lauantai 29. elokuuta 2015

Menkkapiirakka 2

Mulla on niin ihania ystäviä! Juhlimme yhdessä menkkojani joka kuukausi tällä tavalla:






Vuosisadan menkat

Hei lukijat. Minulla on maailman hirveimmät menkat, enkä yhtään tiedä, miksi. Olen ollut kolme päivää vihainen kaikille ja tuntenut oloni hyvin räjähtäväksi. Vatsaa on sattunut hulluna. Normaalisti tämä olo kestää vain yhden päivän! Tässä fiiliksiä:




Video kuvaa loistavasti eilisen olotilaa. Olen tyhmä, ruma ja ilkeä -fiilis sai kuitenkin aikaan tylsistymisen ja sopivan muutoksenkaipuun, jonka seurauksena tein jotain hiuksilleni. Se sai oloni piristymään, ja yhä jatkuvasta kivusta huolimatta huomasin olevanitönään  paremmalla päällä, leipovani perinteistä menkkapiirakkaa ja tanssivani. Illalla katsotaan Star Warsia. Mikä tässä elämässä muka mättikään taas?


Taas yhdet menkat siis voitettu, booyah! Siivoaminen ja leipominen muuten sujuvat aina paljon paremmin, kun on musiikkia. Ja huomatkaa, että tanssini on yksijalkainen! En saa laittaa toiselle jalalle vielä kuin puolet painostani, joten elämä on välillä haasteellista. Kävelen normaalisti keppien kanssa, mutta siivotessa ja leipoessa täytyy käsissä kantaa tavaroita, joten kepit ovat epäkäytännölliset. Olen oppinut etenemään yhdellä jalalla niin, että siirrän painoa kantapäältä varpaille ja liikun twistaten. Se sopii myös tanssiin, joten elämäni on melkein kuin yhtä tanssia. 

Nyt takaisin leipomisen ja musiikin pariin! Täytyy lisätä Dancing with myself Ultimaattiselle menkkasoittolistalle.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Julmuusvapaa meikkiopastus

Huippumahtava ja lukijoiden toiveisiin vastaava bloggaaja täällä moi! Minulta aina toivotaan meikkipostauksia ja nyt on luvassa sellainen. En koe olevani mikään huippumeikkaaja, vaikka tykkäänkin meikkaamisesta ja erilaisten lookkien kokeilemisesta. Siksi tuntuu aina vähän vaikealta tehdä meikkiopastuksia, koska tuntuu, että aina sählään niissä ja alkuperäinen suunnitelma muuttuu videon aikana ainakin kolmeen kertaan. Tajusin kuitenkin, että varmasti osa teistä lukijoistakin on samanlaisia suurin piirtein -ihmisiä, joten yritän rohkaistua julkaisemaan enemmän videoita.

Sain Nordic Feel -verkkokaupasta yhteistyötarjouksen, ja innostuin tietenkin - ilmaista kosmetiikkaa, jee! Meikkejä selaillessa muistin kuitenkin yhtäkkiä Loreal-boikottini. Minua houkuttelivat kaikenlaiset ihanat putelit, mutta siskot - pysyin vahvana! Onneksi maailmassa ja Nordic Feelillä on sellaistakin kosmetiikkaa, jonka slogan ei mittaa arvoani kosmetiikassa. Toinen kriteerini oli eläinkokeettomuus. Vaikka aluksi ajattelin, että homma vaatii hirveästi miettimistä, ei se ollutkaan onneksi kovin vaikeaa: ristivertailin eri listoja ja löysin muutaman merkin, jotka sopivat minulle. Maailmaa pelastaessa ja ekohippeillessä on hirveän kätevää, kun muistaa ulkoa ne pari merkkiä, joita voi hankkia. Nyt testasin mineraalimeikkifirma Lily Lolon BB-voiteen ja huulipunan sekä The Balmin meikkipuuterin, luomivärisetin ja huulikiillon.

Nyt siis näytän teille, miten teen kaksi eri meikkiä: toisen arkisemman Lily Lolon tuotteilla ja toisen vähän voimakkaamman The Balmin meikeillä. Päivämeikki on muunnelma kevyestä perusmeikistäni: maltilliset rajaukset ovat samanlaiset kuin aina, mutta huulipunana on punaisen sijaan tumma nude. Iltameikki on taas tyyliä smoky eyes meets ghettorajaukset. Tein iltameikin suoraan päivämeikin päälle, koska ajattelin sen olevan kiireisen bisnesnaisen perusperjantairutiini. Aina yhtä kannustava mieheni kutsui voimakkaampaa meikkiä pornotähtimeikiksi. Siltä se ehkä näyttikin keskellä päivää, koska sekä silmät että huulet oli vahvasti meikatut - iltameikki ei vaan sovi kauppareissulle kesäpäivänä kello kaksi. Tässä on naamani ennen meikkiä ja sen jälkeen.


