tiistai 13. lokakuuta 2015

Hyvää epäonistumisen päivää!

Luin jostain päin somea, että tänään on epäonnistumisen päivä. En tiedä onko se joku oikea juttu vai joku FB:n hupisivujen keksimä kaunis ajatus, mutta tykkäsin siitä. En jaksanut edes googlata asiaa vaan päätin, että vietän tänään epäonnistumisen päivää. Aion ainakin epäonnistua syömisissäni, jos en muuta enää ehdi. Töihin ajoissa ehtimisessä epäonnistuin jo, samoin liikunnan harrastamisessa (harmi että Vilin takia nyt on pakko lähteä tunnin lenkille, joten ehkä epäepäonnistun!).

Haluan viettää tätä päivää, sillä olen joskus itse pelännyt epäonnistumista ihan hirveästi. Pelkäsin niin paljon, että en ryhtynyt mihinkään enkä uskaltanut mitään. Sitten katkerana olin vihainen kaikille, kun minulle ei tapahtunut mitään enkä saavuttanut mitään. Jossain vaiheessa päässäni napsahti ja tajusin tilanteen. Aluksi kaikki oli superpelottavaa, mutta rupesin kokeilemaan helppoja asioita ja itsetuntoni kehittyi hiukkasen. Kun sain vähän itseluottamusta, uskalsin tehdä asioita, joissa olisin voinut epäonnistuakin. Joskus epäonnistuin, mutta - kumma kyllä - se ei musertanut minua, vaan olin tyytyväinen, että olin edes yrittänyt. Tein aina vaan isompia asioita ja saavutin aina vaan enemmän. Lopulta huomasin, että en enää ollut vihainen itselleni enkä muillekaan. Sitten aloin nauttia elämästä ja nykyään kysyn nauraen: mitä on epäonnistuminen, jos ei turhaa murehtimista? 

Tätä mekkoa saa valitettavasti ainakin toistaiseksi Blackgroupilta vain XXL:nä, mutta kannattaa tsekata kaupan muutkin ihanuudet täältä. Sota-asu kantajan mukaan!
Kuulostaa helpolta, eikö? Siinä oli oikeastaan pitkä tarina kerrottuna lyhyesti ja simppelisti. Ehkä kerron asiasta joskus vähän enemmän. Nyt tarkoitukseni oli jakaa kanssanne pätkä minusta räppäämässä karaokessa! Tajusin nimittäin vähän aikaa sitten, että melkein kaikki hyvä, mitä minulle on koskaan tapahtunut, on aina ollut pelottavaa ja tuntunut aluksi epämiellyttävältä. Olen siis ollut alueella, joka on ollut minulle uutta. Turhaan ei sanota, että kaikki paras tapahtuu epämukavuusalueella. Siksi päätin, että tänä syksynä rupean tekemään asioita, jotka tuntuvat pelottavilta. Lähdin liikkeelle aika helposta, mutta sitäkin nolottavammasta jutusta eli siitä karaokessa räppäämisestä.

Epäonnistuin videon tallentamisessa koneelle, enkä saa sitä FB:stä tallennettua, mutta jos välttämättä haluatte nähdä videon, jossa ei oikein näy mitään mutta kuuluu sitä paremmin, käykää täällä katsomassa: https://business.facebook.com/176097159214378/videos/vb.176097159214378/549270395230384/?type=2&theater

Koska räppääminen oli niin kamala ajatus, piti karaokeen lähteä sotapuvussa. Tämä Collectifin Marilyn -mekko on saatu Blackgroupilta. Ah! Koskaan ei tunne oloaan itsevarmemmaksi kuin kynämekossa, korkokengissä ja punaisissa huulissa! Tai ainakaan minä, jokaisella on omat sotapukunsa.
Räppääminen ei ollut nolointa, vaan sen videoiminen ja videon jakaminen PTFU:n FB-sivuilla. Kerron teille, toverit, että ketään ei ole tarkoitettu kuvattavaksi karaokessa. Ja jos tällainen asia sattuukin tapahtumaan, sitä videota ei pitäisi ikinä katsoa, varsinkaan itse. Koska ajatus tuntuu äärimmäisen epämiellyttävältä, tein juuri sen! Seuraavaksi iskun kohteena on kammoni ryhmäliikuntalajeja kohtaan (pesis, hrrrr), neulakammoni (verta en voi luovuttaa anemian takia, mitenköhän tämän voisi kohdata? Ei huumeita, kiitos!) ja ötökkäkammoni (hyiiiiii tämä on varmasti kamalin!). Koska olen jo aika pro siinä, että avaan suuni sosiaalisesti noloissa tilanteissa, kerron yksityisasioitani netissä ja pukeudun mihin vaan minua yllytetään, en oikein keksi mitään lisäkammoja. Ehkä niitä tulee tässä vielä matkan varrella mieleen! Onko teillä mitään ehdotuksia?

