tiistai 8. joulukuuta 2015

Karvaiset feministit

Yllättävää kyllä, vieläkin elää käsitys, että feministit ovat naisia, jotka eivät halua käyttää korkokenkiä, meikkiä tai hameita. Lisäksi feministit ovat tietenkin rintaliivittömiä (koska daa, kaikki rintsikat on tietenkin poltettu jo 70-luvulla) ja karvaisia ja haluavat, että kaikki muutkin naiset olisivat. Ärsyynnyin hirveästi, kun eräs (naispuolinen) Facebook-tuttuni jakoi tällaisen kuvan:


En kovinkaan usein nimitä ketään tyhmäksi - älkää nyt kaivako esiin niitä sataa postausta, joissa nimitän - mutta ihan oikeasti, kuvankaltainen (muiden) naisten dissaus ärsyttää minua suuresti. Se on vastenmielistä ja todella yksinkertaisesti ajateltua. Toisaalta ymmärrän, että jos ei osaa ajatella yhtään pintaa syvemmältä, tuntuu varmaan ihan järkevältä, että vaikkapa kainalokarvoilla ei ole mitään tekemistä voimautumisen kanssa. Niillä kuitenkin on. 


Koska olen kiireinen bisnesnainen nykyään, lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tyylipostaus ja mielipidepostaus tässä ota yksi maksa kaksi -tarjouksella!
Miettikääpä hetki, miltä ihan oikeasti tuntuisi, jos kainaloissa olisi karvoitusta. Kehtaisiko kesällä nostaa käsiä ilmaan hihattomassa paidassa? Entä lekotella rennosti kädet pään takana kylpylän porealtaassa? Jos saisi kutsun hienoihin juhliin ja joutuisi menemään sinne sheivaamatta, olisiko olo epävarma koko illan ja kävelisikö sitä käsivarret kylkiin liimautuneena, kehtaamatta nostaa edes maljaa? Voin kuvitella otsikot, jos Linnan juhlissa jollakin naisella olisi vilkkunut puska kainalosta. Ihan varmasti olisi hankittu tapakouluttaja Kaarina Mikälie kommentoimaan, miten epäkohteliasta on tulla "epäsiistinä" ja "huolittelemattomana" juhliin. 

Kuten jotkut teistä tietävät, blogin alku on karvainen. Kasvatimme siis ystäväni Baby Dollin kanssa toisen kainalon kainalokarvojamme ja kuvasimme niitä tänne joka viikko. Projekti oli hauska ja kainalokarvoista oli meille paljon iloa - vappuna mm. värjäsimme ne, ennen kuin siitä tuli iso muoti! Kasvatimme karvoja ihan vaan hetken mielijohteesta, eikä karvaprojektilla ollut mitään sen suurempaa merkitystä. Blogiminästäni ja -swagistani huolimatta en aina ollut kainalokarvojeni kanssa täysin itsevarma. Jos joku näki ne tai jos näytin niitä, koin tarvetta selitellä ja kertoa projektistamme. 

En edes kyseenalaistanut häpeän tunnettani, ennen kuin pari viikkoa sitten. Huomasin mennessäni hierojalle, että jalka- ja muutkin karvani olivat päässeet villiintymään. Uuden työn ja kaiken kiireen keskellä olin unohtanut kokonaan ostaa partateriä. Karvani olivat kasvaneet kuin huomaamatta parisen kuukautta ihan rauhassa. Se, mikä kiinnitti huomioni oli täysivaltainen häpeän puute. Aikaisemmin olisin häpeillyt karvaisia jalkojani, mutta nyt annoin hierojan näyttää minulle kaikenlaisia venytyksiä jalasta kiinni pitäen. Keskityin venytyksiin. Heräsin ajattelemaan, että miksi karvojen ajelusta on tullut automaattista ja miksi kainaloista karvaisena koin, että minun pitää selitellä ihmisille jotain, mitä kehoni tekee luonnollisesti? 

