maanantai 22. helmikuuta 2016

Buffy

Jee, en kuollut! Leikkaus on ohi, minua ei ajettu kaljuksi ja nyt toivun kotona. Tämä lepäily on kuitenkin aika tylsää, eivätkä aivoni toimi tarpeeksi että saisin tehtyä gradua, joten käännän huuruisen pääni tänne blogin puoleen. Kuulenko hurraahuutoja? Koska tällä hetkellä päiväni kuluvat lähinnä katsellen sarjoja, ajattelin kirjoittaa pienen sarjasuosittelun teille. Ja koska jonkin aikaa sitten (viime kesänä) lupailin kertoa Buffysta, hoidan sen nyt pois alta.

Buffy the Vampire Slayer on varmaan yksi klassisimmista ysärin nuortensarjoista, minkä lisäksi siitä on tullut kulttilegenda. Populaarikulttuurisista viittauksista Buffyyn on tehty oma Wikipedia-sivukin! Sarja alkoi jo 18 vuotta (kyllä, apua miten vanha olo tästä tulee!) sitten ja käynnisti vampyyrihuuman. Itse en katsonut Buffya silloin, kun se tuli telkkarista, mutta olin kuullut sen kulttimaineesta. Siispä kun viime keväänä flunssassa löysin sarjan Netflixistä, katsoin sen ja tykkäsin.


Sarja vaikutti aluksi vähän lamelta - supervoimakas teinityttö tappaa salaa öisin vampyyreja. Sarjan luoja Joss Whedon halusi kääntää päälaelleen kauhuleffojen stereotyyppisen nuoren naishahmon, joka tapetaan pimeälle kujalle. Hän halusi tehdä sarjan, jossa heiveröisen näköinen tyttö onkin se, jolla on voimaa ja joka käyttää sitä. Buffyn maailmassa on siis kerrallaan aina vain yksi, naispuolinen "the chosen one" eli slayer (suomeksi tappaja?), joka puolustaa maailmaa pahuutta vastaan, tappaa vampyyreja ja muita ilkeitä möttiäisiä ja estää joka kaudessa ainakin yhden maailmanlopun.

En yleensä jaksa katsoa sarjoja, joissa on pelkkää draamaa. Onneksi Buffyssa oli heti aluksi huumoria ja reilu annos itseironiaa mukana. Aluksi sarjan rakenne oli tosi ysärimäinen, ja joka jakso oli vähän kuin oma kokonaisuutensa. Tämä alkoi toistaa itseään. Aika pian rakenne kehittyi niin, että jokainen jakso sisältää kyllä oman tarinansa, mutta jaksot rakensivat isompaa juonikuviota kohti kauden päätöstä, "the Big Badia" eli päävihollista kohti. Tällainen Big Bad -tyyli on kuulemma Buffyn myötä suosiota saanut sarjarakenne. Vasta hahmojen kehittyessä ja isompien draamojen hahmottuessa sarja alkoikin koukuttamaan.

Buffylla on aikaa maailmanloppujen välissä myös hiustenhoidolle

JUONIPALJASTUKSIA - älä lue enempää, jos et halua tietää olennaisia asioita. Lisäksi monet jutuista saattavat mennä yli tajunnan, jos ei ole katsonut sarjaa.  

Sarjan keskeinen hahmo on siis pääosaa näyttelevä Buffy. Buffylla on "watcher" eli valvoja ja joukko ystäviä, jotka auttavat häntä taistelussa pahaa vastaan. Buffylla on kolme isoa rakkaussuhdetta sarjan aikana, mutta minusta virkistävää näinkin vanhassa sarjassa on, että Buffy asettaa kutsumuksensa rakkauden edelle. Buffyn ensimmäisen poikaystävä (ja joidenkin mukaan tosi rakkaus - pyh pah, sanon minä), tosi lame sielullinen hyvä vampyyri Angel, menettää sielunsa sekstailtuaan Buffyn kanssa. Tämän seurauksena Angelista tulee pahis, jonka Buffy lopulta joutuu seivästämään ja lähettämään helvettiin pelastaakseen maailman. Henkilökohtaisesti olin vain tyytyväinen, että Angelista päästiin eroon, koska hahmo oli tylsistyttävä. Angel vain ilmestyi varjoista tuskainen ilme kasvoillaan antamaan Buffylle kryptisia varoituksia ja katosi taas - ja jotenkin näiden kahden välille onnistuttii muka rakentamaan rakkaustarina. Angelin traagisen kuoleman johdosta kuitenkin koko sarjan sävyt alkoivat tummentua ja Buffy menetti osan viattomuudestaan, iloisuudestaan ja hauskuudestaan.


