tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tarinoita Villistä Lännestä

Olen kertonut täällä usein pieniä tarinoita minun ja Huskyn lapsuudesta. Siihen on kuulunut paljon kivoja juttuja: Olen saanut hoitaa ja rakastaa maailman parhaita pikkusiskoja. Taiteilija-äitimme antoi meidän toteuttaa itseämme, ja saimme maalata ja koristella huoneemme ja itsemme miten tahdoimme - joskus onnistuneesti, joskus äärimmäisen epäonnistuneesti. Yläasteella olimme pienessä koulussa, jossa ystävinemme teimme kaikenlaisia ikimuistoisia jäyniä ja koimme järkyttäviä teinidraamoja.

En kuitenkaan ole kertonut kaikesta sekasorrosta, epävarmuudesta ja ahdistuksesta, joka on ollut olennainen osa lapsuudenperhettämme. Syitä on useita. Olen päättänyt keskittyä iloisiin ja positiivisiin asioihin elämässäni ja varsinkin täällä blogissa. Osa muistoistani onkin superhauskoja jopa kaikessa järkyttävyydessään - olen oppinut nauramaan niille ja tekemään niistä hyviä tarinoita. Tykkään shokeerata kaveripiiriäni lapsuusmuistoillani, vaikka tiedän, että he eivät usko puoliakaan jutuistani todeksi. Niistä on tullut vitsejä. En osaa itsekään suhtautua muistoihini ahdistuksella, koska ne eivät ole tapahtuessaan tuntuneet muulta kuin normaalilta elämältä. Olen ymmärtänyt perheemme omituisuuden vasta vanhempana ja käsitellyt siihen liittyvät ahdistavat muistot niin huolellisesti, että ne eivät satuta minua enää ollenkaan. Joskus ihmettelen, miten ihmeessä minusta on tullut järkevä ja suhteellisen normaali aikuinen - vaikka vaikeuksia matkalla on toki ollut.

Aiemmin kerroin, että yksityiselämässäni tapahtuu nyt kaikenlaista, minkä takia bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Asiat liittyvät lapsuuden perheeseeni. Tämä ei ole avautumisblogi, joten en jaksa setviä asiaa täällä sen tarkemmin. Sen sijaan tämä on huumoriblogi, joten käsittelen yksityiselämäni ongelmia tekemällä niistä teille teatteria. Ehkä tarinani auttavat teitä ymmärtämään, että:

1. Perheissä tapahtuu oikeasti aivan uskomattomia asioita, joita ulkopuolinen ei voi edes aavistaa.
2. Kurjuutta ja köyhyyttä nähdäkseen ei tarvitse mennä Suomen rajojen ulkopuolelle.
3. Kaikki lapset eivät näytä ahdistustaan ulospäin. On valtavasti lapsia, jotka pärjäävät koulussa ja ovat kilttejä, fiksuja ja kohteliaita, mutta kohtaavat valtavia ongelmia kotona. 

Voitte aivan vapaasti nauraa seuraaville tarinoille, minäkin nauran. Voitte myös järkyttyä. Voitte olla uskomatta niitä, mutta takaan, että ne ovat täyttä totta.

Ruki ja Husky - from the Block to the Blog

Don't be fooled by the blog that we've got - we're still Ruki & Husky from the block. Olemme laman lapsia, ja lisäksi perheestä, johon vanhempamme päättivät huvin vuoksi hommata 7 lasta, vaikkei rahaa riittänyt ruokkimaan edes neljää. Pahin tilanne oli kuitenkin onneksi ohi, kun kolme nuorinta siskoistamme syntyi. Ennen heidän syntymäänsä olemme mm. asuneet hetken aikaa isovanhempiemme ulkovarastohuoneessa - kyllä, koko porukka. Minä ja Husky olimme myös neroja keksimään tapoja tehdä ruoasta maistuvampaa. Tiesittekö, että kun näkkileivän paahtaa mikrossa, se maistuu ihan erilaiselta kuin suoraan paketista syötynä? Margariini, sokeri ja kaurahiutaleet sotkettuna yhteen maistuivat _melkein_ karkilta. Raa'at omenat ovat myös ihan hyvää ruokaa, kun on tarpeeksi nälkä.

Nämä kuvat on otettu keväällä, mutta en ole aikaisemmin ehtinyt tehdä niistä postausta. Tähän postaukseen ne vihdoin sopivat! Teemana nimittäin oli rähjäinen rokkiglamour ja kuvauspaikkana limusiini - miljöö oli kuin luotu tälle ryysyistä blogiglamourrikkauksiin -postaukselle. Kuvassa Erika, Husky, minä ja Isa "Katie" Marin. (c) Jari Hindström.
Please sir, can I have some more raw apples? (c) Jari Hindström
No, emme me aina nähneet nälkää. Onneksi talvella oli kouluruoka, kesällä perunapelto ja EU:lta sai joka viikko ruokakassin. Paras aika oli kuitenkin keväällä, viikkoa ennen koulujen loppumista ja viikko sen jälkeen. Silloin nimittäin metsästä sai kieloja! Jo alle kouluikäisinä aloitimme kielobisneksen. Jouduimme poimimaan ensin kaikki kukat perheen yhteiseen kassaan, mutta parin vuoden päästä saimme poimia siihen ensimmäiset 3 nippua ja lopuista saimme pitää rahat itsellämme. Jee! Olimme mestareita myös myymään: hyvinä päivinä saimme myytyä kaikki kukat Porin torilla alle puolessa tunnissa.

