lauantai 26. syyskuuta 2015

Lady in red (tai Äiti pimahti)

Kävin viime viikolla taas Helsingissä hoitelemassa asioita. Järjestimme Huskyn kanssa aikaa myös kuvauksille, kuten tännekin lupasin. Syksy on saanut minut inspiraation valtaan ja tuntuu, että pääni suorastaan pursuaa ideoita. Ja niin, että minä olen kameran takana, en sen edessä. Olen viime aikoina ottanut kuvia lähinnä itsestäni, ja se on aina jotenkin niin vaikeaa itselaukaisimien ja sellaisten kanssa, että into kuvailuun on ollut vähän hukassa. Mutta kun kuvailin pikkusiskojeni uusia hiuksia, muistin, miten paljon tykkäänkään kuvata muita ihmisiä. Jos saan kamerani eteen malleja, luvassa on siis blogiinkin paljon kuvapostauksia, joissa ei ole aina sitä samaa vanhaa Rukin naamaa, vaikka se miten ihana olisikin. Jee jee!

Husky ei suotta ole lempimallini (muiden siskojeni lisäksi). Hän on uskomattoman muuntautumiskykyinen ja kaikki poseeraukset tulevat häneltä luonnostaan. En tiedä ketään, joka näyttää yhtä mahtavalta ja jopa ammattimaiselta kuin Husky sekä silloin, kun hän on vakava, että silloin, kun hän nauraa suu auki. Minulla oli visio Huskysta punaisessa mekossa ja huulissa kaurapellolla, mutta emmehän me dorkat tajunneet, ettei enää mitään peltoja ole. Löysimme sitten mutaisen hakkuualueen, johon sain avojalkaisen Huskyn työnnettyä, pienistä vastusteluista huolimatta. Ja täytyy sanoa, että onneksi sain! En ole mikään tekniikan mestari, joten kuvaan aina luonnonvalossa. Nyt meillä kävi tuuri ja valo oli täydellinen. Tai siis olin niin taitava, että sain valon täydelliseksi. Krhm.

Tätä kuvaa ei ole muokattu yhtään mitenkään!


Nyt siis ymmärrätte, miksi Husky on lempimallini. Yritin muokkailla näitä kuvia jotenkin, mutta en keksinyt oikein mitään, millä olisin voinut parantaa niitä. Yritin säädellä sävyjä ja tummennella joitain kohtia, mutta muokkaukset ovat aika mietoja.



Laitoin Huskyn minun punaiseen mekkooni, ja täytyy sanoa, että hän näyttää siinä miljoona kertaa tyylikkäämmältä kuin minä, vaikka se onkin vähän iso. 



Kaiken muun lisäksi Husky on loistava heittäytyjä. Hän upotti jalkansa nilkkoja myöten ällöttävään mutaan ja meni makaamaan multaiseen maahan. 





Otimme mukaan kuvausreissulle Huskyn tyttäret, jotka saivat odottaa hetken aikaa eväitä syöden kärryissä, kun äiti ja täti lähtivät hyppimään mutaan. He pääsivät joihinkin kuviin taustalle, josta sitten huimilla taidoillani muokkasin heidät pois. Tämä seuraava kuva kuitenkin onnistui ihan näin, ja sen nimi on "Äiti on nyt vähän väsynyt" tai "Äidin pimahdus" tai "Muista ottaa aikaa itsellesi".




Tämä kuva puolestaan on kuin PTFU:n alkuajoilta, vaikka puska onkin paljon komeampi kuin mitä minulla ja BD:llä:

Käsi(jalka)korun on suunnitellut ja valmistanut Lady Laiskiainen Design. Tilaustietoja voi tiedustella kommenteissa.


Tähän loppuun vielä pari repeilykuvaa. Hemmetin Husky näyttää niissäkin aina vaan yhtä hyvältä! Olisin ärsyyntynyt, ellen olisi kuvaaja.



