lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kalifornian roadtrip, osa Highway 1 A

Vihdoinkin pääsen tänne blogin puolelle päivittelemään reissufiiliksiä! Ja ensinnäkin kertomaan, että olen lähtenyt reissuun. Kuvien ja videoiden jakaminen on niin paljon helpompaa Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa, varsinkin wifi-rajoitteisena ja reissun päältä, että ihan perinteinen bloggailu meinaa unohtua. Mutta ei hätää, luvassa on pitkä - tai ainakin niin pitkä, kuin jaksan kirjoittaa - postaus kaikista ihmeellisistä asioista, joihin olen täällä törmännyt.

Maailman rumimman värinen paita, jonka siskoni ostivat minulle läksiäislahjaksi (joten pakko käyttää)
Lähdimme matkaan viime viikon lauantaina. Olen koko kevään tehnyt töitä, selvitellyt henkilökohtaisia ongelmia, käynyt syöpäleikkauksessa, yrittänyt päivitellä blogia, kirjoittanut gradua, saanut gradun valmiiksi, lukenut tentteihin, saanut vikoja kursseja valmiiksi ja nyt vihdoin päivää ennen lähtöämme tein viimeiset tentit. Minusta pitäisi tulla maisteri nyt kesäkuussa. Olen siis todellakin ansainnut loman! Olemme suunnitelleet tätä lomaa ja säästäneet tätä varten aika kauan. Voin loman loputtua näyttää teille hyvin epäsuomalaisesti matkabudjettimme, jos haaveilette samanlaisesta reissusta.

Auringonlasku Santa Barbarassa
Reissu ei siis oikeastaan ole vain Kalifornia-roadtrip, vaan Kalifornia-Nevada-Arizona-roadtrip. Reittimme on suurinpiirtein Los Angelesista Highway 1:n (äänestetty joskus jossain maailman kauneimmaksi tieksi) kautta San Franciscoon, sieltä Yosemiten kansallispuistoon, sitten Las Vegasiin ja Grand Canyoniin ja takaisin Los Angelesiin.

Matkustamme 2,5 viikkoa, ja vaikka ohjelmamme on aika täyden näköinen, olemme suunnitelleet kaikki ajot tarkasti. Inhoan autossa istumista, sillä olen lapsena "matkustellut" ympäri Eurooppaa eli istunut autossa ja katsonut sen ikkunasta Eiffelin tornia, Alppeja ja Välimerta. Ajattelimme kuitenkin, että kun tulemme tänne asti, on nähtävä kaikki legendaarisimmat paikat. Siksi emme jätä väliin esimerkiksi Grand Canyonia, vaikka siellä käyminen vie kokonaisen päivän.

Takaisin alkuun. Tulimme siis Los Angelesiin suhteellisen lyhyellä lennolla - siinä oli vain yksi vaihto, ja sekin matkan alkupäässä Tukholmassa. Lento 1 Ruotsiin kesti tunnin, lento 2 Losiin 10 tuntia - ei niin paha, eikö? Väärin, ihan sikapaha, ja kerron miksi. Ensinnäkin, lentokentälle pitää mennä ajoissa, etenkin, kun lentää Amerikkaan, tulliviranomaisten tarkkaan vartioimaan maahan. Suomen päässä ei vielä tosin ollut mitään, mutta ei vara venettä kaada. Olimme siis lentokentällä suositellun 1,5 h ajoissa. Heräsimme aamulla kello 5 ja olimme kentällä kello 6. Jatkolento olikin sitten myöhässä, ja kahden tunnin sijaan jouduimme odottamaan kolme. Onneksi olemme neroja, ja otimme 22 euroa maksavan SAS Loungen odotusajaksi - koska kahvikuppi ja sämpylä maksavat lentokentällä kuitenkin 15 euroa, saimme buffet-pöydän, avonaisen viinihanan, mukavat ja hiljaiset odotustilat ja yksityiset vessat melkein samaan hintaan. Lento lähti siis kello 11.