Tämän vuoden toiseen pikkujoululookiini kuuluu second hand -henkkamaukkamaksimekko, toispuoleinen kampaus ja dramaattinen meikki. Huulipuna on Max Factorin Star Wars -mallistosta!
Oikeasti en edes pidä kainalokarvoista. En pidä säärikarvoista enkä villiintyneistä kulmakarvoista. Minusta iho on mukavampi sileänä ja sääret tuntuvat kivoilta sukkahousuja vasten karvattomina. Sillä ei ole mitään väliä. On täysin eri asia olla pitämättä jostakin ja päättää omasta ulkonäöstään, kuin pakottaa muut omaan ihanteeseensa. Tajusin hierojalla, että ei ole normaalia joutua selittelemään omia karvavalintojaan muille ihmisille ja että ei ole ok, jos häpeää jalkakarvojaan niin paljon, että jättää vaikkapa yllättävän saunomisen niiden takia väliin. Karvoituksella yritetään häpäistä naista siitä, että hän ei täytä kauneusihannetta, että hän ei "pidä huolta itsestään" tai "ole huoliteltu". Minä pidän huolta itsestäni sillä, että yritän levätä riittävästi ja käydä lenkeillä. Toisten kauneusihanteiden täyttäminen on juuri päinvastainen asia itsestään huolehtimiselle - siinä pidetään huolta muista ja muiden siveellisistä silmistä.


Pikkujoululook viimeistellään tyylikkäällä karvoituksella kainaloissa.
Nyt kuvitelkaa, että jos tällainen vähäpätöinen ja pieni asia kuten karvat, HERRANJUMALA KARVAT, herättää näin suurta keskustelua, häpeän lietsomista ja nerokkaita "mielipiteitä", miten sitten on suurempien asioiden laita? Tekstissä, josta ärsyynnyin, kehotettiin naisia vain ryhtymään toimitusjohtajiksi, insinööreiksi ja pelisuunnittelijoiksi. Ei vitsit me ollaan tyhmiä tytöt, miten me ei olla tätä tajuttu? Täällä me ollaan vaan värjäilty meidän kainalokarvoja, kun olisi pitänyt inssiksi lukea! 

On tärkeää osata olla pöljä, varsinkin pikkujouluissa.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Kuvitellaanpa esimerkiksi tietotekniikan insinööriksi "ryhtymistä". Professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopistosta kuvaa Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkolehdessä asiaa näin: 


- Sekä tytöt että pojat ovat kiinnostuneita matematiikasta kouluun tultaessa, mutta eroja kiinnostuksessa näkyy jo kolmannella luokalla. Kyvyistä ei ole kysymys, sillä tytöt kyllä pärjäävät matematiikassa. 

- Asenteissa matematiikkaan tyttöjen ja poikien välinen ero Suomessa on poikkeuksellisen suuri muihin vertailumaihin suhteutettuna. Tyttöjen kiinnostus matematiikkaan ja luottamus omiin matemaattisiin taitoihin ovat selvästi muiden vertailumaiden tyttöjä alhaisempia, vaikka he eivät ole huonompia.

Kielteinen suhtautuminen matematiikkaan jo alakoulussa näkyy jatkossa. Lukiossa pojista yli puolet suorittaa laajan matematiikan oppimäärän, tytöistä vain vajaa kolmannes. Tällä valinnalla suuri enemmistö tytöistä sulkee suuren osan korkeakoulujen opinto-ohjelmasta pois jo lukioaikana, mikä taas vahvistaa sukupuolirakenteiden säilymistä ja vahvistumista työelämässä. 

- Valinnat heijastuvat työmarkkinoille. Jos tasapainottumista pidetään tärkeänä, asiassa pitää paneutua hyvinkin syvälle, sillä erot syntyvät jo varhain. Tärkeää on selvittää, mistä lapset oppivat asenteet eri oppiaineisiin ja miten ajattelua uusintaviin prosesseihin voi vaikuttaa, Välijärvi pohtii.

Entisenä lahjakkaana, vaikkakin hiukan laiskana, lapsena voin todistaa ainakin omalta osaltani Välijärven pohdinnat ihan oikeiksi. Olin hyvä matikassa, fysiikassa ja kemiassa koko peruskoulun. Kävin lisäkursseja matikasta, sain fysiikan stipendin ja tykkäsin luonnontieteellisistä aineista. Kuitenkin jotenkin ajattelin koko ajan, että en ollut kauhean hyvä. Numeroni oli noissa aineissa aina luokan paras, taisi olla melkein aina 10. Silti kuvittelin erään luokkalaiseni pojan olevan yhtä hyvä tai parempikin kuin minä. Hänen numeronsa olivat 7-8 tasoa, mutta silti hänet laitettiin ainoana toisena oppilaana matikan lisäkurssille. Hän sai myös kemian stipendin, koska olisihan se ollut epistä, että minä olisin saanut sekä fysiikan että kemian palkinnon. Fysiikan stipendi on muuten ainoa stipendi, jonka koskaan sain. Se oli sellainen, josta koulu ei päättänyt, vaan Metsähallitus antoi sen parhaalle oppilaalle. Minusta ei taidettu pitää. 

