Äärimmäinen seikkailu ja kevätherätys

Lupasin ystävilleni joululahjaksi seikkailun tietämättä ollenkaan mistään päähaavoista tai graduista. Tai no käytännössä tiesin gradusta, mutta olin päättänyt aktiivisesti unohtaa sen. Kuitenkin: olin luvannu viedä ystäväni seikkailulle 27.2.

Tiesin toki itse, mihin olemme menossa, koska olin jo ostanut liputkin marraskuussa. Seikkailun muu ohjelma hahmottui parina viikkona ennen päätapahtumaa. PTFU:n FB-sivut toimivat seikkailun aikana mikroblogina, jonne päivittelimme tietoa matkan etenemisestä, joten jotkut varmasti tietävätkin jo ainakin päämäärän. Shh, älkää pilatko yllätystä! Vien teidät satumaiselle matkalle halki Suomen, tai no, ainakin muutama sata kilometriä Turusta pois päin - joku vitsiveikko lohkaisisi tässä, että kaikki kilometrit Turusta pois ovat voitto sinänsä, mutta en itse alennu sellaiseen. Takaisin tarinaan: Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Klo 9.00: Turku

Noukimme kyytiin VBM:n ja Lady Laiskiaisen. Olin käskenyt heitä olemaan syömättä ja sitten annoin aamupalaksi vain banaanin ja kahvia. Tämä oli tietysti kidutuksen lisäksi evil masterplan, jonka syy selvisi vasta seuraavalla pysäkillä. Voitte katsoa videon lähtölaukauksesta täältä.

Kerroin säännöt. Ne olivat: mitä Ruki sanoo, tapahtuu. Säännöt eivät oikein uponneet uppiniskaisiin kanssaseikkailijoihini, joten jouduin käyttämään salaista asettani motivoidakseni heitä. Salainen aseeni oli tietenkin, daa, kultapuku!

Tässä ei ole yllätetty kultamiesta pyllyään rapsuttamasta, vaan hän yrittää ottaa itseään takapuolesta kiinni kuten Deadpool siinä mainoksessa.

Kultapuvun piti olla ajankohtaisesti Deadpool-asu, mutta tyhmä Posti hukkasi pakettini ja asu tuli juuri päivän myöhässä eli maanantaina. Onneksi minulla on hyvä mielikuvitus, joten keksin asulle varmasti muuta käyttöä. Kultapuku vaihtoi omistajaa aina kahden tunnin välein, ja sen sai pukea hän, joka oli visailujen senhetkinen voittaja.

Nyt kysytte: mitkä mahtavat visailut? Ruki vastaa.

Koska reissu oli pitkä, olin suunnitellut visailuja eli kilpailuja eli visoja. Ensimmäiseen kuului ennakkotehtävä, jossa piti valita biisejä eri kategorioista.

1. Ultimaattinen hyvän mielen biisi
2. Biisi, joka kuvaa ilkeän mielipuolen sielunelämää
3. Ultimaattinen itkubiisi, joka itkettää joka kerta
4. Biisi, joka kuvaa parhaiten He-Mania
5. Biisi, joka kuvaa parhaiten Lady Laiskiaista
6. Biisi, joka kuvaa parhaiten VBM:ää
7. Biisi, joka kuvaa parhaiten MRV:tä
8. Paras adrenaliinia nostattava biisi
9. Matkustusbiisi
10. Ultimaattinen sing-along-biisi
11. Kantaa ottava biisi

Näistä biiseistä teimme sitten eräänlaisen levyraadin, mutta äänestimmekin sitä kappaletta, joka parhaiten sopi kategoriaansa. Eli vaikkapa kategoriassa 9 piti antaa äänensä biisille, joka parhaiten kuvaa matkustusta. Tämä oli superhauska kilpailu, varsinkin nuo kategoriat, joissa biisin piti kuvata mukana olevia henkilöitä. Voin kertoa esimerkiksi, että kategorian 7 eli parhaiten minua kuvaavat biisit olivat:

Herra Ylppö ja ihmiset - Riisu siipesi 
Weird Al Yankovic - I perform this way

Goon - Huudan, tanssin, riehun ja laulan 
Eppu Normaali - Science Fiction

Toinen kilpailu oli eräänlainen versio siitä pelistä, jossa valitaan joku henkilö ja sitten kysellään, mikä auto/makkara/väri/seksiasento/maalaji/valtatie hän olisi. Kirjoitimme omia nimiämme ja tuttaviemme nimiä lappuihin, yksi henkilö nosti lapun ja muut kyselivät ja yrittivät arvata, kuka ihminen oli kyseessä.

Joka tapauksessa, ajo sujui mukavasti. Ja kohta olimmekin jo...