Ihanaa viikonloppua kaikille! Minä menin lupaamaan, että tänään bingon jälkeen räppään karaokessa, jos FB:ssä julkaisemaani kuvaan tulee 100 tykkäystä. Damn it.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ota chillisti

Somessa on näkynyt viime aikoina epätavallisen paljon mielipiteitä. Mielipiteiden ääneen sanominen on mielestäni hyvä asia, koska se herättää keskusteluja. Parhaassa tapauksessa huomaa, että oma mielipide olikin ihan paska, ja päätyy poistamaan provosoivan päivityksensä vähin äänin. Joskus taas huomaa, että muut ihmiset ovat ihan paskoja. Normaali ihminen pystyy kuitenkin pääsemään yli omasta tai muiden paskuudesta ja hyväksymään, että ihmisyyteen kuuluu ajoittainen erehtyminen.

Ennen tällainen keskustelu käytiin mielipidepalstoilla, ja niitä jaksoin seurata, vaikka aiheena olivatkin aina keväisin koiranpaska ja syksyisin mopopojat. Some puolestaan aiheuttaa minussa ahdistusta, sillä siellä ei ole mielipidepalstan kokoajaa suodattamassa kirjoituksia. Kävi sitten niin tai näin, nämä oma elämänsä mielipidepalstailijat ovat todella ärsyttävää porukkaa. Ihan kuulkaa riippumatta siitä, oliko lakon/leikkausten/pakolaisten vastaanottamisen puolella tai sitä vastaan. Molemmilta puolilta löytyy ääliöitä, jotka pilaavat kaikki mahdollisuudet asialliseen keskusteluun syyttämällä toisiaan ja provosoimalla tahallaan. Some-mielipiteet eivät johda yhtään mihinkään. Se, että kirjoittaa sadannen huonosti argumentoidun ja kettuuntuneen (koska kaikestahan nykyään pöyristytään) ei ole yhteiskunnallista vaikuttamista. Myöskään se, että poistaa fb-kaverilistalta tyypit, jotka ovat eri mieltä, ei hävitä heitä maailmasta.


Olen miettinyt paljon sitä, miten helppoa on nykyään lyödä ihmiselle jokin leima: tuo on maahanmuuttaja/feministi/persu/vegaani/käynyt kauneusleikkauksessa, joten se on tietynlainen.
Asia on pyörinyt päässäni Suomi Areena -tapahtumasta asti, kun ihailemani Ismo Alanko tytötteli kulttuuriministeriä. Petyin tosi pahasti, ja mietin pitkään, että näinkö se Ismo oikeasti ajattelee. Mietin myös ajatusta siitä, että koskaan ei ketään kannata idolisoida, sillä idoleihinsa joutuu aina pettymään. Jossakin kohtaa idoli tekee jotain tyhmää tai on jotain tyhmää mieltä, ja sitten joutuu kohtaamaan sen ahdistavan totuuden: idoli ei olekaan täydellinen vaan ihminen. Kun olin pohtinut Ismon tapausta jonkin aikaa, tajusin, että pystyn antamaan anteeksi ja unohtamaan tämän lipsahduksen. En usko, että Ismo tarkoitti pahaa. En usko, että hän tajusi, miten törkeästi sanoi. Uskon, että Ismo oli tosissaan pyytäessään sanojaan anteeksi. Uskon, että Ismo oppi virheestään ja että hän on silti hyvä ihminen. Siis juuri ihminen, ja ihminen saa tehdä virheitä.

Ismo <3
Älkää missään nimessä ymmärtäkö väärin: typeristä sanoista tai teoista pitää huomauttaa. Olen sitä mieltä, että kun pidän puoliani, pidän samalla kaikkien naisten puolia. Samaa tekee jokainen, joka sanoo vastaan perseen kommentoijalle, tytöttelijälle tai vähättelijälle: Me emme hyväksy tällaista kohtelua. Ei ole ok käyttäytyä noin. On silti eri asia tuomita jokin yksittäinen teko kuin koko ihminen sen perusteella. Tunnen aivan ihania ihmisiä, jotka ovat joskus sanoneet jotain seksististä, suvaitsematonta tai ihan vaan idioottimaista, ja sitten katuneet. Vaikka ihmisessä voi olla jotain vastenmielisiä puolia, voi hänessä olla paljon hyvääkin. Olen oppinut, että läheiseni ovat tyhmiä, ilkeitä ja katkeria. Se ei haittaa, sillä samat ihmiset ovat myös ihania, iloisia, rakastavia, lempeitä ja anteeksiantavaisia. He antavat anteeksi myös minun kärsimättömyyteni, huonon tuulen aikana sanotut ilkeydet ja ajoittaisen radiohiljaisuuteni.



