tiistai 26. tammikuuta 2016

Raise your glass

Sviittejä, kylpypommeja, kirkkaita väriä ja glitteriä - niistä on Rukin elämä tehty. Sekä tietysti maailman parhaista siskoista. En ole mikään arjen vihaaja, mutta pienet juhlahetket elämässä kantavat kyllä tämän päivän kaltaisten loskahelvettien yli ja saavat hymyilemään kamalassa räntäsateessakin.


Tässä siis vihdoin se kylpykuvauspostaus, jonka minun piti viime viikolla julkaista. En ehtinyt, ja ehkä hyvä niin, koska minulla ei ollut inspistäkään. Nyt on, joten saatte näiden mahtavien kuvien lisäksi vähän pohdintaakin.

Päivänsankari Sammakkoprinsessa!
Herneenverso ja Golden Wonder -kylpy

Olen aina ollut tosi säästeliäs, jopa pihiyteen asti. Olen pilannut itseltäni monet kivat asiat turhalla säästämisellä. Tähän on ehkä ihan syynsäkin, sillä lapsena inhosin vanhempieni järjetöntä tuhlailua - se tarkoitti sitä, että meillä ei ollut loppukuussa enää ruokaa. En nuorena tajunnut esimerkiksi sitä, että joku hankkii yhtä juhlaa varten kalliin mekon tai käy kampaajalla. En edes harkinnut osallistuvani vanhojen tansseihin, sillä mielestäni mekon vuokraus ja muut jutut olisivat olleet liian kalliita. En tosin osallistunut penkkareihin tai mihinkään muihinkaan lukion juhliin, koska en nähnyt mitään mielenkiintoista siinä, että olisin juhlinut ihmisten kanssa, joista en pidä. Tämä oli toki vain omaa angstiani ja suojautumiskeinoni huonon itsetunnon takia - inhosin kaikkia muita ennen kuin he ehtivät inhota minua. En uskaltanut tutustua ihmisiin, jos he eivät haluaisikaan tutustua minuun. En ottanut riskejä, koska pelkäsin, että en onnistuisi.

Olin siis aika luuseri ja vielä ilkeä sellainen. Olen myöhemmin huomannut, että lukiossani oli ihan kivojakin tyyppejä, mutta olin liian itsekeskeinen huomatakseni sitä. Tajusin todella myöhään, että heitän elämääni hukkaan. En edes muista suurinta osaa nuoruudestani, sillä olin ahdistunut ja halveksuin muita - mutta ennen kaikkea itseäni. Tein kaiken niin kuin pitikin: työskentelin, opiskelin ja laitoin muiden tunteet omieni edelle. En ollut silti tyytyväinen mihinkään. Ajattelin aina, että elämä alkaa sitten joskus. Teininä ajattelin, että se alkaa, kun pääsen pois kotoa. Sitten ajattelin, että se alkaa kun täytän 18. Sitten päätinkin, että se alkaa sitten, kun pääsen opiskelemaan, ja kun pääsin opiskelemaan, ajattelin oikean elämän alkavan valmistuttuani. Olin kateellinen ihmisille, jotka näyttivät jo teini-ikäisinä elävän elämää. Salaa vihasin kaikkia ja kaikkea, koska tunsin katkeruutta siitä, että en saanut olla oma itseni - vaikka oikeasti ainut asia, mikä oli sen tiellä, olin minä itse. Olin epävarma, ja peittääkseni sen käyttäydyin niin kuin en haluaisikaan mitään, jotta en pettyisi, kun en saanut mitään.




Kun sitten erinäisten vaiheiden jälkeen pääsin eroon kaikesta tästä hirveästä painolastista ja ihan oikeasti aloin nauttia elämästä, huomasin, että en saa tarpeekseni kaikesta kivasta, mitä elämässä voi tehdä. Ajatus siitä, että olin heittänyt elämääni hukkaan, ahdisti. Ahdistus helpotti, kun tajusin, että jotkut ihmiset eivät ole koskaan omia itsejään. Jotkut heräävät elämään vasta keski-iässä ja pistävät kaiken palasiksi. Kun aloin toteuttaa itseäni ja olemaan juuri sellainen kuin koin olevani, tuntui siltä, kuin olisin alkanut hengittää.