10 tunnin päästä, eli omaa aikaamme kello 21 ja Losin aikaa kello 11, laskeuduimme sitten Losiin. Tästä suoraan hotellille, ajattelimme. Ei käy, ajatteli tullivirkailija. Pitkät jonot ja kaikenlaiset ihmeelliset toimenpiteet veivät aikaa sen verran, että lopulta päästyämme hakemaan matkalaukkujamme, ne olikin siirretty jo pois laukkukarusellista nököttämään keskelle lattiaa. Otimme laukkumme, minä kiukkuisena, nälkäisenä ja rakko täynnä, ja lähdimme hakemaan autoa. Bussi vei meidät Aviksen pisteelle, jossa sitten kuluikin taas pari tuntia. Ihan ihmeellistä jonottamista joka paikassa! Ensin meille annettiin väärä auto, ja kerrankin minun väsymys-nälkäkiukustani oli jotain hyötyä - marssin tiskille ihmisten ohi (en varmasti olisi jonottanut enää paria tuntia!) like the tornado that I am ja saimmekin sitten aika nopeasti tilalle ison ja tyylikkään menopelin. Myöhemmin sitten tosin kävikin ilmi, että auto on kauhea bensahirmu, mistä koin huonoa omatuntoa, mutta muuten se on kyllä toimiva ja aika makea.

Lopulta pääsimme hotellille Losin aikaa kello 17, eli 22 tuntia sen jälkeen, kun olimme heränneet. Emme olleet nukkuneet kuin tunnin verran lentokoneessa, ja olimme aivan seis, mutta noudatimme jet lagin välttämisohjeita ja pysyttelimme hereillä seitsemään asti. Ikinä en ole sammunut samalla tavalla kuin silloin!

Otimme aluksi Losiin vain yhden yön, ja jatkoimme siitä heti seuraavana aamuna matkaa Highway 1:lle. Aiomme olla Losissa sitten vielä kaksi yötä matkan lopussa, mutta ajattelimme, että jet lagin väsyttävät aivomme eivät kestä heti aluksi seikkailua suurkaupungissa ja sen liikenteessä. Samasta syystä suunnittelimme ekan pysähtymispaikkamme Santa Barbaraan, alle 100 kilometrin päähän. Siellä vietimme 3 yötä, jotta saisimme palauduttua lennosta ja käännettyä lomavaihteen päälle. Tarkoitus oli loikoilla rannalla ja altaalla, mutta jostain syystä Etelä-Kaliforniaan oli tullut VIILEÄÄ, PILVISTÄ JA SUMUA. Paikallisten mukaan täällä ei ikinä ole pilvistä. Sanoisin, että tämä on juuri meidän tuuriamme, mutta se ei ole, sillä matkoillamme on aina hyvät säät!

Sumuiset maisemat Los Angelesista Santa Monica Pieriltä, jonka kävimme katsastamassa ennen lähtöä Highway 1:lle
Viileydestä huolimatta saimme rentouduttua Santa Barbarassa ihan hyvin. Kävimme muun muassa valaankatseluretkellä, jossa näimme merileijonia, hylkeitä, 4 ryhävalasta ja yli 3000 yksilön delfiiniparven!


Matka maksoi 100 dollaria naamalta, mikä on aika paljon, mutta se oli sen arvoinen ja voin suositella sitä kaikille. Delfiinit hyppelivät laivan vieressä melkein koko nelituntisen reissun ajan ja mukana oli myös kansallispuiston virallisia naturalisteja, mikä ei ikävä kyllä tarkoittanut alastomia ihmisiä, vaan joitakin luonnonsuojelijoita. Eläimiä ei hätyytelty tai häiritty mitenkään, vaan niitä tarkkailtiin kunnioittavasti.


Oli aika vaikuttavaa, kun 3000 delfiiniä hyppelee ympärillä tai kun jättimäinen ryhävalas sukeltaa laivan ali. Minua pelottavat suuret vesimassat ja vesieläimet, joten lähdin reissulle vähän niin kuin itseäni voittamaan. Lopulta minua ei pelottanut yhtään! Ihmettelin vain delfiinien elämäniloa: mitä syytä niillä on hyppiä ilmaan? Eivät ne niin usein varmasti hengitäkään. Ehkä ne yrittivät varoittaa meitä siitä maailmanlopusta, mutta me vaan kuvailimme ja naureskelimme.

Mitä sanoi valas tää? Sen pyrstö heilui, tättärää! Pyrstö näyttää tässä kuvassa säälittävän pieneltä, mutta livenä se oli vaikuttava. 
Tällaisia öljynporaussysteemeitä näkyi aika paljon! Rannaltakin näkyi neljä kappaletta. Nämä kuulemma pilaavat ympäristöä aika reippaasti.
Tästä ilmasta huolimatta onnistuin polttamaan poskipääni ja nenäni!
Santa Barbarassa valasreissun lisäksi tutustuimme paikalliseen kulttuuriin pyöräillen, söimme hyvin (mmm, meksikolaista ruokaa!) ja loikoilimme vähän siellä altaallakin (se oli lämmitetty - tästä tein postauksenkin jo EMP:n blogiin.). Kävimme pierillä eli isolla laiturilla, katsoimme parit auringonlaskut ja kävimme Farmer's Marketilla eli pientuottajien torilla.