Perus-Ruki (c) Jari Hindström
Husky (c) Jari Hindström (alemmat kuvat saman kuvaajan)
Tienatuilla rahoilla ostimme itsellemme leluja ja vaatteita, jos vanhempamme eivät ehtineet lainata rahoja. Minä tuhlasin rahani tämän vuoksi aina tosi nopeasti, mutta Husky oli hyväsydäminen ja hänen velkalistansa olikin aina kaikista pisin. Vanhempamme käyttivät velkalistaa rankaisuna: monen sadan markan/euron velka uhattiin aina nollata sopivan tilaisuuden tullen.


Tästä kaikesta voisi saada sellaisen käsityksen, että vanhempani olisivat olleet työttömiä ja siksi köyhiä. Näin ei kuitenkaan ollut, ainakaan koko aikaa. He olivat vain huonoja rahankäyttäjiä. Saimme omat tietokoneet jo ennen kouluikää (silloin yksikin tietokone kotona oli harvinaisuus), ja jokaisessa (oikeassa) kodissa meillä oli aina yksi tietokonehuone, joka oli täynnä koneita. Tilipäivinä ostettiin uusia tekniikkavempeleitä ja ylenpalttisesti herkkuja, mutta parin viikon päästä rahaa ei enää ollutkaan ruokaan (tai lämmitysöljyyn tai vaatteisiin, mutta ne olivat muutenkin ylellisyys). Meillä oli kuitenkin aina kaikki uusimmat pelit ja keksinnöt heti niiden ilmestyttyä, kuten digikamera ja digivideokamera. Meille kertyi myös pienempää krääsää, kuten led-lamppuja. Myöhemmin näitä kertyi kellariin ihan avaamattomissa paketeissa huoneellisen verran - koko satsi sitten tietenkin pilaantui kellarin tulviessa.
 
Tähänkin juttuun suhtaudun nykyään huumorilla, kuten huomaatte meemeistä. Tein alunperin meemit äitini kuvalla perheemme Whatsapp-keskusteluryhmään, mutta en viitsinyt laittaa tänne alkuperäisiä.

(c) Jari Hindström
(c) Sami Terri

Kesä ei ollut perheessämme mukavaa aikaa. Silloin isäni raahasi meidät ulkomaille. Kuulostaa varmaan kivalta, kun kerron, että olen käynyt suurimmassa osassa Euroopan maita, ajanut Alppien yli, nähnyt Eiffel-tornin ja Välimeren pienet kaupungit, uinut Atlantin valtameressä ja käynyt Venetsiassa. Se ei kuitenkaan missään nimessä ollut kivaa. Luulin täysi-ikäiseksi asti, että inhoan matkustamista, mutta oikeasti inhosinkin vain vanhempieni tapaa matkustaa: tungetaan kaksi aikuista ja neljä lasta Datsuniin ja lähdetään ajamaan Portugaliin! Tietysti sinne on hirveä kiire, joten uinti Atlantissa on oikeasti pikainen iltapesu ja Eiffel-torni vilkaistaan auton ikkunasta. Autossa jopa nukutaan. Unelmaloma sisältää myös ajelemista Espanjan pikkuteillä (heinäkuussa ilman ilmastointia ja avautuvia ikkunoita), boheemia syömistä (patonkia ja meetvurstia kaksi viikkoa putkeen) ja hurjastelua autobahnilla (ilman turvavöitä pikku-Datsunilla). Joka ostosreissulla huoltsikalle unohdetaan, että yksi lapsista (minä!) ei voi juoda kuplajuomia. Lopputuloksena oli joka kesä valtava nestehukka ja oksentelu jo valmiin matkapahoinvoinnin päälle. Vanhempani eivät ikinä lakkaa syyttämästä minua siitä, kun he yrittivät laittaa 4-vuotiaan minut oksentamaan auton ikkunasta Saksan moottoritiellä, mutta käänsinkin pääni ja oksensin isäni syliin.

Näihin reissuihin liittyy paljon seikkailuja, mm. auton rikkoontumisia, eksymisiä, Sveitsiin jumiin jäämisiä, poliiseja ja roistoja, rajanylityksiä, rahojen loppumisia ja niin edespäin, mutta en jaksa niitä eritellä sen tarkemmin. Tiivistys on jo edellisen kappalen alussa: kesät eivät olleet mukavia.

(c) Jari Hindström
Onneksi joskus vanhempamme lähtivät reissuille ihan keskenänsä. Silloin elämä oli kivaa. Yhden kerran he lähtivät viikoksi Prahaan, ja jättivät minut ja Huskyn (13- ja 11-vuotiaina) hoitamaan pikkusiskojamme. Ikävä kyllä vanhempamme tarvitsivat kaikki rahat matkalle eikä meille jäänyt ollenkaan ruokarahaa, mutta onneksi hätä ei ollut tämännäköinen: meillä oli eteinen täynnä Pikkuveljen Parhaat -karkkirasioita. Äiti kehotti myymään niitä ja ostamaan sitten ruokaa. Suutuimme tästä, ja myimme salaa niin paljon karkkirasioita, että meillä oli 100 euroa ylimääräistä rahaa. Ostimme tällä rahalla sitten itsellemme uudet paidat ja hirveästi herkkuja, ja kutsuimme kaverit juhlimaan.

Behind the scenes -kuva realismin etsijöille (kännykällä ihan vaan)
Behind the scenes 2
Moni voisi ajatella, että kertomani tarinathan kuulostavat ihan vaan jänniltä seikkailuilta, ja että elämämme on varmaan ollut hauskaa. Myönnän, että nautin seikkailuista ja senkin, että erilainen elämäntyyli on ollut ihan hauskaa - ajoittain. Tajusin kokemani ahdistuksen syyt vasta aikuisena, kun kävin läpi muistojani. Vaikka seikkailut kuulostavat hauskoilta ja jännittäviltä aikuisen mielestä, lapsi tarvitsisi jonkun verran vakautta elämäänsä. Ei ole myöskään hyväksi, että lapsi joutuu kantamaan huolta perheen toimeentulosta, ruoasta tai muista lapsista. Kiertolaiselämääkin voi toteuttaa niin, että lapsilla on hyvä olla.