Draamasta huolimatta huumori säilyi olennaisena osana dialogia ja tapahtumia aika pitkälle sarjassa. Kaksi ekaa kautta ovat mielestäni ihan katsottavia vaikka jaksot ovatkin vähän itseään toistavia, mutta kolmannessa alkaa tapahtua. Ehkä, koska siinä vaiheessa lempihahmoni Spike tuli kuvioihin pidempäänkin kuin piipahtamaan. Neljäs ja viides kausi ovatkin mielestäni sarjan parhaita, sillä Spike tuo hieman tylsään hahmokuvioon sopivaa jännitettä - vaikka neljännen ja viidennen kauden pahikset ovat aika mitäänsanomattomia. 




Spike on brittiaksentilla puhuva kuumista kuumin pahisvampyyri. Aluksi hän haluaa tietenkin tappaa Buffyn ja tehdä kaikkea pahaa, mutta joutuu pian osaksi Buffyn jengiä. Ja kukapa ei voisi rakastua punkkia kuuntelevaan, kynsiään lakkaavaan ja ulkoisesti pahikseen mutta sisältä pehmoiseen vampyyriin? NO BUFFY. Raivostuttava Buffy, joka ei voi myöntää tunteitaan ja kohtelee Spikea kuin ruttoa. Tämä on ihan hauskaa neljännessä kaudessa, ehkä vielä viidennen alussakin, sillä myönnettävä on, että Spike ei ehkä ole ansainnut lämpimintä tervetulokomiteaa, mutta tilanteen jatkuessa koko kuvio alkaa ärsyttää ja Buffyn hurskastelu myös. Spike myöntää olevansa rakkauden bitch ja tunnustaa Buffylle sydäntä raastavin sanankääntein rakkautensa, mutta Buffya tämä innostaa vain vielä väkivaltaisempaan ja julmempaan käytökseen. Onneksi Spiken huumori ei lakkaa jatkuviin nenän murtumisiin ja sydänsärkyyn, vaan hän lääkitsee itseään alkoholilla, tappelemisella ja hommaamalla itselleen Buffybotin, Buffyn näköisen robottiseksilelun.




Kuudennessa ja seitsemännessä kaudessa meno on minun makuuni vähän liian synkkää. Sanoisin, että melkein jopa yhtä synkkää kuin suomalaisessa draamassa, ja se on paljon sanottu se. Buffy on superangstinen ja masentunut, koska on joutunut palaamaan takaisin kuolleista vastoin tahtoaan. Dawn on ärsyttävä ja turha hahmo. Lempeästä Willow'stakin tulee masentunut, paha ja taika-addikti ja Xander on yhtä mitäänsanomaton hahmo kuin hän on ollut alusta asti. Giles hylkää kaikki täysin hahmolleen sopimattomaan tyyliin. Hahmoja kuolee ja lisää hahmoja tulee ilman, että niihin ehtii tutustua kunnolla. Uudetkin hahmot ovat tylsiä. Buffy potkii yhä rankemmin Spikea päähän (kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti). Ainoa asia, joka pelastaa kutoskauden, on Spiken hahmo, joka jaksaa Buffyn kaltoinkohtelusta huolimatta olla hauska ja mielenkiintoinen. Jonkin verran piristää myös Spiken ja Buffyn seksisuhde ja hahmojen välinen dialogi, vaikka Buffy aika törkeästi käyttääkin Spikeä hyväkseen.


Seiskakaudessa Spikekin pilataan aluksi tyhmällä sielulla - onneksi loppupuolella Spike on taas melkein oma itsensä. Spike on varmaan sarjan ainoa hahmo, joka muuttuu ja kehittyy hyvään suuntaan. Kaiken lisäksi hahmossa ihastuttaa se, että hän avoimesti myöntää pitävänsä vahvoista naisista - toisin kuin Buffyn aikaisemmat poikaystävät, joista Angel yrittää jatkuvasti suojella ja vähätellä Buffya ja nössö-Rileytä harmittaa se, että Buffy on voimakkaampi kuin Riley itse eikä tarvitse tätä. 