Laatukuva laatublogiin

Klo 12.00: Pori

Saavuimme Poriin puoleltapäivin. Ja mitä ihminen tekee, kun hän saapuu Poriin nälkäisenä kuin susi? Tietenkin suunnistaa Cotton grillille! Ensimmäisen kultapukukunnian oli saanut Lady Laiskiainen.

Haluan ottaa tähän pienen hetken ja kertoa historiastani Cottonin kanssa. Tapasimme kun Cotton oli vielä pieni, punainen mökki. Hengailimme Cottonilla useasti kavereiden kanssa - joskus ostimme ruokaa, joskus vain tekosyyruokaa jotta saisimme hengailla (nakki kaikilla mausteilla!). Porissa ei käydä Heseissä tai Mäkissä, siellä käydään grilleillä. Minulla on ikävä Porin grillikulttuuria, Turussa kun ei ole mitään oikein kunnollista - siksi käyn aina Porissa käydessäni ainakin kerran Cottonilla.

Ruki 15-vuotiaana Cottonilla (se on tuo takana oleva ylivalottunut talo - silloin oli muotia polttaa puhki kaikki kuvat)

Teimme muuten varmasti jonkinlaista blogihistoriaa. Nimittäin kysyin, haluaisiko Cotton antaa meille ruoat blogiyhteistyönä ja se onnistui - omistaja muisti minut vielä. PTFU jää siis historiaan ensimmäisenä blogina, joka tekee grillin kanssa blogiyhteistyötä! Tämä on jotenkin sopivan runollista ja sopii hyvin reisieni kanssa yhteen <3 Otimme tietenkin makkaraperunat, kuten Cottonilla kuuluukin, paitsi yksi luopio, joka otti pyörykkäperunat. 

Cottonin makkaraperunat <3

Tämä on grillitaidetta ja sydämeni pakahtuu. Tässä on alkupalalautanen, jossa oli friteerattua kanaa, sipulirenkaita ja mozzarellaa. Kyllä! VBM näyttää, miten friteerattua mozzarellaa syödään.

 Klo 14.00: Yyteri

Kun olimme saaneet vatsat täyteen ja vielä kahvitkin mukaan, lähdimme kohti Yyteriä. Seuraava etappi oli tällainen reikä:

Kävimme siis avannossa ja saunomassa, paitsi minä, jolla oli vielä se reikä päässä. Minä tyydyin fiilistelemään muuten vaan. Olen ollut Yyterin Bikini Barissa töissä, ja tietenkin muutenkin porilaisena olen asunut kesät Yyterissä, joten paikka oli melkein yhtä nostalginen kuin Cotton.

Urpo Yyterissä

Klo 15.00 Matka jatkuu

Meillä oli vielä parisataa kilometria ajettavana lopulliseen päämäärään, joten jatkoimme matkaa.

Klo 17.30: Hotelli Sorsanpesä, Seinäjoki

Ajoin pikkuteitä pitkin Seinäjoelle, emmekä eksynyt kuin pari kertaa. Olimme kuitenkin suhteellisen ehjiä, kun saavuimme hotellille. Oli VBM:n vuoro pitää kultapukua.

Jos saatte silmiänne viekoittelevasta kultamiehestä irti, huomaatte ehkä, että hotellihuoneemme oli upea. Saimme Hotel Sorsanpesältä käyttöömme kaksi normaalia parempaa Style-huonetta blogiyhteistyönä. Erityislaatuisille ihmisille erityislaatuiset huoneet. Kaiken lisäksi meitä oli odottamassa tällaiset upeat herkkulautaset! Glamour life, etten sanoisi.

Hengailimme hetken hotellilla, levähdimme matkasta ja napostelimme.

VBM piti tyhmää ääntä

Sitten olikin jo aika alkaa meikkaamaan, vaihtamaan vaatteita ja muutenkin valmistautumaan lähtöön! Hotellihuone jäi odottamaan meitä, kun siirryimme seuraavaan kohteeseen. Huomatkaa, että kukaan muu kuin minä ei edelleenkään ollut selvillä mistään.

Klo 20.00: Pancho Villa, Seinäjoki

Oli aika tankata ruokaa ja juomaa ihmisiin, jotta jaksaisimme vielä viimeiseen kohteeseen. Huipennus ei siis vielä ollut tämä, vaikka kaikki niin luulivat! Saimme ruoat blogiyhteistyönä Pancho Villalta.

Minä tilasin quesadilloja, ja minua pilkattiin, koska sanoin sen uun siihen. Olisi pitänyt kuulemma osata sanoa kesadilla. Minulle valkeni, että olin lähtenyt matkaan urpojen kanssa.

Ruoat olivat todella autenttisen oloisia, mikä ilahdutti minua. Olen kyllä käynyt aikaisemminkin Pancho Villassa, tosin en Seinäjoella ja olin muistaakseni silloinkin tyytyväinen. Turustakin sellainen löytyy, joten pitää alkaa käymään siellä vähän useamminkin. Kuten kunnon señoritojen kuuluukin, minä ja Lady tilasimme margaritat ja katselimme valoisaan tulevaisuuteemme.