Moni ihminen näkee meidän perheemme elämän piristävän erilaisena - melkein kuin hauskana sitcomina. Ymmärrän sen, sillä ihmiset haluavat nauraa ja uskoa muista hyvää. 
Omat muistoni ja historiani olen hyväksynyt ja tosiaan oppinut nauramaankin osalle. Nyt kuitenkin tämänhetkinen ahdistus johtuu siitä, että yritän suojella pikkusiskojani - en halua heidän joutuvan käymään samanlaista itsenäistymistaistelua kuin mitä minä jouduin käymään läpi.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Muokkaa MRV lämpimään -kisa!

MRV on pukeutunut tropiikkia varten, mutta kurja Suomen kesä aiheutti hänelle jälleen pettymyksen! Seksihelteistä ei ole tietoakaan eikä aurinkoakaan näy. Onneksi sinä voit auttaa! Osallistu mahtavaan kesäkisaan ja pura samalla omakin katkeruutesi kylmää kesää kohtaan. Näytä maailmalle Mad Paint Skillisi. Tehtävä on seuraavanlainen: muokkaa kuvaa ja siirrä Miss Ruki Ver (ja vaikka itsesikin samalla, jos oikein ketuttaa) johonkin itse valitemaasi miljööseen (toivottavasti lämpimään) ja voita EMP:n 50 euron lahjakortti!
Pois Suomen kesästä
Muokkaa Ruki johonkin lämpimään ja voita 50 euron EMP:n lahjakortti! Uikkari: Pussy Deluxe Dottie. 
Voit muokata MRV:n ihanan lämpimään tropiikkiin tai tiki-baariin tai biitsille… Tykkään myös samppanjasta, hedelmistä ja uimisesta. Tein itse tällaisen muokkauksen huimilla painttitaidoillani, mutta sinä voit käyttää vähän enemmän mielikuvitusta:
Tiki-Ruki
It’s tiki time!
Osallistu kilpailuun helposti: voit postata kuvan joko PTFU:n FB-seinälle tai laittaa sen sähköpostilla osoitteeseen pinthefup@gmail.com. Tässä kisassa ei kilpailla parhaista taidoista, vaan mielikuvituksesta. Osallistua saa 2.8.2015 asti. 



Tämä kisa toimisi paremmin, jos en makaisi juuri oikeasti Barcelonassa biitsillä. Lisäksi olwn valittanut kuumuudesta ainakin Instagramissa vaikka miten monen kuvan verran. Silti, maailmanympärysmatkaa odottaen ja bukkake-kuvia peläten,

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Se tunne, kun...

Lähdin äkkilähdöllä Barcelonaan eli Barcaan eli Barccicseen pakoon Suomen seksisadetta eli seksihelteen puutetta. Voisi kuvitella, että seksisade meinaa sitä, että sataa seksiä tai seksikkyyttä, mutta ei - se on seksihelteen vastakohta. Eli antiseksihelle. Eli ei seksiä tai seksikkyyttä ollenkaan. Sen sijaan toppahousuja, sadetakkeja ja pipoja. Ei kiitos, minä valitsen Barcan!

Tulin vain nopeasti päivittämään tänne fiiliksestä, joka on varmasti meille jokaiselle tuttu. Tiedättekö sen tunteen, kun lähdette rannalle - ei uimaan, vaan tietenkin näyttäytymään. Asetutte rantahietikolle (tai minun tapauksessani laiturille) ja kohtaatte ongelman: missä asennossa sitä lekottelisi, kun näyttää jokaisesta suunnasta niin hemmetin hyvältä?

Makoilisinko mahallani ja katsoisin kohtalokkaasti ohikulkijoita...


...vai kyljelläni sivuttain, ja katsoisin muita rantailijoita nenänvarttani pitkin?


Vai pitäisikö minun kääntää maailmalle selkäni eli parempi puoleni, ja olla mystinen rantabeibe suuren auringonhatun alla?


Vai voisinko ehkä olla cool, ottaa kasvoilleni EVVK-ilmeen ja laittaa aurinkolasit päähän? 

EMP:n blogissa asiaa näistä uikkareista ja yleensäkin rantatyylistä, klicka här
Tiedättekö tämän jokakesäisen ongelman, siskot? Miten te ratkaisette tämän suorastaan ahdistavan tilanteen? Ja eikö muuten antiseksihelle suorastaan hyppää kasvoille näistä myrskyisistä kuvista? Barcan biitsit, täältä tullaan!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Nykyajan nuoret tyhmät naiset

Hei lukijat! Tiesittekö, että auringon alla ei ole mitään uutta. Nykykulttuuri on perseestä ja varsinkin nuoret naiset. Sitä samaa perussettiä siis. Edelliseen postaukseen tuli nimittäin tällainen kommentti:

"Nykymaailma on nimenomaan siitä ihmeellinen että huomattava osa nuorista naisista ottaa itsestään keikistelykuvia. Jos ei muualle, niin faceen. On opeteltu ne pari asentoa ja ilmettä missä kroppa näyttää hoikemmalta ja naama paremmalta ja oli kuva otettu missä tilaisuudessa hyvänsä, kun joku ottaa kameran esiin, vaistomaisesti nainen hakee jonkun noista asennoistaan. Tunnen monia joilla ei ole facessa YHTÄÄN luonnollista kuvaa itsestään vaan kaikki ovat noita poseerauskuvia. Kulttuuri käy yhä visuaalisemmaksi ja muoto on yhä enenevässä määrin substanssia tärkeämpää."