Sarjan loppu harmitti minua suuresti. Koko seiskakauden katsoin vain puolella silmällä, koska jatkuva uusien hahmojen esittely kävi tylsäksi. Lisäksi alussa fanittamani Buffy oli niin katkera ja surullinen loppua kohden, että hän ei tuntunut enää edes samalta hahmolta. Buffysta ja koko sarjasta katosi loppua kohden kaikki hauskuus, itseironia ja puujalkavitsimäiset vuorosanat. Spiken hahmo oli ainoa, jonka kohtalo enää kiinnosti ja sekin mielestäni lopussa vielä pilattiin. Höh. Onneksi apuun riensi niinkin nolostuttava asia kuin fanfiction. Luin pari hyvin kirjoitettua tarinaa, joissa ehdotettiin vaihtoehtoista loppua - ja sain jonkinasteisen mielenrauhan.

JUONIPALJASTUKSET LOPPUVAT!

Sarja on lopun kasvavasta synkkyydestä huolimatta katsomisen arvoinen - Buffy the Vampire Slayer ei turhaan ole kulttisarja. Joku voi kavahtaa vampyyreja, mutta fantasia on turhaan parjattu laji. Sen hyöty on varsinkin siinä, että sen avulla voidaan käsitellä asioita, jotka olisivat liian rankkoja käsiteltäväksi realistisesti. Sarjassa käytetään genren tätä ominaisuutta hyödyksi hyvin ja tosiaan käsitelläänkin monia vaikeita asioita.

 Ärsyttämään jää silti moni asia. Erityisesti se, että sarja ei ikään kuin saa kunnollista loppua. Buffyn spinoff-sarjassa Angelissa kyllä yritetään jatkaa tarinaa, mutta yritys ei tyydytä. Miten ihmeessä näinkin suosittu sarja on voinut jäädä näin tyhmästi kesken?



Ja kiitos Buffyn, en varmaan ikinä pääse yli kuumista, peroksiditukkaisista brittipunkkareista. Tässä  (-->) vielä viimeinen kuva, palakoon se verkkokalvoillenne. Kuvassa on Spike eli William the Bloody eli Slayer of Slayers eli tyyppi, jolta Billy Idol varasti lookkinsa eli MRV:n salainen päiväuni. T. MRV, 27-vuotias häpeilemätön fanityttö.

27 kommenttia:

  1. Nothing wrong with a punk vampire ;)

    http://4.bp.blogspot.com/-6nA_vWQln6I/ThdIIba10CI/AAAAAAAAFCY/j16hBuYWlF0/s1600/punk%2BBill.jpg

    VastaaPoista
  2. Näin Buffy vampyyrintappaja -elokuvan joskus ysärillä ja se oli heti yksi lempileffoistani. Siinä oli valloittavan ihana pääpahis, sopivasti noloa high school -teineilyä ja tottakai gurrl poweria! Sarjan alkaessa suututti kuinka paljon tietyt tärkeät asiat erosi leffaversiosta (jokaista vampyyria varten tarvitsee oman vaarnansa jne) ja sarja-Buffy tuntui ihan helvetin ärsyttävältä näsäviisastelijalta, mutta kun sarjaan pääsi sisälle niin ei enää haitannut :D
    Sarjan hienointa antia oli kuitenkin se miten paljon sivuhahmojen annettiin kehittyä (paitsi Xander aika vähän, huoh) ja lempparini on tietenkin aina ollut Giles <3
    Pitää itsekin koittaa taas katsoa, aloitin sarjan alusta viime syksynä mutten kovin montaa iltaa jaksanut tuijotella. Josko nyt jaksais paremmin...
    Ps. Lost Boysissa on ihania punkkarivampyyreita ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole katsonut sitä leffaa, vaikka googlailussa senkin löysin! Ja oot oikeessa näsäviisaasta Buffysta, se oli vähän ärsyttävä mutta samalla tykkäsin siitä :D

      Sivuhahmoissa oot oikeessa! Harmi vaan, että kaikkien kehitys tuntui johtavan jonkinlaiseen tuhoon :/ Gileskin lähti lätkimään.