Tanssin taivaankannen alla liemeen mielipuoliseen
Tahdon lyödä vasaralla
naulan maailman sydämeen
pisteen tämän päivän uutiseen

Tahdon lyödä, tahdon tappaa
tahdon olla ihminen
Potkin rikki ikkunoita, tahdon olla ihminen
tai ees tämän päivän uutinen 

Ismo Alanko Säätiö - Päivän uutinen

Blogin alkuaikoina!
Olen siis pohtinut epäinhimillisyyttä some-keskusteluissa, ihmisten tuomitsevuutta ja sitä, miten helposti toisten leimaaminen käy. Mietin myös, miten paljon vaikeampaa minun on kirjoittaa blogia nyt, kun olen saanut jonkinlaisen arkkifeministi-älykköleiman ja minulta odotetaan jotakin. Ajattelin, että minun pitää koko ajan pelätä, että sanon jotain väärää ja joku loukkaantuu. Nyt pari päivää asiaa mietittyäni olen tullut lopputulokseen, että vika on vain omassa päässäni. Mitä väliä on sillä, mitä joku tuntematon minulta odottaa? En millään haluaisi tuottaa pettymystä teille, armaat lukijat, mutta loppujen lopuksi minun pitää pysyä uskollisena vain itselleni. Tiedän kyllä, milloin olen tyytyväinen itseeni ja milloin en, ja jos en ole, korjaan asian, vaikkapa pyytämällä anteeksi.

Kun on itsensä kanssa sujut ja pystyy myöntämään olevansa väärässä (tai ihan älyttömän oikeassa), on paljon helpompi sietää myös muiden tyhmyyksiä. Jos omat teot ovat linjassa omien arvojen kanssa ja tuntee itsensä, on helpompi olla hermostumatta muiden odotusten ristipaineessa. Tietysti muut pitää ottaa huomioon, mutta jos taas alkaa liikaa miettimään muiden tunteita ja näkökulmia, tulee vain hulluksi, sillä oli teko mikä tahansa, aina joku siitä loukkaantuu. Mitään ei voi tehdä, jos pelkää tekevänsä virheen. Sanon välillä asioita, joita en tarkoita ilkeästi, mutta jotka loukkaavat. Joskus sanon tahallani kamalia asioita, jos olen vihainen. Joskus olen vain tietämätön. Toisinaan olen myös kännissä. Pyydän anteeksi tekojani ja sanojani, ja olen aidosti pahoillani, jos loukkaan jotakuta. En kuitenkaan ala nöyristelemään - jos aito pahoillaan olo, tapojen korjaaminen ja anteeksipyyntö eivät kelpaa, en jää tuntemaan loputonta syyllisyyttä, sillä sitä ei kestä kukaan.

Peace and love,


ps. Tästä tuli aika sekalainen selostus, toivottavasti saatte punaisesta langasta kiinni!

perjantai 18. syyskuuta 2015

What is this shit I'm hearing?

Olimme tänään kuvailemassa Huskyn kanssa. Varsinaiset kuvat jaan myöhemmin, mutta nappasin kamerasta yhden otoksen, jonka haluan antaa teidän käyttöönne. Se kuvaa sitä tunnetta, kun joku sanoo jotain oikein idioottimaista. Kas tässä:


Kuvaa voi käyttää esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa*:




*mielipiteet simuloituja

Olkaapa hyvät jälleen! Lisää kuvia myöhemmin, Husky on niin ihana kuvattava ettei mitään rajaa. 

 ja Husky <3


tiistai 15. syyskuuta 2015

Hattuja! Ja leopardimekko, grrr!