Anonyymi 2015

Kiitokset näistä maailmaa mullistavista ajatuksista, anonyymi. Pystyin vastustamaan kiusausta, enkä korjannut lainaukseen puuttuvia pilkkuja, vaikka kommentoija ärsyttävästi aliarvioikin minun älykkyyteni selvittämällä, että kun hän puhuu Narkissoksesta, hän ei sitten suinkaan tarkoita hei narsismia vaan sitä myyttistä heeboa. Lisäksi hän määritteli taiteen todella ahtaasti, mikä ärsyttää ihmistä, joka opiskelee kirjallisuutta eli taidetta ja on käynyt jopa kurssin, joka keskittyy pelkästään taiteen olemukseen. Krhm krhm - tässä puhuu siis melkein taiteen ylipapitar. Ärsyyntyminen johtuu asenteesta, josta puhuin jo tässä postauksessa: taide ei muka ole taidetta, jos se ei ole ankeaa tai käsittele suuria kansallisia tunteita. Minut aliarvioitiin varmaan kuitenkin vain siksi, että olen nuori nainen, joka tykkää ottaa itsestään valokuvia - täysi tyhjäpää siis. 

Viikon ajatelma on taas täällä, ihmiset!
Kun luen tällaisia kommentteja, tai oikeastaan kun kohtaan mitä tahansa tässä maailmassa tai itsessäni, ajattelen aina ensimmäiseksi sanaa MIKSI. Se on maailman paras sana. Sen avulla yritän ymmärtää itseäni, muita ihmisiä ja oikeastaan mitä tahansa, esimerkiksi markkinointia.

MIKSI tämä henkilö ajattelee näin?
MIKSI tämä henkilö haluaa kertoa muille ajatuksistaan? ja
MIKSI tämä henkilö näkee vaivaa kirjoittaakseen kommentin tähän blogiin?

Toinen hyvä sana on MITÄ. Mitä-kysymys on suoraan yhteydessä miksi-kysymyksiin.

MITÄ tämä henkilö haluaa saavuttaa? 

Kun miettii näitä kysymyksiä, kannattaa aina ajatella mahdollisimman yksinkertaisesti. Yleensä vastaus kaikkeen on valta ja sen alakäsitteet raha tai seksi. Onnellisuus ei yleensä liity tällaisiin tilanteisiin, sillä aitoa onnellisuutta ei tavoiteta murehtimalla toisten asioista, kuten nyt vaikkapa nuorten naisten selfieistä. 

Tämä on lempikuvani tähän tilanteeseen. Se sanoo samaan aikaan "Y U SAY THIS", "väännetäänkö rautalangasta", "I'm awesome" ja "HV" :D
Tässäkin tilanteessa kuvittelen vastauksen olevan valta. Henkilö ajattelee näin, koska pelkää uusia asioita (kuvallistuvaa kulttuuria). Uuden sukupolven uusi ilmaisukeino merkitsee sitä, että vanhemman sukupolven edustajien valta heikkenee. He eivät voi pysyä mukana. En ole itsekään täysin uuden sukupolven edustaja, mutta katson uuden sukupolven viestintää ihaillen ja yritän oppia siitä. Kuvilla viestiminen ei ole mitenkään huonompaa kulttuuria kuin kirjaimilla tai tekstillä asiansa ilmoittaminen. Henkilö haluaa kertoa muille ajatuksistaan, koska ei riitä, että hän itse paheksuu "nuoria naisia". Hän haluaa tehdä paheksuntansa tiettäväksi muille. Hän haluaa asettaa "nuoret naiset" häpeään, ja yrittää saada heidät tuntemaan olonsa huonommaksi kuin hän, paheksuja. Tällä tavalla hän yrittää asettaa itsensä heidän yläpuolelleen ja taistelee viimeisistä vallan rippeistään. Tämä takia henkilö näki vaivaa kommentoidakseen blogiin. 

Seuraavaksi voikin kysyä, miksi minä ärsyynnyin kommentista tarpeeksi kirjoittaakseni tämän postauksen. Voin vastata siihen. Kirjoitin tämän postauksen, koska olen täysin kyllästynyt seuraavanlaisiin asenteisiin:

Taide on vain kaurismäkeläistä ankeutta, ei mitään muuta. Älkää katsoko Kummelia, se syövyttää aivonne. 

Jos nainen näyttää hyvältä tai näkee vaivaa näyttääkseen hyvältä, hän on tyhmä/pinnallinen/huono/häpeällinen/jne.

Jos nainen ottaa itsestään kuvia, hän on tyhmä/pinnallinen/huono/häpeällinen/jne.

On kunniallista, jaloa ja älykästä näyttää mahdollisimman luonnolliselta ja toivottavasti oikein rumalta, varsinkin valokuvissa. Menkää kyyryyn ja vetäkää leuka rintaan kun kamera lähestyy, naiset! Tai siinä asennossa voitte viettää koko elämänne, kyllähän livenäkin on parempi olla mahdollisimman ruma.

Jotta sinut otetaan tosissaan, sinun pitää olla mahdollisimman tylsä ja laittautumaton, rumuudesta tosiaan saa plussaa. Naurava nainen on typerä nainen. Toisaalta kuitenkin: jotta menestyisit, sinun pitää olla kaunis, hoikka, iloinen ja hymyilevä. Älä unohda laittautua ja ajaa karvojasi.

WHAT IS THIS MADNESS?