Tähän kaikkeen pohdintaan minut on innostanut Marina and the Diamondsin biisi Teen Idle. Siinä puhuja katuu kadotettua nuoruuttaan.

I wanna be a bottle blonde

I don’t know why but I feel conned

I wanna be an idle teen

I wish I hadn’t been so clean
 
I wanna stay inside all day

I want the world to go away

I want blood, guts and chocolate cake

I wanna be a real fake



I wish I’d been a, wish I’d been a teen, teen idle

Wish I’d been a prom queen fighting for the title

Instead of being sixteen and burning up a bible

Feeling super super super suicidal



The wasted years, the wasted youth

The pretty lies, the ugly truth

And the day has come where I have died

Only to find I’ve come alive



Laulussa ei mielestäni oikeasti kuitenkaan kaivata nuoruutta, vaan täysillä elämistä. Siihen kuuluu riskien ottaminen, kaikenlaiset tunteet ja virheet. Onneksi mahdollisuus tähän ei ole vain nuoruudessa, vaan täysillä voi elää minkäikäisenä tahansa.

Huolehtijat huomio: lasissa on tietenkin vain Mountain Dew'tä.


Miten tämä kaikki sitten liittyy kylpykuvauksiin? Minulle yksi tärkeä oivallus oli se, että voin välillä tuhlailla ja nauttia elämästä miettimättä järkeä ja vastuullisuutta. Joskus on ihan hyvä tuhlata rahaa, eikä aina tarvitse olla hyvää syytä kieriä glitterissä. Asioita voi tehdä ihan vaan päähänpiston takia. On tärkeää juhlia ja tehdä mahtavia muistoja. Se on itse asiassa kaikkein tärkeintä.




Omien lapsuustraumojeni lisäksi minua ahdisti pitkään (mikäs muukaan kuin) yhteiskunta ja yleinen suhtautuminen esimerkiksi laittautumiseen, itsensä hemmotteluun ja "turhuuksien" osteluun. Luin vastikään tutkimuksesta, jossa oli huomattu, että pojat saavat Suomessa keskimäärin 20 prosenttia enemmän viikkorahaa. Tämä johtui tutkimuksen mukaan siitä, että tyttöjen ajatellaan tuhlaavan rahaa "turhuuteen ja hömppään", kun taas mielikuvat poikien hankinnoista on, että he ostavat "tärkeämpiä asioita", kuten tietotekniikkaa. Mielikuvat eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä tytöt ovat keskimäärin järkevämpiä rahankäyttäjiä ja säästävät enemmän. (Tässä linkki samaa tutkimusta koskevaan juttuun, mutta itse tutkimuksen luin paperisessa muodossa.)

Tästä voisi päätellä vaikka mitä, eikä tutkimuksesta käy edes ilmi, että ostavatko pojat tosiaan sitten tekniikkaa ja tytöt kosmetiikkaa, mutta minua ärsyttää tällä hetkellä eniten tuo ajatus siitä, että tekniikka olisi jotenkin tärkeää ja vaikkapa huulipuna ei. Kumpaakaan ei tarvita elossa selviämiseen ja molemmista on iloa käyttäjälleen. Miksi ihmeessä joku saisi päättää, mikä kenenkin ostoksista on turhaa ja mikä ei? Miksi vaikkapa kosmetiikkaa tai hierontapalveluja pidetään hömppänä? Miksi jotakin asiaa, joka nostaa elämäniloani, saa nimitellä turhaksi? Inhoan asennetta, että vaikkapa nyt meikkaava ja meikkeihin tuhlaava nainen olisi jotenkin turhamainen tai itsekeskeinen. Esimerkiksi huulipunaani, laitettuja hiuksiani tai korkokenkiäni arkena on joillakin työpaikoillani ihmetelty. Samaten ihmeteltiin sitten, jos joku päivä en jaksa tai halua laittautua. 