Sain jälleen tilata i-h-a-n-a-l-t-a Blackgroupilta mekon, ja päädyin päivittämään syysvaatekaappiani tällä upealla Voodoo Vixenin leopardimekolla. Ensimmäinen syy oli se, että kaipasin täydellisesti istuvaa kynämekkoa ja toivoin tämän olevan sellainen. Toiseksi leokuosilla ei voi mennä vikaan, vai mitä? Kun avasin paketin, tyhmät He-Man ja VBM olivat paikalla ja he haukkuivat mekkoni heti lyttyyn. Heidän mielestään leopardikuosi ei muka sovi kuin keski-iän kriisistä kärsiville naisille eikä oikeastaan heillekään. He-Man ja VBM eivät kuitenkaan tiedä yhtään mitään, sillä:


Ha ha! Eikö vain näytäkin hyvältä? Mekko istuu täydellisesti, ja lisäksi vartalo-osassa on tuollaisia ryppyjä, jotka piilottavat kätevästi mahdolliset kummut ja makkarat. Jee! Rypytyksestä huolimatta käytän kynämekkojen alla aina sellaisia litistäviä alushousuja, jotka pitävät paitsi vatsan sisällä ja ryhdin suorassa, myös mekon aloillaan - se ei liu'u liukkaalla pinnalla ylöspäin samalla tavalla kuin nihkeää ihoa vasten. Ikävä kyllä olen aika pitkäselkäinen, joten ne alushousut jäävät usein vähän liian alas ja ovat siksi ärsyttäviä. Onko antaa vinkkejä, mistä saa pitkäselkäystävällistä spandexia? Vai pitäisikö alkaa käyttää sellaisia alusmekkoja?

Minulla ei aikaisemmin ollut oikein sellaista täydellistä vartalonmyötäistä mekkoa, jonka voisi vetää päälle tilanteessa kuin tilanteessa ja tuntea olonsa itsevarmaksi. Minulla on yksi punainen, mutta siinä on tosi avara kaula-aukko, ja vaikkei tässä leomekossakaan mikään nunna koe olevansa, on tämän pääntie sitä punaista siveämpi. Aika näyttää, tuleeko tästä luottomekko, mutta nyt ainakin näyttää hyvältä.

Mutta, nyt siihen otsikossa luvattuun hattuosioon! Kokeilin yhdistää leopardimekkoon erilaisia asusteita, ja siitä muistui mieleeni, että joku teistä lukijoista oli esittänyt toiveen hattupostauksesta. Päätin siis parittaa leomekon hattujen kanssa ja esitellä teille, miten erilaiselta mekko näyttää eri päähineideillä! He-Man sanoi, että ei näytä yhtään erilaiselta, mutta hänen huono makunsa tulikin jo esille leopardidissauksen yhteydessä.

Huivi. Huivit ovat tosi aliarvostettu asusteryhmä! Niillä voi piilottaa huonon hiuspäivän, piristää arkisia kampauksia ja tehdä asusta vähemmän vakavan. Puin leopardimekon kanssa leopardihuivin, ihan vaan kettuillakseni He-Manin ja VBM:n mielipiteille. Kynämekosta tuli heti vähän arkisempi (vertaa ekaan kuvaan).


Turbaani. Jos sinulla ei ole täydellistä turbaania, tee sellainen. Turbaanin voi taitella huivista tai ommella suhteellisen helposti kankaasta. Minun turbaanini on kirpparilöytö, ja kyllä, se on LEOPARDIKUOSIA. Fuck you, H-M ja VBM.


Aurinkohattu. Joo, tiedän että kesä meni jo ja alkaa olemaan vähän liian kylmä aurinkohatuille. En silti suostu luopumaan ihanista jättilierisistä hatuistani. Ainakin aurinkoisella sunnuntaikävelyllä niitä voi vielä pitää! 