Lily Lolon BB-voiteen sävy on Light, ja se on tyydyttävän vaalea jopa tällaiselle kalpeanaamalle. Sävy on ehkä aavistuksen kellertävämpi kuin mistä yleensä tykkään, mutta ehkä se on totuttelukysymys. Huulipunan sävy on Intense Crush, ja nimi puhuu puolestaan: tämä on tosi söpö sävy! Koostumus on pehmeä, vähän huulikiiltomainen, joten puna toimii hyvin sellaisina päivinä, kun ei jaksa huolehtia koko ajan kirkkaan punaisen pysymisestä.


Kerron videolla vielä tarkemmin arvioni tuotteista ja yritän opastaa teitä parhaani mukaan. Tässä ensin siis arkimeikkivideo:


Jatkan siis suoraan iltameikkiin, mutta ajattelin, että on katsojaystävällisempää pilkkoa video kahteen osaan. Älkää välittäkö lisäämistäni teksteistä - minulla on vähän omituinen huumorintaju. Tai no kai te sen nyt tiedätte. Tässä iltameikki, vähän eri ilmeillä ja erilaisissa valoissa ja vielä eri tyylisesti muokattuna, jotta saatte selkeän kokonaiskuvan:


Instagram-goodness!

Huh, niin paljon MRV:n naamoja. Sitten itse meikkausvideoon. Tässä meikissä kokeilin The Balmin meikkejä, jotka ovat paitsi cruelty free myös hauskoissa paketeissa. Maskeeraajaystäväni Lady Laiskiainen tiesi merkin, joten sen pitäisi olla hyvä ammattilaistenkin mielestä. Toivottavasti saatte jotain selvää selostuksestani videoilla! Kuten kannustava äitinikin sanoi, en ole kovin hyvä livenä :D


Käytin smoky eyes -luomiväripalettia, meikkipuuteria ja Pretty Smart -huulikiiltoa. Luomiväreissä oli tosi hyvät pigmentit - en yleensä käytä kauheasti luomivärejä, ja silloinkin kun käytän, käytän jotain halpiksia. Nyt tätä kokeiltuani en varmaan ikinä enää voi mennä takaisin halpiksieni pariin. Huulikiiltoa tai meikkipuuteriakaan en ole käyttänyt aikoihin. Huulikiillossa parasta oli tuoksu, nimi ja ihana sävy. Voisin kuvitella, että tätä voisi sekoittaa mustaan ja saada aikaan villejä syyshuulia! Huulikiilto myös kesti kiitettävän pitkään ja siitä jäi iltaan asti kestävä väri kiillon jo pyyhkiydyttyä pois. Meikkipuuterin sävy oli Lighter than light, ja se kyllä piti paikkansa. Puuteri oli kesäihooni aavistuksen liian vaaleaa, mutta parin kuukauden päästä se on varmaankin juuri sopivan sävyistä. Kiva, sillä en koskaan löydä tarpeeksi vaaleita meikkivoiteita! Meikkipuuterin koostumus oli ihan hyvä, mutta ihoni oli ehkä vähän liian kuiva sille. Pitää alkaa taas käyttää kosteusvoiteita. Älkää tuomitko minua helvettiin, ihoasiantuntijat.

Kummasta meikistä tykkäsitte enemmän, arkimeikistä vai pornotähtimeikistä? Pornotähdistä puheen ollen, sain vielä yhden tuotteen, josta teen postauksen ensi viikolla.

ps. Ensimmäinen huomio lukijoille vastaavasta bloggaajasta oli lievästi liioteltua ja ironista. Tunnen kauheaa syyllisyyttä, kun en ole ehtinyt vastailemaan kommentteihin. Luen ne kaikki silti ja olen kiitollinen jokaisesta. En oikein voi selostaa syitä vastailemattomuuteeni, mutta voin vannoa, että minulla on kelvolliset syyt olla vähän ulkona bloggaajapelistä. Ajattelin tehdä videon, jolla a) pyytäisin anteeksi vastaamattomuuttani ja b) yrittäisin selostaa jotakin suurinpiirteisiä syitä. Mutta siis siihen mennessä: arvostan kaikkia (kommentoivia) lukijoita ja minulle on tärkeää, että saan teiltä palautetta. Kusi ei ole noussut päähäni, siellä on vain kaikenlaisia sekalaisia murheita, jotka vievät aikaa ja keskittymistäni muualle.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Nahkainen kellohame ja pohdintoja muodista

Hahaa, luulette saavanne kevyen päivän asu -postauksen, MUTTA EI. Varoitus: tämä postaus sisältää kivoja kuvia vaatteista mutta myös painavaa paasausta ja kysymyksiä, joihin en itsekään tiedä vastausta.