Onnistuiko kahden postauslajin yhdistäminen?
No kuitenkin. Mitä minulle kävi? En luottanut kykyihini tai siihen, että kiinnostukseni matikkaan jatkuisi, vaan valitsin lyhyen matikan ja hylkäsin luonnontieteelliset aineet "liian vaikeina" - toki täytyy sanoa, että tähän vaikutti sukupuoleni lisäksi myös vanhempieni alhainen koulutustaso ja siitä johtuva mallin ja kannustuksen puute. Jotta pystyy ensinnäkin edes valitsemaan pitkän matikan lukiossa, täytyy oikeasti uskoa itseensä ja haluta tosissaan opiskella matikkaa. Ei sen takia, että matikka olisi vaikeaa, vaan siksi, että asenteita ja vähättelyä vastaan taisteleminen vaatii oikeasti tuplasti enemmän töitä kuin pelkkä matikan kurssien suorittaminen. Jos pitkän matikan saa suoritettua loppuun, samat asenteet jatkuvat kolmannen asteen oppilaitoksissa ja vielä työelämässäkin - kuten saimme huomata esimerkiksi tästä kohusta. Ystäväni, nuori nainen, opiskelee tietojenkäsittelytiedettä. Hän sai kuulla ekana opiskeluvuotenaan ihan jokaikiselta ihmiseltä kyselyä ja ihmettelyä siitä, että "mihin oikeasti halusit" tai "mihin aiot hakea ensi vuonna". Ja kynnys pätee myös toiseen suuntaan: samaten miehille voi olla vaikeaa hakeutua naisvaltaisille aloille tai pehmeisiin tieteisiin - mutta ei siksi, että he luulisivat olevansa huonoja, vaan siksi, että akkojen ammatit eivät sovi miehille. 

Jos siis pelkästään naisen kainalokarvojen kasvattaminen tai meikittä kulkeminen on kaikkien ympärillä liikkuvien asia ja vaatii naiselta erityistä ponnistelua, että ulkonäköasioistaan saa itse päättää, voitte vain kuvitella, minkälainen taistelu suuremmista kysymyksistä käydään. Taistelu on niin näkymätöntä, että sitä on vaikea paikallistaa mihinkään yhteen kysymykseen tai asiaan, mutta se näkyy esimerkiksi nyt vaikkapa noissa luvuissa matikan opiskeluun liittyen. 

Kainalokarvat ovat ehkä pieni asia, mutta sitäkin suurempi symboli. Ja jostain on aina aloitettava! Ei maratoniakaa lähtisi juoksemaan yhtäkkiä, vaan sitä varten pitää harjoitella. Vielä vaikeampaa juokseminen olisi, jos kaikki olisivat aina pilkanneet ja haukkuneet. Murskattu tai olematon itsetunto vaatii hellimistä ja sen jälleenrakentaminen aloitetaan ihan pienistä asioista. Esimerkiksi kainalokarvoista.



 ps. Vaikka sanoinkin kainalokarvojen kasvattamisen olevan pieni asia, kainalopuskan pitäminen ei todellakaan ole mitään nössöjen hommaa, kyllä tästä niin paljon saa kuulla! Vaikka tilanne on oikeastaan vahinko enkä pidä karvojani kauniina, aion pitää ne. Koen itseni voimakkaaksi amatsoniksi ja karva-anarkistiksi, ja iloni on suunnaton, kun näen jonkun järkyttyvän kainaloistani. Viikonloppuna laivalla eräs mies katsoi suu auki kainaloani ja huusi: "MITÄ HELVETTIÄ?" Hah.

pps. Jos karvakainaloista itkijät ette vieläkään ymmärrä, lukekaa iltasaduksi itsellenne vaikkapa Wikipedian artikkeli symbolista tai allegoriasta. Ne opetetaan muuten jo yläasteella.

34 kommenttia:

  1. LOISTAVA KIRJOITUS!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjotus! Muistan kun joskus kasiluokalla meillä oli koululla jotkut tanssit, joihin piti ostaa hieno mekko. Mentiin äitini kanssa ostamaan mekkoa, ja sovituskopissa mekkoa näyttäessäni ainut asia mihin huomio kiinnittyi olivat mun ilmeisen järkyttävät jalka/kainalokarvat. ''Sheivaat noi kyllä heti!'' Ja niin teinkin, käsikarvoja myöten kun ajattelin että mun käsikarvatkin on varmaan liian karvaset ja ällöt ja epänormaalit. Myös aikoinaan mun alle 10-vuotias pikkusisko halusi kesällä käyttää sukkahousuja, koska häpesi karvaisia jalkojaan. :(

    Vasta lähiaikoina oon havahtunut siihen että mun karvat tai karvattomuus on tasan mun oma asia, eikä sen pitäs olla tollanen häpeällinen tabu.

