maanantai 23. helmikuuta 2015

I will not bow to any sponsor!

Ah, tässäpä aihe, josta kaikki bloggaajat jossain välissä avautuvat - blogimainonta! Tosin ero tämän postauksen ja muiden lukemieni paasausten välillä on selkeä. Minua oikeasti kiinnostaa lukijoideni (ja kaikkien ihmisten) valveutuneisuus enkä vain jeesustele* oikeudestani ilmaisiin tavaroihin. Asia voi olla painavaa, mutta kehotan kaikkia lukemaan, sillä ääneen pääsee ope-Ruki. Kuulenko hurraamista? Mahtavaa!

Viime vuonna suorittamani pedagogiset opinnot huipentuivat seminaarityöhön eli n. 20-30-sivuiseen tutkielmaan. Työ oli samanlainen kuin kandidaatintutkielma, eli aika-hiton-tieteellinen. Mediakriittisyys on aina ollut lähellä sydäntäni, joten valitsin aiheekseni mainonnan ja erityisesti mainonnan tunnistamisen opettamisen kasiluokkalaisten oppikirjoissa. Mainonta kuuluu kahdeksannen luokan oppisisältöihin. Tutkimukseni tulos oli suorastaan järkyttävä: kävi ilmi, että mainontaa opetetaan todella puutteellisesti ja osin jopa virheellisesti. Tutkimusaineistoni oli neljä suosituimman kirjasarjan oppikirjaa ja tehtäväkirjaa. Tutkimuskysymyksiäni oli viisi, ja ne näette alla olevassa taulukossa.


Taulukosta paljastuu myös mainitsemani järkyttävyys. Kahdessa kirjassa puhutaan vain lehti- ja tv-mainoksista! Ainoastaan yhdessä kirjassa mainitaan, että mainosta ei välttämättä tunnista. Missään kirjassa ei kerrota mitään siitä, että mainostaja hyötyy, jos mainosta ei tunnisteta mainokseksi vaan sen välittämää sisältöä luullaan informaatioksi. Olen pitänyt mainonnasta oppitunteja ja huomannut, että ei pelkästään yläasteen oppilailla vaan jopa lukiolaisilla/ammattikoululaisilla on vaikeuksia ymmärtää mainontaa ja sitä, miten se ympäröi meitä joka puolella. Mainonta pyörittää maailmaa. Hämmästyttävän moni ei tajua esimerkiksi sitä, miten kaupalliset kanavat ja lehdistö toimivat. Nehän saavat _kaiken_rahansa mainoksista! Television katselu ei ole mitään ilmaista touhua, siitä maksetaan kalliisti sitten niillä tuotteilla, jotka on "pakko" ostaa. Miettikääpä sitä, että vaikkapa joku euron maksava Activia-jogurtti pistää kymmeniä ellei satoja tuhansia euroja mainostamiseen, mutta silti se kannattaa.

 
Tästä päästäänkin sitten nettimainontaan. Se mainitaan ainoastaan kahdessa kirjassa (eikä kyseessä todellakaan ole mitkään ikiaikaiset oppikirjat, vaan Aleksis 8 (2008), Lentävä lause 8 (2009), Uusi Loitsu 8 (2008) sekä Tekstitaituri 8 (2011). Kaiken huippu on, että Tekstitaiturissa mainonnan kerrotaan "erottuvan usein ympäristöstään" (!!!) ja esiintyvän usein "verkkosivun yläosissa tai reunassa". Siis mitä helvettiä, Tekstitaituri? Tätä sitten opetetaan kasiluokkalaisille! Ei ihme, että oppilailla on vaikeuksia tunnistaa mainontaa tai hahmottaa sitä, että melkein kaikki saamamme tieto on valikoitua ja värittynyttä. Luojan kiitos siitä, että oppikirjat eivät ole mitään raamattuja ja opettaja saa valita opettamansa sisällön. Täytyy silti pitää mielessä, että monelle (erityisesti monelle vanhemmalle) opettajalle netin ihmeellinen maailma on aika tuntematon ja että monen opettajan (kuten kenen tahansa ihmisen) medialukutaito on riittämätöntä. Jos opettaja ei itse tunnista mainoksia tai edes tiedä mitään vaikkapa blogimainonnasta, miten voidaan odottaa, että hän osaisi opettaa aiheesta kunnollisesti? Kuten huomasitte, oppikirjoista ei ole tässä asiassa yhtään mitään hyötyä. Niissä lähinnä kysellään "miellyttääkö mainos?", joka oli muuten oikeasti yhden kirjan mainosluvun otsikko. 

