tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tarinoita Villistä Lännestä

Olen kertonut täällä usein pieniä tarinoita minun ja Huskyn lapsuudesta. Siihen on kuulunut paljon kivoja juttuja: Olen saanut hoitaa ja rakastaa maailman parhaita pikkusiskoja. Taiteilija-äitimme antoi meidän toteuttaa itseämme, ja saimme maalata ja koristella huoneemme ja itsemme miten tahdoimme - joskus onnistuneesti, joskus äärimmäisen epäonnistuneesti. Yläasteella olimme pienessä koulussa, jossa ystävinemme teimme kaikenlaisia ikimuistoisia jäyniä ja koimme järkyttäviä teinidraamoja.

En kuitenkaan ole kertonut kaikesta sekasorrosta, epävarmuudesta ja ahdistuksesta, joka on ollut olennainen osa lapsuudenperhettämme. Syitä on useita. Olen päättänyt keskittyä iloisiin ja positiivisiin asioihin elämässäni ja varsinkin täällä blogissa. Osa muistoistani onkin superhauskoja jopa kaikessa järkyttävyydessään - olen oppinut nauramaan niille ja tekemään niistä hyviä tarinoita. Tykkään shokeerata kaveripiiriäni lapsuusmuistoillani, vaikka tiedän, että he eivät usko puoliakaan jutuistani todeksi. Niistä on tullut vitsejä. En osaa itsekään suhtautua muistoihini ahdistuksella, koska ne eivät ole tapahtuessaan tuntuneet muulta kuin normaalilta elämältä. Olen ymmärtänyt perheemme omituisuuden vasta vanhempana ja käsitellyt siihen liittyvät ahdistavat muistot niin huolellisesti, että ne eivät satuta minua enää ollenkaan. Joskus ihmettelen, miten ihmeessä minusta on tullut järkevä ja suhteellisen normaali aikuinen - vaikka vaikeuksia matkalla on toki ollut.

Aiemmin kerroin, että yksityiselämässäni tapahtuu nyt kaikenlaista, minkä takia bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Asiat liittyvät lapsuuden perheeseeni. Tämä ei ole avautumisblogi, joten en jaksa setviä asiaa täällä sen tarkemmin. Sen sijaan tämä on huumoriblogi, joten käsittelen yksityiselämäni ongelmia tekemällä niistä teille teatteria. Ehkä tarinani auttavat teitä ymmärtämään, että:

1. Perheissä tapahtuu oikeasti aivan uskomattomia asioita, joita ulkopuolinen ei voi edes aavistaa.
2. Kurjuutta ja köyhyyttä nähdäkseen ei tarvitse mennä Suomen rajojen ulkopuolelle.
3. Kaikki lapset eivät näytä ahdistustaan ulospäin. On valtavasti lapsia, jotka pärjäävät koulussa ja ovat kilttejä, fiksuja ja kohteliaita, mutta kohtaavat valtavia ongelmia kotona. 

Voitte aivan vapaasti nauraa seuraaville tarinoille, minäkin nauran. Voitte myös järkyttyä. Voitte olla uskomatta niitä, mutta takaan, että ne ovat täyttä totta.

Ruki ja Husky - from the Block to the Blog

Don't be fooled by the blog that we've got - we're still Ruki & Husky from the block. Olemme laman lapsia, ja lisäksi perheestä, johon vanhempamme päättivät huvin vuoksi hommata 7 lasta, vaikkei rahaa riittänyt ruokkimaan edes neljää. Pahin tilanne oli kuitenkin onneksi ohi, kun kolme nuorinta siskoistamme syntyi. Ennen heidän syntymäänsä olemme mm. asuneet hetken aikaa isovanhempiemme ulkovarastohuoneessa - kyllä, koko porukka. Minä ja Husky olimme myös neroja keksimään tapoja tehdä ruoasta maistuvampaa. Tiesittekö, että kun näkkileivän paahtaa mikrossa, se maistuu ihan erilaiselta kuin suoraan paketista syötynä? Margariini, sokeri ja kaurahiutaleet sotkettuna yhteen maistuivat _melkein_ karkilta. Raa'at omenat ovat myös ihan hyvää ruokaa, kun on tarpeeksi nälkä.