Älkää kysykö, miksi mun tissit näyttää niin hyviltä, en tajua itekään! Se on varmaan tän mekon taikavoima, push up -rintsikat tai sivulta tuleva pehmeä valo.
Lierihattu. Nämä ovat aurinkohattujen syysystäviä, sillä lierihattuja voi käyttää silloin, kun aurinkohatut ovat liian kesäisiä. Tämä hattu on huovasta ja jopa vähän maskuliininen, mutta se sopii silti hyvin leopardimekon kanssa. Yhdistä lierihattu leopardimekkoon, vedä hartioille karvatakki ja voit helposti saavuttaa tämän MRV:n tyylikkään parittajalookin!


Hipster-hattu. En keksinyt tälle parempaa nimeä, kun lierihattu oli jo käytetty. Hipster-hatulla meinaan sellaista vähän lyhyempilieristä hattua. Sekin sopii syksyyn ja huonoihin hiuspäiviin. En ehkä pukisi tällaista oikeasti leopardimekon kanssa, mutta oli vain pakko päästä esittelemään tätä tyylikästä kirpparilöytöä vuosien takaa. En ole käyttänyt hattua tarpeeksi! 


Mitäs sanotte hatuista? Entä leomekosta? Sen pinta on muuten ihanan pehmeää samettikarvaa. Tekee mieli hivellä itseään koko ajan, kun käyttää tätä mekkoa. Voisin muuten tehdä vielä toisenkin hattupostauksen myöhemmin, sillä en saanut tähän ympättyä värikkäitä huivejani, lippistä tai huppuja!


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Aurinko, punkkari ja merenneito

Ah, rakkaat lukijat! Olen viime aikoina angstannut täällä blogissa enemmän kuin laki sallii. On jo aikakin jakaa kanssanne jotain muuta kuin epämääräistä julma maailma yhyy -sontaa. Ja koska tavoitteeni on tehdä aina kaikki ihan täysillä, en tarjoile teille mitään puoliperseistä vaan parasta A-luokkaista settiä eli ruudun täydeltä aurinkoja, merenneitoja ja ylimaallisen upeita satuolentoja. Tämä postaus sisältää muodonmuutoksia (jee), sisarusrakkautta, iloa, onnea ja kaikkea siirappista ällötystä, upeita valokuvia ja vielä upeamia malleja, hiusvinkkejä, rohkeutta ja supermahtavaa asennetta, jotain muuta kuin Rukin naamaa ja paljon hymyjä.

Eilen minulla oli paras päivä pitkiin aikoihin. Sain pikkusiskoni Sekopään, Herneenverson (joka on perustanut oman kuvablogin nimellä Selafiel) ja Sammakkoprinsessan luokseni Turkuun yhdeksi päiväksi. Halusin tarjota heille jotain ihanaa hemmottelua, sillä heillä on ollut rankkaa viime aikoina. Onneksi ihana turkulainen kampaamo Arte lähti mukaan blogiyhteistyöhön ja lupasi tehdä Sekopäälle ja Selafielille uudet hiukset! Arten slogan on "Turun rennoin parturi-kampaamo", heidän nettisivuillaan julistetaan paikan olevan hyvän mielen parturi-kampaamo/kynsistudio ja ovessakin lukee stress free area. Ja kampaamossa on ihan oikea liikekoira vastaanottoapulaisena (vaikka meidän vieraillessamme hän olikin äitiyslomalla hoitamassa 8 pentuaan <3)! Tämä oli juuri sellainen rauhoittava hemmotteluympäristö, jota tytöille kaipasinkin, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen, että he halusivat auttaa tyttöjä rentoutumaan.

Sekopäätä jännittää!

Pelkkä rentoutuminen ei ollut tavoitteena, vaan tietenkin maailman upeimmat hiukset, jotka sitten saimmekin! Tytöillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, vaan hiukset suunniteltiin yhdessä Arten ihanien kampaajien Sarin, Johannan ja Ronjan kanssa. Sekopää oli suunnitellut jo vaikka miten pitkään tosi lyhyttä tukkaa, jopa siiliä. Selafiel puolestaan halusi uutta väriä jo aika kulahtaneisiin hiuksiinsa. Tässä lähtötilanteet:

Naamassa eilisen meikit, joiden pesemisestä läksytin, ja Blue Steel


















Sekopää oli jo aikaisemmin pätkäissyt pitkät hiuksensa polkkamittaan, mutta vielä lyhyempi tukka houkutteli. Hänellä on niin paksut hiukset, että niiden kihartamisessa menee helposti yli tunti aikaa. Minä ja Husky yritimme houkutella häntä pitämään pitkät hiuksensa, mutta hän piti päänsä - ja onneksi piti! Kohta näette.

