaminen on välillä niin raskasta, että glamorööseinkin bloggaaja-kuningatar näyttää kasarihevarilta. Niin sitä elämä vain menee, ei sille voi mitään. Onneksi täällä riittää muitakin kuvauksen kohteita. Tässä kerron Highway 1:n parhaimmasta osiosta, Big Surista, sekä jaan vähän kokemuksen tuomaa viisautta muille samankaltaista reissua suunnitteleville. Lisäksi luvassa upeita maisemia ja söpöjä eläimiä.

Tässä eka söpö eläin! Orava kuin Tiku tai Taku. 
Tosiaan reissun ykkösosasta, Losista Santa Barbaraan, voi lukea täältä. Santa Barbarasta ajoimme pohjoiseen päin, kohti San Franciscoa. Ensimmäinen pysähdyksemme ei tapahtunutkaan Pebbles Beachilla, kuten jossain aikasemmin kerroin, vaan Pismo Beachilla. Tässä oli ensimmäinen pieni virhe: Pismo Beachilta oli pitkä ja nähtävyyksiä täynnä oleva matka San Franciscoon, ja lisäksi kaupunki ei ollut kovin erikoinen. Jos saisin nyt jälkiviisaana valita, yöpyisin jossain Big Surin lähettyvillä, ehkä juuri siellä Pebbles Beachilla tai Montereyssä. Näissä meidän alunperin pitikin yöpyä, enkä nyt muista, miksi vaihdoimme yöpaikkaa, mutta vaihto oli pienoinen virhe. Nyt meille jäi vain yksi päivä aikaa seikkailla Big Surilla, joka oli täynnä kaikenlaista mieletöntä nähtävää.

Olin valmistautunut tarkkailemaan karttaa ja pitämään silmällä nähtävyyksiin osoittavia kylttejä - mutta ei paljoa tarvinnut. Kaikki oli merkitty selkeästi, siis ihan ilmaiset nähtävyydetkin. Näköalapaikkoja oli runsaasti ja myös rantaanpääsymahdollisuus mainittiin.

Ekana aamulla vastaamme tuli Hearstin linna. Kävimme vierailijoiden infon aulassa, mutta koko paikka vaikutti vähän turistikohteelta ja meidän olisi pitänyt odottaa 1,5 tuntia ekaa kierrosta, joten jatkoimme matkaa. Toinen kohta oli Elephant Seal Vista Point eli merinorsujen bongauspaikka. Näin ensin vain kaksi, ja innoissani kuvittelin olevani onnekas turisti ja kävin kuvaamaan. Kohta kuitenkin huomasin, että hylkeitä oli aika reippaasti lisää, limittäin ja lomittain ja päällekkäinkin.


Nämä mötkylät pitivät kovaa mekkalaa ja haisivat pahalta. Silti jaksoimme katsella niiden touhuja aika pitkään! Oli niin hauskaa nähdä hylkeitä pötköttelemässä ihan omissa oloissaan, että ajattelin delfiinien ja hylkeiden olevan jo tarpeeksi hyviä syitä sille, miksi Kaliforniaan kannattaa tulla.


Yksi hylkeistä haukotteli!
Hylkeet myös tappelivat aika rankasti

Merinorsut muistuttivat minua Vilistä ja niitä katsellessa tulikin aika ikävä kotiin. Jatkoimme matkaa.  Seuraava nähtävyys oli McWay Falls ja Pfeiffer Beach. McWay Fallsilla piti olla trail eli valleuspolku, mutta polku osoittautuikin noin 500 metriä pitkäksi näköalapoluksi. Näköalat olivat kyllä hienot, mutta turhaan kaivoimme vaelluskengät takaluukusta.




Pfeiffer Beach oli ensimmäinen kohde, jota ei oltu selkeästi tienviitoin osoitettu. Kahvilanpitäjä, joka piti kahvilaa Big Surin alueen alussa, kuitenkin neuvoi meille reitin ja löysimme perille. Ranta oli kyllä hieno, mutta sumuinen ilma ei houkutellut loikoilemaan hiekalla. Lisäksi sisäänpääsy maksoi 10 dollaria autolliselta. Näimme kyllä violettia hiekkaa!



Ilma oli tosiaan aika sumuinen koko matkan. Näköalat olivat silti mielettömät, ja onneksi aurinkokin välillä pääsi loistamaan.




Uskollinen, bensaa tonnikaupalla nielevä ratsumme!
Olimme sopineet, että korkeat paikat ajaa He-Man ja minä kaikki matalalla olevat. Tämä sen takia, että pelkään korkeita paikkoja, ja jo pelkääjän paikallakin suljin silmäni kamalimpien jyrkänteiden reunalla. Kuskina olisin varmaan saanut hermoromahduksen. Ajoimme etelästä pohjoiseen, missä oli sekä haittansa että hyötynsä. Haittoja oli esimerkiksi se, että kaikki hienot maisemat vasemmalla eli meren puolella menivät hukkaan kuskin osalta - apukuski olisi saanut niistä enemmän irti, jos ne olisivat olleet oikealla, eli jos oltaisiin ajettu pohjoisesta etelään päin, sekä se, että monet näköalapaikoista oli tien vasemmalla puolella, joten pohjoisesta tulevien oli helpompi ajaa niille. Hyöty oli se, että pohjoiseen päin oli vähemmän menijöitä kuin toiseen suuntaan. Hurjapäisyyden asteesta riippuu, laskeeko hyödyksi vai haitaksi sen, että pohjoiseen mennessä auton ja meren/jyrkänteen välillä oli yksi kaista. Minä laskin sen hyödyksi.



Siistiytyi se mörrimöykkykin San Franciscoa varten!
Olimme perillä San Franciscossa noin seitsemän aikaan illalla, mikä oli myöhään, sillä olimme lähteneet ajamaan seitsemältä aamulla. Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa! Nyt en jaksa enää kirjoittaa.



ps. Minulla on rästissä vaikka miten monta postausta! Ihan matkaan liittymättömiäkin. Päivittelen niitä, kun ehdin, mutta älkää ihmetelkö, jos välillä tulee jotain muita juttuja kuin matkapostauksia.

7 kommenttia:

  1. Ekassa kuvassahan on itse Blackie Lawless!! :)

    VastaaPoista
  2. Rästissä olevista postauksista tuli yhtäkkiä mieleen, etten enää edes muista, muistinko joskus aikanaan (siis todellakin joskus aikanaan) ilmoittaa sinulle #blogisitarina-haasteesta, jonka arpaonni langetti lukemistani blogeista etunenässä juuri PTFU:lle. Mikäli unohdin mainita tästä silloin, mainitsen nyt, ja pääset lisäämään rästilistalle vielä yhden jutun, joka olisi voinut olla siellä jo viime talvena. Eikö olekin ihanaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mainitsit, niin taisit ilmoittaa asiasta! Mutta autuaasti unohdin koko jutun :( Olen pahoillani ja yritän saada aikaiseksi vastata haasteeseen tässä piakkoin!

      Poista
    2. Hahaa, muistin siis ilmoittaa! Oletin ihan, etten olisi muistanut. No, ei hätää. Osallistuhan, kunhan ennätät. :)

      Poista
  3. Tämä Amerikan matka on ollut todella kiinnostavaa luettavaa, ja käyn blogissa joka päivä katsoakseni että onko uutta mielenkiintoista materiaalia julkaistu. Armahtakaa blogiriippuvaisia lukijoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja anteeksi, kun postauksissa on vähän kestänyt :( Koitan saada loput jutut linjoille pian!

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.