Sammakkoprinsessa ja Think Pink -kylpypommi sekä Pink Flamingo -kylpyvaahtoa


Sen sijaan, että harmittelisin ärsyttävän vastuullista nuoruuttani ja senaikaista syyllisyyttä nautinnoista, keskityn nauttimaan nyt. Jokainen hetki harmitellessa menee hukkaan, ja silloin jatkaisin vain samaa vanhaa kuviota. En tunne enää syyllisyyttä, jos haluan ostaa kymmenen euron viinilasillisen ravintolassa, tai selittele huulipunan käyttöäni arkena. Kun nauttii juhlapäivinä, haluaa nauttia viikonloppuina ja lopulta myös arkena - ja kuten olen neuvonut esimerkiksi täällä, sen ei aina tarvitse olla mitään kallista tai erikoista. Lopulta elämä on yhtä juhlaa - melkein. Olen huomannut pikkusiskoissani välillä samanlaisia huolehtijan piirteitä esimerkiksi rahan kanssa kuin minussa oli nuorena, joten yritän muistuttaa heitä siitä, että elämässä saa olla luksusta, juhlaa ja rentoutumista ja että siitä on ihan ok nauttia. On myös ihan ok näyttää juuri siltä, miltä haluaa, eikä ulkonäkövalintojaan pitäisi joutua selittelemään kenellekään.



Koska luksus on niin tärkeää, kiitän Original Sokos Hotel Vaakuna Helsinkiä blogiyhteistyöstä ja tästä upeasta sviitistä Sammakkoprinsessan juhlistamista varten ja Lushia upeista kylpyelämyksistä. Olen kuolannut kylpypommeja jo kauan, mutta minulla ei ole kylpyammetta, joten heti kun sellainen oli käytössä, pyysin Lushilta muutamia testattavaksi. Kävimme Sammakkoprinsessalta salaa hakemassa meille varatun tuotekassin, jossa oli iso pino kylpypommeja, -vaahtoa ja -öljyä.

Sekopää ja Intergalactic-kylpy




Nämä värikkäät kuvat eivät nyt välttämättä sovi yhteen raskaan asian kanssa, mutta ajatuksen lopputulema on aika positiivinen. Olin nuorempana niin doom-and-gloom-tyyppi, että olisin ajatellut jopa näistä ihanista kylpypommeista ja glittereistä, että a) ne ovat tosi upeita mutta vain hetkellisiä (ja hei KAIKKI KUOLEE KUITENKIN! t. angsti-Säde) ja b) säästän ne erityistilannetta varten. Paljon tästä säästämisestä hyödyinkin. Minulta ihan oikeasti kuivui iso purkki sellaista geelimäistä ysärin naamaglitteriä, koska en halunnut tuhlata sitä. Olen myös löytänyt vanhoista laatikoista hienoja lahjaksi saamiani hajuvesiä ja kosmetiikkatuotteita, joita en ole raaskinut tuhlata. Tämä "säästämiseni" on oikeasti siis ollut älytöntä tuhlaamista ja tulevaisuutta varten kärsimistä - en ikinä päässyt nauttimaan hienoista tavaroistani. Siispä sanon pyh sellaiselle! Sanokaa tekin. Käytän glitterini tässä ja nyt. Huomenna saan lisää.



Siperianhusky ja Frozen-kylpy



Kaikista fiksuimmat lukijat ehkä huomasivat jonkinlaisen teeman kuvissamme. Noudatimme teemaa tahallamme aika löyhästi - tajuaako sitä?



Huomatkaa arvuuttelijat, että tämä allaoleva viimeinen kuva ei kuulu enää teemaan, mutta laitan sen silti tähän. Leikimme myös piilolinsseillä (jotka on saatu EMP:n blogin kautta ja joista julkaisen siellä myöhemmin postauksen), joten siksi silmämme näyttävät vähän omituisilta. Sammakkoprinsessalla ei meinaan oikeasti ole kissansilmiä tai Herneenversolla kellotaulusilmiä.


