tiistai 23. joulukuuta 2014

PTFU:n 22 parasta postausta (luukku 22)

Olen eri ovela, ja käytän hyväksi vanhoja juttujani. Teen siis listauksen omasta mielestäni parhaista PTFU-hetkistä. En laita tähän listalle nyt mitään noita TOP10-listalla jo olevia postauksia, vaan etsin harvinaisempia helmiä.

Ensinnäkin pitää tietysti mainita kainalokarvapostaukset. Koko blogihan sai alkunsa siitä, kun minä ja ystäväni Baby Doll rupesimme kasvattamaan kainalokarvojamme ja dokumentoimaan niiden kasvua tänne. Teimme kainalokarvoillemme myös oodin, värjäsimme niitä vappuna ja otimme seksikkäitä kuvia niiden kanssa.

Kaksi viikkoa ajelematta

Kolme viikkoa ajelematta

Neljä viikkoa ajelematta

Kasvustoa kainalossa eli viisi viikkoa ajelematta

Ongelmia karvaparatiisissa eli kuusi viikkoa ajelematta

Bittersweet - karvanmakeaa eli seitsemän viikkoa ajelematta

Karvaista vappua!

Karvojen kuolema ja hautajaiset

Sitten listallani on tietysti hauskoja postauksia, kuten legendaarinen Kevään tukkamuoti, Päivä sovinistin kanssa ja Menkkahauskaa naisille. Kuvauspostauksista tykkään erityisesti sellaisista, jotka olen päässyt tekemään rakkaiden siskojeni ja ystävieni kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi hyvin nimetty Punkkia, kukkia ja boobsit, Taivaan valtiattaret, Naisia ja amerikanrautoja ja St. Ruki ja St. Husky. Viimeinen on jostakin syystä ihan aliarvostettu!

Videoista tykkään Butt Trainer XXL Super Extra Editionista sekä Cosmopolitan-uutisista. Hiukan vakavammista postauksista lempparini ovat ehkä kaikessa sekavuudessaan Julistan sodan, Diggaa sinäkin itseäsi ja Haista paska, kaamos. Viimeinen ehkä siksi, että siinä kerron minulle aika vakavasta aiheesta niin, että postaus ei kuitenkaan ole kovin raskas. Moni otti sen huumorilla, mikä on minusta hyvä. koska aika tarkoituksella kätken kaiken huumoriin.

Toisiksi viimeinen lempparipostaukseni on Pin me up, koska siinä on ensimmäisiä minusta otettuja pin up -kuvia. Ekan kerran esiinnyn kuvissa näine valtavine reisineni, iik! :) Sain tosi kivaa palautetta teiltä silloin, lukijat <3 Huh, tässähän ihan herkistyy. 

Viimeiseksi listalleni pääsee Vadelmanpunainen tulevaisuus, jossa on ottamiani Sekopään rippikuvia. Niistä tuli tosi ihania ja olen erittäin tyytyväinen kuviin. Sekopää ja muut pikkusiskoni ovat minulle todella tärkeitä, kuten aina täällä toitotan.

Siinä niitä oli! Minulle tuli oikein bloggausinspiraatio, kun selailin noita vanhoja postauksia. Into on nyt kaamoksen takia ollut vähän hukassa, ja lisäksi tämä typerä joulukalenterihomma on vienyt loputkin fiilikseni blogata. Ehkä sain niitä nyt vähän takaisin, kun näin, mitä kaikkea mahtavaa olemmekaan tehneet täällä blogin nimissä.

Mitkä ovat teidän lemppareitanne? Arvon pienen joululahjan kaikkien tähän kommentoineiden ja toivottavasti jonkun postauksen linkanneiden kesken. Joululahja on yllätys, koska en ole sitä vielä hankkinut, mutta lupaan että valitsen sen ihan sen saajaa ajatellen :)


ps. Ihan pakko laittaa tähän vielä yksi extrapostaus: Walk like a zombie! Tuossa postauksessa on kuvia Zombiewalk Turku 2013 -tapahtumasta, johon Huskyn kanssa osallistuimme. Oi kesää <3

8 kommenttia:

  1. Kyllä tuo Naisia ja amerikanrautoja on ainakin visuaalisesti näyttävin postaus, vaikka zombiewalkin lookitkin oli aivan mahtavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin se on kiva, niin kesänen ja värikäs että alkaa itkettää :(

      Poista
  2. Uskomantonta, että mainitset St.Ruki ja St.Husky -postauksen aliarvostettuna, musta se on aivan upea!
    Mahtavaa joulunaikaa ja kiitokset ihanasta blogista (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta ja kehuista, ja hyvää tammikuuta sulle, koska en voi enää joulukuuta toivottaa :/ Ja sulla on hyvä maku, koska se postaus on mustakin upea :D Joku sano sen olevan liian angstinen.

      Poista
  3. http://www.ptfu.fi/2013/06/nain-sinustakin-tulee-naisellinen-nainen.html

    Tämä on ehdoton lemppari, koska nauroin vedet silmissä ihan mahtavalle vittuilulle. :D

    VastaaPoista
  4. Mun suosikkeja on kaikki missä näkyy sun siskoja, te olette niin uskomattoman valokuvauksellista sakkia! Mut jos ihan nyt joku yks juttu pitää vaan valita, sanon että se oli se jossa sun pikkusiskot stailas sut (ja olikohan Huskyn) hoppari-tyylillä! Mutta koska en äkkiseltään löytänyt sitä (olenko mä uneksinut koko jutun?) linkkaan tähän sekopään hassut rippijuhlat! http://www.ptfu.fi/2013/08/sekopaan-rippijuhlat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo uneksinut, se postaus on tuolla EMP:n blogissa! :D http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/hoodeilta-sukujuhliin/

      Kiitos ihanista kehuista! Laitan ne eteenpäin siskoille :) Mä oon niin ylpeä kaikista mun pikkusiskoista, että oon ihan varma että kaikista tulee presidenttejä :D

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.