Havainnollistava kuva Tekstitaituri-oppikirjasta
Mainontaa toki säätelevät monet lait ja ohjeet, mutta mainostajat keksivät jatkuvasti uusia tapoja kiertää tätä säätelyä. Mainostaja hyötyy siitä, että mainosta ei tunnisteta mainokseksi - kuluttajat ovat jo oppineet nostamaan "henkiset suojamuurit" ylös lukiessaan mainosta. Jos taas tuotetta suosittelee joku tuttu tai "tuttu", mainos on paljon tehokkaampi. Blogien ollessa uusi juttu ei ollut tavatonta nähdä "yhteistyöpostauksia", joissa ei ollenkaan kerrottu bloggaajan saaneen ilmaistavaraa tai jopa palkkaa mainostamisesta. Nykyään onneksi tähänkin asiaan on reagoitu, ja blogimainonnasta on annettu suosituksia. Mainostajat tietävät itsekin, että yhteistyöstä pitää mainita. Sanaa "mainonta" yritetään kuitenkin kiertää erilaisilla keinoilla, kuten käyttämällä mainonnasta nimitystä "blogiyhteistyö" tai sanomalla "sain tämän lahjaksi yritykseltä X". Joskus ainoa merkki mainonnasta on pienen pieni tägi "yhteistyö" sivun alanurkassa.


Oppikirjassa Loitsu kehotetaan kriittisyyteen mainosta tarkastellessa, mutta tätä kriittisyyttä ei eritellä sen enempää. Ihmeellisintä on se, että Loitsu tuntuu itsekin sortuneen mainonnan uhriksi ja jopa piilomainostajaksi: tehtävässä 3 esitellään erilaisia niksejä, ja niistä kehotetaan tekemään mainos. Mainoksen tästä tekee se, että tehtävänannossa on mainittu Keskon Oyj:n tuotemerkki Pirkka. Lisäksi lukijaa kehotetaan menemään Pirkan verkkosivuille, joihin tehtävässä on myös linkki. Muissa mainosanalyysitehtävissä on mainittu, että tarkastelun kohteena on mainos, mutta tehtävässä 3 tuotemerkki on tehtävän ohessa kuin vahingossa, sillä tehtävän kohteena ovat niksit, ei Pirkka-tuotteet tai Kesko. Jos oppikirjan tekijät eivät erota mainosta, miten sitä voisi vaatia kahdeksasluokkalaisilta? (Pahoittelen surkeaa kännykällä otettua kuvaa!)
En kritisoi mainonnan olemassaoloa - kyllähän ihmisille pitää saada tieto saatavilla olevista tuotteista. Olen sitä mieltä, että ihmisille pitäisi aina selväsanaisesti kertoa, jos kyseessä on kaupallinen tiedote - mutta koska tämä ei ikinä tule toteutumaan täysin reilusti, pitää ihmisiä kouluttaa tunnistamaan mainos ja markkinointi oma-aloitteisesti. En missään nimessä edes voisi kritisoida blogimainontaa - tässäkin blogissa näette blogiyhteistöitä. Joskus etsin itse yhteistyökumppaneita, joskus minua lähestytään tarjouksella. Luotan siihen, että te lukijat luotatte minuun: en ikinä mainostaisi yritystä tai tuotetta, josta en itse pidä tai jota en suosittelisi vaikkapa äidilleni. Mainonta kuitenkin on ongelmallista. Minua on kiitetty moneen kertaan siitä, että PTFU:sta saa ihan parhaita vinkkejä milloin mihinkin. Milloin vinkki sitten on hyvä? Silloin, jos olen itse ostanut tuotteen?