Tässäkin olen epäonnistunut!
Jos siltä tuntuu, lähtekää mukaan syksyn projektiini! Jos häpeää helposti, kannattaa alkaa ihan pienistä jutuista, vaikkapa reikäisen sukan käyttämisestä.


12 kommenttia:

  1. Mitenhän mä voisin mennä epämukavuusalueelle ja kokeilla uutta, varmaan puhumalla jollekkulle tuntemattomalle. Muutakin kun sen mitä asiakaspalvelutyössä tulee puhuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tsemppiä siihen! :) Saanko ehdottaa esim. jonkun ihmisen tyylin kehumista <3

      Poista
  2. Neulakammoon: käy otattamassa jotain verikokeita, joiden tuloksia voisit oikeastikin haluta tietää (ei siis toki välttämättä tarvetta niitä lähteä ottamaan, jos ei kiinnosta :D) tai marssit lävistäjälle!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vautsi! Tätähän pitää kokeilla :D tosin aloitin jo ennen tätä postausta: kävin eilen ekoissa Wing Tsung Kung Fu treeneissä :D jännitti kamalasti kun tämmöinen ylipainoinen nuori äiti joka on liikkunut viimeksi ennen muksujen syntymää lähtee treenaamaan taistelulajia salskeiden äijien porukkaan :'D no ihan hyvin ne mut otti vastaan ja hyvä niin koska jäin koukkuun lajiin!

    Olen myös alkanut kokkaamaan lapsuuden safkoja ja kokeilemaan jos niistä tulisikin suosikkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikasta lauseestä jäi uupumaan inhokki sana :D kokkaan siis lapsuuteni inhokki safkoja ja kokeilen jos olisivatkin hyviä

      Poista
  5. No voihan rutto! Että pitääkin olla nimipäivä epäonnistumisen päivänä! Onneksi osaan ottaa rennosti: pikkusen jos menee pieleen, niin sehän vain naurattaa. Vaikka olisi oma nimikin epäonnistunut :D

    VastaaPoista
  6. Mitä jos kokeilisit akupunktiota neulakammoisena? En ole ikinä itse kokeillut, joten olisi kiva jos testaisit sitä ja raportoisit siitä!

    VastaaPoista
  7. Hei sähään oot neulajutut tehnyt jo tatuointien muodossa. :)

    VastaaPoista
  8. Hei MRV! Löysin blogisi eilen sattuman kautta - tuskaisena päivänä, itsesyytösten ynnä muun kumu päässäni. Minut on kasvatettu väheksymään itseäni poikavoittoisessa sisarusparvessa, ajattelemaan että tyttöys on hävettävää ja heikkoa. Mulla oli sen myötä lapsena hirveä kiukku asiasta, opin vihaamaan esimerkiksi raamattua jo pienenä lapsena koska havainnoin naiseuden väheksymisen ja ennenkaikkea sen kuinka alisteisen sukupuoliroolin kyseenalaistaminen oli hirveä tabu. Mä olen tasapainoitellut toisaalta tiukkaotteisena, taistelulajeja ja kalliokiipeilyä harrastavana naisena joka toisaalta tykkää ihanista kylpyvaahdoista ja hiusten laittamisesta. Muhun on ohjelmoitunut kapinoinnistani huolimatta alitajuinen väheksyntä liittyen kaikkeen "hömppään" (itsestään huolehtiminen yrttihauteiden ja kasvonaamioiden muodossa, hyvien korkkareiden tuoma fiilis peilin edessä, hiustenhoito ja tulevan kampaamokäynnin suunnittelu jne.) ja se opetettu halveksunta tekee mut vihaiseksi. Tämä blogi on aivan mieletön vastaus tähän vaikeiluun. Hyvä energia oikein pirskahtelee rivien välistä enkä saa susta MRV tarpeekseni; oot aivan hemmetin PÄRÄYTTÄVÄ ihminen (blogin perusteella xD) ja hyvä kirjoittaja. Saan yksinkertaisesti puhdasta, rauhallista voimaa sun tyylistä käsitellä asioita. Blogisi meni kirjanmerkkeihin. Tämä on sellaista luovaa ja älyllistä, sekoa ja hersyvää, pystypäistä ja hyvällä maulla toteutettua _feminismiä_ mitä mä olen etsinyt, KIITOS !<3

