tiistai 11. elokuuta 2015

Anteeksi glamouriuteni

Apua. Tämä on viides päiväni rampana ja olen menettämässä järkeni. Minua ei ole luotu makoilemaan paikallani! Pääsen joten kuten koikkelehtimaan portaat ylös ja alas jotta pääsen vessaan (edellisen postauksen vaippoja ei siis kaivata, luojan kiitos), mutta en saa mukaani kahvikuppia. Miten ihmeessä minun pitäisi muka tehdä hommia koneella ilman kahvia? Elämäni on pilalla.

Kahvinkin keittäminenkin on urakka sinänsä. He-Man onneksi auttaa minua kun ei ole töissä, mutta päivisin minun pitää yrittää selvitä itse. Tässä videotodiste haasteellisesta aamustani. Valmistakaa itsenne muuten tällaisiin videoterkkuihin, sillä en saa kauheasti istuskella koneella, sillä jalkani pitää sojottaa kohti kattoa.

VAROITUS: Videon bloggaajaglamour saattaa aiheuttaa häikäisevyytensä vuoksi lumisokeutta ja suunnatonta glitterinhimoa.


En ole saanut edes niitä aikomiani postauksia tehtyä! Jaksoin juuri ja juuri muokata pari kuvaa, ennen kuin minua alkoi nukuttaa ja oli pakko ottaa parin tunnin päikkärit. Kiitos morfiini! Huomenna koitan saada huumeidenkäytöltäni vähän aikaa nipistetyksi blogia varten ja ehkä jotain muutakin aikaiseksi kuin armotonta dokausta ja sammumista. Luvassa on ainakin matkavinkkejä Barcelonaan (tein oikein videoita siellä teille!), kuvapostaus Tibidabon huvipuistosta, juttua vaelluksesta ja asukuvia ortodoksihäistä. Lisäksi sekalaisia vaatejuttuja, huumorijuttuja ja äijävideo. Niin paljon mahtavuutta siis, koittakaa jaksaa odottaa! Tunnen suuren inspiraation lähestyvän tämän tylsistymisen myötä. Tässä teille siksi aikaa linkki mahtavan siskoni Herneenverson (nykyään kai Selafiel) juuri perustamaan blogiin ja kuva Mordorista, jonka sijainnin löysimme vaelluksella:


Argh, jalkani ovat niin levottomat. Onneksi tätä kestää _vain_ seuraavat kuusi viikkoa.


10 kommenttia:

  1. Hei nyt Rukin kaverit! Miks sen kipsi on noin tylsä? Miksei siihen oo kukaan kirjottanu terveisiä? Tehdäänkö niin oikeesti? Onko se vain jenkkileffojen luomaa harhaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tehdä, niin minusta ainakin pitäisi tehdä! Laitan ihmiset heti asialle :O

      Poista
  2. Hei saat kahvit mukaan pakkaamalla ne termosmukiin ja sitten laittamalla termosmukin hupparin tai aamutakin tjsp. taskuun. Samoin jugurtti yksittäispakkauksissa tai rasiaan menevät eväät kulkevat näppärästi taskussa vaikka käsiä ei voikaan käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ystävällä oli jalka paketissa monta kuukautta, ja se kuljetti kamat repussa pitkin kämppää. (Ei varmaankaan täyttä kahvikuppia, mutta ehkä termarin.) Hällä oli onneksi kämppä yhdessä tasossa. Jonkun verran kuljetti tavaroita myös muovipussissa ja kinkkasi sitten pitkin huushollia muovipussi hampaista roikkuen. =D

      Poista
    2. :O :O :O MIKSI EN TÄTÄ ITSE KEKSINYT? Niin nerokasta. Kiitos vinkistä, vaikka tunnen itseni nyt aika tyhmäksi :D

      Poista
  3. Hei tykkään kamalasti siitä kun (välillä vähän itseironisestikin?) kehut itseäsi niin vuolain sanoin - ärsyynnyn siitä välillä ja se on merkki siitä etten oo muistanut arvostaa itseäni tarpeeksi. Tehokkain itsetuntomittari-muistutus-juttu johon olen törmännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau kiitti! Tästä ei kukaan vielä ookaan kiittänyt :D Välillä ironia on tosiaan aika paksua mun jutuissa, ja toisaalta joskus siitä ei oo merkkiäkään. Toisaalta ironia on mielenkiintoinen ilmaisukeino, sillä siinä on samaan aikaan läsnä sekä se sananmukainen merkitys että se päinvastainen, eikä aina tiedä, mitä viestijä (tässä minä)meinaa. En tosin itsekään aina tiedä. Mutta hyvä, jos siitä on iloa tai hyötyä. Itsensä arvostamista ei oo koskaan liikaa. Tai no on joskus, mutta yleensä ei.

      Poista
  4. Jaksamista ja paranemista!

    -Lilli-

    VastaaPoista
  5. Paranemisia Miss Ruki Verille! <3

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.