Selafielin hiukset olivat aika huonossa kunnossa ja häntäkin jännitti niiden värjäys. Mutta onneksi turhaan, sillä ammattilaiset eivät turhaan ole ammattilaisia. Kampaaja Johanna oli innoissaan siitä, että joku antoi hänelle vapaat kädet ja oli valmiina radikaaleihinkin väreihin, ja hän suunnitteli Selafielille kolmen värin merenneitohiukset. Juuri värjättiin ensin tummalla värillä ja latvat vaalennettiin Olaplexilla, joka on joku uusi patentoitu vaalennussysteemi, jossa hius ei kärsi lainkaan niin paljon kuin perinteisellä vaalennusmenetelmällä. En tiedä siitä sen enempää (voitte lukea lisää Arten sivuilta), mutta se oikeasti toimi. Sekopään tukka oli pehmeämpi värjäyksen jälkeen kuin mitä se oli ennen sitä! Vaalennuksen jälkeen latvat sävytettiin tuolla tavalla kerrostetusti (siinäkin oli joku tietty tekniikka) KC Colormask Paint -shokkiväreillä. Sävyjä oli kolme: Evergreen, Deep Purple ja Turquoise.


Kiitos ihana Johanna <3
Sekopään siili-idea vaihtui inspiskuvia katsellessa pariinkin kertaan. Tytöt ovat Supernatural-faneja, ja jostakin kumman syystä yksi inspiskuva oli tämä:

Tää on joku Castiel
Kampaaja Ronja naureskeli, että ei ihan joka päivä asiakkaat toivo Castiel-tukkaa. Itse olin iloinen, että Sekopäätä ei kiinnostanut inspiskuvan sukupuoli. Jee! Lopulta Sekopää ja Ronja päätyivät tukkaan, joka on siili alta ja sivuilta ja päältä pitempi, mutta ei kuitenkaan ananasmallinen. Tukka värjättiin tyvestä mustaksi ja pitkään osioon laitettiin raitoja. Tukkaan vaalennettiin pari raitaa samalla Olaplex-tekniikalla kuin Selafielinkin tukka, ja päälle vedettiin sinistä ja violettia KC Mixeriä sekä Luximax-kiiltosävytettä, jolloin koko tukka näyttää nopeasti katsottuna mustalta, mutta hohtaa hiukan metallisena valossa.



Seuraava vaihe täydellisessä päivässämme oli kuvaukset, joten Ronja ja Johanna laittoivat tyttöjen uudet hiukset tyylikkäille kampauksille, EVOn tuotteilla. Selafielin merenneitohiukset kiharrettiin ja Sekopään tukka laitettiin niin devil-may-care-fiiliksiselle (en keksinyt tähän parempaa ilmaisua!) tötterölle, että harkitsin jo itsekin lyhyihin hiuksiin palaamista. En ikinä lakkaa hämmästelemästä, miten mahtavia pikkusiskoni ovat! Heillä on vahva oma maku, mutta he ovat valmiita aina kokeilemaan kaikenlaista uutta.

Silläkin uhalla, että tästä tulee superpitkä postaus, laitan nyt myös kuvauksiemme tuotokset tähän samaan pötköön! Kuvista tuli niin makeita, että en kestä odotella niiden julkaisemista. Stailasimme Sekopään tukan hengessä hiukan maskuliiniseen pahistyyliin, mutta kirkkaanpunainen huulipuna sekoittaa pakkaa kivasti. Selafielille laitoin suttuisen tumman silmämeikin, luonnolliset huulet ja ehkä hiukan grunge-tyylisen asun. Sammakkoprinsessa sai pitää pastellisen lookkinsa - hänelle laitettiin kirkkaanpinkkiä huulikiiltoa ja vähän vaaleanruskeaa silmiin.