Tiedättekö sen ilmiön, kun ensin huomaa jonkun tyylin/aikakauden/vaatteen/jutun jossakin eikä välttämättä ajattele siitä mitään - huomaa vain. Yhtäkkiä sitä juttua alkaa näkemään joka paikassa. Sitten siitä innostuu ja alkaa etsiä sitä kaupoista, mutta mistään ei löydy, ainakaan Suomesa. Hetken päästä kuitenkin joka ikinen kauppa tarjoaa juuri sitä juttua. Siinä vaiheessa juttuun on joko kyllästynyt tai sitten ostaa sen kuitenkin, koska sitä on himoinnut niin pitkään.

Ostin Barcelonasta tekonahkaisen puolikellohameen. Saa nähdä, tuleeko nahka taas muotiin kohta - ainakin minä olen siitä innostunut. Tässä vaatteessa minua kiehtoo a) ysärin ja 2000-luvun alun vibat (mulla oli tänkaltanen ruskea hame yläasteella) b) fiftarityylin ja sille epätavallisen materiaalin sekoittaminen ja c) täydellinen istuvuus.
Nuorempana ajattelin, että tämä oli vain maailman julma tapa pilata elämäni ja kaikki, mikä oli minulle tärkeää. Tiedän, olin dramaattinen. Nykyään ymmärrän, että näin muoti toimii. Minua kiinnostaa (sosiaali)psykologinen selitys ja koneisto tämän ilmiön takana. Tosi usein tuntuu, että mieltymyksen yhteneväisyys muodin kanssa on pakko olla sattumaa, mutta kun niin käy usein, tajuaa, ettei se voi olla. Vai mitä sanotte seuraavasta esimerkistä:

Aloin toukokuussa katsoa sarjaa nimeltä Buffy the Vampire Slayer (katsomisen arvoinen, teen siitä oman postauksensa). Sarja on kuulemma pakollinen katsottava ysärilapsille sekä nörttitytöille, joten en tajua, miksi en sitä ole aikaisemmin katsonut, vaikka se on ollut tehtävälistallani jo pitkään. Kesän masentavien sateisten päivien innoittamana katsoin kuitenkin koko sarjan 7 tuotantokautta läpi. Sarjaa katsoessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota osittain aika järkyttäviinkin ysärivaatteisiin. Kiinnitin huomiota erityisesti iihanan brittipunkkaripahiksen Spiken (nolottaa myöntää, mutta vaihdoin hahmon innoittamana Whatsappin taustakuvakseni Billy Idolin) pitkään nahkatakkiin. Yleensä maahan asti ulottuvat takit tuovat mieleeni vain yläasteen angstiset erilaiset nuoret ja Matrixin, silleen awkwardilla tavalla. Mutta Spiken nahkatakkia katsellessa ajattelin, että tuo näyttää oikeastaan aika hyvältä! Ja mietin myös, osittain kauhistuneena, että se tulee ihan varmaan kohta taas muotiin. Kaikki ysärijutut on nyt käyty läpi, joten 2000-luvun alku on ihan varmaan seuraava. Ennustin Matrix-takkien paluuta EMP:n blogissa toukokuussa.

Viikset selittyvät myöhemmin, kunhan saan muokattua yhden videon julkaisukuntoon

Eikö vaan sitten eilen, kun koikkelehdin keppieni kanssa hakemaan H&M:ltä feminismipaitaa (siitä oli joku laittanut kuvan Facebook-ryhmään ja minun piti saada se, puolirampanakin), näin sen: mallinukeilla oli päällä nilkkoihin asti ulottuvia kaapuja ja takkeja. Ne eivät olleet suoraan nahkatakkeja, mutta silti. Tämä voisi olla sattumaa, mutta kun näin on käynyt jo monta kertaa. Katson jotakin vanhaa leffaa tai kuvaa, ja ihastun johonkin tiettyyn juttuun - hetken päästä, kuukausien tai vuoden, siitä tulee muotia ja tajuan, että ajatukseni eivät olekaan minun omiani.