    VastaaPoista
  3. Maailmahan on tullut jo siihen pisteeseen, että miestenkin pitäisi jo hävetä karvojaan. Siis niitä karvoja, mitkä eivät kasva naamassa. Ja naamassakin kasvavia saa hävetä, jos ei satu tasaisesti ja tuuheasti kasvamaan. Noh, miehille asiasta harvemmin sanotaan.

    Kuten usein koulumaailman tasa-arvossa, niin matematiikalle löytyy miesongelmavastine, eli äidinkieli ja lukeminen. Miesten häkelyttävän merkittävästi huonompi lukutaito (katso lähteeksi vaikka google) ja yhteiskunnan lannistus miesten lukemista kohtaan ihan taatusti näkyy jo tämän päivän persu-hegemoniassa, koska lukeminen on kuitenkin niin suuri osa sivistymistä ja ymmärryksen kehittämistä. Tämä osaltaan iskee myös vasten kasvoja tasa-arvoasioissa. Varmasti näkyy myös siinä, että miehiä päätyy vähemmän kielitieteiden, historian ja yleisopetuksen pariin. Suurin osa tuntemistani mieshistoroitsijoista on päätynyt alalle erittäin suuresta kiinnostuksesta toista maailmansotaa kohtaan. Korkeajännitykset on lapsena luettu.

    Nämä siis vain dialogiksi aiheeseen. Eli ei ole tarkoitus dissata naisten ongelmia tai vertailla.

    VastaaPoista
  4. Juurikin näin, hyvä kirjoitus! 90-luvun alussa syntyneenä nuorena naisena ihmettelin kouluaikoina kyllä sitä, mistä syystä kaikki luokan tytöt kokivat etenkin matematiikan niin epämukavana ja kaikuna toisteltiin kuinka ei sitä vaan voi tajuta... en usko pätkääkään että se koettaisiin yhtään sen hankalampana tyttöjen kesken kuin poikienkaan ilman näitä ennakkoasenteita jotka poimitaan luultavasti vanhemmilta esikuvilta sukupuoli-identiteetin myötä. Lisää vain kannustusta ja ennakkoluuloja kohtaan kriittisiä ääniä esille, ihan lasten korviin asti.
    Ja niin, karvoista, miten onkin että symboliikalle ollaan niin sokeita, eikä tunnisteta asioiden varsinaisia merkityksiä. Omat mieltymykset sekoitetaan tässä sen kanssa miten ihmisten todella KUULUISI toimia. Etiketitkin voivat muuttua.

    VastaaPoista
  5. Karvattomuus alkaa kyllä olla kovaa huutoa toisenkin sukupuolen parissa. En näin miehenäkään kehtaisi kesällä hihattomassa paidassa kauheasti käsiä nostella, jos alta paljastuisi mehevä puska. Muutoin kyllä varsin asiallista tekstiä. :)

    VastaaPoista
  6. Minun on edelleen vaikea kulkea hihattomissa paidoissa julkisesti, vaikka tein päätöksen sheivaamisen lopettamisesta jo pari vuotta sitten. Tummilla ja tuuheilla säärikarvoilla sen sijaan ylpeilen, niitä en enää häpeä. Miksihän juuri ne kainalokarvat on niin hankala hyväksyä?

    Nyt oli kyllä hyvä blogipostaus, arvostan. Näin tuon saman kuvan fb:ssä ja huokaisin turhautuneena, huhhuh kun on mennyt feminismin pointti joillakin kaukaa ohi.

    Pitää muistaa vielä se "ei me kyllä mitään akkoja tänne palkata!" -asenne todella monissa paikoissa, niin siinäkin löytyy syytä miksei noinvain aleta insinööreiksi sun muiksi. Ja mitä vikaa on naisvaltaisissa ammateissa muutenkin, ihan hyvin voi kotiäitikin olla voimaantunut, älykäs ja onnellinen. Kamoon jotain järkeä tähän feminismivihaan.