Kuvista saa isompia klikkaamalla. 

Niin cool Sekopää
Merenneito Selafiel
Lempeä Sammakkoprinsessa <3

Tytöt ovat niin luonnollisia kameran edessä, vaikka he ovat iältään vasta (kohta) 17, 14 ja 11. Ehkä koska olen kuvannut heitä pienestä asti! Ja kun katsoo yllä olevaa kuvaa, voi mielestäni ihan rehellisesti sanoa, että ihmiset voivat olla samaan aikaan järisyttävän kauniita ja täysin erinäköisiä keskenään. Kauneutta on niin paljon erilaista ja omaa itseään voi tuoda esille niin miljoonin eri tavoin, että on täysin järjetöntä pakottaa kaikkien päähän yhdenlaista ihannetta. Tytöillä on sama geeniperimä ja samat peruspiirteet, mutta kaikki ovat lähteneet viemään lookkiansa ihan eri suuntiin ja kaikilla se toimii (joo tiedän, puolueellinen isosisko, mutta ei tätä voi kukaan siltikään kiistää).



Sekopään look sai minut nostalgiseksi, sillä näytin suurinpiirtein tältä (paitsi sata kertaa tyylittömämmältä) kymmenisen vuotta sitten. Mun takissa luki mun irkkinick :D
Edit: oli pakko etsiä kuva musta noilta ajoilta :D Huomatkaa naamamaalaukset ja sojottavat rastat. 




Selfaiel huomaa pienetkin asiat, joiden ohi me kaikki muut kävelemme, ja ottaa niistä uskomattoman upeita kuvia.






Näin käy aina, kun otan kuvia pikkusiskoistani: he ovat niin upeita, että en osaa päättää kuvista parhaimpia. Siispä jaan niitä ihan törkeästi! Mielestäni näissä on kuitenkin niin paljon variaatiota, että kuvien katselu ei käy tylsäksi - kaikki kuvat eivät ole samasta paikasta tai poseerauksesta. 












Olin niin innoissani koko päivän, että minua ei yhtään kiinnostanut se, että olin itse ilman meikkiä, tukka märkänä ponnarilla ja äitifarkuissa. En ole koskaan aikaisemmin ollut onnellinen siitä, että olen kuvan homssuisin henkilö! Mutta niin vain nyt olen, sekä onnellinen että homssuisin, vaikka Sekopäällä on silmätkin kiinni. Minusta tuntuu aina vain yhä enemmän ja enemmän siltä, että olen ihan äiti. Mutta ei se haittaa.


Odotan innolla, a) mitä tyttöjen koulukaverit sanovat huomenna näistä hiuksista ja b) mitä te, lukijat, sanotte näistä kuvista. Olen itse tosi inspiroitunut ja innoissani siitä, että pääsin taas kameran oikealle puolelle eli sen taakse. Se on minulle luontevin paikka, vaikka tykkäänkin leikkiä mallia välillä. Olen jotenkin unohtanut tämän viime aikoina. Aion korjata asian, ja ensi viikolla kuvailen yhtä lempimalleistani eli Huskya. En malta myöskään odottaa, että saan taas kuvata tyttöjä, sillä Selafielin tukasta saa varmasti mitä upeimpia kampauksia ja lettejä ja Sekopään tukka taas sopii niin moneen erilaiseen rooliin. Haluaisin laittaa sen mm. tupeeratuksi ja ihan sekaisin, Elvis-tötterölle, irokeesiksi ja geelillä sliipatuksi taakse. Ääää!

Pus pus kaikille ja ihanaa sunnuntaita! Olen sen verran hyvällä tuulella nyt, että taidan mennä keittämään ison pannun kahvia ja vastailla niin moneen kommenttiin ja sähköpostiin kuin sen pannun juominen kestää.

 ps. Etsi kuvista Molkosanin serkku Heinz