Kommentti muistutti minua esseestä, jonka kirjoitin juuri vähän aikaa sitten Olavi Paavolaisen teoksesta Nykyaikaa etsimässä ja 1920-luvun uudesta naisesta. Naiset olivat tuolloin saaneet jonkinlaisia oikeuksia, mutta sodan jälkeen uutta naista alettiinkin pelkäämään. Tai oikeastaan pelättiin sitä, että nainen oli saanut jonkinlaista valtaa. Sen vallan pelättiin olevan pois miehiltä. Pelko johtaa alistamiseen ja "oikean naisen" roolin määrittelyyn. Hieno ase tässä tavoitteessa on klassinen häpeä, jolla yritetään tahrata sekä naisen persoonaa, roolia että seksuaalisuutta. 
Big boobs - she must be stupid
"Alastomuuskulttuurissa olennaisinta oli moraalisten ja häpeän rajojen murtuminen, mistä Paavolainen on innoissaan. Hän halusi, että ihmisruumis nähtäisiin luonnollisena, kauniina, "puhtaan katseen" kautta eli ilman häpeää tai salailevaa seksuaalisuutta. Tässä missiossa olennainen keino oli valokuva, sillä sen avulla pyrittiin  murtamaan aikaisemmat käsitykset alastomuudesta. Paavolainen kuitenkin paheksuu pornografisia kuvia ja arvottaa taiteellisen alastomuuden niiden yläpuolelle. Oikean alastomuustaiteen avainsanoina oli luonnollisuus ja viattomuus - jälleen kerran seksuaalisuus siis demonisoitiin ja asetettiin joksikin alhaiseksi. Koska kyseessä oli lähinnä naisten alastonkuvat, demonisoinnin kohteena on - yllätys yllätys - naisen seksuaalisuus. Samankaltaisia ajatuksia voi nähdä vielä nykyaikanakin, kun valokuva ilmaisukeinona on  kasvattanut merkitystään lähes tekstin tasolle: tahallinen seksuaalisuus on jotakin likaista ja hävettävää. Esimerkiksi seksuaalisuuttaan kokeilevien nuorten itsestään julkaisemia kuvia nimitetään pilkallisesti "herutuskuviksi"." 
"1920-luvun pelko vapautuneen naisen seksuaalisuudesta ei tunnu kovin kaukaiselta. Naisen seksuaalisuudesta ja vapaudesta harjoittaa sitä kenen kanssa haluaa yritetään yhä ottaa kaikki hyöty irti, mutta vastuu ja syyllisyys ovat olemassa edelleen ja ne langetetaan naiselle itselleen."


Kun sanoin, että auringon alla ei ole mitään uutta, tarkoitin sitä siis ihan oikeasti. Samanlaisia alistamisyrityksiä, "oikean taiteen" määrittelyjä ja naisten paheksuntaa on ollut ihan kirjaimellisesti jo sata vuotta sitten. Voitaisko pikku hiljaa vaihtaa levyä?

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tee minusta täydellinen - totuus kulissien takaa!

Kaikki tietävät, että lehtien kuvat malleista ja kaikenlaisista tähdistä ovat muokattuja. Muokkauksen lisäksi näillä malleilla on takanaan meikkaus-, hiustenlaitto- ja stylistitiimi. Kuvat on ottanut ammattilainen, joka kertoo mallille millimetrin tarkkuudella, miten asettaa kasvot, jotta valo lankeaisi niille juuri oikealla tavalla - valo, jonka sävy on tarkkaan mietitty. Paikalla on avustajia, jotka pitävät huolen siitä, että kaikki hiukset ovat oikeassa paikassa, naama ei kiillä ja mallin vartalo on juuri oikeassa asennossa.Yhden, täydellisen kuvan saamiseksi kuvaaja saattaa ottaa monta sataa kuvaa.

Malli ja kuvaaja: Yours truly, muokkaus: Jani Koivula, uikkari: EMP/Pussy Deluxe
Me kaikki tiedämme tämän, viimeistään silloin, kun katsomme muokkaamattomia kuvia tähdistä tai videoita, joissa mallit meikataan viimeisen päälle. Ja SILTIKIN moni ihminen ihastelee näiden kuvien luomuksia, aivan kuin ne olisivat normaaleja ihmisiä. Täydellisten kuvien täydelliset ihmiset ovat mielissämme, kun mietimme, minkälainen olisi ideaali kasvojen muoto, ihannevartalomme tai tavoitepainomme. Joku osa aivoissa unohtaa sen, että kuvassa ei oikeasti ole oikeaa ihmistä. Ja jos asian muistaakin, sen unohtaa, kun on kyse lehtien malleja normaalimmista ihmisistä, kuten tyypeistä, joita seuraa Instagramissa tai - krhm krhm - bloggaajista.

Muokkaus: nimetön taitelija
En puhu tässä nyt pelkästään photoshoppaamisesta, vaan kaikesta siitä vaivasta, jonka hienon kuvan eteen on nähty. Muokkaan kuviani yleensä aika vähän - säädän sävyjä ja jos poistan jotakin, kuten hiuksen naamalta, rypyn vaatteesta tai ihmisen taustalta, poistan sen valokuvauksellisista syistä. Olen aikaisemminkin kirjoittanut asiasta, ja moni järkyttyi ja suorastaan pettyi, kun kerroin, että jos minulla on keskellä naamaa häiritsevä iso finni, poistan sen surutta kuvankäsittelyohjelmalla. En ehkä kaikista "arkisemmista" kuvista, mutta silloin kyllä, jos kuvalla on taiteellisia tavoitteita. En kuitenkaan ikinä blurraa ihoani, hoikenna itseäni tai muuttele mitään, mitä ei oikeassa elämässä meikillä saisi tehtyä, se on minusta liikaa.