      Poista
  3. On kyllä tullut itkettyä ja naurettua myötähäpeästä lapsuuden päiväkirjojen äärellä, siellä on aukeama jos toinenkin jossa dramaattisesti julistan ikuista rakkauttani Spikelle : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaaaa, uskon! Jos olisin teini, varmaan kirjoittelisin nyt päiväkirjaani Ruki <3 Spike :D

      Poista
  4. Mää liityn Spike-kerhoon! En oo tosin ite kattonut koko sarjaa, vaan jaksoja sieltä täältä, kun avopuoliso ryhtyi sarjaa katselemaan ja ite oli aina helppo möllähtää sohvalle viereen seuraamaan. Tarkotus ois itelläkin koko sarja katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Spike 4-ever :D Kannattaa katsoa, vaikka lopun sainkin kuulostamaan vähän angstiselta.

      Poista
  5. Sarjahan jatkui muistaakseni sarjakuvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oon lukenut, mutta en oo niitä etsinyt käsiini, koska luin jotain dissausta niistä ja tyhmistä tarinankäänteistä.

      Poista
  6. Buffy! Parasta on bongailla menneitä muoti-ilmiöitä, varsinkin jos jakso on muuten vähän tylsä.

    ps. fanfictionissa ei ole mitään noloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Moni niistä on nytkin muodissa, ja se on aika hauskaa :D FF-kommentti: katso mun vastaus allaolevaan kommenttiin. Ei ollut tarkoitus dissata!

      Poista
  7. Aika hyvä yleispätevä kuvaus Buffysta. Oon kattonu koko sarjan varmaan jotain ehkä kymmenen kertaa ja vihasin viimeistä kautta henkeen ja vereen aika kauankin. Nyt se jo aukenee vähän paremmin ja pidän siitä paljon enemmän kuin ennen. Suosikkikaudet mulla on 2, 4 ja 6.
    Mie taas pidän Angelista, mutta omassa sarjassaan se muuttuu raivostuttavaksi ääliöksi, jota tekis mieli piestä kunnolla. Onneksi Spike ilmaantuu vikalla kaudella hoitamaan senkin homman. Angelin paras kausi onkin ehdottomasti vitonen.
    On totta, että kumpikin sarja menee synkemmäksi koko ajan, mutta Buffyssa sen huomaa selkeämmin. Tulee vähän sellanen olo, että antakaa sille jo armoa kiitos, mutta onneksi Spike on loistava hahmo ja pelastaa paljon.
    Dawn on superärsyttävä vitoskaudella, mutta ehkä vielä ärsyttävämpi on Buffy, joka kohtelee sitä kuin viisvuotiasta, vaikka ite saman ikäisenä jo laukkoi yöt läpeensä pitkin hautausmaita. Ärsyttävimmät pahikset taas ehdottomasti oli robotti-isäpuoli Ted ja naisvihaaja-Caleb, aaaargh mitä raivoa koen joka kerta niitä kohtaan, kun sarjaa katson. Onneksi Tedin jakso on helppo skipata. Ja ärsyttävistä tyypeistä puheenollen... Riley. Mikä järkyttävän ärsyttävä maitopoika.
    Spiken lisäksi mun suosikkeja on Willow, Anya, Andrew ja Giles. Hyviä hahmoja, ehottomasti. Mutta tässä sarjassa tosiaan on helppo olla yhdestä asiasta samaa mieltä jokaisen ihmisen kanssa. Spike on paras.
    Kiva, että muutkin tykkää tästä sarjasta. En oo hirveen moneen törmännyt, jotka antais kovinkaan positiivista palautetta saati olis kattonu kokonaan sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis mullekin tuli, että eikö Buffylla voi nyt edes joku asia onnistua. Koko ajan tulee paskaa paskan päälle, ja se alkaa jo itseekin ahdistaa.