Nämä kuvaukset olivat muuten samalla hyvästijättö Sekopään hiuksille. Instagram-seuraajani ehkä huomasivatkin, että hän on nykyään ihan siili! Olenko jo sanonut, että minulla on maailman cooleimmat ja parhaimmat ja rakkaimmat pikkusiskot?

ps. Tämän postauksen teksti vaihtaa jotenkin hassusti fonttikokoaan. En tiedä, miten sen saisi korjattua, joten pahoittelen!

pps. Ajattelin, että kiinnostuneille on kiva palvelus laittaa linkit käyttämiimme kylpypommeihin, mutta huomatkaa, että en saa Lushin rakastamisesta, mainostamisesta tai linkkaamisesta mitään rahaa. Tuotteet kyllä sain ilmaiseksi. Ja pehmeän ihon. Hahaha.

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kyllä nyt rupes kaipaamaan kylpyammetta, niin rentoutumisen kuin kuvailujen takia :)

    Ihanaa että olet oppinut elämään ja tajunnut että elämä alkaa juuri silloin kun haluaa. Itsellä elämä tuntunut junnavan jo pitkään paikallaan. Kaikkea haluisi saavuttaa, mutta tuntuu ettei pysty tekemään asioiden eteen mitään ,vaikkakin se ei ole totta. Osittain myös miettii mitä oikeasti haluaa saavuttaa ja tehdä, tuntuu että tulevaisuus on vähän hukassa. Tiedostan päässäni kyllä asian ja mikä minua estää tekemästä ja pääsemästä sinne minne haluan, mutta en pysty sisäistämään asiaa tai jotain. Jostain syystä en vaan pääse eteenpäin, mutta uskon että vielä joku päivä, yritys on kova.

    VastaaPoista
  2. Pystyin samaistumaan suuresti kirjoittamaasi. Olen itse huolehtinut perheemme raha-asioista yhdessä yksinhuoltajaäitini kanssa 13-vuotiaasta, ja sen johdosta olen edelleen todella pihi ja isommat ostokset tuntuvat vaikeilta. Asiaa ei yhtään helpota äitini, joka morkkaa minua edelleen (vaikka olen aikuinen omillani asuva ihminen, joka hoitaa omat raha-asiansa) kalliista ostoksistani ja saa minut tuntemaan juurikin kuvailemaasi ahdistusta.

    No joo, lähti vähän sivuraiteille tämä kommentti :-D Mutta ihanaa että olet päässyt eroon nuoruuden huonoista ajattelutavoista! Ja aivan ihania kuvia, sulla on niin kauniita siskoja <3

    VastaaPoista
  3. Nyt alko harmittamaan ettei meidän kämpässä oo kylpyammetta! Löytysköhän niitä lasten ammeita aikuiskoossa? Joku K-Raudan hevosen juomakaukalo? :D
    En ollu koskaan kuullu tuosta tutkimuksesta, aika jännä. Naispuoliselle ystävälleni ei annettu lapsena viikkorahaa juuri siitä syystä, ettei se koskaan kuluttanu sitä mihinkään. Myöhemmin tietenkin säästöillään matkusteli ja osti videokameran mutta mummo sanoi silti "sulle ei mitään ku et käytä sitä kuitenkaan" :D Ja meikit on ehdottomasti yhtä tärkeitä kuin elektroniikka, meikeille on teini-iässä ja vielä aikuisenakin sosiaalisia paineita.