Tässä alkuperäinen kuva ja näyte siitä, miten itse muokkaisin tämän kuvan (ja miten muokkaan kuvia yleensä)
Luekste edes mun blogia? :D Muokkaus: Lauri Keinänen.
Ymmärrän kuitenkin, että pienikin kuvankäsittely saattaa saada aikaan kuvan katsojassa ja blogin lukijoissa jonkinlaisia paineita. Siksi laitan itsestäni tänne usein myös käsittelemättömiä kuvia. Jonkun verran lykkään vastuuta silti ruudun sinne puolelle: jokaisen pitää ymmärtää, että valokuva ei edusta todellisuutta sellaisena, kuin mitä se oikeasti on. Joskus todellisuus on paljon upeampaa, joskus toisin päin. Valokuva on taidetta ja se vääristää. Oletteko joskus koettaneet ottaa kuvaa auringonlaskusta? Se saattaa näyttää livenä todella vaikuttavalta, mutta hetkeä on vaikea tallentaa kameralle.

Alkuperäinen kuva ja sen eri muokkaukset. Kiitos muokkauksesta Katri Korpela, Astrid Mannerkoski, Ossi Lehtonen, Karoliina Korppoo ja Maria Komulainen (samassa järjestyksessä alla). Bikinit EMP/Pussy Deluxe.


Tämän kaiken takia haluan näyttää teille, mitä kaikkea valokuvan takana tapahtuu ja miten paljon vaivaa esimerkiksi minä näen muutaman hienon kuvan takia. Minulla ei ole mitään meikkitiimiä tai valokuvaustiimiä, mutta tämä yhden naisen show vie kyllä sitten sitäkin reippaammin aikaa. Behold:

Lauantai, klo 21.00.

Saan inspiraation ja idean valokuviin, mutta kello on jo niin paljon, että minun täytyy odottaa seuraavaan päivään. Kierin sängyssä hereillä pitkälle aamuyöhön ja mietin sopivaa kuvauspaikkaa.


Sunnuntai, klo 9.00. 

Herään. Kuulostelen fiiliksiä: onko vielä inspis? On. Hyvä. Juon aamukahvin ja rupean meikkaamaan. En syö kunnollista aamupalaa, koska aion ottaa bikinikuvia, enkä erityisesti kaipaa nyt turvonnutta vatsaa. Normaaleihin blogikuviin en meikkaa kovinkaan paljoa, mutta nyt inspiksen vallassa käytän aikaa ja vaivaa naamaani oikein huolella: liimaan irtoripset silmien nurkkiin, teen varjostuksia ja korostuksia ja yritän jopa vähän muotoilla huulia. En ole erityisen taitava meikkaaja, mutta yritän. Sitten kiharran hiukset ja kiinnitän niihinkin lisäkkeitä.

Muokkaus: Lauri Keinänen
Sunnuntai, klo 12.00.

Meikki ja hiukset ovat valmiina. Valitsen asut: otan mukaan kaksi kassillista tavaraa, ihan varmuuden vuoksi. Mukana ovat neljät uikkarit, yksi mekko, paita ja shortsit, kolmet kengät, kolme hattua, koruja, meikkejä, aurinkolaseja ja muita asusteita. Tiuskin miehelleni, joka ehdottaa yhteistä tekemistä: ei nyt, mulla on inspiraatio.

Sunnuntai, klo 13.00.

Pakkaan kaikki vaatteet ja asusteet mukaan, otan ison kameralaukun, kameran jalustan sekä oman käsilaukkuni ja vaapustan autolle kuin kuormajuhta. Laitan sopivaa inspismusiikkia soimaan täysille ja ajan 20 kilometriä Naantaliin. Naantalissa rahtaan kaikki tavarat kerralla parkkipaikalta metsän läpi salaiseen rantaan.

Muokkaus: Timo Niemi
Sunnuntai, klo 14.30. 

Vihdoin voin alkaa kuvaamaan! Paitsi että salainen ranta ei olekaan niin salainen, ja joudun aina odottelemaan, kun ihmiset kulkevat ohi. Kuvaaminen ei ole niin helppoa, että vain hymyillään ja räpsitään. Puhumattakaan siitä, miten nololta tuntuu kuvailla itseään kun ihmiset tuijottavat, vaikka näyttäisikin kuinka fabilta. Tunnen oloni lisäksi vähän yksinäiseksi, kun minulla ei ole ketään, joka ottaisi minusta kuvia - vaikka samalla tiedän, että haluan olla yksin, sillä niin minun ei tarvitse murehtia kenestäkään muusta ja saan lopputulokseksi juuri sitä, mitä haluan. Silti, forever alone.

Sunnuntai, klo 17.00. 

Olen vaihdellut vaatteita pari kertaa, murehtinut suoristunutta otsatukkaani ja ottanut parisataa kuvaa. Alkaa sataa. Menen uimakoppiin odottelemaan sateen loppumista.

Sunnuntai, klo 19.00. 

Olen ollut niin flow-tilassa, etten ole tajunnut ollenkaan ajan kulua. Minulla on hirveä nälkä ja tosi kylmä, mutta fiilis on hyvä. Kerään tavarani, rahtaan ne autolle ja ajan Hesen kautta kotiin.

Sunnuntai klo 21.00. 

Tyhjennän kuvat koneelle ja valkkaan lempparini. Muokkailen niitä hiukan enkä malta mennä nukkumaan. Käyn suihkussa ja vihdoin sulan syväjäästä. Pesen meikit ja irtoripsien mukana lähtee irti ainakin 5 ripseä :(

Ah, olisinpa paratiisissa. Muokkaus: Sonja Hietala
Maanantai

Kun kuvat on otettu, mietin, mitä kirjoittaisin tekstiksi niiden kanssa. Saan loistavan idean. Postaan pari käsittelemätöntä kuvaa TFCD-mallit ja valokuvaajat -ryhmään Facebookissa ja antaudun julkiseksi eläimeksi (vain teidän tähtenne, oi armaat lukijat). Pyydän, että kuvista muokattaisiin mahdollisimman övereitä, sellaisia oikein Cosmon kansityylisiä, ihan vaan tätä postausta varten - haluan todistaa pointin. Saan yli 60 vastausta ja toinen toistaan parempia muokkauksia!