      Riley on superärsyttävä ja jotenkin oon tosi vahingoniloinen siitä sen huoravampyyrisotkusta :D Mutta sitten Buffy antaa sen jotenkin ihmeellisesti anteeksi (ei sovi musta yhtään Buffyn hahmoon se helikopterin perään juokseminen!). Mä tykkäsin aluksi Willow'sta, mutta jossain vaiheessa se alko tökkimään sillä taikapakkomielteellä.

      Kai Buffy on jotenkin niin old school, että sitä ei jakseta katsoa. Jos sitä vertaa vaikka moneen nykysarjaan, niin onhan se vähän lapsellisen ja just ysärihenkisen näkönen. Mutta mun mielestä just se on osa sitä charmia!

      Poista
  8. Kyllä Billy Idol:in "look" on kakskytvuotta vanhempi kuin joku Spike-hahmo.....

    VastaaPoista
  9. Kun aloin itse katsoa Buffya, pari ekaa kautta eivät vakuuttaneet. Kaverini joutuivat käytännössä istuttamaan minut sohvalle ja pakottamaan katsomaan. Kolmannella kaudella sarja kuitenkin pääsee vauhtiin. Mieleen on jäänyt eräs kesäloman yö pari vuotta sitten, jolloin oli vain pakko katsoa vielä yksi jakso... ja toinen... ja kolmas...

    Toisin kuin monet Buffy-fanit, minä taas en ole niin Spike-faniutunut. Hahmo tuo sarjaan sitä tarvittua jotain, mutta en vain pääse pinnallisuudestani yli, sillä en nimittäin voi sietää hänen hiuksiaan. :D Kuulemma monet niistä pitävät, mutta minuun iskee paremmin tummat kutrit ja vähemmän värjätyn näköiset. Ihan hauska hahmo, mutta kuolaukseni kohteeksi ei ole siis päätynyt.

    Pidin myös seitsemännestä kaudesta, mutta uskon siihen vaikuttaneen sen, että katsoin sen paljon myöhemmin kuin muut kaudet. Kaudet 1-6 katsoin melko reippaasti, mutta elämäntilanteesta kohtuen katsomiseen tuli tauko. Sain siis hieman etäisyyttä, eikä aiempien kausien tyyli ollut niin vahvasti mielessä. Myönnän nimittäin oikein selvästi, että 7. kausi on erilainen kuin aiemmat. Sopivan tauon jälkeen se kolahti.

    Sarjakuvia olisi tarkoitus lukea, mutta se vaatisi myös Angelin katsomista, eikä ensimmäisen kauden alku ole vakuuttanut minua lainkaan. Kaverini tosin sanovat, että heidän mielestään Angel muuttuu jopa paremmaksi kuin Buffy, kunhan siihen pääsee sisälle. Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotkut väittää Angelia paremmaksi, mutta en kyllä sanois! :D Pari ekaa kautta oli ihan kivoja, mutta sitten kun... no spoilerit sikseen, kolmos- ja neloskaudet oli joka tapauksessa ihan ripulia. Loputkin aika meh. En edes jaksanut katsoa vitosta ihan loppuun asti, taisi jäädä pari-kolme jaksoa katsomatta.

      Toki tähän vaikuttaa se, etten tykännyt Angelista edes sivuosassa saatika sitten päähenkilönä... Mutta muutenkin hahmot on jotenkin paljon mälsempiä kuin Buffyssa. Cordelia on tietysti kiva (kasvaa niin paljon ihmisenä teiniajoistaan!) ja Lorne on huippu (laulava demoni!), mutta.... näistäkin Cordy on Buffysta. Wesley on välillä ihan hauska.

      Poista
    2. Oon kattonut Angelin joskus muinoin, ennen Buffya. Silloin tykkäsin siitä ihan ok, mutta ei se mitenkään eeppinen ollut, koska Angel on vaan niin ärsyli. Ehkä pitäis katsoa se uudelleen, toki nyt tykkään Angelista vielä vähemmän :D