Nahkahame ja feminismipaita! Jotkut fb-ryhmässä olivat sitä mieltä, että aatteita ei saa kaupallistaa ja että on väärin, että H&M hyötyy aatteesta, jota se ei itse noudata (lapsityövoima jne.). Minä ajattelen, että on mahtavaa, että tällaisia paitoja myydään valtavirtaliikkeessä! Nämä olivat melkein loppuneet, sain viimeisen kappaleen (S-koko, mutta paita on kai tarkoitettu olemaan vähän löysä - ei väliä, se istuu minulle vain vähän eri tavalla). Ehkä feminismin negatiivinen leima on vihdoin väistymässä!
Nyt joku fiksumpi voi minulle selittää, mistä on kyse. Katsoinko Buffya jonkin alitajuisen pakon sanelemana? Vai poiminko sieltä juuri nahkatakit siksi, että jokin psykologinen aivopesu oli saanut ne näyttämään mielestäni taas cooleilta? MITÄ TAPAHTUU? Erityisesti minua ärsyttää se, että minuun, joka pidän itseäni kuitenkin jonkun verran itsenäisesti ajattelevana ja tiedostavana henkilönä, pystytään näin vaikuttamaan. Olen oikea itsereflektoinnin mallioppilas: käyn jatkuvasti läpi tunteitani ja ajatuksiani ja pohdin niiden alkuperiä ja syitä, jotta voisin paremmin ymmärtää itseäni ja muita. Silti tietoisuuteni ohi pääsee tällaisia asioita! En voi olla miettimättä, että jos aivopesu toimii näin pienissä ajatuksissa ja mieltymyksissä, miten se toimii isommissa asioissa? Tämä on aika pelottava kuvio.

Hahaa, nyt tissientuijottajat saavat samalla ilmaisen luennon!
Haluaisin oppia ymmärtämään ilmiötä, jotta pystyisin tiedostamaan paremmin, kun minuun yritetään vaikuttaa. Osaako kukaan vinkata mitään hyvää kirjaa tai muuta lähdettä, josta voisin lukea asiasta lisää? Olisi kiva mennä vaikka johonkin kurssille tai luennolle, nyt kun minulla vielä on mahdollisuus. Haastan myös teidät, armon lukijat, miettimään omia mieltymyksiänne ja niiden alkuperiä. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, että tykkää siitä, mikä on muodissa, mutta minun mielestäni on aina hyvä tiedostaa MIKSI, jotta voi aidosti ja oikeasti tehdä omat valintansa.

tiistai 18. elokuuta 2015

Dog owner shaming

Tiedättekö dog shaming -kuvat? Niissä koiran viereen laitetaan kyltti, jossa selostetaan, mitä pahaa koira on tehnyt, ja sitten otetaan kuva. Sitten koiralle naureskellaan hyväntahtoisesti. Kuvat ovat hauskoja, koska koirat keksivät aina kaikenlaisia uskomattomia tempauksia, ja lisäksi niillä voidaan lievittää omistajan ärsyyntymistä ja muuttaa se nauruksi. Kuvien ei-niin-hauska puoli on se, että monet koirista varmasti ovat tehneet temppunsa turhautumisen vuoksi. Ihan hauskoja juttuja ovat alusvaatteiden kuljettaminen sohvalle tai jollekin hassulle esineelle haukkuminen, mutta esimerkiksi seinän syöminen ei ole enää normaalia.

Minun teki mieli tehdä Vilistä meemi, jossa sheimaan sitä siitä, että sillä on kestänyt lähes 11 kuukautta oppia sisäsiistiksi. Sitten mietin asiaa tarkemmin ja päätinkin sheimata itseäni.

Vihdoinkin - matto lattialla!

Vaikka otankin pääsyyn omille niskoilleni, haluan syyttää osaksi olosuhteita. Ehkä koiraa harkitsevat tai pentujen ongelmien kanssa painivat voivat ottaa huomioon asiat, jotka itse opin kokemuksen kautta.

Vili koirapuistossa tutustumassa kavereihin <3

1. Jos mitenkään mahdollista, älä hanki koiraa juuri kylmimpään aikaan. Vili tuli meille joulukuun alussa, ja juuri sen jälkeen oli talven kylmin aika. Vili oli niin pieni reppana, että se ei pärjännyt ulkona edes villapaidan kanssa pitkiä aikoja. Niinpä se ei millään saanut pissatuksi ulos, vaikka olin tosi tarkka siitä, että yritämme ulkoilla aina pissahädän aikana - eli leikin, unien ja syömisen jälkeen. Varmasti yli kymmenen kertaa päivässä. 