Muokkaukset: Jani Koivula, Karoliina Korppoo, Sonja Hietala, nimetön taiteilija.
Tiistai

Alan kirjoittaa tätä postausta ja valita sopivia kuvia.
Muokkaus: Aili Majakangas
En väitä, että kaikki upeat kuvat vaatisivat näin paljon taustatyötä - kerroin vain tarinan yhden kuvaussession takana. Enkä paheksu kuvien muokkaamista, sillä mielestäni valokuvat ovat taideteoksia siinä missä maalauksetkin. Kyllä niiden visuaalisuuden eteen saa nähdä vaivaa. Esimerkiksi näissä tämän postauksen kuvissa näkyy se, miten hienoja ja erilaisia näkemyksiä eri kuvien muokkaajilla on. Paheksun tässä sitä, että kaikki kuvat muokataan vastaamaan yhtä ainoaa kauneusihannetta ja että sitä ihannetta sitten tuijottavat teini-ikäiset tytöt ja pojat, nuoruutensa ohittaneet ja oikeastaan ihan vaan kaikki ihmiset, ihan täysin kyseenalaistamatta mitään. Kuvitellaan, että koska kuvassa ei näy selluliittia, sitä ei ole, tai että kenelläkään muulla ei ole finnejä tai raskausarpia tai rasvaa. Tai että kaikkien julkkisten kroppa vaan on sen mallinen, että vyötärön kaari erottuu selkeästi.

Alkuperäinen ja muokkaukset: Aili Majakangas, Timo Niemi, Sonja Hietala, Maria Komulainen.
Muokkaamattomat kuvat näyttivät mielestäni kivoilta ja olin tyytyväinen kroppaanikin niissä. Nyt kun katson tuota giffiä, jossa välkkyy erilaiset muokatut versiot vartalostani, alkaa alkuperäinen kuva näyttää yllättävän huonolta näiden vaihtoehtoisten todellisuuksien rinnalla. Uskon, että juuri näin muotikuvatkin toimivat: koska aina voi näyttää paremmalta, muokkaaminen menee ihan älyttömyyksiin. Ja loppujen lopuksi: MIKSI nuo muokatut kuvat muka näyttäisivät paremmilta? Erilaiselta kyllä, mutta miksi paremmilta?

Jani Koivulan mahtava karikatyyri! Tää on mun lemppari :)

Ratkaisuehdotukseni asiaan ei tietenkään ole se, että meikkaaminen tai kuvien muokkaaminen lopetetaan. Ei millään pahalla, mutta minusta olisi ihan kamalaa katsella samoja harmaita naamoja päivästä toiseen ja katsella valokuvia, joissa värit ovat latteampia kuin tosielämässä. Sen sijaan haluaisin, että kauneutta voitaisiin katsella laajemmalla skaalalla, ja voitaisiin kokeilla erilaisia kauneuksia. Tämän lisäksi arkiset kuvat pitäisi pystyä erottamaan ns. taidekuvista. Tässä on tärkeää kuvan tuottajan vastuun lisäksi se, että kuvan katsoja valistaa itseään sekä hahmottaa ja muistaa eron taiteen ja todellisuuden välillä.

Humaltuneena Ruisrockissa Furiosa-meikeissä - oh what a photo, what a lovely photo - ja all-dolled-up viime lauantaina.
Itse en osaa sanoa, kumpi näistä ylempänä olevista kuvista on lähempänä aitoa Miss Ruki Veriä tai aitoa Sädeä (Joo, salainen identiteettini paljastui jälleen, mutta mun nimi on tullut jo esille niin monessa yhteydessä että ei kai sillä ole väliä vaikka mainitsen sen. Ja Rukihan on, jos ei nyt eri ihminen, niin ainakin vain osa Sädeä.). Ehkä olen jotakin tästä väliltä.

Tässä kuvaan tekemääni muokkaukset
Pääasia on, että tunnen oloni mukavaksi molemmissa rooleissa. Haluaisin myös, että te lukijat ymmärtäisitte eron arkisen pieruverkkari-Säden ja kuvauksissa esiin astuvan, huolellisesti meikatun malli-Rukin ja hänen viimeisteltyjen kuviensa välillä. Ehkä tämän ymmärtäminen saisi ihmiset oikeasti tajuamaan ja sisäistämään sen, miksei omaa ulkonäköään juuri heränneenä ja tukka pystyssä kannata verrata mallikuviin.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Voi nakkipylly

Olen kärsinyt inspiraation puutteesta. Minulla on miljoona aloitettua postausta, mutta ei kiinnostusta kirjoittaa niitä loppuun. Tuntuu, että jos nyt kirjoitan ne, niistä ei tule lainkaan niin mahtavia, kuin mitä niistä voisi tulla. Eilen kuitenkin sain pitkästä aikaa inspiraation lähteä valokuvaamaan. Nappasin mukaan parit EMP:n uikkarit ja lähdin Naantaliin. Vietin koko päivän sateisella ja kylmällä rannalla, enkä edes huomannut ajan kulua - lopulta sekä kamerasta että kännykästä loppui akku, ja tajusin, että kello oli jo melkein kahdeksan. Ah! En ole pitkään aikaan päässyt sellaiseen flow-tilaan ja unohtanut ajan kulua, ehkä siksi, että minulla on viime aikoina ollut kaikenlaista huolta yksityiselämässä. Kerron siitä täällä blogissa ehkä myöhemmin.