    VastaaPoista
  7. Karvat on kyllä hassu asia. Kävin viikko takaperin uimassa, ja saunassa yhtäkkiä havahduin, että ei helvetti, en muistanut sheivata! Parin sekunnin aikana mietin, että jätänkö altaat väliin, vai mitä teen, apuva. Totesin kuitenkin, että kun uimisesta on nyt kerta maksettu, niin altaille mennään. Kukaan ei heitellyt kiviä, peittänyt lastensa silmiä tai huutanut uimavalvojaa apuun, tai sitten en vaan nähnyt mitään näistä, rillit kun odotti kiltisti pukukaapissa. Mielenkiintoinen kokemus joka tapauksessa, ja ehkä tästä voimaantuneena lopetan herkän ihoni pahoinpitelyn edes näin talvikuukausiksi.

    VastaaPoista
  8. Rohkaiseva kirjoitus! Itsehän aloitin heti oman talviturkkini, eli säärikarvojeni, kasvattamisen/sheivaamatta jättämisen sukkahousukelien alkaessa. Nyt turkkini on komeampi kuin monella miespuolisella ystävälläni. Ajoittain osaan naureskella asialle, mutta joskus iskee myös epävarmuus. Mutta mihimpä naisellisuuteni tai mikään muukaan karvoista karisisi, nehän ovat vain merkki, että olen terve ja normaali yksilö, vähän vaan monia muita tummakarvaisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kasvattaisin talviturkin ja olen aina ennen kasvattanutkin, mutta olen sen verran ujo, että uimahalliin mentäessä ajan kyllä kinttu- ja kainalokarvat pois. Ja sitten todellisuudessa kun siellä ei ole kuin vanhoja naisia ja vanhoja miehiä ja muutama lapsi, niin ihan oikeasti kukaan ei tuijota, vaikka jalassa olisikin karvoja. Siellä kun kulkee niitä niin pahan jalkasienen saaneita naisia, että kynnet on keltaisena kuprulla (hyi), että eiköhän se kerää enemmän huomiota kuin ihan tavanomaiset suht vaaleat kinttukarvat.

      Poista
  9. Tää on niin totta! Mulla on heikko karvankasvu joka puolella kroppaa, mikä on mukava juttu, kunhan on vain hyvä kampaaja. En ole koskaan ajanut sääriäni, mutta silti mietin asiaa joka kesä. Mulla on kummassakin nilkassa noin kymmenen juuri ja juuri näkyvää karvaa ja osaan näköjään hävetä niitäkin. Kainalot sheivaan kun muistan eli kuukauden, parin välein. Ainut syy on, ettei ilkiä mennä tanssitunnille, jos hahtuvat on kasvaneet liian pitkiksi (ne ei edes näy paria metriä kauemmaksi).
    Mulla on jäänyt tosi tarkasti mieleen, kun noin 8-vuotiaana olin jonkun parikymppisen sukulaisnaisen kanssa saunassa. Hän sheivasi sääriään ja sanoi, että älä koskaan ala tähän hommaan. Ajattelen häntä joka kerta, kun harkitsen karvoituksesta luopumista.
    Ja ei edes aloiteta häpykarvoista, jookos?

    VastaaPoista
  10. Muistan ikuisesti kysymyksen, jonka eräs naisopettaja esitti minulle aloittaessani tietojenkäsittelyn opiskelun ammattikoulussa. Hän kysyi minulta kuinka aion pärjätä kaikkien niiden poikien keskellä ja olin kuulemma vastannut hämmästyneenä että hyvin. :D Kyseinen opettaja kertoi tämän luokalle viimeisellä tunnillamme ja sanoi kertovansa tarinan itseensä uskoneesta tytöstä kaikille niille luokille, joita tulevaisuudessa opettaa.

    Mielenkiintoista opiskelussa miesvaltaisella alalla ammattikoulussa oli huomata, että kun ensimmäisen vuoden ajan näyttää olevansa todella hyvä, voi kaksi seuraavaa vuotta tehdä melkein mitä vain ja saada silti hyvät arvosanat...

    VastaaPoista
  11. Oi kiitos tästä!
    Olen kokenut lähiviikkoina suunnatonta karvallisuus-/karvattomuustuskaa, mieshenkilö kun keksi minulle huomauttaa omasta "huolittelemattomuudestani". Näistähän syntyy aina vastareaktio, eli annan karvojen rehottaa entistä enemmän. Karvat <3

    VastaaPoista
  12. Hei vaan, ja semmoset terveiset että minun ala-asteellani 90-luvulla (kyllä!!) tytöt eivät edes voineet saada kymppiä matematiikasta tai liikunnasta. Meille ihan suoraan sanottiin että ne "kympit on varattu pojille" koska yksikään tyttö ei voisi olla yhtä hyvä kuin paras poika. Muut oppilaat arvosteltiin sitten peilaten siihen "luokan parhaaseen" poikaan. Jotta että hellurei vaan!