Täällä vietettiin sotaveteraanien muistelupäivää eli Memorial Dayta ryypäten ja riehuen ja tietenkin lipuin

Olen todella iloinen lomasta ja ihailen näkemiämme hienoja paikkoja, mutta en voi sulkea silmiäni maan epäkohdilta. Vierailumme Miamissa antoi jonkinlaista käsitystä jenkkiläisestä kulttuurista, jonka toivoin jotenkin muuttuvan, kun tulemme eri rannikolle käymään. Ikävä kyllä aika moni asia on ollut pettymys ja järkytys. Yritän suhtautua avoimin mielin, mutta jotenkin eurooppalainen mieleni alkaa kyllä snobbailemaan ja tuomitsemaan aika helposti esimerkiksi ympäristöön ja ruokaan liittyvissä asioissa. Omaan mukavuusalueeseeni liittyvät kulttuurishokit, kuten tipit ja tiedustelut kuulumisista, yritän ymmärtää, mutta on hirveän vaikeaa tajuta roskan ja sokerin määrää joka paikassa. Lisäksi kodittomien määrä on järkyttävä. Tässä listaus asioista, jotka ovat saaneet minut pyörittelemään päätäni. Moni asia on sellainen, että järkevissä määrin asia jopa toimisi, mutta jostakin syystä täällä kaikki tunnutaan vedettävän liiallisuuksiin ja senkin yli.

1. Nationalistisuus. Yhdysvaltojen liput _joka_ paikassa ja ihmisten paidoissa lukeva USA olisi naurettavaa, jos he eivät olisi tosissaan. En voi ymmärtää, sillä minun mielestäni USAn lippu on jo niin tuotteistettu, että se näyttää monopolilipulta. Lisäksi televisiossa uutisissa väittelijä käytti argumenttina fraasia "this is the greatest country in the world" ihan sellaisella toteavalla äänensävyllä sanottuna, eikä vastaväittelijä sanonut siihen mitään.

2. Supersize. Luulin tämän koskevan vain jotain mäkkejä, mutta ihan kahviloissakin ja muissa juttu on sama. Keskikokoinenkin juoma on yli puoli litraa. Iso kahvi on joku 5-7 dl saavi kahvia - tästä en tosin valita! Mutta otan silti vain mediumin.

3. Kansalaisten avuttomina pitäminen. Turistille on helppoa, kun joka asiasta on 7 eri kylttiä ja kaikkiin toimintoihin neuvotaan - myös esimerkiksi tiellä ajamiseen. Ongelma tästä tulee silloin, kun ilman kylttejä ei enää osatakaan toimia. Ei ihme, että tienvarret ovat täynnä asianajajien mainoksia tyyliin "Got injured? Call us, the best injury attorneys in town!" tai "Got a ticket? Don't pay it! Call us, the best ticket attorneys in town!" Jos ihmisten kykyyn toimia ei yhtään luoteta, vaan heitä kohdellaan kuin idiootteja, heistä tulee idiootteja. Uskon, että evoluutio hoitaa kyllä urpimus maximuksia maan täyteen.

4. Autokulttuuri. On ihan kätevää näin autoilevana turistina, että autolla liikkuminen on tehty helpoksi, halvaksi ja mukavaksi. Auto on helppoa, jopa ilmaista, saada parkkiin ja bensa on erittäin edullista. Tämäkin on sitten jenkkityyliin pitänyt vetää överiksi, joten oikeastaan millä tahansa muulla kuin autolla liikkuminen on vaikeaa. Pyöräkaistoja sentään on, mutta ne ovat autoteiden vieressä ja autot ajavat niillä aika sumeilematta. Jokaisella on oma auto, jopa siinä määrin, että car pool lane, eli kaista, jolla saavat ajaa vain autot, joissa on yli 1 ihminen, ovat suhteellisen tyhjiä. Ja tämä vielä Kaliforniassa, jossa pitäisi olla suhteellisen vihreää verrattuna muuhun USAan.

5. Silmien sulkeminen ongelmilta. Jo Santa Barbarasssa, suhteellisen pienessä kaupungissa, oli kodittomia. San Franciscossa heitä on vielä enemmän. Ottamatta nyt kantaa siihen, mik johtaa ihmisen kodittomuuteen, ihmettelen, miten "maailman parhaassa maassa" voi olla näin paljon kodittomia ihmisiä? Turistille ja kaupungin asukkaille kamalaa on vielä se, että kodittomat ovat hyvin paljon aggressiivisempia kuin esimerkiksi Euroopan kaupungeissa, ja useammin selvästi huumeissa tai aineissa. Olemme joutuneet jo kaksi kertaa reissun aikana johonkin tekemisiin aggressiivisien kodittomien kanssa ja yhden näimme käyttävät huumeita keskellä katua. Poliisit ja muut ihmiset vain kävelevät ohi eikä ongelmalle tehdä mitään. Mielestäni tällainen on ongelman sallimista.

