Ruumiin häiriö vai ruuminkuvan häiriö?

SIM täällä pitkästä aikaa moikka. Tämä kirjoitus on luultavasti suurimmalle osalle aivan turha, mutta jos yksikin saa jotain vertaistukea tai voimaa jaksaa eteenpäin, niin olen ylionnellinen. Erityisesti haluaisin omistaa tämän kaikille niille, jotka painivat ulkonäkönsä kanssa, sekä kaikille äideille, jotka kehuvat tai eivät kehu lastensa ulkonäköä. 

Tässä kirjoituksessa keskitytään ulkonäköön. Tiedän, että ihmisten muut ominaisuudet kuten luonne ja taidot ovat ulkonäköä tärkeämmät, mutta kirjoitan ulkonäöstä nyt siksi, koska sen ajatteleminen sai nuorena minun luonteeni ja elämäni huonommaksi. Ulkonäkö on nykyajan yhteiskunnassa myös todella ylikorostettu ominaisuus, joten ei ihmekään, jos (erityisesti) nuoret kokevat paineita sen suhteen.

Olipa kerran pienen pieni SIM. Hän oli aivan normaali kiltti tytöntyllerö, jolla oli normaali määrä ystäviä, sukulaisia ja leluja. Tämä tyttö oli myös taitava. Hän opiskeli pienestä pitäen musiikkia ja tykkäsi kirjoittaa runoja. Iloinen lapsi, hymytyttönäkin palkittu.

Kaikella rakkaudella tämän tytön upeita vanhempia kohtaan, tämän tytön äidillä oli kasvatusmetodina sellainen sääntö, että ulkonäköä ei saa kehua. Mikäli joku kehui tätä tyttöä, niin äiti muisti korjata: ”se nyt kehuu kaikkia, älä usko sitä”.

Tällä tytöllä oli myös ihana kaveri. Paras kaveri, MRV. Hän oli häikäisevän upea eksoottinen kaunotar, joka omisti rinnat jo alaluokilta asti. SIM rakasti MRV:tä yli kaiken. He olivat kuin kaksoset. Paitsi, että SIM sai liian  monta kertaa kuulla, kuinka aikuiset kehuvat upeaa MRV:tä maasta taivaisiin ja SIM:lle ei kommentoitu mitään. Tätä kirjoittaessani minulla oikeasti vierähti muutama kyynel. Haluaisin niin seistä tuon pienen SIM:n rinnalla ja sanoa: ”sinä olet yhtä kaunis, muut eivät vain näe sitä”.  Aikuisetkin osaavat olla välillä ajattelemattomia. Ei ole suotavaa kehua vain toista lasta, jos siinä vieressä seisoo toinenkin samanikäinen.

SIM ei tuntenut lapsena koskaan olevansa kaunis, mutta murrosiän myllerryksessä tilanne paheni. Peilit oksettivat, valokuvia hän ei edes katsonut - yleensä kuvaukset sentään pystyi välttämään. Kaupassa ei voinut käydä, kun siellä oli liikaa peilejä jokapuolella. Jossain vaiheessa aamut alkoivat aina itkulla ja illat päättyivät itkuun. Miksi? Koska SIM oli aivan varma, että hän on jollain tapaa erityisen ruma ja epämuodostunut. Usko pois, tämä ei ollut mitään teini-iän normaalia itseinhoa.

SIM ei halunnut käyttää enää bussia, koska hän oli varma, että joka ainoa hymyilevä tai naurava ihminen nauraa juuri SIM:n rumuutta. SIM ei päässyt ulkonäköään mihinkään eroon. Se oli iso taakka, jota piti kantaa kouluun ja kotiin.  Mutta kenellekkään hän ei asiasta puhunut. Lapsillakin voi olla hienon pinnan alla kamalan isoja taakkoja.

SIM kasvoi kasvamistaan ja löysi miehen. SIM oli varma, että hän oli löytänyt ihmisen, joka rakasti hänen sisintään, eikä välittänyt miltä toinen näyttää. Miehen löytäminen ei kuitenkaan auttanut tilannetta. Edelleen kaikki kauppareissut ja paikat joissa oli nauravia ihmisiä ahdisti niin suunnattomasti. Ihmiset tuntuivat edelleen nauravan niin paljon SIM:iä, että hän jäi itkien kotiin.

Yksi kevät muutti kaiken.  SIM eli minä, kerron mitä tapahtui.