    VastaaPoista
  4. Mun huomion kuvissa ainakin kiinnitti se että jokainen on laittautunut kylpypommin nimeen sopivasti!
    Mä olen aina ollut "sitten kun" ajattelija. Olen säästänyt vaatteita ja kosmetiikkaa ja vaikka mitä ajattellen että käytän ne sitten kun on sen arvoinen hetki. Viikko sitten korkkasin pienen skumppapullon jääkaapista jota olin säästänyt siellä viisi vuotta, jotain erityistä hetkeä varten. Olin juuri saanut taputeltua mun pojan synttärit ja olin poikki. Vähän aikaa mietin että onko tämä nyt jo niin arvokas hetki että tuon pullon raaskii korkata. For fucks sake tarviiko olla kutsu Linnan juhliin ennenkö juo viisi vuotta jemmaamansa pullon? Ei niin. Ja ihan skumpalle maistu. Se oli arjen juhlahetki! Sillon mun päässä tapahtui jotain - tajusin että mun on elettävä tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  5. Mäkin oon just tuollainen sitten kun -eläjä. Ja huomaan aina heitettyä kuukauden tai vuoden ilman että mulla on siitä yhtään hyvää muistoa. Taikka ylipäätään mitään muistoa. Tällä hetkellä elän "sitte ku paranen" ja "sitte ku paranen ja pääsen opiskelemaan" -vaiheita. Tajusin että oon elänyt noita vaiheita nyt keväästä 2014. Voi itkujen itku! Ja totuushan on se että noiden elämäntavotteiden saavuttamisen jälkeen alan elää uutta sitte ku -vaihetta. Ehkä aloitan elämän nyt tänään. Tai sitte ku paranen...
    Kiitos tästä herättelevästä postauksesta!

    VastaaPoista
  6. En ole itse "sitten kun" -ihminen, mutta äitini on. Se on surullista katsottavaa, kun oma äiti heittää elämänsä hukkaan eläen mennneessä, syyttäen mennyttä nykyisyydestä, haaveillen tulevasta ja aikomuksista mutta päätyen nykyhetkessä makaamaan sängyn pohjalla ja sulkemaan pois oman elämänsä televisiolla. Kohta 50-vuotias äitini sanoo, että on vaikeaa tehdä asioita (aikeina mm. tupakanpolton lopettaminen ja opiskeleminen, kun ei töitä ole), mikä varmasti on totta vaan ei mahdotonta. Tuntuu, että äitini tavallaan oikeuttaa nykyhetken sluibailun ja mitääntekemättömyyden "sitten huomenna aloitan... sitten kesällä, kun aurinko paistaa... sitten, kun en ole enää masentunut". Hän ei edes vietä minun ja pikkusisarteni kanssa aikaa, enkä oikeastaan tunne äitiäni kovin hyvin. Äitini tuntuu olevan todella elossa silloin, kun vierailemme mummin ja ukin luona Lapissa, minne ovat jääneet lähes kaikki hänen ystävänsä, ja silloin on ihanaa, koska viettää enemmän aikaa meidän kanssamme ja puhuu enemmän.

    Yhden asian äiti on kuitenkin saavuttanut mitääntekemättönyydellään - en halua ikinä olla päivääkään elämättä.

    VastaaPoista
  7. Marina and the Diamondsilla on kyllä ihania kappaleita, myös Fear and Loathing on tosi hyvä ja koskettaa vähän samaa aihetta.

    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus ja hienoja kuvia! Mä elän tosi säästeliäästi mutta nykyisin olen oppinut myös nauttimaan rahankäytöstä. On ihan ok pistää rahaa esim. tatuointiin, joka todella haluaa jos saa sen jälkeen vielä vuokran maksettua. :) Ja kyllä nyt vähän kyrsii ettei ole ammetta...so sparkly!

    VastaaPoista
  9. No biisi kolahti. Mä elin (tai nimenomaan en elänyt) teini-ikääni säästämällä rahanrippeitä ja kokemuksia ihan turhaan. Ei sillä että sitä rahaa tai tavaraa tai voimavaroja ois koskaan jäänyt itselle säästöön kuitenkaan, käytin ne sit antamalla sitä muille. Oikeutin olemassaoloani ostamalla toisille ja kuluttamalla itseäni loppuun muiden ongelmien vatvomisessa. Sit tuossa joitakin vuosia sitten "naksahti" ja tajusin, että ei näin voi jatkua. Elin kamalassa parisuhteessa, joka perustui sille, että jälleen kerran taas minä latasin tiskiin kaiken maallisen ja henkisen omaisuuteni, koska "sitten se tykkää musta", no, ei tykännyt. Jälkeenpäin vähän harmittaa, että hukkasin teini-iästäni niin ison osan miellyttämällä muita. Mutta nyt parikymppisenä otan sen takaisin ja teen niitä juttuja mistä itse tykkään. Ja kappas, olen onnellinen! Mä pystyn mihin vaan! Ei mitään "sitku" vaan "nyt".