      Poista
  10. Kun itse aikoinaan jouduin ajattelemaan sitä, miksi itselleni tuli sellainen sairaus kuin syöpä ajatukset poukkoilivat kieltämättä elämän ja kuoleman välillä. Lopultakin kun sitten pääsin kokemaan sädehoidon (ei Säde- ) ja solunsalpaajakuurin niin ajatus oli lähinnä että "tässäkö tämä nyt oli?". Oikeastaan se ei siis tuntunut miltään, kun itseäni ei leikattu vaan noilla mainitsemillani hoidoilla tulin sitten kuntoon. Lisäksi vähän petyin koska ainoat särkylääkkeet joita minulle määrättiin kipuihin olivat Buranaa. Olisin mielelläni ottanut jotain kunnon lääkettä mistä olisi ollut 'kipulääkehuuruissa'. Tämä syöpä joka minulla oli on mahdollista vain miesten saada, eli ei tämä kommentti nyt suoraan naiseuteen millään tavoin liity.

    Toinen asia mitä olen itse usein esittänyt on älykkyysosamäärän tulos, kun olen sattumalta käynyt sekä Mensan että HUS:in psykiatrisen poliklinikan järjestämässä testissä. Mensan tuloksella ei ollut lähelläkään jäsenyys, sillä tulos oli 115 mutta 'virallinen' testi oli vielä lohduttomampi tuloksella 78 ja lisäkuvauksella "potilas suoriutuu tehtävistä silti lähes lahjakkaiden tasoisesti". Olen valmistunut yliopistosta ja toiminut oman alani töissä vuosia, mutta aina kun ÄO tulee puheeksi niin mainitsen piruuttani tuon psykiatrin mittaaman tuloksen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän samat fiilikset, vaikka mä en oo joutunut edes niin hurjaan käsittelyyn ku sädehoitoon. Ehkä päällimmäisenä on ajatus, että tässäkö kaikki. Oon kyllä tosi onnellinen ja tyytyväinen, että tässä tosiaan oli kaikki, mutta jotenkin se tuntuu antikliimaksilta.

      Onpa toi ÄO-tulos outo! En osaa siitä oikein sanoa mitään. En pidä ÄO:ta minään paremmuuden mittarina.

      Poista
  11. Hahaa, Angel-dissausta! Se on NIIN LAME! Angelus FTW! Ja jee, joku muukin tykkää neloskaudesta! Vaikka koko Initiative-säätö oli aika mälsää, niin siinä kuitenkin kuvataan Buffsteria ratkaisevassa elämänvaiheessa (ja Tara tulee mukaan, mikä itsessään tekee kaudesta jo noin biljoona kertaa paremman, ja Anya tulee vakkariksi). Ja huonoja jaksoja (Beer Bad....) tasapainottaa semmoset helmet kuin Who Are You? (Faith <=> Buffy), Hush (ne creepyt gentlemanit jotka vie ihmisten äänet), Restless (finaalijakso) ja Something Blue (Buffy/Spike läppäjakso).

    Vikassa kaudessa on paljon huonoa, ja grande finale oli vähän... epätyydyttävä. Toisaalta tarina jatkuu sarjakuvissa, nyt on menossa vissiinkin season 10, ja oon kuullut siitä vähän sekä kehuja että moitteitakin. Eihän se ole sama kuin tv-sarja, mutta jotain edes pahimpaan tuskaan. (Angelista on kanssa sarjis Angel & Faith) https://www.darkhorse.com/Zones/Buffy

    Kutoskausi on taas ihan älyttömän tärkeä juuri sen takia, että se menee niin synkäksi. Jopa Buffy, siis voimakkain, vahvoin, rohkein jne.jne. badass ikinä, voi tippua pohjalle. Eikä sieltä nouseminen ole helppo urakka, mutta sieltä kuilusta se kuitenkin kömpii. Väkivaltaisesti ehkä ja Spikea hyväksikäyttäen..... Joo, tekee virheitä. Kuutoskausi tekee Buffysta niin inhimillisen, että se sattuu. Eihän se mikään täydellinen ollut ikinä, mutta vasta kutosessa ne rumimmat puolet tulee konkreettisesti esille.

    Ja se on parasta. Jumalauta mikä tarinakaari.

    Buffyn kutoskausi antaa sankarin, joka sairastuu masennukseen, mutta jatkaa silti taistelua. Se on esimerkillistä. Varsinkin nuortensarjassa!! (Ja sitä paitsi.... Once More With Feeling on paras jakso varmaan missään sarjassa koskaan.)