    VastaaPoista
  9. Edellisen kommentoijan mainitsema tasapainottelu "tyttömäisten juttujen" ja "poikamaisten juttujen" välillä kuulostaa tutulta. Sosiaalisesti kömpelönä, teknisistä asioista kiinnostuneena tyttönä oli kovin hankalaa löytää paikkaansa turhan tiukoissa tyttö/poika-lokeroissa. Kaikkialta huokui sellainen mielikuva, että älykkyyden ja tissien yhteiselo on mahdotonta. Koska halusin olla älykäs, tuntui etten voisi olla kaunis ja naisellinen. Vasta yliopistossa tekniikan alaa opiskellessa ajattelin, että kaikesta huolimatta olen nyt tässä ja voisin periaatteessa olla mitä haluan eikä kukaan voi ottaa minulta opiskelupaikkaani sen takia pois. Oli iso kynnys luopua siitä huomaamattomasta ja "sukupuolineutraalista" olemuksesta ja nauttia naiseudesta tuntematta itseään naurettavaksi.

    Tuo epäonnistumisen pelko ja itsensä nolaamisen pelko on muutenkin niin tuttua! Liian tuttua! Ujona ja esiintymiskammoisena ihmisenä nykyisen rakkaan lauluharrastuksen aloittaminen oli minulle melko iso saavutus. Onhan se vieläkin joka kerta pientä kamppailua itsensä kanssa, varsinkin kun olen pakottanut itseni ties mille impro-/lauluryhmä-/esiintymistaitokurssille...

    No, aiheeseen liittyen haluaisin haastaa sinut, Ruki, tekemään 5-10 bucket list -tyylistä tavoitetta, jotka toteuttaisit vuoden sisällä oman bucket listisi kokoamisesta. Tein itse hieman vastaavan listan, joka minun on tarkoitus toteuttaa ennen 30. syntymäpäivääni: http://thisdayrabbit.blogspot.fi/2015/10/bucket-list.html

    VastaaPoista
  10. Ihanaa! :) Sulla on niin oikea asenne! Miten mieltä piristikin tää kirjoitus - otat oikeastaan aika tärkeän asian, epäonnistumisen pelon, hauskalla ja ihanan persoonallisella tavalla esille kertoen omista kokemuksistasi ja kuinka oot opetellut siitä irrottautumaan. Mahtavaa! Niinhän se on että monet kokee ainakin omalta osaltaan epäonnistumisen jotenkin huonon ihmisen merkiksi ja sit siinä epäonnistumisen pelossa velloessaan ei koskaan tuu kokeiltua/yritettyä mitään ja näin voi jäädä monet upeat asiat elämättä ja kokematta.

    Mun oma pelko omasta epäonnistumisestani(ja siinä sivussa itsensä nolaamisesta) on jotain, mikä nousee aina esiin kun tulee vastaan tiettyjä, epämukaviksi kokemiani tilanteita, ja mielessäni maalailen mitä hirvittävimpiä mörköjä tilanteesta/asiasta, joka ei välttämättä oikeasti ole edes niin vakavaa.. Sitä jo kuvittelee mielessään että mokaa, ja et muut ihmiset muistaa lopun ikäänsä et "Se oli just toi gimma, jolle sillon sattu", vaikka todennäkösesti ne muut ihmiset ei koko asiaa myöhemmin edes muista, ite vaan luulee niin. Juuri tuota sun asennetta kaipaan itsellenikin, että mennään eteenpäin vaan ja kaikkea voi kokeilla, ja jos nyt tulee hieman kolhuja matkalla, niin se on ihan normaalia ja kyllä se siitä.

    Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen voi olla isokin asia, mutta niinhän ne kokemukset karttuu ja vaikka ei kokeillessaan löytäiskään mitään uutta ja upeeta joka kerta, niin ainakin sitä on kokeiltu ja sit voi vähintäänkin sanoa, että toi on ihan paska juttu, tiedän kokemuksesta :) Tai toiste päin, sitä ihan uusia ulottuvuuksia.

    Oon yrittänyt viime aikoina muutenkin muokata omaa suhtautumistani asioihin, minulla kun on tapana olla hieman turhan kyyninen ja pessimistinen ja vatvon helposti menneitä, eikä sillä tavoin saa kuin itsensä kipeäksi. Tämä positiivisen ajattelutavan harjoittelu voisi hyvinkin saada jatkoa siitä, että pyrin itsekin suhtautumaan epäonnistumisen mahdollisuuteen hieman keveämmin, ja voisi opetella näkemään ne tietyt tilanteet sinä mitä ne on, tai ainakaan mitä ne EI OLE eli ei mitään elämää suurempia "jos tyrit niin kuolet ja kaikki nauraa sulle"-tyylisiä vakavia näytönpaikkoja...

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.