    Osa lähipiiristä on näreissään, koska "kiltti tyttö" ei enää suostu kynnysmatoksi. Mulle ystävällinen ja reilu on eri asioita kuin "kiltti". Ainakin kun mun kohdalla se kiltteys on aina ollut synonyymi alistumiselle. Tuon sisäistettyäni oon saanut elämään ihan uutta sisältöä, iloa ja ihania ihmisiä.

    Oot ihana ja sun blogi on ihana <3
    Tsemppiä kans kaikille kommentoijille, jotka on tunnistaneet itsessään "sitten kun" -eläjän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, oon tosi iloinen, että tykkäät musta ja blogista :) Ja mulla on ollut ihan sama juttu, oon ollut (ja olen kai vieläkin vähän) kiltti tyttö ja liian vastuullinen. Pohdin asiaa postauksessa Kiltit tytöt, nouskaamme barrikadeille (löytyy googlella, lue, jos asia kiinnostaa - en tosin muista, onko siellä mitään järkevää). Mutta ihan parasta, että oot päässyt siitä roolista pois! Se on tosi vaikeeta, just noiden läheisten suhtautumisen takia. ;utta kun sen tekee, fiilis on todellakin sen arvoista, kuten oot huomannut.

      Tsemppiä sulle, mulle ja tosiaankin kaikille muille kommentoijille! a3

      Poista
  10. Aivan upeita kuvia ja asia tekstiä! Olette kyllä kaikki aivan upeita! :)

    VastaaPoista
  11. Tää oli huikee postaus. Mäkin elin oikeastaan "teini-iän" samalla asenteella, se harmittaa vieläkin. Mutta onneksi yhtäkkiä vaan havahtui siihen omaan itsesäälissä ja muussa rypemiseen. Ja alkoi murtaa niitä omia itselleen asettamiaan sääntöjä. En jotenkin uskaltanut pukeutua kuten halusin ja myöskään tehdä hiuksilleni mitään radikaalia.

    Mutta näin 21-vuotiaana on ihan tyytyväinen, että siinä 18-vuotiaana viimeisimmät rippeet niistä vanhoista asenteista hävisi. Vielä paljon aikaa siis nauttia elämästä sellaisena kuin itse haluaa. Mutta oikeastaan tuokin parannus tapahtui seuran ja maisemanvaihdoksen avulla, sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Aloin opiskella koulussa, jossa oli niin hyvä ilmapiiri, että siellä uskaltautui olla oma itsensä.

    Ja lopuksi ääh, oispa kylpyamme!

    VastaaPoista
  12. Sitkuttelija täälläkin. En ole tietoisesti jättänyt mitään tekemättä tämän asenteen vuoksi, mutta huomaan miettiväni tulevaisuutta aivan liikaa ja kuvittelevani, että joskus elämä tulee olemaan jotenkin erilaista ja ihanaa. Pikkuhiljaa alan kuitenkin tajuta, että ei se elämä siitä miksikään muutu vaikka ne tietyt etapit tulevat ja menevät. -Ei ainakaan ellen ala tekemään asialle jotain! Mulla suurin ongelma on yksinäisyys, jota ehkä vähän sivusitkin, minäkään en nimittäin osannut enkä uskaltanut mennä mukaan juttuihin ja tutustua ihmisiin lukiossa ("sit yliopistossa.."). Hiljattain huomasin valmistuneeni yliopistostakin ilman, että olisin saanut yhtään oikeaa kaveria tai osallistunut yhtiinkään kemuihin :D Odotin vissiin, että joku tulee kotoa hakemaan? Mutta noh, kuten sanoit, parempi kai olla surkuttelematta menetettyjä vuosia ja olla tyytyväinen, että ylipäätään tajuaa heittävänsä elämänsä hukkaan tällä menolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli just toi sama, että ilmeisesti odottelin, että mua tullaan hakemaan. Mutta toivottavasti sulle syttyy se sama lamppu päähän, joka mullekin syttyi! Vaikka lähtiskin ulos ja mitään ei tapahtuis, muistaa sen illan silti paremmin kuin sata samanlaista kotona. Tsemppiä! <3