2. Mieti koiran pentuajan ympäristöä. Vili oli kasvanut metsän keskellä rauhallisissa tunnelmissa. Se ei ollut tottunut mekkalaan tai liikenteeseen, ja siksi sitä pelotti aluksi todella paljon kaikenlaiset äänet, autot ja varsinkin mopot. Tämän vuoksi se ei uskaltanut tehdä ulkona mitään. Ekat pissat se teki roskiskatokseemme ja sitten puistoon, ja sillä kesti tosi pitkään, että se ei säikkynyt ohimeneviä autoja.

3. Ole kärsivällinen. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Minulta menivät hermot monta kertaa, kun Vili ei vaan tajunnut. Koska olimme opettaneet sen aluksi pissaamaan paperille, koska ulkona tarpeiden tekeminen ei vaan kylmyyden ja melun takia onnistunut, sen oli tosi vaikeaa muuttaa tapojaan.

4. Muista kehua. Me tietysti kehuimme aina tosi paljon, jos Vili pissasi ulos. Sisälle pissatessa jätimme sen huomiotta. Kehut eivät kuitenkaan riittäneet motivoimaan meidän ahmattiamme. Rupesimme antamaan Vilille herkkuja aina, kun se teki jotain ulos - se toimi vähän paremmin. Helmi-maaliskuussa se alkoi tajuta, että sen kannattaa pissata ulos. Silti se ei tajunnut, että sisälle ei kannata!



5. Hyvästele matot suosiolla pentuajaksi. Me olimme ottaneet matot pois ajoissa. Ikävä kyllä emme voineet hankkiutua eroon kaikesta tekstiilisestä. Kun Vili alkoi ulkona pissatessaan nostaa jalkaa (=sen hormonit alkoivat toimia ja murrosikä lähti käyntiin), se keksi saman jutun myös sisällä. Pari kertaa se tuli pissaamaan sängylle, vaikka me olimme vieressä. Onneksi sotkuun menivät vain peitot, ja futon säilyi puhtaana. Tämä oli tosi vaikeaa aikaa, sillä tiesin tekeväni kaiken oikein, mutta mikään ei tehonnut.


6. Kokeile vippaskonsteja. Kun sohvatyynyt oli kivasti merkattu pari kertaa, kävimme Vilin sponsorilla eli eläinkauppa Petolassa kyselemässä hajunpoistajaa. Saimmekin pelkkien jälkien korjaamiseen keskittymisen sijaan sieltä hyviä neuvoja ja kuulimme ekaa kertaa pissavyöstä. Vyö laitetaan uroksen vatsan ympäri (naaraille oli vaippamalli) ja sitä pidetään sisällä. Koiran pitäisi oppia, että sisälle ei merkkailla, koska siitä tulee itselle ikävä olo. Olin vähän epävarma mutta myös epätoivoinen ja kokeilin. Vyö toimi viikossa! Vili ei enää sen jälkeen merkkaillut sisälle.


Vaikka merkkailu loppui, välillä Vili silti vielä pissasi sisälle. Varsinkin vieraissa paikoissa. Jossain vaiheessa meinasin menettää toivoni. Olin kuvitellut, että Vili oppisi sisäsiistiksi 6 kuukauden ikään mennessä, koska olin lukenut, että se on normaali raja. Minua hävetti, että se ei millään oppinut, vaikka tein kaikkeni. Minulla oli mahdollisuus viedä sitä ulos parin tunnin välein, koska opiskelen ja olen usein päivisin kotona. Lohdutuksekseni sentään luin, että joillakin koirilla voi kestää hiukan pitempään oppia sisäsiistiksi - varsinkin urospuolisilla, kääpiöroduilla ja mäyräkoirilla. Vili oli tietysti oikea jackpot, näiden kaikkien yhdistelmä.

Vili on koirien Messi

Mutta nyt VIHDOINKIN olemme saavuttaneet sellaisen elämäntilanteen, että voimme laittaa matot lattialle! Vili osaa pyytää ulos (aamuisin ja öisin se tekee tämän nuolemalla naamaa raivokkaasti) ja pissaa reippaasti jalka ylhäällä, vaikka autoja menisikin ohi. Nyt keskitymme siihen, että Vili oppisi kestämään hiukan pitempiä aikoja sisällä. Käymme vieläkin useasti päivässä ulkona: aamulla puoli seitsemältä, kymmeneltä, yhden kahden aikaan, viiden kuuden aikaan ja illalla pisimmällä lenkillä. Tavoite olisi kolme lenkkiä päivässä.