Tapasin aivan ihanan ystävän. Tälle ystävälle olen ikuisesti kiitollinen, hän ei luultavasti edes tiedä, mitä hän teki minun itsetunnolleni. Useasti hän muisti kehua kauniiksi, mutta hän lausui useasti myös sellaisia lauseita, joita en ikinä olisi ketään uskonut sanovan. Esimerkiksi, kerran hän sanoi: ”mennään katsomaan minun kavereitani, olen niin ylpeä voidessani esitellä tuon näköisen naisen”.

Huh, olin äimän käkenä, mutta pian aloin uskomaan häntä. Hän oli sitkeä ja kehuminen oli jokapäiväistä. Voimaannuin aivan silmissä!

Samaan aikaan pyysin MRV:ltä kuvausprojektia. Ihan itsekkäästi vain minusta. Pelkäsin ihan älyttömästi etukäteen, koska tiesin, että jos näytän niissä rumalta niin olen masentunut viikkoja. Mutta onneksi toisin kävi. Valokuvaus oli voimaannuttavaa, ja vaikka en minä mikään missi ole niin olin tyytyväinen kuviin. Näin itseni yhtä kauniina kuin MRV minut näki linssin läpi. Olin tosissani aivan ihmeissäni että eikö kasvoissani tosiaakaan ole mitään suurempia epämuodostumia ja onko vartaloni noin normaalin näköinen. Epäilin jopa että MRV:n kamera muuttaa kuvia jotenkin kauniiksi. Tässä muutama tuotos.

Tässä sitä sitten oltiin. Parantuminen oli alkanut. Pian tajusin etteivät ihmiset minulle naura. Rupesin hymyilemään kaupassa kävellessäni, ihmiset hymyilivät takaisin. Eivät ne olletkaan minulle ilkeitä.

Asiasta joskus ystävieni kanssa juteltuani huomasin, että en todellakaan ollut ainoa joka kärsii ulkonäkönsä takia. Hyvin, hyvin, hyvin kauniit naiset saattavat suunnitella itselleen mitä erinäisempiä leikkauksia, kun heidän mielestään joku kohta heidän naamassaan pilaa koko heidän naamansa. Uskokaa minua, se ei ole totta, teissä ei ole mitään vikaa. Jokainen ihminen on kaunis. Minä näen ainakin kaikki naiset hyvin kauniina, en näe kenessäkään mitään parannettavaa. Jos haluaa hyvinvointia lisää, niin tietysti terveellinen ruokavalio ja liikunta auttavat, mutta kaikki tietävät itse, milloin voivat hyvin.

Minulla on nyt myös pieni tyttö. Päätin heti hänen syntyessään että hän saa kuulla päivittäin olevansa hyvin kaunis. En tiedä mikä lopputulos tulee olemaan kun hänestä tulee aikuinen, mutta uskon että hän ei ainakaan luule olevansa maailman rumin nainen 15 vuotta elämästään.

Lopuksi haluan vielä sanoa muutamia mietteitä ja ohjeita.

• Mikäli teini-ikäinen tyttärenne tai ystävänne sanoo olevansa ruma – älkää vähätelkö asiaa, kyse voi oikeasti olla paljon vakavammasta kuin mitä pinta antaa ymmärtää. Minustakaan ei näkynyt ulkoapäin sisäinen ahdistukseni ulkonäöstäni.
•  Älkää ajatelko pahaa niistä naisista (kuten minusta) jotka ottavat paljon selfieitä ja kuvia itsestään. Se ei välttämättä tarkoita että he olisivat aivan itseään täynnä. He voivat olla allapäin ja kaipaavat pientä buustia itselleen. Vaikka ulkonäkö on ihmisen kokonaisuudessa vain pieni osa, niin silti siihen selfie-kuvaan voi kommentoida: Oletpa kaunis!

Juuri tuolla kommentilla teit ihmisen onnelliseksi - ansaitset kunniamerkinnän. Vaikka minäkin olen parantunut, niin silti täytyy sanoa että jokainen kaunis kommentti pelastaa huononkin päivän. En enää ole muiden ihmisten mielipiteissä kiinni, mutta kauniit sanat saavat minut sanomaan kauniita sanoja muille. 

Ruumiinkuvan häiriötä sairastaville ihmisille hoitona käytetään terapiaa ja lääkitystä, jota saa kelan tukemana. Minun tapauksessani näitä ei tarvittu, koska sain terapiani ystävistä ja voimauttavasta valokuvaamisesta. Muille sairastaville suosittelen ainakin terapiaa, jos apua ei lähipiiristä löydy.

Levitetään iloa, onnea ja kauniita sanoja.

Rakkaudella SIM