En näe siinä mitään vikaa, että nyt, kun blogi on suositumpi kuin alkuaikoina, pyydän yritykseltä X haluamani tuotteen, josta sitten kirjoitan blogiin. Ero on ainoastaan siinä, että ennen maksoin tuotteesta. Voin myös kokeilla erilaisia uusia tuotteita ja palveluita, joita minulle tarjotaan, mutta arvostelen ne sitten rehellisesti. Esimerkiksi yhteistyöstä voisin ottaa Lushin. Teen mielelläni yhteistyötä yrityksen kanssa, jota arvostan ja johon uskon: Lush ei testaa eläimillä, on vastuullinen ja luonnonmukainen. Jos minulle sen sijaan tarjottaisiin yhteistyötä Lorealin kanssa, vastaisin ei kiitos, ei mistään hinnasta. En myy itseäni rahasta. Silti on kiva, että saan blogista välillä jotakin aineellistakin hyötyä. Jos ei muuta, niin pääsen kokeilemaan eri sävyisiä huulipunia ihan ilmaiseksi - tiedän, elän unelmaelämää.

Uskon kuitenkin siihen, että teillä, rakkaat lukijat, on normaaliin internetissä toimimiseen tarvittava kriittinen medialukutaito. Aina ei ole kyse kuluttamiseen yllyttämisestä, vastaahan tuotteiden/palveluiden/yritysten mainostaminen myös ihmisten tarpeisiin - jos etsii vaikkapa uutta huulipunaa tai rautakauppaa, on kiva, että joku antaa suosituksia. Itse esimerkiksi seuraan useampaa kaupallista vaatemerkkiä Instagramissa. Suositusten vastaanottamisessa on kuitenkin hyvä olla kriittinen eikä luottaa ihan kehen tahansa. Olen iloinen, jos minuun suosittelijana luotetaan, enkä ota tätä vastuuta mitenkään kevyesti. Itse en luottaisi suurimpaan osaan blogeista, joten jos PTFU on päässyt jonkun luottolistalle, olen todella otettu.

Takaisin vielä noihin oppikirjoihin: jos oikein kiillotan salaliittoteoriarillini ja asetan päähäni foliohatun, voisin kuvitella kustantamoiden juuri haluavankin medialukutaidottomia asiakkaita. Ei saa nimittäin unohtaa, että kustantamot (Otava ja Sanoma Pro) julkaisevat myös esimerkiksi aikakauslehtiä. Otavan lehdet löydät täältä ja Sanoman täältä. Onko sattumaa, että esimerkiksi Sanoma omistaa mm. Nelosen ja Hesarin? :O Mainoksia tarkastellessa kannattaa kysyä itseltään, miksi tämä viesti on tehty ja kuka siitä hyötyy. Tässä tapauksessa ajattelin näin:

Kuka hyötyy meidalukutaidottomista kansalaisista? Tuotteiden mainostajat. 
Kuka hyötyy mainostajista? Kaupallinen media. 
Mitä toimijoita tähän "kaupalliseen mediaan" kuuluu? Esimerkiksi lehtiä (Sanoman Hesari), roskalehtiä (Otavan lehdet Alibi, Anna, Deko) ja televisiokanavia (Sanoman Nelonen). 

Ehkäpä tämä menee liian salaliittoteorioinnin puolelle, mutta olen oppinut, että rahaa ei kannata ikinä aliarvioida. Ooh, onko tämä ensimmäinen oikea salaliittoteoriani? Blogista on selvästi hyvää vauhtia tulossa NWO-havaintoja 2.