Kaikille saman ongelman kanssa painiville: koittakaa jaksaa! Tiedän miten raivostuttavaa koiran sisäsiistiksi opettaminen voi olla. Ja jotkut vielä onnistuvat siinä niin ärsyttävän helposti. Mutta kyllä se lopulta onnistuu hitaimmaltakin koiralta (ja omistajalta). Vili on muuten niin älyttömän ihana, että sen pusujen avulla jaksoin koko raivostuttavan pissaparaatin.




&

torstai 13. elokuuta 2015

Läski ennen kaikkea

Satuin kuulemaan keskustelunpätkän, joka sai minut pohtimaan ruokaa ja siihen suhtautumista. Yleisellä tasolla suhde ruokaan on liian usein täysin vääristynyt. Aivan kuin ruoka olisi vain kaloreita, joita pitää laskea ja joista pitää tinkiä hinnalla millä hyvänsä. Keskustelu koski n. 13-vuotiasta tyttöä, joka ei ollut syönyt moneen tuntiin (syytä tähän ei mainittu). Keskustelussa puhuivat kuitenkin aikuiset ihmiset.

"Sun pitää syödä! Etkö tiedä, että on lihottavampaa olla syömättä pitkiä aikoja kuin että jos söisit parin tunnin välein?"

"Niin, ylipainosia ihmisiä yhdistää se, että ne jättää aterioita väliin."

"Niinpä! Ruokaa pitäis syödä vähintään kolmen tunnin välein. Mä luin, että aineenvaihdunta hidastuu jos ei syö tarpeeksi usein, ja sitten vasta lihookin."

"Aineenvaihduntamekanismit tarvii ruokaa, jotta ne jaksaa polttaa rasvaa."

 Minä tähän: "Tiesittekö, että sitä ravintoa tarvitsevat myöskin teidän aivonne?"

Tämän postauksen kuvat ovat Barcelonasta, kauppahallin kojuista. Tykkään yleensä kuvata lähinnä ihmisiä, mutta nämä ihanat ruoat saivat minut hullaantumaan. Höhö ja nämä persikat näyttävät ihan pyllyiltä, höhö.
Tottakai huoli oli oikea, kyllähän 13-vuotias lapsi tarvitsee ravintoa säännöllisesti. Perustelut kuulostivat korvaani kuitenkin oudoilta. En tiedä olenko yksin mielipiteeni kanssa, mutta minun mielestäni kuitenkin aivojen toiminta, henkinen jaksaminen ja ajattelu menevät aineenvaihdunnan toiminnan ja rasvanpolton edelle. Miksi ensimmäinen asia, mikä aikuisille tuli mieleen, oli tytön kannustaminen laihdutusvinkeillä ja pelotteleminen lihomisella? Onko se tosiaan kamalin seuraus syömättömyydestä? Muistan yläasteen ja lukion pitkät koulupäivät ja iltapäivän koomailun ja humisevan olon, koska kouluruoan jälkeen söin vasta kotona kuuden aikaan. Väsymys oli uskomaton, eivätkä aivoni omaksuneet iltapäivän tunneilla varmaan yhtään mitään.



Jotkut sanovat minua nykyään ituhipiksi ja ruokanatsiksi, koska kiinnitän huomiota ruokani laatuun, mutta minun mielestäni on olemassa paljon pahempia ruokanatseja kuin minä. Eräskin tuttuni jaksaa aina muistuttaa, että HEDELMISSÄKIN ON HEI SOKEREITA. Ja että BANAANIKIN LIHOTTAA. Argh! Sitten hän itse vetää jotain proteiinipirtelöitä, joihin on tungettu ties mitä myrkkyjä, makeutusainetta ja synteettisiä vitamiineja. En pidä itseäni ruokanatsina, vaikka valmisruoat ällöttävät minua ja haluan tehdä ruokani mahdollisimman pitkälti itse. Yritän valita ostokseni sillä perusteella, että niissä olisi mahdollisimman vähän ainesosia - raaka-aine on paras aine. Minua ei oikeastaan kiinnosta yhtään katsella kaloripitoisuuksia (mikä saattaa näkyä takapuolessani, mutta ei ainakaan vielä vaarallisella tavalla, joten näkyköön). Uskon, että kun syö hyvin ja monipuolisesti, keho osaa itse vaatia tarvitsemansa määrän ruokaa.