Nämä kuvat on otettu keväällä, mutta en ole aikaisemmin ehtinyt tehdä niistä postausta. Tähän postaukseen ne vihdoin sopivat! Teemana nimittäin oli rähjäinen rokkiglamour ja kuvauspaikkana limusiini - miljöö oli kuin luotu tälle ryysyistä blogiglamourrikkauksiin -postaukselle. Kuvassa Erika, Husky, minä ja Isa "Katie" Marin. (c) Jari Hindström.
Please sir, can I have some more raw apples? (c) Jari Hindström
No, emme me aina nähneet nälkää. Onneksi talvella oli kouluruoka, kesällä perunapelto ja EU:lta sai joka viikko ruokakassin. Paras aika oli kuitenkin keväällä, viikkoa ennen koulujen loppumista ja viikko sen jälkeen. Silloin nimittäin metsästä sai kieloja! Jo alle kouluikäisinä aloitimme kielobisneksen. Jouduimme poimimaan ensin kaikki kukat perheen yhteiseen kassaan, mutta parin vuoden päästä saimme poimia siihen ensimmäiset 3 nippua ja lopuista saimme pitää rahat itsellämme. Jee! Olimme mestareita myös myymään: hyvinä päivinä saimme myytyä kaikki kukat Porin torilla alle puolessa tunnissa.

Perus-Ruki (c) Jari Hindström
Husky (c) Jari Hindström (alemmat kuvat saman kuvaajan)
Tienatuilla rahoilla ostimme itsellemme leluja ja vaatteita, jos vanhempamme eivät ehtineet lainata rahoja. Minä tuhlasin rahani tämän vuoksi aina tosi nopeasti, mutta Husky oli hyväsydäminen ja hänen velkalistansa olikin aina kaikista pisin. Vanhempamme käyttivät velkalistaa rankaisuna: monen sadan markan/euron velka uhattiin aina nollata sopivan tilaisuuden tullen.


Tästä kaikesta voisi saada sellaisen käsityksen, että vanhempani olisivat olleet työttömiä ja siksi köyhiä. Näin ei kuitenkaan ollut, ainakaan koko aikaa. He olivat vain huonoja rahankäyttäjiä. Saimme omat tietokoneet jo ennen kouluikää (silloin yksikin tietokone kotona oli harvinaisuus), ja jokaisessa (oikeassa) kodissa meillä oli aina yksi tietokonehuone, joka oli täynnä koneita. Tilipäivinä ostettiin uusia tekniikkavempeleitä ja ylenpalttisesti herkkuja, mutta parin viikon päästä rahaa ei enää ollutkaan ruokaan (tai lämmitysöljyyn tai vaatteisiin, mutta ne olivat muutenkin ylellisyys). Meillä oli kuitenkin aina kaikki uusimmat pelit ja keksinnöt heti niiden ilmestyttyä, kuten digikamera ja digivideokamera. Meille kertyi myös pienempää krääsää, kuten led-lamppuja. Myöhemmin näitä kertyi kellariin ihan avaamattomissa paketeissa huoneellisen verran - koko satsi sitten tietenkin pilaantui kellarin tulviessa.
 
Tähänkin juttuun suhtaudun nykyään huumorilla, kuten huomaatte meemeistä. Tein alunperin meemit äitini kuvalla perheemme Whatsapp-keskusteluryhmään, mutta en viitsinyt laittaa tänne alkuperäisiä.

(c) Jari Hindström
(c) Sami Terri

Kesä ei ollut perheessämme mukavaa aikaa. Silloin isäni raahasi meidät ulkomaille. Kuulostaa varmaan kivalta, kun kerron, että olen käynyt suurimmassa osassa Euroopan maita, ajanut Alppien yli, nähnyt Eiffel-tornin ja Välimeren pienet kaupungit, uinut Atlantin valtameressä ja käynyt Venetsiassa. Se ei kuitenkaan missään nimessä ollut kivaa. Luulin täysi-ikäiseksi asti, että inhoan matkustamista, mutta oikeasti inhosinkin vain vanhempieni tapaa matkustaa: tungetaan kaksi aikuista ja neljä lasta Datsuniin ja lähdetään ajamaan Portugaliin! Tietysti sinne on hirveä kiire, joten uinti Atlantissa on oikeasti pikainen iltapesu ja Eiffel-torni vilkaistaan auton ikkunasta. Autossa jopa nukutaan. Unelmaloma sisältää myös ajelemista Espanjan pikkuteillä (heinäkuussa ilman ilmastointia ja avautuvia ikkunoita), boheemia syömistä (patonkia ja meetvurstia kaksi viikkoa putkeen) ja hurjastelua autobahnilla (ilman turvavöitä pikku-Datsunilla). Joka ostosreissulla huoltsikalle unohdetaan, että yksi lapsista (minä!) ei voi juoda kuplajuomia. Lopputuloksena oli joka kesä valtava nestehukka ja oksentelu jo valmiin matkapahoinvoinnin päälle. Vanhempani eivät ikinä lakkaa syyttämästä minua siitä, kun he yrittivät laittaa 4-vuotiaan minut oksentamaan auton ikkunasta Saksan moottoritiellä, mutta käänsinkin pääni ja oksensin isäni syliin.