    VastaaPoista
  13. Hei vaan, ja semmoset terveiset että minun ala-asteellani 90-luvulla (kyllä!!) tytöt eivät edes voineet saada kymppiä matematiikasta tai liikunnasta. Meille ihan suoraan sanottiin että ne "kympit on varattu pojille" koska yksikään tyttö ei voisi olla yhtä hyvä kuin paras poika. Muut oppilaat arvosteltiin sitten peilaten siihen "luokan parhaaseen" poikaan. Jotta että hellurei vaan!

    VastaaPoista
  14. Hyvin onnistui kahden postauksen yhdistäminen! Mä en tohon karvaisuuteen tai karvattomuuteen ota kantaa, mutta sen osaan kyllä kertoa että jos aina kotona kuulee olevansa "saatanan tyhmä" ja "idiootti" niin siihen uskoo hyvin vankasti itse. Aikuisena sen on ymmärtänyt että en mä ollu tyhmä lapsi, ajattelin vain erilailla. Olin tosi lahjakas äidinkielessä mutta koska mun käsiala oli epäsiistiä (eli ei samanlaista kun open lempparitytöllä) sain siitä huonompia numeroita. Ja opettaja kyllä kertoi että jos käsiala olisi siistimpää, saisin parempia numeroita. Ja kun kotona sain kuulla että en edes viitsi yrittää tosissani, en sitten edes yrittänyt tosissani. Miksi yrittää kun ei se kenellekkään riitä?

    VastaaPoista
  15. Naisten karvat taitaa olla monessakin tapauksessa ongelma vain haiventen kantajille itselleen. Ja varmaan aika moni kauhistelee ihonvärisiäkin karvojaan. Monesta tuutista näkee kiiltokuvamaisia esikuvia, jonkalaisia kaikkien pitäisi pyrkiä muistuttamaan. Olkaa omia itsejänne. Piste. Ugh, olen puhunut.

    Kun minä haluan hieroa daamini sääriä ja jalkapohjia, niin joskus hän sanoo, että älä nyt, kun ei ole ehtinyt ajella säärikarvojaan (lue: muutama hassu vaalea haiven siellä täällä). Eihän ne sitä hierontatoimitusta hidasta! Käsirasvaa kun on pelissä, niin hyvä tulee ja molemmat nauttivat :) Monesti pohkeitten hieronta johtaa muihin nautinnollisin tilanteisiin... ;)

    -Ihana Sami

    VastaaPoista
  16. Täällä toinen ärsyyntyjä, ihmeen kaupalla vieläpä se mietilauseen kaipaama videogame designer, mutta silti onnistun olemaan meikittä ja karvainen kun huvittaa. Emansipaatiotapojen dissaaminen on ihan jäätävän tyhmää, ihmisiä pitäisi kannustaa työskentelemään kohti tasa-arvoisempaa maailmaa tavoin, jotka juuri heille sopivat. Joku pyrkii miesvaltaiselle alalle, toinen polttaa rintsikoita, ja kaikki on hyvää ja oikein.

    VastaaPoista
  17. Täällä eräs samaan facekeskusteluun osallistunut ihminen ja mulle on järkytys, miten nainen voi sanoa muille naisille noin. Opiskelen miesvaltaista alaa ja edelleen ihmiset hämmentyy mun kertoessa, että opiskelen logistiikka inssiksi. Saan aina kysymyksiä: miten pärjäät miesvaltasella alalla? Onko hankalaa? Miksi opiskelit ensin kampaajaksi, mutta vaihdoit radikaalisti miesten alalle? Jne. Miespuoleisia ystäviäni usein onnitellaan ja kysellään kiinnostuneena, mitä koulussa tehdään jne. Itse saa edellä mainittuja outoja haihatuksia.
    Tää teksti on erittäin hyvä!

    -Mari

    VastaaPoista
  18. Ymmärsikö kukaan tuon tekstin pointtia? Siis ihan oikeasti? Pointtihan ei ole siinä, että et saisi kasvattaa kainalokarvoja eikä pointti ole siinäkään, että sinun täytyisi olla pelisuunnittelija. Tekstiä ei pitäisi ottaa niin kirjaimellisesti niinkun ei montaa muutakaan asiaa. Tämän tekstin ajatuksena on asioihin vaikuttaminen tavalla joka oikeasti vaikuttaa asioihin. Loppujen lopuksi esim. kainalokarvat ei muuta maailmaa mitenkään. Se on vain kannanotto asioihin, mutta tärkeämpää on tehdä jotain konkreettista jolla on vaikutusta. Saat kasvattaa kainalokarvat, mutta se ei konkreettisesti vaikuta asiohin.