Valtava hunajapylly
Nyt kun olen onnistuneesti asetellut pääni päälle pyhimyksen sädekehän, voin myöntää, että kyllä silti syön suklaata ja karkkia ja käyn joskus roskaruokailemassa Hesessä. Ihanteet eivät aina mene yksiin käytännön ja nälän kanssa.

Tiesittekö, että on edes olemassa näin montaa eri tomaattilajia?
...tai oliivilajia?
On todella erikoista, mihin mittasuhteisiin kalorikammo on mennyt. Valkoisen sokerin välttelyn ymmärrän hyvin, mutta se ei yleensä riitä, sillä sokeri usein korvataan jollain muulla. Tämän voisi tehdä luonnollisesti ja terveellisesti hedelmillä tai hunajalla, mutta ei. Tosi monet ihmiset syövät mieluummin kaikenlaisia makeutusainemyrkkyjä, mihin ikävä kyllä vielä kannustetaan useissa dieeteissä. Ja kaikki kalorien takia! Hunajassa on ihan hulluna vitamiineja ja entsyymejä, joten se on suorastaan terveysruokaa. Siemenien ja pähkinöiden energiamäärä saattaa ehkä näyttää suurelta, mutta ne ovat aivoille terveellisiä vitamiinipommeja ja niitä tarvitsee vain pienen määrän tullakseen kylläiseksi. Öljyt ja rasvat ovat välttämättömiä koko elimistön toiminnan kannalta, niin aivojen kuin ihon ja hiustenkin. Yritän usein esimerkiksi leipoa hiukan terveellisemmin ja korvata sokeria hunajalla ja jättää jauhoja pois, mutta jotkut ystäväni silti nimittävät tarjoamiani herkkuja epäterveellisiksi eivätkä maista niitä lainkaan tai maistavat vain pienen palan. En voi mitenkään ymmärtää tätä, sillä minun mielestäni ne ovat oikein superfoodia, ruokaa, joka tekee hyvää ja maistuu hyvältä.

Sen sijaan että oppisimme pitämään makeuttamattomasta smoothiesta tai antaisimme kehollemme ja mielellemme sen ansaitsemaa ja tarvitsemaa monipuolista ravintoa, tungemme ruokaamme myrkkyjä korvataksemme kammottavat kalorit ja synteettisiä vitamiineja korvataksemme sen, että alkuperäiset ovat kadonneet käsittelyssä. Koska hei onhan banaanin maistaminen suorastaan perisyntiä.



Tarkoitukseni ei ole pilkata dieettejä tai kalorien laskemista. Ymmärrän kyllä, että myös liikalihavuus on terveysriski ja on hyvä juttu, jos ihminen haluaa laihduttaa kiloja oman itsensä vuoksi. Tai esimerkiksi siksi, että tuntee olonsa hyväksi kropassaan. Sitä en ymmärrä, miksi omasta ja muiden ruoista stressaavat ihmiset, jotka ovat valmiiksi jo normaalipainoisia ja hoikkiakin. On aivan turha vedota kalorien laskemisen terveyssyihin, jos painoindeksi ei näytä oikeasti merkittävää lihavuutta - ja silloinkin se on ok vain omalla kohdalla.

Minua ärsyttää asenne, että lihominen on ihmisen pahin mahdollinen kohtalo. Vähäkaloristen ruokien syöminen hinnalla millä hyvänsä ja terveellisienkin rasvojen välttäminen johtuu juuri tuosta asenteesta. Ulkonäön priorisoiminen kaiken muun edelle on niin juurtunut ihmisten mieliin, että ihan fiksut aikuiset ihmiset automaattisesti miettivät ruokaa ensisijaisesti lihomisen tai laihtumisen välineenä sen sijaan, että ajattelisivat ensimmäiseksi vaikkapa sitä, että ajattelu tai keskittyminen ei suju, jos aivot eivät saa ruokaa tai että aspartaami aiheuttaa syöpää. Ja mikä pahinta, he puhuvat asiasta nuorten edessä aivan kuin se olisi itsestäänselvyys ja hyvä asenne antaa eteenpäin.

Onko asia tosiaan näin? Oletko mieluummin tyhmä kuin lihava?

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hattaraa ja maailmanpyörä

Ah, vihdoinkin sain edes yhden postauksen Barcelonan reissustamme kokoon! Koska olen rampa laiskimus, se sisältää lähinnä kuvia. Yritän silti kirjoittaakin tähän jotakin. Nyt ne, joita ärsyttää naamani, voivat hypätä tämän postauksen yli, sillä luvassa on Tibidabon huvipuiston lisäksi lähes pelkkää minua.