Näihin reissuihin liittyy paljon seikkailuja, mm. auton rikkoontumisia, eksymisiä, Sveitsiin jumiin jäämisiä, poliiseja ja roistoja, rajanylityksiä, rahojen loppumisia ja niin edespäin, mutta en jaksa niitä eritellä sen tarkemmin. Tiivistys on jo edellisen kappalen alussa: kesät eivät olleet mukavia.

(c) Jari Hindström
Onneksi joskus vanhempamme lähtivät reissuille ihan keskenänsä. Silloin elämä oli kivaa. Yhden kerran he lähtivät viikoksi Prahaan, ja jättivät minut ja Huskyn (13- ja 11-vuotiaina) hoitamaan pikkusiskojamme. Ikävä kyllä vanhempamme tarvitsivat kaikki rahat matkalle eikä meille jäänyt ollenkaan ruokarahaa, mutta onneksi hätä ei ollut tämännäköinen: meillä oli eteinen täynnä Pikkuveljen Parhaat -karkkirasioita. Äiti kehotti myymään niitä ja ostamaan sitten ruokaa. Suutuimme tästä, ja myimme salaa niin paljon karkkirasioita, että meillä oli 100 euroa ylimääräistä rahaa. Ostimme tällä rahalla sitten itsellemme uudet paidat ja hirveästi herkkuja, ja kutsuimme kaverit juhlimaan.

Behind the scenes -kuva realismin etsijöille (kännykällä ihan vaan)
Behind the scenes 2
Moni voisi ajatella, että kertomani tarinathan kuulostavat ihan vaan jänniltä seikkailuilta, ja että elämämme on varmaan ollut hauskaa. Myönnän, että nautin seikkailuista ja senkin, että erilainen elämäntyyli on ollut ihan hauskaa - ajoittain. Tajusin kokemani ahdistuksen syyt vasta aikuisena, kun kävin läpi muistojani. Vaikka seikkailut kuulostavat hauskoilta ja jännittäviltä aikuisen mielestä, lapsi tarvitsisi jonkun verran vakautta elämäänsä. Ei ole myöskään hyväksi, että lapsi joutuu kantamaan huolta perheen toimeentulosta, ruoasta tai muista lapsista. Kiertolaiselämääkin voi toteuttaa niin, että lapsilla on hyvä olla.

Moni ihminen näkee meidän perheemme elämän piristävän erilaisena - melkein kuin hauskana sitcomina. Ymmärrän sen, sillä ihmiset haluavat nauraa ja uskoa muista hyvää. 
Omat muistoni ja historiani olen hyväksynyt ja tosiaan oppinut nauramaankin osalle. Nyt kuitenkin tämänhetkinen ahdistus johtuu siitä, että yritän suojella pikkusiskojani - en halua heidän joutuvan käymään samanlaista itsenäistymistaistelua kuin mitä minä jouduin käymään läpi.

23 kommenttia:

  1. Jotenkin helpottavaa ymmärtää että kaikissa perheissä on omat surkuhuipaisat draamansa ja kummallisuutensa. Vaikka joskus jotkin lapsuudenmuistot tuntuvat ahdistavilta, ne muuttuvat yllättäen paljon helpommiksi käsitellä kun kuvittelee sirkusmusiikin taustalle!

    VastaaPoista
  2. Lapsen ei missään nimessä kuuluisi olla yksin vastuussa itsestään eikä varsinkaan muista ihmisistä! Toivon todella, että saat asiat järjestettyä siskojesi puolesta, vaikka siinähän sinä sitten taas olet se vastuunkantaja. Maailma osaa olla epäreilu, mutta onneksi kokemuksesi muokkasivat sinusta noin hyvän tyypin ja asioilla tuntuu olleen suhteellisen onnellinen päätös :) Halauksia!

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni, hyvät naiset ja herrat! Jos et lopeta ahdistelua ja valheiden levittämistä, teen sinusta uuden rikosilmoituksen. Poistin tästä postauksesta kappaleita ennen julkaisua, koska en halunnut levittää pahaa mieltä. Älä tule enää kommentoimaan blogiini perättömiä juttuja.