    Olen sitä mieltä myös, että meillä täällä Suomessa naisten asema on hyvä. Menkääpä jonnekkin kehitysmaahan jossa niin ei ole. Esim. naisompelijat jotka raatavat koko päivän töissä eivätkä saa palkkaa juuri yhtään. Työolotkin ovat karmeat.
    Siellä asiat on oikeasti naisilla huonosti. Muutenkaan ihmisoikeudet eivät ole siellä kohdillaan. Tuntuu ettei osalla ihmisistä ole käsityskykyä asioista.

    Itse haluan mieluummin olla ihmisten oikeuksien kannalla, en pelkästään naisten. Ihmisoikeuksissa on puutteita ja erityisesti köyhemmissä oloissa. Meillä asiat ovat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka asiat meillä ovatkin jo melko hyvin ja vaikka monessa muussa maassa asiat ovat todella todella paljon huonommin, ei se kuitenkaan edellytä sitä, että täällä pitäisi pysäyttää kehitys kokonaan nykytasolle ja alistua niihin pienemmän mittakaavan ongelmiin, joita meilläkin vielä on jäljellä, vain siksi, että "muualla on asiat niin paljon huonommin, että ei meidän täällä pitäisi kehdata enää valittaa pikkuasioista". Vaikka ongelma olisi suhteellisen pieni, se on kuitenkin ihan yhtä tärkeä. Lisäksi on huomattava, että lähellä (esim. kotimaassa) oleviin pieniin ongelmiin on paljon helpompi vaikuttaa kuin kaukana oleviin isoihin. Ihmisoikeuksien kannalla oleminen ei sulje pois mahdollisuutta ja tarvetta olla myös tasa-arvon kannalla.

      Poista
    2. "Tämän tekstin ajatuksena on asioihin vaikuttaminen tavalla joka oikeasti vaikuttaa asioihin. Loppujen lopuksi esim. kainalokarvat ei muuta maailmaa mitenkään. Se on vain kannanotto asioihin, mutta tärkeämpää on tehdä jotain konkreettista jolla on vaikutusta. Saat kasvattaa kainalokarvat, mutta se ei konkreettisesti vaikuta asiohin. "

      Aamen. Tottakai ulkonäköään voi muokata vaikka kainalokarvoilla tai niiden pois ajelulla. Mutta on asioita, jotka tuottavat huomattavasti suuremman konkreettisen vaikutuksen.

      - Pirtsakka piirakka

      Poista
    3. Siis mitä? Sekö ei ole konkreettista vaikuttamista, että omalla panoksellaan tuo esiin naisvartalon monimuotoisuutta, jotta vähän useampi uskaltaisi olla oma itsensä sen sijaan, että kokisi pakoksi mukautua kapeisiin kauneusnormeihin? En sheivaa jalkojani, mutta kaikkialla tuputettava karvattomuuden ihanne saa minut usein epävarmaksi. Se stressaa ja ahdistaa rannalla, uimahallissa, pukuhuoneessa. Ne harvat tilanteet, kun törmään muihin jalkakarvallisiin naisiin, vahvistavat rohkeutta olla oma itseni ja antaa karvojen kasvaa. Ihan henkisen hyvinvoinninkin kannalta aika oleellista, sanoisin.

      Poista
  19. Itse en onneksi oo törmännyt tuohon matematiikka-hässäkkään. En ite tykännyt juurikaan ala-asteella matikasta, koska se oli niin tylsää. Ysiluokalla meidät jaettiin matematiikan tasoryhmiin, niin että yksi tunti viikossa oli tätä tasoryhmän mukaista matematiikkaa ja muuten mentiin ihan normaalisti. Ite olin lukioon suuntaavan matskan ryhmässä ja miun mielestä siellä oli kyllä valtaosa tyttöjä. Lukion pitkan matskan tunneillakin taisi sukupuolijakauma olla aika tasainen, ainoastaan pitkän fyssan ja kemian tunneilla taisi olla enemmän poikia. Mulle on myös sattunut pääosin naisopettajia noille luonnontieteellisille aineille, sen takia varmaan ei olekaan ollut mitään kuviteltuja sukupuolieroja omana kouluaina havaittavissa ihmisten mielissä. Hyvä näin :)