Hahahaha tätä sokerihumalan määrää
Meidän hotellimme, Hotel Catalonia Park Güell, sijaitsi Valcarcan metroaseman läheisyydessä. Kirjoitin nyt hotellin nimen tähän, jos joku sen haluaa tietää - mutta en suosittele hotellia. Se oli kyllä suhteellisen edullinen (muistaakseni about 90 e/yö), mutta se sijaitsi mäen päällä. Voi nakki mikä kiipeäminen sinne oli, varsinkin 30 asteen helteessä! Lämpötila oli sama tietysti koko loman ajan, mikä vei vähän mehuja. Mutta hei, en valita. Tai no joo, valitan.

Hotellin ikkunasta oli uskomattoman hienot näköalat läheiselle Tibidabon vuorelle/kukkulalle. Siellä meitä houkutteli iltaisin luokseen Disneyn satulinnan näköinen hohtava rakennus ja maailmanpyörä. Teimme siis retken Tibidaboon ja siellä sijaitsevaan vanhaan huvipuistoon (1889), joka oli kekseliäästi myös nimeltään Tibidabo. Olen käynyt Barcelonassa joskus lapsuudessani, ja muistin huvipuiston hämärästi - en ole ihan varma, olenko itse käynyt siellä vai olenko kuunnellut isosiskoni juttuja siitä. Puistoa oli kuitenkin päivitetty muutama vuosi sitten ja nyt se oli ihan tyydyttävä tällaiselle huvipuistofriikille kuin minä. Laitteet olivat aika perussettiä, mutta upeat maisemat tekivät puistosta vierailemisen arvoisen. Koko päivän lippu maksoi 27 euroa.



Puistoon pääsi vanhan raitiovaunun ja funingulaarin (sellaisen ylöspäin menevän pikkumetron) yhdistelmällä, mutta se oli aika kallis setti. Bussi olisi maksanut vain euron (10 matkan kortilla), mutta halusimme kokeilla eksoottisempaa matkustustapaa - ratikka ja funi maksoivat yhteensä n. 13 euroa.


Raitiovaunun kuljettaja kehui minua kauniiksi - mutta miehelleni! Meinasin räjähtää. Jos muuten ulkomailla haluaa kuulostaa mahdollisimman barbaariselta ja pelottavalta, riittää kun huutaa vihaisesti RAPARPERIPIIRAKKA.

En osaa päättää, tykkäänkö hempeän pastellisesta huvipuistovärityksestä vai kivasti nostalgisesta infrapunamustavalkoisesta. Tässä siis molemmat!
Pelkään korkeita paikkoja, mutta silti aina änkeän kaiken maailman maailmanpyöriin, kuumailmapalloihin ja torneihin. En tiedä mikä minua oikein vaivaa. Tibidabon maailmanpyörä sijaitsi jyrkänteen reunalla, ja olin aivan varma, että se on odottanut paikallaan yli sata vuotta sortuakseen juuri, kun minä astun kyytiin.





Olin odottanut, että huvipuistossa olisi riistohinnat kuten Suomessa, mutta ei - pääsin rauhoittelemaan maailmanpyörän aiheuttamaa jännitystäni kolmen euron viinilasillisen ääreen.




Asustani sen verran, että näissä kuvissa päälläni on maailman ihanin mekko, jonka pöllin Siperianhuskylta. Tai hän jätti sen vahingossa meille ja käytin siskosoikeuttani sen haltuunottoon. Se on ihan kuin minulle tehty muutenkin. Mekko on kirpparilöytö, joten en voi ostaa itselleni uutta samanlaista - se oikeuttaa rikokseen, eikö? Villin huvipuistopäivän lopuksi olin niin hikinen, että minun oli pakko riisua rintsikat mekon alta - ja huomasin, että en edes tarvitse niitä tämän mekon kanssa (katso kuva alla)! Ah, there is a god. Täytyy hankkia Huskylle jotain tosi ihanaa lepykkeeksi.

Lempparihatulleni jouduin sanomaan hyvästit matkalla. Unohdin sen vahingossa hotellin kattouima-altaalle. Nyyh!

RIP Rukin mahtava aurinkohattu 4/2015-7/2015.
Jos käy Barcelonassa, suosittelen ehdottomasti Tibidaboa. Sinne ei edes tarvitse ostaa koko päivän lippua - riittää, kun ostaa yksittäisen lipun vaikkapa maailmanpyörään ja nauttii upeista maisemista (se kolmen euron viinilasi kädessä).

 ps. Hattara on muuten maailman kamalinta kuraa! Miten kukaan voi haluta syödä sitä?