    I touch the fire
    And it freezes me
    I look into it and it's black
    Why can't I feel?
    My skin should crack and peel
    I want the fire back!

    (Vitoskaudella The Body kans on esimerkillinen jakso mitä surun välittämiseen ja käsittelyyn tulee. Hyvä jumala, alan vollottaa jo vain kun ajattelen sitä.)

    Lopuksi vielä: toi fanfiction paheksuminen on nolompaa kuin fanfictionista tykkääminen. Se on harrastus, kehittäväkin vielä. Netti on pullollaan laatuficcejä, jotka ei kalpene perusromaaneille, ne pitää vain löytää ryönän seasta. Onko fanart sit yhtä noloa? Täsmälleen samasta asiasta kyse.

    hmmmr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa ton fanfictionin suhteen. Tarkotinkin ton dissauksen puoliksi ironisesti, koska fanfictionia niin paljon väheksytään. Mun mielestä sekä sen kirjoittaminen että lukeminen on tosi kehittävää ja monelle nuorelle tärkeä kirjallinen maailma - oon mm. kirjoituttanut fanfictionia oppilaillani.

      Puoliksi se oli kuitenkin tosissaan sanottu, koska on olemassa myös niin paljon supernoloja kirjoituksia ja koska koen olevani vähän ulkona jo siitä kohderyhmästä.

      Voisi siis sanoa, että heitto oli pääosin huonoa itseironiaa, koska tosiaan itsekin niitä olen lukenut sekä nyt että muinoin muiden maailmojen yhteydessä.

      Buffysta: oot ihan oikeessa, että se on tärkee kausi ja siinä on paljon hyvää (kuten just OMWF!). En ite kuitenkaan tykkää niin synkästä menosta fiktiossa, juuri sen takia, että oikeesssakin elämässä on mun mielestä niin paljon kaikkea angstista. Oon tosi empaattinen, ja mulle tulee pitkäksi aikaa paha olo, kun katson muiden (fiktiivistenkin hahmojen) pahaa oloa. Lisäksi mun mielestäni se meni niin kauaksi siitä sarjasta, mitä aloin katsoa, että se ärsytti. Mutta ymmärrän kyllä kutoskauden tärkeyden.

      Ja kiitos pitkästä kommentista ja hyvästä analysoinnista! :)

      Poista
    2. Okei! Joo, hear you :D

      Fanfictionin harrastaminen on aika hankalaa, kun joutuu kahlaamaan ryönässä niin pitkään että löytää helmiä. Mutta sitten kun joku osuu kohdalle, niin se jää kyllä mieleen. Ja no, ei sen tarvitse olla mitään maailman parasta, jos etsii nimenomaan tyydytystä johonkin kutinaan, jota alkuperäisteos (sarja, elokuva, kirja, peli) ei rapsuttanut! Varsinkin tv-sarjoissa ja peleissä juonenkulku kääntyy usein johonkin ihan urpoon, ja siihen ei auta kuin oma ja muiden mielikuvitus.

      Parasta ficcaus on tietysti sillon, jos kuuluu johonkin yhteisöön ja on yhteydessä samanhenkisten ihmisten kanssa. Mutta se vaatii jo harrastuneisuutta ja aikaa. Ja jonkinlaista porukkaan soluttautumistaitoa, mitä miulla ei ainakaan ole ikinä ollut. :D

      Mut, joo, kuulostin ehkä vähän äkäiseltä. Ei ollut sekään tarkoitus, oon vaan niin rakastunut koko Buffyn tarinakaareen, ja itselleni vikat kaudet on paljon tärkeämpiä kuin ekat. Juurikin sen takia, että vaikka väkivaltaisia, raakoja, surullisia jne. jne. sarjoja/leffoja tulee ihan yli tarpeenkin, niin sellaisia, joissa kuvataan nuoren kasvua mukaanlukien kaikki ruma ja ahdistava mutta MYÖS kaikkea sitä hyvää, mitä elämään kuuluu (tai voi kuulua), on tosi vähän. Siis vaikka harvempi normi-ihminen vetää supervoimilla vampyyreja pataan ja kuolee kahdesti vain tullakseen jälkimmäisellä kerralla henkiinherätetyksi noitaystävän toimesta (vain päätyäkseen pikaruokaravintolaan paistamaan hampurilaispihvejä elättääkseen itsensä ja pikkusiskonsa), Buffyssa on enemmän yhtymäpintaa normaaliin elämään kuin monessa muussa sarjassa. Henkilökohtaiset menetykset, yksinäisyyden tunne, valinnanvapaus ja sen puute... Opinnot, raha-asiat, ihmissuhteet. Vastuu omasta elämästä.