    Ja karvankasvu: yksinkertaisesti INHOAN karvojen sheivaamista/nyppimistä/vahaamista/epiloimista/mitäniilleikinävoikaantehdä etenkin kainalosta joka on mulle niin superherkkä paikka, että mulla tekee pahaa pelkkä asian ajattelukin. Mie vaan en ymmärrä karvainhoa, miksei jokainen saisi tehdä tyylillään? Ite en edes huomaa muiden ihmisten karvoitusta, mutta omasta tulee tunne että kaikki tuijottaa. Pyrin kuitenkin ennen juhlia sheivaamaan esille jäävät karvat pois, mutta aina sitäkään ei meinaa muistaa. Olispa vaan helppoa jos ei tarvis ajatella asiaa ja olla vaan semmoinen kun sattuu olemaan :D

    VastaaPoista
  20. Hyvä postaus jälleen kerran! Olen itse tumma ja karvainen. Muistan vieläkin, kuinka ala-asteella eräs poika kommentoi karvaisia käsiäni(ei siis kainaloita, vaan käsivarsia!) ja sanoi minua ihmissudeksi. Ja sen jälkeen halusin ajella käsikarvat pois, ja myöhemmin teinkin niin monien vuosien ajan. Nyt olen antanut karvojen kasvaa, mutta vieläkin mietin olenko liian karvainen ja pitäisikö ne ajaa pois....aika pitkäaikaiset vaikutukset on silläkin yhdellä lapsuudessa kuullulla lauseella...

    VastaaPoista
  21. Hyvä kirjoitus. Tajusin pointin tokan lukemiskerran jälkeen. Kuvatkin on hienot, mutta olisit kyllä voinut ajella kainalokarvat ennen kuvaamista.

    VastaaPoista
  22. Hyviä pointteja jälleen! :)

    Paheksun kyllä itsekin toisten kainalokarvoja silloin, jos/kun niiden ylenpalttinen tuuheus vaikuttaisi olevan keskeinen tekijä jatkuvan hienhajun taustalla, mutta tällöin paheksuntani ei katso sukupuoleen. (Okei, tiedän, että on mahdollista peseytyä riittävästi hienhajun pitämiseksi aisoissa, vaikka olisikin karvainen, mutta jos ei jaksa/pysty/kykene tähän, olisi kainalokarvojen poisto/vähennys yksi hyvä askel huomaavaisempaan suuntaan.) :D

    Mutta joo, näitten asioitten äärellä tulee aina iloiseksi siitä, kun omalla kohdalla on käynyt hyvin: olin hyvä matiikassa, sain menestyä siinä ilman minkäänlaisia sukupuoleen liittyviä ennakkoasenneongelmia, en koskaan kohdannut mitään ihmettelyä lukiosa pitkän matematiikan valintaani kohtaan ja (ainakaan toistaiseksi) myöskään yliopistossa mitään kummeksuntaa ei ole tullut vastaan, vaikka olenkin nyt nainen matemaattisluonnontieteellisellä alalla.

    VastaaPoista
  23. Mun jalkakarvat ovat pidemmät ja tummemat kuin poikaystäväni. Muistin just että kävin uimassakin niiden kanssa. Kenenkään jalkakarvoja ei edes näe ellei konttaa niiden edessä. Mä oon metsäalalta valmistunut ja kun multa on kysytty "Miksi metsäala" en ole ajatellut että he kysyvät "Miksi olet tyttönä metsäalalla" tai jotai sinne päin :) Eli ei tarvi alkaa selitteleen "Oon aina ollu poikamainen ja tuun jätkien kaa toimeen" -naispuolisen luokkakaverin suusta kuultu. Tuossa tapauksessa on henkilön omaa epävarmuutta joukkoon kuulumisesta. Ite vastaan et olen kiinnostunut luonnosta!

    VastaaPoista
  24. Älkää nyt tarttuko karvoihin - vaan ajatelkaa koko ko. Plogopostauksen, mielestäni erittäin ansiokasta ja näkemyksellistä ydintä. Totta koko juttu lähti liikkeelle karvoista, mutta ne eivät liene tässä pääasia, vaan ihmisten vaikutus yksilön ajatteluun omasta itsesstään. Kiitos tästä kirjoituksesta bloggaajalle... :)

    VastaaPoista
  25. moi! Lueskelin tässä blogiasi ja tuli mieleen ehdottaa että kiinnostaisko sua yhteinen valokuvaprojekti mun studiolla? Esim pin up -henkisiä kuvia susta. Jos kyllä, laita mulla meiliä osoitteeseen anniina.mattila@gmail.com ja kerron lisää!

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.