      Poista
  13. Hei!

    Löysin sinut vasta äskettäin netin syövereistä ja kiinnostuin sinusta heti. Olen nuori nainen, joka kaipaa juuri sinun kaltaistasi esikuvaa elämäänsä. Samastun sinuun monessa mielessä.

    En ole koskaan pitänyt itseäni huippuälykkäänä, eikä kukaan muukaan ole tainnut niin ajatella. Olen kuitenkin huomannut, että hyvin pienellä ponnistelulla, tai jopa suorastaan laiskottelemalla, pärjään elämässä ja menestyn koulussa. Voinkohan sittenkin olla älykäs?

    Tykkään myös laittautua ja välillä puhua "tyhmistäkin" asioista. Olen myös leikkisä luonne. Tämä vie minulta ilmeisesti uskottavuutta, sillä saan kuulla kommentteja, kuinka en voi olla älykäs ulkonäköni tai sukupuoleni takia.

    Ihailen rohkeuttasi, kun uskalsit tehdä Mensan älykkyystestin, jolla varmasti saat epäilijät hiljaisiksi. Minusta tuntuu, etten koskaan uskaltaisi tehdä älykkyystestiä, vaikka koen, että minun pitää jatkuvasti todistaa olevani fiksu. Inhottavat kommentit ja asenteet minua kohtaan lannistavat mieltäni. En usein itsekään usko olevani hyvä ja pärjääväni. Yllätän itseni joka kerta hyvillä suorituksillani. Toisaalta tällaiset yllätykset ilahduttavat kovasti, mutta ongelma on se, etten aina uskalla yrittää epäonnistumisen pelossa. Onko sinulla antaa jotain rohkaisevia neuvoja?

    Pahoittelen, että kirjoitin blogikirjoituksesi aiheeseen sopimattoman viestin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Vastasin sulle pidemmin uudessa postauksessa, toivottavasti huomaat lukea sen :)

      Poista
  14. Hyvä postaus ja upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
  15. Kysymys ei liity aiheeseen, mutta ootko ootko kasvissyöjä vai syötkö myös lihaa? Ootko postannut kasvissyönnistä tai ruokavaliosta aiemmin? Luen mielellään jos oot. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin olevani puolikasvissyöjä :D Eli siis olen ihan sekasyöjä, mutta huomaan laittavani mieluiten kasvisruokaa. Kun olen yksin kotona, en syö ikinä lihaa, vaikka en mitenkään aktiivisesti välttelekään sitä. Minun ei vain tule syötyä sitä. Kartan myös maitotuotteita, jostain alitajuisesta syystä.

      Olen kyllä aina välillä postaillut kasvisruoka- ja vegaaniruokavinkkejä, sillä teen tosiaan paljon sellaisia ruokia. Pikkusiskoistani kaksi on kasvissyöjiä ja kaksi vegaania. Lisäksi minulla on intialainen ystävä, joka on opettanut minua laittamaan intialaisia kasvisruokia.

      Aikaisemmat maininnat tosin ovat lähinnä reseptvinkkejä, enkä pohdi niissä sen syvemmin kasvisruokaa. Halutessasi löydät ne tägin "Sugar and spice" alta. Voisin kyllä kirjoittaa ruokavalioista, jos se kiinnostaa! Tai voin pyytää Siperianhuskya kirjoittamaan, hän kun on vegaani :)

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.