      Ja Buffy ei koskaan mene minusta kuitenkaan liian kauas siitä ytimestä, josta se lähti alkuperinkin liikkelle: Scoobiet pitää yhtä. Buffy on erilainen Slayer just sen takia, että sillä on perhe ja ystäviä. Vaikka siis kukin kehittyy omaan suuntaansa ja käy läpi oman kriisinsä (tosin Xanderin kohdalla nyt on vähän epäselvää, mikä se kriisi nyt edes on :D työttömyysjakso kun muut oli opiskelemassa? ero Anyasta? dude jätti sen itse alttarille! vai vasta silmän menettäminen? ...) ja Giles tekee katoamistemppuja (joissa on Watchereille tyypillistä emotionaalista tumpeloutta, just saying), niin yhtä kaikki tiimi palaa aina yhteen. Ja se tuo sarjaan positiivisuutta kauheimmissakin vaiheissa.

      (en enää muista, mistä lähdin liikkelle ja mihin olin menossa tämän vastauksen kanssa. :D)

      Poista
  12. Minkä niminen tatuointiliike baby dollilla on? Voisin otattaa tatuoinnin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin, että BD on töissä sellaisessa kuin Beartown tattoo (?), mutta tarkistan asian ja palaan siihen.

      Poista
  13. Katsottiin avopuolison kanssa Buffy juuri kokonaan joten sarja on tuoreessa muistissa. Eniten mua ihan kaikissa tv-sarjoissa ärsyttää sellainen jahkaus jossa tarinaa venytetään ylipitkään sen saamatta ratkaisua. Siksi pidän enemmän näistä vanhoista sarjoista joista sellainen jahkaus puuttuu. Avokin kanssa olemme molemmat sitä mieltä että Buffy ei oikein ikinä pääse eroon alkukausien teiniangstista eikä koskaan aikuistu vaan jää niuhoksi bitchiksi joka ei pysty käsittelemään parisuhde- tai muitakaan ongelmia kovin kypsästi vaan vaikki hoidetaan tiuskimalla ja komentelulla. Ehkä se on tarkoituksellista, onhan Buffy joutunut hyvin nuoresta käsittelemään varsin vaarallisia ongelmia ihmissuhdeongelmien sijaan, ehkä sen hinta on epäkypsyys muilla alueilla, mutta se antaa vaikutelman että hahmo jää junnaamaan paikalleen.

    Ärsyttävimmät asiat sarjassa mulle olivat Dawn ja sen tarinan epämääräisyys, tapa jolla Initiative-tarina lopetettiin, Willown taika-riippuvuus, se että Buffyn isä vain katoaa mystisesti eikä sitä koskaan selitetä sen tarkemmin vaikka äiti kuolee, typerät Andrew, Warren ja Jonathan ( Andrewn hahmo tosin paranee hiukan jäätyään yksin ja jengin panttivangiksi) ja Faithin tarina kutakuinkin kokonaisuudessaan. Eniten pidämme Spikesta koska, kuten sanoit, hahmo pysyy kiinnostavana koko sarjan ajan. Anya on myös kiinnostava, tosin hänkin jää jossain kohtaa junnaamaan samoihin kaavoihin. Parhaita jaksoja on Once more with a feeling. Oli minusta hauskaa että musikaalijakso oli oikeasti selitetty demonitarinalla sen sijaan että olisi vain lätkäisty musikaali keskelle kautta kuten monissa sarjoissa tapana on. Sarjan loppuratkaisu oli myös meistä vähän hätilöity ja keskeneräinen. Hellmouth sulkeutuu, mitä sitten??
    Vaikka Buffy onkin jo kulttisarja niin itse ehkä kuitenkin pidän enemmän Angel-spinoffista joka meillä on nyt katselussa.

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.