6. Muovi. Sama juttu kuin Floridassa: joka paikassa on muovia - jopa hotellin muovimukin on yksittäispakattu muovipusseihin! Tosin pohjoiseen tullessamme monet muoviasiat ovatkin kierrätettäviä, ja joissakin kahviloissa on jopa kierrätyspönttöjä erilaisille roskille.

7. Tippikulttuuri ja feikkiys. Tämä on henkilökohtainen ahdistuksenkohde minulle, eikä tässä sinällään ole mitään pahaa. Minua vain ahdistaa tipin anto, sillä se tuntuu jotenkin nöyryyttävältä tipin saajaa kohtaan. Feikkiydellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että kaikki sanovat heti aluksi moin sijaan "how are you doing", ja siihen pitää vastata "fine, how are you doing". Mitä, miksi? Ei minua kiinnosta, miten kaupan kassalla menee, ja tuskin häntäkään kiinnostaa, miten minulla menee. Tämä on kamalaa. Toisaalta kyllä tykkään small talkista ja siitä, että tuntemattomien kanssa voi jutella hetken ja sitten jatkaa omia menojaan. Lisäksi toisten, tuntemattomienkin, spontaani kehuminen on hauska juttu ja tuntuu omalta.

Jonkun pikkukaupungin pier eli laituri
Tällä hetkellä tuntuu kyllä siltä, etten enää palaa tähän maahan. Luonto ja kaikenlaiset ihmeellisyydet ovat todella upeita ja suorastaan uskomattomia, mutta kulttuuri ei vakuuta. Toisaalta lomasta on jäljellä yhä yli puolet, joten toivon, että mieleni muuttuu edes vähän.

Santa Barbarasta jatkoimme reissuamme pohjoiseen. Jäimme vielä yhdeksi yöksi matkan varrelle ennen San Franciscoa. Tässä kuvia vielä ennen Big Suria, eli LA:n ja SF:n välin hienointa osuutta.



Alkumatkan maisemia

Pysähdyimme tien viereen useasti, käymään mm. tällaisilla rannoilla

Perusmaisema mukinpidikkeessä
Ostin hauskat rillit!
Täällä on ihan uskomatonta kasvillisuutta - tämäkin oli ihan vaan joku pikkutie jossain pikkukaupungissa
Tässä pikaräpsäisy auton ikkunasta - koko matka oli toinen toistaan upeampaa maisemaa täynnä
Lopulta pääsimme lähtemään kohti San Franciscoa, jossa nyt siis olemme. Kirjoitan vielä lisää matkan tästä osuudesta, kunhan ehdin. Tässä nyt oli mietteitäni tähänastiselta reissulta - seuratkaa matkaa muualla sosiaalisessa mediassa, jos olette malttamattomia. Olen Facebookiin julkaissut lyhyitä videopätkiä ja kuvia IG:hen ja Snapchattiin. Tosin kyllä ne fiilikset tännekin päivitetään, ehkä vähän myöhässä, mutta silti.

Nyt jatkan viinin juomista täällä idyllisessä hotellihuoneessani! Kivaa kesänalkua sinne Suomeen!

ps. Hirveä koti-ikävä jo! Ja Vili-ikävä! Olen ikävöivää tyyppiä.

3 kommenttia:

  1. Ei olis silti varmaan poliittisesti järkevää käydä argumentoimaan takaisin jos joku sanoo että asutaan maailman parhaassa maassa 😁 Ihanat maisemat ❤ Vilikin ikävöi teitä 😊

    VastaaPoista
  2. Haha, jotenkin tosi ihana tämä listaus päänpyörittelyä aiheuttavista asioista! :D

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hyvä! :) Tasapainoinen teksti, fiilistelyä ja upeita näkymiä mutta samalla rehellinen mielipide matkustamaasi maahan. Ei aina täydy vaan pakottaa itteensä kehumaan maata, jossa on käymässä vaan siksi, että voi jonkun korvaan kuulostaa siltä, että valittaa omasta matkastaan. Maan maisemilla ja kulttuurilla on vissi ero.

    Jään odottamaan lisää matskua teiän reissulta! :)

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.