Tämän postauksen kuvat eivät liity aiheeseen, ne vain piristävät tekstiä. Kuvat ovat pikkusiskoni Herneenverson, 14-v., kännykkäkameralla ottamia - hän on todella taitava ja hänellä on todella vahva visuaalinen silmä. Kannattaa seurata häntä Instagramissa, nick on @selajosefina.
Nyt minun piti tulla kirjoittamaan ihan jotakin muuta, mutta sainkin inspiraation kirjoittaa tyhmistä tavoista kiroilla. Kiitos tästä kuuluu Siperianhuskylle, ällöttävien kielikuvien ja kirosanojen kuningattarelle! Hän nimittäin kirjoitti WA-keskusteluun "nyt ei hyvä kakka haise", mikä on ilmeisesti muokattu ilmaisu sanonnasta "nyt ei hyvä heilu". Minun mielikuvitukseni ei riitä keksimään lähellekään yhtä omituisia sanoja vuodattamaan ärtymystäni kuin Husky. Koska Huskylla on kaksi pientä ja hyvin vaikutusaltista (katsottuamme Wayne's Worldin, saimme kuulla kyllästymiseen asti PARTY TIME, EXCELLENT DIUDIUDIUDIUDIII -rallatusta) lasta, hänen pitää keksiä ei-niin-rumia kirosanoja, jotka kyllä omalla tavallaan ovat paljon rumempia ja ällöttävämpiä kuin alkuperäiset. Tosin ei kaikki, esimerkiksi blogin nimi on hänen kielessään Pin the Fudge Up tai Pin the Boobies (boobies-juttuun palaamme myöhemmin).


Jostakin syystä Huskya kiinnostaa kielellisesti lähinnä anatomia ja ulosteet. Aina kun näemme, hänellä on jokin uusi tapa kiroilla. Se on oikeastaan aika kiehtovaa. Aloimme jo pieninä käyttää mummojen lausahduksia kirosanoina. Ensin ne olivat vitsejä, mutta lopulta niistä tuli automaattisia. Esimerkiksi:

Voi hyvänen aika!
Taivas varjele!
Voi veljet!
Voi juku!


Sitten niistä tuli kiltimpiä versioita yleisesti käytetyistä kirosanoista:

Voi pylly!
Voi pyllyreikä!
Voi kakka!


Itse en joudu varomaan kieltäni, mutta tottumuksesta en kauheasti kiroile. Kirosanat eivät kuulosta korvaani hyviltä, paitsi jos niitä käytetään koomisessa mielessä - joskus yksi kirosana riittää tekemään tilanteen tosi hauskaksi. Sana vituttaa saa myös siunaukseni, sillä se on äänestetty (muistaakseni) jossain Ylen kyselyssä parhaaksi sanaksi kuvaamaan sitä ärsytyksen tunnetta - en tosiaan keksi mitään vastaavaa sanaa, jossa olisi täsmälleen sama merkitys ja ilmaisuvoima. Lapsina emme saaneet kiroilla, ja kun saimme Huskyn kanssa pikkusiskoja, äitimme kielsi meiltä jopa sanat hullu ja tyhmä - koska kutsuimme toisiamme niin jatkuvasti ja lapset oppivat käyttämään niitä. Kirosanojen kiertäminen tulee siis jo lapsuudesta: keksimme, että mölli tarkoittaa tyhmää ja huima hullua. Sanat olivat aika produktiivisia, sillä niistä muodostimme niin verbejä (möllätä tarkoittaa joko tyhmästi käyttäytymistä tai surullisena nurkassa istumista=partypoopingia), substantiiveja (esim. Husky on mölli) ja interjektioita (jos joku oli mölli, sille huudettiin möö möö). Ja niin edespäin, tajuatte varmasti idean.

Husky on sittemmin tosiaan kehittänyt kiroilusta oikein taiteenlajin. Tähän kohtaan voisin lisätä ÄLLÖTTÄVYYSVAROITUKSEN! Hän käyttää mm. seuraavia ilmauksia:

JOS ET HALUA JÄRKYTTYÄ, RULLAA SUORAAN BOOB-LISTAAN!
Nakkipylly/Voi nakkipylly!
Kurkkupylly!
Kurkku pyllyssä poikittain
Kakkaa suihkuaa pyllystä
Pyllynakki kurkistaa
Pooping around
Poopy head!
Pooping in your toilet / Poo in your toilet
Pooping in all the toilets!

Husky on pyllyjen lisäksi mieltynyt myös tisseihin. Hän muokkaa kaikkeen sanan boob ja sitten käyttää keksimiään nimiä ihan arkisesti ja olettaa, että kaikki ymmärtävät häntä. Arvatkaa, mitä seuraavat jutut ovat:

Walking Boobs
The game of Boobs
My little Boobies
Boobie in the middle
Superboobs
Doctor Boobs
Breaking Boobies/Boobing Bad
Join the Boob side!
Teen Boobs
Better call Boobies
Tru Boobs / Boob Blood
Boob the Vampire Slayer / Buffy the Boob Slayer / Buffy the Vampire Boob
New Boob / Boob Girl
The Big Bang Boobs 
How I met Your Boobs
So you think you can Boob 
Boob Factor
Boob Men
Two and a half Boobs
The Lord of the Boobs
Everybody loves Boobs
30 Boobs
Boob Wars
Teenage Mutant Ninja Boobies
Twin Boobs / Boob Peaks
Boob Detective
Boob is the new black
:D


Fuck-sana ei iske niin syvälle siveelliseen mieleeni kuin suomalaiset kirosanat, joten sitä käytän, mutta en oikeastaan tosissani. Olen oppinut uusia luovia tapoja käyttää sitä pikkusiskoiltani. Lähinnä sanon fuck you and fuck your family, fuck you three times tai fuck to you too, sillee niinku kiltisti ja rakkaudella.

Joten fuck you three times, rakkaat lukijat, minä menen katsomaan 30 Boobsia!



 ja inspiraation lähteenä:




ja tässä vielä taiteilija kuvien takaa, Herneenverso:

<3