Tähän painavan asian päätteeksi vielä yksi hauska juttu. Haaveilen, että jos joskus pääsen toteuttamaan PTFU-TV:tä, mainostaisimme samaan tyyliin kuin Wayne's World - ihan parasta! Party time, excellent!




*Oikeasti, jeesustella on ehkä lempisanani, mooseksen ja lallin lisäksi tietenkin (ne voi yhdistää melkein mihin tahansa: jos bloggaan paljon, olen blogimooses; jos huudan, olen huutolalli!). Jeesustella ilmaisee niin hyvin asiansa ja on hiukan jopa poliittisesti epäkorrekti. Miettikää sanaa englanniksi: to jesus :D "I'm just jesusing around" :D 

ps. Heh heh, aiheeseen sopivasti: tsekatkaa uusin postaukseni EMP:n blogissa! Plus tässä myös vanhempi postaus, jota en ole ehtinyt tänne linkittämään. Kuvaa klikkaamalla pääset postaukseen.

http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/grunge-kaikkien-flunssaisten-sankari/http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/pinkie-pie-ja-hanen-anarkistiserkkunsa/

6 kommenttia:

  1. Minusta blogimainonta ei häiritse, jos se tapahtuu avoimesti ja tyylikkäästi, oma maku ja arvot säilyttäen. Täällä se toteutuu ihan kivasti. Tärkeää on myös, etteivät tuote-esittelyt ole blogin pääsisältö. Joskus on kuitenkin kiva saada vinkkejä ja uusia ideoita, jolloin ei välttämättä haittaa, että taustalla on kaupallisuutta.

    VastaaPoista
  2. Tuotteiden esilletuominen "tuotesijoittelulla" on myös asia, jota pitäisi käsitellä mainonnan yhteydessä. Asia mainitaan pienesti ohjelman alussa, mutta on helppo unohtaa katsellessa. Ja niin syntyy vaivihkaa positiivisia mielleyhtymiä milloin mistäkin tuotteesta. Ja kyllähän blogeissakin näkyy tuotesijoittelua. Aiemmin saatu tuote esiintyy vaikkapa sisustuskokonaisuudessa ja sitten tuotteesta tulee se "tämän kauden blogituote", jonka kaikki tahtoo tahtoo.

    VastaaPoista
  3. Mä en saa kommentoida

    VastaaPoista
  4. Ope-Ruki on paras! Mahtava kirjoitus. Tuntuu, että "aikuiset" (=yli 30-vuotiaat) kuvittelevat, että nykyteinit ovat tosi hyviä netin ja tietokoneiden kanssa, kun ihan oikeasti nuoriso saattaa olla aika lahjakkaasti ulalla netin hienouksista ja vaaranpaikoista.

    VastaaPoista
  5. Ope-Minttu kiittää asiallisesta postauksesta :)

    Medialukutaitoa pitäisi integroida useisiin eri oppiaineisiin. Kerran vuodessa pidettävä sanomalehtiviikko ei riitä, etenkin kun opettajat suhtautuvat siihen usein ihan liian laiskasti. Oppilaat ovat innoissaan, kun heitä innostaa tukimaan lehtiä ja netin mainoksia ja pohtimaan niiden vaikutusta. Sana piilomainonta on monelle ihan hepreaa. Tuonkin sanan tenttasin terveystiedon kokeessa tupakka-aiheen yhteydessä ja vain harva käsitti, mitä piilomainonta tarkoittaa.

    Kotitalousopettajana ymppään mainosasiaa oppitunneille ja OPS: n mukaan se sinne kuuluukin - kuluttajakasvatukseen siis. Nuorista kun pitäisi kasvattaa harkitsevia ja järkeviä kuluttajia, mutta tällä menolla se ei ihan onnistu :)

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.