      Poista
  4. Reilua, eikö?

    Hienoa kuitenkin seurata vilkkaan mielikuvituksesi tuotteita, kuten näitä sepityksiä.

    Todellakin, kuten kirjoitit, jutuissasi ei ole paljon perää.

    Tsemppiä kuitenkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mee hoitoon!!! tai siis ittees :) ota vastuu teoistasi....... kaikki tervejärkiset tietää, että tällaisia ei keksitä huvikseen.

      Poista
  5. Olen todella pahoillani siitä että tuollaisia vanhempia löytyy. Kaikkea hyvää siskoksille!

    VastaaPoista
  6. Kaikkea sontaa sitä saakin kirjoittaa, maailma on pilalla.

    VastaaPoista
  7. Paljon voimia teille! Kaikkien ei todellakaan pitäisi saada lapsia.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa kurjalta, että 13-vuotias on joutunut olemaan vastuussa niin monesta pikkusisaruksesta ja vielä ilman ruokabudjettia :/ Toki on hyvä, että oppii omatoimiseksi, MUTTA vastuu on ensisijaisesti vanhemmalla, että lapsista pidetään huolta eikä jätetä oman onnen nojaan.
    Itse halusin jäädä 14-vuotiaana ensimmäistä kertaa kotiin yöksi yksin, mutta minulle jätettiin ruokaa kaappiin ja koska pärjäsin hyvin, seuraavana vuonna 11-vuotias pikkuveli sai jäädä kotiin kaveriksi. Meitä oli kuitenkin onneksi vain kaksi ja ihan omasta tahdosta olin mieluummin kotona kuin mökillä, se oli sitä vapaaehtoista itsenäistymisestä. Ketään lasta ei kuitenkaan pitäisi pakottaa aikuistumaan liian aikaisin, vastuu lapsesta on vanhemmalla niin kauan, kunnes lapsi on täysi-ikäinen.

    VastaaPoista
  9. Paljon tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  10. Varmasti lapsuutenne on vaikuttanut siihen, että tunnutte olevan tosi hauska, erittäin luova sisarusparvi. Päällimmäiseksi mulle jäi kuitenkin suru ja myötätunto pikku-Rukia kohtaan, joka on joutunut ottamaan vastuun itsestään ja sisaruksistaan niin pienenä. Ei ihme, että olet niin läheinen nuorempien sisartesi kanssa. Olette kaikki ihan mahtavia, vaikka "tunnenkin" teidät vain blogin kautta!

    VastaaPoista
  11. Aika hurjaa tekstiä. Te ootte joutunu kokemaan paljon nuorena. Kommenttien perusteella muistot eivät taida koko perhettä naurattaa, tsemppiä teille ja pidä huoli siskoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, tää oli kyllä viimenen kerta kun kommentoin kännykällä :D Sori! Poistan tuplakommentit :D

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikille tsemppauksesta <3 feeling the love <3

    VastaaPoista
  15. Tsemppiä ♡ Millaiset välit sinulla on nykyään vanhempiisi? Anteeksi jos liian henkilökohtaiseksi menee!

    VastaaPoista
  16. http://www.miesasia.fi/2015/01/vessatkin-syrjivat-naisia.html

    Hieno kirjoitus. Voisitko tehdä tästä postausta? Tai miesasia.fi -sivustosta?

    VastaaPoista
  17. Olen ymmärtänyt joistain vanhemmista teksteistäsi että vanhemmillasi on sijaislapsia? Kuinka se on mahdollista jos vanhemmuus on ollut hiukan hukassa ja ilmeisesti olisi vieläkin jos olet pikkusisaruksistasi huolissasi?
    Ei kai kovin helposti pääse sijaisvanhemmaksi?

    VastaaPoista
  18. Hyvin kirjoitettu! Voimia :-*

    VastaaPoista
  19. Elämä on ja siks sitä pelätään, vai miten se meni. Kaikesta selviää, jos tahtoo riittävästi. Mie niin samaistuin siun fiiliksiin. Vanhin sisaruksista taitaa aina joutua aikuistumaan ja huolenkantajaksi isoissa köyhissä ja muuten omituisissa perheissä. Kohta helpottaa, kun sisarukset muuttaa pois "kotoa," usko kokemusta. <3

    VastaaPoista
  20. Olen homo.

    - Habazi (homo)

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.