Koska  loppuillan aikataulu oli aika tiukka, emme valitettavasti ehtineet ottaa tämän (alla) parempaa asukuvaa. Bloggaajan velvollisuudet on siis jälleen kerran laiminlyöty! Voin selostaa asuni: tuo paita, musta minihame, sukkahousut ja skottiruutuiset kiilakorot. Minulla oli vähän asukriisiä, mutta siitä päästiin yli.

Kun olimme jälleen syöneet mahamme täyteen, oli aika siirtyä lopulliseen kohteeseemme.

Klo 22.00: Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Hurraaa, illan huipensi Rytmikorjaamon 10-vuotisbileet ja vaatimattomasti sanottuma maailman paras keikkabändi Eläkeläiset eli Eläkelläiset eli Kumikamelin sivuprojekti.

Suoraan sanottuna minua harmitti aika paljon, että olin juuri tällä keikalla pää auki. Ihmiset eivät olleet niin riehaantuneita kuin normaalisti Eläkeläisten keikalla, mutta kyllä pari letkajenkkaa oli sentään saatu aikaiseksi. Minä ja VBM olimme lavan edessä kuten keikoilla kuuluukin ja humppasimme aika villisti.

Oli niin mahtavaa! Olo tuntui vapautuneelta ja minulla oli tosi hauskaa pitkästä aikaa. Mieltäni ei edes masentanut se, että hyppimisestä minulle tuli pahoinvointia ja menin vessaan hetkeksi istuskelemaan. En kuitenkaan oksentanut, mutta olin aika vihreän värinen varmaankin. Joku nainen tuli huutamaan minulle, että ei kannata juoda, jos ei osaa pitää juomia sisällään. Kerrankin minulla oli totuudenmukainen comeback ja sanoin, että olen ollut syöpäleikkauksessa (en tietenkään sanonut, että se oli ihan vaan mitätön syöpä). Harmikseni naista ei yhtään nolottanut huutelu. No, palasin takaisin keikalle ja unohdin pahoinvoinnin hetkeksi.

Keikan jälkeen menin juttelemaan Toppo Koposelle eli Onni Warikselle ja yritin tarjota hänelle juomaa. Tämä ei oikeastaan onnistunut, mutta pääsin hänen kanssaan kuvaan. Ja kuulkaas kun kerron, että Toppo nuoli mun naamaa! Voi kuulostaa vähän naurettavalta, mutta tämä oli illan ihan paras kohta. Itse aina kännissä nuoleskelen kaikkien naamaa ja pidän sitä hyvinkin hauskana toimintana, joten kun yksi harvoista idoleistani teki samalla tavalla, repesin ihan huolella.

Yö meni hihkuessa ja välillä nukkuessa. Jossain vaiheessa palasimme hotellille, jossa puin kultapuvun päälleni, huomasin sen olevan liukas ja putosin sängyltä.

Klo 9.00: Aamupala

Varmaan vaikuttaa siltä, että söimme koko reissun ajan, ja niin oikeastaan alun näännyttämisen jälkeen teimmekin.

Btw, rakastan hotelliaamiaisia! Voisin syödä niitä aina - kuka toisaalta ei? Aamupala oli kuitenkin katkeransuloinen, sillä se merkitsi seikkailun loppumista. Lähdimme ajamaan pitkää matkaa takaisin Turkuun. 

Suunnittelin seikkailun ensisijaisesti lahjaksi ystävilleni, vaikka tietenkin oletin, että minulla itsellänikin on hauskaa. Itse kuitenkin tiesin, mihin olemme menossa ja olin aikatauluttanut kaiken aika tarkkaan, joten en odottanut seikkailufiilistä itselleni. Sellainen minulle kuitenkin tuli. Koin jollakin tapaa, että keikka ja naamannuolenta ja kaikki muu jotenkin herätti minussa jotakin, joka on ollut koko talven ajan kuolleena. Inhoan kaamosta ja kylmää, ja tämän päälle kaikki muu masentava on vienyt minusta aika lailla viimeisetkin mehut. Tällä reissulla tuntui, että heräsin talviuniltani ja muistin, miltä tuntuu olla niin onnellinen että tekee mieli hyppiä ja jännittää niin paljon ettei saa unta. Puhumattakaan kaikesta kivasta, mitä pääsimme tekemään. Muistin jälleen, miksi kannattaa aamulla lähteä ulos ja viikonloppuna lähteä toiseen kaupunkiin.

Suosittelen siis kaikille talven kangistamille seikkailua. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu! Kiitos vielä kanssaseikkailijoilleni, blogiyhteistyökumppaneille sekä tietenkin teille lukijoille, jotka seurasitte meidän matkaamme Facebookissa ja soittelitte meille läähätyspuheluita!